Heinäkuun hetkistä

Ihan aina ei lueta.

Heinäkuun saa aina miettimään, miten sitä ylipäätään ehtii mitään silloin kun pitää töissäkin käydä. Päivät tuntuvat olevan ihan täynnä ilman duuniakin. Tämänkin ilmestyessä ollaan taas pari päivää reissussa. Voi kesä - älä lopu ihan vielä...

Ihanan monta kirjaa heinäkuuhun on kyllä mahtunut. Pikaisesti laskemalla on luettu 33 varsinaista kirja-kirjaa (osa tosin nopealukuisia nuortenkirjoja), kuunneltu kolme äänikirjaa ja nautiskeltu vain yksi sarjakuva - pari hyvää on kyllä hyllyssä odottamassa. Tietokirjojakin mahtui kuukauteen vaivaiset kaksi. Näin kesällä pitää keventää!

Jennin K-blogissa käydyn sukupuolittuneen lukemisen keskustelun jälkeen piti laskea myös mies- ja naiskirjailjoiden osuus kuukauden lukemistosta. Huh, yksin kirjoitetuista teoksista tulos on 10 - 24 naisten hyväksi. Akkavalta näemmä jyllää. Osittain syynä on varmasti 101 naisten kirjan listani; nakertelen sitä vähän kerrassaan ja se tuo lukemisiin naispainotusta. Laura Ingalls Wilderin 6 kirjaa vinouttavat nekin tämän kuun 'otosta'.

Luettu muttei blogattu:

Carita Forsgren (2009). Kolmen kuun kuningatar. Tämä tuore suomalainen kirjailija on ollut silloin tällöin blogeissa esillä. Kirja oli (osittain) pettymys. Vaikka vuoropuhelu modernin kertojan ja historiallisten hahmojen välillä oli fiksusti tehty ja ymmärrän sen pointin, olisin mieluummin eläytynyt Katariina Maununtyttären ja Erik IVX:n elämään ilman suodatinta. Sääli, juuri tämä Forsgrenin teoksista kuulosti äkkiseltään kiinnostavimmalta. Teksti on kuitenkin minusta aika ilmeikästä, Jänistanssia voisi harkita...

Jude Deveraux (2009, alkuperäinen 1995). Perijätär. Kirjahyllyjen siivouksessa esiin ponnahtanut historiallinen romanssi pitää sisällään melkoisen komiikkapläjäyksen. Olen ennenkin lukenut tämän, mutta tulipahan luettua uudestaan. Rikkaan miehen perijätär ei halua alistua osaansa vaan tahtoo seikkailulle ennen pakkoavioliittoa. Sankaritar on melkein yhtä tarmokas kuin Valtosen neitoset - vaikka kielen ja suomalaisen sisun puolesta Valtonen voittaa mitä sirpakoihin nuoriin naisiin tulee.

Eppu Nuotio (2007). Kosto (äänikirja). Pii Marin ei ole lempparisankarittariani, mutta Eppu Nuotion dekkarit ovat kevyttä ja leppoisaa seuraa automatkoilla. Aina ei jaksa innostua värikkäistä ilmaisuista, mutta nyt taisin olla sopivan hyvällä (loma)tuulella tätä kuunnellessani ja Nuotion sanankäänteet kutkuttivat mukavasti. Uskoitko sinä pienenä jumalan valvontakameroihin? Ovatko rakastavaiset sängyssä joskus kuin kaksi särkyvää kulhoa sisäkkäin... aika suloista, oikeastaan.

Eppu Nuotio (2011). Loppu (äänikirja). Toinen perään oli liikaa. Pii on niiiin draamakuningatar... Eikä tässä kirjassa rikoskaan oikein nykäissyt. Isona plussana hometalo-ongelman nostaminen esiin. Pelottavaa minkälaista kurjuutta huonot rakentamiskäytännöt ovat aiheuttaneet ja aiheuttavat yhä. Kaksikin tuttua on joutunut lähtemään talostaan hometta pakoon...

