Näytetään tekstit, joissa on tunniste Krohn Leena. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Krohn Leena. Näytä kaikki tekstit

tiistai 20. syyskuuta 2011

Tainaron


Tainaron tuli luettavaksi osittain 101 naisten kirjan listan tähden, osittain siksi, että aiemmin lukemani Krohnin tarinakokoelma Mitä puut tekevät elokuussa oli vaikuttava.

En oikeasti tiedä mitä sanoisin Tainaronista. Olisiko tässä sellainen tapaus, jonka pitäisi antaa saota alitajunnassa? Mutta pelkään, että vaikutelmani haihtuisivat, tunnelmaa olisi vielä vaikeampi tavoittaa... ja jos odottaisin tarpeeksi pitkään, en enää osaisi kertoa kirjasta mitään. Se katoaisi kuin uni aamulla, jäljettömiin, jättäen jälkeensä vain siruja, ehkä osan siipeä, sellaisen missä on kaunis kuvio.

Pahoittelut siis jo ennakkoon: nyt on tulossa adjektiiviketju, analyysista ei voi puhuakaan.

Tainaron on eräänlainen kirjeromaani. Se koostuu kertojan (naisen?) Tainaronin kaupungista yhdelle vastaanottajalle lähettämistä kirjeistä. Tainaronin erikoislaatuiset asukkaat ja käsittämättömät tavat kuvastuvat näistä matkakirjeistä unenomaisen kauniina ja absurdeina. Kirjoittajan vieraus outojen olentojen keskellä korostaa hänen inhimillisyyttään; hän kohtaa omat konventionsa eksyttävässä ja eksoottisessa ympäristössä muttei aivan kuoriudu niistä sentään.

Kirjeiden kertomus on yksisuuntainen; vastauksia ei tule eikä lopulta kai odotetakaan. Kirjeiden saajasta piirtyy vain välähdyksittäin kuva lukijalle, mutta niiden lähettäjän oikukkuus ja hauraus paistavat kirkkaina. Kokonaisuus on kuin Gaudin suunnittelema katedraali; käsittämätön, orgaaninen, mutkikas ja henkeäsalpaavan kaunis.

Mistä Tainaronissa on kyse? Identiteetistä, muutoksesta, perspektiivistä, muistoista... kuolemasta ja elämästä, vieraudesta, harhakuvitelmista, kaipuusta, oletuksista. Hyönteisistä. Metamorfoosista. En ehkä tiedä mistä on kyse, vaikka melkein luin tämän kahteen kertaan. Loppuun päästyäni huomasin selaavani lehtiä taaksepäin ja pysähtyväni uudestaan melkein jokaiseen kirjeeseen.

Lukukokemuksena tämä oli todella erikoislaatuinen. Hyvää harjoitusta runoja varten varmaan - Tainaroniin uppoutuessaan ei oikeastaan lue vaan paremminkin poimii vaikutelmia ja kehrää niistä merkitysseitteä kuin jonkin ajatuksen koteloa kutoakseen. Ajatus ei ole kypsä vielä; ehkä se ei koskaan lennäkään, kuihtuu kuoreensa vain...  (Että me eritämme sanoja ympärillemme, jottei todellisuuden silmä voisi katsoa meihin! Turha vaiva!)

Tämä sekavana hoiperteleva ja silmiään liian kirkkaassa valossa aristava postaus todennäköisesti pelästytti sinut täysin jos Krohn ei ole ennestään tuttu. Mutta harkitse vielä, anna Tainaronille tilaisuus. Kirja ei ole pitkä. Jos löydät rauhallisen hetken, jos maltat... tässä kaupungissa kannattaa vierailla.

Barcelona tuli ensimmäisen kerran mieleeni tässä:
Mutta täällä Tainaronissakin on eräitä, joihin silmä iltaisin kiintyy, koska he erittävät ohutta valoharsoa ja toisinaan, kiihtyessään, tuikkivat ja välkkyvät. Katson heitä ihaillen, kun he kiirehtivät kadulla ohitseni - aina nopeasti, melkeinpä tanssiaskelin. He ilmestyvät asunnoistaan vasta illansuussa enkä aavistakaan, mitä he tekevät sitä ennen koko pitkän päivän - ehkä nukkuvat vain. 
En ole koskaan nähnyt ketään heistä yksin, he liikkuvat parvina ja vapaina muodostelmina kuin jonkinlaiseen kuviotanssiin yhtyen toreilla ja aukioilla. Mutta jos sataa tai tuulee navakasti, välkkyjät sammuvat kuin kynttilät ja häviävät kattojen alle. Koettelemukset ja ankara ilmasto, rasittava työ ja odottamattomat mullistukset eivät ole heikäläisiä varten. (s. 21)

Kummallista, miten joskus voi nauttia kirjasta, josta ei ymmärrä oikeastaan mitään. Ja joskus taas vaikeaselkoisuuden häivähdyskin ärsyttää. En ymmärtänyt Tainaronia ensinkään. Se ei haitannut yhtään. Missä lienee ero? Odotuksissa tai mielentilassa? Tyylissä?

