Aino Louhi: Mielikuvitustyttö
161 s., Suuri Kurpitsa 2019
Viime kuussa luin kaksi Reetta Niemensivun sarjakuvaa, jotka innostivat minut lainaamaan lisää sarjakuvia. Valitsin uutuuksien joukosta Aino Louhen Mielikuvitustytön. Se on sarjakuvaromaani, joka kertoo ihmissuhteista eri ikävaiheissa eli lapsuudessa, nuoruudessa ja aikuisuudessa. Miten katkeraa voikaan olla joskus ystävyys, etenkin jos ystävän joutuu jakaa jonkun kanssa. Miten ihastuminen samalla kertaa tuo huippufiiliksen ja silti lamauttaa. Miten joskus on kuin näkymätön ennen kuin joku pysähtyy kohdalle ja katsoo näkyväksi.
Ihan ensiksi minun on pakko mainita, vaikka se ei suoranaisesti tähän teokseen liitykään, että Aino Louhen äiti Kristiina Louhi lukeutuu suosikkikuvittajiini ja rakastin lapsena hänen Aino-kirjojaan ihan suunnattomasti. Vaikka äidillä ja tyttärellä onkin omat taiteelliset tyylinsä ja näkemyksensä, löydän silti myös Aino Louhen kuvituksista samanlaista viehätystä, jota koen hänen äitinsä töissä olevan. Aino Louhen piirrokset ovat äkkiseltään aika simppeleitä, mutta niistä välittyy paljon tunnetta.
Itseäni tässä sarjakuvaromaanissa puhutteli erityisesti lapsuuden ihmissuhteita kuvaava osuus. Jotenkin se tuntui niin tutulta ja ihon alle menevältä. Itselläni ei ollut alakoulun ekoilla luokilla juurikaan kavereita. Hengailin yleensä aina sen kanssa, jonka paras kaveri oli poissa koulusta, tai pyörin kolmantena pyöränä mukana - ja nimen omaan kolmas pyörä tunsin olevani. Siksi sarjakuvan tytön pelko ystävyydessä hylätyksi tulemisesta ja yksinäisyydestä kouraisee. Tämä on kuitenkin myös kokonaisuutena sellainen, että tiettyyn kohtiin haluaa palata uudelleen tarkkailemaan tulkitsemaan kuvaa ja tekstiä.
Mielikuvitustyttö on Aino Louhen ensimmäinen sarjakuvaromaani ja ainakin minä jään odottamaan niitä lisää.
