Rex Stout: Liian monta etsivää

 

Rex Stout: Liian monta etsivää, alkuteos Three For The Chair 1955, 1956, suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom, Book Studio 1992, sivumäärä 253. Kansi Pirkko Valtonen. Novellikokoelma#9.

Tässä kokoelmassa on kolme noin 85-sivuisia Nero Wolfe -juttua: Ikkuna kuolemaan, Taimenet todistavat sekä  Liian monta etsivää.

Ikkuna kuolemaan, alkuteos  A Window for Death julkaistu 1956

Tarinassa viisikymppinen oppikoulun englanninopettajien esihenkilö David R. Fyfe saapuu Nero Wolfen luo. Kauan poissa ollut Davidin veli Bertram on palannut ja tavannut sisaruksiaan Davidia, Paulia, Louisea ja tämän miestä. Bertram kuolee kuitenkin yllättäen keuhkokuumeeseen, kuten hänen isänsä 20 vuotta aiemmin. Bertram on löytänyt ison uraaniesiintymän, joka Bertramin kuoleman sattuessa jää sopimuksen mukaan yhtiökumppani Johnny Arrowin haltuun. David R. Fyfe haluaa selvittää, onko veljensä kuolema ollut luonnollinen.

Nero Wolfe selvittää molemmat murhat, ja pystyy todistamaan, miten Bertramin murha on suoritettu.

Tämä on tekotavaltaan erikoinen ja liittyy ajankohdan pakkausmenetelmään. Jäätelöä pakattiin hiilihappojäähän. Nero Wolfe saa muhkean shekin.

Taimenet todistavat alkuteos Immune to Murder 1957

Nero Wolfe ja Archie Goodwin matkustavat öljypohatta O.V. Braganin metsästysmajalle, jonne on kutsuttu suurlähettiläs Theodore Kelefy. Kelefyllä on nuori hehkeä vaimo Adria. Paikalla on myös  Yhdysvaltain apulaisulkoministeri David M. Leesio, Kelefyn apuri Spiros Papps, ja Davidin vaimo Sally sekä öljyn porausoikeuksia kärkkyvä James Arthur Ferris. Wolfen tehtävänä on valmistaa Goodwinin kanssa taimenta, ja muut miehet Braganin johdolla menevät kalastamaan purotaimenta heti aamusta. Kun Archie menee kalastamaan, hän saa taimenia ja näköhavainnon retkottavasta Leesiosta, joka on lisäksi hengetön ja päässä on vammoja. 

Tekijän Nero Wolfe päättelee suomalaisen nimen mukaisesti taimenista. Englantilainen nimi vihjaa taas, kuka tekijä on.

Liian monta etsivää, alkuteos Too Many Detectives 1956

Vuonna 1956 kuullaan New Yorkin osavaltion etsiviä laittomasta puhelinkuuntelusta. Osavaltion pääkaupungissa Albanyssa heitä on seitsemän Wolfen ja Goodwinin lisäksi Steve Amsel, Theodolinda "Dol" Bonner, Harland Ide, Jay Kerr ja Sally Colt. 

Heitä kuulustelee Albert Hyatt. Nero Wolfen asiakas on harhauttanut tätä, mies, joka esittäytyi Otis Rossiksi halusi oman puhelimensa kuuntelua itse. Ongelma oli että Otis Rossin puhelinta kuunneltiin mutta Wolfen asiakas oli huijari, ei Otis Ross vaan Donahue, jonka Hyatt on kuskannut  Albanyyn todistajaksi, mutta Donahue löytyy kuristettuna. Nero Wolfe ja Goodwin pidätetään epäiltyinä. 

Yksityisetsivät  yhdistävät voimansa ja etsivät tukea Nero Wolfen murhateorialle. Lopulta 48 etsivää saa todisteet kasaan, joten syyllisen kannalta oli liian monta etsivää.

Tässä murhan motiivi on laiton avustustoiminta tai sen peittely, mihin liittyivät Donahuen valeasiakkuudetkin ja laittomat puhelinkuuntelut.

Kokoelma on onnistunut, tarinat olivat riittävän pitkiä ja yllättäviä.

****

Rex Stoutin (1886 - 1975) Nero Wolfe -dekkareista täällä, lisäksi siellä on linkit bloggauksiini. Dekkareiden lisäksi Nero Wolfe tarinoita julkaistiin noin 70-100-sivuisina, ja niitä on koottu novellikokoelmiin, joista (vain) kaksi on suomennettu.

Novellikokoelmat

1. Black Orchids 1942
2. Not Quite Dead Enough, 1944. suomennettu Ei aivan tarpeeksi kuollut, Jännityksen mestarit 61.
3. Trouble in Triplicate 1949
4. Three Doors to Death / Door to Death 1950
5. Curtains for Three 1951
6. Triple Jeopardy 1952
7. Three Men Out 1954
8. Three Witnesses 1956

9. Three For the Chair, 1957,  suomennettu Liian monta etsivää, Jännityksen mestarit 67.
10. And Four to Go / Crime and Again 1958
11. Three at Wolfe's Door 1960
12. Homicide Trinity 1962
13. Trio for Blunt Instruments 1964
14. Death Times Three 1985

Rex Stout: Three Witnesses

 

Rex Stout: Three Witnesses, 1956, Bantam 1994, sivumäärä 206.

Rex Stoutin lyhyt dekkari -kokoelma Kolme todistajaa ilmestyi vuonna 1956, eikä sitä ole suomennettu. Tuttuun tapaan siinä on kolme noin 70 sivuista juttua: The Next Witness (Seuraava todistaja), When a Man Murders (Kun mies murhaa) ja Die Like a Dog (Kuole kuin koira).

