Sota ja seksi

Sari Näre: Sota ja seksi

10 h 40 min., Tammi 2020

alkup. 2016

lukija: Toni Kamula

 

Suomen sotavuosista kerrotaan usein yhdenlaista kuvaa. On kotirintamalla kaiken jaksavat naiset ja rintamalla maata henkensä uhalla puolustavat miehet, on järkyttäviä vammautumisia, sankarihautajaisia ja pulaa kaikesta. Sari Näre on ottanut tarkasteluunsa sotavuosien vaikutuksen seksuaalisuuteen ja suomalaiseen sukupuolikulttuuriin. Tutkimuksessaan Näre on käyttänyt autenttisia korsuperinneaineistoja, joiden kautta kuuluu sotavuosien ihmisten ääni. Aiheen lisäksi tuo seikka on omiaan tekemään teoksesta hyvin intiimin kuvauksen.

 

Millaista oli elää sotavuosina erossa puolisostaan tai rakentaa omaa seksuaali-identiteettiään, kun mahdollisuuksia seksuaaliseen kanssakäymiseen ei oikeastaan ollut ja tuota puutetta paikattiin härskeillä kertomuksilla. Millaista oli elää rintamalla olosuhteissa, joissa yksilöllä ei ollut juuri minkäänlaista yksityisyyttä. Millaista oli naisena kaksinaismoralismin paineessa, kun heiltä edellytettiin siveystalkoita ja miehet kaipasivat fyysistä läheisyyttä. Näistä ja monesta muusta aihetta koskettavasta asiasta tämä kirja kertoo monipuolisesti tutkivalla otteella.

 

Oli mielenkiintoista, mutta myös aika hämmentävää kuunnella tätä kirjaa. Nykyaikana seksuaalisuudesta puhutaan hyvin avoimesti ja sukupuolikulttuuri ja seksi ovat mediassa näkyvästi läsnä. Tietenkin ne ovat asioita, joita on ollut jo vuosikymmeniä sitten, mutta oli jotenkin oudon hämmentävää kuulla näistä asioista aivan erilaisessa ajassa ja kontekstissa. Aika paljon oma ajatus sotavuosista muuttui tämän myötä. Joku voisi ehkä ajatella, että mitä tätä aihetta nyt tutkia, mutta minä ajattelen, että jo oli aikakin. Jos tämän aiheen konkretisoituminen nykyihmistä hämmentää, on jo todellakin korkea aika, että aiheesta on tehty ja julkaistu tutkimus. Mielestäni Näre on tehnyt hyvää työtä.

Bikinirajatapaus

Henriikka Rönkkönen: Bikinirajatapaus ja muita sinkkuelämän iloja

176 s., Atena 2018

kansi: Sanna Mander

 

Luin Henriikka Rönkkösen esikoisteoksen Mielikuvituspoikaystävä ja muita sinkkuelämän perusasioita kesällä 2016. Teos jätti hieman ristiriitaisen tunnelman, sillä löysin siitä huumoria, mutta samalla kuitenkin koin kirjan jonkinlaisena sinkkuuden valitusvirtenä. Niistä tunnelmista huolimatta tiesin heti Bikinirajatapauksen ilmestymisestä kuultuani haluavani lukea myös sen. Minulle Bikinirajatapaus toimi lukukokemuksena Mielikuvituspoikaystävää paremmin, joten olen tyytyväinen, että päätin antaa Rönkköselle uuden tilaisuuden.

 

Bikinirajatapauksen alussa kerrotaan hieman kuin Mielikuvituspoikaystävän tavoin, että kirjan tapahtumat ovat totta tai vielä enemmän totta ja tapahtuneet jos ei itselle niin kaverille sitten. Tämä teos etenee myös hieman novellimaisesti ja kuvauksen keskiössä on vuosia sinkkuna eläneen naisen ajatukset ja kokemukset. Bikinirajatapaus ei ole millään muotoa niin roisi kuin Mielikuvituspoikaystävä oli, mutta kaikenlaista näidenkin kansien väliin mahtuu.

 

Bikinirajatapauksessakin käsitellään paljon deittailua, mutta tällä kertaa näkökulma on enemmän pysyvän kumppanuuden löytämisessä kuin seksissä. Kirjassa pohditaan ihmissuhteiden vaikeuksia huumorinpilke silmäkulmassa, mutta samalla kokonaisfiilis sinkkuuteen on tyytyväisempi ja ikään kuin seestynyt, jos verrataan Mielikuvituspoikaystävän tietynlaiseen vimmaisuuteen. Enää ei jakseta välittää rehottavista karvoista, vaan pitää kelvata sellaisena kuin on.

