Pakumatkalla

Aino Huilaja: Pakumatkalla

191 s., Otava 2021

kansi: Jerry Ylkänen

Mtv:n entisen uutisankkurin Aino Huilajan Pakumatkalla tuntuu olevan tämän kevään varatuimpia kirjoja ainakin meidän kirjastossa. Kirjaa on kehuttu paljon, eikä suotta. Huilajan ja hänen puolisonsa sekä pariskunnan Arska-koiran pakumatkasta halki Euroopan on mukava lukea, sillä Huilajan rehellinen teksti vie mennessään. Arjen oravanpyörästä irrottautuminen vei heidät asumaan pakettiautoon ja matkalle ympäri Eurooppaa, vaikka koronaviruksen leviäminen keväällä 2020 katkaisikin pakettiautoelämän aiottua aikaisemmin. Ehkä kiireistä nykyihmistä kiinnostaa tässä kirjassa sekin, miten joku uskaltaa heittäytyä tavallaan tyhjän päälle ja altistaa itsensä epävarmuudelle.

Kun Aino Huilaja havahtui siihen, että työstä oli alkanut mennä ilo ja innostus, alkoi mielessä elää vähitellen ajatus muutoksesta. Pariskunta osti pakettiauton ja teki siitä itselleen kodin tarkoituksenaan reissata ympäri Eurooppaa ennalta määrittelemättömän ajan ja ilman pitkäaikaissuunnitelmia. Matkan aikana Huilaja alkoi kirjoittaa kirjaansa. Autenttisuuden siitä kyllä erottaakin. Eräänlaisen reissupäiväkirjan ja yleisen elämänpohdinnan sekoitus on onnistunut. Irrottautumisen tarve ja suunnan hakeminen tuntuu todelliselta nykyajan ilmiöltä, vaikka harva varmasti uskaltaa haaveensa  toteuttaa - ei ainakaan yhtä radikaalisti kuin Huilaja.

Pidin valtavasti Huilajan kirjoitustyylistä. Huomaa, että hän on sanankäytön ammattilainen ja tottunut ilmaisemaan itseään myös "paperilla". Haastavissakin hetkissä hän onnistuu löytämään pilkahduksen tilannekomiikkaa tai kauneutta ympäröivistä olosuhteista. Jopa silloin, kun pakumatka muuttuu pakomatkaksi kohti koti-Suomea koronaviruksen sulkiessa valtioiden rajoja, tuntuu Huilaja säilyttävän positiivisen vireen elämässä. Lukisin mielelläni lisääkin hänen tekstiään, jos hän julkaisee lisää kirjoja.

Vaihtokauppa

 

Beth O'Leary: Vaihtokauppa

14 h 19 min., WSOY 2021

alkup. The Switch

suom. Taina Wallin

lukijat: Kati Tamminen ja Eeva Eloranta

Voi että mikä ihana hyvänmielenkirja tämä olikaan! Kuuntelin tämän äänikirjana maaliskuun alkupuolella, mutta juoni on jäänyt tosi hyvin mieleen kahdestakin syystä. Ensinnäkin tietysti ihan itsensä takia, sillä pidin ideasta ja tarinankerronnan tyylistä paljon. Toisekseen äänikirjatoteutus oli ihan loistava, kun Kati Tamminen antoi äänensä tyttärentytär Leenalle ja Eeva Eloranta isoäiti Aileenille.

Leena Cottonin elämä Lontoossa tuntuu ajautuvan umpikujaan ja hän kaipaa maisemanvaihdosta. Sitä kaipaa myös pikkukylässä asuva isoäiti Eileen, jonka elämä tuntuu menevän samoja tuttuja uria eikä elämässä tapahdu oikein mitään jännittävää. Naiset päättävät vaihtaa asuntoja muutamaksi viikoksi päikseen, Leena saapuu pikkukylään irrottautumaan kuluttavasta oravanpyörästä ja Eileen lähtee Lontooseen etsimään säpinää elämäänsä.

Vaihtokaupan jotkin juonenkäänteet ovat hieman ennalta-arvattavia, mutta hahmot ja tarina itsessään ovat niin mukavia, että se ei oikeastaan haittaa. Tähän äänikirjaan oli mahdollisuus kääriytyä kuin lämpimään peittoon ja unohtaa ulkopuolinen maailma. Leena ja Eileen ovat hahmoina mahtavia, sellaisia aikaansaavia tahtonaisia, joista löytyy myös lämpöä. Heidän seurassaan on helppo viihtyä, samoin kuin muun värikkään hahmokaartin kanssa. Eileen lienee kuitenkin suosikkihahmoni, sillä elämänjanossaan hän on huikea! Hän mm. rekisteröityy deittisovellukseen ja elää muutenkin aktiivista elämää.

Pidin tästä teoksesta jopa enemmän kuin O'Learyn esikoisteos Kimppakämpästä. Toivottavasti hän kirjoittaa vielä lisääkin, sillä O'Learyn tyylissä ja juoni-ideoissa on jotain mukavan tuoretta ja omanlaista. Mielelläni lukisin tai kuuntelisin samanlaisia hyvänmielenkirjoja jatkossakin.

Viimeinen ilta - Pumpkinheads

Rainbow Rowell (teksti) & Faith Erin Hicks (kuvitus): Viimeinen ilta - Pumpkinheads

209 s., Karisto 2020

alkup. Pumpkinheads, 2019

väritys: Sarah Stern

suom. Taina Wallin

 

Minulla ehti olla jo aika pitkään lainassa Rainbow Rowellin ja Faith Erin Hicksin sarjakuvaromaani Viimeinen ilta ennen kuin lopulta aloin lukemaan sitä. Tarina sijoittuu syksyyn, kekrin aikaan ja kurpitsafestivaaleille. Silloin olisikin ehkä miljöön fiilistelyn kannalta otollisin aika lukea tämä, mutta viihdyin tämän parissa kyllä hyvin näin keskellä talveakin.

 

Deja ja Josiah ovat jo vuosien ajan työskennelleet syksyin kurpitsafestivaaleilla muhennosmajassa. Nyt on vuorossa heidän viimeiset kurpitsafestivaalinsa ainakin näissä merkeissä, sillä seuraavana syksynä kumpikin olisi tahoillaan opiskelemassa eikä mahdollisuutta festareilla työskentelyyn olisi. Vuosien aikana ystävystyneet nuoret suhtautuvat asiaan hieman eri tavalla, sillä siinä missä Deja suunnittelee innoissaan tekevänsä viimeisestä kerrasta ikimistoisen, on Josiah puolestaan haikea. Kun Deja ottaa ohjat, on vuorossa monin tavoin ikimuistoiset festarit.

 

Pidin tästä sarjakuvasta kovasti. Juoni kulkee sujuvasti, siinä on hauskoja käänteitä mutta myös vakavampiakin hetkiä. Deja ja Josiah ovat kumpikin hahmoina kivoja, mutta Dejan reipas päättäväisyys ja iloinen välittömyys antaa tarinalle enemmän potkua. Jos tapaisin Dejan livenä, uskon, että pitäisin hänestä! Deja on tekijänaisia, joten tietyllä tavalla myös samaistun häneen. Hahmojen ja juonen lisäksi pidin niin miljööstä kuin piirrostyylistäkin. Mukavan selkeä tyyli, jossa kuitenkin on yksityiskohtia ja syvyyttä. Myös värimaailma on todella onnistunut. Mielelläni lukisin lisääkin tällaisia sarjakuvia.