Joe Abercrombie (2007). Before They Are Hanged. Tämä First Law -trilogian kakkososa ansaitsi kunnon postauksen, mutta aika ei anna periksi. Hyytävän hyvää tavaraa! Abercrombien juoniratkaisut pudottavat ihan polvilleen. Before päättyi sellaiseen jysäriin että oksat pois. Kolmas osa Last Argument of Kings on tilattu; kun luen sen, palaan varmaan tämänkin osan tunnelmiin.

George R.R. Martin (2006). A Feast for Crows. Oli pakko lukea uudelleen tämä, lämmittelin näin A Dance with Dragonsia varten. Oli toisella lukukerralla parempi - liekö ekalla kerralla ollut taisteluväsymystä pitkän sarjan kanssa vai mikä lienee muuttanut tunnelmaa... tieto siitä että Dragons on pian ahneissa hyppysissäni?

Nauravia naisia (2011), äänikirja. Tämä WSOY:n mielenkiintoinen koostekirja osui silmiini Sokeripala-blogista. Naisiin on koottu 30 kertomusta naisten kirjoittamista kirjoista, joukossa myös Miina Supisen Apatosauruksen maa. Kokoelma oli yllättävä ja viihdyin sen kanssa hyvin, kiitos erinomaisten lukijoiden. Mutta nauramisesta en tiedä - osa tarinoista oli kyllä hymyilyttäviä, mutta osa suorastaan salakavalasti surumielisiä...

Anna Jansson (2009). Hylynryöstäjä. Höh, nyt osuivat huonoon järjestykseen Janssonin romaanit, sillä Vaiteliaan jumalan perään olisi ollut mukava lukea häneltä dekkari, jossa Maria Wern on mukana enemmän poliisina kuin uhrina. Poliisien yksityiselämä on minusta parhaimmillaan mausteena, ei pääaineksena. Makuasia. Taitaa tulla taukoa Anna Janssoneihin tämän jälkeen, vaikka Hylynryöstäjässä riitti kyllä tempoa ja toimintaa. Kuntouttava ekologisen energiatasapainon kurssi oli hauska oivallus.

Pari (tieto)kirjaa on sitkeästi kesken ja yksi romaani teettää vähän töitä. Mutta kaikki kolme on tarkoitus lukea loppuun. Se oikea fiilis ja hetki varmasti löytyy vielä.

Kuukauden hakusana 

aiheutti hetken päänvaivaa, sillä Aamulehden jutun jälkeen blogiin pyrittiin pari päivää mainioilla melkein-nimillä. Booking something kirjablogi, booking it some one, booking it somewhere ja niin pois päin. Ihan oikein minulle: olen nimennyt blogini päin honkia. Olisi pitänyt keksiä yksinkertainen suomenkielinen nimi. Ups.

Mutta variaatioillakin pääsi perille - tervetuloa - joten nämä diskataan. Heinäkuun harhaisimmaksi hakusanaksi on valittava

päiväkirjan lukeminen salaa

Tsot tsot tsot. Ei saa lukea päiväkirjoja salaa. Lue tällaisia julkisia päiväkirjoja vaan!

Kesäkuun kuulumiset

Kesäkuu on hyvä kuu! Vaikka loma pääsi alkamaan vähän tipottain, nyt kuukauden lopussa ollaan ihan aallonharjalla. Työstressi on ehtinyt haihtua. Edessä on vielä ihana neljän viikon rento kausi. Golfia ja kirjoja, sään ja kunnon mukaan.

Lisäksi onni on suosinut arpajaisissa huikeasti: Saran kirjoista sain uskottamattoman Montgomery-paketin ja Juuri tällaista lähettää suklaata. Täydellinen yhdistelmä siis... Kiitos kamut!

Blogitekstejä on kertynyt kesäkuulta 18, eli vähän olen laiskistunut mitä kirjoittamiseen tulee. Lukeminen ei ole vähentynyt. Kaikkiaan on tullut luettua 32 kirjaa, joista englanniksi vain neljä. Huh, täydellinen muutos viime vuoteen verrattuna. Äänikirjoja on listalla vain yksi, sitäkin parempi Saatana saapuu Moskovaan, ja sarjakuvia kolme. Romantikkaosastolla on asioitu ahkerasti!