Niteessä on kirjailija Susan Conantin (s. 1946) alkusanat, joissa hän toteaa, että Rex Stoutin teksteistä pitävät niin miehet kuin naiset. Hän huomauttaa kuitenkin (jonka itsekin olen huomannut), että naiset ovat usein näissä tarinoissa manipuloivia, neuroottisia, valheellisia tai  "tyhjiä", (minusta myöskään miehiä ei ole idealisoitu, vaan heidätkin on esitelty vikoineen ja Archie kuvaa myös  heitä ironisesti). Se ei kuitenkaan poista Rex Stoutin tekstin lumoa.  Rex Stout kuvaa myös Nero Wolfen misogyniaa tai Wolfe pelkää naisia, ei inhoa, Nero Wolfe seurustelee mieluiten orkideoijen kanssa ja tapaa vapaa-ajalla vain muutamaa ystävää eli suhtautuu penseästi ihmisiin yleensä, hän ei oikeastaan koskaan kättele ihmisiä, mutta pöyhii multaa kasvihuoneilla. Archie Goodwin kuvaa ihmisiä värikkäästi ja usein siis ironisesti ja Archie kuvaa naisia kohteena ja (nykymittapuun mukaan) on sovinistinen. Conant käsittelee lisäksi viimeisen novellin koira-asiaa. Hän lisäksi toteaa, että Nero Wolfe -dekkareissa on paljon kadonneita ammatteja, kuten puhelinvaihteenhoitajia.

The Next Witness julkaistu 1955 nimellä  The Last Witness, sivumäärä 72.
Yksityisetsivä Nero Wolfe ja hänen apurinsa Archie Goodwin ovat oikeudessa, johon heidät on haastettu, koska syytetty oli yrittänyt palkata Nero Wolfea siinä onnistumatta. Oikeussalissa syyttäjä Irving Mandelbaum hiostaa todistajia jo kolmatta päivää. Leonard Ashea syytetään Marie Willisin murhasta. Todistusvuorossa on Clyde Bagby. Bagbylla on vaimonsa kanssa on puhelinvastaaja-firma, jossa todellisuudessa salakuunnellaan puhelimia. Mandelbaum kiskoo kertomuksen Bagbyltä, eli Leonard Ashe on laittanut kotipuhelimensa kuunteluun ja pyytänyt, että Bagbyn työntekijä Marie Willis raportoi hänelle päivittäin. Ashe halusi kuunnella vaimonsa Robina Keanen puheluja. Marie Willis on uhannut kertoa kuuntelusta suoraan Robina Keanelle ja sitten  Marie Willis murhattiin. Ashe on houkuteltu paikalle.

Nero Wolfe epäilee, ettei Ashe ole syyllinen ja lähtee Archien kanssa oikeussalista tutkimaan Bagbyn Answersin toimitiloja ja haastattelemaan henkilökuntaa. Poikkeavaa on se, että Nero Wolfe lähti omin jaloin itse tutkimaan asioita. Nero Wolfe ja Archie Goodwin eivät voi mennä kotiinsa, sillä Wolfe oli haastettu todistajiksi ja he poistuivat luvatta oikeudenistunnosta. 

Nero Wolfe ihmettelee Bagbyn yrityksen toimipisteen sisustusta, van Gogh killuu seinällä.  Nero Wolfe haastattelee Bagbyn työntekijöistä Helen Weltzia Alice Hartia ja Bella Velardia ja Marie Willisin poikaystävää (?) Guy Ungeria, joka löytyy Helen Welzin luota....

Wolfe ja Goodwin turvautuvat Saul Panzerin apuun ja Saul majoittaa heidät yöksi.

Wolfe saapuu vapaaehtoisesti oikeuteen, jossa Corbett on tuomarina, Mandelbaum syyttäjänä ja Donovan puolustusasianajajana. Nero Wolfe pidätetään mutta hän todistaa ja onnistuu todistuksellaan vakuuttamaan,  että Ashe on syytön (ja kertoo mistä syyllistä pitää etsiä). Virkistävää vaihtelua tämä oikeussali-draama Nero Wolfe -tarinoihin.

Tässä dekkarissa teemana on puhelimien kuuntelu ja sitä kautta informaation saanti, eli se on tarinan kehikko.

When a Man Murders, julkaistu ensimmäisen kerran 1954, sivumäärä 69.
Nero Wolfen luo saapuu pariskunta, joka on pinteessä. Pariskunnan nainen Caroline selittää, etteivät he ole naimisissa. sillä hänen Korean sodassa kadonnut ja kuolleeksi julistettu miehensä Sidney Karnow on palannut. Caroline on ennättänyt mennä naimisiin Paul Aubryn kanssa 6 kuukautta ja neljää päivää sitten. Caroline oli perinyt puolet Karnow'n pesästä eli miltei miljoonan, jolla automyyjä Paul oli ostanut autokaupan. Nyt Paul esittää sopimusta Karnown kanssa, jossa paketissa olisi avioero ilman elatusapua, ja autokauppa siirtyisi Karnow'lle ja loput rahat noin puoli miljoonaa. Caroline oli 19-vuotias mennessään naimisiin, mies oli kirjoittanut vain muutaman kerran. Karnow oli liittynyt armeijaan vapaaehtoisesti  joutunut vangiksi, mutta on nyt New Yorkissa ja hotelli Churchillissa. Archie menee susiparin kanssa hotelliin, jossa löytää Karnow'n ammuttuna armeijan revolverilla. Trio palaa Nero Wolfen luo, jonne saapuu Purley Stebbins murharyhmästä. Kun Paul Aubry pidätetään epäiltynä, Caroline palkkaa Nero Wolfen. Nero Wolfe alkaa tutkia Karnow'n sukulaisia: Savageja ja Horneja, jotka olivat perineet puolet ja Karnow'n lakimiestä Jim Beebeä.

Ratkaisuun päästään osin Saul Panzerin avulla. Kaikki liittyy testamenttiin.

Die like a Dog julkaistu 1954, sivumäärä 66.
Sataa. Archie Goodwin on palauttamassa sadetakkia ja hakemassa omaansa, Richard Meegan on ottanut epähuomiossa Archien uuden samanvärisen sadetakin. Archie näkee Meeganin talon edessä kaksi poliisiautoa ja  musta märkä koira tulee hänen luokseen. Archie näkee murharyhmän Stebbinsin ja lähtee kotiin, kun tuuli lennättää hänen hattunsa ajotielle. Labradorinnoutaja tuo Archielle hatun takaisin ja Archie tuo koiran asunnolle. Nero Wolfe vihjaa, että koira pitäisi viedä pois asunnosta. Archie vetoaa, että Fritzillä on kilpikonnia, Theodore Horstmannilla papukaijoja ja Wolfella orkideat. Nero Wolfe analysoi Labradorinnoutajan kalloa ja aivoja. Nero Wolfe kertoo, että hänellä oli sekarotuinen koira Montenegrossa lapsena. Achie tajuaa, että Nero Wolfe pitää koirista! Wolfe leikkii kärttyistä ja ristii koiran Jetiksi. Archie aikoo ilmoittaa koirasta, ehkä sen omistaja on kuollut, joutunut vankilaan tai kadonnut. Wolfe vaahtoaa koirista, jotka olivat lemmikkejä jo tuhansia vuosia ennen ajanlaskun alkua. Jetillä on hyvät tavat.

