Kaikki mahtuu sekuntiin - Sanoja hetkien kauneudesta

Anna-Mari Kaskinen: Kaikki mahtuu sekuntiin - Sanoja hetkien kauneudesta

48 s., Kirjapaja 2011

 

Anna-Mari Kaskisesta on tullut luottorunoilijani, jonka tuotannosta löytyy niin monenlaisia runoja, että varmasti löytää kyllä jokaiseen hetkeen sopivia tekstejä ja ajatuksia. Kaikki mahtuu sekuntiin -teoksen kansi vaikutti sopivan kesäiseltä samoin kuin alanimeke Sanoja hetkien kauneudesta, että ajattelin tämän olevan sopiva runokirja kesällä luettavaksi. Teoksen runot on koottu Kaskisen aikaisemmista runokokoelmista, joista muutamia olenkin jo lukenut.

 

Kuten olin arvellut, tämä teos sopi oikein mainiosti kesäiltoina makusteltavaksi kokonaisuudeksi. Vaikka tämä teos ei sinänsä käsittele kesää, toi se silmieni eteen erityisesti kauniit kesäillat, jotka minussa aina herättävät jonkinlaisen "elossa olemisen" ja onnellisuuden tunteet. Kaskinen kirjoittaakin hyvin kauniisti pienten hetkien kauneudesta ja merkityksellisyydestä. Suosittelen tätä teosta kaikille, jotka kaipaavat luettavakseen niin runomuodon kuin sisällönkin puolesta selkeää runoutta. Taisin juuri tajuta, että tykkään Kaskisen runoudesta varmasti siksikin, että hänen runojaan lukiessa ei tarvitse yrittää löytää sanomaa rivien välistä ja kauheasti analysoida, vaan voi vain nauttia kauniista kielestä ja ymmärrettävistä ajatuksista.

Kanssasi tämä matka

Anna-Mari Kaskinen: Kanssasi tämä matka - Runoja välittämisestä

kuvitus: Minna L. Immonen

47 s., Kirjapaja 2011

 

Anna-Mari Kaskisen runokokoelma Kanssasi tämä matka: Runoja välittämisestä, on tunnelmaltaan mielestäni hyvin haikea. Siinä on tietynlaista toivonkipinää, huomisen odotusta ja valoa, mutta toisaalta hyvin paljon haikeutta ja kiitosta päivistä, jotka ovat menneet. Runot ikään kuin kiittävät kuljetusta matkasta.

 

Pääsääntöisesti runot ovat tässä kokoelmassa hyvin lyhyitä, osin jopa hieman mietelausemaisia, mikä ei kyllä suinkaan ole paha asia. Tässä kokoelmassa ei myöskään näy niin selkeästi se perinteinen loppusoinnullinen runo, joka on Kaskiselle mielestäni sangen ominaista. Sitä ehkä jäin hieman kaipaamaan, mutta toisaalta mietelausemaiset pienet "tutkielmat" matkasta eivät välttämättä loppusointuja kaipaa eivätkä ne niihin niin sopisikaan. Niistä tulisi silloin jotenkin ehkä liian filosofisia minun makuuni.

 

Kokonaisuudessaan tämä on ihan miellyttävä runoteos, mutta on Kaskinen kirjoittanut tunteisiin vetoavampiakin teoksia kuin tämä. En oikein edes tiedä kenelle tämä olisi suunnattu tai että mikä runojen sanoma on. Kiittäminen nyt ainakin, mutta voisiko niillä olla jollekin jokin syvempi merkitys, kuten lohdutus menetyksen hetkellä. Yksilön tulkinnastahan se on kiinni tietysti, minä tulkitsen pisteiksi nyt nämä:

 

♠♠♠

Lämpimin ajatuksin

Anna-Mari Kaskinen: Lämpimin ajatuksin

kuvitus: Minna L. Immonen

Kirjapaja 2010

 

Jälleen kerran esittelyvuoron saa Anna-Mari Kaskisen runoteos, mutta tällä kertaa en oikein tiedä, mitä tästä kirjoittaisin. Jotenkin tuntuu, että Lämpimin ajatuksin ei sykähdyttänyt minua niin paljon kuin Kaskisen useimmat runoteokset ovat tehneet.

