Anne Frankin päiväkirja (sarjakuva)

Ari Folman & David Polonsky: Anne Frankin päiväkirja

155 s., Tammi 2019

alkup. The Diary of a Young Girl, 2017

suom. Anita Odé 

Anne Frank on epäilemättä holokaustin tunnetuin uhri ja yksi II maailmansodan ajan tunnetuimmista henkilöistä muutenkin. Olen lukenut hänen päiväkirjansa joskus nuorempana ja se teki jo silloin vaikutuksen. Tarina on siis sinänsä tuttu, mutta tuntuu siltä, että tämä sarjakuvasovitus antoi taas uutta ajateltavaa ja syvyyttä niin Anne Frankin tarinalle kuin juutalaisvainoille ylipäätäänkin. Todella onnistunut toteutus kaikin puolin, mutta kuvitus on kyllä kerrassaan erinomainen.

Jos nyt jollekulle Anne Frankin tarina ei ole tuttu, niin tiivistettynä hänen päiväkirjassaan on kyse teini-ikäisen juutalaistytön autenttisesta kuvauksesta hänen perheensä sekä muutaman muun ihmisen piilotellessa natseja II maailmansodan aikaan amsterdamilaisen kerrostalon salaisessa siivessä. Päiväkirjassaan Anne purkaa tuntojaan elinolosuhteistaan, teini-iän myllerryksestä, ihmissuhteista ja haaveistaan, joita kohti haluaa suunnata sodan päätyttyä. Salaisen siiven piilottelijat löydettiin ja heidät lähetettiin keskitysleireille, jotka koituivat jokaisen kohtaloksi Annen isää lukuunottamata. Anne kuoli kevättalvella 1945 ollessaan 15-vuotias.

Myönnän, että olin alkuun hieman skeptinen sen suhteen, että miten Annen päiväkirja on saatu tiivistettyä sarjakuvaksi, mutta mielestäni siinä on onnistuttu hienosti. Kokonaisuuteen on saatu poimittua päiväkirjan ydinkohdat, joiden avulla Annesta ja ajan tapahtumista muodostuu selkeä kuva. On hienoa, että tämän sarjakuvan kautta alkuteos on uusien lukijasukupolvien tavoitettavissa helposti lähestyttävällä tavalla.

Kukaan ei tietenkään voi tietää miten Anne Frank olisi mahdollisesti itse kuvittanut päiväkirjansa, mutta mielestäni tämä sarjakuva on visuaalisesti kerrassaan upea. Ari Folman mainitsee jälkisanoissa, että he tekivät parhaansa tavoittaakseen kuvissa Annelle ominaisen huumorin ja sarkasmin. Mielestäni se välittyy erinomaisesti, itselleni jopa nyt paremmin kuin alkuteoksesta aikanaan, mutta toki tässä on vuosia vierinyt välissä ja taitoni tulkita tekstiä on kehittynyt. Mielestäni kuvitus on kekseliästä ja ilmeikästä, kaiken kaikkiaan hyvin onnistunutta.

Lukiessani oivalsin toden teolla miten syvällisesti Anne tarkastelee maailmaa. Päiväkirjan edetessä hän aikuistuu ja hänen oma näkemyksensä asioihin terävöityy. Kyseessä on aito kasvutarina, ja on todella surullista ajatella, että tämä tarina jäi aivan liian lyhyeksi.

Janinan päiväkirjat

Janina Hescheles: Janinan päiväkirjat

126 s., Like 2015

alkup. Oczyma dwunastoletniej dziewczyny

suom. Tapani Kärkkäinen

kansi: Mikael Jaakkola

 

Voitin joitakin vuosia sitten jostakin blogiarpajaisista Janinan päiväkirjat. Kyseessä on puolalaisesta Lvivin ghetosta ja Janowskan keskitysleiriltä kertovat muistelmat, jotka teini-ikäinen Janina Altman kirjoitti ylös heti onnistuneen pakonsa jälkeen. Ne hautautuivat niin sanotusti arkistojen kätköihin, vaikka kirja julkaistiinkin ensimmäistä kertaa jo vuonna 1946 Krakovassa.

