Nousiainen, Miika: Vadelmavenepakolainen270 s., Otava 2007
Tartuin Vadelmavenepakolaiseen oikeastaan ilman minkäänlaisia ennakko-odotuksia. Tiesin siitä vain sen, että se on puhuttu ja melko suosittukin teos. Päätin lukea tämän Kuusi kovaa kotimaista -haasteeseen.
Vadelmavenepakolaisella on kirjana ihanalta ja houkuttelevalta kalskahtava nimi: olen hulluna vadelmiin. Kun aloitin lukemaan teosta, en oikeastaan tahtonut päästä siihen sisälle. Lopulta onnistuin ja huomasin, että teos on hauskahko. Vadelmavenepakolainen kertoo suomalaismiehestä, joka tahtoisi olla ruotsalainen. Kirja käsittelee suomalaisten ja ruotsalaisten välisiä kulttuurieroja koomisessa valossa. Kieli on värikästä ja kuvailevaa, väkisinkin suupielet vääntyvät hymyyn.
Juonessa on hätkähdyttäviäkin tapahtumia tyylillä "tarkoitus pyhittää keinot". Niinpä niin. Mielestäni osa kohtauksista oli järkyttäviä tai ahdistavia, sillä suomalaismies Mikko on todella fanaattinen päämääräänsä pyrkiessä. Mielestäni se rikkoo teoksen tunnelmaa ja huonontaa juonta. Tietysti teos kuvastaa samalla sitä, että loppujen lopuksi huomaa mikä onkin tärkeintä/hienointa/parasta, mutta silti teos on jotenkin hienotunteisella tavalla brutaali.
Rakenteellisesti on mielenkiintoista seurata vuosien ajan päähenkilön matkaa ruotsalaiseksi. Teos ilmestyi vuonna 2007, mutta juonikuviot jatkuvat vuoteen 2010 asti. Olisi mielenkiintoista tietää, olisiko juoni erilainen jos se olisi kirjoitettu vasta pari vuotta sitten; ehkä tarina olisi saanut lisämausteita esimerkiksi kruununprinsessa Victorian häistä.
Vadelmavenepakolaisella on kirjana ihanalta ja houkuttelevalta kalskahtava nimi: olen hulluna vadelmiin. Kun aloitin lukemaan teosta, en oikeastaan tahtonut päästä siihen sisälle. Lopulta onnistuin ja huomasin, että teos on hauskahko. Vadelmavenepakolainen kertoo suomalaismiehestä, joka tahtoisi olla ruotsalainen. Kirja käsittelee suomalaisten ja ruotsalaisten välisiä kulttuurieroja koomisessa valossa. Kieli on värikästä ja kuvailevaa, väkisinkin suupielet vääntyvät hymyyn.
Juonessa on hätkähdyttäviäkin tapahtumia tyylillä "tarkoitus pyhittää keinot". Niinpä niin. Mielestäni osa kohtauksista oli järkyttäviä tai ahdistavia, sillä suomalaismies Mikko on todella fanaattinen päämääräänsä pyrkiessä. Mielestäni se rikkoo teoksen tunnelmaa ja huonontaa juonta. Tietysti teos kuvastaa samalla sitä, että loppujen lopuksi huomaa mikä onkin tärkeintä/hienointa/parasta, mutta silti teos on jotenkin hienotunteisella tavalla brutaali.
Rakenteellisesti on mielenkiintoista seurata vuosien ajan päähenkilön matkaa ruotsalaiseksi. Teos ilmestyi vuonna 2007, mutta juonikuviot jatkuvat vuoteen 2010 asti. Olisi mielenkiintoista tietää, olisiko juoni erilainen jos se olisi kirjoitettu vasta pari vuotta sitten; ehkä tarina olisi saanut lisämausteita esimerkiksi kruununprinsessa Victorian häistä.
Teos on mielenkiintoisella tavalla erilainen, mutta enpä olisi mitään menettänyt, vaikka se olisi lukematta jäänyt.
♠♠½
♠♠½
