Näytetään tekstit, joissa on tunniste Christie Agatha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Christie Agatha. Näytä kaikki tekstit

torstai 1. elokuuta 2013

Hieno heinäkuu

Yksityiskohta temppelistä Chennaissa
Vaihteeksi en viitsi edes pahoitella heikkoa bloggaustahtia. Olisi tekopyhyyden huippu jos teeskentelisin surevani hienoa reissua Intiaan, olkoonkin että se eristi tehokkaasti nettielämästä pariksi viikoksi. Matkalla oli totta kai myös luettavaa mukana!

Muutenkin heinäkuu oli hieno kirjakuukausi. Pääsin mukaan Finnconiin, ja nautin kokemuksesta täysin sydämin, noin 7000 muun kävijän kanssa. Kunniavieras J. Pekka Mäkelän Alas oli yksi kuukauden parhaita kirjoja, ja ohjelma oli kaikin puolin kiinnostava.

Kuukauden toinen kirjallinen huippukohta oli 24 tunnin lukumaraton, jonka aikana luin myös Mikael Bergstandin Delhin kauneimmat kädet. Kirja olisi ehdottomasti ansainnut kunnollisen bloggauksen, mutta se jäi tekemättä kun hengailinkin itse Delhissä. Suosittelen molempia lämpimästi, sekä kirjaa että kaupunkia. Edellinen on hyvää valmistautumista jälkimmäiseen.

Näkymä Delhistä. Oikeassa yläkulmassa ravintola, jossa olut tarjoillaan teekannuissa.

Luettu ja blogattu:
Orhan Pamuk: Istanbul - Muistot ja kaupunki
Kurt Vonnegut: Sähköpiano
J. Pekka Mäkelä: Alas

Lukumaratonissa:
Claes Andersson: Hulluudestamme ja hulluudestamme
Jane Austen & Ben H. Winters: Järki ja tunteet ja merihirviöt
Mikael Bergstrand: Delhin kauneimmat kädet
Tarquin Hall: Vish Puri & kadonneen palvelijattaren tapaus
Seppo Jokinen: Ajomies
Haruki Murakami: Mistä puhun kun puhun juoksemisesta
Anni Swan: Tottisalmen perillinen
sekä
novelleja Osuuskumman antologiasta Huomenna tuulet voimistuvat, jonka toivottavasti saan loppuun elokuussa.

Järki ja tunteet ja merihirviöt jäi kuvaamatta lukumaraton-jutussani, koska sain sen loppuun vasta seuraavana päivänä. Hmm. Mitähän siitä sanoisin? Ainakaan hirveän ryppyotsaisesti ei Austen-fanin kannata Wintersin iloittelua lukea, niin railakkaasti siinä pannaan Austenin maailmaa uusiksi. Nimi on reilu varoitus. Itse pidin kirjaa enimmäkseen hauskana. Vaatii melkoista mielikuvituksen akrobatiaa sijoittaa Austenin Lontoo meren syvyyksiin ja varustaa eversti Brandon mustekalaparralla. Väkisinkin hihitytti paikka paikoin, mutta vitsi ei aivan kantanut loppuun asti. Parodian logiikka toki edellytti, että koko Austenin juoni käydään läpi, mutta minulle olisi riittänyt vähän lyhenneltykin versio.

Mietin myös lukiessani, että saisikohan tästä enemmän vai vähemmän irti, jos ei osaa alkuperäistä osapuilleen ulkoa. Olisi kiva kuulla sellaisen lukijan mielipide, jolle Järki ja tunteet ei ole tuttu.

Luettu muttei blogattu:

Matti Rönkä (2011): Väärän maan vainaja. Äänikirja, kirjastosta. Vainaja sopi hyvin käsitykseen, joka minulla on ollut Viktor Kärppä -kirjoista (luettuani tätä ennen yhden). Nämä taitavatkin sopia oikein hyvin äänikirjoiksi, sillä tapahtumia on sopivasti, kuvaus ei ole kovin toisteista, ja esimerkiksi Kärpän luottopoliisin, Korhosen, vitsit toimivat luultavasti paremmin näin kuunneltuna. Viktor selvittelee karkailevan vainajan tapausta ja muistelee omia kuolleitaan. Lukija Jukka-Pekka Palo osoittautui hyväksi "ääneksi"; lukutyyli on suhteellisen neutraali muttei ensinkään vivahteeton. Äänikirjana tämän kuunteli myös Amma.

Kristina Ohlsson (2013): Varjelijat. Pyytämätön arvostelukappale. Postilaatikostani putkahti aikoinaan tämä ruotsalaisdekkari. Heti en siihen innostunut, mutta joku (Kirsi?) kehui Ohlssonia, joten kävin kiinni ja luinkin melkein yhteen putkeen. Tykkäsin reippaasta etenemisestä ja ja Ohlssonin inhimillisestä otteesta hahmoihinsa, mutta loppupuolella hermostuin huikeisiin yhteensattumiin. Tämän dekkarin perusteella Ruotsissa on noin 600 asukasta. Mikään muu ei voi selittää sitä, että tutkijaryhmän jäsenten yksityiselämä jatkuvasti osoittautuu relevantiksi tutkittavalle rikossarjalle...

Faye Kellerman (2011): Blood Games. Ostin. Faye Kellermanin Peter Decker/Rina Lazarus -sarja on vanhoja suosikkejani. Jotenkin olen missanut setistä pari viimeistä osaa, ja nyt matkoillani löysin Blood Gamesin edulliseen 199 rupian hintaan. Decker setvii yksityiskoulussa tapahtuneita itsemurhia ja hänen kasvattinsa Gabe kipuilee ensirakkauden kanssa. Tykkäsin, väkisinkin (koska Peter & Rina vaan ovat niin ihania). Mutta en voi olla huomaamatta, että niin juoni kuin psykologinen otekin olivat tässä kirjassa selkeästi monia edeltäjiään keppoisemmalla tasolla. Jos haluaa kokeilla tätä sarjaa, voin vinkata parempia kirjayksilöitä.

Iain M. Banks (2010). Surface Detail. Omasta hyllystä.Vihdoin ja viimein tartuin tähän Banksin romaaniin, joka on hyllyssäni odotellessaan ehtinyt jo kääntyä suomeksikin nimellä Pintakuvio. Taattua Kulttuuri-Banksia, jossa todellisuus ja epätodellisuus kisaavat avaruuden loputtomassa tyhjiössä. Taustalla ovat, kuten yleensä Kulttuuri-kirjoissa, eettiset kysymykset. Saako tietoisuuksia kiduttaa virtuaalisissa helveteissä? Kuka voi omistaa kenet ja millä ehdoilla? Asiaan päästään melko hitaasti ja mutkikkaasti, mutta kirjassa on monta kiinnostavaa hahmoa, ja tietysti Kulttuurin iki-ihania aluksia avatarineen. Mainioita olivat esimerkiksi Me, I'm Counting ja Falling Outside The Normal Moral Constraints... Suosittelen avaruusooperan ystäville! Suomennoksen luki Kirjavinkkien Mikko, hyvä oli kuulema kotimaisellakin.

Gillian Flynn (2009). Dark Places. Ostin. Pidin Kiltistä tytöstä kesäkuussa, joten Chennaissa bongaamassani kirjakaupassa oli helppo sortua tähän kirjailijan aiempaan jännäriin. Perheensä massamurhasta tuomitun Benin pikkusisko Libby, ainut selviytyjä, on 20 vuotta myöhemmin pahassa rahapulassa. Nyhtääkseen Benin faneilta passeleita palkkioita Libby ryhtyy selvittämään tapahtumien kulkua ja joutuu tutustumaan uudestaan perheeseensä. Takaumat toimivat ja juoni kulkee, ja mikä parasta, vaikka henkilöt ovat kaikki jollain tavalla epämiellyttäviä ihmisiä, he ovat myös kiinnostavia. Flynnille taas peukut.

Agatha Christie (2001, alkuperäinen 1941). N or M? Ostin. Tommy ja Tuppence -kaksikon keski-ikäisiä seikkailuja sodanaikaisessa Englannissa. Olen joko lukenut tämän suomennettuna joskus hämärässä nuoruudessani, tai sitten nähnyt BBC:n version, siinä määrin tutulta alkoi juoni lukiessani tuntua. Tylsä Tommy ja tarmokas Tuppence etsivät maanpettureita pienen rannikkokaupungin täysihoitolasta. Mysteerin ratkaisu on mainio - vaihteeksi sellainen, jonka voisi ihan tavallinen tallaajakin keksiä, jos on nokkela.

Loppuun vielä "kolmas Delhi", valtava raunioitunut linnoitus 1300-luvulta.
Edellä mainittujen lisäksi luin Hilary Mantelin romaania Ranskan vallankumouksesta. Viime yönä seurustelin Robespierren kanssa pikkutunneille asti,  mutta Place of Greater Safety jäi vielä himpun verran kesken... mutta mainitsen sen kuitenkin tässä. Place taisi näet olla heinäkuuni paras kirja vaikka vähän raskas onkin. Palaan vapauden, veljeyden ja tasa-arvon pariin lähipäivinä. Vive la Révolution à la Mantel!


lauantai 1. kesäkuuta 2013

Toukokuun tarina

Uusteollinen sisustus. Saa kopioida.
Tämä toukokuu on vilahtanut ohi lähes huomaamatta. Olo on kuin Kanilla Ihmemaassa. "Olen myöhässä, olen myöhässä!" Kauhea kiire, kello kädessä paikasta toiseen. Olen käynyt toukokuussa Tampereella ja Tanskassa, mutta ennen kaikkea muuttanut (lähes)valmiiseen remonttikohteeseeni.

(Lähes)valmiina se tulee pysymäänkin vielä pitkään, sillä nyt kun olen päässyt kahden asunnon loukusta, huomaan remontti- ja järjestelyenergian haihtuneen. Uusi laatikosto lojuu eteisen lattialla pahvilaatikossaan, muuttotappiona syntynyt kolhu seinässä odottaa maalia jo toista viikkoa, ja nuo kuvan uusteolliset lamput taitavat nekin koristaa olohuonettani vielä tovin. Ajatuskin uusien hankkimisesta ja kiinnittämisestä väsyttää.

Olen perinpohjaisen kyllästynyt remontoimaan; on totta vie aika palata lukemisen pariin.

Toukokuussa en lukenut kovin järisyttäviä kirjoja, yhtä* lukuunottamatta. Keskittymiskyky ei riittänyt, joten turvauduin helppoihin teksteihin, enkä niistäkään saanut kirjoitettua, ainoana poikkeuksena Josephine Tey Ajan tytär. Blogiaikani heikoin esitys! Luojan kiitos loma lähestyy.

