Lucrezian muotokuva

Maggie O'Farrell: Lucrezian muotokuva

Kustantamo S&S 2023

alkup. The Marriage Portrait, 2022

suomentanut Leena Ojalatva

äänikirjan lukijana Tuija Kosonen

Kuuntelin viime vuoden lopulla Maggie O'Farrellin historiallisen romaanin Hamnet. Koska pidin siitä, suositeltiin minulle Instagramin puolella myös Lucrezian muotokuvan lukemista. Tämä oli kyllä todella mukaansatempaava historiallinen romaani, jolla on Hamnetin tavoin todellisuuspohjaa. Romaani sijoittuu 1550-luvun Firenzeen ja kertoo Lucrezia de Medicistä ja tämän teini-ikäisenä solmitusta avioliitosta, joka päättyi traagisella tavalla.

Lucrezia de Medicin elämästä on säilynyt niukahkosti lähteitä, mutta tuon ytimen ympärille O'Farrell kirjoittaa mieleenpainuvan, aistivoimaisen tarinan nuoresta tytöstä, joka solmii avioliiton alunperin sisarelleen aiotun Ferreran herttua Alfonson kanssa. Lucrezia kuvataan sisarusparvestaan hieman syrjään jäävänä ja taiteellisesti lahjakkaana ihmisenä, joka pitää eläimistä ja jolla on herkkyyttä ymmärtää niitä.

Kun avioliitto solmitaan, on Lucrezia vasta teini-ikäinen. Ajan tavan mukaan hänen odotetaan synnyttävän poikalapsen, jota ei kuitenkaan kuulu. Ajan tavan mukaan vika on tietysti naisessa, joka ei tule raskaaksi. Se hiertää avioparin välejä, ja Lucrezialle alkaa muutenkin vähitellen valkenemaan millainen persoona hänen puolisonsa todellisuudessa on. Lucreziasta alkaa tuntua, että perillistä halajava puoliso haluaa hänestä eroon keinolla millä hyvänsä.

Lucrezian muotokuva on tiivistunnelmainen kirja. Sen miljöö on niin elävä, että tuntuu kuin minäkin olisin kulkenut mukana Firenzen ja Ferraran hoveissa. Viihdyin hyvin, vaikka tunnelma olikin paikoin painostava. Nuori Lucrezia oli loukussa avioliitossaan eikä ulospääsytietä ollut. Erityisesti tuon ajan "lapsettomuushoidot" tuntuivat pöyristyttäviltä: kaikki raskautumisen kannalta haitalliseksi ajateltu eli toisin sanoen kaikki mistä Lucrezia sai iloa viedään pois hänen ulottuviltaan.

Lucrezia de Medici kuoli vain noin vuoden kuluttua avioliittonsa solmimisesta, mikä herätti huhuja puolison osallisuudesta hänen kuolemaansa. Hänen kuolinsyynsä jopa selvitettiin niillä resursseilla, joita tuolloin oli käytettävissä, ja kuolinsyy todettiin luonnolliseksi, mutta silti sitkeä huhu on kantanut meidän päiviimme asti. Ja mitä tulee avioliiton lapsettomuuteen, kyse ei mitä suurimmalla todennäköisyydellä ollut Lucrezian kyvystä tulla raskaaksi: Alfonso solmi myöhemmin vielä kaksi avioliittoa, joista molemmat olivat lapsettomia.

Muualla blogeissa:

Kirjaluotsi

Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Lumiomena - Kirjoja ja haaveilua

Martta Saxin murha

Jaana Skyttä: Martta Saxin murha

Like 2024

Martta Sax oli 28-vuotias myymälänhoitaja, joka murhattiin hoitamassaan kyläkaupassa Kempeleessä toukokuussa 1934. Murha oli silmittömän raaka ja herätti aikanaan ison kohun. Moni oli sitä mieltä, että murhasta tuomittiin väärä mies. Jaana Skyttä törmäsi Martan tarinaan toimittajantyössään jo yli vuosikymmen sitten, perehtyi siihen tarkemmin ja kirjoitti siitä true crime -kirjan.

Täytyy sanoa, että olipas hyvin kirjoitettu ja mielenkiintoinen kirja. Olen ollut kiinnostunut true crimesta jo ennen kuin edes tunsin termiä, ja mielestäni minulla aika kattavasti nämä tunnetuimmat vanhat tapaukset ovat tiedossa, mutta Martta Saxista en ollut koskaan kuullut. Ehkä tämä siksikin oli niin mielenkiintoista luettavaa, kun ihan kaikki oli uutta. On yllättävää, että näinkin kohuttu tapaus tuntuu painuneen pitkälti unholaan.

Martta Sax oli pidetty ja työssään tarkka myymälänhoitaja, joka oli myös kaikin tavoin hyvämaineinen. Hän haaveili rakkaudesta ja perhe-elämästä, mutta jostain syystä puolisoa ei ollut löytynyt. Kuvien perusteella Martta vaikuttaa olleen olemukseltaan varsin miellyttävä. Kannessa olevan potretin hän otatti vain vähän ennen kuolemaansa. On hätkähdyttävän julmaa, että niin lempeän ja helposti lähestyttävän oloinen henkilö kohtasi niin raa'an kohtalon.

Martta oli sulkenut myymälän lauantaina normaaliin tapaan, mutta kaikki tiesivät, että asioimaan pääsi  tarvittaessa myös sulkemisajan jälkeen. Illan mittaan kävi muutama asiakas, mikä auttoi poliiseja tarkan tapahtuma-ajan selvittämisessä. Ryöstömurha huomattiin sunnuntaina, kun Martan hyvin tunteneet ystävät ja tuttavat huolestuivat kaupanmäen hiljaisuudesta. Hänet löydettiin useasti puukotettuna myymälähuoneesta. Oli selvää, että Martta oli tehnyt vastarintaa ja yrittänyt paeta. Myymälän käteisvarat oli viety, samoin Martan omistama käsiase. Vaan mitä Martta oli tehnyt aseella? Pelkäsikö hän jotakin?

Melko pian poliiseille kuulemisten myötä selvisi, että Martta todella pelkäsi ja oli hankkinut aseen turvakseen. Pari vuotta aiemmin hän oli lainannut myymälän kassasta rahaa miehelle, joka oli onnistunut hurmaamaan Martan siinä määrin, että tämä oli luottanut lainan takaisinmaksuun. Hän oli myös myynyt eräälle kyläläiselle velaksi suurella summalla, jälleen takaisinmaksuun luottaen. Kun työnantaja kiinnitti huomiota myymälän kassavirtaan, Martta alkoi toden teolla periä rahoja takaisin. Sen lähes ainoa lopputulos oli se, että syntyi riitaa ja Martta pelkäsi.

Skyttä taustoittaa rikostarinan hyvin. Lukija saa hyvän käsityksen tuon ajan poliittisesta ilmapiiristä ja yhteiskunnallisista tuulista, jotka luovat hyvän näkökulman siihen, millaisessa maailmassa Martta aikalaisineen eli. Skyttä kuvaa myös Martan tuttavapiiriä osana hänen henkilökuvaansa. Samalla välittyy kuva yhteisöstä, johon Martta kuului.