Pientä fiksausta vailla & Yösähköä

Alan olla siinä ajatuksessa, että parhaat äänikirjalöydöt valikoituvat kuunneltaviksi sattumalta. Kuuntelin nyt tammikuussa ripeään tahtiin lähes peräkkäin Amanda Vaaran Majatalo Villa Venla -sarjan kaksi ensimmäistä osaa, joista pidin niin kovasti, että aion kyllä jatkaa sarjan parissa ja mahdollisesti jo aika piankin. Päähenkilö Venlan kohtaamista vastoinkäymisistä huolimatta kerronta etenee keveästi ja miljöö kutsuu luokseen. Molemmat äänikirjat on lukenut Mervi Takatalo ja kustantanut Otava. Amanda Vaara -nimimerkin takana on kirjailija Niina Hakalahti.

 

Sarjan avausosa Pientä fiksausta vailla ilmestyi vuonna 2017 (äänikirja 2019). Ensimmäisessä osassa hiljattain eronnut entinen kiinteistönvälittäjä Venla muuttaa lapsineen maaseudun rauhaan entiseen kyläkouluun. Venla ihastui taloon ensikertaa jo kiinteistönvälittäjän tehtävissä, mutta kun talo tuli uudelleen myyntiin, se tuntui kohtalolta. Elämälleen uutta suuntaa hakeva Venla on päättänyt perustaa majatalon, sillä vanhassa koulussa riittää tilaa.

 

Venlan elämässä on meneillään monenlaista, onhan hän muuttanut elämänsä täysin. Ex-mies Henrillä on omat mielipiteensä Venlan uudesta elämäntyylistä, ja pahaksi onneksi Venlan äiti on Henrin kanssa samaa mieltä. Samaan aikaan Venlan elämään kuitenkin astelee Villa Venlaan majoittuva muusikko Jörn, joten romantiikkaakin on ilmassa.

 

Venla on vahva naishahmo, joka pärjää monessa asiassa itsekseen. Hän tietää mihin suuntaan haluaa majatalo-unelmaansa viedä, hän ei epäröi tarttua tuumasta toimeen eikä liata käsiään. Hän on myös hyvin mutkaton hahmo, jonka seurassa on helppo viihtyä. Majatalon pyörittämisestä tai maaseudun rauhasta ei maalailla liian idyllisiä kuvia, joten tarina tuntuu hyvin uskottavalta.

 

Yösähköä (2018, äänikirja 2019) jatkaa Venlan ja majatalon tarinaa jouhevasti niistä kuvioista, joihin edellisessä osassa jäätiin. Venla on saanut paikattua välinsä Jörnin kanssa ja majatalo on alkanut saada mukavasti mainetta ja asiakkaita. Valitettavasti kapuloita rattaisiin heittää edelleen ex-mies Henri, joka ei hyväksy Venlan uutta elämäntyyliä edelleenkään. Viimeinen pisara tuntuu olevan se, että Venla on alkanut kuvata YouTubeen videoita majatalon elämästä. Noloa se on teini-ikäisen tyttärenkin mielestä, ja hän haluaisi muutenkin muuttaa isänsä luo. Meneillään on huoltajuuskuvioiden uudelleenjärjestelyä, eikä elämä Jörninkään kanssa ole lopulta ihan niin mutkatonta uudesta alusta huolimatta.

 

Jos haluatte lukea jotain sopivan kevyttä, mutta kuitenkin monenlaisia tunteita ja tilanteita sisältävää kirjallisuutta, niin Amanda Vaaran teokset ovat siihen hyvä vaihtoehto. Odotan mielenkiinnolla millaisia vaiheita majatalo ja emäntänsä Venla kohtaavat seuraavissa osissa, joita on tällä hetkellä ilmestynyt kaksi.

 

Merkitsen nämä kaksi kirjaa osaksi Seinäjoen kirjaston henkilöhaastetta. Pientä fiksausta vailla menee kohtaan äiti tai isä (12). Yösähköä sijoitan kohtaan 27 eli verkkomaailman tuntija. En ole ihan varma mitä sillä on haasteessa haettu, mutta bloggaava ja tubettava Venla täyttää mielestäni ainakin someverkon tuntijan kriteerit.

Hei ethän unohda minua

Mhairi McFarlane: Hei ethän unohda minua

13 h 2 min., HarperCollins Nordic 2019

alkup. Don't You Forget About Me, 2018

suom. Hanna Arvonen

lukija: Sanna Majuri

 

Olen jälleen siinä tilanteessa, että minulla ei ole käytössä mitään maksullista äänikirjasovellusta edes kokeilujaksolla, joten etsin kuunneltavani kirjaston Ellibsistä. Jos korona-ajassa on jotain hyvää, niin se on sitten se, että kirjasto on kasvattanut e-aineistotarjontaansa hurjasti ja kirjoista on hankittu aiempaa useampia lisenssejä paikkaamaan kasvanutta kysyntää. Olenkin nyt bongaillut yllättävänkin hyvin kuunneltavaa Ellibsin kautta. Ensimmäisenä otin kuunteltuun Mhairi McFarlanen teoksen Hei ethän unohda minua.

 

Minulla ei ollut mitään aikaisempaa tuntumaa McFarlanen kirjoihin, mutta tiesin niiden kiertävän jonkin verran lainalla meidän kirjastossa. Yllätyinkin ihan positiivisesti, sillä tämä oli monisyisempi kirja kuin aavistinkaan. Viihdyin kirjan matkassa hyvin ja minulle jäi jopa tunne, että voisin kuunnella McFarlanen kirjoja lisääkin, sillä ainakin tämä vei tehokkaasti mukanaan ihan muihin maisemiin.

 

Hei ethän unohda minua kertoo Georginasta, josta povattiin lukion vuosikirjassa todennäköisintä menestyjää. Reilun kymmenen vuoden kuluttua Georgina on kuitenkin juuri potkut saanut surkean ravintolan tarjoilija, jolla ei ole sen enempää loppututkintoa, omistusasuntoa kuin nousujohteista uraakaan. Potkujen ansiosta Georgina pääsee kuitenkin irti surkean työpaikan ympyröistä, ja samaan aikaan toinenkin oravanpyörä pysähtyy, kun hän löytää poikaystävänsä sängystä toisen naisen kanssa.

 

Uudet tuulet siis puhaltavat Georginan elämässä ja kuljettavat hänet uuteen työhön vastikään avatussa pubissa. Yllättäen Georgina oivaltaa, että toinen pubin johtajista on poika, johon hän rakastui lukiossa. Lucasista on tullut se menestyjä, jota Georginasta povattiin. Hän on luonut kokonaisen ravintolaimperiumin veljensä kanssa. Vuosien varrella Georgina ei ole kyennyt unohtamaan Lucasia oikeastaan koskaan, ja ainoastaan Georgina tietää totuuden heidän välirikkoonsa johtaneiden tapahtumien taustoista.