Tässä kokoelmassa oli pari kertomusta, jotka puhuttelivat minua aika paljonkin. Ne erottuivat teemallaan humoristisemmista kertomuksista. Kyseiset kertomukset ovat Miksi kukaan ei kelpaa? ja Jokainen uusi tuttavuus on mahdollisuus, ja ne käsittelevät sinkkuuteen liittyviä ihmettelyitä ja muiden halua "pelastaa" sinkku keinolla millä hyvänsä.

"Miksi sinkkujen määrä kasvaa kaupungeissa?" minulta kysytään. Eikö kukaan kelpaa? Onko rima niin korkealla? -- 

Jos nirsous nähdään sellaisena, että pitäisi ryhtyä suhteeseen vain suhteen itsensä vuoksi välittämättä siitä, onko siinä kipinää ja kunnioitusta, niin kyllä osa ihmisistä sitten varmasti on nirsoja. -- 

Kysymyksenasettelu on outo ja alistava. Miksi on ongelma, että sinkkuja on paljon? (Miksi kukaan ei kelpaa, s. 48)

Jokainen uusi tuttavuus on mahdollisuus on oikeastaan hyvää jatkumoa edelliselle kertomukselle, josta yllä oleva tekstinäytekin on. Siinä tulee esille väsynyt puuskahdus siitä, miksi sinkkuutta pitää selittää. Se puhuttelee minua erityisesti siksi, että viime aikoina olen joutunut tavallista useammin selittämään, että viihdyn ihan hyvin yksin. Ihan hiljattain kuulin pitkästä aikaa jo vuosien takaa tutun kommentin "meidän pitää mennä joku kerta baanalle ja etsiä sulle joku mies!". Ei täydy. Kiitos, mutta ei todellakaan täydy.

Olin väsynyt siihen, että sinkuilla on sellainen leima otsassa, että he ovat vähän yksinkertaisempia rakkausrintamalla. Olin väsynyt siihen, että minulle ajatellaan riittävän vain joku random, jolla on muna ja vähän partaa. -- Olin väsynyt olemaan puheenaihe ja erityisesti ihmetyksen aihe sinkkuuteni takia. Olin väsynyt selittämään sinkkuttani. Jouduin joka kerta altavastaajan asemaan, josta piipitin jotain selityksiä sille, etten ollut suhteessa. (Jokainen uusi tuttavuus on mahdollisuus, s.55-56)

Mielestäni tässä kirjassaan Rönkkönen onnistuu antamaan äänen niille ihmisille, jotka ovat ihan tyytyväisiä sinkkuina, vaikka eivät olekaan heittäneet kirvestä kaivoon ja alkaneet kyynisiksi. Jotta en menisi nyt aivan paatokselliseksi omien tuntemusteni kanssa, niin mainittakoon, että tämä on myös viihdyttävä ja hyvin sujuvalukuinen kirja.

♠♠♠♠

Jos joku kaverini sattui lukemaan tämän postauksen, niin älkää huoliko, sillä tiedän ettette tarkoita mitään pahaa. Toivoisin kuitenkin, että minun tai yhdenkään muun sinkun ei tarvitsisi selittää mitään, sillä eihän parisuhteessa olevienkaan tarvitse selittää parisuhteessa oloaan tai yrittää aktiivisesti muuttaa tilannetta. Miksi sinkun sitten pitäisi?

Sinun kosketuksesi

Irene Cao: Sinun kosketuksesi - Aistien trilogia 3

226 s., Gummerus 2015

alkup. Io ti voglio, 2013

suom. Leena Taavitsainen-Petäjä 

 

Jonkin tovin näytti jo siltä, että Irene Caon Aistien trilogian päätösosa Sinun kosketuksesi tulee jäämään minulla ikuisuuskesken. Aloitin lukemaan tätä kirjaa jo kauan sitten pääsemättä puusta pitkään, mutta nyt kaipasin jotain helppoa luettavaa ja päätin kokeilla tätä uudestaan. Sinun kosketuksesi on sujuvaa luettavaa, mutta kieltämättä trilogian tässä vaiheessa Elenan hahmo alkoi jo hieman ärsyttää.