Tarkastaja Cramer saapuu, hän kertoo, että koira oli murhatun miehen Philip Kampfin. Aamuinen vieras Richard Meegan asuu samassa talossa. Crameria kiinnostaa yhteensattumat ja vaatii selitystä, miksi Meegan oli Wolfen luona. Cramer haluaa myös koiran. Meegan halusi löytää vaimonsa, eikä Nero Wolfe haluaa puuttua ihmisten avio-ongelmiin.

Talossa on muitakin asukkaita talonmies Jerry Åland,  taiteilija Ross Chaffee, lakimies  Victor Talento. Talento tapaa neiti Jewel Jonesia ...

Nero Wolfe kutsuu lopussa joukkion kotiinsa. Murhasta on kulunut 20 tuntia. Myös tarkastaja Cramer soittaa ovikelloa tulee kuuntelemaan yhdessä Purley Stebbinsin kanssa. Wolfe nimeää murhaajan ja kertoo miksi koira seurasi Archieta. (Koira seurasi itse asiassa sadetakkia ei Archieta).

****

Rex Stoutin (1886 - 1975) Nero Wolfe -dekkareista täällä, lisäksi siellä on linkit bloggauksiini. Dekkareiden lisäksi Nero Wolfe tarinoita julkaistiin noin 70-100-sivuisina, ja niitä on koottu novellikokoelmiin, joista (vain) kaksi on suomennettu.

Novellikokoelmat

1. Black Orchids 1942
2. Not Quite Dead Enough, 1944. suomennettu Ei aivan tarpeeksi kuollut, Jännityksen mestarit 61.
3. Trouble in Triplicate 1949
4. Three Doors to Death / Door to Death 1950
5. Curtains for Three 1951
6. Triple Jeopardy 1952
7. Three Men Out 1954
8. Three Witnesses 1956
9. Three For the Chair, 1957,  suomennettu Liian monta etsivää, Jännityksen mestarit 67.
10. And Four to Go / Crime and Again 1958
11. Three at Wolfe's Door 1960
12. Homicide Trinity 1962
13. Trio for Blunt Instruments 1964
14. Death Times Three 1985

​

Rex Stout: Three doors to death

 

Rex Stout: Three Doors to Death, julkaistu kirjana ensimmäisen kerran vuonna 1950. Tämä on vuoden 1995 pokkaripainos (tai sen lisäpainos), sivumäärä 222. Nero Wolfe novellikokoelma #4.

Teokseen on johdannon kirjoittanut Jonathan Kellerman (s. 1949), joka on julkaissut Yhdysvalloissa dekkareita, joissa  psykologi Alex Delaware auttaa poliisia.  Kellermann kehuu Rex Stoutin Nero Wolfe dekkareiden tyyliä, rytmiä, fraaseja ja ironiaa.

Nero Wolfen oikeakäsi ja dekkareiden kertoja etsivä Archie Goodwin toteaa esipuheessaan, että nämä kolme tarinaa ovat poikkeuksellisia, koska palkkio näyttelee sivuroolia.

Nero Wolfen -novellikokoelmissa on yleensä kolme 70-sivuista tarinaa, niin tässäkin,

Man Alive (Mies elossa) 1948
Ensimmäinen tarina on Man Alive. Nero Wolfe on ostanut uuden auton, Cadillacin, Archie on ainoa talossa, joka ajaa autoa, Nero Wolfe on aika harvoin kyydissä, koska ei halua poistua asunnostaan, jossa syö kulinaristisia pöperöitä ja ihailee orkideoija, sekä ratkoo rikoksia, jolla rahoittaa nautintonsa (pöperöt ja orkideat).

Vastaanotolle tulee parikymppinen hemaiseva 21-vuotias Cynthia Nieder. Hän on töissä kuuluisassa Daumeryn ja Niederin muotitalossa, jota poikamiestaloudessa (Archie Goodwin, Nero Wolfe, Fritz Brenner ja Theodore Horstmann) ei tunnisteta. Daumery ja Niederin muotitaloa ovat vaivanneet kuolemantapaukset: itsemurhat ja onnettomuudet. Myös Cynthia Niederin setä Paul Nieder on kadonnut Yellowstonen geysiriin. Hänellä on ollut suhde liikekumppaninsa vaimoon Helen Daumeryyn, joka on kuollut ratsastusonnettomuudessa. Herra Jean Daumery on tehnyt itsemurhan ja sitten Paul-setä on kadonnut. Cynthian ongelma on se, että hän on nähnyt muotinäytöksen katsomossa Paul-sedän naamioituneena. Wolfe käynnistää tutkinnan, joka on aivan alkukuopissaan, kun tarkastaja Cramer tulee Nero Wolfen luo kertomaan, että Cynthia Niederiä epäillään hänen "jo kerran kuolleen" setänsä Paulin murhasta. Paulin ruumis on löytynyt, ja Cynthia on pääepäilty. Tarina itsessään ei ole minusta kovinkaan hyvä, mutta puksuttaa loppuunsa. Wolfe eikä Archie Goodwin eivät laskuta Cynthiaa, joka menee lopussa naimisiin. Tarinan suolaksi jäävät eräät Archien luonnehdinnat etenkin naisista, lunnehdinnat ovat jopa nykymittapuun mukaan hyvän maun rajoissa. (Joskaan en tiedä miten sanojen merkitys on USA:ssa muuttunut 75 vuodessa, Rex Stout käyttää Archien kohdalla hyvin värikästä kieltä, mikä on koko dekkareiden suola).

Omit Flowers (Jätä kukat pois)1948
Archie Goodwin, joka on tarinoiden kertoja ja Nero Wolfen apuri, kirjoittaa, että tämä on Nero Wolfen hienoimpia juttuja, vaikka Nero Wolfe ei saanut tästä palkkioksi ropoakaan.

