Runoprojektini on jatkunut vaihtelevissa merkeissä. Sallan minulle osoittama haastekirja eli Spoon River antologia on yhä kesken. Olen lueskellut sitä vuoroin suomeksi ja vuoroin englanniksi, mutta valmista ei ole tullut. Liisakin heitti kovalla haasteella - pitäisi miettiä rakkaimpia rakkausrunoja! Iiks.
Mutta heinäkuussa on tapahtunut myös pieni ihme. Törmäsin kuopiolaisessa kirjakaupassa/divarissa Suvi Aholan kokoelmaan Jos jättäisit minut ja ostin sen. (Minä! Ostin runoja!) Mikä vielä hurjempaa, luin kokoelman kertaistumalta ja pidin siitä kovasti. Jälkeenpäinkin on tullut palattua useaan otteeseen lehteilemään ohutta kirjaa. Ehkä tämä runojuttu vielä tästä.
Runoista kirjoittaminen ei ole muuttunut sen helpommaksi. Jos jättäisit minut on minusta sellaista helpohkoa runoutta, jossa asiat sanotaan aika suoraan. Tarkoitus on aseteltu sanoiksi, sanat lauseiksi, lauseet runoiksi. Runomaisuus tulee väljyydestä ja rivinvaihdoista ja kielikuvista. Harva näistä runoista yllättää vahvasti... mutta minulle ne puhuvat selvää kieltä, sillä teemat istuvat niin hyvin omaan elämääni. Kokoelman alaotsikko on Runoja keski-iästä, parisuhteesta, perheestä - ja juoksemisesta.
Jep. Ei ihme, että Aholan sanat osuvat. Jos tilaisin runokokoelman mittatilaustyönä, listassa voisi olla vielä kirjoista ja golfista, mutta aika lähelle menee näinkin. Itse asiassa joissain runoissa kirjat vilahtavat, kenties siksi että ne ovat väkisinkin iso osa kriitikon elämää.
En pidä tästäkään päähenkilöstä,
hänen kapeasta ja aistillisesta suustaan.
Samastun lihavaan vuokraemäntään,Tuossa on jotain hyvin tuttua. Juuri noin lukeminen joskus menee; ei pääse harhamaailmaan vaan jää itseensä. Kirjan kupla laimenee oman elämän kohinaan. Minä luen kirjaa eikä minä luen kirjaa.
joka lakkaa olemasta jo sivulla viisi,
ja sosiopaattinaiseen
joka ryhtyy vajaapäisen poikansa panopuuksi.
Hän tekee sen rakkaudesta, mutta kirjailija ei käytä sitä sanaa.
Eikä hän tunne sitä? Eikö hän osaa edes keksiä?
(Runo sivuilta 26-27)*
Sama ja vielä vahvempi tunnistamisen olo tulee monista muistakin Aholan runoista. Sivun 32 kertoo katoavasta vyötäröstä. Sen lopussa kertoja menee astianpesukoneen viereen hukkalämmön syleiltäväksi. Auts. Kyllä.
Sivun 33 runossa kertoja lähtee yleisestä vallankäytöstä ja tulee lopussa yksityiseen:
Ja mikä tärkeintä: en osaa riidellä.
Meillä kotona ei opetettu sellaisia asioita, kun olin pieni.
Vihaa kyllä riittää, mutta se ei ole sama asia.Ei ole, ei.
Voisin siteerata vaikka kuinka montaa runoa. Pidin tästä kokoelmasta oikein kaksin käsin. En kokenut sitä liian vaativaksi, eikä se jättänyt minua jatkuvasti ymmälleen. Ehkä runous uppoaa helpommin silloin kun aiheet ovat oikeasti "omia".