 

Sinun kosketuksesi alkaa tilanteesta, jossa Leonardosta eronnut Elena yrittää turruttaa mielensä säntäämällä sängystä toiseen ja juhlimalla päättömästi. Elenasta on kehkeytynyt itsekeskeinen akka, jolle mikään ei tunnu enää merkitsevän mitään, ei edes parhaan ystävän Gaian häät. Ennen niin tunnollisen Elenan syöksykierre meinaa jo päättyä huonosti ja onnettomuuden seurauksena hän joutuu sairaalaan. Sairaalavuoteen ääreen ilmestyy myös Leonardo, joka haluaa viedä Elenan toipumaan kotisaarelleen. Elena tarttuu tilaisuuteen, sillä muutama viikko hössöttävien vanhempien seurassa tuntuu tukalalta vaihtoehdolta. Saarella Elenan ja Leonardon välillä alkaa kipinöidä uudelleen, mutta onko vanhaan enää paluuta?

 

Aistien trilogian päätösosa on sujuvalukuinen ja kevyt kirja, jonka kyllä Elenaa kohtaan tuntemastaan alkuärsytyksestä huolimatta lukee nopeasti. Onneksi Elenan hahmokin muuttuu hieman mukavammaksi, sillä muuten olisin saattanut jättää tämän uudelleen kesken. Juoneltaan tämä kirja on melkoisen ennalta-arvattava ja etenkin loppuratkaisu tuntuu jopa naurettavan kliseiseltä, mutta kyllä tämän kirjan nyt luki. Toisinaan eroottisia kohtauksia lukiessa kuitenkin tunsin jonkinsorttista myötähäpeää, sillä niissä tunnuttiin yrittäneen tavoitella ronskiutta ja rivoutta, joka ei mielestäni lainkaan sopinut muuhun tekstiin ja joka siitä syystä alkoi tuntua jopa hieman koomiselta.

 

Aistien trilogian ensimmäinen osa oli mielestäni sävytetty hyvin aistivoimaisesti mauilla, väreillä ja tuoksuilla. Trilogian edetessä taso kuitenkin selvästi laski eikä tämä viimeinen osa yltänyt kiinnostavuudessaan läheskään avausosan tasolle. Oli kuitenkin toisaalta kiva lukea trilogia loppuun, sillä haluan aina mieluusti lukea kaikki sarjat loppuun ja etenkin jos vain yksi osa on enää lukematta.

 

♠♠½

Mielikuvituspoikaystävä

Henriikka Rönkkönen: Mielikuvituspoikaystävä ja muita sinkkuelämän perusasioita

205 s., Atena 2016

päällys: Sanna Mander

 

Henriikka Rönkkösen teos Mielikuvituspoikaystävä ja muita sinkkuelämän perusasiota on melkoisen rohkea teos. Hän kirjoittaa alkusanoissa, että tulee puhumaan suoraan muun muassa seksistä ja että kirjan tapahtumat ovat tapahtuneet hänelle itselleen tai joillekin hänen tuntemilleen ihmisille tai joka tapauksessa joillekin ihmisille. Nämä eri ihmisten kokemukset Rönkkönen on punonut yhden ihmisen tarinaksi, joka etenee hieman novellimaisesti.

 

Kirjan minäkertoja on eronnut pitkästä parisuhteestaan hieman yli parikymppisenä ja päätyy nyt ensimmäistä kertaa tilanteeseen, jossa hän asustelee yksin ja pääsee kokeilemaan villiä sinkkuelämää. Tosin kovin villiksi se ei kehkeydy, vaikka joitakin irtosuhteita löytyykin. Kertojaamme piinaa milloin hiiva, milloin klamydia ja jos ei muuta niin menkat sitten. Sydänsuruiltakaan hän ei välty, sillä miehiä on monenlaisia eikä toiveet välttämättä aina kohtaa. Rönkkönen kirjoittaa muun muassa seksistä satunnaisten tyyppien kanssa, dildoista, miesvihasta ja sydänsuruista.

 

Minä odotin tämän kirjan olevan ennenmuuta hauska lukukokemus, joka kevyesti ironialla kirjoittaisi sinkkuelämästä. Yllättäen tämä kirja olikin mielestäni melkomoinen tarina itsetutkiskelusta (niin henkisestä kuin vähän fyysisestäkin) eikä ollenkaan niin kepeä kuin oletin. Jotenkin jäi sellainen olo, että tässä nyt valitetaan sinkkuelämän kurjuutta ja kääntöpuolia, vaikka osittain kyllä ymmärsin kerronnassa pyrityn ironiaan. Vaikka ironia huumorin lajina on minulle läheinen ja osuva, ei se oikein auennut tässä teoksessa. Jotenkin vai jäi sellainen olo, että sinkkuelämä on kurjaa ja kiivaasti jahdattavana päämääränä on löytää vakituinen parisuhde, joka tekee elämästä mielekästä.