 

Hei ethän unohda minua oli siis huomattavasti monisyisempi kirja kuin aavistinkaan. Juonessa on omat ennalta-arvattavuutensa, mutta paljon käsitellään myös niitä paineita, joita Georginaan kohdistetaan. Hänen ikäisellään naisella pitäisi olla vakaa työ, asiallisia jakkuja vaatekaapissa, omistusasunto ja mielellään myös vakaa parisuhde vakavasti otettavan miehen kanssa. Georginan ja Lucasin välirikkoon johtaneiden tapahtumien taustalla on myös sellaisia juonenkäänteitä, jotka pääsevät yllättämään. Viihteellisyydestään ja tietynlaisesta ennalta-arvattavuudestaan huolimatta tämä teos ei ollut ihan niin täyttä pumpulihöttöä kuin alkuun epäilin. 

 

♠♠♠

Uusia lukuja ja onnellisia loppuja

Jenny Colgan: Uusia lukuja ja onnellisia loppuja

10 h 22 min., Gummerus 2020

alkup. The Little Shop of Happy Ever After, 2016

suom. Paula Takio

lukija: Anniina Piiparinen

Jenny Colganin Uusia lukuja ja onnellisia loppuja tuntuu olevan yksi viihdekirjallisuuden isoista nimistä vuonna 2020. Se on näkynyt ahkerasti Instagramin feedissä, mutta oikeastaan kirja herätti mielenkiintoni jo ennakkoon, sillä kirja sijoittuu kirjastojen, kirjakauppojen ja kaikenlaisen kirjallisuuspöhinän maailmaan. Yksi sellainen, kiitos!

Nina on kirjastonhoitaja, joka joutuu jättämään rakkaan työnsä, kun hänen työpaikkansa, pikkukirjasto Birminghamissa, suljetaan. Keskuskirjastossa avautuu pari paikkaa, joista jokainen työpaikkansa menettänyt tietysti kilvoittelee. Ninakin hakee paikkoja, vaikka tietääkin, ettei se työ ole häntä varten. Hän arvostaa perinteistä, kirjojen ja asiakaskohtaamisten ympärille kiertyvää kirjastotyötä eikä koe suurta keskuskirjastoa omakseen. Nina päättää kääntää elämänsä suunnan tässä taitekohdassa ja pian hän onkin pakettiauton onnellinen omistaja ja aloitteleva kirjakauppias. Työpaikan lisäksi vaihtuu asuinpaikka, kun skotlantilainen pikkukylä vetää kiertävää kirjakauppiasta puoleensa.

Pidin tästä kirjasta, vaikka en ihan niin paljon kuin etukäteen oletin. Teoksen alku ei oikein innostanut minua, mutta viihdyin todella Skotlannissa Ninan matkassa. Miljöö oli jotenkin tosi kiva, samoin kirjallisuuden ja kirjaskenen ympärille rakentuva aihe. Pidin myös teoksen romanttisesta väreestä, joka oli tosin kovin ennalta-arvattava, mutta silti tosi kiva. Ninan kyky kääntää vastoinkäymiset voitokseen teki tästä kirjasta oikean hyvänmielen kirjan. Onneksi hänen tarinansa saa jatkoa, sillä englanniksi on jo viime vuonna ilmestynyt The Bookshop on the Shore ja tänä vuonna on tulossa 500 Miles from You. Ainakin Nextoryssä Colganin tuotantoa oli hyvin tarjolla, mutta taidanpa odottaa suomennosta. Uskon, että sellainen on varmaan pian tämän ensimmäisen osan suomentamisen myötä tulossa!

♠♠♠♠

Vedet silmissä

 

Veera Vaahtera: Vedet silmissä

207 s., Tammi 2020

Kun kuulin Veera Vaahteralta ilmestyvän uuden teoksen, odotin sitä innolla. Olen pitänyt Vaahteran viihteellisistä kirjoista tosi paljon, etenkin neljästä ensimmäisestä. Muutaman vuoden takainen Sopivasti sekaisin viihdytti myös, mutta se veti jotkin asiat kyllä todella överiksi ja toisaalta taas olisin kaivannut siihen hitusen lisää huumoria. Huumori tuntuu olevan kadoksissa tässäkin teoksessa, joten jos odotat pääseväsi lukemaan nauruhermoja kutkuttelevaa viihdekirjaa, tulet todennäköisesti pettymään. Minun kasvoilleni tämä kirja nosti korkeintaan varovaisen hymyn, useimmiten ei oikein sitäkään. Missä on se mainiota ja iskevää viihdettä kirjoittava Vaahtera? Tule takaisin, kaipaan sinua!

Jenna Haverinen on stand up -koomikko, jonka ura ajautuu pattitilanteeseen. Jennan veli kuolee äkillisesti eikä koomikko enää osaa itsekään nauraa, saatika sitten naurattaa muita. Sitä tämä kirja pitkälti on, eri elämän alueilla kipuilemista ja naurun ja itkun rajalla häälymistä, vaikka niistä kumpikaan ei oikein minulle välittynytkään. Veljen kuoleman ja työhaasteiden lisäksi on vielä ongelmallinen perhetausta, joka nousee uudelleen esiin surutyön myötä. Lisäksi on paska poikaystävä Osmo, mies joka ei vuosien seurustelusta huolimatta ole esitellyt Jennaa perheelleen.

En ole aikaisemmin lukenut kirjaa stand up -koomikosta tai en ainakaan muista lukeneeni. Siinä mielessä oli kiinnostavaa lukea jotain hieman erilaista. Pidin aika paljon tämän kirjan miljööstä, jotenkin Jennan Kasper-veljen talokin saatiin muutettua lopulta ihanaksi pesäksi. Hahmot eivät kuitenkaan oikein sytyttäneet ja heistä suurimpaan osaan olikin vaikea saada mitään otetta. Lukeminen oli kuitenkin sujuvaa ja siinä mielessä viihdyttävää, että lukeminen maistui enkä aikonut jättää kirjaa kesken missään vaiheessa. Ihan kiva "välipala".

♠♠♠½ 

Lukupiirikirja: Lumilapsi

Eowyn Ivey: Lumilapsi

417 s., Bazar 2013

alkup. The Snow Child, 2012

suom. Marja Helanen

kannen kuvitus: Alessandro Gottardo

 

Jos joskus, niin nyt luulen osuneeni oikein todella nappiin lukupiirikirjaa valitessani. Emme olleet sopineet tammikuulle aihetta, mutta koska meillä on tapana saada seuraavan kerran kirja aina kokoontumisesta mukaan, tein jälleen omavaltaisen valinnan ja tarjosin piiriläisille Eowyn Iveyn Lumilasta tammikuun kirjaksi. Jonkin verran olen asiakaspalvelussa saanut piiriläisiltä kommentteja tästä kirjasta ja he ovat pitäneet siitä. Odotan huomiselta kokoontumiselta kiinnostavaa keskustelua.

 

Lumilapsi sijoittuu 1920-luvun Alaskaan. Ikääntyvä aviopari Jack ja Mabel ovat jättäneet kotiseutunsa taakseen ja päättäneet aloittaa alusta uudisraivaajina kaukana Alaskassa. Jackilla ja Mabelilla on suuri suru lapsettomuudestaan, ja tuo suru on ajamassa heitä erilleen. Jack raataa pelloilla repiäkseen ruuan talveksi, kun Mabel hoitaa pientä mökkiä ja yrittää taistella yksinäisyyttä vastaan. Kun lumi valaisee synkän syksyn, Jack ja Mabel innostuvat rakentamaan lumiukon - tai pieni lumilapsi siitä tulee. Aamulla se on poissa, mutta pihapiirissä alkaa sen sijaan liikkua pieni tyttö, todellinen metsän lapsi.