Tämä on tarina, jossa lukijakin uskoo syyllisen löytyneen. Tuntuu jopa helpottavalta ajatukselta, että paha sai palkkansa. Vaan löytyikö syyllinen kuitenkaan? Moni aikalainen oli sitä mieltä, että tuomion sai väärä mies. Samalla myös lukijalle herää epäilys, vaikka tuomio olikin hyvin perusteltu. Näin 90 vuotta jälkikäteen on vaikea tietää mitä uskoisi. Surullinen ja raakuudessaan julma tapaus, joka jää mieleen. Ei ihme, että Skyttä halusi perehtyä tähän tarkemmin. Suosittelen tätä true crimesta kiinnostuneille.

Runotyttö etsii tähteään

L.M. Montgomery: Runotyttö etsii tähteään

Runotyttö, osa 3

WSOY 1982, 5.p.

1. suomenkielinen painos ilmestyi vuonna 1949

alkup. Emily's Quest, 1927

suomentanut Laine Järventaus-Aav

Neljä ja puoli vuotta siinä vain meni ennen kuin sain luettua Runotyttö-sarjan loppuun. En tiedä miksi olen venyttänyt tätä näin pitkään, etenkin kun kirjakin ehti olla lainassa kaksi vuotta. Nyt on kuitenkin luettu ja olipas mukavaa palata Uuteen Kuuhun.

Emilia Byrd Starr on varttunut nuoreksi aikuiseksi, jonka ympärillä parveilee kosijoita. Tädit Uuden Kuun kartanossa ovat vuoroin mieltyneitä ja vuoroin huolissaan kosijoista, mutta Emilia ei vaikuta aikovan vakiintua, sillä häntä kiinnostaa ennen muuta kirjoittaminen ja oman kirjallisen uran tavoittelu. Kun Emilialle tapahtuu onnettomuus, kaikki muuttuu. Sitä voisi kai sanoa jonkinlaiseksi etsikkoajaksi, sillä toipilasajan jälkeen Emilian suunnitelmat ovat muuttuneet. Hän on menossa naimisiin ja kirjoittaminen on jäänyt.

Olen koko sarjan ajan pitänyt kovasti Emilian hahmosta, mutta paljon on ollut myös sellaista, mistä en ole voinut pitää edes asettamalla niitä oman aikansa kontekstiin. Tästä kirjasta en löytänyt ihan niin räikeää epäoikeudenmukaisuutta, mutta toisaalta Emilian hahmoon onkin tullut uutta kypsyyttä ja lujuutta. Hän tekee itse omat päätöksensä, vaikka onkin edelleen tunteikas, haaveellinen ja herkkä ihminen.

Olen iloinen, että tulin lukeneeksi tämän sarjan loppuun, vaikka minulla ei kovin paljon olekaan tästä viimeisestä osasta sanottavaa. Emilia löytää paikkansa maailmassa ja hänen unelmansa toteutuvat, mikä oli odotettu mutta silti oivallinen päätös sarjalle. Seuraavaksi taidan tyttökirjallisuuden saralla jatkaa Montgomeryn Anna-sarjan parissa, sillä sitä olen tässä välillä jo ehtinyt lukemaankin.

Kirjojen kaipuu

Heli Rantala, Jukka Sarjala, Janne Tunturi, Ulla Ijäs & Heidi Hakkarainen: Kirjojen kaipuu - Kirjakulttuuria 1800-luvun alun Suomessa

Gaudeamus 2024

1800-luvun alun Suomessa valtaosan kodista löytyi ehkä virsikirja tai Katekismus. Kirjojen julkaisu varsinkaan kansankielellä suomeksi oli vielä olematonta ja kirjat olivat arvokkaita eikä lukutaitokaan ollut monella parhaasta päästä, joten lukeminen ei ollut mikään yleinen harrastus. Kuitenkin jo tuolloin oli ihmisiä, jotka rakastivat kirjallisuutta ja lukemista. Alkoi muodostua verkostoja, jotka toivat samanlaisia ihmisiä yhteen. Kirjojen kaipuu avaa näköalan heidän pariinsa.

Olen gradussani käsitellyt lukupiiriaihetta, ja taustatyötä tehdessä muodostui kuva kirjallisesta elämästä laajemminkin. Se oli kuitenkin vain ohut pintaraapaisu tähän kirjaan nähden, mutta voi miten mukavaa oli tuntea se fiilis, kun aiempi tieto täydentyy uudella. Kirjojen kaipuu on perusteellinen teos, jossa käsitellään niin kirjojen liikkumista, hankkimista ja kokoelmien sijoittumista, kurkistetaan ajan kirjakauppoihin ja luodaan katsaus siihen, ketkä kirjoja tuolloin oikein lukivat. Esiin nousee muutamia varhaisia kirjanystäviä, jotka ovat jättäneet jälkensä historiaan kirjallisuusharrastuksen edistäjinä tavalla tai toisella.

Kirjojen kaipuu on helppolukuinen ja selkeä tietokirja, joka on jäsennelty hyvin, ja jonka lukeminen on siksi sujuvaa ja mukavaa. Aihe on kirjaihmiselle tosi kiinnostava ja avartava. Olen toki tiennyt, että tuohon aikaan lukuharrastus vaati niin vaivannäköä, kielitaitoa kuin rahaakin, mutta vasta nyt havahduin ajattelemaan miten rajatun väestön harrastus se oikein oikeasti olikaan. Onneksi olen itse syntynyt aikaan, jolloin yleiset kirjastot ovat tarjonneet pääsyn monipuolisten kirja-aineistojen ääreen aivan ilmaiseksi. Kirjastosta tämänkin kirjan sain luettavakseni.

Suosittelen tätä kirjaa kaikille kirjallisuuden ystäville ja kirjakulttuurin kuluttajille.

Tervahovi

Johanna Valkama: Tervahovi

Ilkkalan Susanna, osa 3

Otavan äänikirja 2023

lukijana Elina Varjomäki

Ilkkalan Susannasta kertova trilogia päättyy Tervahoviin. Tukholmaan asettunut Susanna Katariina Weck on jo hiljalleen vetäytymässä sivuun kauppiaselämästä, kun häneen oveensa kolkuttaa leskiminiä ja outoja unia näkevä lapsenlapsi. Susanna Katariina ottaa lapsen hoiviinsa ja päättää kouluttaa tästä kauppaporvarin, seuraajan itselleen. Lapsen unennäön kyvystä on myös hyötyä, kun valtaapitävät etsivät suuntaviivoja tuleville päätöksilleen.

Olen pitänyt trilogian edeltävistä osista, joissa niin ajankuva kuin hahmotkin ovat mielenkiintoisia. Olen ihaillut erityisesti sitä, miten Valkama on poiminut tapahtuma-ajasta mielenkiintoisia asioita ja ilmiöitä, jotka ovat koskettaneet myös päähenkilömme elämää. Sama taito sitoa päähenkilöt aikaansa näkyy myös Tervahovissa, mutta muuten kirja jää mielestäni hieman ohueksi. Jotenkin Susanna Katariina tuntuu jo lipuvan pois lukijoilta, vaikka hän tarinan keskushenkilö onkin.