 

Mutta kyllä tässä kirjassa huumoriakin havaitsin ja erityisesti minua nauratti luku, joka oli otsikoitu: "Mies - jos vehkeesi toimisi kuin vagina". Se on todella ironisen hauskasti kirjoitettu kuvaus menkoista "istutettuna" miehen kehoon. Ai että nauratti! Ja teksti "Seurustelevien neuvot sinkuille" vuorostaan sai minut nyökyttelemään, sillä tosi on, että aina löytyy joku, joka keksii ihmetellä miksi olet sinkku ja eikö sulle nyt ketään löydy.

 

Mielestäni Rönkkönen kirjoittaa sujuvaa tekstiä ja suorin sanoin. Hiivatulehdus on hiivatulehdus ja suuseksi on suuseksiä, piste. Yhden kerran hän kyllä mielestäni osuu termivalinnassaan kunnolla huti. Kyseessä on teksti "Häpykarvahelvetti", jossa kuvataan erilaisten karvanpoistomenetelmien aiheuttamia miinuspuolia, kuten ihottumaa. Tässä tekstissä Rönkkönen kirjoittaa, miten vagina on ihan kamalan näköinen ja iho punoittaa. Hän viittaa suoranaisesti siihen, että karvoja poistettaisiin vaginasta. Sikälimikäli kuin minä jotain naisen anatomiasta näin naisena tiedän, uskaltaisin väittää, että harvemmin niitä karvoja emättimen puolella kasvaa. Tämä sanavalinnan virheellisyys oikeasti häiritsi kyseisen tekstin lukemista, en minä sitä muuten tässä esiin nostaisi!

 

Kokonaisuutena tämä teos oli siis ihan sujuvaa luettavaa ja Rönkkönen osaa kirjoittaa nasevasti ja turhia kainostelematta. Siitä huolimatta tämä ei tuntunut oikein minun kirjaltani ja toisinaan kaipasin tekstiin hieman vähemmän roisiutta, vaikka muuten arvostankin suoruutta enkä ole mikään kukkahattutäti (ainakaan pahasti! :D). Toisinaan kuitenkin tuli tunne, että suoruudella halutaan jopa hieman kohahduttaa lukijaa eikä vain ilmaista asioita. 

 

Ihan jees lukukokemus, mutta olen minä itselleni paremmin sopiviakin teoksia lukenut.

 

♠♠♠

Sinun tuoksusi

Irene Cao: Sinun tuoksusi - Aistien trilogia 2

233 s., Gummerus 2015

alkup. Io ti sento, 2013

suom. Leena Taavitsainen-Petäjä

 

Luettuani elokuussa Irene Caon Aistien trilogian avausosan Sinun katseesi, päätin jossain vaiheessa tutustua myös trilogian seuraaviin osiin. Sinun katseesi oli mielestäni sujuvasti etenevä ja monipuolinen teos, jota on sävytetty monilla aistivoimaisilla asioilla, kuten maut, värit ja tuoksut. Odotin samaa "rehevyyttä" myös tältä trilogian toiselta osalta Sinun tuoksusi, mutta tämä osoittautui mielestäni avausosaa paljon latteammaksi teokseksi.

 

Leonardon jälkeen Elena on muuttunut nainen. Hän on löytänyt paitsi naisellisuutensa myös kykynsä nauttia elämästä kaikkia aistejaan käyttäen, ei pelkästään restauroijan työtä tehden ja näkökykyään äärimmilleen virittäen. Kiihkeän suhteen kariuduttua Elena päätti aloittaa alusta, ja niin hän muutti Roomaan, jossa elämä tuntuu lopultakin loksahtavan taas uomiinsa: hänellä on töitä ja ennen kaikkea hänellä on toimiva parisuhde. Kaikki mullistuu, kun Leonardo palaa kuvioihin eikä hän aio jättää Elenaa rauhaan.