 

Lämpimin ajatuksin sisältää runoja ystävyydestä, rakkaudesta ja välittämisestä. Niistä voisi löytää vaikkapa katkelmia korttiin viestiksi vastaanottajalle, sillä niissä sanotaan asioita hienosti. Runot ovat soljuvia, niissä on hyvä rytmi ja sanat, mutta silti jotain jäi puuttumaan. 

 

Kokoelma sopii mielestäni erityisen hyvin tähän pimeään ja koleaan vuodenaikaan, mutta siitä huolimatta teos jäi minulle jotenkin ulkokohtaiseksi. En tiedä johtuisiko tunne osittain siitä, että olen nyt viime aikoina viihtynyt nimen omaan Kaskisen runouden parissa: virkistäisikö vaihtelu? Niin tai näin, ovat runot kuitenkin kauniita, mutta eivät puhutelleet minua. Se ehkä jopa hieman harmittaakin.

 

♠♠♠

 

***

 
Luin samalla kertaa myös toisen Kaskisen runoteoksen, Sydämen täydeltä, mutta se sisälsi kevätrunoja, enkä oikein päässyt näin syksyllä sille sopivaan tunnelmaan. Tästä syystä en kirjoita siitä sen enempää.

Lepoa ja voimaa: Runoja rauhallisiin hetkiin

Anna-Mari Kaskinen: Lepoa ja voimaa - Runoja rauhallisiin hetkiin

kuvitus Minna Immonen

46 s., Kirjapaja 2012

 

Anna-Mari Kaskisesta on vähitellen kehkeytynyt suosikkirunoilijani, jonka jokaisesta kokoelmasta olen aina löytänyt jonkin erityisen sykähdyttävän ja puhuttelevan runon. Lainasin heinäkuussa töiden loputtua vinon pinon Kaskisen runoteoksia, sillä kyseisessä kirjastossa on todella hyvä valikoima Kaskisen teoksia. Nyt lukuvuoroon pääsi Lepoa ja voimaa, josta ajattelin ehkä löytäväni syksyksi "tunnusrunon", sillä kiireinen syksyni ei paljon sijaa levolle anna. Hämmästyksekseni ja pettymyksekseni mikään tämän kokoelman runoista ei erityisesti puhutellut minua.

 

Lepoa ja voimaa -kokoelmassa on oikeastaan koko ajan jotenkin hengellinen tunnelma, mikä on kyllä Kaskiselle tyypillistä. Muissa teoksissa tuo hengellisyys ja eräänlainen hartaus ei tule kuitenkaan esiin samalla tavalla kuin tässä teoksessa, onneksi. Nyt minusta nämä kaksi asiaa jotenkin tekivät tästä liian aatteellisen, jos näin voi sanoa. Tunnelma on myös jotenkin haikea ja kaipaava, jotain muuta kuin kuvittelin. Ehkä kuvittelin, että kokoelmassa olisi jotenkin "hoivaavia" runoja tai sellaisia voimaa valavia, mutta olin väärässä.

 

Vaikka runojen aiheet ja vivahteet eivät tällä kertaa minua erityisesti puhutelleet, pidin kuitenkin Kaskisen runojen mitasta. Runot ovat soljuvia, loppusointuisia ja rimmaavia. Minna Immosen luoma kuvitus on kaunis, ja mielestäni tässä teoksessa se paras asia. Moni kuva on sellainen, että sitä ihan mielikseen pysähtyy katselemaan. Niissä oleva tunnelma on arkisempi kuin runoissa, ja tässä tapauksessa proosallisuus on oikein hyvä asia.

 

♠♠

Tahtoisin kulkea vierelläsi

Anna-Mari Kaskinen: Tahtoisin kulkea vierelläsi

kuvitus: Marc Chagall

47 s., Kirjapaja 2001

 

Töiden loputtua mukaan kahlimiini teoksiin lukeutuu myös Anna-Mari Kaskisen runoja. Lainasin heti useamman teoksen, joten syksyn mittaan pääsette varmasti lukemaan vielä lisää mielipiteitäni Kaskisen runoista. Pidän Kaskisen runoista paljon, niissä on mukavasti tunnelmaa ja hyvä rytmi. Tahtoisin kulkea vierelläsi on nähdäkseni taattua Kaskista: huolellista ja kaunista.

