Klaanin vieraana

Kaisa Viitala: Klaanin vieraana

Nummien kutsu 1

Karisto 2024

äänikirjan lukijana Emma Louhivuori

Hullu luokka -kirjoistaan tunnetuksi tullut Kaisa Viitala on viime vuosina kirjoittanut aikuisille suunnattuja kirjoja, joista viimeisin on Nummien kutsu -sarjan avausosa Klaanin vieraana. Se sijoittuu 1700-luvun Skotlannin ylämaille. Päähenkilö on liikuntarajoitteinen, "raajarikko", Agnes, joka tarvitsee liikkumisensa tueksi kävelykeppiä.

Agnes on tasapainoinen nuori nainen, jonka vanhemmat ovat halunneet suoda ainoalle lapselleen kaiken sen maallisen hyvän, minkä vain suinkin voivat tarjota. Agnesista on kasvatettu osaava talousihminen, joka ei toki itse pysty kaikkia askareita suorittamaan, mutta tietää mitä pitää tehdä ja milloin. Hän on saanut seurata aikaansa ja nauttia kirjallisuudesta ja uusien asioiden oppimisesta.

Kun isän työ vie vanhemmat toiselle mantereelle, matkustaa Agnes Lontoon kodistaan setänsä perheen luokse Edinburgiin. Kuin sattuman kautta Agnes törmää ylämaalaispäällikkö Fingal MacTorrianiin, tunnettuun jakobiittikapinalliseen, jolla on jokseenkin kyseenalainen maine muutenkin. Moni nuori nainen kilpailee hänen huomiostaan ja yhtä moni silmäätekevä yrittää pysyä hänen suosiossaan, sillä Fingalilla on vaikutusvaltaa. Agnes vähät välittää siitä, hän haluaisi vain olla rauhassa.

Elämä kuitenkin kuljettaa Agnesin Fingalin suvun linnaan Skotlannin ylämaille tämän sisaren kutsumana. Melko pian Agnes huomaa, että päällikkönä olo ei ole aina helppoa, etenkään jos on sijaisena omalle isälleen. Lontoon kasvatti pääsee seuraamaan läheltä valtakunnantason juonittelua ja klaanin sisäistä taistelua herruudesta. On ilmassa romanttinenkin väre, sillä tahdostaan huolimatta Agneskaan ei ole immuuni Fingalin karismalle.

Minä tykkäsin tästä kirjasta. Mukaansatempaavaa skottimeininkiä, historiaa, vaaroja ja ripaus romantiikkaa. Mitä muuta voisi enää toivoa?

Järki ja tunteet

Jane Austen: Järki ja tunteet

Teos 2020, äänikirjana 2023

alkup. Sense and Sensibility, 1811

suomentanut Kersti Juva

lukijana Liisa Pöntinen

Luin nuorempana, lähinnä joskus lukioikäisenä, lähes kaikki Jane Austenin romaanit. Erityisesti Ylpeys ja ennakkoluulo sykähdytti silloin, mutta jostain syystä Järki ja tunteet jäi lukematta. Ehkä ihan hyvä niin, sillä nyt tutustuin tähän kirjaan ihan tuoreelta pohjalta ja Kersti Juvan raikkaasti suomentamana. Pidin tästä kirjasta hyvin paljon ja nautin siitä, miten Austen kuvaa ihmisten moraalia, ulkokultaisuutta ja oman edun tavoittelua mutta myös aitoa ystävyyttä.

Järki ja tunteet on herkullinen, suorastaan viihdyttävä kertomus, jonka päähenkilöt ovat Dashwoodin siskokset Elinor ja Marianne. Elinor on käytännöllinen, maltillinen ja ystävällinen ihminen, joka usein yrittää hillitä impulsiivisempaa pikkusisartaan Mariannea. He ovat leskiäidin tyttäristä vanhimmat, vähävaraisia, mutta eivät suorastaan köyhiä. Ympäröivään seurapiiriin heitä johdattaa ystävälliset sukulaiset ja muut hyväntekijät, jotka tosin luulevat tietävänsä toinen toistaan paremmin neitojen rakkauksista ja tulevista avioliitoista, joista he eivät itse olleet vielä lainkaan tietoisia... Spekulointia siis riittää, ja kummallakin on toki rakkautensa ja sydänsurunsa.

