Kissapsykoosi ja muita kirjoituksia

Anna-Leena Härkönen: Kissapsykoosi ja muita kirjoituksia

Otava 2024

Anna-Leena Härkönen on parhaimmillaan naseva sanankäyttäjä, joka ottaa asioihin kantaa suoraviivaisesti ja ytimekkäästi. Häräntappoase on yksi kaikkien aikojen suosikkikirjoistani ja Härkösen tuotannosta löytyy monta muutakin hyvää, vaikka uusimmat kirjat eivät ole yleensä enää samalla tavalla kolahtaneet tai ovat jopa jääneet kesken. Kolumnit kuitenkin kolahtivat odotusteni mukaan aivan kuten ennenkin.

Kissapsykoosiin on koottu 25 alunperin Apu-lehdessä julkaistua kolumnia, joissa Härkönen tarttuu erilaisiin itseään ärsyttäneisiin tai huvittaneisiin aiheisiin. Härköselle ominaisesti keskiössä on ihmissuhteet ja ihmiskohtaamiset sekä arkiset sattumukset. Kissapsykoosin nimestä voi jo päätellä, että nykyään kirjoittajan elämään kuuluu keskeisesti myös kissoja, joiden herättämistä uusista toimintatavoista tai käyttäytymisestä Härkönen kirjoittaa niin, että varmaan ainakin jokaista kissaihmistä huvittaa.

Kolumnit ovat nopealukuisia, joten jos kaipaa jotain helppoa, huvittavaa ja ytimekästä luettavaa, kannattaa harkita Kissapsykoosia tai jotain Härkösen aiemmista kolumnikokoelmista.

 

Olis niin kiva ja muita kirjoituksia

Anna-Leena Härkönen: Olis niin kiva ja muita kirjoituksia

141 s., Otava 2021

 

Kun Anna-Leena Härköseltä julkaistaan uusi kirja, on varmaa, että tulen lukemaan sen. Viimeisimmät romaanit eivät ole välttämättä aina oikein puhutelleet minua, mutta Härkösen sanankäyttö pääseekin mielestäni parhaiten esiin hänen kolumneissaan. Tämän kolumnikokoelman tekstit on julkaistu alunperin Apu-lehdessä vuosina 2018-2020.

 

 Tässä kolumnikokoelmassa Härkönen tarkastelee nykyajan ilmiöitä virushysteriasta ohareita tekeviin ystäviin. Aiheina nähdään myös dna-testit, elämänohjeet ylioppilaalle, kaamosmasennus ja elämän suunnan kääntävät hetket. Ajankohtaisuudessaan teos on osuva. Sen naseva huumori tuntui välillä kuin balsamilta haavoille. Kukapa ei olisi huomannut koronaviruksen tuomia muutoksia yhteiskunnassamme?  Veikkaan myös, että aika moni on kokenut vähitellen hiipuvia ystävyyssuhteita ja kohdannut niitä "olis niin kiva" -tyyppejä, joiden kanssa suunnitelmat eivät vain koskaan toteudu. Pidin teksteistä, niitä oli helppoa ja rentouttavaa lukea.

Ihan ystävänä sanon ja muita kirjoituksia

Anna-Leena Härkönen: Ihan ystävänä sanon ja muita kirjoituksia

189 s., Otava 2018

 

Anna-Leena Härkösen uusi kolumnikokoelma on täällä ja se on kyllä taattua laatua. Ihan ystävänä sanon ja muita kirjoituksia on ilmestynyt Apu-lehdessä vuosina 2013-2017. Osa niistä oli minulle jo tuttuja lehdestä luettuina, mutta Härkösen tekstejä kyllä lukee aina mielellään uudestaankin.

 

Ihan ystävänä sanon sisältää kolumneja aiheesta kuin aiheesta: matkustelusta, arkielämästä, ihmistyypeistä, ihmissuhteista ja erilaisista sosiaalisissa tilanteissa tehdyistä huomioista ja koetuista asioista. Vaikka en pysty nostamaan mitään erityisiä juttuja tästä teoksesta esille, on kokoelma täynnä nasevia, osuvia ja humoristisia tekstejä, joiden parissa aika kuluu nopeasti ja yhden luettuaan haluaa lukea toisenkin. Mieleenpainuvin kolumni minulle oli Nuoruuden synti, sillä siinä mainitaan paitsi Laila Hirvisaari (fanitan!) ja Häräntappoase (fanitan sitäkin!). 

