William Golding: Kärpästen herra

William Golding: Kärpästen herra, 2001, alkuteos The Lord of Flies, 1954, suomentanut Juhana Perkki, sivumäärä 264.

Juonitiivistelmä lyhyesti

Teos alkaa lumoavasti  "Vaaleatukkainen poika hivuttautui alas kalliolta ja lähti pyrkimään laguunia kohti ..." eli kirjoitustyyli on suora  ja miljöötä, joka on trooppinen korallisaari, kuvataan yksinkertaisen värikkäästi ja hyvin elävästi. Englantilaisia koulupoikia on pudonnut lentokoneesta autiolle saarelle. Lukuun ottamatta vanhempien poissaoloa, olot ovat paratiisimaiset. Ulkopuolella saaren nimittäin riehuu toinen maailmansota, jonka lopputulos ei ole mitenkään varmaa. Vaalea poika on Ralph, joka tapaa lihavan astmaattisen pojan Possun. Löydettyään torvisimpukan he kutsuvat harhailevat pojat koolle. Ralph valitaan johtajaksi ulkonäkönsä ja simpukan takia, kuorolaisten johtaja Jack häviää vaalin, mutta on metsästäjien johtaja. Ryhmälle tehdään säännöt, jonkun aikaa ryhmä toimi sääntöjen mukaan, mutta sitten klikkiydytään ja Jackin ryhmä alkaa metsästää. Jack haastaa Ralphin, mutta kukaan ei tue Jackia. Jack alkaa metsästää yltiöpäisesti ja hylkää säännöt ja alkaa sotia. He varastavat tulen ja tappavat Possun. Jos alku oli lumoavaa, on loppu sitäkin karmeampaa, pikku hiljaa kaikki ryhmästä metsästävät ja lopussa metsästys kohdistuu alkuperäiseen johtajaan Ralphiin. Metsästys loppuu siihen, että englantilainen upseeri (ja hänen aluksensa) saapuu saarelle. Ralph miettii lapsuuden loppuaan, ja kuollutta Possua.

Miljöö ja aika
Tapahtumapaikka on trooppinen saari, korallisaaresta puhutaan eli ilmeisesti ollaan Tyynellä valtamerellä. Saarella on palmuja ja paljon hedelmiä. Pojat syövät hedelmiä, joista vatsa tulee kipeäksi. Saarella on rantakallioita ja hiekkaa ja metsää, jota poltetaan vahingossa ja tahallaan. Kukkia ja värejä sekä tuoksuja kuvataan monesti, tämä on hyvin elävä kirja. Saarella on helle, mutta myös sataa ja ukkostaa. Tapahtuma-aika on toisen maailmansodan aika. Tarkkaa aikaa, kuinka kauan pojat ovat saarella, ei anneta, mutta kuitenkin joitain viikkoja tai enintään kuukausia.

Teemat

Kärpästen herran teemoina ovat varmasti ainakin valta, väkivalta, vastuu, vastuuttomuus, auktoriteetti, ja ihmisessä oleva pahuus. Myös ryhmän valta ja vastuu, ja ryhmän luisuminen barbarismiin ovat teemoja.

Kärpästen herra -teos on hyvin englantilainen. Englantilaisia poikia, ja tapahtuu tällaista, ja kysellään, että kuinka ihmeessä sentään englantilaispoikia! Yksi maininta on jopa iltapäiväteen merkityksestä. Villit saadaan lopulta kuriin, kun englantilainen upseeri tulee paikalle. Vielä yleisempi on sana aikuinen. Aikuisuuteen monessa kohtaa viitataan ja huomataan aikuisuuden puuttuminen.

Kärpästen herran henkilöt
Ralph on Kärpästen herran tärkein henkilö. Vaalea sopusuhtainen poika, jonka isä on laivaston komentajakapteeni. Ralph on kaksitoistavuotias poika, joka valittiin johtajaksi, lähinnä siksi, että puhalsi torveen ja kutsui pojat yhteen. Ralph kasvaa vasta vastoinkäymisissä johtajana, hän on aluksi hyvinkin lapsellinen ja kiusaa osaltaan lihavaa Possua, eikä ota tämän ehdotuksia huomioon. Toisaalta Ralph ei luovu asemastaan, vaikka ryhmä hajoaa, Ralphin järki säilyy loppuun asti. Ralph ei syyttele myöskään lopussa muita. Ralphilla on valta ja vastuu, lopussa ei ole tosin valtaa, kun ei ole ryhmääkään. Ralph säilyttää selväjärkisyytensä, hän muistelee Englantia ja toivoo pääsevänsä sinne "huomenna". Ralph asuu isänsä kanssa, äiti ei asu enää kotona.

Possu on lihava ja astmaattinen tädin kasvattama poika, jonka silmälaseilla saatiin tuli, ja jonka mielipiteet olivat järkeviä. Possu kasvaa kertomuksen edetessä. Aluksi hän tekee virheen vain nalkuttamalla, mutta muuten toiminta on asiallista ja turvallisuutta lisäävää. Useimmat ideat ovat Possulta peräisin. Miksi tällaisia lapsia aina kiusataan? Possu edustaa alkuperäisessä ryhmässä vastuuta. Possu on harvoja lapsia, joiden entistä elämää voi takauman avulla päätellä. Isä on kuollut, äiti ei ole kasvattanut poikaa, vaan sen on tehnyt ylihuolehtiva täti. Possun nimi ei tule ilmi. Possun silmälasit varastetaan, jotta metsästäjät hallitsisivat tulta. Possu kuolee, kun Roger tahallaan vierittää järkäleen hänen päälleen.