Luettu muttei blogattu:

Pentti Pirhonen. 1981. Arsenikkia Lapuan patruunatehtaalla. Todellisuuteen pohjautuava romaani kuohuvalta kolmekymmenluvulta. Kollega oli huomannut viehtymykseni traagisiin naisten elämänkertoihin - tulihan tässä luettua Vietnamin sodasta ja kulttuurivallankumouksesta - ja ehdotti, että kokeilisin jotain vähän läheisempää. Arsenikkia Lapuan patruunatehtaalla kertoo tarinan Jenny Anttilasta, joka 30-luvun tulenarassa poliittisessa ilmapiirissä joutui syytetyksi patruunatehtaan johtajan myrkyttämisestä. Puna-agenttien kätyriksi leimatun maalaistytön tarinassa on kieltämättä jotain kiehtovaa, etenkin kun alkukeväästä luin Sirpa Kähkösen Vihan ja rakkauden liekit. Mutta varoituksen sana: kerronnallisesti ja kirjallisessa mielessä Pirhosen romaani jättää paljon toivomisen varaa. Arsenikkkia oli kyllä kiinnostavaa luettavaa... mutta viehätys perustui jokseenkin täydellisesti tarinan historialliseen todellisuuspohjaan.

Deporah Rodriguez ja Kristin Ohlson. 2008. Kabulin kauneuskoulu. Hah, voisin copy-pasteta edellisen kommenttini tähänkin: viehätys perustuu tarinan todellisuuspohjaan. Rodriguezin Kauneuskoulu kertoo kampaajasta, joka ryhtyy parantamaan afgaaninaisten olosuhteita kouluttamalla heistä kauneudenhoidon ammattilaisia. Kauneuskoulu on helppolukuinen ja aiheensa puolesta kiinnostava, mutta totta vie... päähenkilö emotionaalinen maailma on minulle niin käsittämätön, että fiktiivisenä teoksena lyttäisin tämän täysin. Eipä siinä mitään, todellisuus on tarua ihmeellisempää, ja Kauneuskoulussa jaksaa kiinnostua sen tapahtumapaikasta. Afganistanin arjen ja amerikkalaisen kampaajan kohtaaminen on vähän kuin auto-onnettomuus. Ei voi olla tuijottamatta, vaikka epämääräisesti tuntuu, että tämä ei ole ihan hyvien tapojen mukaista. Maksoin Kauneuskoulusta jossain kolme euroa, hintalapun mukaan. Kyllä se sen väärti oli, ehkä neljänkin, eikä ainakaan tarvinnut vaivata väsynyttä päätä liian haastavalla kerronnalla. Susa taisi pitää vähän enemmän.

Pentti Olavi Syrjälä. 2005. Kävelyllä. Tämän runokirjan sain lahjaksi, ja kun se tuntui käsittelevän itsellenikin ajankohtaisia avioeroaiheita, luinkin sen saman tien. Syrjälän runojen tunnetiloihin en enimmäkseen  samaistunut, mutta ilmaisu on helposti lähestyttävällä tavalla riisuttua, sellaista joka tavoittaa vähän keskinkertaisemmankin runonlukijan. Osa runoista jätti kylmäksi - kuten aina! - mutta osa kosketti. POD-runokirjaksi ansiokas jos minulta kysytään. (Ai niin, pitänee lisätä: en siis saanut tätä kirjailijalta itseltään... :D)

Eeva Tenhunen. e-kirja 2012, alkuperäinen 1978. Hyvän tytön hautajaiset.  Tenhusen vanha dekkari tarttui Elisan tarjouksesta mukaan jossain vaiheessa kevättä. Nykyaikaisella Kanilla ei Ihmemaassaan ehkä ole aina kelloa, mutta kännykkä kyllä, ja kännykässä Elisan e-kirjasovellus. Niinpä Hautajaiset tuli luettua kun huomasin olevani poissa kotoa ilman kirjaa. Kiltti tyttö kuolee epäilyttävissä olosuhteissa. Tarmokas äiti ei ole itsemurha-ajatukseen tyytyväinen, ja rikoskomisario Martti Halla lähetetään setvimään asiaa epävirallisesti, hänen vaimonsa Liisa kun on perheen tuttu ennestään. Hyvin tyypillistä Tenhusta, arkkityyppistä ryyppäävine taiteilijoineen ja katkerine vanhapiikaopettajineen, mutta mukavan sujuvaa silti. Sitä paitsi näissä vanhemmissa suomalaissa dekkareissa on tiettyä paperinmakuista viehätystä. Hautajaisetkin on nyt hienosti patinoitunutta ajankuvaltaan. Loppuratkaisu kutkutti mukavasti.

Agatha Christie. 2010, alkuperäinen 1934. Askel tyhjyyteen. Äänikirja. Vielä löytyi yksi Lars Svedbergin lukema Christie, jee! Tämän säestyksellä pakkasin entisen kämppäni muuttolaatikoihin. Askel tyhjyyteen on minusta eritysen mukava klassinen dekkari. Ensinnäkin juoni on juuri niin melodramaattinen kuin vain voi olla: testamentteja, kohtalokkaita naisia, viimeisiä sanoja, vähämielisiä ystäviä, vanhoja pappiloita, pahaenteisiä hullujenhuoneita... Toiseksi, siinä on söpö luokkarajat ylittävä romanssi. Kolmanneksi, ruumis löytyy golfkentältä. Loistavaa. Suosittelen. Salla kuunteli tämän viime vuonna.

Marko Kilpi. 2011. Elävien kirjoihin. Äänikirja. Tykkäsin Marko Kilven Kadotetuista, jonka poimin mukaani viime kesänä Kuopiossa käydessäni, joten Elävien kirjoihin oli oikea löytö äänikirjahyllystä bongattuna. Nyt vanhempi konstaapeli Olli Repo pääsee mukaan huumerikosten tutkintaan. Vankilassa lapsen saanut huumerikollinen yrittää opetella tavallisten ihmisten tavallista elämää. Huumeliigan rahoittaja hakee jännitystä ja lisätuloja. Yksinäinen poliisi melkein päästää jonkun lähelleen...  Äänikirjana Kilven teksti oli aavistuksen haastavampaa seurattavaa kuin Christien leppoisa eteneminen, ja ajoittain kärsin kärryiltä putoamisen tunteesta. Varsinkin keskivaiheessa ja loppua lähestyttäessä olin välillä niin pihalla että tontin raja tuli vastaan. Kokonaisuutena ottaen tykkäsin silti tästä. Vaikka Kilven dekkareissa on jotain aavistuksen telkkarisarjamaista tai elokuvamaista, niiden suorasukainen tekemisen meininki toisaalta miellyttää. Kilven ihmiset ovat ehkä vähän ohuita, mutta he ottavat kantaa, eivät vain sanoissa vaan myös teoissa. Kirsi luki kirjamuodossa ja osuu minusta oikeaan arviossaan... ja hänen juttunsa jälkeen minullekin selvisi vihdoin, että tästähän on tehty jo elokuva, nimellä 8-pallo. Duh.

Jane Austen. 2008, alkuperäinen 1813. Pride and Prejudice. Kyllä, luin sen taas. Kaikki täällä sanottu pätee edelleen, paitsi että nyt luin Neideiltä lahjaksi saamaani kaunista uutta painosta, jossa on sivukaupalla selitysliitteitä ja loppuviitteitä. P&P on minun kevätväsymyskirjani; silloinkin kun minkään muu lukeminen ei tunnu onnistuvan, jaksan keskittyä Austenin kirpeänsuloiseen ihmiskuvaukseen. Ja nyt kun minulla on tämä ekstrahienokappale, tiedän senkin että Darcy on oikeasti superrikas, among the 400 wealthiest families in the country.

Austen paikkasi keskittymiskykyni siinä määrin, että palasin Karen Lordin Redemption in Indigon pariin (*tämä on se yksi) ja luin sen eilen loppuun. Kuuluisi siis toukokuun listalle... mutta hieno romaani ansaitsee kunnollisen kuvauksen. Kirjoitan siitä ensi viikolla vaikka henki menisi.

Alkavan kesän kunniaksi loppuun vielä maisemakuva. Kerroin taannoin, että mieleni lepää Seinäjoen keskustan maisemissa (kun niitä katsoo oikeista kulmista) ja joistain kommenteista olin aistivinani pientä epäilyksen häivää...

En ole kummoinen valokuvaaja, mutta pakko tämän verran on todistella; kas tässä Pajuluoman rantapolkua alkuillan valossa, Lakeuden ristin lähellä.


Eikä tässä hetkessä puiden lähellä
     ole yhtään ongelmaa. 
(Pentti Olavi Syrjälä, Kävelyllä, s. 21)

Kesäistä kesäkuuta!

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Melkein valmis maaliskuu

Pieni järvi suuressa kaupungissa: tänne olen menossa.
Mahdollisesti pian päättyvä kuukausi oli maaliskuu. Säiden puolesta vaikea sanoa:välillä oli huhtikuisen lämmintä ja lupaavan aurinkoista, välillä oli lumimyrskyä. Pakkanenkin kävi lähellä parinkympin virallista palelurajaa. Ja nyt kuukausi on jäämässä bloginkin osalta kesken. Naputtelen tätä koostetta ajastukseen Helsinki-Vantaan lentoasemalta* ja luen kommenttinne kaukomailta käsin.

Lukemisen puolesta kuukausi tuntuu kohtuulliselta. Vaikka määrä ei päätä huimaa, tällä kertaa melkein tekisi mieli sanoa, että laatu korvaa määrän. Melkein-maaliskuuni tähän mennessä luetut ovat olleet niin kovatasoista kamaa, että tuntuu kuin olisin lukenut vaikka mitä.

Luettu ja blogattu:
Minette Walters: Kameleontin varjo
Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat
Sirpa Kähkönen: Vihan ja rakkauden liekit
Nina Hemmingsson: Minä olen sinun tyttöystäväsi nyt
Donna Leon: Kuolema väärissä vaatteissa

Luettu muttei blogattu:

Agatha Christie (alkuperäinen 1935) Aikataulukon arvoitus. Luulin varmasti lukeneeni osapuilleen kaikki Christiet ainakin kertaalleen, mutta niin vain osoittautui, että tätä en ole lukenut - nimi on liittynyt muistikuvissani ihan eri juoneen. Kuuntelin tämän äänikirjana (lukijana iki-ihana Svedberg) ja nautiskelin: mahtavaa kun saa "uuden" christien luettavaksi! Hercule Poirot ratkoo sopivasti hömelön kapteeni Hastingsin kanssa erikoista rikosten sarjaa. Ensin arvasin murhaajan, sitten päätin että olin erehtynyt... ja sitten totesin, että minua oli vain hämätty ja olin alunperinkin oikeassa mutta vääristä syistä. Näin käy kun lukijaa pyörittää todellinen ammattilainen. Tämän ovat kuunnelleet myös Salla ja Kirsi.

Jukka Koivusaari (2009). Jäniskoira - Silmänpalvojat. Kannatti käydä Tampere kuplii -tapahtumassa. Sieltä pongasin tämänkin pienen sarjakuva-albumin. Seuraavan kerran sarjakuvahappeningiin osuessani pidän silmät auki siltä varalta, että Jäniskoira-sarjaa olisi enemmänkin liikkeellä. Vaikka tapahtumat sijoittuvat jonkinlaiselle myöhäismesoliittiselle kivikaudelle, Silmänpalvojat on hilpeästi ironinen kuvaus entisten työntekijöiden yrityksen toiminnalle aiheuttamista turvallisuusriskeistä, ja siitä miten tiimityöskentely ei aina suju kitkatta. Samalla selviää pari historiaan liittyvää arvoitusta. Tyyli on perinteinen mutta ilmeikäs. Tykkäsin. Googlen henget paikansivat Pyrolan arvion.