Nero Wolfe on Rustermannin ravintolassa, jonka omistaa Nero Wolfen lähin ystävä ja lapsuuden kaveri Marko Vuckic. Keittiömestari Marko Vuckicin yksi oppi-isistä oli ranskalainen  Victor Pompa, joka on kuulu kastikekokki, nykyisin jo 68-vuotias ja on vangittuna murhasta. Vuckic pyytää apua Wolfelta. 

Victor Pompa on ollut vastuussa Ambrosia-ravintolaketjun pyörittämisestä. Ketjun on perustanut H. R. Landy on kuollut paiskittuaan liikaa töitä. Leskirouva Landy on avioitunut Floyd Whittenin kanssa. Pompa on lähdössä firmasta ja perehdyttää Whitteniä. Heillä on erimielisyyksiä. Floyd Whitten löydetään kuolleen Whittenin perheasunnosta yksi Pompan keittiöveitsistä selässään. Pompa vangitaan.

Rouva Whittenilla on neljä lasta pojat  Jerome (33 v) kiinteistövälittäjä, Mortimer (31 v) radioshow-mies, tyttäret Eve (27 v) ja , Phoebe (24 v), joka on valmistunut Vassarista. Evellä on aviomies Daniel Bahr. Kaikki edellä mainitut olivat läsnä murhan tapahtuessa, syömässä ja antavat toisilleen alibit. 

Nero Wolfe alkaa tutkia ponnekkaasti murhaa, hän haluaa tavata perheen kokonaisuudessaan. Archie toimii ja perhe tulee Wolfen hiekkalinnaan,Wolfe kuulee, pohtii ja ratkaisee. Omit Flowers liittyy herra Whittenin hautajaisilmoitukseen, eli hautajaisiin ei haluta tuotavan kukkia. Marko Vuckic esiintyy vielä 1954 julkaistussa dekkarissa Mustan vuoren varjossa.

Door to Death (Ovi kuolemaan) 1949
Nero Wolfe on poistunut asunnostaan Archien kanssa, koska Wolfen orkideahoitajan Thedore Horstmaanin äiti on sairastunut äkisti, ja Theodore on matkustanut kiireesti Illinoisiin. Koska 10 000 orkideaa on vailla hoitajaa ja puolustajaa, Nero Wolfe matkustaa Westchesteriin (nykyään New Yorkin rikasta esikaupunkialuetta) ja aikoo palkata Andrew Krasickin omiin kasvihuoneisiin. Nero Wolfe puhuu Kraciskin kanssa orkidean hoidosta ja teoksen alku sisältää paljon kuvailua orkidean kasvatuksesta.

Kasvihuoneen ovella on kyltti, jossa lukee Danger, Don't Enter, Door to Death. Enteellinen kyltti, sillä kasvihuoneesta löytyy kuollut nainen, joka paljastuu rouva Pitcairnin sairaanhoitajaksi Dini Laueriksi. 

Huushollissa on hovimestari nimeltään  Neil Imbrie, perheenpää Joseph G. Pitcairn ja myös perheen aikamiespoika Donald Pitcairn asuu talossa.
Nero Wolfe tutkii ja ratkaisee murhan motiivin ja tekijän, ja saa Andrew'n hoivaamaan orkideoitaan (mutta ei siis rahaa).

****

Rex Stoutin (1886 - 1975) Nero Wolfe -dekkareista täällä, lisäksi siellä on linkit bloggauksiini. Dekkareiden lisäksi Nero Wolfe tarinoita julkaistiin noin 70-100-sivuisina, ja niitä on koottu novellikokoelmiin, joista (vain) kaksi on suomennettu.

Novellikokoelmat

1. Black Orchids 1942
2. Not Quite Dead Enough, 1944. suomennettu Ei aivan tarpeeksi kuollut, Jännityksen mestarit 61.
3. Trouble in Triplicate 1949
4. Three Doors to Death / Door to Death 1950
5. Curtains for Three 1951
6. Triple Jeopardy 1952
7. Three Men Out 1954
8. Three Witnesses 1956
9. Three For the Chair, 1957,  suomennettu Liian monta etsivää, Jännityksen mestarit 67.
10. And Four to Go / Crime and Again 1958
11. Three at Wolfe's Door 1960
12. Homicide Trinity 1962
13. Trio for Blunt Instruments 1964
14. Death Times Three 1985

Rex Stout: Trouble in Triplicate

 

Rex Stout: Trouble in Triplicate 1949, Bantam Books 1993, sivumäärä 228. Nero Wolfe novellikokoelma #3.

Kirjan alussa on kirjailija Randy Russelin (s. 1954) esipuhe, jossa Russell väittää, että useimmat lukijat jäävät kolmesta Nero Wolfe -tarinasta koukkuun. Russell toteaa Nero Wolfe ja hänen juoksupoikansa Archie Goodwin täydentävät toisiaan, hän vertaa heidän yhteiseloaan kivilinnassa avioliittoon. Russell on kirjoittanut Ghost-sarjaa, jota ei ole suomennettu.

Nero Wolfe -niteessä on kolme tarinaa: Before I die, Help Wanted Male ja Instead of Evidence

Before I die (Ennen kuin kuolen) tarina on sivuilla 1- 76. Julkaistu vuonna 1947.
Nero Wolfe kärsii ja on kärttyinen. Sodan jälkeen säännöstellään lihaa. Gangsteripomo Dazy Perrit tulee Nero Wolfen luo. Perrit pehmittää Nero Wolfea antamalla  puhelinnumeron, mistä voi tiedustella lihaa. Dazy Perritillä on ongelma, häntä kiristetään ja väittää, että kiristäjä on hänen tyttärensä. Dazy Perrit on ollut naimisissa, hänen vaimonsa kuoli, kun tytär oli 2-vuotias, pian Dazy sai kolmen vuoden vankeustuomion, jolloin hänen siteensä tyttöön katkesivat. Perrit haluaa, että kiristys lakkaa, eikä tyttären salaisuus paljastu. Juttu on mutkikas, ja ruumiita tulee monta, mutta tarina kesto on vuorokauden verran.
Perrit löysi tuomionsa jälkeen tyttärensä, muttei halua tämän tietävän, että hänen isänsä on gangsteripomo. Lisäksi Dazy ei halua kilpailijoidensa tietävän, että hänellä on tytär, joka on jo kuitenkin hänen pahimman kilpailijansa Thumbs Meekerin tiedossa. Perritin vastaus oli roudata nuori nainen kattohuoneistoonsa ja sanoa  että hän on Perritin tytär. Juttu on mutkikas, mutta valetytär, joka oli kiristäjä ja myös Perrit ammutaan.
Nero Wolfe selvittää murhaajan. 
Oikea tytär ihailee Wolfen orkideoita ja lounastaa Archie Goodwinin kanssa. Tarinassa murhaaja alkaa panetella Wolfea: you'll eat this, you fat, lying, son-of-the-bitch. Kun Wolfe on kertonut, mistä hän sai syyllisen kiinni, murhaaja alkaa ampua myös Wolfen luona ja Saul Panzer joutuu ampumaan hänet.
Rikollinen jäi kiinni väittäessään lukevansa lakia huippucollegessa. Nero Wolfe kysyy häneltä yksinkertaisen kysymyksen, jonka alan opiskelijatkin tietäisivät!