Jack Merridew on ainoa poika, jonka pelkkä sukunimi mainitaan. Hänen mukaansa kaikkia pitäisi kutsua sukunimellä. Jack on punatukkainen, asia joka mainitaan kolmesti, eli varmasti tärkeä ominaisuus. Hän on kuorolainen ja kuorolaisten johtaja, toinen asia, jota korostetaan, koska muiden asemaa eikä ulkonäköä (poislukien Ralph ja Possu) ei tuoda esille. Ovatko kuorolaisuus ja punatukkaisuus jotenkin Goldingin mielestä ominaisuuksia, jotka altistavat riskikäytökseen, vai onko kuorolaisuus hyve, joka olisi omiaan estämään luisumisen villiksi? Kuorolaiset joka tapauksessa muodostivat heti metsästäjien alajoukon, heillä oli mustat viitat ja hatut, jossa kuorolaisilla hopeinen merkki, Jackin merkki oli kultainen. Jack edustaa tarinassa valtaa ilman vastuuta. Jack perustaa oman heimon jäätyään ilman tukea. Hän turvautuu väkivaltaan. Hän vaatii heimolta palvelua, puhuu heimostaan ja muut palvelevat häntä. Jack rankaisee syyttä Wilfred -nimistä poikaa.

Roger esitellään kuin ohi mennen, hintelä ja hiljainen poika. Tarinan edetessä hän pääsee ryhmään. Hän rikkoo jo neljännessä luvussa pikkupoikien hiekkalinnoja ja alkaa heitellä kiviä. Lopussa hän komentaa Jackiakin hirmutekoihin ja tappaa Possun. Roger edustaa henkilöä, jolla ei ole muodollista valtaa eikä kanna lainkaan vastuuta.

Sam ja Eric ovat vaaleat kaksoset, kutsutaan myös nimellä Samjeric, he olivat alkuun Ralphin ryhmässä. Heidät pakotetaan vaihtamaan ryhmää, jolloin Ralph jää yksin.

Simon on kuorolainen, joka pyörtyilee, hän on varsin herkkä ja lopulta tapetaan, tosin vahingossa tai kiihkossa. Häntä luullaan pedoksi.

Muitakin poikia mainitaan nimeltä Robert, Maurice, pikku-Johnny on kuusivuotias, Bill  ja Henry. Percival Wemys Madison on pikkutenava, joka esittelee itsensä aina koko nimellä ja asuinpaikallaan. Lopussa hän ei enää muista nimeäänkään.

Säännöt ja yhteisön koossapysyminen ja hajoaminen
Yhteisön koossapysymiseen vaikuttavat säännöt. Koko joukolle ne tehtiin. Johtaja valittiin ensiksi ja sovittiin, että simpukka merkitsee puheoikeutta. Saarta kartoitettiin ja sovittiin, että poltetaan merkkitulta, jotta pelastajat huomaavat savun. Sovittiin myös, että osa ryhmästä metsästää. Ryhmälle oli selvää, että "saari on meidän" ja ettei aikuisia ole läsnä. Majat eivät valmistu, ensimmäinen tehtiin yhdessä, toisen teossa oli mukana neljä ja viimeisessä eli kolmannessa vain kaksi. Merkkituli on sammunut, kun pojat näkevät savua merellä. Possu ja myös hieman järkiintynyt Ralph syyttävät merkkitulen sammumisesta Jackia. Jack on taas tehnyt sotamaalauksen ja pystynyt vihdoin tappamaan ensimmäisen kerran sian. Hän ja metsästäjät, ovat siis pääosin kuorolaisia "sika tappakaa, kurkku leikatkaa, veri laskekaa". Tilanne ryöstäytyi metsästyksen tiimoilla hirveäksi barbarismiksi. Tilanteeseen oli syyllinen Jack, joka ei  sisäistänyt johtajan valintaa eikä hyväksynyt Ralphia. Hänellä oli oma ryhmä tukenaan alusta saakka. Lihan himo vei loputkin Samjericiä, Possua ja Ralphia lukuunottamatta. Teoksessa on nuotiotanssikohtaus ja sen jälkimainingit kuvattu erinomaisen hyvin, myös ryöstöretki ja sen seuraukset. Koko moraalinen luisuminen on esitetty, tarkkoja ajankohtia ei ole määritetty, eikä pidäkään. Tanssia Golding myös tarkastelee. Tanssi johtaa selvästi transsiin, tanssin transsi vie asioita liian pitkälle. pojat suunnittelevat rumpujen tekemistä, jotta transsi syvenee. Metsästys, tanssi ja sotamaalaukset ovat siis tärkeämpiä kuin rauha ja pelastus. Ryhmälle tulee yli-olento-fiilis, ja pelko kaikkia muita kohtaan, haetaan vääriä yhteisiä kokemuksia. 