Hannakaisa Länsisalmi (2013). Uudista liiketoimintaa. Innovointia A:sta noin K:hon, jos lyhyesti pitää kuvata. En voi sanoa, että tässä olisi kauheasti uutta tullut mutta muutama vanha juttu mukavalla tavalla pakattuna sentään. Sitä paitsi Länsisalmi ansaitsee pisteet sillä, että toistaa sitkeästi eräitä helposti unohtuvia totuuksia, ml. "ei kannattaisi ignoorata asiakasta" ja "kiinnostuneet ihmiset tekevät parempaa jälkeä". Itsestään selviä juttuja, joo, ja silti... Jotkut asiat menevät niin hitaasti perille, että niitä kannattaa jankuttaa useammassakin kirjassa. Päätin tämän hankkia Kauppalehden arvion luettuani.Sitä ei hakukone nyt halua tuoda tarjolle, joten tässä Talouselämän kommentti. (Ai niin - hinnoittelusta Länsisalmi ei paljon puhu, mutta oli se tässä kohdillaan. Auts. 173 sivua ja päälle neljäkymppiä. Siitäs sain kun en malttanut odottaa kirjastoa.)

John Steinbeck (2010, alkuperäinen 1954). Torstai on toivoa täynnä. Steinbeckin Cannery row lumosi minut taannoin äänikirjana. Aika pian sen jälkeen ostin jatkon pokkarina, mutta tovi ehti vierähtää ennen lukemista. Nyt tuli luettua. Neljä tuntia lentokentillä ja -koneissa riittää oikein hyvin tällaiseen parahultaiseen romaaniin.Sain Torstain loppuun niin ajoissa, että ennen portin aukeamista ehdin varmaan vielä tämänkin jutun naputtaa. Eikä muuten johdu lentokenttäpunaviinistä, että Torstai oli mielestäni erinomaisen hieno kirja! Steinbeckilla on taito katsoa ihmistä ja nähdä pahassa hyvä ja hyvässäkin hyvä. Ei paha. Pidän myös siitä, että kun Steinbeck (ainakin näennäisesti) eksyy aiheestaan, harhapolulla viihtyy yhtä hyvin kuin tarinan tiellä. Peukut siis pystyssä kaksin käsin. Aika kova juttu, että vuonna 1962 Nobelilla palkittu kirjailija edelleen tuntuu kiinnostavalta.

Lisäksi luin maaliskuussa Olli Löytyn Kulttuurin sekakäyttäjät, johon palaan kunhan ehdin järjestellä ajatukseni. Tai kun olen taas kotona. Kumpi nyt ensin tapahtuu. Missään tapauksessa en henno jättää bloggaamatta niin hienosta kirjasta.

Mikä oli maaliskuun herkuin herkku? En totisesti osaa sanoa. Löytyn Sekakäyttäjät, Oksasen Kyyhkyset ja Hemmingssonin Tyttöystäväsi olivat kaikki järisyttävän hyviä mutta niin erilaisia, että en osaa asettaa niitä paremmuusjärjestykseen. On vain kiitollinen olo siitä, että maailmassa on näin paljon fiksuja ihmisiä, jotka antavat itsestään luomalla näitä teoksia.

(Nyt ottaisin lakin päästä jos sellainen olisi.)

Loppuun tunnustus: en muista salasanaani Google Analyticsiin. Se on kotikoneen muistissa, yhdessä 624 muun salasanan kanssa. Tällä reissulla on mukana vain työläppärillä, joten kuukauden hauskinta hakusanaa ei voi edes arvailla. Ei se mitään: ensi kuussa siis kovempi kisa tiedossa.

Hyvää kevättä kamut!


*Kiitos wifistä, Finavia! Ilmaisen palvelusi hinta-laatu -suhde on loistava!

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Sumea syyskuu

Syyskuun iloksi tämä Tampereen conista hankittu rintamerkki!
Syyskuu jäi melkoiseksi limboamiseksi näin bloggausmielessä; lukemiset jäivät vähiin ja kirjoittamisenergiakin valui muihin uomiin. Lisäksi vietin ikimuistoisen viikon lentokoneessa ja Vietnamissa ja lentokoneessa. Nyt olen käynyt Kirjallisuuden temppelissä (ei kirjakauppaa!!) ja ajanut skootterin kyydissä Hanoin katuvilinässä. Kyllä jää Särkänniemi kakkoseksi.

Reissun tähden jäivät juhlimatta myös blogin 2-vuotissynttärit, mutta ehkäpä vietän lähempänä vuodenvaihdetta syntymättömyyspäivää jonkun mukavan arvonnan merkeissä.  Vanhempainnetin mukaan muuten kolmannella ikävuodella kehitytään yleensä rauhallisempaan ja mukautuvaisempaan suuntaan. Mutta uhmaikäilmiötkin uhkaavat. Katsotaan miten käy!

Luettu ja blogattu:
Stieg Larsson: Tyttö joka leikki tulella
Haruki Murakami: Sputnik-rakastettuni
Pekka Hiltunen: Sysipimeä
Edgar Lee Masters: Spoon River antologia
Paul Auster: The Book of Illusions

Luettu muttei blogattu:
Alison Weir (2012): A Dangerous Inheritance. Tudor-huumaa jälleen. Bongasin Norkulta tämän Weirin kuvauksen Lady Katherine Greyn ja Richard III:n äpärätyttären Catin elämänvaiheista. Eri aikoina eläneet nuoret naiset tutkiskelevat molemmat tahollaan ns. Towerin prinssien kohtaloa. Kummallakin on syynsä toivoa, että Richard III ei olisi syypää veljenpoikiensa murhaan. Mutta mikä mahtaa olla totuus pienen Edward-kuninkaan ja hänen veljensä, Yorkin herttuan, kohtalosta? Ei ihan parasta Weiria, jos minulta kysytään, mutta intohimoiselle tudoristille mukava makupala.

Agatha Christie (alkuperäinen 1934). Idän pikajunan arvoitus. Yksi kaikkien aikojen dekkariklassikoista, oikea stilisoitujen arkkityyppien mysteeri tyylikkäässä suljetussa huoneessa. Tämä ääni(tiedosto)kirja on kulkenut mukana elokuun alusta asti lenkeillä ja muissakin puuhissa, ja nyt se on loppu. Näistä tutuista klassisista dekkareista saa uusintakierroksilla irti vähän erilaisia asioita kuin ensimmäisellä lukukerralla. Nyt minua huvitti ja mietitytti Christien kuvaus eri kansallisuuksista. Hyvin brittiläistä! Sallakin kuunteli tämän alkuvuodesta.

Philippa Gregory (2012) The Kingmaker's Daughter. Tudor-pakkomielle jatkuu, vaikka tarkkaan ottaen näitä Ruusujen sotaan liittyviä romaaneja ei ehkä pitäisi laskea mukaan. Mutta onhan tässä ensimmäinen Henry Tudor sentään... Daughter kertoo Anne Nevillen, Richard III:n vaimon, tarinan. Annen isä, Warwick, oli keskeinen peluri tosielämän game of thronesissa, jota Yorkin ja Lancasterin saippuaooppera muistuttaa. Vain lohikäärmeet puuttuvat... Gregoryn tulkinta tapahtumista hovissa on jännästi erilainen tässä kirjassa, kertoja kun on vaihtunut. Aiemmissa kirjoissahan Gregory on jo käsitellyt Elizabeth Woodvillen ( Edward IV:n vaimon), Elizabethin äidin Jacquettan ja Margaret Beaufortin (Henry Tudorin äidin) perspektiiveistä näitä jännittäviä vuosia. Vaikka Gregoryn tyyli alkaa useamman romaanin jälkeen tuntua vähän toisteiselta, hän osaa kieltämättä ottaa kaiken irti erilaisista näkökulmista. Vähän häiritsi, että Weirin kirjan Catia ei näkynyt... Mutta aikakausi on kiehtova edelleen, ehkä aina. Addikti mikä addikti. Norkku, joka on kanssa-fani, on hänkin lukenut tämän.

Charles Burns (2007) Musta aukko. Mistä lie olen sortunut ostamaan tämän amerikkalaisen sarjakuvan klassikon? Nyt se jostain syystä kutsui lukemaan. Aukko kertoo lähes maagisen realismin keinoin nuorten ikuisesta kamppailusta saada hyväksyntää... ja siitä mitä on jäädä ilman sitä, ulkopuolelle. Rakkautta etsitään mutta ehkä ennen kaikkea eheyttä. Tarina on hyvin 70-lukuinen huumehuuruineen, enkä oikein tahtonut pysyä henkilöistä kärryillä. Kasvokuvastossa on jotain minulle hankalaa. Mutta Burnsin mustavalkoisissa ruuduissa on myös jotain jumalattoman tehokasta. Kuvat ovat yksinkertaisia, tummanpuhuvia, suorastaan raakoja. Niissä ihmiset uppoavat visuaalisestikin sielujensa pimeyteen, onneksi sentään välillä nousevat valoon ja aurinkoonkin. (Ihan villinä veikkauksena heittäisin, että Graig Thompson on Burnsinsa lukenut. Tai toisin päin. Habibi oli kieltämättä enemmän minun mieleeni, mutta hyvä hankinta oli tämä Aukkokin.) Tästä on kirjoittanut aikoinaan sarjakuvabloggaaja nimeltä W.

Lucy M. Montgomery (alkuperäinen 1917). Anne's House of Dreams. Tämä Anna-sarjan osa on ollut kesken pitkään. E-kirjana siitä tuli jotenkin vähän heittopussi, tiedättehän, se romaani, johon on helppo palata aina kun on pieni väli aikaa, kännykällä tai iPadilla. Vähän yllättyneenä huomaan nyt jälkeenpäin, että tämä oli tähän mennessä yksi lemppareistani Anna-kirjoissa. Ainakin House oli tähän mennessä paras aikuisesta Annasta kertova kirja. Annan onnen ja surun aiheet tulivat lähelle, ja hänen uusissa ystävissään on jälleen kerran hienoja tyyppejä. Vain Captain Jim tuntui lievästi liioitellulta. Se saa minut heti kieroutuneesti epäilemään, että kenties hän perustuu johonkin todelliseen henkilöön... Annasta omassa kodissaan on kirjoittanut mm. Sonja.

Mustan aukon lisäksi muutkin sarjakuvat ovat pienen tauon jälkeen alkaneet houkuttaa. Palasin lukemaan The Fablesia, mutta aloitin alusta, enkä vielä ehtinyt tässä kuussa minulle uusiin osiin.