 

II maailmansodan aikaisista juutalaisiin kohdistuneista julmista vainoista on kirjoitettu paljon. Anne Frankin päiväkirja edustaa ikonisimmillaan juutalaisten kokemuksia vainojen alla, ja ihan hirveää sanoa näin, mutta mielestäni teoksen nimellä yritetään rinnastua Anne Frankiin ja ratsastaa hänen päiväkirjojensa maineella. Janinan päiväkirjat kertovat toisenlaisesta kokemuksesta juutalaisvainojen aikaan ja ovat omalta osaltaan arvokasta aineistoa ja perintöä, joten tuntuu ihan kamalalta sanoa, että mielestäni tämä teos oli lopulta aika kehno kyhäelmä. 

 

Janina Heschelesin (o.s. Altman) kokemuksia en toki millään muotoa kyseenalaista, sillä epäilemättä päiväkirjan kuvaamat ajat ovat olleet sanoin kuvaamattoman hirveitä. Tuntuukin todella väärältä arvostella toisen sydänverellään kirjoittamia muistelmia, mutta tämä teos vain on jokseenkin sekava kokonaisuus, josta paistaa kirjoittajan nuoruus ja kokemattomuus kirjoittajana. Toki muistelmien julkaiseminen lähestulkoon täysin identtisinä ensimmäiseen käsin kirjoitettuun versioon nähden tekee niistä hyvin autenttiset, mutta olen toisaalta siltikin sitä mieltä, että kirjallista asua olisi voinut hieman hioa. Janina Hescheles kertoo jälkisanoissa, että paperin vähyyden vuoksi hän joutui kirjoittamaan suoraan valmista tekstiä, joten korjauksiin tai uudelleen muotoiluihin ei ollut mahdollisuutta - olisiko siis ehkä nyt ollut niiden aika? Minusta tuntuu, että sisällöllinen anti jää vaihtelevalaatuisen kerronnan alle.

 

Kuten jo edellä mainitsin, mielestäni tämän kirjan nimellä haetaan rinnastumista Anne Frankin päiväkirjaan, sillä lopulta Janinan päiväkirjat ei ole päiväkirja lainkaan. Se on muistelma tapahtumien akuuteimman myllerryksen jälkeen, ei heti koettuna ylös kirjattua elämää. Alkuteoksen nimi kuuluu suomeksi oikeastaan "12-vuotiaan tytön silmien kautta", mikä on epäilemättä osuvampi kuvaus. Kirjan nimi asettaa aina jonkinlaisia odotuksia sisältöä kohtaan, joten ei ole ihan yksi ja sama mikä (suomennoksen) nimeksi valikoituu.

 

Jos jotain, niin ainakin Janinan päiväkirjat kuljetti minut Puolaan ja saavutin jälleen yhden maan Seinäjoen kirjaston lukuhaasteessa. Ilman lukuhaastetta on hyvinkin mahdollista, että olisin jättänyt tämän kirjan kesken. Nyt kirjan luettuani minun on helppo luopua tästä ja aionkin viedä tämän heti seuraavana arkena kirjaston vaihtopisteelle. Ehkä joku muu osaa lukea tämän kirjan häiriintymättä niistä asioista, jotka minun lukukokemustani himmensivät ratkaisevasti.

Sitten juoksin pakoon

Marie Jalowicz Simon: Sitten juoksin pakoon - Juutalaistytön selviytymistarina 1940-1945

420 s., Gummerus 2015

alkup. Untergetaucht - Eine junge Frau überlebt in Berlin 1940-1945, 2014

toim. Irene Stratenwerth ja Hermann Simon

suom. Otto Lappalainen

 

Aloitin jokin aika sitten lukemaan Marie Jalowicz Simonin tarinaa, jossa hän kertoo miten onnistui piilottelemaan Berliinissä juutalaisvainojen aikaan. Aihe sinänsä on mielestäni kiinnostava, mutta jotenkin en vain tuntunut oikein jaksavan keskittyä teokseen ja siitä syystä lukeminen tuntui aika pitkänsitkeältä.

