 |
| Ei liity aiheeseen. Mutta kiva kuva. Superhero-asennetta.* |
Tammikuu on ollut myös blogielämässä vilkas kuukausi. Tavallisen jutustelun lisäksi oli kolmekin hienoa ekstraa. Margitin kymmenen kysymystä saivat muistelemaan menneitä, ja niin sai Blogistanian parhaat kirjat 2013 -kisakin, jossa piti miettiä vuoden parhaita lukukokemuksia. Onnistuin taas äänestyksessä tallaamaan omia polkujani, sillä osallistuin kahdessa kategoriassa - ja kummankin voittajakolmikko on vielä minulta lukematta... Vaan eipä tuo haitanne; homman nimihän on, että löytää uusia kiinnostavia kirjoja ja niin kävi nytkin. Ja olen iloinen, että Sinisalon Auringon ydin ylti top kymppiin Blogistanian Finlandiassa!
Kuukauden huippu oli silti minulle loppiaisen lukumaraton, jolla sain luettua loppuun vinon pinon kesken olleita kirjoja. Janne Juhani Kuusisen Hauskan miehen kirous huvitti ja hirvitti. Novelliantologia Huomenna tuulet voimistuvat kurottui tulevaisuuden uhkakuviin. Anne Leinosen Viivamaalari osoittautui monisyiseksi spefisommitelmaksi. Maarit Verrosen Viimeinen lapsitähti oli, noh, Verrosen. Siis hyvä. Minna Lindgrenin Kuolema ehtoolehdossa oli vähän jahkaava mutta sisälsi paljon riipaisevasti hauskaakin. Aravind Adigan The White Tiger oli tehokas sukellus toiseen maailmaan ja muistutti mukavasti mieleen Intian. Näistä ilman omaa juttua jääneistä pitää erikseen kehaista Viivamaalaria, joka onnistui yllättämään mutkikkuudellaan ja viihdyttämään yllättävyydellään.
Luettu ja blogattu:
Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo
Johanna Sinisalo: Auringon ydin
Terhi Ekebom: Kummituslapsi
Kari Hotakainen: Luonnon laki
Miina Supinen: Säde
Antti Heikkinen: Pihkatappi
Seppo Jokinen: Vihan sukua
Luettu muttei blogattu:
Lauren Beukes (2013). Säkenöivät tytöt. Kirjastosta. Hesarin arvio sai tämän kirjan kuulostamaan juuri tismalleen minun jutultani - aikamatkustusta ja sarjamurhaa, jee! Harper Curtis, outoon aika-avaruusjatkumon luuppiin päätynyt psykopaatin tapainen, teurastaa kirkkaana loistavia tyttöjä pitkin vuosikymmeniä. Tytöt todistaa nyt viimeistään sen, että IKINÄ ei voi tietää kuka pitää mistä kirjasta... mikään miljöö tai teema ei takaa mitään. Minulle Säkenöivät tytöt oli poikkeuksellisen hehkuton ja takkuinen kirja, jonka loppukaan ei tuottanut erityistä tyydytystä. Olihan tämä kivasti surrealistista ja periaatteessa fiksusti toteutettua tarinaa, eikä sitä keskenkään olisi hennonut jättää... mutta ei tullut pienintäkään intoa jahdata lisää Beukesin kirjoja. Ihmiset eivät jaksaneet kiinnostaa; vain vanha toimittaja Dan herätti jonkinasteisia sympatioita.
Stephen King (2009) Under the Dome. Omasta hyllystä. Piti lukea tämä uudestaan kun telkkarissa alkoi pyöriä kirjaan "perustuva" sarja. Sarja voi olla sarjana hyvä,** mutta kirjaan se perustuu aika löyhästi. Heti ensimmäisen jakson kohdalla alkoi vaivata epämääräinen ei-se-varmasti-noin-mennyt -olo. Ainoa lääke kaiherrukseen oli aito ja alkuperäinen Dome, joka oli toisellakin lukemalla hyvä kirja. Rakastan näitä Kingin armottomia tarinoita... Morre kiinnitti huomiota myös tarinan armottomaan pituuteen!
Mika Waltari (2008, alkuperäinen 1948) Mikael Karvajalka. Äänikirja, kirjastosta. Tämän äänikirjan aloitin jo joulukuussa, ja se oli mainiota seuraa joulusiivoja tehdessä. Joko kämppä on liian pieni tai siivoukseni liian ylimalkaista, sillä 30 levyä en saanut joulun alla kuunnelluksi; tammikuulle jäi vielä hyvä nippu. Mikael on turkulainen orpopoika 1500-luvun Euroopassa. Kasvattiäiti saa opinhaluisen pojan tuupattua kouluun... ja loppu onkin Historiaa isolla hoolla, sillä Mikael kiertää uskonpuhdistuksen kiihkossa tempoilevaa mannerta, sotii ja opiskelee ja vakoilee ja tutustuu aikansa mahtimiehiin. Ja naisiin. Niin kuin Waltarin miehet usein, Mikael on vähän hidas ymmärtämään naisia. Tai oikeastaan miehiäkään. Mutta itseensä hän tutustuu, vähän kerrassaan, ja siinä sivussa lukija häneen. Waltarin humoristinen ote on tässä(kin) mainio, ja Veikko Honkanen lukijana tekee sille täyttä oikeutta. Etenkin Antti Tykinvalaja, Mikaelin veli elämän joskaan ei syntymän kautta, on äänikirjassa edukseen. Salla luki Karvajalan lukumaratonilla.
Lisäksi luin vielä Hilkka Ravilon uusimman - mutta siitä täytyy tehdä oma juttunsa.
Oman lukukuuni ykköstä on mahdoton valita, sillä niin moni kirja oli suorastaan loistava. Olivat mokomat vielä hyviä kaikki niin omilla tavoillaan, että vertailu tuntuu absurdilta... En viitsi kiusata itseäni parhautta pähkäilemällä; olen vain hissukseen iloinen, että hyviä kirjoja on niin paljon.
Tällainen lukukuukausi sopii päättää vaikkapa ulkokirjalliseen sitaattiin:
Kyllä elämä on ihmisen parasta aikaa.
Hienoa helmikuuta kaikille!
* Kuva täältä.
**En katsonut kuin ensimmäiset jaksot, joten no comment. Ehkä se siitä parani.