 

Tahtoisin kulkea vierelläsi on mielestäni osuva ja hyvä nimi tälle kokoelmalle, joka sisältää runoja kaipuusta rakkaan ihmisen viereen. Kaipuu on saattanut syntyä kuoleman erotettua parin, mutta myös teiden erkaannuttua muuten: se jää lukijan oman tulkinnan varaan. Paljon on runoja myös halusta lohduttaa, kulkea vierellä huonoina aikoina.

 

Kaskisen runoissa on monesti läsnä jonkinlaista henkisyyttä, mutta pääosin runot ovat tulkittavissa myös ilman henkistä/jumalallista sävyä. Kokoelma toisensa jälkeen en voi olla ihailematta Kaskisen kykyä käyttää sanoja näin taiten ja herkästi, tunnelmia luoden ja lukijaa elähdyttäen. Perinteinen loppusoinnullinen runo todellakin kukoistaa hänen teksteissään. Tämäkin kokoelma on tasapainoinen kokonaisuus.

 

Kauneimpia runoja teoksessa olivat mielestäni "Ei kadota voi hetki, jonka jaamme." ja "Hän äsken oli täällä.". Niiden rakastava sävy, kaipaus ja lämpö puhuttelee minua erityisesti, vaikka olenkin sinänsä hyvin epäromanttinen persoona. Kokemuksesta voin siis sanoa, että Kaskisen runot puhuttelevat monenlaisia persoonia: ei tarvitse olla herkkä ja romanttinen vaikuttuakseen Kaskisen kauniista sanoista.

Sinulle laulavat linnut

Anna-Mari Kaskinen: Sinulle laulavat linnut

kuvitus: Minna L. Immonen

48 s., Kirjapaja 2011

 

Kävin taannoin kirjaston runohyllyllä tutkimassa, jos jotain mielenkiintoista osuisi silmiin. Södergranin runoista kirjoitin jo maaliskuussa, joten nyt on vuorossa toinen löytöni, Anna-Mari Kaskisen ihanan valoisa ja keväinen runokokoelma Sinulle laulavat linnut. Kokoelman on jälleen kerran kuvittanut Minna L. Immonen, jonka hempeiden kuvien tunnelmat täydentävät runoja hienosti. Kaskiselta tuntuu kyllä löytyvän runokokoelmia jokaiseen hetkeen ja tilanteeseen!

 

Sinulle laulavat linnut kuvaa pääosin luonnon keväistä heräämistä ja minun tulkintani mukaan myös niitä tunteita, joita ihmisissä keväisin yleensä herää: innostusta, ihastumista, iloisuutta. Hän kuvaa lähes kaikkia näitä asioita luonnon kautta, mutta minua useampikin runo puhutteli tällä tavalla ikään kuin kaksitasoisesti. Kaskisen runot ovat pääosin perinteisiä ja loppusoinnullisia, niin kuin luontorunojen pitää mielestäni ollakin. En tiedä miksi minulle luontoruno on minulle mieluisa loppusoinnullisena, niin vain on. Ehkä on kyse perinteikkyydestä ja siitä, että luonto herää keväisin vuosi toisensa jälkeen: niin on ollut jo satoja vuosia.

 

Kokoelman runoissa on raikkautta, herkkyyttä ja voimaa samaan aikaan. Niissä on myös jotakin hyvin kunnioittavaa, ikään kuin nöyrtymistä luomakunnan edessä. Se on mielestäni kaunista, sillä Kaskinen ei vie tuota nöyryyttä nöyristelyksi. Immosen kuvitus mielestäni täydentää tätä mielikuvaa hyvin, sillä kuvitus ei yritä vetää huomiota itseensä. Välillä kuvat puolestaan auttavat avaamaan uutta tulkintaa runosta, jonka kanssa se on samalle aukeamalle sijoitettu.