 

Marie Jalowicz Simonin tarina on yhdellä sanalla sanoakseni uskomaton. Teos on toimitettu hänen videonauhoille sanelemiensa vaiheiden pohjalta, mikä entisestään tuo lisää eloa ja autenttisuutta tarinalle. Siitä välittyy tehokkaasti nuoren naisen tunteet pelosta hetkellisiin onnenpilkahduksiin sekä epätoivosta tyytyväisyyteen ja selviytymistahtoon. Maan alla piilotellut nuori nainen joutui alistumaan milloin minkäkinlaisen hyväksikäytön alle, sillä mikään ei tullut ilmaiseksi. Edes lähimpien tuttavien apu ei ollut pyyteetöntä, ja Marie Jalowicz tunsi jatkuvaa kiitollisuudenvelkaa kaikkia häntä auttaneita kohtaan.

 

Tuntuu uskomattomalta, että joku juutalainen todellakin onnistui piilottelemaan Berliinissä juutalaisvainojen aikaan. Tavallaan Marie Jalowicz eli melkoisen näkyvääkin elämää, tosin peitenimien turvin: hän esimerkiksi hoiti kauppa-asioita aivan normaalisti ja kävi toisinaan tuttaviensa luona vierailulla. Hänellä kävi todellakin tuuri, että hän selvisi hengissä, vaikka helpolla se ei tapahtunutkaan. On hienoa, että nyt Jalowiczin tarina on julkaistu, sillä se on todellinen aikalaiskertomus ja selviytymistarina.

 

Vaikka teoksessa onkin niitä aineksia, joita hyvässä kirjassa yleensä on, ei lukeminen tosiaan meinannut millään edistyä. Välillä luin jotakin kevyempää, jotta sain taas uutta puhtia tämän kirjan lukemiseen. Toisinaan tarina tuntui minun makuuni ehkä liian hitaasti etenevältä, sillä Jalowiczin elämässä oli hänen tilanteestaan huolimatta paljon tyveniä hetkiä, jolloin hän lähinnä odotti mitä seuraavaksi tapahtuu. Samalla tavoin minä lukijana jäin odottamaan tulevia käänteitä. Kokonaisuutena kuitenkin ymmärrän hyvin tämän teoksen arvon, sillä sain tästä ajattelemisen aihetta ja uutta näkökulmaa II maailmansodan aikaan. Marie Jalowicz oli rohkea nuori nainen, ja varmasti rohkeutta kysyi myös vuosikymmenien jälkeen kertoa koko tarina ja muistella vaikeita aikoja.

Sopimus

Audrey Magee: Sopimus

332 s., Atena 2015

alkup. The Undertaking, 2013

suom. Heli Naski

kansi: George Mann (kuva), Emmi Kyytsönen (suunnittelu)

Sain jo viime kesänä varausjonosta haltuuni Audrey Mageen esikoisteoksen Sopimus, mutta palautin sen. Jotenkin minua ei oikein huvittanut tarttua kirjaan silloin, joten varasin sen uudelleen. Nyt olin taas saman ongelman edessä: ei yhtään huvittanut aloittaa tätä kirjaa, mutta päätin yrittää varausjonon painaessa päälle. Onneksi yritin, sillä tämä kirja olikin ennakko-odotuksistani huolimatta hyvin mukaansatempaava ja paljon mielenkiintoisempi kuin luulinkaan. En muista koska olisin viimeksi lukenut jonkin kirjan lähes yhdeltä istumalta, mutta Sopimus osoittautui sellaiseksi!

Sopimus sijoittuu toisen maailmansodan aikaan. Sen päähenkilöt ovat sotamies Peter Faber ja pankkivirkailija Katharina Spinell, jotka menevät naimisiin tuntematta toisiaan. Liiton solmiminen tuo Peterille vihkiloman rintamalta ja Katharina on oikeutettu leskeneläkkeeseen, jos Peter kaatuu. Todellinen järkiavioliitto siis. Yllättäen pari kuitenkin rakastuu tavattuaan lopulta toisensa. Vihkiloman aikana Peter tutustuu Katharinan ohella myös tämän perheeseen ja päätyy herra Spinellin kanssa tyhjentämään juutalaiskoteja. Peter palaa rintamalle uusia ajatuksia päässään ja Katharina jää Berliiniin ja muuttaa vanhempineen juutalaisten vanhaan asuntoon vauva kohdussaan.