Help Wanted, Male (Apua tarvitaan mies) sivuilla 77 - 151, julkaistu 1945.
Archie Goodwin on armeijan palveluksessa tarinan tapahtumavuonna 1945, mutta on ilman univormua Nero Wolfen luona. Myös esikunnassa palveleva Ben Jensen saapuu Nero Wolfen Kivilinnaan näyttämään  uhkauskirjettä, jossa lukee:"Tulet kuolemaan, tulen näkemään sen". Nero Wolfe sanoo, että viimeisen runsaan 10 vuoden aikana on saanut yli 100 tappouhkausta.  Nero Wolfe sanoo, ettei voi auttaa tällaisessa tapauksessa.  Ben Jensen löytyy seuraavana aamuna ammuttuna, myös hänen henkivartijansa Doyle on ammuttu. 

Poliisista Cramer tulee Wolfen luo ja käy kuumana. Hän vaahtoaa,  että  vuosia on takana tusina, ja Nero Wolfe on valehdellut poliisille  miljoona kertaa.
Nero Wolfe saa myös nimettömän uhkauksen. Hän tajuaa, että hän oli ollut Jensenin kanssa passittamassa kapteeni Peter Rootia sotaoikeuteen, jossa tämä sai kolmen vuoden tuomion. Rootin (entinen) morsian Jane Geer puhuu Archie Goodwinin kanssa. Majuri Emil Jensen, joka on Ben Jensenin poika, ilmaantuu Wolfen alakertaan. Wolfe ei suostu tapaamaan heitä. Kun Archie on  Washingtonissa, hän näkee lehdessä ilmoituksen, jossa Wolfe etsii miestä, 45-55-vuotiasta, jonka paino on 260-270  paunaa (125 kg), ja pituus  5 jalkaa ja 11 tuumaa (176 cm) vyötärö ei suurempi kuin 48.  Tästä novellin nimi. Help Wanted Male (lehti-ilmoituksen otsikkona Wanted a Man)
Ilmoituksen tarkoitus on löytää mies kaksoisnolennoksi. Herra Hackett niminen kaveri ottaa pestin vastaan 100 dollarin päiväpalkalla.... 
Tarinassa Nero Wolfe on murhaajan tähtäimessä, mutta selviää.

Instead  of Evidence  (Todisteiden sijaan) sivuilla 153 - 223, julkaistu ensimmäisen kerran 1946.
Herra Poor lupaa maksaa 5000 dollaria, jotta Nero Wolfe antaa tiedot poliisille, jos tulee murhatuksi. Poor murhataan räjähtävällä sikarilla. Wolfe käynnistää tutkinnan, joka vie yllättävään lopputulokseen.

Lokakuisena tiistaina Nero Wolfen luo kipittävät herra ja rouva Eugene R. Poor. Herra on vanhahko, mutta rouva, kuten Archie ovat alle nelikymppisiä (ja Archien mukaan rouva on hemaiseva?). Ongelma on se, että Conroy Blaney aikoo murhata Eugene R. Poorin, tai niin pariskunta väittää. Nero Wolfella näitä tappouhkailuja on piisannut, eikä hän ota näitä asiakkaikseen, (koska ei halua poistua talosta?)

Teoksen kaikki tarinat ovat kaikki hyviä, mutta niistä ,iltei kokonaan puuttuu pitkien dekkareiden huulenheitto ja Archien ja Nero Wolfen keskinäinen "avioliittodialogi" ja verkkainen juonen kehittely. Toisaalta tässä ilmenee Nero Wolfen pituus, paino ja ikä. Nero Wolfe pysyy koko sarjan iättömänä, kuten naisista aina innostuva Archie Goodwin, joka mainitsee olleensa lastentarhassa Ohiossa, jossa Eugene-niminen mies varasti häneltä karkkia.

****

Rex Stoutin (1886 - 1975) Nero Wolfe -dekkareista täällä, lisäksi siellä on linkit bloggauksiini. Dekkareiden lisäksi Nero Wolfe tarinoita julkaistiin noin 70-100-sivuisina, ja niitä on koottu novellikokoelmiin, joista (vain) kaksi on suomennettu.

Novellikokoelmat

1. Black Orchids 1942
2. Not Quite Dead Enough, 1944. suomennettu Ei aivan tarpeeksi kuollut, Jännityksen mestarit 61.
3. Trouble in Triplicate 1949
4. Three Doors to Death / Door to Death 1950
5. Curtains for Three 1951
6. Triple Jeopardy 1952
7. Three Men Out 1954
8. Three Witnesses 1956
9. Three For the Chair, 1957,  suomennettu Liian monta etsivää, Jännityksen mestarit 67.
10. And Four to Go / Crime and Again 1958
11. Three at Wolfe's Door 1960
12. Homicide Trinity 1962
13. Trio for Blunt Instruments 1964
14. Death Times Three 1985

Reijo Mäki: Maitolasimies

 

Reijo Mäki: Maitolasimies,  Jussi Vares sarjan 35:s opus, Otava 2024, sivumäärä 380.

Reijo Mäen (s. 1958 Siikainen) Vares-kirjat ovat raivanneet oman ekologisen lokeron suomalaiseen kirjallisuuskenttään. Kirjojen henkilökatras, turkulainen miljöö, teemat ja juonen rakenne ovat löytäneet uomansa ja toistuvat miltei samankaltaisina. Ensimmäinen Vares Moukan peli ilmestyi 38 vuotta sitten. Tänään 10.11.2024 on isänpäivä, mutta Maitolasimies ilmestyi 6.5.2024 juuri ennen äitienpäivää, joka oli 12.5.2024.