Kärpästen herra -peto

Kärpästen herra -teoksen keskivaiheilla tuodaan tätä peto-teemaa, ja Kärpästen herraa. Siitä on näköhavaintojakin, mutta  nekin ovat kuvittelua tai painajaista. Usea kuvailee petoa, mutta se on vain kuvittelua. Simonin näkemä oli kuollut laskuvarjohyppääjä. Pörrääkö jokaisessa paha kärpästen herra jo itsessään? Minun tulkintani on se, että jokaisessa on paha itsessään, ja pedot ovat omaa heijastumaa.  En anna itse kovinkaan paljon painoa tälle kirjan keskivälin jälkeiselle teemalle, vaikka se voimistaa luisumista mädälle moraalille. Mikä aiheuttaa pelon, unet, ja mustat häivät ajatuksissa, peto ulkona vai sisällä? Pedon voi tulkita joka tapauksessa pahaksi, mutta ihmisessä olevaksi?

Metsästäjiin liittymisrituaalithan olivat ensin univormut, jotka korvautuivat sotamaalauksella ja keihäillä, sitten oli tämä ”laulu” ja transsitanssi ja lihakestit. Se aikaansai vääränlaisen ryhmähengen, halun kukistaa laillinen valta ja Jackin antipatia Ralphia kohtaan lisäsi sen tehoa. Ei tähän ulkopuolista tarvita, toki referenssin puuttuminen altistaa. Joukon hajoamista voi pitää käännekohtana, ja säännöistä luopumista.  Possun kuolema ei ole minusta käännekohta, vaan seurausta jo tapahtuneesta. Aikuisen väliintulo on päätepiste Ralphin metsästykseen.

Possun kohtelussa tulee ilmi kaikki kiusaamisen ja koulukiusaamisen vaiheet, eli pienestä lähdetään: ensin saatetaan henkilö naurunalaiseksi, liikanimi "Possu", pieniä iskuja, sitten suurempia, silmälasit varastetaan. Ralph petti Possun luottamuksen. Possun toivomus olisi, että liikanimeä ei käytetä. Kukaan ei tiedä hänen oikeaa nimeään.

Aikuisuus ja vastuullisuus

Sanaa aikuinen käytetään monia monia  kertoja, eli lapset kysyvät heti aluksi, onko aikuisia paikalla. Aikuisen tullessa homma saadaan haltuun. Aikuisuus tässä tarkoittaa sekä henkistä että fyysistä suuruutta ja läsnäoloa ja vastuun ottamista. Ralph tajuaa, kun Jack hylkää säännöt ei ole enää mitään. Ei ollut keinoa pitää säännöistä kiinni. Kun Possu oli kuollut ja Ralph oli eristetty, ei ollut vastuuta. Yhteiskuntaa pitävät toiminnassa demokratia, lait, valvonta, työnjako ja raha vaihdannan välineenä. Merkkituli oli tässä julkinen hyödyke, joka hyödytti yhtä paljon kaikkia, mutta osa vain piti sitä yllä. Eli taloustieteessä tunnettu vapaamatkustajaongelma tai moral hazard tässä näytti tehonsa. Koska työnjakoa ei muodostunut, säännöt ja ”verotus” eivät toimineet eikä ollut välineitä vaihdantaan, vain metsästyksellä oli merkitystä, ja siihen liittyi myös tämä veren väärä vietti ja tappamisen tenho. Toisesta tehtiin vihollinen

Kärpästen herra allegoriana
Kärpästen herra -teos on minusta allegoria yhteiskunnasta ja peilaa toisen maailmansodan kokemusten kautta myös inhimillistä pahuutta. Koulupojat ovat luultavasti nobelistin metafora yhteiskunnasta. Englannissa on tuolloin ollut erikseen tyttö- ja poikakoulut, koska kirja on fiktiota, minusta ei ole juurikaan merkitystä ovatko kuvatut lapset tyttöjä vai poikia, sillä nuorimmat lapset ovat kuusivuotiaita vanhimmat kaksitoistavuotiaita. Lapset eivät pysty rakentamaan yhteisöä. Säännöt eivät riitä, vaan tarvitaan joku valvomaan sääntöjä ja rankaisemaan sääntörikkomuksista. Kirjassa nimeenomaan yhteisön rakennus onnistui, mutta sääntöjen noudattamista ei enää pystytty kontrolloimaan, eikä ollut keinoja pitää yhteisöä koossa eikä rangaista rikkomuksista. Metsästäjien ryhmä antoi palkintoja, ja moraalinen luisu oli todella nopeaa. Lopun väliintulo tarkoittaa allegoriassa sitä, että riittävän voimakas vastuullinen osapuoli puuttuu asiaan. Ajatus jatkuisi niin, että metsästäjätkin sisimmässään tietävät tekevänsä väärin, muuten ulkoinen puuttuminen ilman väkivaltaa ei auttaisi. Teoksen kirjoittamisen taustalla on toinen maailmansota, jossa monenlaisia raakuuksia tapahtui.

Arviointia
Kärpästen herra on hyvä kirja nuorille, koska siinä tarkastellaan tilannetta lasten silmin. Kaikki tapahtumat ovat sellaisia, että suhteellisen nuori lukija ymmärtää, mitä teoksessa tapahtuu. Toisaalta tämä toimii aikuisille allegoriana eli vertauskuvana. Kirjaa voi arvostella varsin englantilaisesta näkökulmasta, joka johtuu kirjailijan kansallisuudesta. Hän osoittaa, että jos tämä tapahtuu englantilaisille koululaisille ja etenkin kuoropojille, se voi tapahtua keille hyvänsä. Näkökulma on oikea, sillä raakuutta ei heijasteta alkuasukkaisiin eikä vieraisiin kulttuureihin vaan ihmisiin yleensä. Tämä on minusta sukupuolineutraali teos, sillä pojat ovat vasta lapsia. Tosin kaikissa sodissa valtaosa sotilaista ja upseereista on ollut ja on miehiä. Siviiliuhreista suurin osa on naisia ja lapsia. Kirja on hyvä opetuksessa, sillä se tarjoaa hyviä esseen aiheita.