Pidin kuitenkin siitä, miten teoksessa nostetaan esille nuoren kuningattaren hovi ja päätöksenteko. Vuonna 1643 nuori kuningatar Kristiina oli vähitellen astumassa valtaistuimelle ja ottavansa hallinnon omiin käsiinsä. Oikutteleva Kristiina ei tehnyt päätöksiään aina kovinkaan kaukonäköisesti, mikä löi leimansa ajan ihmisten elämään - hyvä onni ja suosio saattoi hetkessä vaihtua aivan päinvastaiseksi. Kristiinan valtakausi oli selvästikin historiallisesti merkittävä, joten oli mielenkiintoista saada pieni kurkistus siihen.

 

Signe

Pirkko Soininen: Signe

Bazar 2024

Enpä olisi etukäteen uskonut, että Pirkko Soinisen romaani Signe jättää näin voimakkaan fiiliksen. Hieman etukäteen vierastin pitkälti Helsinkiin sijoittuvan kirjan miljöötä, sillä Helsinki ei ole milloinkaan ollut minulle merkittävä kaupunki eikä varsinkaan siinä mittakaavassa kuin se on päähenkilö Signe Branderille. Teoksen tunnelma ja tuokiomaisina vangitut valokuvia muistuttavat hetket kuitenkin sulattivat minut. Hieno kirja!

Kirjan nykyhetki on vuosi 1942. Valokuvaaja Signe Brander viruu lähes sokeana ja vakavasti sairaana Nikkilän mielisairaalan suuressa potilashuoneessa. Hänellä ei ole mielenterveydellisiä ongelmia, mutta sinne hänet ja moni muu on siirretty Helsingistä turvaan pommituksilta. Hän ei olisi halunnut lähteä Helsingistä, sillä tuo kaupunki oli hänen suuri rakkautensa. Signe makaa vuoteessaan ja käy läpi muistojaan. Hänen jo lähes sokeat silmänsä näkevät menneet päivät kirkkaina, muistoihin on tallentunut tarkkoja hetkiä kuin valokuvia.

Ihastuin Soinisen tapaan luoda tuokiokuvia. Ne ovat syviä ja moniulotteisia. Signe näyttäytyy älykkäänä itsellisenä naisena, joka teki hartiavoimin töitä unelma-ammatissaan. Minulle tämä aukeni myös kuvauksena äiti-tytär-suhteesta, joka haasteista huolimatta oli kummallekin hyvin tärkeä. Tuota ihmissuhdetta kuvattiin mielestäni hyvin kauniisti ja ymmärtävästi. Samoin valokuvaamalla tallennettujen hetkien ainutkertaisuus oli kauniisti kuvattu. Harmittaa, että en tajunnut merkitä niitä kohtia itselleni ylös. Ehkä luen tämän vielä joskus uudelleen.

Viaton sydän lyö

Katarina Widholm: Viaton sydän lyö

Betty-sarja, osa 1

Gummeruksen äänikirja 2024

alkup. Räkna hjärtslag, 2021

suom. Anna Heroja

lukija: Sanna Majuri

Viaton sydän lyö on Katarina Widholmin Betty-sarjan avausosa. Se kuljettaa lukijansa ja tohtoriperheen kotiapulaiseksi lähtevän Bettyn 1930-luvun lopun Tukholmaan, jonne maailmantilanteen kaiut kuuluvat aivan toisella tavalla kuin Bettyn kotiseudulle. Lukemisesta nauttiva nuori Betty kohtaa junamatkallaan Tukholmaan ystävällisen Martinin, jonka kanssa hän ryhtyy kirjeenvaihtoon. Pitkien päivien jälkeen kirjeenvaihto ja lukeminen suovat Bettylle mieluisan hengähdystauon, ja elämä Tukholmassa on muutenkin Bettyn mieleen.

Äänikirjasovelluksessa oli useammaltakin käyttäjältä kommentti, että tässä on jotain samaa kuin Enni Mustosen kirjoissa, lisänä vain ruotsalainen twisti. Mielestäni se on osuva kuvaus, sillä palvelusväen näkökulma ja isäntäperheen ja palvelijan rinnakkaiselo sekä ajankuvan elävyys ovat Mustosenkin kirjoissa nähtyjä aiheita ja vahvuuksia. Itse olin alkuun aika lumoutunut tästä kirjasta, joka vilisi viittauksia kirjallisuuteen ja loi yksityiskohdillaan hienoa ajankuvaa. Erityisesti nautin arkielämän kuvauksesta ja ruokalajien, tarjoiluastioiden ja muiden kodin esineiden tuomasta runsaudesta.

Vaan sitten se juoni. Tämä on vasta sarjan avausosa, jossa tapahtuu jo ihan valtavan paljon. Olisin kaivannut asioiden äärelle pysähtymistä ja laajempaa pohtimista. Dramaattisetkin käänteet tunnutaan ohittavan aika vauhdilla, epätoivoiseltakin näyttävät asiat vain ratkeavat ja kerronta jää lopulta melko ohueksi ihmissuhteiden, henkilöhahmojen ja juonenkäänteiden kannalta. Runsaus ja yksityiskohtaisuus eivät ulotu miljööstä muuhun, mikä on mielestäni todella harmi, sillä hahmoissa ja heidän suhteissaan olisi ollut aineksia syvempäänkin kuvaukseen.

Periaatteessa minua jäi kiinnostamaan Bettyn tulevat vaiheet, joista pitäisi vielä ilmestyä kolme kirjaa. Jotenkin kuitenkin kavahdan sitä saippuaoopperamaisuutta, jolta loppuratkaisu hieman kalskahti. Ongelma lienee tosin minun omani, jos kaipaan feelgood-kirjallisuudeksi luonnehditulta teokselta todentuntuisempaa otetta.

Lontoon salatieteellinen seura

Sarah Penner: Lontoon salatieteellinen seura

HarperCollins Nordic 2023

alkup. The London Séance Society

suomentanut Päivi Paju

äänikirjan lukija: Vilma Kinnunen

Halusin testata kuntien yhteistä e-kirjastoa jo ihan senkin vuoksi, että osaisin työssäni paremmin neuvoa asiakkaita. Valikoima on vielä melko suppea, mutta sieltä löytynyt Lontoon salatieteellinen seura tuli minulle kuitenkin lainattavaksi varsin nopeasti. On sanottava, että kirjan kuuntelua häiritsi suuresti yksi tekninen seikka. Kuuntelen nimittäin äänikirjat aina nopeudella 1,2 tai 1,25, koska se vastaa paremmin omaa lukutahtiani. Valitettavasti e-kirjaston sovelluksessa nopeutettu kuunteluvauhti johtaa siihen, että jokaisen kappaleen perään muodostuu tyhjä pätkä, joka pyörii itsekeen seuraavan kappaleen alkuun. Kuuntelun ilo oli kaukana, kun joutui jatkuvasti itse siirtämään kappaletta seuraavaan. Ongelmaan on onneksi luvattu korjaus, mutta tätä kirjaa se ei enää auta.