Maitolasimies ei tee vakiokaavaan poikkeusta: Jussi Vareksella on toimeksianto, hän tapaa alkuun halukkaan naisen, mutta lemmenleikkeihin ei päästä, kun aviomies ajaa ökyautolla pihaan Karunaan. Jussi Vareksen Karunassa olo liittyy Yhdysvalloissa asuvan Päivikki Lintusen toimeksiannosta. Päivikin veli Esamatti Lintunen on kadonnut. Esamattia etsinyt yksityisetsivä Pekko Panssarlahti on palanut Ducato-matkailuautonsa mukana Karunassa. Jussilla on Panssarlahden päiväkirja ja tämä juonilanka puksuttaa maaliinsa ja liittyy talousrikoksiin. Nyky-Varesten tapaan teoksessa on useita muita juonilankoja, joissa tällä kertaa käsitellään katujengejä, ja räppipiirejä ja jotka yhdistyvät loppukarkeloissa muihin juonilankoihin. Pidin tätä sarjassa vähintään keskinkertaisena, ja lopussa jopa paremmalla puolella olevana. Reijo Mäellä on oma huumorinsa, josta lukijat pitävät, ja tässä sitä myös viljeltiin.

Reijo Mäen Maitolasimies on Vares-sarjan ystäville  laadukas lenkki ja hyvä lukukirja.

Laajempi katsaus
Pekko Panssarlahti on kuollut Karunassa, jossa hän on palanut Ducato matkailuautoonsa. Karunan matkalla Jussi törmää Linda Saarimaahan, jolla on miehensä Rainerin kanssa avoin avioliitto.

Jussi Vares etsii vinkkejä Pekko Panssarlahden päiväkirjasta, mutta on kauan sokkona. Lopulta paikat käyvät kuumiksi.

Teoksessa käsitellään Turun itäisten lähiöiden katujengejä, joita yhdistävät tässä pillerikauppa ja murhat. Lisäksi Mäki repii huumoria räppinimillä. Niko Nyyssönen on Nick the Name. Nyyssönen on myös rikollinen, muita katiujengiläisiä ovat  Dmitry Saldo ja Amerique Jojobana. Nick the Name vaikuttaa levy-yhtiössä No Shit Shirley Inc Corparation, jossa on myös  Akitaattori Puntarpää (joka mainitaan myös Ilmari Kiannon Punaisessa viivassa).

****

Turku-kuva  on yksi syy, miksi bloggaan sarjasta, kirjat kertovat myös Turun muuttumisesta. Ensiksi kuvat Kaskenmäeltä (otettu 14.8.2024).

Kaskenmäen päällä on vaatimattoman näköisissä tiloissa huippuravintola Kaskis.

Ravintolalla on Michelin-tähti.

Mäen alaosassa on Cafe Paawo, joka on jäänyt remontin jalkoihin, mutta mikä esiintyy kirjassa.

Tässä kuva lähempää kahvilasta

.

Hieman ylempänä on Mantun grilli.

Uudessa apteekissa juovat kaljaa Vares ja Jussin tutut novellikirjailija Luusalmi, toimittaja Ruuhio, antikan pitäjä pastori Alanen, hautaustoimistoyrittäjä Moilanen ja tapaa Vares yhä Kyypakkaustakin.

Kirjassa puhuttiin Hirvensalon Meri Karinan lähellä olevasta venepalvelusta, ja siellä se löytyi hieman toisen nimisenä. Tähän ei liittynyt mitään dramatiikkaa, Jussi Vares vain kävi siellä.

Merikarinan vieressä oleva Taidekappeli näyttää ulkoa tältä.

Taidekappeli on sisältä aivan erilainen ja minusta upes.

Cafe Manuelassa istutaan loppuselvittelyissä, missä poliisi kertoo läpimurrostaan. Kahvila on Varvin torilla. 

Museolaiva Sigyn Varvintorilta mainitaan. Vares myös seikkailee Karunassa ja Paimion metsissä.

*****

Reijo Mäen (s. 1958) Vareksista lisää täällä, ja linkit kaikkiin postauksiini ja tämän jälkeen jokaiseen Vares-seikkailuun.

Jan Vapaavuori: Ensimmäinen pormestari

 

Jan Vapaavuori: Ensimmäinen pormestari, Otava 2022, sivumäärä 384.

Taustaa: Jan Vapaavuoren teos Ensimmäinen pormestari kuuluu kategoriaan "kahden euron kirja" ja on kokoomuslaisen poliitikon kertomusta nelivuotiskaudestaan Helsingin ensimmäisenä pormestarina. Jan Vapaavuori (s. 1965), joka on myös syntynyt Helsingissä, ei asettunut ehdolle kuntavaaleissa 2021 (eli luopui jatkokauden tavoittelusta) ja on nyt Suomen Olympiakomitean puheenjohtaja (eikä hae jatkokaudelle. Olympiakomitea on saanut palautetta Pariisin 2024 olympiakisojen jälkeen, en tiedä vaikuttiko jatkohaluihin?).

Helsinki on "perustettu" Kustaa Vaasan käskystä 1550. Venäjä teki Helsingistä Suomen suurruhtinaskunnan pääkaupungin vuonna 1812. Helsingin väkiluku on kasvanut ja on ylittänyt 630 000 rajan, se on väkirikkain kaupunki Suomessa. Helsingin kaupunki on Suomen suurin työnantaja (Suomen rajojen sisällä). Helsingillä on 40 000 työntekijää,  Itsenäisen Suomen aikana ensimmäinen Helsingin kaupunginjohtaja oli vuosina  1921-1930 Arthur Castren, hän edusti nuorsuomalaisia, Yhdeksästä kaupunginjohtajasta 6 oli kokoomuksesta, muut kolme olivat nuorsuomalaisista, Edistyspuolueesta ja Liberaaleista. Kaupunginjohtaja oli virkamies, mutta vuodesta 2017 alkaen viran korvasi valtuuston valitsema  pormestari. Kunnassa voi olla virkamies-kaupunginjohtaja tai pormestari. Monessa "pormestarikaupungissa" valitaan pormestariksi hänet, jonka puolue on kunnallisvaaleissa suurin.  