 

Vähitellen lapsi alkaa tottumaan pariskuntaan ja Jack ja Mabel alkavat tuntea lapsen tavat.  Vähitellen heidän ja lapsen välille alkaa rakentua kiintymys, sillä puolin ja toisin he tuovat toistensa elämiin asioita, joita he ovat kaivanneet. Tyttö, jonka nimeksi paljastuu Faina, tuo Jackille ja Mabelille hoivaamisen ja kiintymyksen kohteen, he taas tuovat tytölle pysyvyyttä ja turvallisuutta. Mutta kuka Faina oikein on ja mikä hänen tarinansa on?

 

Lumilapsi on taianomainen tarina, josta todella voi aistia Alaskan äärimmäiset olosuhteet, uudisraivaajien kovan työn ja lumen taikapiirin. Oli mielenkiintoista vähitellen rakentaa kuvaa Fainasta, sillä mukana kulkee vanha satu, jonka Mabel muistaa lapsuudestaan. Tietty mystisyys ja myyttisyys on kiehtovaa, mutta kiinnostavaa oli lukea ihan tavallisesta uudisraivaaja-arjestakin. En voi sanoa erityisesti pitäneeni Mabelista, mutta Jackista pidin, ja loppua kohti Mabelkin alkoi muuttua niin, että taisin lopulta pitää hänestä hieman enemmänkin kuin Jackista.

 

Minusta tuntuu, että haluaisin sanoa tästä kirjasta paljon enemmänkin, mutta ajatusten sanoiksi pukeminen on vaikeaa. Joskus vain pitää jostakin kirjasta niin paljon, ettei sitä osaa selittää edes itselleen. Näyttää siltä, että Lumilapsi on sellainen minulle. Jokin kirjan tunnelmassa toi mieleen Alice Hoffmanin Punaisen puutarhan, jota niin ikään olemme käsitelleet lukupiirissä. Jos pidit siitä, pidät tästäkin - ja päin vastoin. 

♠♠♠♠½

Lukupiirikirja: Todistaja Brigitin talossa

Riitta Jalonen: Todistaja Brigitin talossa

205 s., Tammi 1998

kansi: Saku Heinänen

 

Lukupiirimme syksyn toisen kokoontumisen kirjaksi valikoitui Riitta Jalosen teos Todistaja Brigitin talossa. Piirissä oli esitetty toivomus Riitta Jalosen valitsemisesta kirjailijaksi ja minä valikoin sieltä teoksen. Meille kaikille piiriläisille jäi tästä kirjasta monia kysymysmerkkejä, osaa kirja ei oikein puhutellut ja jotkut olivat pitäneet teoksesta.

 

Iiris on nuori toimittaja, joka lähtee vuodeksi Irlantiin ja vuokraa sieltä huoneen Brigitin talosta. Brigit on nuorena leskeksi jäänyt yksinäinen nainen, jolla on tapana ottaa vuokralainen ylimääräisee huoneeseen. Vuokra on halpa, mutta vuokrasopimuksessa on yksi ehto. Iiriksen tulee olla sunnuntaisin paikalla, kun katolilaisen seurakunnan pappi isä O'Connor saapuu Brigitin luokse teelle. Sunnuntai-iltapäivisin Brigitin olohuoneessa Iiriksen silmien eteen levittäytyy näkymä piilotetusta rakkaudesta.

 

Teoksen toinen ajanjakso on, kun liki 20 vuotta myöhemmin avioeron läpikäynyt Iiris matkustaa uudelleen Irlantiin. Siellä hän kulkee Brigitin ja O'Connorin jäljillä ja tekee jonkinlaista matkaa myös itseensä. Itse en tästä teoksen loppupuolesta saanut oikein mitään irti, vaan pidin enemmän alkuosasta. Tässä teoksessa näyttää olevan valtavasti symboliikkaa ja kirja olisi vaatinut pidempää lukuaikaa, sillä itselleni tuli hieman kiire. Tosin piiriläiset totesivat, että ei se juuri auttanut, vaikka rauhassa luki.

 

Todistaja Brigitin talossa jäi minulle aika valjuksi lukukokemukseksi. Hahmoihin ei saanut kunnolla otetta, miljöö ei oikein puhutellut eikä juonikaan lopulta oikein sytyttänyt. Toki tässä teoksessa on hienosti pinnan alla väreilevää tukahdutettua tunnetta, mutta sekään ei riittänyt pelastamaan mun lukukokemusta.

 

♠♠

Lasilapset

Kristina Olsson: Lasilapset

203 s., WSOY 2018

alkup. Glasbarnen, 2013

suom. Pekka Marjamäki

 

Tällä hetkellä minulla on valtava into lukea nuortenkirjoja. Viimeksi luin Laura Lähteenmäen Iskelmiä, nyt on Lasilasten vuoro ja kolmaskin nuortenkirja on jo luettuna. Lasilapsia ja oikeastaan koko sen avaamaa sarjaa on kehuttu kovasti ja viimeks ihan vähän aikaa sitten näin tätä sarjaa kiitettävän. Lasilapset luettuani en voi kuin olla samaa mieltä kaikkien kehujien kanssa. Aion lukea myös sarjan muut osat lähiaikoina.

 

12-vuotiaan Billien isä on kuollut hiljattain ja äiti päättää, että heille molemmille tekisi hyvää päästä aloittamaan alusta uudessa paikassa. Niinpä Billie joutuu muuttamaan Kristianstadista Åhusiin, josta äiti on ostanut pienen vanhan puutalon. Heti alusta alkaen Billiestä tuntuu, että talossa on jotain outoa. Hänen makuuhuoneensa ikkunaan koputetaan yöllä, vaikka makuuhuone sijaitsee yläkerrassa. Olohuoneen kattolamppu heiluu pidikkeessään ilman ristivetoa. Tavarat tuntuvat siirtyilevän paikoiltaan omia aikojaan. Aavemainen talo entisten omistajien kalusteineen tuntuu välillä kaikkea muuta kuin kodilta.

 

Billiellä on ollut rankkaa, mutta niin on ollut hänen äidilläänkin. Kun Billie, joka kapinoi muuttoa vastaan, yrittää kertoa havainnoistaan äidilleen, seuraa vain riitelyä. Kun Billie kuulee huhuja heidän uuden kotitalonsa synkästä historiasta, hän ei enää puhu niistä äidilleen vaan päättää selvittää talon salaisuudet itse. Talon historiassa todellakin on hämäriä yksityiskohtia.

 

Tässä kirjassa on aikuiseenkiin makuun kiinnostava ja salaisuuksien  värittämä juoni, joka tempaa mukaansa. Jos olisin lukenut tätä kuuluessani kirjan varsinaiseen kohderyhmään, olisin taatusti pitänyt tätä hurjan jännittävänä ja mielikuvitusta kutkuttavana. Hahmoista pidin erityisesti päähenkilö Billiestä sekä Josefista, joka on äidin kaveri. Sen sijaan Billien äidistä en oikein pitänyt, sillä hän tuntui keskittyvän lähinnä itseensä eikä oikein kuunnellut lastaan. Toisaalta se on kyllä mielestäni kirjalle etu, että hahmoilla on myös heikkouksia.