Eletään vuotta 1873. Tuona aikana salatieteelliset ja mystiset asiat olivat muodissa. Omiin edesmenneisiin läheisiin haluttiin saada yhteys ja meediot järjestivät istuntojaan toimien viestinvälittäjänä maanpäällisen ja tuonpuoleisen välillä. Lontoon salatieteellinen seura piti asioita tiukasti otteessaan, vaikka toki huijareitakin alalle pyrki helpon tienestin perässä.

Kirjan keskushenkilöitä ovat Lenna Wickes ja spiritualisti Vaudeline D'Allaire, joka tunnetaan laajalti kyvystään kutsua murhan uhrien henget esiin ja siten auttaa rikosten selvittämisestä. Lennalla on omat epäilyksensä kaikesta salatieteellisestä, sillä hän on ennen muuta luonnontieteilijä, mutta hän kuitenkin kääntyy Vaudelinen puoleen saadakseen oikeutta henkirikoksen uhriksi joutuneelle sisarelleen. Lopulta naiset päätyvät tekemään yhteistyötä Lontoon salatieteellisen seuran kanssa, mutta kaikkein herrasmiesmäisinkään klubi ei lopulta ole aivan niin puhtoinen kuin he olivat luulleet.

Kirjan miljöö ja aihe ovat mielenkiintoisia, ja juonikin on valtaosin ihan sujuva. Minua kiinnostaa rajatieto ja yliluonnolliset asiat, joten siinä mielessä kirjavalinta oli minulle todella osuva. Olen melko varma, että olisin pitänyt tästä kirjasta aika paljon enemmän, jos aiemmin mainitsemaani teknistä asiaa ei olisi ollut. Se nimittäin katkoi keskittynyttä kuuntelua siinä määrin, että välillä oli hieman vaikea seurata missä mennään ja mitä juuri tapahtuikaan - etenkin kun äänikirja palasi toistamaan kappaleen loppua, jos olit sattunut painamaan tauko-painiketta juuri hiljaisen osan aikana. Tässä sen näkee, kuinka teknisillä asioilla voi olla isokin vaikutus siihen kokonaiskuvaan, joka kirjasta jää. Ihan hetkeen en aio e-kirjastoa käyttää, vaikka parannus onkin tulossa.

Kaikilla elämän kaipuu

Laila Hirvisaari (ent. Hietamies): Kaikilla elämän kaipuu

Hamina-sarja, osa 2

Otavan äänikirja, 2023

ilmestynyt ensimmäisen kerran vuonna 1978

lukija: Anna Saksman

Pitkä oli odottavan aika, kun äänikirjapalvelusta loppui kuunteluaika ja jouduin odottamaan kokonaiset 5 päivää, että sain kuunneltua Hirvisaaren Hamina-sarjan 2. osan Kaikilla elämän kaipuu loppuun saakka. Tästä kirjasta minulla oli muistissa varsin vähän, joten kaikki tuntui uudelta lukukokemukselta. Jostain syystä en kuitenkaan hirveästi pitänyt tästä kirjasta kaikkine salailuineen ja väärinymmärryksineen, vaikka muistan ensimmäisestä lukukerrasta sentään sen, että pidin kirjasta.

Valma ja Kauko Laatokka ovat muuttaneet poikansa Santerin kanssa Kalliokoskelta Haminaan jo pari vuotta sitten. Toive omasta sekatavarapuodista ei ole kuitenkaan vielä toteutunut, mutta sitkeän työnteon ja suunnittelun jälkeen haave on vihdoin tulossa todeksi. Samaan aikaan onnea varjostaa suuri salaisuus, jonka arvaa niin lukija kuin saman pihan muut asukkaatkin ennen kuin se täysin valkenee asianosallisille.

Varuskuntakaupunki Hamina on tapahtumapaikkana kiva. Eläväinen Ympyräkaupunki iloineen ja suruineen välittää kuvan aktiivisesta 1920-luvun lopun kaupungista, jossa riittää elämää. Vaikka tälle sarjalle ei koskaan tullut jatkoa, on haikea ajatella mitä Santerille ja Anna Kristiinan ja Simon pojille mahtoi tapahtua noin kymmenen vuotta myöhemmin, kun sota syttyi. Toivottavasti heille kävi yhtä hyvin kuin miltä näytti vielä kirjan tapahtuma-aikaan, jolloin tulevaisuuden usko oli vahva.

Maan väkevän lapset

Laila Hirvisaari (ent. Hietamies): Maan väkevän lapset

Hamina-sarja, osa 1

Otavan äänikirja, 2023

ilmestynyt ensimmäisen kerran vuonna 1977

lukijana Anna Saksman

Olen lukenut Laila Hirvisaaren kaksiosaisen Hamina-sarjan joskus yli 10 vuotta sitten. Siitä jäi mieleen vahva elämänmakuisuus, mutta yksityiskohdat ovat sittemmin painuneet unholaan. Päätin ottaa tämän omastakin hyllystä löytyvän kirjan kuunneltavaksi äänikirjana, sillä ilokseni huomasin Hirvisaaren tuotannosta tehdyn enemmänkin äänikirjoja viime vuonna kuuntelemani Laatokka-sarjan lisäksi.

Maan väkevän lapset kertoo Kalliokosken kyläyhteisöstä, joka koostuu pitkälti lasitehtaan ja maatilan työläisistä, jotka kaikki kuuluvat kartanonomistaja, insinööri Hjalmar Sandsjoen alaisuuteen. Yhteisö on tiivis ja työnantajaa arvostetaan, vaikka sisällissodan tapahtumat ovat edelleen lähellä, sillä kirja sijoittuu 1920-luvun alkuun.

Kirjan kaikkein keskeisin henkilö on Läävämäellä, siis maatilalla, työskentelevä Anna Kristiina Salakka. Hän on nuori tyttö, jolla on vahva oikeudentunto ja sydän paikallaan. Siksi hän pelastaa laukkuryssä Kostjankin, jonka kylän miehistä koostunut porukka on lynkannut ja jättänyt pihamaalle makaamaan. Siitä seuraa pahoja puheita, mutta Anna Kristiina pitää päänsä pystyssä, sillä hän tietää tehneensä oikein. Annan ystäväpiiriin kuuluu läheisesti karjakko Valma, jonka kanssa hän muuttaa insinöörin taloon piioiksi.

Laila Hirvisaarella oli taito kirjoittaa koskettavia tarinoita. Hän loi inhimillisiä henkilöhahmoja, joista on helppo pitää ja joille toivoo vain hyvää. Siksi joskus heidän elämiensä käänteitä seuraa suorastaan sydän kurkussa, kun jotain oikein merkittävää tapahtuu. Miljöön luomisessakin Hirvisaari oli vahva. Kalliokoski on siitä hyvä osoitus, sillä se piirtyy esiin helposti aistittavana. Ajattelin ottaa seuraavaksi kuunteluun sarjan toisen osan, sillä haluan päästä pian takaisin näiden hahmojen pariin.