Mitä jäi syyskuusta käteen? Kuukauden yllättäjä oli Austerin Book of Illusions, josta olin valmistautunut pitämään korkeintaan haaleasti. Se ylitti kirkkaasti odotukseni. Murakamin Sputnik-rakastettuni taisi silti olla tämän vähäkirjaisen kuukauden ykkönen. Juoksemisesta odottaa jo vuoroaan...

Mutta yritän pitää itseni kurissa. Jos lokakuu on yhtä hätäinen kuin syyskuu, en ehdi niin paljon kuin tavallisesti... ja haluan ennen kirjamessuja lukea ainakin odottamassa olevat esikoiskirjat. Ja totta puhuen spefiäkin on jo ikävä! Tekisi mieleni vihdoin korkata Heroes, tai tarttua noihin Finnconista  löytämiini Lessingin Argossa-sarjan kirjoihin.

Onneksi tässä lajissa ei ole tiukkoja määräaikoja sentään.

Kuukauden hakusana: 
Monta osuvaa hakua on taas tullut. 80-luvun teini täältä kyllä löytyy, ja yhdistelmä aivotyö lepo kirjallisuus kuulostaa sekin sopivalta. Toivon kumminkin hartaasti, että haku diagrammeja skitsofreniasta tuli väärään paikkaan...

Mutta mistä nämä eläintieteelliset haut tulevat? Harhaisimman haun kunniapaikasta kisasi tällä kertaa kaksi tasavertaista ehdokasta. Jätän kakkossijalle kummallisen närhi saaliseläimenä. Tämän kuun voittaja on

valkoinen käärme uunissa

Haettiinko tuossa jotain... ruokaohjetta? Älkää kertoko.


perjantai 31. elokuuta 2012

Ehtaa elokuuta

Syysomenat ovat ainakin pari viikkoa myöhässä. Ruuhka puussa?
Oookei. Nyt saattoi tulla blogihistorian lukemattomin kuukausi. En tiedä mitä tälle elokuulle tapahtui, mutta se meni noin kahdessa viikossa, eivätkä nekään viikot olleet kummosia mitä lukemiseen tulee. Voiko olla mahdollista, että kirjojen ja blogin ulkopuolella on... elämää?

Spekulaatiot sikseen. On tässä jotain luettukin. Blogiin asti tosin ehti vain kahdeksan elokuun kirjaa.

Luettu ja blogattu:

Anne Holt: 1222
Enni Mustonen: Järjen ja tunteen tarinoita
Kalle Haatanen: Ei voisi vähempää kiinnostaa
Jan Salminen: Äidinmaa
Andrzej Sapkowski: Haltiain verta
Jane Austen ja Eräs Toinen: Tavat ja tunteet
Duong Thu Huong: Beyond Illusions
Luojola & Sipiläinen (toim.) Kumman rakas

Näistä herkuista herkuin taisi olla Sapkowskin Haltiain verta, mutta Kalle Haatasen Ei voisi on hyvänä kakkosena. Harvoin filosofia on niin hauskaa että hihittää pitää. Teepäs Kalle Kantille sama kuin Nietzschelle tässä...

Luettu muttei blogattu:

Agatha Christie (1959, alkuperäinen 1926). Roger Ackroydin murha. Salla bloggasi äskettäin Peter Bayardin tätä romaania syväluotaavasta kirjasta, ja Bayardin ajatus, että Murhassa esiintyvä Caroline on Neiti Marplen esiaste, kiinnosti kovin... Piti äkkiä hakea alahyllyltä oma vanha painokseni Murhasta. Tämä on minusta edelleen yksi juonidekkarin helmiä, mutta huomioni kiinnittyi nyt enimmäkseen tuohon vanhempien naimattomien naisten identiteettikysymykseen. Caroline - neiti Marple? Ei. Ei kai. Pakko lukea se Bayardkin vielä!

Antti Leino (2012). Sosiaalinen netti ja menestyvän pk-yrityksen mahdollisuudet. Tämä pitäisi ehkä listata pikaluetuksi eikä luetuksi; suurin osa asiasta oli niin tuttua, etten onnistunut keskittymään. Soisaalinen oli kuitenkin selkeästi parempi käytännön opas pienelle yritykselle kuin vuosi sitten lukemani Yhteisöllinen media. Vähän toisteinenhan tämä oli, mutta Leino perustelee sen alussa hyvin: kiireisen yrittäjän ei tarvitse lukea koko opusta, koska perusasiat selviävät melkein joka luvusta. Yksi oikolukukerta lisää olisi ollut hyvästä, mutta annan ontuvat omistuspäätteet anteeksi, sillä opin muutaman uuden jutun. Leinon oma blogi on täällä.

Kaari Utrio (1972). Pirita, Karjalan tytär. Lohtuluin tusinan kirjan loukussa tämän vanhan tutun utrion. Sankaritar Pirita on minusta ehkä vähäeleisimpiä ja henkilönä uskottavimpia kirjailijan kaartista... luopiomunkin tytär päätyy pikkuorjaksi pajarin taloon Novgorodiin. Juoni ei uskottavuuksia sure vaan loikehtii ilman kummempaa selittelyä yhteensattumalta toiselle. Lopppujen lopuksi tärkeimmille henkilöille käy jokseenkin hyvin. Pidän Piritassa ajankuvasta ja päähenkilöstä. Kirjana tämä on viihteellisempi kuin Katariina-sarjan kirjat ja pikkuisen ryppyotsainen vaikkapa hersyvään Henriettaan verrattuna. Populaaria huvitti parrakkaiden pajarien seksikkyys kirjassa.

Seppo Jokinen (2003). Vilpittömässä mielessä. Tämä Koskis-kirja on minusta yksi parhaista teemojensa puolesta. Tampereella selvitetään kurdinaisen kuolemaa ja pahoinpitelyjen sarjaa. Kumpikin tapaus juontuu pohjimmiltaan ihmisen ikävään toisen luo; yksin jäämisen pelko vai rakkausko oli takana, sitä saa miettiä kukin tykönään. Oman kiinnostavan sivujuonteensa tapaukseen tuo Luttinen, onneton alainen, jota Koskinen alkaa johtaa oikein tosissaan. Ritva Sorvalin arvio on hieno.

Seppo Jokinen (2004). Suurta pahaa. Huikea kidnappausdraama! Paloittelumurha! Huvittaisi tällaisten sijoittaminen Tampereelle, ellei näitä oikeasti olisi jo Suomessakin nähty. Tykkäsin; etenkin irtosormi kirjastossa kaikkine merkityksineen kutkutti. Pientä sarjaväsymystä on silti ilmassa; taitaa olla aika pitää breikki ennen seuraava Koskissettiä. Kirja on hieno mutta lukija tarvitsee tauon nauttiakseen taas Koskisen naisongelmista täysillä. Avola on arvioinut oikein Hesarissa.

Jane Johnson (2009). Neidonryöstö. En keksi parhaalla tahdollakaan muuta sanottavaa tästä kirjasta kuin että opin tästä uuden historiallisen tosiasian: maurit ovat tehneet ryöstöretkiä Englannin rannikolle 1600-luvulla ja kaapanneet sieltä ihmisiä orjuuteen. Kappas. Luulin että vain viikingit. Oppia ikä kaikki. Muuten tämä oli minusta poikkeuksellisen mitäänsanomaton hömpähtävä historiallinen mössö. Blaah. Luin kun se oli siinä edessä eikä mikään huvittanut. Ehkä en vaan ollut oikeissa fiiliksissä. Ei ole romanttinen olo kun mies on karannut kavereidensa kanssa golfreissulle. Yksin kotona sopisi paremmin?

Henning Mankell (2008, alkuperäinen 1994) Hymyilevä mies. Kuuntelin tämän CD-levyiltä äänikirjana. Taitaa olla toinen Wallanderini ja se edellinenkin oli äänikirja. Hymyilevässä miehessä Wallander selvittää kahden lakimiehen murhaa ja jäljet vievät liikemiespiireihin. En muista mitä edellisen Wallander-dekkairn kohdalla ajattelin, mutta nyt hämmästelin herran persoonaasta syntyvää kuvaa. Kaveri tuntuu olevan harvinaisen vieras itselleen. Hän yllättyy jostain ja samalla huomaa odottaneensa juuri sitä koko ajan. Hän tietää olevansa hölmö tehdessään jotain hölmöä, ajattelee että ei pitäisi tehdä näin hölmöjä, ja sitten menee ja tekee sen. Enpä tiedä. Toisaalta pidin Mankellin tyylistä, toisaalta Wallander tuntui väliin raivostuttavan umpimieliseltä ja kompleksien riivaamalta. Kaikkiaan ok äänikirja kuitenkin, ei liian vauhdikas eikä liian hidas. Juuri kun alkoi vähän tuntua tylsältä, Mankell panikin ilotulituksen pystyyn.

Lisäksi sain kuunneltua loppuun (rummunpärinää!) kuuluisan Millenium-trilogian osan kaksi eli Tyttö joka leikki tulella. Säästelen juttua siitä Norkun e-kirjaviikolle, sillä tämän kirjan valikoituminen kuunteluun oli selkästi formaatista kiinni.

Kesken jäi:

Uskallanko sanoa? Emily Brontën Humiseva harju. Olen nyt yrittänyt a) äänikirjana b) englanninkielisenä e-kirjana c) suomenkielisenä pokkarina. Lopulta katsoin Pihiltä naiselta saamani elokuvan (kiitos! leffa oli hyvä!) siinä toivossa, että intoutuisin sen avulla lukemaan romaaninkin loppuun... mutta ei. Viimeinenkin motivaation ripe haihtui kun tiesin mitä lopussa tapahtuu. Minusta Harju oli tylsä, kerronnaltaan ylikiemurainen ja täynnä epämiellyttäviä ihmisiä. Anteeksi. Tajuan, että monien mielestä tämä on hieno rakkausromaani. En vain tajua miksi. Kirjan lukemista harkitsevan kannattaakin vilkaista vaikkapa Leenan huomattavasti positiivisempaa mielipidettä.

Kuukauden hakusana:

Ei mitään kilpailua tässä kuussa: ehdottomasti käsittämättömin on haku

Joensuun k-rauta on valittu kaksi kertaa suomen parhaaksi k-raudaksi

Lämpimät onnittelut Joensuun K-raudan henkilökunnalle!

lauantai 30. kesäkuuta 2012

Kesäkuun kaaos

Yksityiskohta maalauksesta by Neiti B.
Kesäkuu on mennyt pikakelauksella. Päivät ovat kirmanneet kuin navetasta karanneet kevätvasikat. On itselläkin vähän nautamainen olo. Tämän märehtivän sorkkaeläimen lukeminen on ollut koko kuun harvinaisen jahkailevaa ja jauhavaa. Aloitankin heinäkuun poikkeuksellisen kaoottisessa tilassa: peräti yhdeksän kirjaa on aktiivisesti kesken, ja niistä kaksi kahdella kielellä. Kaikkia tekee mieli lukea, mutta olen näemmä liian levoton asettumaan aloilleni.

