36 uurnaa: Väärässä olemisen historia

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa - Väärässä olemisen historia

Siltala 2023

Sirpa Kähkösen uusin romaani 36 uurnaa: Väärässä olemisen historia voitti viime vuonna Finlandia-palkinnon, mitä en ihmettele lainkaan. Se on vahva, melkeinpä hengästyttävä kuvaus yhden suvun vaikenemisista ja kipupisteistä, joiden vaikutukset näkyvät sukupolvelta toiselle. Kirjaa on luonnehdittu rakkaudentunnustukseksi kuolleelle äidille ja sellainen se mielestäni on.

Sirpa Kähkösen äiti Riitta (s. 1941) kuoli vuonna 2022 sairastettuaan pitkään. Äitisuhde ei ollut missään nimessä yksiselitteinen tai helppo, mutta tässä kirjassa Kähkönen silittää äitinsä ja tämän suvun kipupisteitä hellästi auki. Teksti on täynnä ymmärrystä ja anteeksiantoa siitä, mitä hän itsekin on joutunut sukupolvien ketjussa vuorollaan kokemaan. 36 uurnaa on viisas ja lempeä kirja, ja vaikka se onkin kaunokirjallinen, perustuu se todellisiin asioihin ja tapahtumiin.

Vaikka Kähkönen kietoo menneiden sukupolvien valinnat ja virheet ymmärrykseen ja empatiaan, oli tämä kirja kuitenkin todella kuormittavaa luettavaa. Niin Kähkösen äidin kuin hänen itsensäkin lapsuus oli täynnä riittämättömyyden tunnetta ja pelkoakin, mutta raskaita kokemuksia oli jo aiemmillakin sukupolvilla. Vaikeneminen vei monelta mahdollisuuden ymmärtää ja tulla ymmärretyksi jo aiemmin.

Tunnistan Kähkösen tekstistä sen, että ihmisen kuoleman jälkeen häntä pystyy monesti ymmärtämään paremmin. Tuntuu kuin ihminen kuollessaan veisi mennessään virittyneet ja värittyneet tunteet ja tarjoaisi samalla mahdollisuuden asioiden objektiivisempaan tarkasteluun. Itse koen niin omasta äitisuhteestani, sillä meillä oli aika myrskyisä suhde niin hyvässä kuin pahassa. Äitini kuoleman jälkeen hänet on ollut helpompi kietoa ymmärrykseen ja hellyyteen. Ehkä Kähkösen kirja oli siksikin niin kuormittavaa luettavaa, että olen samankaltaista ajatustyötä ja hyvästelyä tehnyt itsekin mielessäni kevään 2022 jälkeen.

Aina tytär, aina äiti

 

Kirsi Hiilamo & Heli Pruuki: Aina tytär, aina äiti - Aikuisen naisen suhde omaan äitiin

184 s., Kirjapaja 2020

kansi: Sanna-Reeta Meilahti

Olen etenkin viime vuosina pohtinut paljon omaa äitisuhdettani ja samalla laajemminkin paikkaani sukupolvien ketjussa. Millainen äiti minut on kasvattanut, entä hänet? Minkälainen elämänpolku oli isoäitini isoäidillä? Itse en ole äiti, mutta luulen, että jokainen kasvattaja kantaa mukanaan kaikuja jopa sukupolvien takaa. Ei niitä välttämättä mitenkään tunnista, mutta jokainen kasvattaja jättää jälkensä. Jokainen poimii omaan tekemiseensä vaikutteita omista kokemuksistaan, hyvistä ja huonoista - mikä oli hyvin, mitä itse ei halua toistaa.

Kun tämä Hiilamon ja Pruukin teos aikuisen naisen äitisuhteesta ilmestyi, kiinnostuin aiheesta oitis. Oma äitisuhteeni ei aina ole helpoin mahdollinen. Olemme äitini kanssa ihmisinä hyvin erilaisia, mikä osaltaan aiheuttaa kitkaa. Parhaiten meillä menee, kun ei nähdä liian usein, sillä muuten voi puhjeta myrsky. Vuosien varrella on puolin ja toisin tapahtunut asioita ja sanottu sanoja, jotka ovat loukanneet ja haavoittaneet. Kuitenkin etenkin lapsuudestani muistani paljon hyviä hetkiä, miten hauska ja kekseliäs ja elämäniloinen äiti oli. Niistä hetkistä olen kiitollinen. Äitisuhde, samoin kuin muutkin ihmissuhteet, muuttuu ja muovautuu elämän varrella, ja se pitää vain hyväksyä.

Aina tytär, aina äiti herätti minussa valtavasti ajatuksia, sillä äitisuhteen moninaisuus on kuvattu tässä teoksessa mielestäni todella hyvin. Kantava ajatus on äitisuhteen erityisyys, se, että suhde omaan äitiin on yksi naisen elämän keskeisimpiä ihmissuhteita. Äitisuhde vaikuttaa monesti muihin ihmissuhteisiin mutta myös omaan identiteettiin. Tunnistan sen omalla kohdallani ainakin osittain. Näistä asioista olisin mielelläni lukenut laajemminkin, sillä alle 200 sivua käsittävä kirja jää ehkä tietyllä tavalla hieman suppeaksi. Tuntuu, että tässä vasta raapaistaan pintaa.

Aina tytär, aina äiti on sujuvalukuinen ja kiinnostava teos. Se sopii mielestäni hyvin työkaluksi oman äitisuhteen tarkasteluun, mutta myös luettavaksi ihan muuten vain.