Teoksen alkuasetelma on mielenkiintoinen, sillä Peterin ja Katharinan avioliiton solmimistapa on jokseenkin erikoinen. Oli kiinnostavaa lukea, miten he kuitenkin löysivät henkisen yhteyden toisiinsa. Tarinan edetessä kuitenkin toivoin oikeastaan heidän molempien kannalta, mutta enimmäkseen Peterin, että he eivät koskaan olisi liittoaan solmineet. Peterin sotataival olisi voinut olla toisenlainen, ellei hän olisi niin itsepäisesti halunnut tavata vaimoaan ja pientä lastaan. Ja Katharinan osa olisi voinut olla toisenlainen, jos hän olisi lähtenyt Berliinistä monien muiden mukana eikä jäänyt odottamaan miestään.

Tarina etenee kuvaten vuoroin Peterin ja muiden sotilaiden vaiheita itärintamalla ja Katharinan ja tämän vanhempien vaiheita Berliinissä. Maailmojen nurinkurisuus ja puoleen ja aatteen kyky niin antaa kuin myös ottaa välittyy hyvin terävästi, kun kyseessä on kaksi täysin päinvastaista miljöötä. Peter kirjoittaa vaimolleen rintaman olosuhteista yllättävän positiivisessa hengessä, sillä hänessä palaa aatteen tuli, ja Katharina on tyytyväinen ja syö suklaakakkua, kun monet muut perheet näkevät nälkää. Kaiken takana on kuitenkin kammottavat erot: rintamalla miehiä kuolee järjettömien komennusten vuoksi ja Katharinan perhekin joutuu tekemään uhrauksia, vaikka kuinka olisi puolueen suosiossa. Aate ja puolue on kuin kaksiteräinen miekka.

Sopimus osoittautui pysähdyttäväksi romaaniksi, jossa oli kuitenkin jotakin kaunista. Vaikka välillä ajattelinkin, että Peterin ja Katharinan olisi ollut parempi, jos he eivät olisi koskaan tavanneet toisiaan, niin silti he täyttivät toisissaan suuren kaipuun - halun rakastaa ja tulla rakastetuksi. Heidän liittonsa antoi kummallekin voimaa, jota he sodassa ja elämässä yleensä tarvitsivat, se auttoi heitä selvitytymään. Tämä on toden totta kiinnostava romaani siitä, mitä itse kukin tekee selviytyäkseen vallitsevissa olosuhteissa. Suosittelen!

Poika raidallisessa pyjamassa

John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa

206 s., Bazar 2008

alkup. The Boy in the Striped Pyjamas 2006

suom. Laura Beck

John Boynen Poika raidallisessa pyjamassa on sellainen teos, josta on hyvin vaikea kirjoittaa mitään, sillä siitä ei halua paljastaa mitään ylimääräistä. Takakannessa sanotaan osuvasti, että "on tärkeää, että aloitat kirjan lukemisen tietämättä liikaa sen juonesta". Allekirjoitan tämän, sillä itselleni tämä teos ei noussut kovin huikeaksi lukukokemukseksi, sillä tiesin kirjan tapahtumat. En muista mistä ja kuinka onnistuin saamaan kirjan tapahtumat tietooni, mutta joka tapauksessa tästä kirjasta meni hieman tehot näiden tietojen takia. Uskon, että tämä kirja olisi huikaissut minut, jos olisin saanut aloittaa täysin tyhjästä lukemaan.

Kirja kertoo 9-vuotiaasta Brunosta ja hänen perheestään. En haluaisi oikeastaan kertoa juonesta mitään tämän enempää, joten siirryn kuvailemaan muita ominaisuuksia. Ensiksikin mielestäni Boyne onnistuu erinomaisesti katsomaan tapahtumia 9-vuotiaan silmin. Hän on kirjoittanut teoksensa hyvin taidokkaasti, sillä päähenkilöstä saa hyvän otteen ja kirjaan tulee mielenkiintoista kerroksellisuutta, kun tapahtumia tarkastellaan lapsen silmin, mutta lukija voi kuitenkin itse löytää syvempiä merkityksiä ja viitteitä aikaan ja paikkaan ja tapahtumiin niin perheen sisällä kuin laajemminkin.