 

Kaarna

Tommi Kinnunen: Kaarna

WSOY 2024

kansi: Martti Ruokonen

Tommi Kinnusen uusinta romaania Kaarna ei voi kuin kehua. Eri vuosikymmenillä liikkuen ja useamman henkilön muistoja ja mielikuvia kuvaten muodostuu pysäyttävä kokonaisuus, joka kertoo lukijalle paljon sellaista, mikä jää yksittäisiltä hahmoilta itseltään piiloon.

Martti, Eeva ja Marja ovat sisarukset, jotka aika ja olosuhteet ovat etäännyttäneet toisistaan kenties lopullisesti. Heidän äitinsä laina on jo vuosia ollut muissa maailmoissa. Kuolemaa tekevän äidin sairaalavuoteen viereen kokoontuminen nostaa pintaa monenlaisia tunteita. Muistot ja kokemukset äidistä erottavat heitä, vaikka äidin sairaalavuode kokoaakin heidät vielä yhteen.

Vaikka Laina-äiti onkin jo muissa maailmoissa, lukija oppii tuntemaan hänen mielenmaisemaansa paremmin ja todemmin kuin hänen lapsensa koskaan. Kirjassa liikutaan 2000-luvulta taaksepäin kohti kesää 1944, jolloin partisaanien hyökkäys muutti Lainan pysyvästi. Kaiken aiemmin kerrotun taustalla on aina se koteloitunut kipu, jota ei koskaan saanut puhutuksi, ja kysymykset, joihin ei koskaan tullut vastausta. Koska lapset eivät tiedä, he eivät voi ymmärtää äkkipikaista äitiään.

"Miehet puhuivat sodasta omanaan, miesten sotana, ja niille pahuuden mittareina on kaatuminen tai silpoutuminen. Naisten sodasta ei puhuta, eikä heidän pelostaan, ei pommituksista, ei nälkään tai sairauksiin kuolleista vastasyntyneistä vauvoista - saati sitten pahemmista. Ikään kuin sota olisi tapahtunut vain niille, jotka saivat turvakseen kiväärin." (s. 87)

Kinnusella on taito luoda henkilöhahmoja, joita voi olla vaikea ymmärtää, mutta jotka kuitenkin ovat syvästi inhimillisiä. Tässäkin kirjassa se näkyy, ja mielestäni Kaarnan henkilöhahmot menevät Kinnusen parhaiden joukkoon. Pidin sisaruksistaan erilleen jäävän Martin hahmosta ja etenkin loppuvaiheilla Lainakin sai osakseen ymmärrystä.

Kaarna olisi nopealukuinen kirja, jos ei olisi niin rosoinen ja raskas, että vaatii pieniä hengähdystaukoja. Minulle tämä oli todella vaikuttava lukukokemus ja luultavasti palaan tähän kirjaan vielä joskus uudelleen.

Kartanonrouva

Enni Mustonen: Kartanonrouva

Rouvankartanon tarinoita 2

Otava 2024

Enni Mustosen sarja Rouvankartanon tarinoita jatkuu. Päähenkilö Hedda Noora on ehtinyt olla avioliitossaan jo yli 10 vuotta ja tuona aikana on syntynyt liuta lapsia, jotka vilistävät kartanossa ja sen mailla. Lähes kaikki ensimmäisestä osasta tutut hahmot ovat yhä mukana Kartanonrouvan matkassa.

Enni Mustonen on yksi suosikkikirjailijoistani, mutta valitettavasti on pakko sanoa, että tämä sarja ei nyt oikein lähde. Pidin jo Kasvattitytärtä hieman laimeana, vaikka tarinankuljetus olikin ihan sujuvaa. Siinä missä Kasvattitytär oli hieman laimea, on Kartanonrouva ihan oikeasti laimea. Tarina ei tunnu saavan minkäänlaista lakipistettä tai merkittävää käännekohtaa, vaan tapahtumissa tuntuu vuorottelevan lähinnä synnyttäminen ja sotiminen. Kumpaankin liittyy välillä dramatiikkaa, mutta se ei välittynyt ainakaan minulle lukijana. Hahmot jäävät etäisiksi eikä tarina vie mukanaan.

Minä toivoin, että tämä sarja jatkuisi avausosaa vahvempana, ja toivon sitä edelleen. Ehkä 1800-luvulle tultaessa Mustonen pystyy tekemään historiasta taas elävämpää ja sitomaan päähenkilönsä vaiheet paremmin tapahtuma-aikaan, sillä tapahtuuhan heti vuosisadan alussa vaikka mitä, mihin voisi tarttua.

Kuningatarlaiva

Johanna Valkama: Kuningatarlaiva

Ilkkalan Susanna, osa 2

Otavan äänikirja 2022

lukijana Elina Varjomäki

Ilkkalan Susanna eli Susanna Katariina Weck on selviytynyt nuijasodan jälkimainingeista aina Tukholmaan asti ja perustanut oman kauppaverkostonsa, mutta helpolla mikään ei ole hänelle tullut. Kun hänen liikekumppaninsa menehtyy, joutuu Katariina käymään sinnikästä taisteluaan entistä taitavammin, jotta pystyy edelleen toimimaan asemansa mukaisesti. Onneksi kuningas rakennuttaa parhaillaan uutta lippulaivaa, johon tarvitaan tervaa - ja sitä Katariina pystyy heille toimittamaan.

Oli mielenkiintoista päästä kurkistamaan tämän kirjan kautta 1600-luvun Tukholmaan, joka oli monelle toiveiden kaupunki. Sieltä toivottiin löytyvän lupaus paremmasta, vaikka köyhyys ajoi ihmisiä kerjäämään ja varastelemaan. Vasa-laivan rakentamista oli myös kiinnostavaa seurata, etenkin kun jossain kohtaa oivalsin, että tässähän puhutaan juuri siitä kovaonnisesta laivasta, joka upposi heti alkuunsa. Valkama onkin poiminut teoksen tapahtuma-ajasta mielenkiintoisia asioita ja ilmiöitä, joilla kehystää päähenkilömme elämänvaiheita.

Katariina esiintyy Kuningatarlaivassa yhtä vahvana kuin Katariinanpyörässäkin, mutta on samalla sisimmässään monta kertaa epävarma. Halu pitää huoli niin ottolapsista kuin Ilkkalaan jääneistä jo aikuisiksi varttuneista pojistakin on vahva, heidän eteensä Katariina tekisi mitä vaan. Harmi vain, että ottolapset eivät aina tunnu oikein ymmärtävän miten kaukonäköisesti Katariina luotsaa kauppahuonettaan ja mitä se vaatii myös hänen huonekunnaltaan. Maine on tärkeä, jos mielii menestyä.

Odotan mielenkiinnolla mitä trilogian päättävä Tervahovi tuo tullessaan, sillä viimeistään nyt on pakko ottaa selvää siitä, miten Katariinan ja kauppahuoneen käy.