 

♠♠♠♠

Juuret Jylhäsalmella

Kirsi Pehkonen: Juuret Jylhäsalmella

264 s., Karisto 2019

kansi: Petri Jauhiainen ja Saana Nyqvist

 

Kirsi Pehkosen Juuret Jylhäsalmella on sarjan kolmas osa ja yksi eniten odottamistani kevään uutuuksista. Sarjan aiemmissa osissa olen nauttinut täysin siemauksin idyllisestä maalaismiljööstä,  tunnelmasta ja hahmojen seurasta. Samalla linjalla jatketaan edelleen, joten odotus ei todellakaan mennyt hukkaan.

 

Teoksen päähenkilö on Emppu, joka on joutunut lomautetuksi työpaikastaan ja saapuu keväällä Jylhäsalmelle auttelemaan ystäväänsä Heliä tämän pitopalveluyrityksessä ja lastenhoidossa. Jylhäsalmella Emppu tapaa monta tuttua tyyppiä, kuten nuoruusvuosien koulukaverinsa Sampon. Samanlainen Sampo on vieläkin, elämää syleilevä ja avoin. Tapaa Emppu leskeksi jääneen kahden pienen tytön isän Paulinkin. Jotenkin ajatus Paulin kanssa kulkee samaa rataa ja yhteisiä ideoita Paulin puutyöverstaan suhteen alkaa kehkeytyä. Vaikka Emppu viihtyy Jylhäsalmella, hän pohtii tosissaan voisiko  hän vielä juurtua paikkaan, jossa ei ole asunut enää pitkiin aikoihin.

 

Juuret Jylhäsalmella on minulle samanlainen hyvän mielen kirja kuin sarjan aiemmatkin osat. Emppu ei ehkä hahmona tullut niin tutuksi kuin aiempien osien päähenkilöt Riina ja Anna, mutta samanlainen vaikeuksien ja väärinymmärrysten kautta onneen -tyyppi hänkin on. Pidin teoksen juonesta, jossa on kyllä omat ennalta-arvattavuutensa. Ne eivät kuitenkaan minua haitanneet, sillä lukeminen oli kaiken kaikkiaan viihdyttävää ja pidin jälleen teoksen dialogeista, joissa oli hauskaa sanailua. 

 

Tässä kirjassa nousee esiin myös vähän varttuneempi ihastus ja romanssi, jonka kuvaus on oikeastaan aika hellyttävää, vaikka aluksi tuntuukin vähän irralliselta. Sen yhteydessä yksi jo entuudestaan tuttu näyttäytyy uudessa valossa. Tässä kirjassa suosikkihahmoni oli epäilemättä leskimies Notkon Pauli. Enpä yhtään ihmettele, että Emppukin menee välillä hänen lähellään hämilleen, sillä kyllä tuollaiseen Notkon Pauliin voisi melkein vaikka itsekin ihastua!

 

Toivon, että Pehkonen jatkaa Jylhäsalmen maisemissa vielä pitkään!

♠♠♠♠½

Lasten planeetta

Riikka Pulkkinen: Lasten planeetta

382 s., Otava 2018

kansi: Anna Lehtonen

 

Riikka Pulkkisen tuotantoon minulla on hieman ristiriitainen suhtautuminen. Toisaalta olen pitänyt kaikista niistä, jotka olen lukenut, mutta toisaalta olen kokenut, että ne eivät kuitenkaan ihan täysin ole minun makuuni. Pulkkisen edellisen teoksen Paras mahdollinen maailma jätin ihan tietoisesti lukematta, koska maailmassa on niin paljon kirjoja ja niin vähän aikaa. Lasten planeettakin olisi voinut mennä minulta ohi, mutta löysin kirjan Ellibs e-kirjastosta äänikirjana (lukijana Elina Ylisuvanto) ja aloitin kuuntelun. Ehdin kuuntelemaan siitä lokakuussa noin kaksi kolmasosaa, kunnes aika päättyi. Varausjono oli pitkä ja sainkin paperisen kirjan nopeammin käsiini, joten lähdin lukemaan sitä nyt joulukuussa. Vähän piti kertailla aiempaa, mutta nopeasti juoni taas otti mukaansa.

 

Lasten planeetta kertoo Frederikasta, jonka parisuhde on päättymässä. Heillä on Henrikin kanssa yhteinen 3-vuotias tytär. Miten elämä järjestyy eron jälkeen? Frederikalla on monta murhetta. Hän murehtii oliko heidän rakkautensa koskaan sittenkään aitoa, sellaista kuin pitäisi. Ja miten kasvattaa lasta ja kertoa tälle maailmasta, kun itsekin epäröi omia valintojaan. Toisessa ajassa kuvataan nuorta naista, joka kokee saaneensa ison tehtävän pelastaa maailma. Sisaret yrittävät hänet pelastaa.

 

Lasten planeetta on äkkiseltään aiheeltaan teos, jollaiseen en ihan ensimmäisenä ole tarttumassa. Lapsen kasvattaminen, ero ja sen aiheuttama totaalinen elämänmuutos eivät ole minulle läheisiä aiheita. Teos kuitenkin vei mennessään ja tarina toimi yhtä hyvin niin äänikirjana kuin perinteisenäkin kirjana, sillä pohjimmiltaan teoksessa kuvataan lähelle päästämisen vaikeutta, sitä että osataan hyväksyä toisen "minuuden kakofonia" ja antaa jotain itsestäänkin. Ei siis tarvitse olla perheellinen voidaakseen viihtyä tämän teoksen parissa.

 

Lasten planeetan tunnelma on mielestäni aika ajoin hieman painostavakin, mutta kuitenkin tuntuu kuin teoksen "tilan" läpi kulkisi koko ajan valo. Teoksen toisen aikatason, jossa kuvataan nuoren naisen kamppailua todellisuudentajun hämärtyessä, olisin ehkä jättänyt tästä teoksesta pois. Itse en kokenut sen antavan kauheasti lisäarvoa päätarinalle. Toisaalta myös rikkonainen lukukokemus, joka aiheutui äänikirjan laina-ajan loppumisesta ja yli kuukauden odottelusta ennen kuin pääsin taas tarinan pariin, saattoi vaikuttaa siihen, miten hahmotan teoksen kokonaisuutena. Kuitenkin voin hyvillä mielin sanoa, että pidin tästä teoksesta.

 

♠♠♠♠

Katrina

Sally Salminen: Katrina

448 s., Teos 2018

alkup. Katrina 1936

suom. Juha Hurme

arvostelukappale, kiitos kustantajalle!

 

Viime keväänä töissä saimme kaivaa varastonkin hyllyiltä kaikki Sally Salmisen Katriinat, sillä varauksia tuli pitkin kimppaa. Hieman hämmästelin mistä oikein on kyse, kunnes sain selville, että teoksesta on tulossa uusi suomennos. Teos keräsi taas näkyvyyttä itselleen ja lukupiiriläiseni ehdottivat Hurmeen suomennosta lukupiirin aiheeksikin. Kevätkaudelle sitä ei vielä saatu, mutta nyt lokakuussa vihdoin pääsimme keskustelemaan Katrinasta.