 

Kaskinen on jo lunastanut paikkansa suosikkirunoilijoideni joukossa, siitä ei pääse mihinkään. Olen aikaisemmin lukenut häneltä neljä kokoelmaa, joista kolmesta olen kirjoittanut tänne blogiini. Mielestäni on hienoa, että Kaskinen hallitsee aiheita niin laaja-alaisesti ja osaa vieläpä tuoda ne esiin sujuvasti. Kaskisen runoissa sanat eivät välttämättä ole hienoja tai monimerkityksisiä, mutta kokonaisuutena niistä muodostuu mielenkiintoinen verkko. Lainaisin tähän loppuun jotakin ihanaa keväistä runoa, mutta en osaa valita minkä tahtoisin tähän laittaa. Siispä kehotan teitä tutustumaan kokoelmaan itse, jos ajatus kevätrunoista kiinnostaa.

 

♠♠♠♠

Lämpöä ja valoa: Runoja iltojen hämärään

Anna-Mari Kaskinen: Lämpöä ja valoa - Runoja iltojen hämärään

kuvitus: Minna L. Immonen

48 s., Kirjapaja 2006

Anna-Mari Kaskisen vuonna 2006 ilmestynyt runoteos Lämpöä ja valoa - Runoja iltojen hämärään kuvaa nimensä mukaisesti tätä hämärää vuodenaikaa, jota nyt elämme. Kirjan tunnelma on ehkä enemmän syksyinen kuin talvinen, mutta lumettomana ja koleana joulukuun alun iltanakin tämä on erinomainen luettava. Minna L. Immonen on luonut runoille tunnelmallisen kuvituksen, joka ei paremmin voisi tähän kirjaan sopia.

Kaskisen runot käsittelevät monenlaisia asioita, kuten ystävyyttä, luontoa, lapsuutta, ikävää ja surua sekä toivorikkautta. Minua eniten puhutteli runo Kynttilän liekki kertoo sivulta 15. Kyseinen runo kuvaa sitä kaipuuta ja rakkautta, jota me tunnemme edesmenneitä läheisiämme kohtaan. Runon tunnelma on samalla kertaa hauras ja vahva, se viipyilee muistoissa mutta katsoo myös tulevaan.

Kaskinen käsittelee aiheitaan hänelle tunnusomaisen herkästi. Välillä runoissa häivähtää surumielinen tunnelma, toiset runot taas ovat valoisampia ja eräällä tavalla ponnekkaampia. Kaskinen osaa pienillä sanavalinnoilla ja rytmiikan keinoilla luoda runoihinsa hyvin erisävyisiä tunnelmia, mikä on mielestäni rikkaus. Vaikka Kaskisen runot eivät kaikki olekaan perinteisen loppusoinnullisia runoja, pidän niistä kokonaisuutena. Hänen runojaan on helppo tulkita, vaikkei olisikaan mikään runouden asiantuntija. Itse arvostan sitä, miten Kaskinen pystyy luomaan helppotajuista lyriikkaa, jota samalla voi myös tulkita ja tutkiskella yksityiskohtaisestikin.

Pidin valtavasti viime vuonna lukemastani Kaskisen runoteoksesta Hehkuvin värein. Tämä kokoelma yltää mielestäni samalle tasolle kuin Hehkuvin värein, ja olen iloinen siitä, että Kaskisen runot ovat selkeästi tasaisen hyviä. Tästä kokoelmasta löytyi myös yksi sama runo kuin edellä mainitusta kokoelmasta, joten ihmekös tuo jos tunnelma tuntuu tutulta.

♠♠♠♠

Olemisen onnea

Anna-Mari Kaskinen: Olemisen onnea

kuvitus: Minna L. Immonen

47 s., Kirjapaja 2013

Anna-Mari Kaskisen runoteos Hehkuvin värein teki minuun suuren vaikutuksen noin vuosi sitten. Tuon teoksen jälkeen minulle jäi halu lukea lisää hänen runouttaan, mutta jotenkin minulle on ollut vaikeaa löytää monipuolisesta tuotannosta juuri sellainen kokoelma, joka kiinnostaisi erityisen paljon. Nyt bongasin hänen uusimman teoksensa Olemisen onnea ja päätin kokeilla tätä. Ihan niin suurta vaikutusta tämä ei tehnyt kuin Hehkuvin värein teki aikoinaan, mutta on tälläkin teoksella ansionsa.