Blogijututkin ovat niiiiiin rästissä... Pitää välillä oikein muistuttaa itselleen, etteivät kirjat loukkaannu, jos en kirjoita niistä vaan lähdenkin rangelle palloja rankaisemaan. Lievästi synnintuntoinen olo on silti. Olen episkopaalisesti "tehnyt sitä mitä minun ei tulisi tehdä, enkä ole tehnyt sitä mitä minun tulisi tehdä" ja niin pois päin. Sen verran sain aikaiseksi, että siivosin muistilistaltani pois kirjoja, jotka eivät enää tunnukaan houkuttelevilta. Mm. Ursula Pohjolan-Pirhonen putosi. Selailin anoppilassa yhtä hänen romaaniaan ja muistin taas, mikseivät hänen kirjansa ole ennenkään innostaneet.

Luettavien lista tuntuu silti pitenevän nopeammin kuin luettujen. Kirjasto on kuin karkkikauppa paitsi että tuotteet eivät maksa mitään. Eivätkä lihota.

En oikeastaan tiedä mitä tässä valitan. Pääasiat ovat kesäkuulta kunnossa: olen lukenut monta hervottoman hyvää kirjaa. Pettymyksiä ei juuri tullut. Kirjakuun korkeimmat huiput taisivat olla Mitä essee tarkoittaa? ja Habibi. Myös sarjoista - Syysmaasta ja Koskisista - jäi hyvä maku. Jotain on blogattukin.

Luettu ja blogattu:

Annabel Lyon: Aleksanterin opettaja
Maeve Binchy: Koko kadun kasvatti
Lubna Ahmad Al-Hussein: Olenko kirottu? Nainen, sharia ja Koraani
Anu Holopainen: Syysmaa-sarja (osin toukokuussa)
Erlend Loe: Supernaiivi
Seppo Jokinen: Koskinen ja siimamies
Johanna Venho (toim): Mitä essee tarkoittaa?
Marian Keyes: Hurmaava mies
Anja Snellman: Ivana B
Kristiina Vuori: Näkijän tytär
Graig Thompson: Habibi

Luettu muttei blogattu:

Bernhard Schlink (2010). Viikonloppu. Ihastuin kovasti Schlinkin Lukijaan, joten innosta pinkeänä lähdin etsimään lisää Schlinkiä. Viikonloppu kertoo vankilasta vapautuvasta saksalaisesta terroristista, jonka sisar kokoaa miehen menneisyyteen liittyvää porukkaa hänen ensimmäisen vapaan viikonloppunsa seuraksi. Kirja on erittäin tyylikäs ja hyvin rakennettu... mutta jostain syystä se jätti minut lähes täysin kylmäksi. Sain vaivoin loppuun. Ehkä näissä hahmoissa ei ollut samaa suoraa osuvuutta, joka Lukijan Michaelissa ja Hannassa tehosi; ehkä en vain osaa orientoitua tähän saksalaiseen terrorismitraumaan, kun meikäläisten suomalaista 70-lukua hallitsivat ihan muut traumat. Viikonlopun asetelmassa ja tyypeissä on jotain niin äärimmilleen tyyliteltyä, että vaikka jokaisen henkilön sisäiset tilitykset ovat sinänsä uskottavia ja toimia, yhdistelmä maistui minun suussani teennäiseltä eikä juttu oikein vienyt mukanaan. (Ja Viikonlopussa oli yksi erityisinhokkielementtini... siinä kirjoitetaan kirjaa. Voi itku. Tosin se kirjoittaminen oli hyvin perusteltu ja tehty tässä, mutta silti.) Viikonlopusta ovat kirjoittaneet mm. Jaana ja Leena.

Agatha Christie (2010, alkuperäinen 1936). Murha Mesopotamiassa. Lainasin tämän äänikirjan kun se tuli kirjastossa vastaan. Romaani on sinänsä minusta hyvin tyypillinen Christie-dekkari kaikkine tyypillisine piirteineen. Olen tämän ennenkin lukenut, ja muistin hyvin loppuratkaisunkin. Ehkä siksi huomio kiinnittyi ääneen tavallista enemmän? Audiolaadusta on pakko antaa miinusta. CD-levyiltä kuunnellessa tuntui useampaan kertaan, että alkuperäinen äänitys ilmeisesti tehty nauhalle... ja nauha on välillä vähän venynyt. Myös kohina oli omaa luokkaansa. Silti Mesopotamiaan oli mukava palata. Tästä kirjoitti äskettäin Salla.

Seppo Jokinen (1997). Koskinen ja raadonsyöjä. Pidin Siimamiehestä ja luin seuraavan Koskiseni melkein heti perään. Tässä Koskinen hoitelee lapsikaappausta ja murhaa, joka tapahtuu atk-osastolla. Atk-ajankuva on nostalgiaherkkua, pankkien luotonantoon liittyvät viittaukset puolestaan taas vaihteeksi ajankohtaisia. Minusta Raadonsyöjä oli jopa astetta paria parempi kuin Jokisen esikoinen, sillä päähenkilöstä sai aidomman ja luontevamman vaikutelman. Bookcrossing-kommentteja täällä.

Seppo Jokinen (1998). Koskinen ja pudotuspeli. Lisää Koskista; pankkiryöstö ja mielisairaalamurhaaja. Koskinen on ylennyt komisarioksi ja yrittää totutella hoitamaan paperitöitäkin. Avioliiton jää risahtelee ja teini-Antti uhmaa. Ei iskenyt ihan niin hyvin kuin Raadonsyöjä, mutta pidin. Jokinen sirottelee taiten mukaan sellaisia pieniä yksityiskohtia, jotka tekevät päähenkilöstä uskottavasti ristiriitaisen. Ritva Sorvalin arvio täällä.

Seppo Jokinen (1999). Koskinen ja taikashow. Koskinen pohtii taikurin avustajan itsemurhaa, seikkailee ruotsinlaivalla ja käy läpi avioliittokriisin. Tässä kirjassa Koskinen tuntui jotenkin epätodelliselta, eikä juonikaan ollut ihan parhaimmistoa. Ensimmäiset kolme toimivat paremmin, mutta ruotsinlaivatouhussa oli tiettyä aitoutta. Kirsi on kuunnellut tämän äänikirjana.

Seppo Jokinen (2000). Koskinen ja kreikkalainen kolmio. Koskinen toteuttaa pitkäaikaisen unelmansa ja lähtee taas Kreikan saaristoon purjehtimaan kamunsa Juusosen kanssa. Ulkomainen tapahtumapaikka toimi, vaikka Tampereelle on jo vähän ikävä... Juoni oli minusta melko päätön ja tuntui epäuskottavalta. Kahden suomalaismiehen keskinäistä jäyhäilyä oli tosin kiva seurata. Mutta seuraavassa Koskisessa kai jo päästään normaaleihin kuvioihin? Nämä reissukirjat eivät oikein sytyttäneet. Keijo Kettusen Hesari-arvio täällä.

Jack McDevitt (2008). The Devil's Eye. Alex Benedict -kirjat eivät ole vielä tuottaneet pettymyksiä. Eye on mainio tarina kosmisista katastrofeista, ihmisistä, diplomatiasta ja ahneudesta. Avaruusvisiot ovat huikeita, mutta eivät jätä varjoonsa pienten ihmisten pieniä heikkouksia ja vahvuuksia. Benedict-kirjoissa on kai kaikissa ollut jokin moraalisen pohdinnan piirre; siksi tykkään niistä. Actionia muttei aivotonta sellaista. Täynnä hyvän scifin sisäänrakennettua ihmettelyn iloa. Juttua edellisestä lukemastani McDevittistä täällä, ja Steven H. Silverin arvio Eye'sta täällä.

Eija Lappalainen & Anne Leinonen (2011). Routasisarukset. Sarjan seuraava osa Hiekkasotilaat ilmiintyi, joten luin pikaisesti uudestaan ensimmäisen. Routasisarukset kesti uudenkin lukemisen; nyt kun tiesi mitä tulee tapahtumaan, sai enemmän irti persoonista ja maailmasta (lue: maltoin keskittyä). Palaan asiaan Hiekkasotilaiden osalta.

Muitakin bloggaamattomia on. Ursula Le Guinin Pimeyden vasen käsi, jota en halua jättää väliin, tulee varmaan ensi viikolla kuvailtua. Enni Mustosen Järjen ja tunteen tarinoista ensimmäinen osa Nimettömät on kuunneltu äänikirjana, mutta kirjoittelen varmaan kaikista osista yhdessä, arviolta heinäkuun lopulla. Lisäksi juttua on tulossa (edelleen!) Fablesista. Viimeisin ostamani osa on yhä lukematta; kaipaisin kokonaista rauhallista päivää keskittyäkseni rauhassa sarjaan, mutta ei ole vielä löytynyt.

Runobloggausyritelmäni on aivan päreinä; muutan mieltäni sitä mukaa kun kirjoitan. Runoista on vaikea kirjoittaa! Nostan hattua Ketjukolaajalle ja hdcanikselle, jotka onnistuvat vähän väliä sanomaan runoista paljon lyhyesti. Olen touko-kesäkuun aikana lukenut Edith Södergranin kootut loppuun ja yhden Eila Kivikk'ahon kokoelman. Mutta sanat pakenevat.

Kuukauden hakusana:

Hakusanatkin ovat olleet vähän karkuteillä - tai ainakin kesälaitumilla. Ajankohtaan sopivia mutta silti harhaisia hakuja kesäkuulta olivat esimerkiksi ranta, mistä hevosvaunut häihin porvoossa? ja sauna-aiheiset maalaukset. Myös Jukolan viestin tuloksia oli joku eksynyt täältä etsimään...

Suosikkini on silti käytännöllinen ja napakka

miten tehdään olkihattu

Kunpa tietäisin! Ja toivottavasti sellaiselle vielä tulee tarvetta tänäkin kesänä.

EDIT: Linkki lisätty

torstai 31. toukokuuta 2012

Toukokuun tilit

Lenkillä voi nyt nähdä tällaistakin - ihanaa!
Toukokuu oli työläs kuukausi. Huh. Vähän on nääntynyt olo, mutta vielä jaksaa painaa... Loma pilkistää jo horisontissa.

Kuun alussa irroittelin bloggaajaesittelyn kanssa. Monet ystävälliset kommentit lämmittivät sydäntä, olen kippuralla ilosta. Kiitos vielä kerran kaikille teille!

Yhtä ja toista ehdin toukokuussa lukeakin, bloggaaminen tosin jäi vähemmälle. Hyvä joskin kevyt lukukuukausi. Itsestä tuntui kuin olisi mitään lukenutkaan, kun niin heikosti ehti kirjoista kirjoittaa. (Hih, hyvin postmoderni ongelma, tämä!)

