 |
| Kuva/graafinen suunnittelu: Teos/Anders Carpelan |
Antologiaan osallistuneiden tehtävänä oli kirjoittaa essee henkilökohtaisesta näkökulmasta pohdiskellen yhteiskuntaluokka- ja kielikysymyksiä. Ollaanko Suomessa vieläkin luokkaretkellä ylöspäin? Mitä yhteiskuntaluokka ylipäätään on? Vaikuttaako suomen- tai ruotsinkielisyys ja miten? Kirjoittajakaarti on komea. Koko listauksen voi käydä kurkkaamassa täältä (vieritä tarpeeksi alas), mutta mainittakoon poimintoina Kaarina Hazard, Kjell Westö, Merete Mazzarella, Sofi Oksanen ja Niklas Herlin.
Suomesta puuttuu sellainen selkeä luokkajako, joka on vaikkapa englantilaiselle yhteiskunnalle tyypillinen. Välillä tuntuu ettei meillä ole luokkia ollenkaan. Kuitenkin käsitteeseen törmää yhtenään, milloin missäkin merkityksessä. Onko luokka rahasta kiinni, vai elämäntyylistä, vai kulttuuriharrastuksesta? Me muut kertoo esipuheessa, että yhteiskuntaluokka merkitsee muutakin kuin taloudellista asemaa, mutta taloudellinen asema on luokkaerojen kovaa ydintä. Koulutus ja tulot määrittävät erilaisissa tutkimuksissa yhteiskuntaluokkaa; näiden kahden yhdistelmällä saadaan korrelaatioita erilaisiin käyttäytymismalleihin. Luokka selittää paljon tutkimuksessa.
Itse olen, Muiden ristiriitaisistakin viesteistä huolimatta, edelleen sitä mieltä, että luokka käsitteenä on hankala, epämukava ja liian leimaava. Muut identiteetit ja roolit ovat minusta paljon keskeisempiä ja kiinnostavampia ainakin henkilökohtaiselta kannalta. Mitä se nyt tarkoittaa jos sanon, että olen keskiluokkaa? Entäs jos joutuisin vaikkapa sairaseläkkeelle ja tulot putoaisivat - kuuluisinko sitten alaluokkaan? Vai riittäisikö koulutustaso pitämään minut entisessä laatikossani? Ja mitä ihmeen väliä sillä on? Eikö voitaisi puhua tulotason vaikutuksesta ja koulutuksen vaikutuksesta ja unohtaa tuo kummallinen, johonkin lähes synnynnäiseen viittaava luokka-sana kokonaan? Tutkivatko tutkijat luokkaa tottumuksesta - riittäisikö jo nyky-Suomessa pelkkä tulotason tarkastelu? Luulisi että yleisen koulutustason kohotessa voitaisiin tuo isän ja äidin ammattiin perustuva 'perinnöllinen' luokkajako jo unohtaa.
Kjell Westö kertoo että kysymys luokasta leijui hänen lapsuutensa Munkkiniemen yllä, usein koodattuna muotoon "mitä sinun isäsi tekee?" (s. 261). Nyt kun mietin asiaa, tuo kysymys on aika ilmeinen. Kun Neiti A toi ensimmäisen kerran pojan kotiin (kamalaa! Jos voisikin säilyttää tyttäriä vaikka tynnyrissä...) taisin kyllä kuulustella Neitiä nuoren miehen perheestä. Keitä ne oikein ovat, nuo ihmiset joiden jälkikasvu pyrkii saatille?
En kuitenkaan purematta niele ajatusta, että kyse on luokkatutkasta. Täällä lakeuksilla ensimmäinen kysymys koskee näet aina sukua. On tärkeää asemoitua verkostoihin. Ei isän ammattia tarvitse kysellä, riittää kun tietää miltä kylältä ja mistä suvusta. Eipä silti, näistä sukuselvityksistä kaltaiseni mumu eli muualta muuttanut on aina pihalla, joten tuskin kyselin tuosta syystä.
Todelliseen testiin en Neidin epäselvien vastausten kanssa joutunut, mutta silti punastelen jälkeenpäin tuota kuulustelua. En osaa kuvitella itseäni sanomassa vanhempien perusteella kenen kanssa Neidit saavat tai eivät saa kulkea - ja vielä epätodennäköisempää on, että he minua uskoisivat. Joten mitä sitä kysymäänkään? Antaa seuraavan pojan esittää omat meriittinsä, jätän hänen vanhempansa rauhaan!
Uskon, että Me muut antaa jotain kenelle vain yhteiskunnan rakenteista kiinnostuneelle. Tässä pohditaan enimmäkseen yhteiskuntaluokan kokemista ja henkilökohtaista merkitystä. Siksi kirjoituksiin pääsee sisään paremmin kuin akateemisempiin teksteihin. Esseet ovat myös yllättävän paljastavia. Kertomalla mistä luokan tunnistaa kirjoittaja myös paljastaa, ehkä tietämättäänkin, yhtä ja toista omista taustaoletuksistaan. Rehellisesti sanottuna suurin osa kirjoittajista tuntui täältä katsottuna vähän yläluokkaisilta - jos siis tietäisin mitä se tarkoittaa. Minun on ilmeisen vaikea käyttää koko l-sanaa! Yläluokalla ja alaluokalla on päässäni luokkaava sävy, ja joissain yhteyksissä on keskiluokallakin. Taidan olla hyvin integroitunut suomalaisen peruskoulun tasa-arvomalliin.
Mitään aivan uusia ovia Me muut ei avannut, herättipähän taas pieneen omien asenteiden pohdintaan paikka paikoin. Sen opin, että jos luen jotain yhteiskuntaluokkia muuttujana tarkastelevaa tutkimusta, haluan tietää tarkkaan, miten tutkijat ovat luokan määritelleet. Sehän voi tarkoittaa ihan mitä vain!
Ruotsinkielisyyden käsittely jäi vähän ontoksi. Sattuma on heitellyt siten, etten ruotsinkielisen väestönosan kanssa ole pahemmin ollut tekemisissä, enkä siksi saanut kielikysymyksen käsittelyyn hyvää tarttumapintaa.
Joudun epäilemättä vielä hommaamaan myös Katariina Järvisen ja Laura Kolben kirjan Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa. Se saattaisi osua ja upota vielä paremmin.
Silja Hiidenheimo, Fredrik Lång, Tapani Ritamäki & Anna Rotkirch (toim.) Me muut: Kirjoituksia yhteiskuntaluokista. Teos. Useita suomentajia. ISBN 9789518512595.
Arvioita:
Jari Tontti Vihreässä langassa
Veera Luoma-Aho Ylioppilaslehdessä