Kesäkuun kohokohta oli silti Spefin helmet -listan valmistuminen. Listaa oli hauska tehdä! Ja vielä hauskempaa on jahdata puuttuvia kirjoja, kyllä nämä on vaan kaikki luettava... Muutama listan kirja odottelee jo vuoroaan ja lisää on tulossa.

Kesäkuun masentavin homma on imurointi. Tasan kerran vuodessa ajattelen, että minulla on liikaa kirjoja: silloin kun jokainen hyllymetri on imuroitava. Neiti A on töissä, mutta Neiti B apunani olen jo kolmena päivänä nostellut, pyyhkinyt imuroinut ja järjestellyt kirjoja. Vain "muutamaa" on pitänyt "vähän" lehteillä... tällä tahdilla hommaan palaa vielä päivätolkulla, joten pitää kait laittaa rokki soimaan, hihat heilumaan, ja lopettaa selailu.

Luettu muttei blogattu:

Kaari Utrio (1993). Uhritulet. Kesäkuun alkupäivinä luin tämän, pienimuotoisessa Utrio-putkessa. Turkulainen Judit Mikhof menettää isänsä rutolle, tulee naitetuksi vanhalle porvarille ja joutuu vitaliaanien ryöstämäksi. Erittäin hyvää luettavaa, samaa sukua kuin Utrion muut 80-90 -lukujen taitteessa kirjoittamat romaanit. Kepeähköllä otteella rankoistakin kohtaloista. Romantiikkaa sävyttää lievä ironia.

Kaari Utrio (1989). Vendela. Kituliaan sitkeän kaniikin sukulaistyttö Vendela on oppinut parantajan taidot, mutta päätyy sukulaistensa nurkkiin ja väkisin naitettavaksi. Ritari Hartman Garse, joka saattelee neitoa matkalla Turusta Viipuriin, ei ymmärrä etuaan ennen kuin on melkein liian myöhäistä... Tästä kirjoitti äskettäin Morre.

Kaari Utrio (1988). Isabella. Perijättären tarina kertoo, ettei rikkaus totisesti merkitse rauhaisaa elämää levottomassa Itämaassa. Hankalien vaiheiden jälkeen Isabellakin päätyy oikeille käsivarsille. Kurkkaa tarkempaa tietoa Sallan jutusta.

Agatha Christie (1971). Ikiyö. Lukupiiri innosti kaivamaan esille tämän äitini SAPO-kokoelmasta löytyvän pokkarin. Ei lemppareitani; minusta Christie on parhaimmillaan silloin kun hän väsää perinteistä whoddunnit-juttua. Etenkin jos etsivänä puuhaa lempeän armoton neiti Marple!

Dupuy & Berberian (2010). Jeanin elämää: Teoria yksinäisistä ihmisistä. Kokeilen kaikenlaista kirjastosta löytyvää sarjakuvaa. Tämä ei oikein iskenyt, ehkä sininen sävy ei vain sopinut vaaleanpunaiseen lomatunnelmaan.

Matti Yrjänä Joensuu (2010). Harjunpää ja rautahuone. Vakuuttava kirja. Aloitin tämän jo helmikuussa mutta laitoin odottamaan;  Joensuun synkkyys vaatii minulla vastapainoksi valoa. Harjunpää-romaanit ovat hemmetin hyviä, mutta ne ovat myös täynnä ahdistusta. Monet kirjat ovat... mutta Joensuu tekee synkän poikkeuksellisen synkästi. Tätä luettiin äskettäin Kirjanurkkauksessa - minä tosin tykkäsin enemmän :-)

George R.R. Martin (2011, alkuperäinen 1996). A Game of Thrones. Nähtyäni joitain episodeja tv-sarjasta teki kovasti mieleni katsoa koko sarja, heti. Kun se ei käynyt päinsä, investoin englanninkieliseen versioon aiemmin luetusta Valtaistuinpelistä ja syvennyin siihen. Edelleen hyvä!

Pauli Juuti (toim.) (2002). Ethosta etsimässä: Puheenvuoroja johtamisen ja yrittämisen etiikasta. Luin tämän vähän epätasaisen esseekokoelman pienellä pakolla. Osa artikkeleista onnistui kiinnostamaan, osaan en tainnut syventyä kunnolla.