Vapaaherratar

R.M. Rosenberg: Vapaaherratar

Hakoisten naiset 2

Tammen äänikirja 2024

lukija:  Sanna Majuri

Hakoisten kartanon tarina jatkuu Vapaaherrattaressa, joka on Hakoisten naiset -sarjan toinen osa. Kuten Hakoisten Annaa kuunnellessani, hurmioiduin myös Vapaaherrattaren seurassa vetävästä juonenkuljetuksesta ja hienosta ajankuvasta. Vapaaherrattaren mukana pääsemme kurkistamaan 1700-1800-lukujen taitteeseen, jolloin sota jälleen kerran kosketti suomalaisia.

Tarinan keskiössä on vapaaherratar Helena von Burghausen, jonka puoliso Erik Leijonhufvud palaa syksyllä 1790 kotiin Kustaan III:n sodasta muuttuneena miehenä. Kun Erik päättää ostaa Hakoisten kartanon ja suunnittelee sen myötä myös tulevaisuutta, Helena toivoo ja uskoo uuteen alkuun. Aika jossa he elävät on kuitenkin armoton. Idän suunnalta nousee uhka, joka tempaisee perheen ainoan pojan mukaan sotaan. Kotona Helena hoitaa omaisuuttaan määrätietoisesti ja pyrkii turvaamaan niin poikansa tulevaisuuden kuin myös omansa ja tyttäriensä, joita Leijonhufvudeille on siunaantunut neljä.

Tämän teoksen ajankohta on historiasta minulle paljon tutumpi kuin ensimmäisen osan, siitä on pitänyt etenkin Hovimäki-sarja hyvää huolta. Nautin, kun sain uppoutua Suomen historian pyörteisiin ja  kartanomiljööseen. Rosenberg on jälleen poiminut ajankuvaansa herkullisia yksityiskohtia muotisuuntauksista, lääketieteestä, seuraelämästä ja uusista hienouksista, joista yksi on perheen lemmikkilintu Papegoja-papukaija.

Vaikka Vapaaherratar on kaunokirjallisuutta, ovat sen keskeiset henkilöt todellisia ihmisiä ja olennaisimmat käänteet heidän elämässään tosia. Oman kiinnostavan säväyksensä antaa Rosenbergin kotikartanostaan Janakkalan Hakoisista sattumalta löytämät kirjeet, jotka on osoitettu Helena von Burghausenille hänen lapsiltaan. Niiden kirjeiden suomennoksia Rosenberg siteeraa teoksessaan suoraan. Ylen verkkosivuilla julkaistu uutinen näistä kirjeistä toimi itse asiassa minulle kimmokkeena näihin kirjoihin tutustumiseen.

Vapaaherratar on mielenkiintoinen ja todellisen kuunteluflow'n nostattava teos, jonka lukijana Sanna Majuri on kyllä aivan mainio. Odotan mielenkiinnolla millainen seuraava osa tulee olemaan. Siitä tulee ilmeisesti päätösosa trilogialle, mutta toivon todella Rosenbergin kirjoittavan vielä paljon lisää historiallisia romaaneja.

Itki toisenkin

Merja Mäki: Itki toisenkin

Otava 2024

arvostelukappale kustantajalta, kiitos!

Merja Mäen Ennen lintuja on romaani, joka jäi sydämeeni. Se kosketti minua, nauratti ja itketti. Oli siis selvää, että halusin lukea kovasti odottamani Mäen uutukaisen Itki toisenkin, josta sain kustantajalta arvostelukappaleen. Kun on pitänyt jostakin kirjasta kovasti, asettaa väkisinkin kovia odotuksia seuraavalle teokselle, ja ne odotukset Itki toisenkin lunastaa kirkkaasti.

Itki toisenkin sijoittuu Aunuksen Karjalaan, Suurimäkeen. Larja on toiminut kotikylänsä arvostettuna opettajana, mutta kun suomalaiset joukot saapuivat alueelle, lähetetään Larja kanta-Suomeen opettajaleirille oppimaan uusia tapoja opettaa. Larjan palatessa kotikyläänsä kesällä 1942 on rakas isoäiti, Matja-buabo, kuolemansairas. Aiottu jatkoleiri saa jäädä, sillä Larjaa tarvitaan kotona, etenkin kun pikkusisko Polalla on omat tehtävänsä.

Niin Larjalta kuin muiltakin suurmäkeläisiltä vaaditaan monenlaista sopeutumista. Epävarmuutta lisää, kun ei oikein tiedä kuka oikein on vihollinen ja mihin he kuuluvat, tuleeko vihollinen idästä vai lännestä. Se tuntuu hieman riippuvan siitä, mistä suunnalta asiaa katsoo. Larja elää läheisissä kosketuksissa kanta-Suomen väestöön, onhan hän ollut opettajaleirillä ja nyt saanut apulaisen paikan entiseltä koulultaan suomalaisten opettajien keskuudesta. Sotaväen postiautoa ajava Tuomas tuntuu ymmärtävän Larjaa paremmin kuin moni muu.

Mäki avaa romaanissaan erilaisen näkökulman sota-aikaan, sillä Larjan elämä on kirjaimellisesti tasapainoilua vanhan ja uuden rajalla. Kotikylässä suomalaisjoukot ovat miehittäjiä, joiden tapoihin on sopeuduttava. On riskinsä olla liian liki suomalaisia, sillä venäläiset joukot eivät saapuessaan katsoisi sitä hyvällä. Tämä on puoli, jota harvoin nostetaan esille historiankirjoituksessa, enkä itsekään ollut koskaan osannut ajatella asiaa niin pitkälle. 

Larjan sydämessä on myös kipeä epätietoisuus niin omien vanhempien kohtalosta kuin elämänkumppani Misan olinpaikastakin. Ammatillisestikin puhaltavat uudet tuulet. Matja-buabon jalanjäljissä Larjasta odotetaan itkijää, mutta hän ei ole varma onko hänestä sellaiseen tehtävään, sillä hän on kasvanut rooliinsa opettajana. Vastakkain ovat tunne- ja järkiroolit.

Merja Mäki kuvaa kyläläisten elämää koskettavalla tavalla, ja liikutuin ihan kyyneliin asti elämän epäreiluuden edessä. Nautin soljuvasta kielestä ja juonenkuljetuksesta niin, että olisin voinut kääntää sivuja vauhdilla, mutta samaan aikaan halusin lukea hitaasti ja jarrutellen, viipyillä miljöössä ja ihmisten parissa. Karjalan kunnaat kuvastuvat kotoisina ja kauniina. Minulle tuli tästä monella tavalla mieleen Laila Hirvisaaren tuotanto, josta niin ikään pidän kovasti.

Hakoisten Anna

R.M. Rosenberg: Hakoisten Anna

Hakoisten naiset 1

Tammen äänikirja 2022

lukijana Sanna Majuri

Olin ohittanut Riikka-Maria Rosenbergin Hakoisten Annan pikaisella vilkaisulla sen ilmestymisaikaan, ja tuskin olisin kirjaan tullut nytkään tarttuneeksi, jos en olisi tammikuun lopussa sattunut lukemaan Ylen uutista Rosenbergin uskomattomasta kirjelöydöstä. Sattumalta löydetyt kirjeet olivat osoitettu hänen uuden Vapaaherratar-romaaninsa päähenkilölle Helena von Burghausenille. Tämä herkullinen yhteensattuma sai minut oitis kuuntelemaan Hakoisten Annan, jotta voisin jatkaa sarjan parissa. Pidin kirjasta todella paljon, joten onnekas yhteensattuma tämäkin!