Austenin henkilöhahmot ja yhteiskunnallinen kuvaus ovat kyllä kerrassaan mainiota. On huikean hienoa, että Kersti Juvan kaltainen ansioitunut kääntäjä on tehnyt tästä nykylukijan mieleen olevan tuoreen, mutta silti teoksen ilmestymisajan viitekehykseen sopivan suomennoksen. Juva on suomentanut myös Ylpeyden ja ennakkoluulon. Siihen en ole tutustunut, vaan olen lukenut kirjan viimeksi vanhempana käännöksenä. Nyt houkuttelee kyllä kovasti päästä kokemaan Ylpeys ja ennakkoluulo uutena käännöksenä. Näkyypä Arkaileva sydän (aik. Viisasteleva sydän, alkup. Persuasion) olevan myös tulollaan Juvan kääntämänä.

Hiekkalinnoja Jylhäsalmella

Kirsi Pehkonen: Hiekkalinnoja Jylhäsalmella

Jylhäsalmi, osa 9

Otava 2024

Kirsi Pehkosen uusin Jylhäsalmi-kirja Hiekkalinnoja Jylhäsalmella yllättää erilaisella kerrontaratkaisullaan. Tässä kirjassa tarina nimittäin kulkee osittain kahdessa aikatasossa, kahden eri aikakauden nuoren/nuoren aikuisen silmin, ennen kuin kietoutuu yhdeksi tarinaksi. Hyvin toimiva ja juonellisesti mielestäni oivallinen ratkaisu.

Selma on saapunut joksikin aikaa Jylhäsalmelle enonsa Esan ja tämän Sisko-vaimon luo. Vain muutamaa kuukautta aiemmin koko elämä on mennyt uusiksi avioeron ja muuton myötä. Työnantaja on laittanut töihin hukuttautuneen Selman pitämään ylityövapaitaan, joten äkillinen vapaa-aika tarjoaa tilaa ajatella. Lapsuuskesistä rakkaat Jylhäsalmen maisemat tarjoavat myös uutta tekemistä ja mahdollisuuden todella irtautua kaikesta vanhasta.

Toisessa aikatasossa eletään kesää 1973, jolloin Jylhäsalmen leirintäalue kukoisti ja matkailijoita riitti. Kioskilla kesätyöntekijänä oleva Taina ottaa itsenäisen elämän ensiaskeleita. Kotitilan töiden sijaan Taina tienaa omaa rahaa niin opiskeluja kuin omia ostoksiaan varten. Rakkausrintamallakin on muodostumassa ensimmäinen pidempi oikea parisuhde. Leirintäalue kioskeineen ei kuitenkaan olekaan ihan niin turvallinen lintukoto kuin voisi kuvitella, sillä kaikenlaisia kulkijoita on liikkeellä.

Selman ja Tainan elämät sivuavat toisiaan Jylhäsalmen nykyhetkessä. Jylhäsalmen vanha leirintäaluekin herää vielä kerran eloon, kun kyläläiset kokoavat voimansa yhteen ja järjestävät ison retroleiritapahtuman. Kuten aina, jylhäsalmelaiset tekevät paljon pyyteetöntä työtä yhteiseksi hyväksi. Ympärillä kukoistaa kaunis kesä vesistöineen. Suorastaan rakastan Jylhäsalmen miljöötä. Kuten olen aiemminkin sanonut, se kuvaa Suomen kesää kauneimmillaan. Jotain nostalgistakin tuollaisissa kyläyhteisöissä ja idyllisessä maaseudussa on. Joskus toivon, että pystyisin tekemään matkan aikaan, jolloin maaseutu oli vielä täynnä elämää. Se kun ei ole mahdollista, niin onneksi on Jylhäsalmi tarjoamassa mielikuvitusmatkoja.