 

Katrina on nuori pohjanmaalainen nainen, joka on elänyt melko tasaista elämää ja jonka perheellä on kaikkea maallista hyvää, joka tekee elämästä miellyttävää. Kun merimies Johan osuu Katrinan eteen, rakastuu hän päätäpahkaa. Pikahäiden jälkeen nuoripari seilaa Ahvenanmaalle Johanin kotiin. Perillä totuus on paljon karumpi kuin mitä Johan oli luvannut: siellä ei ole kaksikerroksista taloa, lukemattomia omenapuita ja kaikenlaista vaurautta, vaan karu torppa täynnä puutteita. Lähes samalla ovenavauksella Johan joutuu lähtemään merille tienaamaan ja Katrinaa odottaa maatyöt saaren silmäätekevien tiluksilla. Kaikesta huolimatta Katrina päättää selviytyä.

 

Katrinalla on todellinen pohjalaisen naisen sielu ja siitä minä pidin. Sitkeästi ja järkähtämättä Katrina tekee mitä täytyy, ei valita eikä ainakaan aio tunnustaa kenellekään tulleensa rakkaudenhuumassaan huijatuksi. Muutos entiseen elämään on suuri, joutuuhan talollisen tytär nyt muiden maanomistajien työvoimaksi. Katrinassa kehkeytyy kuitenkin horjumaton rakkaus lapsekkaaseen ja aikaansaamattomaan Johaniin, sillä hän ymmärtää, ettei mies pahuuttaan Katrinalle valehdellut omenapuita ja suuria taloja.

 

Vähitellen elämä Ahvenanmaalla asettuu uomiinsa, mutta Katrinasta ei tule sellaista vaitonaista työläisnaista, joita saarella jo muutenkin on. Hän peräänkuuluttaa oikeuksiaan ja kritisoi vallanpitäjiä, haluaa pärjätä itse välillä jopa typeryyteen asti. Mielestäni Katrinan omapäisyys oli välillä jopa tyhmänylpeyttä. Katrina kuitenkin hoitaa työnsä, kotinsa ja lapsensa.

 

Teos kuvaa vuosikymmenien ajanjaksoa aina Katrinan saapumisesta tämän vanhuudenpäiviin saakka. Vuodet vierivät ja Johan kulkee vuodenkierron mukaan, milloin lähtee ja milloin palaa. Elämässä perheessä muuttuu lasten varttuessa eikä kyläkään muuttumattomana pysy. Vain karu luonto ja maatyöt tuntuvat pysyvän. Perheen kotitorppa ei tunnu kehittyvän vuosien aikana juurikaan, mutta se tuntuu kuitenkin kotoisalta. Miljöö on muutenkin viehättävä, vaikka meri ja saaristo eivät olekaan minulle kotoisia maisemia.

 

Minä pidin tästä teoksesta paljon ja ne lukupiiriläiset, jotka olivat aiemman suomennoksen lukeneet, pitivät tätä sujuvampana ja teos tuntui ikään kuin kevyemmältä lukea. Minunkin mielestäni tästä näkee, että suomennostyöhön on todella paneuduttu. Jouduin lukemaan tämän tiiviillä aikataululla eikä se ollut ongelma sen enempää tekstin kuin tarinankaan puolesta, niin hyvin ne vetivät mukaansa. Kuitenkin tämä teos olisi mielestäni parhaimmillaan, jos sisältöä saisi pohdiskella rauhassa ja lukea hitaampaan tahtiin. Katrinan tarinassa on paljon sellaista, joka saa tuntemaan myötätuntoa häntä kohtaan. Mikään kevyt tarina hänen tarinansa ei ole.

 

 ♠♠♠♠♠

Minä, plus size

Marjaana Lehtinen & Varpu Tavi: Minä, plus size

159 s., Docendo 2018

etukannen valokuva: Petri Mast

valokuvat: Petri Mast ja Lehtisen kotialbumi

 

Suomen ensimmäistä plus size -missi Marjaana Lehtistä haastateltiin taannoin Huomenta Suomessa. Keskustelun keskiössä oli hänen tuore kirjansa, jonka tekemisessä on ollut mukana kirjailija Varpu Tavi. Tavi on toiminut Marjaanan tarinan kirjurina. Keskustelu herätti mielenkiintoni kirjaa kohtaan, joten varasin sen. Teos on meidän alueen kirjastoissa sijoitettu terveyskirjallisuuteen luokkaan "59.3 henkilökohtainen terveydenhoito". Lukemisen jälkeen olen sitä mieltä, että tämä sopisi enemmänkin vaihtoehtoiseen luokkaansa elämäkertakirjallisuuteen, vaikka Lehtisen tarinassa terveysasiat ja elämänmuutos onkin vahvasti läsnä.

 

Marjaana Lehtinen on kahden lapsen äiti ja  vaimo, joka on tehnyt huikean elämänmuutoksen. Hän on laihduttanut 80 kiloa ja pienentynyt 9 vaatekokoa. Saavutus on todella kunnioitettava. Lehtinen valittiin vuonna 2017 Suomen ensimmäiseksi plus size -missiksi ja nykyisin hän toimii mallina ja puhuu kehopositiivisuuden puolesta. Teoksessa kuvataan Lehtisen tarinaa koulukiusatusta lapsesta unelmiensa toteuttajaksi. Hänen elämäänsä on mahtunut paljon isoja käänteitä, mutta loppujen lopuksi hän on selvinnyt niistä.

 

Mielestäni tämä teos on ennen kaikkea Marjaana Lehtisen tarina, mutta voi samalla toimia vertaistukena suuren elämänmuutoksen tehneille tai tsemppinä niille, jotka yrittävät muuttaa elämäänsä. Teoksesta jäi positiivinen ja hyvä fiilis. Myös kuvitus tukee tuota fiilistä. Lehtinen on kaikella tavalla kehopositiivisuuden puolestapuhuja, sen aistii kirjasta selvästi.

Takapenkki

Laura Lehtola: Takapenkki

270 s., Otava 2017
kansi: Päivi Puustinen, kannen kuvat: iStock 

Laura Lehtolan toinen romaani on ollut minulla lainassa jo jokusen kuukauden, mutta vasta nyt löysin sopivan hetken sen lukemiselle. Juuri lukemisen aloitettuani törmäsin jossain naistenlehdessä artikkeliin, jossa kerrottiin Laura Lehtolan olevan edesmenneen Laura Saven leski. Tieto oli minulle uusi, mutta kun hieman vilkaisin mistä Lehtolan esikoisromaani Pelkääjän paikalla kertoo, ymmärsin Lehtolan todennäköisesti käsitelleen siinä omia kokemuksiaan kaunokirjallisessa muodossa. Laura Save menehtyi syöpään vuonna 2012 ja häneltä julkaistiin postuumisti teos Paljain jaloin. 

Takapenkki kertoo nuorisotyöttömästä Aleksista, jonka työkkärin Pullasormi passittaa työkokeiluun hotellin saunaosaston pesijänä. Työssään Aleksi kohtaa jos jonkinlaista hyllyvää ihmislihaa eikä se ainakaan lisää motivaatiota työntekoon. Oman särmänsä Aleksin elämään tuo mummo Elsi Sahanen, joka alkaa olla jo vanha ja hauras, mutta päättäväisyyttä löytyy edelleen. Takapenkki kertoo myös Elinasta, joka on vasta 17 ja raskaana. Elämän suunta on häneltä totaalisesti kadoksissa. Tuula puolestaan on työkkärin Pullasormi, jonka elämä rullaa eteenpäin tasaisen varmasti ja vailla yllätyksiä, kunnes hän joutuu yllättävälle automatkalle seuranaan Aleksi ja Elina. Matka saa mitä yllättävimmän käänteen, joka muuttaa koko kolmikon elämän.