Parasta tässä kirjassa on ehkä sen "maailmankuva" tai mitä termiä asiasta nyt sitten käyttäisikään. Lapsi on erinomainen valinta päähenkilöksi, sillä hänen vilpittömyytensä ja eräänlainen tietämättömyytensä osoittavat paljon siitä, miten isoja ja pahoja asioita maailmassa onkaan tapahtunut ja ihan ilman mitään hyvää syytä. Tietysti tämänkin kirjan tapahtumien laajempi mittakaava on ollut tuttua ja tunnettua minulle, ja aikuisen silminkin se on käsittämätöntä, mutta lapsen avoimet kysymykset ja ihmettelyt tuovat lisää tuntua siihen, miten käsittämättömistä ja epäreiluista asioista on kyse.

Kuten sanottu, tämä kirja ei kuitenkaan huikaissut minua täysin. Lopussa olisi ollut paljon aineksia loksauttaa leuka rinnalle, mutta tiesin mitä odottaa ja siksi en saanut lopusta irti sitä, mikä olisi viimeistellyt tämän lukukokemuksen. Tuntuu epäreilulta lähteä tätä teosta pisteyttämään, koska jokin täysin kirjasta riippumaton seikka vaikutti lukukokemukseeni näin paljon, joten arvosanaa tälle kirjalle en nyt anna.

Avoimille vesille

Annika Thor: Avoimille vesille

237 s., Tammi 2008

suom. Marja Kyrö

alkup. Öppet hav 1999

Nyt sain päätökseen Annika Thorin mainion neliosaisen sarjan juutalaissiskoksista Steffistä ja Nellistä, jotka joutuvat sotalapsiksi Ruotsiin. Sarjan aikaisemmat osat ovat Saari meren keskellä, Lumpeenkukkalampi ja Meren syvyyksissä.

Avoimille vesille kertoo ajasta, jolloin sota on vihdoin ohitse ja juutalaisvainot päättyvät. Steffi kirjoittaa ylioppilaaksi ja elää rakkauselämänsä kannalta parasta aikaansa, mutta samalla huoli tulevaisuudesta painaa. Onko isä elossa? Minne hän nyt kuuluu, Ruotsiin vaiko Wieniin vai ihan jonnekin muualle? Tässä teoksessa myös Nelli-sisar siirtyy päähenkilön asemaan ja hänen tuntojaan kuvataan hyvin: lapsi joka on monen ristitulen välissä, ruotsalaiseksi kasvanut itävaltalaistyttö, joka ei tunne kuuluvansa oikein mihinkään. Steffi on jo melkein aikuinen nainen, hänellä ei ole hätää, mutta Nellin asema on epävarmempi.

Thor kuvaa onnistuneesti kahden maailman väliin lipsahtaneiden siskosten elämää ja tuntoja, heidän epävarmuuttaan, pelkoaan ja rakkaudenkaipuutaan. Nellin osuudet tuovat kirjaan aivan uuden ulottuvuuden aikaisempiin osiin verrattuna, se värittää siskosten tarinan vielä paremmin aistittavaksi. Thorin käyttämä kieli on edelleen yhtä hyvää kuin aikaisemminkin, samoin kiitosta voi jälleen antaa suomentaja Marja Kyrölle.

Nyt kun sarja on lopussa, tuntuu vähän haikealta hyvästellä nämä siskokset, joiden vaiheista olen nyt lyhyen ajan sisällä mielenkiinnolla lukenut. Tämä viimeinen osa oli tietyllä tavalla pettymys lopun suhteen: se vain yhtäkkiä hyökyi yli täysin valmistelematta ja käänsi asiat kuperkeikkaa päälaelleen. Olin pettynyt asioiden saamasta käänteestä, sillä vaikka kaikki kääntyy parhain päin, etenkin Nellin asema tuntui tukalalta ja velvollisuuden sävyttämältä. Tuntui kuin kirjailijalle olisi tullut kiire kirjoittaa kirja loppuun tai että hän olisi kyllästynyt vitkutteluun ja päättänyt viedä sen ripeästi eteenpäin: kuin aikaa olisi jo kulunut tarpeeksi.