Kirjassa Jan Vapaavuori mainitsee tiettyjä tapahtumia, puhuu muutoksesta, arvaamattomuudesta,ja pohtii, onko maailma menettämässä järkensä. Loppuosaa pormestarikautta leimasi korona-aika. Pormestari Vapaavuori kertoo, mitä sai aikaan tai yritti saada läpi. Toki Helsingin kaupunki on niin iso ja toiminnat on organisoitu ja vastuutettu eli pyörivät 40 000 työntekijän voimin omien lähijohtajien ohjauksessa ilman pormestariakin, mutta on pormestarin henkilöllä merkitystä.

Kirja on minusta hyvä ja huono samaan aikaan. 

Hyvää on selkeä teksti, josta ilmenevät Helsingin pormestarin toisaalta suuret mahdollisuudet ja toisaalta suuret haasteet. Valtion ja Helsingin kaupungin ajoin kitkaiset suhteet ilmenevät monessa konkreettisessa asiassa. Hallitus tekee lakiesitykset, jotka eduskunta hyväksyy, ja moni palvelu tai "velvollisuus" tuotetaan kunnassa. Erinomaista on se, että Vapaavuori sanoo asiat suoraan, vaikka en kaikesta ole samaa mieltä, mutta suoraan sanominen on nykyaikana hyve, jos pystyy perustelemaan sanamansa..
Huonoa on poliitikon teksti, jossa minusta liian subjetiivisesti käsitellään asioita, mutta se on tämän tyyppisten kirjojen tarkoituskin. 

Pidempi oppimäärä
Jan Vapaavuori (s. 1965) on kokoomuslainen poliitikko toimi kansanedustajana 2003-2015  asuntoministerinä 2007-2011 ja elinkeinoministerinä 2012-2015. Vapaavuori hävisi Petteri Orpolle Kokoomuksen puheenjohtaja kisassa, tai Orpo valittiin, Vapaavuorta ei, myös Risikko oli kilvassa mukana. Vapaavuori valittiin tämän jälkeen Euroopan investointipankin hallitukseen Luxenburgiin, Orpo houkutteli Vapaavuoren pormestarikarkeloihin, tämä ilmenee kirjasta. Orpoa Vapaavuori kiittelee kirjassaan, mutta arvostelee Orpon avustajia, mutta ei nimeä heitä.

Teos alkaa 2017  Itsenäisyyspäivän puheesta. Vapaavuoren äiti oli  ruotsalainen, mutta hän opetteli suomenkielen, jonka kuitenkin "unohti", kun oli sairaalassa. Puheesta ilmenee,että isä ja setä olivat rintamalla, setä ei palannut. 

Vapaavuori toimi myös  pormestarina kaupunginhallituksen puheenjohtajana. Valtuustossa on 85 jäsentä, josta Kokomuksella oli paikkoja 25 ja Vihreillä 21 eli poliitikassa joutuu tekemään paljon kompromisseja.

Vapaavuoren mukaan pormestarin pitää tajuta kokonaisuus ja analysoida tilannetta. Hän päätti, mitä asioita on saatava eteenpäin, digitalisaatio on yksi niistä. Stategiat tehdään, mutta monesti arjen ongelmat vesittävät näitä. Kaupunkien asema ja merkitys  on nykyisin yhä tärkeämpiä asukkaille. Kaupungit taistelevat myös ilmastonmuutosta ja segregaatiota vastaan.

Kun pormestaripesti alkoi  7.6.2017, oli vanha systeemi hajotettu, siten, että  apulaiskaupunginjohtajien vallasta suuri osa oli siirtynyt muutoksessa toimialajohtajille. Kansliapäälliköllä on paljon  (minusta liikaa) valtaa. Vapaavuorella on monesta asiasta suoria herätteleviä kommentteja. Kaikki eivät halua, että pormestari johtaisi kaupunkia. Vapaavuori edellyttää johtajalta (ja itseltään) näkemystä ja kunnianhimon taso pitää olla korkea.  Halu ja uskallus johtajalla pitää olla.

Visiona oli  maailman toimivin kaupunki, mutta organisaatio kunnissa myös Helsingissä on usein hidas ja kankea. Vaikka strategiat ovat tärkeitä, niin tärkeintä on kuitenkin niiden toimeenpano.  Helsingin  kantakaupungin elinvoimaisuus on keskeinen tavoite ja siihen  liittyy niinkin arkiset asiat kuin jatkuvat katutyöt ja lumenajo. Helsingin hiilineutraalius vuonna 2035 oli yksi kärkihankkeista, ja on osin Helsingin omistaman Helenin toiminnasta riippuvainen. Helenillä oli myös kivihiilellä tuottua energiaa. Vapaavuori yritti kehittää liikuntatoimea, tai vähentää liikkumattomuutta, vähentää segregaatiota, edistää asuntotuotantoa ja saattaa toimitilat kuntoon. Vapaavuoren aikana (aloitettu ennen) valmistui kirjastotalo Oodi, ja Bio Rexin remontti valmistui. Helsingin tapahtumien järjestely siirrettiin säätiön vastuulle. Olympiastadionin remontti edistyi. Kirjassa on valtavasti asiaa, siinä mainitaan Pride, suurmoskeija-hanke, kansainvälisen museon suunnitelmat, Malmin lentokenttä, Euroopan lääkeviraston lobbaus. kaikki näistä ei toteutunut, lääkevirasto sijoitettiin Amsterdamiin. Lisäksi Vapaavuori mainitsee Karppi-tv-sarjan, jota kuvattiin Helsingissä.

Lopuksi Vapaavuoren heittoja:
Yksityissektorin juristi tekee vaikeasta mahdollista, julkisen sektorin juristi tekee helpoista asioista mahdottomia (minusta myös julkista sektoria koskeva lainsäädäntö mutkistaa ja hidastaa asioita).
Vapaavuori kirjoittaa, että Helsingin pitää suojautua valtiovallan ryöstöretkiltä, suojata taloutta, pitää se kunnossa. Tämä valtion ja kuntien välinen jännite on yksi kirjan teema, joka ilmenee myös korona-ajan kuvauksessa. Korona-ajasta käsitellään myös etäopetusta ja korona-ajan laskua lapsille ja nuorille. 