Lehtola kirjoittaa isoista aiheista, mutta onnistuu piilottamaan niihin myös runsaasti huumoria, jota en osannut odottaa. Takapenkki onnistui huvittamaan minua monta kertaa. Sen naseva kerronta, toisinaan jopa tragikoomiset käänteet ja elämän ironia olivat omiaan verryttelemään nauruhermojani ja kääntämään sivun toisensa jälkeen. Kolmen kertojan vuorottelu toimii myös hyvin ja vähitellen lukijalle selviää kokonaiskuva, joka kietoo päähenkilöt yhteen. Tykästyin tähän kirjaan siinä määrin, että haluan vielä joskus lukea Lehtolan esikoisromaaninkin. Suosittelen Takapenkkiä kaikille, jotka haluavat lukea jotain viihdyttävää, mutta ei kuitenkaan liian höttöä.

♠♠♠♠

Taiteilijan vaimo

Enni Mustonen: Taiteilijan vaimo

429 s., Otava 2018

 Syrjästäkatsojan tarinoita 6

Enni Mustosen uusin romaani, Syrjästäkatsojan tarinoiden 6. osa Taiteilijan vaimo ilmestyi muutama viikko sitten. Taiteilijan vaimo on ollut minulle tietyllä tapaa kevään odotetuin romaani, sillä Syrjästäkatsojan tarinat ovat vieneet minut mukanaan ja tuttujen hahmojen pariin on aina hauska palata. Tosin uusimmasta Yhteishyvä-lehdestä luin tänään Mustosen haastattelua ja työn alla olevan seuraavan kirjan nimi kalskahti aika pahaenteiseltä. Mutta ehkä ensi keväänä on sen vuoro, nyt tarkastellaan Kirsti Erikssonin elämää 1920-luvun Pariisissa ja Suomessa taiteilijan vaimona ja itsenäisenä yrittäjänä.

Kirsti Eriksson on oleskellut Pariisissa jo jonkin aikaa ja työskennellyt sikäläisissä tunnetuissakin muotitaloissa. Kun on aika palata Suomeen, on Kirstillä mukana runsaasti pariisilaisia tuotteita vaatteiden somistamiseen sekä sormessa kihlasormus. Kirsti on mennyt kihloihin vienankarjalaisen taiteilijan Iivo Borissaisen kanssa, joka on ollut tuttu näky Albergassakin. Kotiinpaluu tuntuu hyvältä ja uudet tuulet puhaltavat Kirstin elämässä kaikin puolin, vaikka elämä ei aina parhaimpia puoliaan näytäkään.

Taiteilijan vaimo kuvaa Kirstin ja hänen läheistensä elämää useamman vuoden ajanjaksolla ja paljon käänteitä tuohon aikaan mahtuukin. Paitsi avioliitto myös oman yrityksen perustaminen ja etenkin esikoislapsen syntymä mullistavat Kirstin elämän. Kotona Albergassakin elämänrytmi muuttuu ja lopulta Kirstille valkenee totuus myös hänen syntyperästään. Kirsti elää muutoksen vuosia, ja elämänsä käännekohdassa tuntuu olevan myös hänen äitinsä Ida.

Taiteilijan vaimo ei ole mielestäni ihan niin vetävä kuin sarjan aikaisemmat osat, mutta vauhtiin päästyään tarina piti otteessaan ja lukeminen oli vaivatonta. Teoksen keskeiset hahmot ovat edelleen tuttuja ja samanlaisia kuin aiemminkin, vaikka muutoksia heidänkin kuvioissaan tapahtuu. Mustonen on jälleen kirjoittanut historian eläväksi. Seuraavaa osaa jo melkeinpä odottelen hienoisella jännityksellä!

♠♠♠♠

Jylhäsalmella salamoi

Kirsi Pehkonen: Jylhäsalmella salamoi

197 s., Karisto 2018

kannen kuva: Petri Jauhiainen

kannen suunnittelu: Saana Nyqvist

 

Luin viime kesänä Kirsi Pehkosen Jylhäsalmi-sarjan avausosan Sydämenasioita Jylhäsalmella. Teoksen ihana maalaisidyllinen miljöö, tunnelma ja hahmot veivät minut mennessään ja pidin lukemastani oikein paljon. Siksi odotinkin innolla sarjan seuraavaa osaa, jossa on edelleen mukana tuttuja hahmoja ja maalaisidylliä, mutta päähenkilö on eri. Käsittääkseni tämä sarja tuleekin rakentumaan niin, että kirjoissa on eri päähenkilöt.

 

Anna on kolmikymppinen kiinteistönvälittäjä Helsingistä. Hänen työpaikalleen on tullut vuokravälitykseen idyllisessä maalaismiljöössä sijaitseva puutalo Jylhäsalmelta, ja Anna on ihastunut taloon ikihyviksi. Anna ja hänen miesystävänsä Tom ovat vuokranneet talon ja tiedossa on ihana syksy maaseudun rauhassa. Kun Anna elokuussa saapuu Haapa-ahon tilalle auto täynnä tavaraa, hän saapuu yksin. Tomin muutto on viivästynyt ja Annan on tultava ensialkuun toimeen yksin. Miten Anna pärjää täysin erilaisessa ympäristössä kuin mihin hän on tottunut?

 

Jylhäsalmella salamoi on samanlainen hyvänmielen kirja kuin edeltäjänsäkin. Annasta sukeutuu Haapa-ahossa reipas ja ahkera "emäntä", joka kerää marjat pakkaseen ja hilloaa omenat. Hän kohtaa tiellään myös pettymyksiä eikä lähimpien naapureidenkaan kanssa elo suju aluksi kitkatta, mutta maaseutu voittaa silti Annan puolelleen. Ja miksikäs ei voittaisi, sillä Jylhäsalmen maisemat piirtyvät esiin juuri sellaisena suomalaisena kansallismaisemana, joka monelle edustaa maatamme kauneimmillaan: on vehreää luontoa, järvien sineä ja kukkaloistoa.

 

Pidin Annasta hahmona, mutta tarina itsessään ei imaissut minua mukaansa yhtä voimakkaasti kuin sarjan avausosa. Ehkä syynä on se, että tässä oli nyt vähemmän sosiaalisia kohtaamisia. Teoksessa kuitenkin vilahtaa edellisestä osasta tuttuja hahmoja, myös alkukesästä Jylhäsalmelle saapunut edellinen päähenkilö Riina. Mielestäni on hauskaa, että kirjat jatkuvat näin peräkkäin ja myös edellisen päähenkilön nykytilanteesta saadaan uutta tietoa.

 

Jylhäsalmella salamoi on mielestäni hyvin miellyttävää luettavaa ja dialogeista löytyi nokkelaakin sanankäyttöä. Tämän tyyppisestä kirjallisuudesta tapaa usein ennalta-arvattavuutta, ja niin sitä oli tässäkin, mutta se ei haitannut mitään. Kokonaisuutena tämä on hyvin valloittava kirja, josta ei kommelluksia, romantiikkaa ja huumoria puutu.

 

 ♠♠♠♠½

Tunne nälkä!