 

Sinun tuoksusi on yhtä kamppailua, kun Elena yrittää tasapainoilla kahden erilaisen rakkauden välillä. Hän rakastaa miesystäväänsä, jota hän kunnioittaa, jonka rinnalla hän tuntee olonsa tasaveroiseksi ja jonka kanssa kaikki on vain niin mutkatonta ja helppoa.  Samalla hän tuntee edelleen vahvasti myös Leonardoa kohtaan, eikä kyse ole pelkästä intohimosta ja lihallisuudesta - Leonardo vetää häntä puoleensa kuin magneetti. Elenan ajatukset kiertävät kehää ja loppujen lopuksi hän ei enää pysty vastustamaan Leonardoa, eikä hän välttämättä haluaisikaan pystyä. Loppujen lopuksi Elena tajuaa olevansa paljon pahemmin eksyksissä kuin ennen muuttoaan Roomaan.

 

Siinä missä trilogian avaus oli tulvillaan aistivoimaisia asioita ja niitä maalailtiin huolella, keskittyy tämä kirja enemmän ihmissuhteisiin ja Elenan tunteisiin. Taide tuntuu jäävän toissijaiseksi, samoin kulinaristiset elämykset. Eroottista latausta tästä kirjasta kuitenkin löytyy, onhan kyseessä eroottinen trilogia, mutta mielestäni sitäkin on verrattain vähän edelliseen osaan nähden. Elenan ajatuksenjuoksun seuraaminen on välillä miltei ahdistavaa, etenkin kun hänen tekonsa johtavat pitkälti kohti ikävyyksiä. Siitä huolimatta Elena ei osaa kieltäytyä, vaan leijuu kuin sumussa muutamien huuman hetkien vuoksi. Teos oli kuitenkin sujuvalukuinen ja tarina kantoi koko ajan, joten kyllä tämän nyt luki ilman sen suurempia ongelmia, vaikka odotinkin tästä enemmän avausosan kaltaista tarinaa.

 

♠♠♠

Sinun katseesi

Irene Cao: Sinun katseesi - Aistien trilogia 1

291 s., Gummerus 2015, 2.p.

alkup. Io ti guardo, 2013

suom. Leena Taavitsainen-Petäjä

 

Nyt kesällä kirjastossa kyseltiin muun muassa Irene Caon teoksia, joten päätin itsekin klikkautua varausjonon jatkoksi ja ottaa selvää, mistä hänen ilmeisesti jokseenkin suosituksi tulleessa trilogiassaan on kyse. Sinun katseesi avaa Aistien trilogia -nimisen eroottisen sarjan, jonka jatko-osatkin löytyvät jo suomennettuina.

 

Trilogian pääosassa on 29-vuotias Elena, joka suhtautuu työhönsä antaumuksella eikä hän voi sietää häiriötekijöitä työssään. Nyt hänellä on työn alla erään venetsialaisen palatsin vanha fresko, jota hän restauroi. Palatsin omistaja ilmoittaa hänelle yllättäen, että hänen uuden ravintolansa keittiömestari muuttaa palatsiin asumaan. Ajatus on Elenalle sietämätön, mutta eipä hän oikein voi vastaankaan sanoa - eihän talo hänen ole. Kun Leonardo muuttaa palatsiin, Elena huomaa, että hän onkin hyvin kiehtova tyyppi, joka ykskaks valloittaa Elenan ajatukset kokonaan.

 

Leonardo ja Elenan tuttavuudesta saa alkunsa matka, jonka varrella Elena löytää naisellisen puolensa, kulinaristiset nautinnot sekä oppii käyttämään muitakin aistejaan kuin äärimmilleen virittynyttä ja restauroijan työssä tuiki tärkeää näköaistiaan. Elena muuttuu tai ehkä löytää oman sisimmän olemuksensa, mutta kaikki läheiset eivät ole asiasta kovin innoissaan.

 

Itse pidin tästä kirjasta ja sen lukeminen sujui oikein sutjakkaasti, vaikka teksti olikin oikeasti todella pientä. Joten italialainen miljöö on kuvattu tässä teoksessa todella hyvin ja se sopii teoksen aistikkaaseen tunnelmaan. Tätä lukiessa mietin, että miksiköhän ihmeessä minä muka pidin Fifty Shadesista niinkin paljon kuin mitä pidin, sillä tämän avausosan perusteella Aistien trilogia on paljon mielenkiintoisempi ja monipuolisempi. Esimerkiksi mielikuvitusta tässä on moninverroin enemmän ja tässä teoksessa on paljon muutakin kuin vain eroottista latausta ja eroottisia kohtauksia, joissa niissäkään ei näy jatkuvaa samojen asioiden toistoa. Tämä ensimmäinen osa päättyy aika jännällä tavalla enkä minä ainakaan oikein osaa aavistaa, että miten seuraava osa voisi alkaa. Taidanpa jossain vaiheessa ottaa siitä selvää ja lukea trilogian loputkin osat!