Kärpästen Herra on klassikko, jossa paratiisin poikien moraalinen luisu on nopea, mutta lyhyt, ehyt tarina, jonka opetuksen  muistaa kauan.

*****
Britti William Golding (1911-1993) on kirjallisuuden nobelisti vuodelta 1983. Goldingin pääteoksiin Kärpästen herra kuuluu. Olen lukenut häneltä myös teoksen Laiva tulessa. William Golding osallistui toiseen maailmansotaan. Kärpästen herra on hänen ensimmäinen julkaistu romaani vuonna 1954, runoteoksen hän oli julkaissut vuonna 1934. Kirjallisista ansioistaan hänet  aateloitiin.

--- Last edit 20.12.2014, siirretty 21.2.2016 Lost ja Kärpästen Herra runonurkkaan tänne----

J.R.R.Tolkien: Taru sormusten herrasta

J.R.R.Tolkien:  Taru sormusten herrasta -trilogian luen nyt jo kolmatta kertaa. Minulla on painos, jossa kaikki kirjat ovat yhdessä paketissa Tolkienin esipuhe, prologi, kirjat Sormuksen ritarit,  Kaksi tornia  ja Kuninkaan paluu sekä kattavat liitteet, jossa on sukupuita ja vuosittain ja kuukausittain esitetty kirjan tapahtumat, ja sormukseen liittyvät tapahtumat edeltävät ja myös seuraavat, esimerkiksi Samvaisin lähtö Harmaista Satamista meren yli.

Kolme pääkirjaa on kirjoitettu osin jo ennen Hobitin julkaisua eli aloitettu esipuheen mukaan jo ennen vuotta 1937, mutta pääosa kirjoitusurakasta on tapahtunut toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen. Kirjoja on hiottu kauan ja tarina on ehyt. Kirjat ovat miltei yhden mittaisia ja niissä on kaikissa noin kymmenen lukua.

Tolkien kiistää kaikki allegoriat siis vertauskuvat toiseen maailmansotaan ja ylipäätään mihinkään. Tämä on hänen oma fantasiamaailmansa Keski-Maan kolmannesta ajasta. Kontu, missä hobitit asuvat, sijaitsee Rankkivuon läheisyydessä ja on jaettu neljään osaan. Hobitit ovat pieniä ja hieman tukevia, rauhaa rakastavia kessusta pitäviä olioita, jotka asuvat maakolon tapaisissa onkaloissa, jotka osin ulottuvat taloina maan päällekin. He pitävät keltaisesta ja vihreästä.

Trilogian kirjojen Sormuksen ritarit,  Kaksi tornia  ja Kuninkaan paluu lukeminen oli joka kerta iso, mutta loppuvaiheissa miellyttävä, kirjaurakka. Trilogiaa lyhennetään suomeksi myös TSH.

Tarina alkaa ja loppuu Kontuun, rauhan tyyssijaan. Hobitit ovat leppoisia, mutta maailma on vieressä paha. Minua ahdisti murrosiässä ykkösosa juuri tämän takia, miksi maailman pitää olla paha ja vain vaikeita valintoja täynnä, samoin kolmososa on varsin ahdistava. Prologissa kerrataan, miten Bilbo löysi sormuksen, joka oli pudonnut Klonkulta. Tarina on kerrottu Hobitti-teoksessa ja siitä on postaus täällä.
***
Taru Sormuksen Herrasta lukupäiväkirja TSH lyhyesti, tiivistelmä ja juoni

Hobitti Bilbo Reppulin 111 ja Frodon hänen veljenpoikansa 33-vuotisjuhlissa on yhteensä 144 vierasta. Bilbo lähtee, ja jättää velho Gandalfin lievästä hiostuksesta sormuksen Frodolle. Bilbo pitää sitä jo aarteenaan, joskaan ei niin paljon kuin Klonkku aikanaan. Katsoin liitteistä Klonkku piti laskujeni mukaan sormusta 478 vuotta (2463-2941), Bilbo 60 vuotta (2941-3001), Frodo  noin 18 vuotta (3001-3019), Sam piti sitä vain hetken.