♠♠♠½

Lumpeenkukkalampi & Meren syvyyksissä

 Annika Thor: Lumpeenkukkalampi

201 s., Tammi 2002

suom. Marja Kyrö

alkup. Näckrosdammen 1997

***

Annika Thor: Meren syvyyksissä

202 s., Tammi 2004

suom. Marja Kyrö

alkup. Havets djup 1998

Kerroin Annika Thorin Saari meren keskellä -teoksen luettuani, että aion jatkaa sarjan lukemista. No tässäpä on nyt sarjan kaksi seuraavaa osaa, Lumpeenkukkalampi ja Meren syvyyksissä. Molempien päähenkilönä on jo sarjan avausteoksesta tuttu Steffi, mutta miljöö muuttuu osittain kalastajasaarelta Göteborgiin.

En ryhdy tässä sen enempää selittämään päähenkilön taustoista, koska niitä tulee jo jonkin verran esille arviossani sarjan aloitusosasta. Lumpeenkukkalampi kertoo vuodesta, jolloin Steffi pääsee kaupunkiin oppikouluun ja asuu alivuokralaisena tohtorin perheessä. Heidän poikansa Sven on Steffin salainen ihastus. Tässä teoksessa tyttö on kasvanut jo 13-vuotiaaksi teiniksi. Steffin ja Nellin vanhemmilta tulee kirjeitä yhä harvemmin. Juutalaisvainojen vaikutus näkyy myös Ruotsissa joidenkin ihmisten vihamielisenä suhtautumisena juutalaisiin.

Tässä osassa Steffi oikeastaan rupee kunnolla kasvamaan nuoreksi naiseksi, vaikka hän onkin tietyllä tavalla aikuistunut hyvin nopeasti jo aikaisemmin ottamalla vastuuta sisarestaan ja joutuessaan lähtemään pakolaiseksi Ruotsiin. Epätietoisuus vanhemmista kaihertaa edelleen mieltä ja Steffi joutuu jälleen voittamaan esteitä, kun häntä vastaan rikotaan. Hahmossa on vielä nähtävillä tiettyä lapsenomaisuutta, joka karisee oikeastaan tyystin seuraavaan osaan mennessä.

Meren syvyyksissä kertoo vuodesta, jolloin Steffi on jo 15-vuotias, lähes 16. Nelli käy oppikoulun viimeistä luokkaa ja hänen haaveissaan siintä ajatus lukiosta ja lääkärin ammatista. Pakolaisuutta on kestänyt jo neljä vuotta, joten jatkokouluttautuminen ei ole itsestäänselvyys: pakolaisapukomitea suhtautuu nihkeästi opintojen tukemiseen. Onnekseen Steffi saa apua opettajaltaan neiti Björkiltä.

Tässä teoksessa Steffi oppii kunnolla näkemään aikuisten maailmaan ja kohtaamaan suuria ja mullistavia asioita. Pikkutytön maailmankuva on lopullisesti sirpaleina, vaikka hän edelleen haluaa uskoa vanhempiensa vapautumiseen leiriltä, jonne heidät on viety. Steffi kaipaisi nyt entistä kipeämmin vanhempiaan yrittäessään kasvaessaan aikuiseksi, mutta he eivät voi leiriltä käsin tytärtään tukea täysin. Pikkusisko Nellin käytös aiheuttaa Steffille huolta ja hän tuntee pettäneensä vanhempansa: hän ei pystynytkään huolehtimaan Nellistä. Lopuksi Steffi kohtaa hyvin suuren menetyksen, jolloin minunkin silmiini kihosivat kyyneleet.