Luettu ja blogattu:

Kari Hotakainen: Jumalan sana
China Miéville: Perdido Street Station
Marja Björk: Prole
Ursula Le Guin: Maanpakolaisten planeetta, Harhakaupunki
Viktor Pelevin: Viides maailmanvalta
Geraldine Brooks: Kirjan kansa
Masha Gessen: Kasvoton mies
Hilary Mantel: Bring Up The Bodies
Jean-Christophe Rufin: Globalia
Gaute Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi

Tudor-teemalla meni suurin osa toukokuusta, ja huippukohdaksi pitänee siksi nostaa Mantelin Bring up the Bodies. Silti melkein kaikki bloggaamani kirjat tässä kuussa olivat minusta hyvää luettavaa, keskenään kovin erilaisia tosin. Jumalan sana oli upea äänikirja, Perdido vaikea mutta hieno genrehelmi, ja Le Guin on Le Guin! Viides maailmanvalta oli ehdottomasti positiivinen ylläri. Globalia oli sinänsä älykäs dystopia... Heivollin romaanistakin jäi sellainen tunne, että kirjassa ei ole mitään vikaa; lukija vain oli huonosti innostuvalla tuulella.

Luettu muttei blogattu:

Lee Child (2010, alkuperäinen 1997). Tappotahti. Vähän ihmettelin kun tämä Jack Reacher -kirja tuntui jotenkin takkuisemmalta kuin muut lukemani, eikä dialogikaan ollut yhtä näpsäkkää kuin ennen. Kansien huolellisemmalla lukemisella selvisi, että tämä olikin Childin ensimmäinen Reacher, joten sitähän se varmaan oli. Kaikkien kovisten oma roolimalli otti tässä vasta haparoivia ensiaskeliaan; siksi Jack puhuu tunteistaan. Tosin lähinnä itselleen. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää. Ainakin tempo on kohdallaan kirjassa, jossa ensimmäisellä sivulla vedetään jo esiin kaksi haulikkoa ja kaksi revolveria. Mettekin on lukenut tämän.

Agatha Christie (2011). Neiti Marplen viimeinen juttu. Nuori Gwenda-rouva ostaa talon. Aaveistako johtuvat hänen oudot tuntemuksensa... vai onko ilmassa pahaa tahtoa? Näitä Christie-äänikirjoja on mukava kuunnella. Lars Svedbergin ääni on juuri sopiva, eikä proosa ole liian vaativaa autoiluseuraksi. Viimeinen juttu on myös yksi neiti Marplen parhaita: tässä kirjassa lukijaa jujutetaan todella ovelasti mutta täysin reilusti. Kun tarina on tuttu, kirjaa kuunnellessa huomaa hyvin, miten avoimesti Christie vihjaa oikeaan ratkaisuun. Ja toki moneen muuhunkin ratkaisuun! Tämän on lukenut englanniksi ainakin Luru.

Ketola & Rauhala: Vatikaanin vanki. Professori Anni Isotalon tutkimuksia. Kaunis ja vaalea professori jatkaa seikkailujaan, tällä kertaa Vatikaanissa. Paavilla on kummia ajatuksia, joita ei ainakaan salaperäinen ja murhanhimoinen ilkiöjärjestö hyväksy. Onneksi Annin serkut seuraavat henkivartiokaartina mukana, munkeiksi naamioituneina. Hmm, en nyt tiedä onko vain harhakuvitelma, kun aiemmat albumit olen jo palauttanut, mutta ihan kuin piirrosjälki olisi vähän vähemmän vaikuttavaa tässä? Voipi olla, että luulen vain; ehkä johtuu siitä, että tässä ei ollut niin montaa tuttua paikkaa tehoja lisäämässä. Lukisi näitä enemmänkin, siitä huolimatta, mutta enempää ei ole tehty.

Janne Löytänä & Katleena Kortesuo (2011). Asiakaskokemus. Palvelubisneksestä kokemusbisnekseen. Tässä kirjassa puretaan nyt suupalasiksi viimeisintä kirjainyhdistelämävillitystä. CRM on out, CEM on in. Mutta en tarkoita irvailla, sillä Löytänä ja Kortesuo puhuvat enimmäkseen asiallista asiaa ja vaihteeksi sellaisella kielellä, että asian ymmärtää jos malttaa edes 60 sekunttia kerrallaan keskittyä. Käytännöllistä ja toimivaa tavaraa, kunhan muistaa, että bisneskirjojen kanssa vastuu on aina lukijalla... Aihepiiristä enemmän lukeneelle ei juuri tule uutta, mutta asiat on paketoitu mukavasti. Harmittaa melkein, ettei ole tätä omana vaan pitää palauttaa kirjastoon.

Kage Baker (2009). The Empress of Mars. Aivan ihana hyvänmielenkirja minulle! Lähtisin heti Marsiin jos joku järkkäisi lennon... saisi olla vaikka yksisuuntainen... huoh. The Empress kertoo Marsin siirtokunnan vaiheista, mutta meno keskittyy ihmisläheisesti kapakkaan, jota pyörittää Mary Griffith, sitkeä ja älykäs yksinhuoltajaäiti. Politiikan, kaupan ja eksoottisen uudisraivauksen yhdistelmää Kage Bakerin hellällä otteella. Toi mieleen Poul Andersonin Nicholas van Rijn'in, joka on the man who counts... Mary Griffith on samaa luokkaa aikaansaamisessa mutta paljon mukavampi. Perusasetelma ja miljöö ovat toki monista muistakin romaaneista tuttuja, mutta hahmoissa on sopivasti mutkikkuutta ja vanhojen kuvioiden välistä pilkahtelee uusiakin ajatuksia. Uskontoa käsiteltiin tässä kiinnostavasti ja pidin kirjan alakulttuureista.

Elisabeth Gaskell (1848) Mary Barton. Olen takunnut tätä e-kirjaa vähän kerrassaan jo kuukausikaupalla, enkä tiedä olisinko vieläkään saanut loppuun ilman työmatkaa Norjaan. Mutta lentokoneeseen sulkeutuminen on yksi tapa saada vähän pitkäveteisempikin opus loppuun. Myönnän että petyin tähän; oikeastaan ensimmäinen Gaskellin kirja, joka ei innostanut. Mary Bartonin tarina käynnistyy hitaanlaisesti ja opettavaisuus, joka North and Southissa ei kovin vaivannut, oli tässä niin pinnalla, että ajoittainen huumori upposi siihen kuin suohon. Terävä silmähän Gaskellilla on, mitä tulee ihmissieluihin, mutta ehkä hän vasta opetteli käärimään kitkerät pillerit sokerikuoriin? Tämä oli Wikipedian mukaan hänen ensimmäinen romaaninsa.

Niistä Tudoreista oli puhe... Kun on väsynyt ja vetämätön olo, tekee mieli tuttuja ja helppoja kirjoja. Ilmeisesti yksi helppo laji ovat meikäläiselle nämä Tudorien hovitarinat, muodossa kuin muodossa.

C. J. Sansom (2012, alkuperäinen 2004). Musta tuli. Pidin viime kuussa lukemastani Luostarin varjot -dekkarista, joten Tulikin oli lukulistalla, ja sattumalta osui kirjastossa vastaan. Tässä osassa Cromwell usuttaa kiltin lakimiehen kreikkalaisen tulen jäljille. Mukava ja rentouttava kirja, ja oli hauska katsoa Tudor-ylhäisön meininkiä tästä vähän etäisemmästä näkökulmasta. Tästä ovat kirjoittaneet mm. Kirsi ja Norkku.

Karen Harper (2010). The Queen's Governess. Harper käyttää minä-kertojana Kat Ashleytä, Elizabeth Tudorin hoitajaa ja uskollista seuralaista. Kirjallisesti Governess on aika tyhjänpäiväinen, eikä Ashleystä synny kovin uskottavaa kuvaa. Faktat ovat kumminkin aika hyvin kohdallaan; sopi tähän hetkeen ja tähän mielialaan. Ei mikään ihmeellinen elämys, mutta olipahan syy hengailla tutun väen parissa. On aidosti kiinnostavaa katsoa, miten erilaisin tavoin samoja historiallisia hahmoja voikin kuvata. Tätä voi suositella intohimoisille tudoristeille, joille riittää, noh, se että siinä on tudoreita.

Philippa Gregory (2011). The Lady of the Rivers. Tämä romaani on prequel Gregoryn The White Queenille, joka käsittelee ensimmäisen York-kuninkaan, Edward IV:n vaimoa Elizabethia. The Lady kuvaa Elizabethin äidin, Luxemburgin Jacquettan, merkillistä elämää. Kunnianhimoinen nainen, joka solmii toisen avioliittonsa rakkaudesta, ja rakentaa sitten itselleen ja miehelleen uraa Englannin hovissa. Jacquetta on myöhemmin tärkeä hahmo myös The White Queenissa. Ei ihme. Melkoinen nainen. Juoni noudattelee ilmeisesti aika hyvin sitä, mitä todella tiedetään tästä rouvasta. Hyvä. Koska jos tällaisen elämäntarinan keksisi, sitä väitettäisiin epäuskottavaksi, hihii... Eipä silti, kyllä tämä ehdottomasti fiktiota on, vaikka faktojen päälle rakennetaankin. Gregory jättää taas ovet auki noituustulkinnoille. Lukija saa itse päättää mitä uskoo. Viihdyin: Ruusujen sota on kiinnostava miljöö. Tätä ovat lukeneet Norkku ja Kata.

Edellä mainittujen lisäksi tulin lukeneeksi uudestaan Alison Weiriltä The Six Wives of Henry VIII:n ja Innocent Traitorin (kertoo Lady Jane Greystä). Lisäksi luin uudestaan pari muutakin Gregorya, nimittäin The White Queenin, The Red Queenin, The Other Boleyn Girlin ja The Boleyn Inheritancen (kertoo Katherine Howardista eli toiseksi viimeisestä vaimosta ja Lady Jane Rochfortista eli Anne Boleynin kälystä).

Mitähän näistä sanoisin? Melkoista saippuaoopperaa, mutta elämähän on. Pitää silti vielä vähän kehaista, taas kerran, Hilary Mantelia, jonka versiot näistä tarinoista ovat omaa luokkaansa: moderneja mutta silti tyyliltään historialliseen miljööseen hienosti sovitettuja. Esimerkiksi Harperin Kat Ashley on pilakuva 1500-luvun naisesta jos vertaa Mantelin älykkääseen Cromwelliin.

Olen lukenut toukokuussa joitain bloggaamattomia sarjakuvia: Eisnerin Moby Dickin ja sarjakuvaromaanin Myrskyn silmään ja pari Fablesia, mutta Fableseista tulee varmaan koostejuttua ensi kuussa, ei siis niistä enempää tällä kertaa. Luin myös Anu Holopaisen Welman tytöt, mutta haaveksin lukevani kesäkuussa vielä pari osaa lisää Syysmaa-sarjasta, joten palaan siihenkin vasta tuonnempana.

(Ja runojuttukin on rästissä - kamalaa velttoilua.)

Kesken jääneitä:

Tässä kuussa en suoranaisesti luovuttanut yhdenkään kirjan suhteen... mutta olen lyönyt hanskat tiskiin iPodin äänikirjana kuuntelussa olleen Humisevan harjun suhteen. Kielen ja murteen ja liikunnan ja hankalan luvuittain kuuntelun yhdistelmä oli minulle liikaa. Aion joko lainata tämän suomennoksena tai lukea omasta hyllystä löytävän englanninkielisen pokkarin; elokuvan tähden tahdon tämän tänä kesänä kyllä lukea.