Sormuksen ritarit
Ensimmäinen kirja
Sormuksen haltija siis vaihtui. Frodo saa elää sormuksen kanssa pitkään ennenkuin Gandalf tulee uudestaan ja tekee viimeisen kokeen ja saa selville, että sormuksessa lukee "yksi sormus heidät löytää, se yksi heitä hallitsee ... pimeyteen kahlitsee", muita sormuksia lienee ollut 19, sillä 3 haltioille, 7 kääpiöille ja 9 ihmisille. Liitteiden mukaan paha Sauron oli muuttanut Synkmetsästä taas Mordoriin, mitä varustaa ja kerää voimia. Gandalf avaa hiljalleen sormuksen tarinaa, joka on Frodolla taskussa, mutta ketjussa. Sormuksen historia teon jälkeen on pitkä. Isildur leikkasi Sormuksen Sauronin kädestä, mutta se joutui virtaan ja örkit surmasivat Isildurin. Deagol löytää sormuksen, mutta se "päätyy" Smegolille, joka on Klonkku, Klonkku  sai sormuksen "syntymäpäivälahjaksi". Gandalf on Viisaiden neuvostossa, jossa Saruman on ykkösviisas, mutta Gandalf ei ole kertonut sormustietämyksestään Sarumanille, mikä oli viisas teko. Hobitit eivät tässä vaiheessa kiinnostaneet Sarumania. Teoksen alku kolmannen kerran luettuna on paljon enteellisempi kuin muistinkaan. Sarumanin ylpeys, sormuksen oikut ja myös ne enteet positiiviset ja negatiiviset. Mikä on Klonkun rooli? Gildorin vihjaukset Samille ja Samista. Pimeyden alkaminen, ihmisten sotiminen ja haltioiden pako. Alku on varsin jännittävä, sillä Klonkku on Mordorissa päästänyt, kuten filmiversiossakin hyvin ilmenee, sanat Kontu ja Reppuli. Frodo Drogon poika puolestaan jättää Konnun Alismäkenä, ja pääsee juuri ja juuri pakoon mustat ratsastajat perässään. Sam, Pippi ja Frodo saapuvat Herra Maggotin tyköön, jossa Frodo on kunnostautunut 30 vuotta sitten sienivarkaana, hobitit persoja sienille. Menneet ovat menneitä, ja Merri tulee mukaan. Konnun kuvaus on lämminhenkistä, vaikka musta ratsastaja vaanii Frodo Reppulia, Samvais Gamgia, Peregrin Tukia ja Merri Rankkibukia. Viime mainittu kolmikko on seuraillut Frodoa, ja Sam on välittänyt tietoja, Hobittitrio aikoo pysyä Frodon mukana tukemassa häntä. Pulla Bolger jää hämäämään mahdollisia mustia ratsastajia. Kuuden ponin turvin nelisin he jättävät Konnun.
Vanha metsä sananmukaisesti imee hobitteja. Tom Bombadil onneksi pelastaa. Bombadilin hahmosta erityisesti pidän, hän on metsän, kumpujen ja veden isäntä. Kotonaan hänellä on Kultamarja. Bombadil pelastaa hobitit hautahaamujen kynsistä keroilla. Tom Bombadilhan näyttää, että sormus ei vaikuta häneen - ei tee näkymättömäksi- ja hän on ollut ennen Sauronia. Bombadil aseistaa ja ohjeistaa vielä kerran hobitit. Ensimmäinen kirja on erehdysten kirja. Briissä Pomppivan ponin majatalossa Pippin lörpöttelee Bilbosta, ja Frodon sormeen luiskahtaa sormus. Kun majatalossa ilmenee Gandalfin kirjeestä, että viimeistään kesällä olisi pitänyt olla jo matkalla, ja Gandalf on kadonnut, tulee olo, että vaikeuksia on liiaksi. Majatalossa samooja Konkari esittäytyy Aragorn Arathornin pojaksi, ja näyttää risaa miekkaa. Viimeistään tässä vaiheessa kannattaa selvittää itselleen, mitä on aiemmin tapahtunut aikajanoista. Sauron on takonut Sormuksen, Nazgulien liikehdinnästä, Isildurin kuolemasta ja miekasta, mutta sitä ennen tapahtuneesta Sormuksen anastuksesta. 2463 Klonkku anastaa Sormuksen, Gondorin Valkea puu kuolee. Aragorn avautuu tietämyksestään ja tarinoista, myös Sam on Bilbolta kuullut perinteestä.

Lokakuussa ensimmäisen kirjan lopuksi päästään Rivendeliin, mutta miten. Briin majataloon hyökätään, ponit on päästetty karkuun. Imarre-kätyri myy poninsa, ja Viimapäällä sormusaaveet pääsevät haavoittamaan Frodoa, ja alkaa Frodon kylmä taival varjojen maahan. Frodo laittoi hyökkäyksessä sormuksen vasempaan etusormeensa, ja haavoittuu vasempaan olkapäähän. Rivendelin porteilla Glorfindel tuli vastaan. Vimmaisessa takaa-ajossa virta vei sormusaaveet ratsuineen...

Toinen kirja
Rivendelissä on koolla kaikki, myös Gandalf. Merkityksellistä on minusta kerrotut tarinat ja lauletut "runot" sekä Bilbon puhe siitä, että hänen olisi pitänyt hakea sormus Konnusta Rivendeliin, ja hänen yritys saada sormus takaisin. Frodo näki Bilbon ahneena ja omituisena. Tämä kohta on hyvin tuotu filmisarjassa esiin. Arwenin kauneutta tuodaan esille. Toinen luku eli Elrondin neuvonpito on keskeinen. Siinä kerrataan sormuksen historiaa ja kääpiöistä Gloin, ihmisistä Boromir ja Synkmetsän haltioista Legolas sekä harmaista satamista Galdor ovat tulleet esittämään huolensa, ja turvaavat Elrondin viisauteen. Sauron Suuri etsii varasta hobittia, ja painostaa kääpiöitä, muut ovat huolissaan sodista varjosta. Kaikille selviää, että Sauron oli saanut haltiasepot pauloihinsa ja takoi Sormusten Sormuksen tulisen vuoren Orudruinin  tulessa. Puhutaan Narsilista Isildurin käyttämästä nykyisin murtuneesta miekasta. Unet puolituisesta, puheet valkoisesta puusta, Gwaihir tuulenruhtinas oli pelastanut Gandalfin Sarumanin kynsistä, joka hamuaa valtasormusta ja mustaa valtaa, Bombadilin maailmasta puhutaan...
Sormuksen saattue päätetään: hobitit: Frodo, Sam, Merri ja Pippin, haltia Legolas, velho Gandalf, kääpiö Gimli, ja ihmisistä Boromir sekä Aragorn eli  ratkaisu, jossa yhdeksän urheaa on vastassa yhdeksää sormusaavetta. Elendilin miekka lienee taottu uudestaan, muuten saattue on keveästi aseistettu. Bilbo antaa Piikin ja mithrilistä tehdyn haarniskan, joka todellisuudessa oli Bilbon aarre, mithril on kultaakin kalliimpaa, metallia, jota kaikki myös Sauron janoavat, jokainen eri syystä. Legolas luottaa jouseen ja nuoliin, Boromir torveensa ja miekkaan