 

Voin kyllä suositella tätä Härkös-faneille ja kaikille, jotka ymmärtävät mustaakin huumoria ja kaipaavat jotain lyhyttä ja ytimekästä luettavaa. Välillä on täysin paikallaan lukea jotain kepeää ja samalla tutun tunnistettavaa asiaa, ja tuntuu kuin olisin saanut tästä valtavasti lukupuhtia käyttööni.

Töllinmäki

F.E. Sillanpää: Töllinmäki

221 s., Otava 1988

näköispainos v. 1925 ensipainoksesta (WSOY)

 

F.E. Sillanpää on yksi suosikkikirjailijoistani, sillä hänen tunnelma- ja maisemakuvauksensa ovat jotenkin niin vivahteikkaita ja (joskus karullakin tapaa) viehättäviä, että niistä ei voi olla pitämättä. Olen elokuun aikana makustellut Sillanpään novelli- ja pakinakokoelma Töllinmäkeä, jossa mielestäni Sillanpään kertojankyvyt pääset erinomaisesti oikeuksiinsa. On helpompi huomata tekstin eri vivahteita ja pohtia juuri lukemaansa, kun Sillanpään vastustamatonta tyyliä tarjoillaan vain pienissä annoksissa kerrallaan.

 

Töllinmäki oli minulle ihana paluu Sillanpään tekstien pariin, sillä viimeksi olen Sillanpäätä lukenut heinäkuussa 2012. En ollut tiennytkään miten mieleni oli kaivannut tuota hötkyilemätöntä, tarkkanäköistä ja tunnelmallista tapaa kertoa. Sillanpää ei pue sanojaan mahtaviin asuihin, vaan onnistuu yksinkertaisilla ratkaisuilla sanomaan sanottavansa. Se on hieno taito. Ja se, miten luonto ja elämänmeno Sillanpään teksteissä on kuvattu, on jotenkin vastustamatonta. Siitä välittyy luonnon tyyneys ja kauneus.

 

Töllinmäki sisältää 10 novellia ja 11 pakinaa, joista osa kuvaa kirjailijan omaa elämää, osa taas aivan muita henkilöitä. Kertomuksissa ei välttämättä tapahdu mitään erityisen ihmeellistä, mutta ne pitävät arkisuudessaankin silti otteessaan. Osa kertomuksista taas henkii hienoista surumielisyyttä tai antaa muuten ajattelemisen aihetta. Erityisen voimakkaasti mieleeni painui tästä kokoelmasta novelli nimeltä Lelu, joka kuvaa Sillanpään perheen koiraa. Sillanpäästä kertonee kai jo jotakin sekin, että hän piti koirankin elämää sen arvoisena, että siitä voi kirjoittaa novellin.

 

En minä osaa tästä kokoelmasta mitään ihmeellistä sanoa. Tämä on taattua Sillanpäätä ja täynnä hienoja tunnelmakuvauksia ja kertomuksia, jotka mielestäni ovat lukemisen arvoisia. Minulle tämä ainakin omaelämäkerrallisten kertomusten osalta selvitti hieman Sillanpään henkilökuvaakin.

Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähdä! ja muita kirjoituksia

173 s., Otava 2015

En tiedä miten on mahdollista, että minulta oli jotenkin täysin päässyt menemään ohi se ilahduttava tosiasia, että Anna-Leena Härköseltä on ilmestynyt uusi kolumnikokoelma (kolumnit on julkaistu Anna-lehdessä vuosina 2003-2011, kolumni Pari tavista Helsingin sanomissa 2011). Yleensä olen haukkana paikalla ja tiedän jo ennen julkaisuakin, että uutta Härköstä on tulossa, mutta nyt olin täysin häkeltynyt, kun töissä tämän yllättäen varattujen joukosta bongasin. Varausjonoon vaan, ja romukoppaan periaate "nyt en hetkeen varaa mitään"! Kyllä tämä varaamisen arvoinen olikin, kuten Härkösen teokset aina ovat.

Tässä kohtaa täytyy taas sanoa muutama sana Härkösen kirjoitustyylistä, vaikka blogiani seuranneet tai ainakin Härkösen kirjoista kirjoittamani tekstit lukeneet jo varmasti tietävät mitä aion sanoa. Pidän kovasti Härkösen suorasta ja kaunistelemattomasta tavasta kohdata arkipäivän ilmiöt ja asiat. Voisin kuvitella, että moinen suoruus voi ärsyttää jotakuta, mutta minä arvostan sitä. Ensimmäistä kertaa tulin myös huomanneeksi, että Härkösen teksti on jotenkin visuaalista, niin erikoiselta kuin se voikin kuulostaa. Hän ei maalaile mitään pikkutarkkoja kuvia, vaan sanavalinnoillaan visualisoi kertomaansa, kuten "Voi niitä 50-luvun naisparkoja, jotka joutuivat kipittämään korkokengissä ja tiukkavyötäröisissä mekoissa kotonakin" (Aamutakkielämää, s. 24). Tekstistä saa eläviä mielikuvia ilman suurempia ponnisteluita. Samalla tavalla Härkönen tuo esiin myös huumorin - sanavalinnoilla ja tyylikeinoin.