Elizabeth Gaskell (1850-luvulla) Curious, if True: Strange Tales. Kiinnostuin Gaskellista Cranfordin jälkeen, ja noukin sähköisenä iPadille joitain hänen teoksiaan. Matkalla Tukholmaan nautiskelin siis näitä. Novellikokoelma  oli tosiaan lievästi fantastiseen viittaava, mutta ei, siksi tai siitä huolimatta, ihan yhtä viehättävä kuin Cranford. Jatkan Gaskelliin tutustumista matkalukemisina... North and South saattaisi olla seuraavana vuorossa.

Marc-Antoine Mathieu (2011). Jumala itse. Jumala ilmaantuu maan päälle, mikä aiheuttaa lievän metafyysisen nyrjähdyksen. Mutta onneksi kulttuurillamme on tällaisiin ongelmiin mekanismit olemassa: haastetaan Jumala oikeuteen. Mielenkiintoinen ja ehdottomasti lukemisen arvoinen sarjakuva. Taidokas, kestää (vaatii?) useammakin lukukerran. Visuaalisesta ilmeestä sain viileän, melkein kylmän fiiliksen; tämä on älyn teos enemmän kuin ei tunteen. Lue Hannan juttu tästä!

Jude Deveraux (2007). Herttuatar. Tässä romanttisessa seikkailussa amerikkalainen Claire on kihlannut skottilaisen McArran herttuan. Tutustuminen synkän sukukartanon outoihin asukkeihin ja siellä piileksivään seikkailija Trevelyaniin saa Clairen vielä miettimään uudemman kerran. Minkälainen hinta kannattaa maksaa herttuattaren arvosta?

Jude Deveraux (1995). Ylämaan enkeli. Montogomeryjen veljessarjasta vaimonsa löytää tässä osassa Miles, maankuulu naistenmies. Chatworthyjen linnassa miehiä pelkäämään oppinut Elizabeth onkin poikkeuksellisen kova vastus hurmuri-Milesille.

Jude Deveraux (1995). Ylämaan laulu. Myös Raine Montgomery löytää vaimon: tällä kertaa kyse ei olekaan aatelisneidosta vaan lakimiehen tyttärestä. Laulajatar ja muusikko Alyxandria pakenee kostonhimoista lordia metsässä piileskelevän Rainen leiriin.

Nyt täytyy pitää Deveraux-tauko, taisin saada yliannostuksen... Kun romanttisen kirjan kohdalla huomaa miettivänsä onko jokin uskottavaa, pitää vaihtaa lajia!

Kesken jätetyt:

Tässä kuussa valinnat ovat osuneet hyvin kohdilleen; yksikään kirja ei ole palautunut lukemattomana kirjastoon tai tullut täysin hylätyksi. Muutama on kyllä ollut jo pidempään "tauolla"... mutta ei niitä ole hylätty, odottavat vain oikeaa fiilistä.

Kuukauden hakusana on:

eroon roikkumahasta

Olen aivan varma, ettei tästä blogista löytynyt apua. (Sääli!)

Ylämaan lupaus, taika ja vielä lumouskin

Näin juhannuksen alla heittäydyin oikein yltiöromanttiseksi. Olen vähän kerrassaan kalunnut 101 naisten kirjan listaani, ja viimeksi kirjastossa käydessäni innostuin etsimään Deveraux'n kirjoja. Valitettavasti en juuri sillä hetkellä muistanut kirjan tarkkaa nimeä: Ylämaan Jotain se oli.

Niinpä lainasin kaikki kolme Ylämään jotain kirjaa - ja hyvä näin. Juuri sopivasti sain näistä kolmesta romaanista henkisen alibin, ja jätin juhannussiivouksen vähän vähemmälle. Juhannusvieraat saapuvat ihan näillä hetkillä, joten tyydyn raportoimaan lyhykäisesti...