Talven taikaa Jylhäsalmella

Kirsi Pehkonen: Talven taikaa Jylhäsalmella

Jylhäsalmi 8

123 s., Karisto 2023

kannen kuva: Petri Jauhiainen

kansi: Saana Nyqvist

Kirsi Pehkosen suosittu maalaisromanttinen Jylhäsalmi-sarja on edennyt jo kahdeksanteen osaansa. Talven taikaa Jylhäsalmella on sarjan ensimmäinen talvinen osa. Pidän sarjasta paljon, mutta joudun silti toteamaan, että tämä talvinen osa ei oikein vienyt mennessään ja ohuen kirjan lukemiseen kuluikin hämmästyttävän paljon aikaa. Talven taika jäi puuttumaan, kun samassa ohuessa kirjassa valmisteltiin ja pidettiin joulumyyjäiset, vähän fiilisteltiin talvea, ohitettiin joulu vauhdilla ja saavuttiin vuodenvaihteeseen.

Eerika on saapunut Lontoosta pitkälle joululomalle vanhempiensa luokse Jylhäsalmelle. Äidin pyörittämä lossikahvila Lossari uinuu talviuntaan, mutta joulumyyjäisistä saadaan säpinää kylälle. Joululomansa aikana Eerika miettii elämänvalintojaan, sillä Jylhäsalmen leppoisa elämänmeno on jotain vallan muuta kuin Lontoon finanssimaailma. Jylhäsalmella on hyvä olla, vaikka se tarkoittaakin myös sellaisten ihmisten kohtaamista, jotka hän oli jo jättänyt taakseen. Teinivuosien rakkaus ilmestyy jälleen Eerikan elämänpiiriin, mikä herättää pitkästä aikaa perhosia mahanpohjassa.

Tämän kirjan suurin haaste on mielestäni se, että pieneen sivumäärään on haluttu yhdistää kaikki perinteiset talven touhut. Tässä olisi aineksia samanlaiseen viihdyttävään ja viehättävään maalaisromantiikkaan kuin sarjan muissakin osissa, mutta kun kaikki asiat vain ohitetaan pikavauhtia, niin ei siinä paljon talven taikaa ehdi aistimaan. Liekö kirjailijaa kiire painanut, sillä häneltä ilmestyi myös joulukalenteriksi sopiva kirja ja hieman aiemmin myös uuden sarjan avausosa. Harmillista joka tapauksessa, sillä sarja on muuten ihana, mistä johtuen odotukset olivatkin korkealla.

Unikoita ja unelmia Jylhäsalmella

Kirsi Pehkonen: Unikoita ja unelmia Jylhäsalmella

287 s., Karisto 2023

kannen kuva: Petri Jauhiainen

kansi: Saana Nyqvist 

Minulle yhdeksi kevään odotetuimmista kirjoista on muodostunut Kirsi Pehkosen uusi Jylhäsalmi-kirja, joka tuo aina tullessaan ihanan kesäfiiliksen. Tulevana syksynä ilmestyy ensimmäinen talvinen osa tähän sarjaan, joten tänä vuonna sarjan faneja hemmotellaan oikein tuplasti.

Jenni Väätäisen elämä on muutoksessa, kun pitkä parisuhde päättyy ja muuttokuorma matkaa takaisin lapsuudenkotiin, jonne Jenni perustaa väliaikaisen tukikohtansa. Hän ei oikein tiedä minne on menossa ja mitä elämältään haluaisi. Keikkahommat terveyskeskuksessa ja isän taksissa pitävät leivässä, mutta eivät houkuta loppuelämän ammatteina. Kuin tilauksesta Jenni saa uuden työtarjouksen ja yllättäen kesäksi löytyy myös asuinpaikka ja kananhoitohommia toisaalta Jylhäsalmelta. Omaa piristystään tuo paikkakunnalle ilmaantunut mystinen motoristimies, vaikka Jenni ei yhtäkään miestä riesakseen haluakaan.

Unikoita ja unelmia Jylhäsalmella on samanlaista taattua maalaisromanttista viihdettä kuin sarjan aiemmatkin osat. Sarjan miljöö on vain niin kertakaikkisen ihana, että sieltä ei haluaisi lähteä lainkaan pois. Syksyllä onneksi nähdään taas, niin ei tarvitse odottaa kokonaista vuotta!

