Gillian Flynn: Teräviä esineitä

Gillian Flynnin Teräviä esineitä lähti matkaan kun alkuviikosta vietin hetken laatuaikaa kirjakaupassa. Jotenkin se kiri käsillä olevien dekkareiden ohi... Syy on varmaan siinä, että  Kiltti tyttö ja Bad Places kolahtivat mukavasti toissa kesänä. Nyt halusin lukea jotain takuuvarmasti vetävää, ja sitä Esineet kyllä oli.

Esineiden kertoja on suuressa kaupungissa asuva toimittaja Camille, joka lähetetään piskuiseen kotikaupunkiinsa tekemään juttua lapsia jahtaavasta murhaajasta. Camille lähtee matkaan mutta ei riemurinnoin: tien päässä odottavat selvittämättömän murhan lisäksi hänen omat selvittämättömät traumansa. Ja perhe...

Flynnin kirjoissa ihmiset ovat sellaisia, joita mieluummin tapaa vain kirjoissa. Esineitä ei poikkea linjasta. Lisäksi tällä kertaa teemat ovat ahdistavia: sisarkateus, itsekäs äitiys, kiusaaminen...

Oikeastaan Flynnin ihmiset ovat keskimäärin niin karmivia, että on vaikea selittää itselleen, miksi kirjoista silti pitää. Ehkä siksi että kummallisimmatkin tosielämän ihmiset vaikuttavat näiden kirjojen jälkeen aivan käsittämättömän normaaleilta, tasapainoisilta ja mukavilta?

Tai sitten salaisuus on siinä, että Flynnin rikkinäiset hahmot ovat kiehtovia samalla vähän pelottavalla tavalla kuin vääristävät peilit: heissä näkee hetken itsensä sijoiltaan vääntyneenä. Kun on viimeisen sivun kääntänyt, voi palata arkiseen tavallisuuteensa helpottuneena.

Flynn myös tarjoilee henkilönsä ja heidän ongelmansa ovelasti. Ongelmat ja niiden syyt kuoriutuvat esille vähän kerrassaan. Lukijalle jää aikaa ihmetellä. Tässä esikoisessaan Flynn ei ehkä ole ihan niin hienostunut kuin Kiltissä tytössä... ironian häivähdykset puuttuvat ja henkilöt ovat asteen yksioikoisempia. Mutta mikään valitu tuskin kävisi mielessä, ellen olisi aloittanut kirjailijan uudemmista teoksista. Suomennoskin on toimiva; kääntäjä ylläpitää kirjailijan luoman jännitteen tarkoilla sanavalinnoilla.

Mainio psykologinen trilleri, joka tulee iholle ja nostaa niskakarvat pystyyn. Dekkariviikolla tämän lukivat myös Leena ja Tuijata. 



Gillian Flynn. 2015. Teräviä esineitä. Suomentanut Maria Lyytinen. WSOY. 9789510411803.

J.K.Rowling: Paikka vapaana

Kuva/kansi: Otava/Mario J. Pulice

Paikka vapaana on J.K. "Potter" Rowlingin avaus vähemmän fantastisten romaanien alalla. Romaani tarttui mukaani Seinäjoen hiljaisiksi jääneiden kirjamessujen antikvaaripuolelta. Uhmasin kirjaston kirjojen syyttävää pinoa ja tartuin hetken mielijohteesta tähän. Kansi tuntui lupaavan jotain yksinkertaista ja mahdollisesti humoristista… toisaalta muistelin kyllä blogijutuista saaneeni vähän toisenlaisen kuvan.

Itse nyt Paikan luettuani olen vähän ymmälläni: ei tämä ollut oikein lintu eikä kala. Viihteeksi se tuntuu liian raa'alta, huumoriksi liian surulliselta, jännitykseksi tai romanssiksi liian inhorealistiselta. Ehkä Paikka on ennen kaikkea yhteisön kuvaus, yhteiskuntakritiikkiä, tarina englantilaisesta pikkukaupungista nykyaikana. Kontrasti Agatha Christien dekkarien siistiin idylliin on melkoinen. Osalla Paikan ihmisistä onkin vahva kaipuu menneeseen aikaan tai ainakin vakaa aikomus estää maailman muuttuminen omassa valtapiirissä.

