Tuula-Liina Varis: Huvila
245 s., WSOY 2016
kansi: Martti Ruokonen
Elokuun viimeiseksi kirjaksi jäi Tuula-Liina Variksen Huvila, jonka lainasin kesälomapinooni pyöriteltyäni sitä ensin kuukausia käsissäni. Odotin vangitsevaa lukukokemusta, mutta yllättäen kirja ei vienyt mukanaan oikein missään vaiheessa. Olin kuitenkin lukenut kirjaa toiveikkaana sen verran pitkälle, että halusin lukea sen loppuun, vaikka kirjaan tarttuminen ei juuri huvittanut. Huvilan lukeminen ei tuntunut huvilta, mutta loppua kohti teos onneksi hieman parani.
Raakel on turkulainen nuori opiskelijaneito, vanhempiensa ainoa lapsi ja hyvään tottunut, sivistyneen perheen lapsi. Kun hän kohtaa itseään vanhemman taiteilija Aksel Korkeakorven, alkaa molemminpuolinen kiinnostus heräillä. Lopulta kiinnostus kuljettaa parin alttarille asti ja sieltä Akselin huvilaan. Korpivilla sijaitsee keskellä ei mitään. Innoissaan Raakel tahtoo perustaa ison hyötypuutarhan ja ottaa kotieläimiä. Tulee kotityöt ja kaikki arki. Kunnianhimoiset opinnot ovat jääneet. Syntyy tytär Leea, palkataan piika Selma kuukausipalkkalaiseksi. Avioliitossa on hyviä aikoja ja huonoja aikoja, mutta Raakelin rakkaus ei tunnu väsyvän.
Huvilassa eletään pitkä ajanjakso vuodesta 1930 vuoteen 1950. Siihen mahtuu poliittisia liikkeitä, Akselkin innostuu lapualaisuudesta ja ihailee Hitlerin Saksaa, epävarmat sotavuodet ja pula-aika. Kirjassa koetaan suuria elämänmuutoksia ja monenlaisia menetyksiä, mutta myös onnen hetkiä. Lopulta kuitenkaan kirja ei herättänyt minussa mitään ihmeempiä tunteita. Siinä elivät ja olivat, jotkut kuolivatkin. Sellaista on elämä.
Lopputulema on, että kyllä tämän kirjan nyt luki, mutta toisaalta mietin luinko turhaan. Tämä kirja ei ollut oikein minun kirjani. Joskus voisin opetella vielä rohkeammin jättämään kesken sellaiset kirjat, jotka eivät vain kertakaikkiaan tunnu omilta ja vie mennessään. Jos tämä olisi ollut paksumpi kirja, olisin saattanut niin tämän kohdalla tehdäkin.
♠♠♠