Myös Schlinkin Viikonloppu on ollut huomattavan kauan kesken tuossa hyllyllä... ja vietnamilainen romaani nimeltä Beyond Illusions. Onneksi tulee loma ja korjaa kaikki keskittymishäiriöt. Korjaahan? Kyllä. Ehdottomasti.

Kuukauden hakusana:

Lemppareitani tältä kuulta: luksusmuijien lukupiiri (jep, täällä!), punkki napsahdus (yök!), lumikenkäkissa (??) sekä viehko utu routa.

Paras oli silti täysin oikeaan osunut, blogin luonnetta suorastaan kiteyttävä

älyttömät oivallukset

Kaunista kesäkuuta!


(EDIT: lisätty unohtunut Myrskyn silmään)

lauantai 31. maaliskuuta 2012

Maaliskuun valossa


Mikä kuukausi. Huh. Työelämässä vähän myrskyää mutta lukurintamalla on kirkkaan selkeää. Ammattikirjallisuuttakin tuli kahlattua maaliskuussa vino pino, tosin enimmäkseen paloittain ja enimmäkseen otsa rypyssä. Jokuseen saatan vielä palata, katsotaan nyt. Ei sillä että lukemisesta olisi pulaa. Kuten kuvasta näkyy, kirjastosta on tullut haalittua kaikenlaista kivaa. Aamulla yritin pähkäillä mitä seuraavaksi; tekisi mieli lukea kaikkea yhtä aikaa. Tuo Pimeyden vasen käsi pitää tosin lykätä myöhempään, menee muuten sarjajärjestykseni sekaisin.

Joka tapauksessa nyt kevät on tosissaan täällä. Valonpuute ei vaivaa. Ja Hilkka Ravilolta on ilmestynyt uusi kirja! On väkisinkin energinen ja optimistinen olo.

Maaliskuu oli kyllä niin huikea lukukuukausi, että en tiedä voiko tätä ylittää. Aivan älyttömän monta älyttömän hyvää kirjaa. Murakami, Sinisalo, Gordimer, Verronen, Le Guin... Plussaksi pitää laskea myös Fablesin kelkkaan hyppääminen ja löytämäni parempi runoasenne.

Ai niin - Facebook. Kokeilen nyt linkittää jutut saataville myös täällä. Jos naamakirja on sinulle kätevä tapa seurailla päivityksiä, käyhän tykkäämässä!

Luettu ja blogattu:

Arto Paasilinna: Ulvova mylläri
Carol Ann Lee: Anne Frank 1929-1945. Nuoren tytön elämä.
Robin Hobb: Kuninkaan salamurhaaja ja Salamurhaajan taival
Haruki Murakami: Kafka rannalla
Katja Tukiainen: Rusina
Rudolf Kerkhoven: The Year We Finally Solved Everything
Nadine Gordimer: Ei seuraa matkalleni
Maarit Verronen: Vanhat kuviot
Bill Willingham ym.: Fables 1-3
(Gary Larson: The Far Side Gallery 4)
Ursula Le Guin: Osattomien planeetta
Satu Grönroos: Lumen syli
Lucy M. Montgomery: Anna opettajana
Johanna Sinisalo: Linnunaivot
Hilja Valtonen: Opettajan villikko
Julie Orringer: Näkymätön silta
Edith Södergran: Kootut runot... osin.

Luettu muttei blogattu:

Eeva Tenhunen (1985). Kuolema sukupuussa. Innostuin viime kuussa bongailemaan näitä Eeva Tenhusen vanhoja dekkareita. Tässä yksilössä kirjallinen sekatyöläinen pakenee epäonnistunutta avioliittoa Italiasta ja kohtaa kotitanhuvillaan suvun matriarkan salaisuudet ja suunnitelmat. Suvun kokoontumisessa avataan vanhat haavat - eikä kuolemaltakaan voi välttyä. Jotenkin Sukupuussa ei ollut minusta edellisten lukemieni Tenhusten veroinen; päähenkilö maistui hailakalta ja ailahtelevaiselta, hänen italialainen puolisonsa oli tylsä arkkityyppi ja murhaaja oli alkuperäinen epäiltyni. Plussaa kuitenkin kytköksistä Venäjän vallankumoukseen. Tämän on lukenut myös Vauhko.

Diana Wynne Jones (1980, alkuperäinen 1977). Noidan veli. Tämä on Chrestomanci-sarjasta se alkuperäinen ja nostalgia-pisteillä taatusti ykkönen; olen pitänyt tästä lapsesta asti, ja pitihän se lukea taas kerran uudelleen, kun viime kuussa sain näppeihini sarjan uudemmat osat Tietäjän lapsuus ja Taikuuden taakka. Noidan veljessä nuori Eric, lempinimeltään kissa, päätyy isosiskonsa Gwendolenin kanssa Chrestomancin linnaan ja oppii monenlaista uutta sekä itsestään että sisarestaan. Nuortenkirjojahan nämä ovat... tai ehkä lasten... mutta tykkään silti. Marjiksen juttu löytyy täältä.

Agatha Christie (2011, alkuperäinen 1957). Paddingtonista 16.50. Kuuntelin tämän äänikirjana osittain Sallan lukupäiväkirjan Christie-kuunteluiden inspiroimana. Toinen syy on perin niukka CD-äänikirjojen valikoima kirjastossa... huoh. Pitää vaan ruveta kaukolainailemaan niitäkin. (En saa autostereoiden ja iPodin yhdistelmää pelittämään asiallisesti, joten CD:t ovat ainoa optioni.Paddingtonista 16.50 sattuu olemaan yksi lempparidekkareistani kautta aikojen, joten se oli mukava kuunnella uudelleen. Neiti Marple on mainiosti oma itsensä tässä, ja Lucy Eyelesbarrow on näppärä apuetsivä. Lars Svedberg suorastaan ylittää itsensä lukijana... hänen tulkintansa balettiseurueen johtajattaresta sai minut kikattelemaan itsekseni. Kysymys kirjan lukeneille: Brian vai Cedric? Minusta Brian. Ehdottomasti.

Jonathan Kellerman (2008). Compulsion. Kellermanin kirjailijapariskunnan molempien puoliskojen dekkareita on tullut vuosien mittaan luettua vino pino. Vaikka enemmän pidänkin Faye Kellermanin  Peter & Rina -sarjasta, ei psykologi Alex Delaware ole mitenkään vastenmielinen. Myös Compulsion on taattua Jonathan K. -laatua. Alex ja hänen ystävänsä etsivä Milo Sturgis paneutuvat kolmeen murhaan, joiden tekotapa vihjaa yhteyksiin, vaikka motiivia on vaikea hahmottaa. Voisiko tämä olla palkkamurhaa - vai onko liikkeella filantrooppinen tappaja, joka avustaa poistamalla esteitä hyvien tyyppien tieltä? Alexin ja Milon yhteistyökuvio on kokonaisuutena ottaen aika epäuskottava (oikeasti, eikö Alexilla ole omiakin töitä?) mutta annan tämän pikkuvirheen anteeksi, sillä sarja on mukavaa kevyttä luettavaa ja vähäeleisen Alexin dialogi pursuaa pieniä psykologisia koukkuja. Ei mieleenpainuvaa tai erikoista... mutta tasaisen hyvää tavaraa.

Anneli Kanto & Terhi Rannela (2011). Tähystäjäneito. Tämä nuorten fantasiaa edustava romaani on blogeissakin välähdellyt. Ei ollut lukulistallani, varsinaisesti, mutta Näkijän tarun jälkeen teki mieleni lukea sekä tämä että Näkijän tytär, ihan puhtaasti nimitemaattisesti. Olisiko jossain vielä "Katsojan kirja" tai "Kurkistustrilogia"? No, mitä Tähystäjäneitoon tulee, henkilössä on sellaista naiiviutta ja liioittelua, joka minua usein nuortenkirjoissa ärsyttää - ja vaikka juoni on pätevää tavaraa, en tempautunut tähän mukaan niin kuin vaikkapa Nälkäpeliin aikoinaan. Luullakseni tämä on hyvää nuortenfantasiaa... eikä alleviivailu raivostuttanut liikaa, todennäköisesti luen kakkososankin.  Marjis ja Sara ovat tykänneet enemmän.

Charlaine Harris (2011). Dead Reckoning. Fiilistelin HBO-sarjan uuden kauden alun kunniaksi tällä Sookie Stackhousella. Merlotte joutuu polttopulloiskun kohteeksi, Sookien erikoisemmat sukulaiset aiheuttavat päänvaivaa ja suhteessa Ericiin on pientä hiertoa... En tiedä oliko kirja jotenkin löysempi kuin monet aiemmista, mutta ainakin lukukokemukseni oli. Ei kiherryttänyt eikä kovin usein hymyilyttänytkään. Ehkä Sookie synkkenee vanhetessaan - tai sitten olen vain vähän kyllästynyt kaavaan. Tämän on lukenut myös Miia Kolmannelta linjalta.

John Barnes (2011). Directive 51. Sivukirjaston Liina on lukenut tämän, enkä minä voinut vastustaa: rakastan tarinoita siitä miten sivilisaatio tuhoutuu. Jokin psykologinen jippo siinä on... ehkä vain on niin mukavaa löydä lopuksi kirjan kannet kiinni ja todeta, että hanasta tulee edelleen lämmintä vettä. Tämä Barnesin apokalyptinen trilleri on lajityypissään ihan kohtuullinen yksilö, joskin sävyiltään poikkeuksellisen konservatiivinen, suorastaan republikaaninen. Tulee mieleen Clancyn viimeiset Ryan-kirjat. Mutta ei se mitään, sallittakoon godblessamericana siitä hyvästä, että Barnes on kehitellyt oikein hienon tavan tuhota kaiken. Tässä kirjassa maailman kaataa Daybreak, ideoiden parveiluun pohjautuva internetissä kehittyvä systeemiartefakti. Ei voi kuin tykätä tuosta. Olen aina epäillytkin, että semiotiikka ja tilastotiede ovat tärkeämpiä kuin miltä näyttävät...

Barbara Nadel (2010, alkuperäinen 1999). Belsassarin tytär. Tämä dekkari lähti matkaan kirjastosta koska a) se on kauniin sininen ja b) se tapahtuu Turkissa. Lukemisen jälkeen voin edelleen sanoa, että kansi on kaunis ja sininen, ja tosiaan, Istanbulissa liikutaan. Mitään muuta kovin mukavaa en keksikään: Tyttären henkilöt ovat minusta usein epäuskottavia (jotkut tosin kiinnostavalla tavalla) ja tarina on kokonaisuudessaan kaukaa haettu. Tässä kirjassa kytkös Venäjän vallankumoukseen lähinnä ärsytti ja lopun rymistely tuntui täysin päälleliimatulta. Miljöö oli silti jännittävä ja kyllähän tämä luki. Mutta ei tullut tarvetta etsiä toista osaa. Tätä on luettu Dekkarihyllyssä.