Tästä pääsenkin vaikeaan kohtaan. Jouduin tämän kokoelman ja Liisan haasteen myötä miettimään, että puuttuuko minulta mahdollisesti jokin romanttisen, palavan rakkauden lihas? Vai olenko mahdollisesti antanut sen surkastua kaikkien näiden yksinkertaisen aviorakastamisen vuosien aikana? En oikein osaa nimetä suosikkiani rakkausrunojen joukosta. Ehkä en ole lukenut riittävästi runoja viime vuosina, jotta pystyisin puhumaan itselleni (teistä puhumattakaan!) rakkaudesta runoin.
Tässä ja tänään voisin ilkikurisesti valita vaikkapa Aholan runon sivulta 17, joka päättyy
Tähän anniskelupaikkaan tulet aina kuin ensimmäistä kertaa.
Ujosti ja siivosti kosketat, rykäiset ja sanot:
Anteeksi, ei ole varausta,Arjen rakkaudessa on jotain tuollaista.
mutta pääsisinkö taas siihen tuttuun nurkkapöytään?
Onko noloa, jos ei osaa rakastaa rakkausrunoja? Juuri nyt ei ole neljännesvuosisadan takaisesta runotytössä minussa jäljellä kuin haalistunut riepu siivouskomerossa. Raasusta ei ole edes matonkuteiksi. Kuka enää mattoja kutookaan? Olemme ulkoistaneet senkin.
Kun olin nuori, suosikkini oli tämä katkelma John Donnea:
Fire ever doth aspire,En ole sen enempää lukenut Donnea... tämän lainauksen on poiminut Dorothy L. Sayers erääseen kirjaansa. Pidin siitä niin paljon, että opettelin sen ulkoa.
And makes all like itself, turns all to fire.
But ends in ashes; which these cannot do,
For none of these is fuel, but fire too.
This is joy's bonfire, then, where love's strong arts
Make of so noble individual parts
One fire of four inflaming eyes, and of two loving hearts.
Nyt rakkausrunon kuva on mielessäni toinen, rakkauden kuva on toinen. Rakkaus ei olekaan sielujen tulta; se on arkea ja se on erotiikkaa, se on sanatonta ja vaistonvaraista. Rakkaus hajoaa käsiin kuin savu tai tuhka, kun sitä sanoin tavoittaa. Yhtä hyvin voisin ammentaa haarukalla vettä.
En enää tiedä mitä rakkausruno tarkoittaa. Ja olen lukenut liian vähän runoja viime vuosina. Mutta valitsen kumminkin haasteen hengessä suosikin. Södergranin Rakkaus houkuttaisi, mutta rehellisyyden nimissä valitsen yhden Aholan lähes raaoista runoista. Se puhuu vain yhdestä rakkauden puolesta, mutta on siinä jotain toisestakin. Muihin puoliin en nyt yllä.
Arvioita:
Janna Kantola Hesarissa
*Sellainen bloggaajan kannalta harmillinen piirre kokoelmassa on, että runoilla ei enimmäkseen ole nimiä. Ehkä ajatus oli, että kokoelman osat (Forver and ever, Patterikohinaa, Toisaalla, Naisia, Sadonkorjuu ja Tuulisilla mailla minä juoksen) ovat kokonaisuuksia. No, sivunumerolla löytyy...
Käsi hiljaa, käsi.
Kun iso eläin liikuttaa lapojaan,
rytmiin on pakko mukautua.
Miehen kaunein kohta on kuoppa selän alla,
pehmeä kuin hevosen turpa,
yhtä suojaton ja altis.
Hiljaa, käsi, hiljaa.Suvi Ahola (2006). Jos jättäisit minut. Kirjastudio. ISBN 952-482-013-7.
(s. 18)
Arvioita:
Janna Kantola Hesarissa
*Sellainen bloggaajan kannalta harmillinen piirre kokoelmassa on, että runoilla ei enimmäkseen ole nimiä. Ehkä ajatus oli, että kokoelman osat (Forver and ever, Patterikohinaa, Toisaalla, Naisia, Sadonkorjuu ja Tuulisilla mailla minä juoksen) ovat kokonaisuuksia. No, sivunumerolla löytyy...