Matkalla eteenpäin outoja lintuparvia liikkuu, ja eräiden sattumusten vuoksi ainoa tie ei ole Cardhrasin solan läpi eikä vuorten yli vaan ali Morian kaivosten kautta, jo alku maksaa Bilin ponin hengen? Kaivoksessa löytyy Balinin hauta, ja örkit hyökkäävät. Gandalf jää taistelemaan rotkoon pudoten Balrogin kanssa, joten Aragorn ottaa murheissaan komennon vastaan. Aragorn kiertää Lothlórienia, Klonkku seuraa, vaan sitä he eivät huomaa.
Valtias Celeborn ja valtiatar Galadriel "ottavat" saattueen vastaan Lothlórieniin. Paikka on upea, mallornpuut keltaisine lehtineen, uljaine haltioineen. Galadriel osoittautuu viisaammaksi kuin Celeborn, ja hän ennustaa ja ohjeistaa saattueta. Hän ennustaa saattueen selviävän hyvin niin kauan kuin se on ilman vilppiä.

Galadrielin peili, joka on itse asiassa purovettä maljassa, johon Galadriel hengittää, näyttää häiveitä tulevaisuudesta. Se, mitä Sam ja Frodo näkivät on merkityksellistä. Kirjaan tämän sillä tämä tapahtuu toisessa kirjassa. Sam näkee Konnun tuhon tai teollisen hyväksikäytön, elämänmuodon tuhoutumisen. Frodo näkee Gandalfin valkeassa, ja näkee meren rannan ja laivan ja tutustuu silmään joka näkee kaiken, varsin ahdistavaa. Galadrielin peili ei selitä maailmaa, siinä on mennyttä nykyisyyttä, ja mahdollisesti tulevaisuutta.

Lothlorienissa Sam tajuaa, että haltiat ovat jossakin suhteessa hobittien kaltaisia, he viihtyvät omalla reviirillään. Lothlolrienissa he ovat onnellisia, kuten hobitit Konnussa, heidän elämä ei ole suorittamista kuten kääpiöiden tarve etsiä metallia, tai ihmisten vallanhimo, tämä on ainakin minun tulkintani.

Frodo tarjoaa sormusta Galadrielille. Galadrielilla on mahtisormus ja dilemma: Jos sormusten Sormus tuhotaan, Galadrielin valta näivettyy. Jos sormusten Sormus joutuu Sauronille, koko maailma joutuu ikeen alle. Galadrielin ottaessa sormuksen hän muuttuisi pahaksi, hän ei ota. Samaan aikaa Boromir pohtii väkivallan käyttöä ja sormuksen anastamista.

Läksiäisissä Galadriel (ja Celeborn) jakavat lahjoja ja tarpeellisia tavaroita: Sam saakin Galadrielilta rasian, jossa maata, jonka voi laittaa maahan, joka on saastunut. Frodo saa pullon, jossa vettä ja Eärendelin tähden  valoa, joka antaa valoa, missä ei ole enää valoa. Tarpeellinen tavara. Aragorn saa huotran Andurilille? miekalleen. Legolas saa haltiajousen ja nuolia. Boromir saa kultaisen vyön, Merri ja Pippin hopeisen vyön. Gimli ei halua tavaraa, mutta saa pyynnöstä lopulta kolme hiusta Galadrielta, jotka minusta symboloivat kääpiöiden ja haltioiden uudelleen syntynyttä ystävyyttä. Tämä on hyvin merkityksellinen hetki ja kuvaa henkilöiden luonnetta varsin paljon.

Kaikki saavat lembasia, ravitsevaa ja säilyvää haltialeipää sekä haltiaviitat. Saattue lähtee virtaa alas, mutta vaikeudet alkavat, Boromir haluaa Minas Tirithiin sormus mukanaan, örkit hyökkäävät. Saattueessa on epäsopua ja vallanhimoa, Frodo laittaa sormuksen sormeen, saattue hajoaa ja ensimmäinen teos loppuu, myös Klonkku on tuppautunut Frodon tai Sormuksen kintereille. Merri ja Pippin kaapataan, Aragorn ja Legolas sekä Gimli suuntaavat perään, Sam ja Frodo valitsevat tiensä. Toinen kirja päättyy. Tässä vaiheessa ilmenee, että vaikka vastoinkäymisiä on riittävästi, käy Sormuksen ritareille jatkuvasti satumainen onni. Seuraavassa kirjassa, esimerkiksi entit juuri alkavat kapinoida Sarumania vastaan. Sarumanin örkit sekoittivat puolituisen keskenään. Örkit ovat hyvin sotaisia ja paljon käydään sotaa mukana miekka, jolla on nimi. Gandalfilla on saarnisauvansa.