 

♠♠♠♠

Fifty Shades: Vapautettu

E.L. James: Fifty Shades - Vapautettu

1349 s., Otava 2013, MIKI-laitoksen 1.p.

alkup. Fifty Shades Freed 2012

suom. Johanna Rossi

 

Olen kaksi aikaisempaa Fifty Shadesia lukiessani huomannut, että niille on suhteellisen helppo antaa anteeksi kaikenlaiset puutteet (esimerkiksi toisto, yksipuolinen aihepiiri), sillä juoni on yleensä temmannut mukaansa aika tehokkaasti. Tätä kolmatta ja viimeistä Fifty Shadesia lukiessani huomasin, että samanlainen hellämielisyys on miltei mahdotonta, sillä juoni oli nyt paljon epämääräisempi kuin aiemmin.

Vapautettu kuvaa Christianin ja Anan kuherruskuukautta sekä sen jälkeistä aikaa, johon liittyy monia uhkia. Ensinnäkin joku tuntuu haluavan vahingoittaa Greyn perhettä ja kostaa Christianille jotain, mikä aiheuttaa vaaratilanteita ja kiristyneitä hermoja. Christianin ja Anan ärsyttävimmät piirteet tuntuvat kulminoituvan tässä kirjassa erityisen selkeästi: Christian tuntuu entistä rajoittavammalta kontrollifriikiltä joka ei ikinä kuuntele toisia ja Ana on entistä löperömpi toistuvine anteeksipyyntöineen ja myötäilyineen. Toki molemmista päähenkilöistä nousee esiin myös toisenlaisia piirteitä, Christian osoittautuu yllättävän ymmärtäväiseksi ja Ana taas vahvatahtoiseksi. Mutta silti pääsääntöisesti vain ärsyttää, kun toinen on järkyttävä jääräpää ja toinen myötäilee, jos vain suinkin voi.

Kerronta ei myöskään tässä ole enää samalla tavalla sujuvaa ja otteessaan pitävää kuin aikaisemmissa kirjoissa. Ensinnäkin lukija tietää koko ajan, kuka on uhkailujen takana, jos hän vain on lukenut edellisen osan. Jotenkin vain koko ajan odottaa, että koska räjähtää. Kieltämättä James on piilottanut tähän yllätysmomentin melko oivallisesti, mutta alun painostava ilmapiiri ja lopun "kepeys" ovat ristiriidassa toisiinsa nähden. 

 

Kerrontaa hankaloittaa toistojen lisäksi myös lukuisat takaumat, joissa Ana muistelee milloin mitäkin. Takaumat eivät mielestäni istu nopeasti etenevän kerronnan tyyliin lainkaan. Nopeasti etenevä juoni ei haittaisi, sillä olen kahdessa aikaisemmassa teoksessa jo tottunut siihen, että tarina etenee nopein harppauksin, mutta nyt James kuitenkin tuntuu lipsahtavan välillä jopa hienoiseen ylimalkaisuuteen ja useita päiviä kuitataan esimerkiksi (täysin turhilla) sähköpostiviesteillä. Jotenkin teoksesta jää kiireinen tuntu, sellainen, että James on kiivaasti halunnut kirjoittaa tämän, mutta että ainakaan mitään uutta eroottista sanomaa hänellä ei ole tarjottavanaan. Tämä aikaisemmista teoksista tuttujen eroottisten aktien ja tapahtumien melko selkeä toisteisuus näkyy tässä mielestäni liikaakin, ja James tuntuu halunneen peittää tältä kohdalta lopahtaneen mielikuvituksensa kaikella muulla.

Teoksen lopussa James vihjailee siihen suuntaan, että jatkoa saattaisi olla vielä tiedossa. Toivon totisesti, että James ymmärtäisi nyt jättää tämän Christianin ja Anan saagan tähän, sillä kuten sanottu, mitään uutta hänellä ei tunnu enää olevan tähän tarinaan tarjottavanaan. Teoksen lopussa on myös muun muassa näkökulmia Christianin mielenlaatuun. Nekin olivat mielestäni täysin tarpeettomia, kuin yritys vielä ripustautua Greyn maailmaan. Siistimpää lopetusta olisi voinut toivoa, sillä kokonaisuutena Christianin ja Anan tarina on ollut mielenkiintoista luettavaa.