Thor kirjoittaa koskettavasti, lämpimästi ja aidosti Steffin kasvutarinaa vieraassa maassa ja monen eri tahon ristipaineen alla. Teokset herättävät ajatuksia ja mietteitä asioiden eri puolista. On mielenkiintoista saada samalla tietoa ruotsalaisten elämästä sota-aikaan, sillä puolueettomuudestaan huolimattakin sodalla oli vaikutuksensa heidänkin elämäänsä: esimerkiksi sotalapsien ja säännöstelyn muodossa. 

Thorin sanankäyttö on taitavaa, ja tästä voi kiitosta antaa myös suomentaja Marja Kyrölle. Lisäksi tässä vaiheessa on mielestäni huomattavaa, että sarjan sisällä ei ole ilmennyt ainoatakaan asiaristiriitaa tai muutenkaan asiavirheitä. Ainakaan minä en ole sellaisia huomannut. Se on hienoa huomata, sillä turhan usein eri osien välille lipsahtaa ristiriitoja monilla kirjailijoilla.

Odotan mielenkiinnolla millainen sarjan päätösosa on, aion lukea senkin mahdollisimman pian.

♠♠♠♠

Saari meren keskellä

Annika Thor: Saari meren keskellä

233 s., Tammi 2001

suom. Marja Kyrö

alkup. En ö i havet 1996

Ja nyt lukuvuoroon pääsi Annika Thorin Saari meren keskellä. Kahmaisin tämän eilen illalla oikeastaan yhdeltä istumalta. Tämä piti ainakin minua hyvin vahvasti otteessaan ja halusin tietää mihin suuntaan asiat vielä kallistuvat.

Thorin nuortenromaanissa nousee esille kaksi hyvin vahvaa teemaa, jotka yhdistetään tässä hyvin. Teemat ovat juutalaisvainot ja sotalapset toisessa maailmansodassa. Päähenkilönä on 12-vuotias wieniläistyttö Steffi, joka joutuu lähtemään pikkusiskonsa Nellin kanssa sotalapseksi Ruotsiin. Nelli tuntuu sopeutuvan hyvin uuteen elämäänsä, hän oppii kielen nopeasti ja saa kavereita. Steffin laita on toisin, häntä pilkataan ja kiusataan eikä hänen kasvatusäitinsä ole sieltä lempeimmästä päästä. Steffi kokee itsensä yksinäiseksi ja huoli Wieniin jääneistä vanhemmista vaivaa tyttöä.

Täytyy sanoa, että en ole koskaan ajatellut, että sotalapseksi lähdettiin muualtakin kuin Suomesta. Kai se tieto on jossain alitajunnassa ollut, mutta nyt se oikeastaan vasta aukesi minulle. Tämä teos osoittaa myös sen, että ei Ruotsissakaan asiat koko ajan hyvin olleet, vaikkei se sotatoimiin osallistunutkaan: yhtälailla ruokaa säännösteltiin ja merillä sai pelätä miinoja. Kun mukaan ympätään vielä juutalaisvainot, teoksesta tulee uskomattoman vahva ja se vaatii hieman sulattelemista ja pohtimista.

Mielestäni Thor on mainiosti onnistunut tavoittamaan 12-vuotiaan ajatukset ja tuntemukset, joista hän kirjoittaa koskettavasti ja lämpimästi. Steffin ei ole helppoa olla "iso tyttö", jonka pitäisi huolehtia pikkusisarestaan ja pärjätä kuin aikuinen ainakin. Tyttö joutuu astumaan liian aikaisin liian isoihin saappaisiin.

Yksi lempielokuvistani on Äideistä parhain, joten lienee sanomattakin selvää, että sotalapsiteema kiinnostaa minua. Tässä kirjassa on muutamia samoja piirteitä kuin elokuvassakin, mutta on tämä kuitenkin hyvin erilainen. Teoksen loppu jää odottavasti auki, ikään kuin se antaisi toivoa siitä, että kaikki vielä järjestyy. Minua se kyllä jäi hieman vaivaamaan: miten käy tyttöjen vanhempien, kuinka kauan tytöt joutuvat olemaan sotalapsina ja pystyvätkö he pitämään kiinni juuristaan yrittäessään sopeutua uuteen elämäänsä?

♠♠♠½