Lopuista osista en anna enää mitään näin täsmällistä "juonipaljastusta", toivon, että kiinnostaa, ja luet, mutta huomioita kirjaan ...

Kaksi tornia juoni
Kolmas kirja

Aragorn, Gimli ja Legolas ovat jalkapatikassa, mutta saavat hevoset hetkeksi, mutta menettävät ne todennäköisesti Sarumanin juonen vuoksi. He ajautuvat Fancornin metsään, jossa valkea velho palaa. Gandalf ohjaa kolmikon Theodenin tyköön. Theoden on Kärmekielen vallassa, joka on Sarumanin kätyri. Toisaalla Grima Kärmekieli on paljastunut, ja Theoden miehineen ryhdistäytyy. Ottavat yhteen Sarumanin örkkien kanssa. Rohan on kyllä myös jäämässä jyrän alle

Merri ja Pippin joutuvat örkkilauman vangiksi ja paketoituna kohti Rautapihaa käy matka, kunnes Rohanin miehet lyövät örkkilauman, ja kaksikko tapaa Puuparta nimisen entin, jolla ikävä entvaimoja. Entit ovat leppoisia puiden kaitsijoita, ikivanhoja otuksia, mutta jotka Sarumanin puiden kaataminen on lopullisesti suututtanut. Entit on minusta kolmannen kirjan helmi, enttien runot ja laulut sekä tarinat. Entit suuntaavat Rautapihalle, antavat vallan vihalle.

Aragorn, Gimli ja Legolas sekä Gandalf tapaavat enttien rapauttamassa Rautapihassa hobittikaksikko Merrin ja Pippinin. Jälleen näkeminen sisältää lämmintä hobittihuumoria ja Sarumanin ei enää valkoisen sauva katkaistaan. Gandalfilla on muuten saarnisauva. Näkykivistä on haittaa vai onko sittenkään. Sauron kuulustelee kiveen katsonutta Pippiniä.

Neljäs kirja
Frodo ja Sam jatkavat Mordoriin,  Klonkku "kesytetään oppaaksi". Yli Kalmansoitten käy taival, Klonkun syödessä raakaa kalaa, kovakuoriaisia ja käyden loputonta dialogiaan aarteesta sivupersoonansa kanssa, kun ei Frodolla muutenkin sormus painaisi kuin keskimaalaisten synnit. Mutkitellen käy kolmikon tie. Kiintoisaa on kaksi kolmiodraamaa Frodo. Klonkku ja sormus, eli Frodoa ja Klonkkua yhdistää sormus, ja sen tuhoava vaikutus sekä Frodo - Sam - Klonkku. Matkalla he törmäävät Boromirin veljeen Faramiriin, joka on veljeään viisaampi ja tasapainoisempi. Faramir löytää matkustavaiset, kun Sam keittää jäniksiä, ihmetytti, miksi kantoivat mm. kattiloita mukanaan. Tässä minusta oli jotain ristiriitaista.
Neljäs kirja päättyy jännittävissä tunnelmissa ja jatkuu Frodon ja Samin osalla vasta kuudennessa kirjassa. Klonkku pettää kaksikon. Galadrielin valoa tarvitaan monesti. Lukitar myrkyttää, ja Frodo jää vangiksi, Samille jää sormus, jota hän käyttää ...


Kuninkaan paluu lyhyesti
Viides ja kuudes kirja
Tästä minusta ei ole suotavaa kertoa lainkaan.

Tarina jatkuu, sotaa valmistellaan ja käydään. Osin kyse on hämäyksestä. Sormus on tuhottava. Onnistuuko Frodon tehtävä? Pystyykö hän siihen, saako Klonkku aarteensa? Miten kaikki päättyy Sormuksen osalla? Sormuksen ritarit ovat hajalla. Pippin ja Gandalf ovat yhdessä, sekä Legolas, Gimli sekä Aragorn sekä Frodo ja Sam. Heidän Mordorissa olon yhteydessä selviää, että örkeilläkin on nimiä, tutustutaan Gorbagiin ja Shagratiin.

Jonkun tarina päättyy sitten päivämäärällä 25.3.

Kuningas palaa, ja koetaan kuninkaan paluu Aragorn kasvaa uuteen mittaan. Kruunajaiset ovat hienot, ja kotimatka pitkä. Nähdään tuttuja ja "tuttuja", mukava Puupartakin nähdään.

Kuninkaalle eli Argarnille siirtyy Gandalfin eli Mithrandirin taakka, laivaliikenne Harmaista Satamista alkaa sankarit jättävät Keski-Maan, uusi aika alkaa. Matkat  jatkuvat,  liitteistä nähdään, että kaikki sormuksen viejistä poistuvat, ja lisäksi Gimli ja Legolas.

Selviää myöskin keillä on ollut kolme pienempää valtasormusta ja he poistuvat laivoilla. Mitä Sam teki Galadrielin lahjalla...

Tärkeä päivä on muuten Bilbon syntymäpäivä, siihen aina pysähdytään, on muutamia muitakin toistuvia päiviä.

Pieni huomio sivulta 1017: "käännöksiä haltiakielestä laatinut B.B", pitäisi varmaan olla B.R eli Bilbo Reppuli ei Bilbo Baggins.