Leena Khron (1985). Tainaron. Postia toisesta kaupungista. WSOY. ISBN 951-0-13063-X.

Arvioita (uusintapainos otettu 2006):
Kirjavinkit
Sara Saran kirjat -blogissa
Hihii, Matthew Cheney Sfsitella on lukenut käännöksen tästä



tiistai 31. toukokuuta 2011

Toukokuun tunnelmat

Kuun vaihtuessa pieni katsaus menneisiin blogipäiviin...

Kovin paukku toukokuulla oli varmasti Bloggerin päivityssählinki; kommentteja katosi ja varmaan olisi kadonnut yksi kirjoituskin ilman Marjiksen apua. Taas kuukauden tai pari tulee varmuuskopioitua kiltisti - vähitellen epäilemättä laiskuus voittaa ja backupit taas harvenevat.

Toinenkin raskas isku osuu toukokuulle: jouduin luopumaan tavoitteestani blogata joka ainoa lukemani kirja vuoden ajan. En aloittaessani yksinkertaisesti tajunnut miten järjettömän paljon luen. Ei tässä pysy erkkikään perässä. Tulee vielä stressi. Joten hauskuuden säilyttääkseni tein kypsän päätöksen ja luovuin omatekoisesta säännöstäni kirjoittaa kaikista kirjoista. Jos en ehdi, en ehdi. Ei yksinkertaisesti kevätkiireissä aina veny...  nytkin suurin osa jutuista ilmestyy käytännön syistä ajastettuna. Mieluummin ehkä kirjoitan vähän paremmin ajatuksella, lyhyemmin, sen sijaan että sutaisen nopeasti ylipitkän jutun. (Onko teillä samaa ongelmaa? Lyhyesti kirjoittaminen on hitaampaa?)

Tuokokuun hyviä hetkiä oli 101 naisen kirjoittaman kirjan listan saaminen valmiiksi. Se on ollut työn alla iät ja ajat. Vihdoin sain itseäni niskasta kiinni ja sain oman muunnelmani valmiiksi asti. Nyt ei muuta kuin lukemaan loputkin!

Jottei lukupäiväkirja menettäisi malliaan tyystin, kirjaan jatkossa bloggaamattomat luetut kirjan kerran kuussa. Tässä kooste toukokuun luetuista mutta bloggaamatta jääneistä kirjoista:

Luettu muttei blogattu

Leena Krohn (2000). Mitä puut tekevät elokuussa. Taianomainen tunnelma, viehko lukukokemus. Lyhyitä kertomuksia, joissa outous on jännästi normaalia. Mieleenpainuva. Lukupiirissä löytyy tästä keskustelua. Pidän kirjan alaotsikosta Seitsemän kertomusta keskenkasvuisille. Se muistuttaa siitä, että kasvu on aina kesken, onneksi.

George Orwell (alkuperäinen 1949). 1984. Luulin ostaneeni huippuhalvan äänikirjan, mutta tämä olikin dramatisointi 50-luvulta. Musiikit toivat elävästi mieleen Hollywoodin kulta-aikojen elokuvat - vau! Kirjan kuuntelukokemukseen tämä ei ollut verrattavissa, mutta muistutti mieleen kirjan olennaiset piirteet.

Kaari Utrio (1971). Vehkalahden neidot. Tutun ja turvallisen tarpeessa luin uudestaan  tämän Utrion klassikon. Olisikohan ollut kolmas vai neljäs kerta? Margareta ja Helleka Brand värikkäässä 1400-luvun Suomessa jaksavat kiinnostaa. Kirja on myös mielestäni yksi tekijänsä eheimpiä kokonaisuuksia; romantiikka ja kurjuus ovat mukavasti tasapainossa.

Tuokokuu numeroina

Kaikkiaan kuukaudelle on mahtunut 29 teosta, joista kaksi oli sarjakuvia ja neljä äänikirjaa - jos tuon Orwellin nyt voi laskea mukaan. Joukossa on kuusi kotimaista ja neljä äänikirjaa. Suomeksi on luettu vähän yli puolet eli 18. Naisvoima on jyllännyt: luetuista peräti 21 on naisten kirjoittamia kirjoja.

Bonuksena toukokuulta vielä kuukauden hakusana. Blogiini pääsee näemmä tälläkin:

raajarikon sorsan auttaminen tampereella

Pelkään pahoin, että tähän hellyyttävään ongelmaan apua hakenut pettyi googletuksensa tuloksiin...

Hyvää alkavaa kesää kaikille lukijoilleni! ISO kiitos etenkin kaikille, jotka kommentoitte - olisi huomattavasti tylsempää ilman teitä.