Vapaavuori mainitsee, että koulutukseen Helsinki satsaa yli miljardin ja otsikoihin nousee usein kiista muutamasta miljoonasta.
Kun kaavavalitus meni läpi, Vapaavuoren kommentti: Hallintotuomioistuinten tuollaiset päätökset pistävät niin vihaksi. s.221
Ministeri Mykkäsen toimi, jolla halliutus siirsi pelastusalan koulutuksen Kuopioon, ei saa kiitosta.

Kuten Vapaavuori lopussa toteaa: Helsinki on avoin, hyvin vähän korruptoitunut kaupunki, jota kannattaisi vaalia ja arvostaa (ei arvostella). 

Rex Stout: Ei aivan tarpeeksi kuollut

 

Rex Stout:  Ei aivan tarpeeksi kuollut, alkuteos Not Quite Dead Enough, 1944, suomentanut Päivi Kalenius, Jännityksen mestarit Book Studio 1992, sivumäärä 189. Kannen kuva Kari T. Leppänen, novellikokoelma#2.

Teoksen sisältämät dekkarit Ei aivan tarpeeksi kuollut ja Ansa on julkaistu toisen maailmansodan aikana, Archie Goodwin on molemmissa tarinoissa sotapalvelussa esikunnassa, hän on sotilasarvoltaan majuri. Ehkä paras anti on Archien kerronnassa, joka irvii monia asioita.

Ei aivan tarpeeksi kuollut  alkuteos Not Quite Dead Enough 1942, ilmestynyt kirjana 1944.
Archie on armeijan esikunnassa majurina eletään toista maailmansotaa. Nero Wolfe ei ota kenraali Fyfeltä tehtäviä vastaan. Archie Goodwin saa tehtäväksi taivutella Nero Wolfe ottamaan kenraalilta tehtävän vastaan, aikaa on kaksi viikkoa ja Archie suuntaa lentäen New Yorkiin. Archien "heila" Lily Rowan on hankkiutunut samaan lentokoneeseen kuin Goodwin. Hänkin on yrittänyt saada Wolfea tutkimaan ystävänsä Ann Amoryn tilannetta. Turhaan. Goodwinin saapuessa Wolfen asuntoon, kaikki on toisin. Wolfe kuntoilee, hän on lopettanut oluen juonnin, edes orkideat eivät kiinnosta. Nero Wolfe aikoo mennä rintamalle, kuten ensimmäisessäkin maailmansodassa. 
Goodwin haluaa herättää Nero Wolfen aivot. Archie alkaa tutkia Ann Amoryn asiaa. Annilla on kyyhkysiä häkissä pitävä poikaystävä Roy Douglas. Arvokkain lintu kyyhky Dusky-Diana on Sion-Stassart ja se osallistuu kilpailuihin. Samassa talossa asuvat myös Annin isoäiti 89-vuotias Pearl O. Chack, Leon Furey ja atleettinen neiti Leeds, jonka äiti kuoli hiljattain 87-vuotiaana. Rouvat Leeds ja Chack ovat olleet yli 50 vuotta riidoissa, toinen syöttää oravia, toinen kyyhkyjä. Archie pyytää Annia "treffeille", jonka Lily tulkitsee väärin. Seuraaviksi Ann Amory kuristetaan. Lily ja Archie ovat epäiltyjä, mutta luonnollisesti syyttömiä. Murhan ratkaisee "aivonsa herättänyt" Nero Wolfe. Teon motiivina on aiemman rikoksen eli rouva Leedsin murhan peittely. Archie onnistuu päätehtävässään, joka on Wolfen palauttaminen "yksityisetsiväksi". Juonipaljastus älä lue, vanhan rouvan murhan motiivina oli tämän aikomus lopettaa kyyhkyslakka.

Ansa 1944 Booby Trap.

Archie on edelleen armeijassa ja Nero Wolfe tarjoaa armeijalle palveluksiaan eikä ota rahakkaita sopimuksia. Nero Wolfe syö Fritzin tekemää  ruokaa, raaka-aineet ovat kupongeilla ostettuja, joita armeijasta saa. Wolfella ei ole edelleenkään aikaa orkideoille. Tämä kuvaa sota-aikaa, ja tarina on sodan aikana julkaistu. 

Itse mysteeri tapahtuu armeijan esikunnassa, jonne on saapunut nimetön "paljastuskirje", jossa syytetään esikuntaa patenttien vuotamisesta (jos yritys tarjoaa sodan vuoksi patentoitua tuotetta armeijalle, niin sieltä se vuodetaan kilpailevalle yritykselle). Jutussa on kaksi kuolemantapausta, jotka on lavastettu toinen itsemurhaksi ja toinen onnettomuudeksi.

Nero Wolfe saa selville syyllisen, ja hiillostaa tämän "henkilökohtaiseen ratkaisuun", jotta armeijan ja tekijän  maine säilyisi hyvänä.

Toisen maailmansodan aikana Rex Stout ei julkaissut pitkiä juttuja (Yhdysvallat liittyi virallisesti sotaan 8.12.1941 ja Japani antautui 15.8.1945).

Archien kerronta hauskaa, mutta itse tarinat olivat aika tasapaksuja.  Archien silmää ilahduttaa naiskersantti Dorothea Bruce, jonka kanssa treffeileekin. Tässä tarinassa ei ole Lily Rowania mustasukkailemassa.

****

Rex Stoutin (1886 - 1975) Nero Wolfe -dekkareista täällä, lisäksi siellä on linkit bloggauksiini. Dekkareiden lisäksi Nero Wolfe tarinoita julkaistiin noin 70-100-sivuisina, ja niitä on koottu novellikokoelmiin, joista (vain) kaksi on suomennettu.

Novellikokoelmat

1. Black Orchids 1942
2. Not Quite Dead Enough, 1944. suomennettu Ei aivan tarpeeksi kuollut, Jännityksen mestarit 61.
3. Trouble in Triplicate 1949
4. Three Doors to Death / Door to Death 1950
5. Curtains for Three 1951
6. Triple Jeopardy 1952
7. Three Men Out 1954
8. Three Witnesses 1956
9. Three For the Chair, 1957,  suomennettu Liian monta etsivää, Jännityksen mestarit 67.
10. And Four to Go / Crime and Again 1958
11. Three at Wolfe's Door 1960
12. Homicide Trinity 1962
13. Trio for Blunt Instruments 1964
14. Death Times Three 1985