Joel Haahtela: Traumbach, Otava 2012, sivumäärä 112.
Joel Haahtelaa (s.1972) on kutsuttu Suomen Modianoksi, sillä Haahtelakin tarkastelee muistamisen ja unohtamisen yhteyksiä. Halusin lukea yhden Haahtelan kirjan, ostin Akateemisesta kirjakaupasta Traumbachin.
Traumbach kertoo Frankfurt Allgemeinen toimittajan Jochenin yrityksistä löytää Traumbachia, joka asuu Johannes-Dick -Strasse 13:ssa ja on töissä Rakennusvalvontavirastossa. Kaupunkia ei kerrota, mutta Traumbach asuu ilmeisesti entisessä Itä-Saksassa, josta kaikki muuttavat länteen, joten rakennuslupia ei juurikaan haeta. Aikansa haahuiltuaan Jochen käy Traumbachin tyhjällä asunnolla, myöskään virastosta ei Traumbachia löydy.
Kirjan luettuaan ei enää voi näin kirjoittaa koska selviää ketä Jochen etsii ja kuka hän on tai ei ole. Täytyy sanoa, että oli lyhykäisyydestään huolimatta Traumbach oli minusta yksi pitkäpiimäisimmästä ja puuduttavimmista kirjoista, joita olen blogiurani aikana lukenut, mutta Sara (P.S Rakastan kirjoja) on pitänyt NÄIN paljon kuin muutkin bloggarit eli hieno kirjailija, huono bloggari,
Modianon kirjoja en ole pitänyt puuduttavina enkä pitkäpiimäisinä. Niissä tunnelma tiivistyy, autereesta tiivistyy jotain ja sitten sisäinen paine laskee. Tässä oli minusta jännite, kuka Traumbach on. Jännitettä ei juuri ollut ja sen poisti jankuttava kerronta. Juonipaljastuksena - älä siis välttämättä lue enempää - Jochen ei ole aivan tässä maailmassa, rinnakkaistodellisuudessa on hyvä haahuilla ajassa.
Kerronnassa on paljon kaikenlaista puuhailua ja käytetään liikaa passiivia. Myydään lehtiä, nautitaan varhaista lounasta ... s.34. Kerronta on minusta monin paikoin liian toteavaa ja "runollista" ollakseen modianolaista "Tirisee rasva, tärisee katu, kun raitiovaunu ohittaa elämän äänet!" s.35
Varsin rasittava tehokeino minusta se, että eloton luonto "tekee" jotain,
Sivulla 8: ... aurinko porottaa, jakaa ihmisille almujaan.
sivulla 9: ... puut oikovat oksiaan, antavat linnuille levähdyspaikan.
Omena punastuu, ..
Torni kohoaa taivaalle, kutittaa pilveä.
Sivulla 24 on yksi kummista kielikuvista: Valo työntelee pimeää edessään.
Aika on tehnyt tehtävänsä, ottanut omansa, syönyt lapsensa. Tämä on sivulla 15. Totuus on erään sanonnan mukaan ajan tytär, eli haetaanko tällä rasittavuudella unohdusta.
Oli kirjassa minusta kirjassa hyviä nostoja eli sivutaan DDR:n suurjuoksijoista Marita Koch (syntynyt 1957, juoksi 200 metriä alle 22 sekunnin eli 21,71 ja 400 metriä alle 48 sekunnin eli 47,60) sekä Marlies Göhr (syntynyt 1958, juoksi 100 metriä alle 11 sekuntia eli 10,88). Kirjassa on mainio termi "Marita Kochin ikihikinen paita".
Myös termi "Sammuneiden kuvaruutujen hautausmaa" voisi olla Modianon kirjan nimikin.
Joel Haahtelan Traumbach aiheutti minulle ennemminkin traumaattisen kuin autereisen lukukokemuksen. Modianon kirjasta tämä myös eroaa siten, että muistan tätä kirjoittaessani kaikkien henkilöiden nimet ja paljon yksityiskohtia. Tässä seikkailivat Jochen, Elsa, Silke Zuckmayer, Hanna ja melkein jopa Traumbach.
Ullan piti kirjasta, mutta antaa varauksen täällä: "älä aloita tällä kirjalla matkaa kirjailijan tuotantoon. En tiedä, miksi sanon näin, mutta tämä hieno kirja tarvitsee elämänpölyä, kirjailijan kanssa kuljettua matkaa". Tämä kommentti varmasti osuu naulan kantaan.