"Minä olen pagfordilainen", hän tapasi kehuskella kesäturisteille, "paljasjalkainen ja pesunkestävä." Tällä kliseeksi naamioidulla toteamuksella hän lausui itselleen suuren kohteliaisuuden. Hän oli syntynyt Pagfordissa ja kuolisi siellä, eikä hän ollut milloinkaan haaveillut muuttavansa sieltä pois. Hän ei kaivannut suurempaa maisemanvaihdosta kuin koki seuratessaan, miten vuodenajat muuttivat kaupunkia ympäröivän metsän ja sen läpi virtaavan joen ilmettä, ja nähdessään, miten tori kukoisti keväällä ja tuikki jouluna." (s. 70)

Paikka vapaana alkaa raflaavasti yhden miehen äkkikuolemalla. Viikatemiehen jäljiltä Pagfordin valtuustossa onkin äkkiä vapaa paikka, jota havittelevat niin vainajan politiikan puolustajat ja vastustajat kuin itsekkäät opportunistitkin. Poliittista peliä keskeisemmäksi nousevat silti ihmissuhteet. Rowling kutoo Pagfordista tiiviin verkon, jossa kaikki tuntevat toisensa ja kaikki liittyy kaikkeen. Silti hahmot ovat kovin yksin ajatustensa, tunteidensa ja toiveidensa kanssa; moni pariskunta puhuu toistensa ohi. Aikuisten tutkan katveessa liikkuvat kouluikäiset nuoret, joiden on pinnisteltävä oman identiteettinsä eteen muiden ehdoilla. Nuorten maailmasta nousevat Paikan tummimmat ja kiinnostavimmat sävyt.

Rowling osaa kirjoittaa tarinaa. Mielenkiinto säilyy ja kiinnostavia tyyppejä riittää.  Moni kuuluisa kirjailja kärsii mammuttitaudista, mutta Rowlingilla oireet ovat vielä lievät. Vaikka sivuja oli yli viisisataa, ei tarina tuntunut pitkitetyltä. Viimeistä kolmannesta olisi ehkä voinut vähän karsia, sillä rytmi jotenkin alkoi heittelehtiä loppua kohti. Juoni kyllä onnistui yllättämään moneen kertaan, siitä täytyy antaa täydet pisteet Rowlingille. Hän myös hallitsee suvereenisti laajan henkilögallerian ja pystyy pitämään sen vivahteikkaana.

Samaan hengenvetoon on pakko palata jutun alkuun ja todeta, että tyylilaji jäi tosiaan minulle hämäräksi ja se jotenkin teki lukukokemuksesta vaikeasti hahmotettavan. Pikkukaupungin elämän oudot synergiat - jotka jossain toisessa miljöössä olisivat olleet törkeää sattumakortin ylipelaamista! - ja hahmojen koomiset piirteet antoivat Paikalle (anteeksi) paikka paikoin humoristisen sävyn. Mutta enimmäkseen kirjan ihmiset tuntuivat onnettomilta ja… noh, pieniltä.  Pienisieluisilta ja itsekeskeisiltä niin ajatuksissa kuin teoissakin. Englantilainen pikkukaupunki ei Paikassa vaikuta erityisen viehättävältä asuinympäristöltä. Taidan jatkossakin tutkailla sitä vain telkkarin kautta.

Kirjan loppu ei huvittanut minua tippaakaan. Spoilaamatta en voi siitä muuta sanoa kuin että kovasti jäi mietityttämään mitä kirjailija halusi sillä sanoa. Analyyttisesti ajatellen sen voisi tulkita yhteiskuntakriittiseksi kannanotoksi, tai sitten juonellisen umpisolmun avaamiseksi Aleksanteri Suuren mallia mukaillen… joka tapauksessa se teki minut surulliseksi, vaikka aika kylmäverinen tyyppi olenkin.

Jeh. Siitä saan loppulauseen. Paikka vapaana on hauska romaani, jonka jälkeen olin apealla mielellä.

J. K. Rowling (2012). Paikka vapaana. Otava. Suomentanut Ilkka Rekiaro. 978-951-1-26954-0.

Arvioita:
Amman lukuhetkessä Paikka saa hehkutusta
Nenä kirjassa -blogin Norkku löytää lastensuojeluyhteyden Potter-sarjaan
Suvi Ahola Hesarissa luokittelee: peribrittiläinen tapakomedia tuotuna 2000-luvulle