♠♠♠

Fifty Shades: Satutettu

E.L. James: Fifty Shades - Satutettu

1293 s., MIKI-laitoksen 1.p., Otava 2013

alkup. Fifty Shades Darker 2011

suom. Riie Heikkilä

 

Olen viime aikoina kiinnittänyt erityistä huomiota siihen, mitä kaikkea Fifty Shades -trilogiasta onkaan sanottu. Aika moni on tykittänyt täyslaidallisen ja arvostellut tätä sarjaa aika ankarasti, mikä on itsestäni tuntunut henkilökohtaisesti hieman hämmentävältä. Itsehän siis pidin sarjan ensimmäisestä osasta ja olin positiivisesti yllättynyt sen laadusta, ja nyt kaikki negatiiviset kommentit sarjasta ovat saaneet minut jopa pohtimaan, että onko arvostelukykyni todellakin niin hatara, että en osaa muodostaa "oikeaa" mielipidettä. Toisaalta suuri väkijoukko pitää tästä sarjasta, joten eivät kai he voi olla väärässä? Pohdin myös sitä, että miten paljon arviooni vaikutti se, että en ollut aikaisemmin lukenut eroottista kirjallisuutta. Ehkä se söi hieman kriittisyyttäni ja jälkeenpäin ajatellen olen keksinyt montakin asiaa, joka ensimmäisessä osassa häiritsi: toistuvuus niin sanoissa kuin tapahtumissakin sekä Anan hahmon "kärjistettyys".

 

Edelleenkin minua häiristi tässä toisessa osassa samat asiat kuin ensimmäisessäkin, mutta toisaalta jälleen kerran annoin juonen viedä mennessään. Luin tämän kirjan oikeastaan vielä suuremmalla mielenkiinnolla kuin ensimmäisen osan, sillä halusin kuumeisesti saada lisätietoja Christianin menneisyydestä ja salaisuuksista. Samoin Christianin ja Anan suhdekuviot laittoivat minut lukemaan sivun toisensa jälkeen, sillä mielestäni on mielenkiintoista nähdä miten heidän lopulta käy. Juonessa oli kuitenkin paljon vähän turhan dramaattisia käänteitä, Christianin eksän/eksien ja Anan pomon tempaukset ja ihan lopussa Katen "puhuttelu", josta selvittiin melko heppoisesti. Juoneen oli siis ympätty ihan valtavasti kaikenlaisia vastoinkäymisiä Anan ja Christianin kiistojen ja ongelmien lisäksi. Ensin oli yhtä harmoniaa ja sitten tervassa tarpomista. Kultainen keskitie puuttui, mikä toisaalta toi juoneen yllätyksellisyyttä ja toisaalta hieman kuitenkin häiritsi, sillä nämä yllätykset eivät aina todellakaan istuneet kokonaiskuvaan. Lisäksi häiritsi se, miten helposti asioista päästiin eteenpäin.

 

Hahmoihin päästiin tässä teoksessa tutustumaan paljon syvällisemmin kuin ensimmäisessä osassa ja heistä nousi esille piirteitä, jotka välillä saivat minut kiristelemään hampaitani. Esimerkiksi Christianin tapa puuttua joka asiaan ja kykenemättömyys antaa Anan itse päättää asioistaan ärsytti, samoin Anan temperamentista huolimatta esiin nouseva mukautuvaisuus. Monta muutakin asiaa hieman pisti silmään, mutta kaikkea en tässä nyt rupea erottelemaan.

 

Tällä kirjalla on siis hyvät puolensa, mutta puutteiltakaan ei vältytä. Hyvää päännollausluettavaa tämä joka tapauksessa oli ja teksti oli mielestäni toistoista huolimatta sujuvaa ja hyvin etenevää. Olen miettinyt tuota toisteisuuttakin ja tullut hieman siihen tulokseen, että James on tehnyt tietoisen valinnan toistamalla tiettyjä asioita, jotta niistä on syntynyt hahmoihin jotakin leimallisia erityispiirteitä. Jos näin onkin, niin se ei silti poista sitä tosiasiaa, että tiettyjen asioiden uudelleen hokeminen (tässä kirjassa etenkin yksi pieni mutta merkittävä lause) alkaa tympimään ja koko asia loppujen lopuksi menettää merkityksensä, kun sitä liian kauan hoetaan.