***
Kirjassa Sarkku eli Saruman on myllännyt Konnun, eli siellä pitää laittaa asiat kuntoon, muuten on loppu miltei samanlainen sekä kirjassa että elokuvatrilogiassa.

***
Liitteissä on avattu ja analysoitu Arwen-haltianeidon ja Aragornin rakkaustarinaa on minusta kaunis, mutta ei niin uskottava.
Arwen syntynyt vuonna 241 ja vuonna 2951 hän tapaa Aragornin eli siis 2710 vuotta syntymänsä jälkeen, minusta ei kovin realistista, kun Aragorn on syntynyt 1.3.2931, eli oli tuolloin 20-vuotias. Mutta tarina kaunis osin traaginenkin, ja valinnat perustuivat puhtaaseen rakkauteen.
***
Trilogiassahan päähenkilöistä Bombadil, Sauron, Gandalf, Saruman, Elrond ovat pyörineet jo pitkään, ja Bombadiliä lukuunottamatta mukana monissa välienselvittelyissä.
Kolmannella lukukerralla alkoi jo ihmetyttää haltioiden tarunhohtoinen ikuinen elämä. Koska heillä ei ollut orjia, eikä mitään teollisuutta, mutta toisaalta örkkilaumoja samoilee metsissä, ja Sauron uhittelee, haltioiden elämä onkin jatkuvaa vartiossa oloa ja tiedustelua. Toisaalta haltioilla on älyä, ja kauniita runoja ja lauluja, mutta itse arkea eläneenä aloin miettiä, miten oikeasti asiat tapahtuvat.
Tolkienin trilogiassa puhutaan aarteista ja rahasta. Kuitenkaan ei liene verotusta, eikä ole palveluita, joita voitaisiin ostaa rahalla. Sam on Frodon puutarhuri. Maksaako Frodo hänelle palkkaa, onko Frodo vihannesten tuottaja. Toisaalta Kontu on varsin järjestäytynyt yhteiskunta, siinä on hallinto, hierarkia, maanviljelystä. Muualla ei näy merkkejä maanviljelyksestä eikä teollisuudesta. Metalleja etsitään ja niistä taotaan tavaroita. Mutta omistusoikeus ei siirry useinkaan kaupan käynnillä. Kierrätystä tavaroissa on.
Toisella lukukerralla jo luin liitteet, nyt kolmannella kerralla selailin niitä ahkerasti ja suosittelen niiden läpikäyntiä.
***

Minua viehättää trilogiassa monta asiaa.

Ensiksikin tarina on niin ehyt ja loppuun asti mietitty, että se on aivan uskomatonta. Luulen, että aikansa saisi kulumaan pelkästään näitä viitteitä tutkimalla. Kielet ja nimet, kaikki näihin saisi kulumaan vuosia ...

Toiseksi kaikkien sormuksen ritarien kasvutarinat. Suurimman taakan kantaa Frodo, joka joutuu maksamaan suurimman hinnankin. Samvais Gamgi, joka on niin uskollinen ja rohkea, minun lempihahmo Aragornin ohella. Aragornin kasvutarina on merkittävä.. Legolas ja Gimli hekin löysivät yhteisen sävelen, lähtivät viimeisimpinä meren yli yhdessä kääpiö ja haltia. Gandalf, mahtava velho Mithrandir on kuitenkin hobitteihin verrattuna henkisesti yllättävän heikko, mutta tunnustaa sen ja kasvaa: pahalta tuntui kun Harmaata vietiin, mutta onneksi myöhemmin Valkeaa tuotiin. Merri ja Pippin saavat kokea Entit ja nähdä näkykiveilijän valheet, sodan, Konnun tuhon ja uudelleen rakennuksen...

Ikävätkin hahmot ovat tarpeellisia, kuten Klonkku. Boromir ahneudestaan huolimatta on hyvä hahmo.

Ensimmäinen kirja oli jotenkin raskain, mutta Rivendel ja Lothlórien olivat hyviä pysähdyksiä. Elokuvaversiossa, joka on joissain kohdissa erilainen kuin kirjat, esimerkiksi loppu, niin Galadrielin ymmärrän kylmemmäksi elokuvissa kuin kirjassa. Galadrielin hyvyys on enemmän läsnä minusta kirjassa, kysehän on siitä, että sormuksen tuho päättää myöskin monen elämän Keski-Maassa. Tarina lienee saanut kalevalaisia vaikutteita. Ainakin loppu on samantyyppinen ja  sormuksen tuhoutumisen jälkeinen aika. Paljon on erilaista. Usea tapahtuma on lopulta suotuisa sormuksen ritareille. Maailma muuttuu ihmisen ajaksi. "Jumalalliset" iki-olennot Sauron, Saruman, haltiat menettävät voimansa ja katoavat tai muuttavat meren yli, mistä jotkut olivat tulleetkin.

Taru Sormusten Herrasta ansaitsee paikkansa klassikkolistassa sekä filmiversiona että etenkin kirjalistoilla.

Kirjaa enkä filmejä suosita kuin ehkä lukioikäiselle, mutta kannattaa joskus lukea.
***
Lopuksi Samin isän motto, joka sopii käytännön elämään: "Aloittamaton työ se kauimmin kestää".

Sama pätee luku-urakkaan aloittamaton kirja kauimmin kestää.