Pia Juul (2011). Hallandin murha. Murha päätyi lukulistalleni Leena Lumen blogista jo ajat sitten, ja ostin oman kappaleeni Helsingin kirjamessuilta viime syksynä. Vaikuttuva ja erikoislaatuinen kirja! Klaustrofobisesta ja vähän vihamielisestä tunnelmasta tulee mieleen Täydellinen paisti tai Verbeken Nuku!... mutta pidin tästä enemmän kuin niistä. Juulin tyyli on yksinkertaisempaa, suorastaan raa'an toteavaa paikka paikoin. Loppuratkaisusta jäi kyllä jotain hampaankoloon (lue: "ei tajunnut sitä"). Siksi piti laittaa tästä alustus Juonittelua-blogiin...

Lisäksi luin Martti Ahtisaaren elämäkerran Matkalla - siitä on juttu tulollaan huhtikuun puolella. (EDIT: linkki lisätty)

Kesken jäi:

Jukka M. Heikkilä (2011). Karthago. Ehkä luovutin liian hätäisesti, mutta tämä palautui kirjastoon ainakin toistaiseksi. Lainasin Karthagon kunnon historiallisen seikkailun toivossa, mutta ärsytyskynnys ylittyi jo alussa siinä määrin, että maku meni. Kerronpa syynkin. Ensimmäisellä sivulla kertoja ei välittänyt edes yrittää veistää mitään kuivaa vastausta höpötykseen, vaikka olinkin lakonialainen. Toisella hän toteaa, että [l]lakonialaisena pystyin tiivistämään pariin virkkeeseen sen, mistä toinen saa höpinää koko matkapäiväksi. Ei jumankekka. Tulipas harvinaisen selväksi, että lakonialaiset eivät höpise.

Asenteeni meni tuosta niin huonoksi, että katsoin parhaaksi jättää Karthagon tältä erää tuhoamatta. Terkkuja vain kustannustoimittajille (taas kerran, raasut...) että punakynää peliin. Puolisilmä tosin piti tästä, ehkä yritän joskus uudelleen kun ärtymys ehtii haihtua.

Kuukauden hakusanat:

Ehdottomasti osuvin haku oli tässä kuussa todella hyvä romaani. Niin sitä pitää. Täältä niitä löytyy. Pientä virnistelyä sen sijaan saavat aikaan haut intertekstuaalisuus ilkka remeksen teoksessa isku ytimeen (?), hirvi tytön dilemma (??) ja miten robinii saa yhteyttä (???).

Kuukauden hakusana on minulle täysin käsittämättömäksi jäänyt tuksu evoluutio. Voiko Google Analytics valehdella?

torstai 30. kesäkuuta 2011

Kesäkuun kuulumiset

Kesäkuu on hyvä kuu! Vaikka loma pääsi alkamaan vähän tipottain, nyt kuukauden lopussa ollaan ihan aallonharjalla. Työstressi on ehtinyt haihtua. Edessä on vielä ihana neljän viikon rento kausi. Golfia ja kirjoja, sään ja kunnon mukaan.

Lisäksi onni on suosinut arpajaisissa huikeasti: Saran kirjoista sain uskottamattoman Montgomery-paketin ja Juuri tällaista lähettää suklaata. Täydellinen yhdistelmä siis... Kiitos kamut!

Blogitekstejä on kertynyt kesäkuulta 18, eli vähän olen laiskistunut mitä kirjoittamiseen tulee. Lukeminen ei ole vähentynyt. Kaikkiaan on tullut luettua 32 kirjaa, joista englanniksi vain neljä. Huh, täydellinen muutos viime vuoteen verrattuna. Äänikirjoja on listalla vain yksi, sitäkin parempi Saatana saapuu Moskovaan, ja sarjakuvia kolme. Romantikkaosastolla on asioitu ahkerasti!

Kesäkuun kohokohta oli silti Spefin helmet -listan valmistuminen. Listaa oli hauska tehdä! Ja vielä hauskempaa on jahdata puuttuvia kirjoja, kyllä nämä on vaan kaikki luettava... Muutama listan kirja odottelee jo vuoroaan ja lisää on tulossa.

Kesäkuun masentavin homma on imurointi. Tasan kerran vuodessa ajattelen, että minulla on liikaa kirjoja: silloin kun jokainen hyllymetri on imuroitava. Neiti A on töissä, mutta Neiti B apunani olen jo kolmena päivänä nostellut, pyyhkinyt imuroinut ja järjestellyt kirjoja. Vain "muutamaa" on pitänyt "vähän" lehteillä... tällä tahdilla hommaan palaa vielä päivätolkulla, joten pitää kait laittaa rokki soimaan, hihat heilumaan, ja lopettaa selailu.

Luettu muttei blogattu:

Kaari Utrio (1993). Uhritulet. Kesäkuun alkupäivinä luin tämän, pienimuotoisessa Utrio-putkessa. Turkulainen Judit Mikhof menettää isänsä rutolle, tulee naitetuksi vanhalle porvarille ja joutuu vitaliaanien ryöstämäksi. Erittäin hyvää luettavaa, samaa sukua kuin Utrion muut 80-90 -lukujen taitteessa kirjoittamat romaanit. Kepeähköllä otteella rankoistakin kohtaloista. Romantiikkaa sävyttää lievä ironia.

Kaari Utrio (1989). Vendela. Kituliaan sitkeän kaniikin sukulaistyttö Vendela on oppinut parantajan taidot, mutta päätyy sukulaistensa nurkkiin ja väkisin naitettavaksi. Ritari Hartman Garse, joka saattelee neitoa matkalla Turusta Viipuriin, ei ymmärrä etuaan ennen kuin on melkein liian myöhäistä... Tästä kirjoitti äskettäin Morre.

Kaari Utrio (1988). Isabella. Perijättären tarina kertoo, ettei rikkaus totisesti merkitse rauhaisaa elämää levottomassa Itämaassa. Hankalien vaiheiden jälkeen Isabellakin päätyy oikeille käsivarsille. Kurkkaa tarkempaa tietoa Sallan jutusta.

Agatha Christie (1971). Ikiyö. Lukupiiri innosti kaivamaan esille tämän äitini SAPO-kokoelmasta löytyvän pokkarin. Ei lemppareitani; minusta Christie on parhaimmillaan silloin kun hän väsää perinteistä whoddunnit-juttua. Etenkin jos etsivänä puuhaa lempeän armoton neiti Marple!

Dupuy & Berberian (2010). Jeanin elämää: Teoria yksinäisistä ihmisistä. Kokeilen kaikenlaista kirjastosta löytyvää sarjakuvaa. Tämä ei oikein iskenyt, ehkä sininen sävy ei vain sopinut vaaleanpunaiseen lomatunnelmaan.

Matti Yrjänä Joensuu (2010). Harjunpää ja rautahuone. Vakuuttava kirja. Aloitin tämän jo helmikuussa mutta laitoin odottamaan;  Joensuun synkkyys vaatii minulla vastapainoksi valoa. Harjunpää-romaanit ovat hemmetin hyviä, mutta ne ovat myös täynnä ahdistusta. Monet kirjat ovat... mutta Joensuu tekee synkän poikkeuksellisen synkästi. Tätä luettiin äskettäin Kirjanurkkauksessa - minä tosin tykkäsin enemmän :-)

George R.R. Martin (2011, alkuperäinen 1996). A Game of Thrones. Nähtyäni joitain episodeja tv-sarjasta teki kovasti mieleni katsoa koko sarja, heti. Kun se ei käynyt päinsä, investoin englanninkieliseen versioon aiemmin luetusta Valtaistuinpelistä ja syvennyin siihen. Edelleen hyvä!

Pauli Juuti (toim.) (2002). Ethosta etsimässä: Puheenvuoroja johtamisen ja yrittämisen etiikasta. Luin tämän vähän epätasaisen esseekokoelman pienellä pakolla. Osa artikkeleista onnistui kiinnostamaan, osaan en tainnut syventyä kunnolla.

Elizabeth Gaskell (1850-luvulla) Curious, if True: Strange Tales. Kiinnostuin Gaskellista Cranfordin jälkeen, ja noukin sähköisenä iPadille joitain hänen teoksiaan. Matkalla Tukholmaan nautiskelin siis näitä. Novellikokoelma  oli tosiaan lievästi fantastiseen viittaava, mutta ei, siksi tai siitä huolimatta, ihan yhtä viehättävä kuin Cranford. Jatkan Gaskelliin tutustumista matkalukemisina... North and South saattaisi olla seuraavana vuorossa.

Marc-Antoine Mathieu (2011). Jumala itse. Jumala ilmaantuu maan päälle, mikä aiheuttaa lievän metafyysisen nyrjähdyksen. Mutta onneksi kulttuurillamme on tällaisiin ongelmiin mekanismit olemassa: haastetaan Jumala oikeuteen. Mielenkiintoinen ja ehdottomasti lukemisen arvoinen sarjakuva. Taidokas, kestää (vaatii?) useammakin lukukerran. Visuaalisesta ilmeestä sain viileän, melkein kylmän fiiliksen; tämä on älyn teos enemmän kuin ei tunteen. Lue Hannan juttu tästä!

Jude Deveraux (2007). Herttuatar. Tässä romanttisessa seikkailussa amerikkalainen Claire on kihlannut skottilaisen McArran herttuan. Tutustuminen synkän sukukartanon outoihin asukkeihin ja siellä piileksivään seikkailija Trevelyaniin saa Clairen vielä miettimään uudemman kerran. Minkälainen hinta kannattaa maksaa herttuattaren arvosta?

Jude Deveraux (1995). Ylämaan enkeli. Montogomeryjen veljessarjasta vaimonsa löytää tässä osassa Miles, maankuulu naistenmies. Chatworthyjen linnassa miehiä pelkäämään oppinut Elizabeth onkin poikkeuksellisen kova vastus hurmuri-Milesille.

Jude Deveraux (1995). Ylämaan laulu. Myös Raine Montgomery löytää vaimon: tällä kertaa kyse ei olekaan aatelisneidosta vaan lakimiehen tyttärestä. Laulajatar ja muusikko Alyxandria pakenee kostonhimoista lordia metsässä piileskelevän Rainen leiriin.

Nyt täytyy pitää Deveraux-tauko, taisin saada yliannostuksen... Kun romanttisen kirjan kohdalla huomaa miettivänsä onko jokin uskottavaa, pitää vaihtaa lajia!

Kesken jätetyt:

Tässä kuussa valinnat ovat osuneet hyvin kohdilleen; yksikään kirja ei ole palautunut lukemattomana kirjastoon tai tullut täysin hylätyksi. Muutama on kyllä ollut jo pidempään "tauolla"... mutta ei niitä ole hylätty, odottavat vain oikeaa fiilistä.

Kuukauden hakusana on:

eroon roikkumahasta

Olen aivan varma, ettei tästä blogista löytynyt apua. (Sääli!)