Tunnen taas toistavani itseäni, sillä täytyy jälleen sanoa sama kuin edellisenkin kolumnikokoelman kohdalla: vaikka kolumnikokoelma on omiaan viihdyttämään eri-ikäisiä lukijoita ja sen parissa aika hurahtaa mukavasti, niin on siinä kaikkein eniten tarttumapintaa keski-ikäiselle tai keski-ikäistyvälle lukijalle, sillä kolumnit kuvaavat Härkösen omia kokemuksia. Härkösellä on kuitenkin raikas ote, mikä vetoaa myös nuorempiin lukijoihin. Sitä paitsi Härkösellä on hyviä mielipiteitä, jotka hän osaa perustella. Henkilökohtaisesti arvostan suuresti sitä, että osaa perustella mielipiteensä, jolloin ne on myös helpompi hyväksyä, vaikka itse olisikin eri mieltä.

Härkösen teksti on niin mahtavaa, että sitä lukiessa ihan virkistyy. Viikkosiivouksen lomassa oli pakko käydä tankkaamassa hieman energiaa, enkä tällä kertaa haalinut sitä jääkaapista, vaan nappasin kolumnit käteen ja luin pari, jotta jaksoin taas käynnistää imurin. Härkösen värikkäät ilmaukset, suorat huomiot ja hyvä ilmaisukyky myös saivat minut siivoamaan nopeammin, jotta pääsin lukemaan lisää kolumneja!

Erityisesti pidin kokoelman nimikkokolumnista Ihana nähä!, joka kuvaa ystävyyden kulmakiviä. Siinä on paljon totta, vaikkakin huumorilla höystettynä. Ja miksei niin ihanaa asiaa kuin ystävyys voisi värittää huumorilla. Tietenkin voi. Naurahdin ääneen, kun tajusin, että pari Härkösen mielipidettä on kuin omasta suustani, kuten "Ystävän tehtävä numero yksi onkin pitää itsetuntosi korkealla" (s. 162) ja "Ystävän toinen tärkeä tehtävä on olla kanssasi samaa mieltä lähes kaikesta" (s. 163). Pilke silmäkulmassa tietenkin! Myös kolumnissa Ratkaisevasti onnellisempi Härkönen kiteyttää mielipiteeni mainiosti: "Se joka väittää, ettei raha ole tärkeää, joko valehtelee tai on niin rikas, ettei rahaa tarvitse koskaan ajatella." (s. 136). Osuvaa, kärkevää, taattua Härköstä. Lisää tällaisia kokoelmia!

♠♠♠♠½

Takana puhumisen taito

Anna-Leena Härkönen: Takana puhumisen taito

156 s., Kirjakauppaliitto 2014

kansi: Eevaliina Rusanen

Otin tänä vuonna ensimmäistä kertaa osaa Kirjan ja ruusun päivän tempaukseen, sillä kaupanpäälliskirja vaikutti sen verran houkuttelevalta, että en voinut tilaisuutta ohittaa. Härkönen on yksi suosikkikirjailijoistani ja pidän erityisesti hänen nasevista kolumneistaan, joten Takana puhumisen taito oli pakko saada omaksi. Sitä paitsi en halunnut, että minulle käy samoin kuin Tuomas Kyrön Miniän kohdalla: jahtasin sitä kissojen ja koirien kanssa melkein kaksi vuotta, kunnes sen omaan hyllyyni tavoitin!

Takana puhumisen taito sisältää hieman yli 30 nasevaa kolumnia, joissa Härkönen ottaa kantaa mm. kauneuskirurgiaan, avioeroihin, Facebookiin ja moneen muuhun arkiseen ja tuttuun asiaan. Hänen kolumneissaan on pilkettä silmäkulmassa, mutta niissä on myös paljon totuutta ja hyviä huomioita ihmisistä ja heidän käytöksestään. Härkösellä todellakin on taito kirjoittaa mieleenpainuvia lyhyitä tekstejä sopivan rennolla otteella, mutta samalla ehkä myös herätellä ajatuksia.