 

♠♠♠♠

Fifty Shades: Sidottu

E.L. James: Fifty Shades - Sidottu

1271 s., MIKI-laitoksen 1.p., Otava

alkup. Fifty Shades of Grey 2011

suom. Riie Heikkilä

Kun ensimmäinen leffatraileri Fifty Shades of Grey -kirjasarjaan perustuvasta elokuvasta tuli julki, näkyi se välittömästi Facebookin uutisissani joidenkin kavereiden jakoina ja tykkäyksinä. Kirjastoissa työskennellessäni niin ikään olen päässyt toteamaan kirjasarjan olevan suosittu. Päätin ottaa selville, että mistä tässä on kyse.

Jostain alkukantaisesta häveliäisyydenvaistosta johtuen en kehdannut mennä lainaamaan tätä kirjaa kotikirjastostani. Aika naurettavaa, etenkin kun tiedän, että ei henkilökunta ehdi pällistelemään mitä kukakin lainaa. Nyt olen kuitenkin ensimmäisen Fifty Shadesini lukenut ja olen positiivisesti yllättynyt siitä miten hyvät kirjalliset ansiot tällä teoksella on. Enkä voi kiistää etteikö juonikin olisi ollut sangen koukuttava, vaikka se sisältääkin runsain mitoin seksikohtauksia ja pelkkiä viittauksia seksiin. Vaikka joskus genreluokittelu on hataralla pohjalla, tämän teoksen kohdalla ei ole epäilystäkään siitä, että kyseessä on eroottinen kirjallisuus. Tämä oli muuten ensimmäinen lukemani eroottinen romaani.

Sidottu on Fifty Shades -trilogian ensimmäinen osa, jossa kaikki saa alkunsa. Ana tapaa sattuman oikusta Christianin ja se on välitöntä vetovoimaa puolin ja toisin. Viileä ja itsevarma herra Grey saa kömpelön ja epävarman neiti Steelen täysin pauloihinsa, mutta ehkäpä jopa molempien yllätykseksi myös Christian tuntee vetoa Anaa kohtaan. Tästä alkaa seksisuhde kaikkine sääntöineen ja vaatimuksineen. Kumpikin haluaa enemmän kuin mitä toinen voi antaa, mikä lisää jännitettä entisestään. Dominointiin ja kurittamiseen mieltynyt Christian sekä rakkautta kaipaava ja seksuaalisesti tyystin kokematon Ana muodostavat mielenkiintoisen parin, jota intohimo pitää kasassa.

Teoksen juoni on hyvin koukuttava, sillä etenkin Christian Greyn hahmosta on vaikea ottaa selkoa ja koko ajan saa odottaa, että mitä hän seuravaaksi tekee ja miten hän mihinkin suhtautuu. Miehen mielialat vaihtuvat salamannopeasti, ja hulppea elämäntyyli luo mielenkiintoiset puitteet siihen miten mies kuvittelee hallitsevansa kaikkea. Epävarmassa Ana Steelessäkin on kuitenkin yllättävästi ytyä ja hän osaa vastustaa Christiania, mikä luo kipinöivää jännitettä heidän välilleen.

Koska kyseessä on eroottinen kirjallisuus, melkoisen yksityiskohtaisilta seksikuvauksilta ei voi välttyä. Viihdekirjallisuudelle tyypilliseen tapaan James luo tässä hyvin auvoisen kuvan Christianin ja Anan seksielämästä, mikä on kyllä välillä todella yliampuvaa. Erityisesti minua hieman huvitti, että Ana tuntuu olevan jokin luontainen seksin jumalatar ja täysin taitava kaikessa heti. Orgasminkin saa ilmeisesti miltei pelkästä katseesta. Hieman yliampuvaa ehkäpä, mutta toisaalta tämä ei haittaa. Perusrakenteeltaan juoni on kuitenkin koukuttava, siitä ei pääse yli eikä ympäri.

Tuntuu muuten hieman haastavalta kirjoittaa kirjasta, jonka aihe on seksi. Se on kuitenkin sen verran intiimi asia, että pitää miettiä pari kertaa miten sanansa asettaa. E.L. James ainakin on asettanut sanansa hyvin: juoni etenee jouhevasti, teksti on sujuvaa (suomentajalle kiitoksia!) ja vivahteikasta aihepiirin jonkintasoisesta yksipuolisuudesta huolimatta ja lukija pystyy antamaan juonen vain viedä mennessään. Kuten totesin edellä, yllätyin positiivisesti!

♠♠♠♠