 |
| Kuva: Asema |
Terhi Ekebom on ollut epämääräisesti to do -listalla jo (auts!) elokuusta 2011 asti, mutta nyt vasta suvaitsi aikomus realisoitua. Eihän se muuta tarvitse kuin että kirja hyppää kirjastossa syliin.
Syliin hyppääminen sopii hyvin Kummituslapselle, sillä juuri niin käy kirjan sisälläkin, joskin äärettömän paljon hienovaraisemmin ja vähäeleisemmin. Nainen muuttaa taloon synkän, henkien riivaaman metsän reunalla. Metsästä löytyy myös kummituslapsi, pieni valkea kajastus, joka ei halua haihtua.
Tekstiä on äärimmäisen vähän. Ekebom nojaa herkkiin kuviin ja onnistuukin hyvin luomaan omaperäisen, tenhoavan tunnelman. Vaikka itse tarina on hyvin yksinkertainen ja kuvat petollisen "helppoja" asetelmallisuudessaan, kirjaa jää katselemaan moneen kertaan. Sydäntä litistävää kuvakerrontaa.
Olisi kiva tietää miten tämä toimii vaikkapa pienellä ekaluokkalaisella... riippuu varmaan lapsesta. Ja äidistä! Jos tenavalla on yhtään kyselytaudin oireita, Kummituslapsi voi johtaa aika riipaiseviin keskusteluihin.
Tällainen minimaalisella tekstillä toteutettu sarjakuva, jonka painopiste on emotionaalisessa tehossa, ei oikeastaan ole minun lajini. Mutta kolahtipas vaan siitä huolimatta.
Joskus ei tarvita paljon sanoja.
Terhi Ekebom (2013). Kummituslapsi. Asema. 978-952-5909-15-9.
Arvioita:
Raija Taikakirjaimissa arvelee tämän sopivan laajalle ikäryhmälle.
Reijo Pois työpöydältä -blogissa kuvaa lohdulliseksi.
Virpi Alanen Turun Sanomissa luokittelee taiteellisesti korkeatasoiseksi sarjakuvaromaaniksi.