Härkönen osaa teksteillään iskeä nauruhermoon. Hänen tekstinsä on lennokasta ja sujuvaa, siinä on paljon hyvä sanavalintoja. Tilanteet, joita hän maalailee lukijansa silmien eteen, ovat usein hykerryttäviä. Härkönen on mielestäni verbaalisesti todella lahjakas ihminen, enkä voi kuin ihailla sitä, miten raikkaasti hän kirjoittaa.

Takana puhumisen taito on taattua Härköstä: viihdyttävää, suoraa ja reipasotteista. Olen iloinen siitä, että päätin kuluttaa 10 euroa kirjoihin saadakseni tämän kirjan. Tulen varmasti vielä joskus palaamaan tämän teoksen pariin, sillä Härkösen kolumnit ovat todellakin "kulutusta kestäviä", jos niin voi sanoa. Ainut harmistukseni kirjan suhteen oli se, että olin olettanut sen käsittelevän enemmän nimensä mukaista aihetta, mutta onneksi sisältö oli ostosten arvoinen kuitenkin myös tällaisenaan!

♠♠♠♠½

ps. kirjan saamiseksi ostin kaksi Muumi-pokkaria 12 euron hintaan. Nuo pokkarit ovat Taikatalvi (no yllätys, Muumisuosikkini!) ja Vaarallinen juhannus.

Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia

Anna-Leena Härkönen: Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia

203 s., Otava 2012

Olen odottanut lähes hartaasti, että saisin vihdoin käsiini Anna-Leena Härkösen uuden kolumnikokoelman Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia. Nyt se vihdoin tapahtui ja luin tämän tietysti heti, en malttanut jättää sitä hyllyyn odottamaan, vaikka koulujutut vähän painaakin päälle. Tämän kokoelman kolumnit ovat ilmestyneet vuosina 2003-2011 Anna -lehdessä.

Anna-Leena Härkösen kirjoitustyylissä on jotakin täysin vastaansanomatonta. Hän kirjoittaa rohkeasti ja reippaasti, hän ei kaunistele mitään. Silti mikään mitä hän sanoo, ei ala ainakaan minua ärsyttämään lainkaan, vaikka niinkin voisi käydä. Hän perustelee väittämiään huumorilla mutta kuitenkin tosissaan. Härkösellä on selvästi sanottavaa siitä mistä hän kirjoittaa, ihan oikeita mielipiteitä. Ehkä siksi ei mikään rupeakaan ärsyttämään: hän todella on itse sitä mieltä kuin sanoo olevansa. Ja Härkönen ei pelkää paljastaa epävarmuuttaan, vaikka hänellä onkin vahvoja mielipiteitä. Se ehkä on näissä kolumneissa myös sellainen aitouden elementti.

Koska kolumnit kertovat Härkösen omasta elämästä, on niissä ehkä kaikkein eniten tarttumapintaa keski-ikäiselle tai keski-ikäistyvälle lukijalle. Vaikka itse olenkin vasta parikymppinen, niin kyllä minäkin useaan kertaan nyökyttelin ja hykertelin ja tuumasin, että juuri niin, sinäpä sen sanoit. Ehkä juuri Härkösen raikkaat mielipiteet ovat syynä sille, että myös minuakin nuoremmat lukijat ovat löytäneet hänen tuotantonsa ja sen myötä myös kolumnit.

Kielikuvat ja muutenkin koko kieli mitä Härkönen käyttää, on aivan loistavaa. On helppo hypätä mukaan kolumnin tunnetilaan ja aistia mitä kirjoittaja on tuntenut. Kielikuvat ovat niin kekseliäitä, että melkein kateeksi käy ja varmasti naurattaa. Oikeasti vieläkin rupeaa huvittamaan ajatus siitä, että hän sanoo lakanoidensa olevan "yhdessä mytyssä, ryppyisinä kuin Tutankhamonin raato" (s. 112). Härkösellä on todellakin sana hallussa, sitä ei käy kieltäminen.

En oikeasti osaa valita tästä kokoelmasta suosikkikolumniani sen enempää kuin sellaista josta en olisi pitänyt. Ainakin "Elämän tarkoitus", "Terve tikkujalka" ja "Voimattomuus" olivat mielestäni loistavia: tosissaan ja kaksi niistä myös pilke silmäkulmassa kirjoitettuja. Minä toivoisin, että näitä kolumnikokoelmia tulisi vielä lisää, sillä olen pitänyt niistä kaikista paljon. Tämä kokoelma tuntuu vähän erilaiselta, sillä äitiys on tässä aika isona teemana, mutta Härkönen ei pelkää laukoa totuuksia siitäkään, joten antaa palaa. En kuitenkaan voi antaa täysiä pisteitä, että minulle jää jotakin odotettavaakin. ;)

♠♠♠♠½