Olemisen onnea sisältää valtaosin melko lyhyitä runoja, jotka kuvaavat tiiviisti hetkessä elämistä ja pieniä onnen sirpaleita, joita aina on läsnä. Hänen runoissaan on elämänuskoinen ja valoisa näkökulma, jonka Minna L. Immonen maalailee kuvituksessaan hyvin esiin. Pidän siitä, että vaikka Kaskinen ei käytäkään välttämättä loppusointuja, on runojen tunnelma silti hyvin perinteinen ja helposti tulkittavisssa. Osa näistä runoista sopisi hyvin mietilauseiksi kaikessa lyhykäisyydessään ja ytimekkyydessään.

Kuten sanoin, Kaskisen runoja on helppo tulkita. Hän kuvaa runoissaan usein luontoa ja sen kiertokulkua, mikä tekee runoista mielestäni jotenkin erityisen kauniita. Näennäisesti luontoa kuvaavat runot kuitenkin kuvaavat samalla myös ihmiselämän erilaisia tilanteita ja mielestäni onkin hyvin harmonista käyttää luontoa kaiken peilaajana, sillä luonti muutoksineen on kuitenkin lähes aina jollakin tapaa ympärillämme. Mielestäni Kaskinen onnistuu tällä kokoelmallaan antamaan ihmisille elämänuskoa: luontokin aina herää uudelleen keväällä, vaikka välillä olisikin ollut myrskyävä syys ja talven kylmyys, joten miksei sitten ihminenkin selviäisi vaikeistakin ajoista.

♠♠♠½

Hehkuvin värein

Anna-Mari Kaskinen: Hehkuvin värein - Sanoja vuosien kauneudesta

48 s., Kirjapaja 2012

 

Anna-Mari Kaskinen on minulle uusi runoilijatuttavuus, mutta tämä Hehkuvin värein -kokoelma on kiinnostanut minua jo viime kesästä. Silloin kirjastossa viransijaisuutta tehdessäni muovitin ja tarroitin kirjoja, jolloin tämä teos päätyi ensimmäisen kerran käsiini. Sen uskomattoman kaunis kansi lumosi minut heti ja olisin sen saman tien lainannutkin, mutta siitä oli (valitettavasti) varauksia. Minulle tuli niin surku ruveta kirjaston käytännön mukaan leikkaamaan kansipaperia (kuten kuvasta näkyy) muovittamista varten, koska se oli niin upea ja tehosi minuun. Niin, tuo kuvassa oleva nide on juurikin minun muovittamani. :-)

 

Kaskisen uusin runoteos on teemaltaan suunnattu enemmän vanhemmalle ihmiselle, sillä se käsittelee vuosien kulkua ja menettämistäkin, asioiden muuttumista. Silti mielestäni tämä sopii luettavaksi myös nuorelle lukijalle, sillä ainakin minua se puhutteli ja pidin hänen runoistaan kovasti. Näissä runoissa oli usein huomattavissa kaksi ulottuvuutta, toisen muodosti se mitä sanat sanoivat, toisen muodosti se mitä lukija itse ajatteli tai miten runot koki. Se on mielestäni hienoa, sillä lukijalle jää paljon tilaa kokea ja pohtia runoja.

Kaskisen runot ovat pääsääntöisesti loppusoinnullisia, oikein perinteistä lyriikkaa siis. Se on minuun aina uponnut modernia runouttua enemmän, joten ehkä siksikin tämä teos oli mielestäni hyvä. Kaskinen käyttää sanoja taitavasti ja runoihin sopivasti, ehkä voisi sanoa jopa osuvasti. Minä pidin tästä kyllä paljon ja suosittelen tätä lämpimästi. Tämä voisi olla hyvä joululahjavinkki runoista pitäville, minä ainakin tykkäisin jos tämän joskus hyllyyni saisin. Minun on nyt kovasti vaikea arvostella tätä teosta, sillä en oikein uskalla sille kovin suuria pisteitä antaa. Ehkä tämä on osuvin minun mielestäni:

 

♠♠♠♠