Patrik Borg: Tunne nälkä! - Syö intuitiivisesti, saavuta tuloksia

112 s., Gummerus 2018

 kannen kuvat: Shutterstock

kannen suunnittelu: Jenni Noponen

 

Patrik Borg on useita kirjoja julkaissut ravitsemusasiantuntija, mutta en ole tutustunut hänen kirjoihinsa aikaisemmin. Hyvään ravitsemukseen liittyvät asiat ovat alkaneet kiinnostaa minua melko paljon viime aikoina. Tunne nälkä! vaikutti juuri minulle sopivalta kirjalta, sillä takakannen mukaan Borg kertoo kirjassaan miten oppia kuuntelemaan oman kehon nälkä- ja kylläisyysviestejä. Se asia on minulle ollut oikeastaan aina aika haastavaa ja väitän syyn siihen olevan jo varhaislapsuudessa, jolloin ruokaa annettiin aina pyydettäessä ja opin mielitekosyömisen tavan. En halua syyllistää ketään, mutta kieltämättä aidot nälän ja kylläisyyden viestit menivät sekaisin. Yhä edelleen tunnistan itsessäni usein "suun nälän", mutta todellinen nälkä on vieläkin vaikea tunnistaa.

 

Toivoin Borgin kirjalta apua ja neuvoja siihen miten voisin oppia syömään omaa kehoani kuunnellen. Minulla on taipumusta syödä varmuuden vuoksi esimerkiksi töissä tauoilla, että ei sitten hetken kuluttua ole nälkä. Toisaalta sekin toimii, jos annoskoot ovat maltillisia, sillä näin toimittaessa nälkä ei kasva liian suureksi esimerkiksi ennen kotiin tuloa ja päivällistä. Tunne nälkä! antoi minulle paljon ajattelemista omasta ruokasuhteesta. Borgin kirja on täyttä asiaa, se on selkeä ja se pureutuu erilaisiin syömisen kulmakiviin.

 

Tämä kirja ei ole mikään pika-apu oman ruokasuhteen korjaamiseen, mutta se voi toimia työkirjana kohti intuitiivista syömistä, jossa kuunnellaan kehon viestejä. Kirjassa on todella mukana yli 10 tehtävää, jotka auttavat matkalla uusia ruokailutapoja ja -tottumuksia. Kirjasta saakin varmasti parhaan annin, jos siihen voi tutustua kaikessa rauhassa. Kirjaston rajallinen laina-aika 4 viikkoa ei välttämättä mahdollista sitä mitä kirja parhaimmillaan voisi tuoda. Kuitenkin ehtii tästä saada paljon ajatuksia niissäkin viikoissa, kuten itse nyt sain huomata. Suosittelen tutustumaan tähän kirjaan, jos haluat muuttaa jotain syömiskäyttäytymisessäsi.

Sidotut

Enni Mustonen: Sidotut

9 cd-levyä, n. 11 h

Otava 2008, alkup. 2007

lukija: Erja Manto

Sidotut on Järjen ja tunteen tarinoiden neljäs osa. Se kuvaa ensimmäisiin naiskansanedustajiin lukeutuneiden (fiktiivisten) päähenkilöidensä Hilma Maria Rantamäen ja Anna Sofia Ahlstedtin vaiheita vuoden 1913 pettymykseksi muodostuneiden eduskuntavaalien jälkeen. Kun Anna Sofia Augusta-tätinsä kuoleman jälkeen suostuu järkiavioliittoon, muuttuu talossa myös joidenkin suhtautuminen sosialistisen puoleen kansanedustajana toimineen Hilman perheeseen. Hilma perheineen päättää lähteä Amerikkaan onneaan etsimään.

Helppo ei ole sen paremmin Anna Sofian kuin Hilmankaan tie. Elämä Amerikan kultamaassa ei ole herkkua ja Harlemilaisen vuokratalon olosuhteissa olisi toivomisen varaa, puhumattakaan skraappareiden vaarallisista työoloista, jotka koskettavat myös Hilman perhettä. Vaaraa löytyy myös Anna Sofian elämästä, sillä avioliitto muodostuu väkivaltaiseksi ja kylmäksi. Paljon ehtii tapahtua ennen kuin naiset kohtaavat jälleen toisensa, eikä silloin kummankaan elämässä mikään enää ole niin kuin ennen. Kestääkö kahden eri lähtökohdista tulevan naisten välinen side kaikki elämän myrskyt?

Sidotut on paljon käänteitätekevämpi kuin sarjan aiemmat osat, ja siinä päähenkilöiden elämää ravistelee monet myrskyt. Muutaman kerran kohtalo kolhaisi päähenkilöjä niin lujaa, että melkein itsellekin tuli kyyneleet silmiin. Erja Manto kyllä lukee tarinan erinomaisesti ja siitä välittyy hienosti tekstin tunne. Odotan mielenkiinnolla mitä viidennessä osassa tapahtuu. Käsittääkseni siinä on siirrytty ajassa jo reilusti eteenpäin, mutta pianhan se selviää: otan sarjan päätösosan kuunteluun heti seuraavaksi!

♠♠♠♠

Tavoitteesta tavaksi

Anu Kangasniemi: Tavoitteesta tavaksi - Tietoisesti kohti terveyttä ja hyvinvointia

135 s., Kirjapaja 2017

kansi: Maria Appelberg

 

Tavallisesti aina kun syksy alkaa antaa ensimmäisiä merkkejä itsestään, minua alkaa kiinnostaa enemmän terveysasioita käsittelevä kirjallisuus ja lehtiartikkelit. Anu Kangasniemen uutuusteos Tavoitteesta tavaksi houkutteli pirteällä kannellaan, joten päätin kokeilla millainen tämä kirja mahtaisi olla.

 

Tavoitteesta tavaksi on kokonaisuus, jossa on mukana niin tositarinoita monenlaisista elämäntilanteista, faktoihin pohjautuvia selityksiä sille miksi ihminen toimii siten kuin toimii, vinkkejä siitä miten omaa tilannettaan voi muuttaa ja saavuttaa tavoitteensa sekä metaforia ja pohdintoja, joiden avulla voi työstää tilannettaan. Pohdintatehtävien tarkoituksena on tukea tavoitettaan kohti pyrkiviä ja laittaa heidät todella miettimään totuttuja tapoja ja niiden muuttamista.

 

Jos haluat lukea jonkin nopealukuisen kirjan, jossa on helppoja täsmäniksejä karkinsyönnin lopettamiseen tai liikunnan lisäämiseen, on tämä väärä kirja. Kuten Anu Kangasniemi loppusanoissaan toteaa, ei tämä kirja ole mikään helposti lukaistava teos, vaan pikemminkin harjoitus- tai opaskirja pitkällä matkalla. Tätä kirjaa ei minun kokemukseni mukaan voi lukea kovin nopeasti, koska tässä on niin valtavasti sisältöä. Mitään täsmävinkkejä tässä ei myöskään ole, vaan teos pyrkii tukemaan muutoksen todellisessa sisäistämisessä niin että tavoitteesta todella tulee tapa.

 

Täytyy myöntää, että minulle tämä kirja ei ihan valtavasti mitään antanut. En aina jaksanut keskittyä metaforiin ja pohdintoihin, vaikka niiden anti olisi varmasti sinänsä voinut olla melko mielenkiintoista. Tämä oli varmaan minulle hieman väärä lukuvalinta, sillä elämäntavoissani ei oikeastaan ole mitään sellaista, jota pitäisi aktiivisesti pyrkiä muuttamaan.