Ylämaan lupaus kertoo Judithista, jonka suunnitelmat luostariurasta menevät uusiksi, kun ilkeä isä naittaa hänet väkisin salskealle Gavinille. Gavinin kestää jonkin aikaa sopeutua omanarvontuntoisen, älykkään - onko pakko sanoa - hehkeän Judithin epätavalliseen käsitykseen, että miehet eivät olekaan ehdottomasti naisen herroja. Pariskunnan pitää hakea sopua Henrik VII:n hovista asti. (Kertomuksen antama kuva tuosta Tudorien dynastian alkuunsaattajasta poikkeaa aiemmasta käsityksestäni melkoisesti, mutta mitäs pienistä: naiset ovat kauniita ja heidän povensa kohoilevat - miehet ovat komeita ja aina ase tanassa.)

Ylämään taika sijoittuu ajallisesti heti edellisen kertomuksen jälkeiseen aikaan. Nyt Gavinin veli Stephen nai kuninkaan ehdotuksesta vastentahtoisen skottinaisen, klaaninsa päällikön. Bronwyn McArra ei ole tottunut pokkuroimaan herrojen ja valtiaiden edessä. Mutkikkaiden seikkailujen jälkeen tämä mustahiuksinen ja sinisilmäinen kaunotar kuitenkin oppii arvostamaan englantilaisen puolionsa viisautta; tämä näet sopeutuu skottilaiseen elämänmenoon niinkin hyvin että alkaa käyttää kilttiä. Tiedättekö te mitä kiltin alla pidetään? Jep.

Ylämaan lumous - kirja, jota siis alunperin etsin - sijoittuu jo huomattavasti modernimpiin aikoihin, 1900-luvun alkupuolelle. Uusi sankaritar Temperance ei ole ollenkaan nimensä veroinen, vaan intohimoinen naisasianainen ja hyväntekeväisyysihminen. Hän ajautuu riitoihin isäpuolensa kanssa ja päätyy hurjapäisen sopimuksen tähden taloudenhoitajaksi tämän veljenpojan ränsistyneeseen kartanoon Skotlannissa. Omalaatuinen yhdyskunta Ylämaalla, ja tietenkin klaanin päämies James McCairn, saavat Temperancen pohtimaan arvojaan uudemman kerran.

Huoh - mikä romantiikkapläjäys! Nämä ovat mukavia kirjoja lukea. Ehkä vähän ennalta-arvattavia, mutta onhan se mukavaa tietää, että rakkaus voittaa lopussa. Hemmetti, kuka haluaisi lukea romanttista seikkailua, joka päättyy onnettomasti? Ainakaan kovin usein? Luulen että sarjaan kuuluu vielä muitakin kirjoja, pitääpä tutkia kunhan ehdin.

Hengästyttäviä hetkiä raittiissa ulkoilmassa, romanttisissa ympäristöissä, komeiden miesten (jäntevät lihakset ja niin pois päin) ja kauniiden, älykkäiden nuorten naisten seurassa. Mukana sopivasti pieni tujaus maanläheistä huumoria:

James oli tarttunut hänen ranteeseensa ja veti hänet ulos valjashuoneesta ja lähti sitten kiskomaan häntä taloa kohti. Mies ei näyttänyt huomaavan, ettei Temperancella ollut kenkiä, mutta astuessaan kiville ja johonkin mikä litsahti Temperance oli hyvin tietoinen paljaista jaloistaan. Älä anna sen olla hevosenlantaa, hän rukoili James laahatessa häntä taloon. (Lumous, s. 159)

Suositellaan rentoihin hetkiin. Ryppyotsaisella fiiliksellä ei näitä kirjoja kannata avata, mutta lomatunnelmiin sopivaa tunnemyrskyä olisi tarjolla. Jos juhannusmiehesi lähtee hakkaamaan halkoja tai kokemaan verkkoja, kaiva jotain tämäntapaista hyllystä... iltasaunaa odotellessasi.

Hyvää juhannusta!

Jude Deveraux (2005). Ylämaan lupaus. Helsinki: Gummerus. Suomentanut Tarmo Haarala.
Jude Deveraux (1994). Ylämaan taika. Hyvinkää: Book Studio. Suomentanut Tarmo Haarala.
Jude Deveraux (2001). Ylämaan lumous. Hyvinkää: Book Studio. Suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom.