Kultarikko

Mustonen, Enni: Kultarikko - Pohjatuulen tarinoita

252 s., Otava 2012

Kultarikko on Enni Mustosen trilogian Pohjatuulen tarinoita päätösosa. Trilogia kertoo suvun naisten tarinaa sukupolvi sukupolvelta. Ensimmäinen osa Lapinvuokko kertoo Annikista, toinen osa Jääleinikki Eliisasta ja Kultarikko Heidistä. Voin sanoa, että Kultarikko on mielestäni trilogian paras teos. Siinä on sitä romantiikkaa ja oikeaa todentuntua, jota minun mielestäni romantiikka-/rakkaus -kategoriaankin laskettavissa teoksissa pitää olla.

Päätososa sijoittuu ajallisesti 1980-luvun loppuun ja 1990-luvun alkuun. Päähenkilö Heidi Felder on parikymppinen hotellialan opiskelija, joka on työharjoittelussa Hong Kongissa ja intiimissä suhteessa pomoonsa. Kun äiti Eliisa pyytää Heidiä lähtemään Annikki-ämmin avuksi Lappiin, suvun syntysijoille, Heidi ei epäröi.

Heidi tapaa Lapissa lomakyläyrittäjä Arttu Savelan, jonka morsian on lähtenyt ja jättänyt selviytymään yksin. Heidi ja Annikki päättävät auttaa molemmat omilla tavoillaan. Ei aikaakaan, kun romanttiset väreet alkavat kulkea Heidin ja Artun välillä.

Teoksessa on hauskaa ja odottelevaa kihelmöintiä ja sähköä, kun lukija koko ajan odottaa, että koska jotakin ratkaisevaa tapahtuu nuorten välillä. Arkinen elämä ja samalla arkinen romantiikka on mielestäni hyvin todentuntuista. Henkilöhahmoihin ei kuitenkaan jotenkin pääse kovin sisälle, mutta toisaalta se ei nyt kauheasti haittaakaan.

Yksi asia nousee jälleen todella minua häiritseväksi tekijäksi, vaikka sillä ei juonen kannalta ehkä ole kauheasti merkitystä (no ei ole!). Asia on se, että Heidin eno on yhtäkkiä saanut nimekseen Tapio, vaikka muistaakseni edellisissä osissa nimi oli Henrik. Onko tässä nyt joku pointti muuttaa nimi viimeiseen osaan? Se on ärsyttävää. Toinen ärsyttävä tekijä ja jopa suurikin asia on se, että huonosti suomea puhunut Heidi alkaakin yhtäkkiä puhua hyvinkin suomea. Välillä tekstiin on istutettu pientä kielellistä "haparointia" repliikeissä ja ajatuksissa, joten uskottavuus ei ole täysin mennyttä. (Toisaalta kielen oppii nopeiten puhumalla, joten ymmärrän seikan siinä mielessä.)

Lisäksi haluan vielä sanoa, että minusta kirjan kansi on hyvin suunniteltu ja jopa kaunis, mikä innostaa tarttumaan kirjaan. Sisältö on saanut arvoisensa kannen.

♠♠♠♠½

Jääleinikki

Mustonen, Enni: Jääleinikki - Pohjatuulen tarinoita 2

255 s., Otava 2011

Mustosen Jääleinikki jatkaa Pohjatuulen tarinoiden sarjaa. Teos alkaa vuodesta 1966, joten aikaa Lapinvuokon tapahtumista on ehtinyt vierähtää parikymmentä vuotta. Tarinan päähenkilöksi Annikin tilalle on noussut hänen tyttärensä Eliisa.

Lapinvuokon tavoin Jääleinikki on viihdyttävä teos, jossa on romanttinen juonne. Itse asiassa tässä teoksessa romantiikka näkyy paremmin kuin edeltäjässään. Jääleinikissä Eliisa saa tietää olevansa saksalaisen majuri Salzmayerin tytär ja lähtiessään Saksaan töihin Eliisa kuulee lisää suvustaan. Saksassa Eliisa myös rakastuu ja astuu avioliittoon.

Pidin tässä teoksessa siitä, että sen tapahtumat eivät edenneet yhtä nopeasti kuin Lapinvuokossa. Tässä teoksessa asioille jäi enemmän aikaa ja ne otettiin paremmin huomioon, mitään ei siis sivuutettu ihan hirveällä vauhdilla. Tämän teoksen jälkeen ei jäänyt tunnetta, että johonkin asiaan olisi voitu syventyä paremmin.

Pidin myös siitä, että vaikka miljöö siirtyy Lapin erämailta Saksaan ja Sveitsiin, luonnon läheisyys näyttäytyy edelleen. Miljööt onkin pienin yhteyksin hienosti punottu yhteen. Mielestäni on myös mukavaa, että kuukkeli on mukana tässäkin teoksessa olennaisena osana, jotenkin se on mielestäni lempeä ja pehmentävä elementti vaikeiden asioiden äärellä.

Jään mielenkiinnolla odottamaan pian ilmestyvää kolmatta osaa Kultarikko. Kyseinen teos päättää Pohjatuulen tarinoiden sarjan.

 ♠♠♠♠

Lapinvuokko

Mustonen, Enni: Lapinvuokko - Pohjatuulen tarinoita

255 s., Otava 2010

Minua on jo jonkin aikaa kiinnostanut kovasti Enni Mustosen Lapinvuokko -teos, mutta kotikirjastossani se on ollut sen verran menossa ja varattuna, että en ole sitä käsiini saanut. Nyt löysin sen toisesta kirjastosta, jippii! En ole aikaisemmin lukenut Mustosen nimimerkillä kirjoitettuja teoksia, mutta Kirsti Mannisen nimellä kirjoitettuja olen lukenut, kuten  Hovimäki -sarjan ja sotakuvaukset Kun taivas repeää & Taivas sinivalkoinen.

Pidän Lapinvuokkoa viihdyttävänä teoksena, jota on helppo lukea. Aikaisemmin lukemiani Mannisen kirjoja on minusta hieman vaivannut pienet juonelliset asiavirheet, mutta tämä yksin kirjoitettu teos pysyy paremmin kasassa ilman ärsyttäviä pikkuvirheitä. Miinusta tälle teokselle annan lähinnä siitä, että siinä aika kiitää kovaa vauhtia eteenpäin, jopa vuosia yhdessä hujauksessa.

Lapinvuokon tapahtumat sijoittuvat Rovaniemelle vuosille 1939-1947, siis sota- ja pula-aikaan. Minusta teoksessa oli kuvattu hyvin keveästi sodan kurimukset, jopa liiankin keveästi, ja teoksessa on hyvin romanttinen ote. Sota tavallaan sivuutetaan, vaikka mielestäni sen olisi pitänyt tapahtumien vuoksi olla keskeisemmässä osassa.

Päähenkilö Annikki on nuori ylioppilas, joka astelee vihille tutun pojan kanssa. Pian Annikista tulee kuitenkin sotaleski. Tämä on oikeastaan ainut kohta, jolloin sota näyttää todelliset kasvonsa. Mielestäni tämä tapaus kuitenkin ohitetaan sangen kovalla vauhdilla. Leskeksi jäänyt Annikki pestataan jatkosodassa saksalaisten esikuntaan tulkiksi, millä on myöskin suuri vaikutus hänen elämänsä myöhempään kulkuun.

Kuten sanottu, tämä teos on viihdyttävä. Silti aika juoksee liian nopeaan ja olisin kavainnut hieman yksityiskohtaisempaa otetta päähenkilön elämän suuriin mullistuksiin. Kuitenkaan tämä teos ei edes yritä olla sotaromaani, joten sodan "sivuuttamisen" voi ymmärtää. Tämä kirja on laitettu romantiikka -kategoriaan, mutta lukemani perusteella se ei oikein sinnekään täysin kuulu. Jokainen päättäköön itse.

♠♠♠½