Naistenviikolla: Pikku Heidi

Johanna Spyri: Pikku Heidi

326 s., Perhekirjat Oy

isotekstinen

suom. ?

alkup. Heidi 1881 

 

Seinäjoen kirjaston nojatuolimatkailuhaastetta varten valitsin luettavaksi sveitsiläiskirja Pikku Heidin isotekstisen painoksen. Suhtauduin kyllä tähän painokseen varauksella, koska olin kuullut useiden samaan aikaan julkaistujen isotekstisen kirjojen olevan kielellisesti kömpelöitä. Vähän hassulta tuntui myös se, että kirjassa ei mainita suomentajaa eikä painovuotta. Tarina itsessään on herttainen, mutta suomennos on vanhahtava ja täynnä erilaisia kirjoitus- tai lyöntivirheitä.

 

Yhdellä kaverilla oli lapsena animaatio-vhs Pikku Heidi, josta pidin kovasti. Se oli meillä muutamaan kertaan lainallakin, sillä olin lumoutunut Alpeilla vuohien kanssa kirmailevan Heidin yksinkertaisen kotoisesta elämästä. Tietty lapsuusmuisto mielessä lähdin tätä kirjaa lukemaan ja kyllähän tässä paljon odotetun kaltaista tunnelmaa oli. Nyt aikuisena Heidi ja monet hänen puuhansa kyllä näyttäytyvät hieman lapsellisina, mutta toisaalta tarina kiltistä ja hyväsydämisestä Heidistä, jonka toiveet lopulta toteutuvat, on ihan herttainen.

 

Heidi on orpotyttö, joka saatetaan jylhänä tunnetun isoisänsä hoteisiin Sveitsin Alpeille. Isoisä, joka tunnetaan alueella Tunturisetänä, asuu majaansa korkealla vuoristossa eikä paljon muille puhele. Moni kauhisteleekin miten kukaan saattaa viedä lapsen sellaisen erakkoluonteisen ja vihaiselta vaikuttavan vanhuksen hoiviin, mutta Heidi on luonnonlapsi ja viihtyy isoisänsä luona erinomaisesti. Hän paimentaa vuohia Pekan kanssa, käy tapaamassa Pekan isoäitiä ja nauttii Alppien luonnosta. Kun Dete-täti saapuu hakemaan Heidin Frankfurtiin, ei lapsi oikein käsitä mistä on kyse. Kaupungissa Heidi vähitellen kuihtuu, sillä niin kovasti hän kaipaa isoisänsä luo Alpeille.

 

Heidin tarinassa on aineksia perinteisten tyttökirjojen tyyliin: päähenkilö on orpo, häntä liikutellaan mielivaltaisesti ihmiseltä toisen luo, hän kärsii ja riutuu, mutta lopulta asiat korjaantuvat ja hän saa suuremman onnen kuin koskaan olisi voinut odottaa. Sangen yllätyksetöntä siis, mutta silti sydäntä raastoi välillä Heidin vuoksi. Lapsella ei ollut ketään, kenelle uskoa sydämensä suuret murheet eikä kukaan kysynyt häneltä, missä hän oikeastaan haluaisi olla. Ihan kepeä kirja tämä ei siis ole.

Netotška Nezvanova

Fjodor Dostojevski: Netotška Nezvanova - Nuoren naisen tarina

235 s., Minerva 2008

alkuteos ilmestyi vuonna 1849

suom. Veikko Koivumäki

Luin joskus lukiolaisena Dostojevskin ehkäpä tunnetuimman teoksen. Kyseessähän on tietysti Rikos ja rangaistus, kirja, joka mielestäni oli sangen puuduttava ja tylsä, mutta luin sen päättäväisesti yleissivistyksen nimissä. Olkoonkin, että en osannut enkä osaa vieläkään täysin ymmärtää kyseisen teoksen arvoa, syvän muistijäljen se ainakin jätti. Dostojevskin tuotanto toisaalta kiehtoo ja kiinnostaa minua, mutta toisaalta tiedän jo valmiiksi, että se ei oikein ole minun juttuni. Uskalsin kuitenkin palata Dostojevskin pariin ja ottaa luettavakseni Netotška Nezvanovan, joka alunperin oli julkaistu jatkokertomuksena ja siitä oli tarkoitus tulla nykyistä laajempi.

Netotška Nezvanova kertoo nuoresta neidosta, jonka elämä on varhaislapsuudesta lähtien ollut kurjaa. Itsekäs isäpuoli, heikkoluontoinen äiti ja alati piinaava köyhyys tekivät tytön lapsuudesta ankean, kunnes hän nousi ryysyistä rikkauksiin molempien vanhempiensa kuoltua. Varakas ruhtinas otti hänet kasvatikseen, mutta lopulta Netotska muutti toiseen perheeseen. Kummassakaan perheessä Netotskan elämä ei ollut vaivattoman helppoa ja huoletonta, mutta selkeästi parempaa kuin lapsuudessa.

Tässä teoksessa todella näkyy psykologisen pohdiskeleva ote, jonka on sanottu olevan Dostojevskin teoksille tyypillistä. Henkilöhahmojen psyyke on erityisen tarkastelun alla, ulkoiset puitteet eivät mielestäni ole niinkään ratkaisevia. Dostojevski kuvaa ihmismieltä melkoisen tarkasti, mutta mielestäni kyllä välillä hieman turhan yliampuvasti. Ja suoraan sanoen en aina oikein edes ymmärtänyt, että mitä nyt taas tapahtuu. Tapahtumien kulku oli jotenkin erikoinen, sillä yhtäkkiä saattoi tapahtua jotain ilman sen kummempia selityksiä. Ymmärrykseni vajavaisuudesta huolimatta Dostojevskin esiin piirtämät luonteenlaadut ja persoonallisuudet olivat melkoisen mieleenpainuvia.

Netotškan tarina katkeaa äkisti, sillä teoksen lopussa päähenkilö on vasta 17-vuotias. Alunperin Dostojevski teki kuin tekikin tästä laajemman jatkokertomuksen, mutta viimeisimmät osat eivät ole säilyneet. Olisi mielenkiintoista tietää, miten tämän nuoren naisen tarina jatkui, sillä teoksen loppu on todella mielenkiintoisen avoin, kuin vastauksia vailla. Muutenkin teos oli melkoisen mielenkiintoinen ainakin Rikos ja rangaistukseen verrattuna, vaikkakin keskittyminen välillä herpaantui liiallisen psykologisen höpötyksen vuoksi. Kokonaisuutena kuitenkin ihan toimiva teos. Tästä voisi jonkun olla helppo aloittaa Dostojevskin tuotantoon tutustuminen, sillä onhan tämä varmasti paljon kevyemmin sulateltavissa kuin laajemmat romaanit.

♠♠♠