Hakoisten Anna on 1700-luvun alussa elänyt Anna Magdalena Lilliebrunn, joka meni vuonna 1757 Hakoisten kartanon perijän Karl Gustav Ugglan kanssa. Liitto oli järjestetty eikä hänen asemansa Ugglan suvun keskuudessa ollut helppo, vaikka Rosenberg kuvaakin avioliittoa rakkaudentäyteiseksi ja valtaosin onnelliseksi. Säilyneet oikeuden asiakirjat kertovat Karl Gustavin olleen äkkipikainen mies eikä hän suinkaan ollut ainoa Ugglan perheen jäsen, joka oli oikeuden edessä milloin missäkin asiassa.

Vaikka Annan elämästä ei ole kertomassa kuin joitakin virallisia asiakirjoja ja merkintöjä kirkonkirjoissa, tekee Rosenberg hänet jälleen eläväksi. Mielikuvituksensa voimalla ja historiantuntemustaan hyödyntäen hän on kirjoittanut vetävän ajankuvan 1700-luvun kartanonrouvan elämästä, yhden mahdollisen version Anna Magdalena Lilliebrunnin avioliitosta ja arkielämästä. Nautin suuresti vetävästä tarinankerronnasta, joka tekee 1700-luvun seuraelämän, muodin ja yhteiskunnan ainakin minulle myös aiempaa tutummaksi. Oma historiantuntemukseni painottuu Hovimäki-sarjan kautta lähinnä 1800-luvulle ja sitä myöhempään aikaan, joten oli hauskaa uppoutua johonkin tutun oloiseen mutta silti vähän erilaiseen aikaan.

Rosenberg on valinnut kirjalleen päähenkilön nykyisen kotikartanonsa entisten asukkaiden joukosta. Lilliebrunnit ja Ugglat taitavat olla jo unohtumassa olevia aatelissukuja, sillä niin paljon kuin historiallisia romaaneja olenkin lukenut ja lisätietoa netistä penkonut, en ollut näihin nimiin törmännyt muistaakseni kertaakaan aikaisemmin. Katson Rosenbergille isoksi ansioksi sen, että hän on tehnyt perusteellista työtä etsiessään tietoa näistä suvuista, sillä mikäpä olisi niin kiehtovaa kuin huolellisen taustatyön seurauksena syntynyt mikrohistoria.

Lukupiirikirja: Rouva Katarina Boije ja hänen tyttärensä

Fredrika Runeberg: Rouva Katarina Boije ja hänen tyttärensä

WSOY 1981

alkup. Fru Katarina Boije och hennes döttrar, 1858

suom. Tyyni Tuulio

Lukupiirimme helmikuun kirjana on Fredrika Runebergin esikoisromaani Rouva Katarina Boije ja hänen tyttärensä - Kertomus isonvihan ajoilta. Olen jo pitkään halunnut tutustua kansallisrunoilijamme vaimon teksteihin, joten lukupiiri antoi sille loppusysäyksen. On uskomatonta, että huolimatta isosta työmäärästään kotitaloustöissä ja lastenkasvatuksessa Fredrika jaksoi tehdä myös luovaa työtä.

Rouva Katarina Boije on Hatanpään kartanon voimakastahtoinen emäntä, joka määrätietoisella otteellaan pyrkii pitämään järjestyksessä niin tyttärensä kuin alustalaisensakin. Vanhempi tytär Margareta, joka osoittautuu kärsivälliseksi ja urheaksi, päätyy olosuhteiden pakosta tekemään vastoin äitinsä toiveita. Siitä huolimatta hän seisoo tekojensa takana eikä aio antaa minkään erottaa itseään alempisäätyisestä aviomiehestään. Nuorempi tytär Cecilia sen sijaan on taipuisampi ja herkempi luonne, joka myös vähitellen kasvaa näkemään pinnan alle.

Tämä on pääjuoneltaan aika yksinkertainen teos, mutta saa väriä erinäisten kohtaamisten synnyttämistä konflikteista ja erimielisyyksistä. Hahmot ovat voimakkaita, muutkin kuin Katarina Boije. Itse henkilökohtaisesti pidin häntä hyvin vastenmielisenä hahmona, vaikka ajankuvaan nähden on toki totta, että lapset olivat holhoojansa käskyvallan alaisia. Tyttärissä kuitenkin ilmenee Fredrika Runebergin omia ajatuksia naisten itsenäisyydestä miehiin nähden.

Tapahtumien sijoittaminen isonvihan aikoihin tekee teoksesta siinä mielessä kiinnostavan, että harvemmin jos koskaan on tullut tuolle ajanjaksolle sijoittuvaa kirjaa luettua. 1800-luvun suomenmielisyys, jota J.L. Runeberginkin teokset olivat omiaan ilmentämään, on saatu mielestäni onnistuneesti istutettua myös yli 100 vuotta aikaisempaan ajankohtaan, jolloin alkoi todellisuudessakin olla jo merkkejä kansallistunteen heräämisestä.

Kun vanhan romaanin kieleen pääsi kiinni, lukeminen oli varsin nopeaa ja tarina eteni reippaasti. Ei tämä minulle henkilökohtaisella tasolla ollut mikään timanttinen lukukokemus, mutta ymmärrän tämän kirjan arvon kirjallisuudessamme. Omana aikanaan tämä on ollut jopa radikaali romaani, minkä näin lukemisen jälkeen pystyn hyvin näkemään.

Eräänä elokuun iltana

Victoria Hislop: Eräänä elokuun iltana

Bazar 2022

alkup. One August Night, 2020

suom. Laura Kataja

Tammikuun lukupiirikirjamme Saari kuljetti upeaan miljööseen ja hienoon tarinaan. Pidin kirjasta kovasti, vaikka siinä oli heikotkin kohtansa. Harvoin tartun jatko-osaan näin hanakasti, mutta Eräänä elokuun iltana ilmestyi yöpöydälleni pikavauhtia. Pidin tästäkin, vaikka ei tämä ihan Saaren veroinen mielestäni ollut.

Eräänä elokuun iltana palaa Spinalongan leprapotilaiden paluun iltaan. Viimeisetkin leprasiirtolassa eläneet ovat saaneet terveen paperit ja Plakan kylässä järjestetään sen kunniaksi suuret juhlat. Maria Petrakisille tuo ilta on samalla haaveiden täyttymys, mutta myös suuren surun päivä. Illan aikana tapahtunut henkirikos suistaa raiteiltaan niin Marian ja hänen isänsä elämät kuin myös Vandoulakisin perheen. Saari kuvasi tapahtumia tuon illan jälkeen aika tiiviisti, mutta tässä kirjassa päästään kuulemaan tarkemmin mitä sen jälkeen tapahtui Vandoulakisin serkuksille Andreakselle ja Manolikselle, miten Marian elämä sai jälleen uuden käänteen ja millaisia ratkaisuja itse kukin elämässään sittemmin teki.

Ihan aluksi minun oli todella vaikea päästä yli siitä, että joidenkin hahmojen nimet olivat muuttuneet hieman. Olin turhautunut. Mietin voisiko kirjailija sen verran katsoa, että jos palaa 15 vuoden jälkeen samojen hahmojen pariin, niin katsoisi edes nimet kohdilleen. Jouduin tietoisesti sulkemaan tuota ärsytystä mielestäni, jotta pystyin jälleen nauttimaan miljööstä ja tarinankerronnasta. Vasta jälkisanojen viimeisessä kappaleessa käy ilmi, että Hislopin Kreikan kielen ja kulttuurin osaaminen on kehittynyt vuosin varrella niin, että hän on tehnyt nimien oikeinkirjoitukseen muutoksia. Eikö tätä olisi voinut todeta jo heti alussa, niin olisin voinut nauttia kirjasta ensi sivuilta alkaen? Sillä olisi taatusti ollut vaikutusta kokonaiskuvaan, sillä itse hahmoissa ja miljöössä ei ollut mielestäni mitään vikaa.

 

Haluan näytellä! Tuusulanjärven Ruth Sibelius

Raili Mikkanen: Haluan näytellä! Tuusulanjärven Ruth Sibelius

Tammi 2023

Luin teini-ikäisenä suurella mielenkiinnolla Raili Mikkasen historiallisia nuortenromaaneja, joista osa kertoo todellisuudessa eläneistä henkilöistä. Historiaa rakastaneelle teinille ne olivat aarteita, sillä aikuisten osastolta en siinä vaiheessa vielä oikein tiennyt mitä etsiä. Nyt pitkälti yli vuosikymmenen tauon jälkeen oli kiva palata tutun kirjailijan pariin. Mikkasen uusin historiallinen nuortenromaani kertoo nuoresta Ruth Sibeliuksesta, joka halusi palavasti näyttelijättäreksi ja onnistui toteuttamaan unelmansa.

Ruth Sibelius oli Jean ja Aino Sibeliuksen tyttäristä toiseksi vanhin. Hän varttui Tuusulanjärven taiteilijayhteisössä, jossa musiikki, teatteri, kirjallisuus ja kuvataiteet olivat arkipäivää ja jokaisen alan taitajia löytyi lähinaapureista. Kirja keskittyy Ruthin teinivuosiin ja varhaiseen aikuisuuteen, jolloin hän pääsi opiskelemaan teatterikouluun ja tavoittelemaan hartaasti toivomaansa uraa. Kirjassa kuvataan hänen opinpolkunsa lisäksi kasvua ja kehitystä kohti aikuisuutta. Sibeliuksille perhesuhteet ja koti Ainola näyttävät olleen tärkeitä, kuten olen aiemmistakin yhteyksistä saanut ymmärtää.

Haluan näytellä! on faktoiltaan ja ajankuvaltaan mielestäni onnistunut romaani. Todelliset henkilöt lisäävät mielenkiintoa, etenkin kun tiedonjanoinen voi halutessaan etsiä heistä lisätietoa. Itse pidin tästä romaanista, mutta en silti voi sanoa, että tämä olisi välttämättä kovin vetävästi kirjoitettu. Nopealukuinen tämä olisi muuten ja juonikin on selkeä, mutta otteessaan tämä ei minua pitänyt. Luin kuitenkin vähitellen, sillä henkilöhahmo kiinnosti niin paljon.

Katariinanpyörä

Johanna Valkama: Katariinanpyörä

Ilkkalan Susanna 1

Otavan äänikirja 2021

lukija: Elina Varjomäki

Kaipasin sukellusta historiaan, joten valitsin kuunneltavakseni Johanna Valkaman Katariinanpyörän, joka avasi Ilkkalan Susanna -trilogian. Teos sijoittuu nuijasodan jälkimaininkeihin. Päähenkilönä on kapinapäällikkö Jaakko Ilkan leski Susanna Katariina, joka päättää lähteä Turkuun hakemaan apua omalta suvultaan nyt, kun oma lähiyhteisö tuntuu kääntäneen syyttävät katseensa Ilkan perikunnan suuntaan.

Susanna Katariina aloittaa vaarallisen matkansa Laihelan apupapin matkassa, mutta edes kirkollinen seura ei tarjoa matkustavaisille suojaa, kun maan kuohuksiin jättäneen kapinan jälkeen liikkeellä on monenlaista muutakin kulkijaa. Leski katsoo parhaaksi alkaa käyttää nimeä Katariina ja vaieta visusti yhteydestä vihattuun Jaakko Ilkkaan.

Todellisuudessa Jaakko Ilkan vaimoista ei ole tiedossa juuri mitään historiallista faktaa, ei edes nimiä. Kirjailijalla onkin ollut hyvin vapaat kädet hahmoa luodessa ja sen mahdollisuuden hän on mielestäni hyödyntänyt onnistuneesti. Katariina on neuvokas  nainen ja lyypekkiläisen maustekauppiaan tyttärenä hän on saanut osakseen oppia ja sivistystä, joista koituu hänelle korvaamatonta apua uudessa vaikeassa tilanteessa. Hän on nuori, näyttävä nainen, mutta hän ei voi tai edes halua hyödyntää ulkoisia avujaan, sillä moni itäisen Ruotsinmaan silmäätekevä tunnistaisi hänet Ilkan leskeksi. Hahmona Katariina on mielestäni kiinnostava ja kaikkea muuta kuin yksiulotteinen.

Itselleni tässä kirjassa kiinnostavaa oli Katariinan ja apupapin matkanteko kohti Turkua, sillä matka Ilkan kotitilalta Ilmajoelta kävi läpi Kurikan ja Jalasjärven, joista jälkimmäisessä viivähdettiin hieman pidempikin tovi. Saarijärven läheisyydessä Jalasjärven ja Parkanon rajalla he kohtaavat tilalle yksin jääneet lapset, joita Katariina haluaa auttaa. Oma sukuni on sattumoisin juuri niiltä paikoin kotoisin, vaikkakin käsittääkseni se on sille paikoin saapunut paljon myöhemmin. Oli kuitenkin kiinnostavaa kuulla alueen varhaisesta asutuksesta. Saarijärven Hanneksesta tulee Katariinalle oivallinen kumppani, kun hän pyrkii kauppaporvariksi.

1500-luvun lopun yhteiskunnallinen elämä, hansakauppa ja sodan jälkeinen köyhyys on kuvattu eläväisesti samoin kuin kirkonkin asema. Kirjassa kohdataan ihmisiä yhteiskunnan eri kerroksista, mikä myös elävöittää kuvaa sen ajan yhteiskunnasta ja poliittisista suuntauksista. Katariinallekin alkaa vähitellen hahmottua laajempi kokonaiskuva kapinasta, jota hänen oma miehensä johti. Sarjan avaus on niin vahva, että varmasti tulen kuuntelemaan myös jatko-osat.