Korvapuustikesä

 Maija Kajanto: Korvapuustikesä
320 s., WSOY 2022
kansi: Laura Noponen

Maija Kajannon romanttinen viihderomaani Korvapuustikesä avaa kahvila Koivusta kertovan sarjan. Avaus on mielestäni todella onnistunut, sillä vaikka kirjassa onkin viihderomaanin perinteisiä aineksia, onnistuu se yllättämään. Korvapuustikesässä nähdään kyllä onnellisia loppuja, mutta ei liian ilmeisellä tavalla.

Helsingissä asuva Kristiina Kivimaa saa tarpeekseen hektisestä arjesta ja työnantajansa alati kasvavista vaatimuksista, pakkaa laukkunsa ja matkaa mummonsa luo Pyhävirralle. Rakkaus hyvään ruokaan ja leivontaan on heille yhteinen piirre, ja pian Kristiina jo hääriikin mummonsa kahvilan tiskin takana. Pienen paikkakunnan tiivis yhteisö, lukiovuosien muistot ja kahvilan uudistaminen tempaavat Kristiinan mukaansa. Romantiikkaakin on ilmassa, mutta samalla pintaan alkaa nousta menneisyyden tapahtumat ja kipeät menetykset, joiden käsittely ei ole helppoa. Kun Kristiina saapuu Pyhävirralle, se on tarkoitus olla vain lyhyt piipahdus. Aika pian hän kuitenkin alkaa pohtia ruuhka-Suomesta irtautumista pysyvänä ratkaisuna

Korvapuustikesä on ihana kirja. Leppoisa, mukaansatempaava ja lempeä. Samalla kertaa se on myös syvällisempi kuin osasin odottaakaan, siinä käsitellään isojakin asioita Kristiinan etsiessä paikkaansa odotusten ja omien toiveiden ja pelkojen ristitulessa. Tarinankerronta on lämmintä ja inhimillistä. Pidin myös miljööstä. Tuli ihan tunne, että olisipas hauska piipahtaa Kristiinan ja mummon kahvilassa ja tutustua Pyhävirtaan. Onneksi sinne pääsee vielä uudelleen, kun Korvapuustikesälle joskus ilmestyy jatkoa!

Uutta elämää, Jylhäsalmi

Kirsi Pehkonen: Uutta elämää, Jylhäsalmi

Jylhäsalmi 6

333 s., Karisto 2022

kansi: Petri Jauhiainen & Saana Nyqvist 

Jylhäsalmi-sarjan uuden osan ilmestyminen alkaa olla jo kevään tai kesän merkki. Sarjan upeisiin maisemiin on ilo saapua uudelleen, sillä niissä maisemissa henkii kaikki se ihana, mitä Suomen kesällä parhaimmillaan on tarjota. Uutta elämää, Jylhäsalmi oli siinä mielessä edeltäjiinsä nähden yllättävä kirja, että se liikutti minut ihan kyyneliin asti.

Inkeri eli tutummin Inkku on saapunut kotipaikkakunnalleen kesäeläinlääkäriksi. Opinnot ovat vielä hieman kesken, mutta ammattimainen ote työhön on jo kehittynyt. Kesän ajan on tarkoitus panostaa työntekoon ja ehkä pitää hieman hauskaa paikkakunnan toisen kesäeläinlääkärin, Inkun opiskelukaveri Eemin kanssa. Kiireinen arki näyttää kuitenkin karut kasvonsa eikä Eemikään taida olla ihan sellainen kuin Inkku kuvitteli. Romantiikkaa on kuitenkin ilmassa, sillä Supon mieheksi tiedetty Lassi viihtyy kesällä niin ikään lapsuusmaisemissaan Jylhäsalmella.

Olen pitänyt kaikista tämän sarjan kirjoista, mutta jotenkin tämä kirja kolahti vielä ihan eri tavalla kuin aiemmat. Eläinlääkärin työn kuvaus oli kiinnostavaa ja pidin Inkun hahmosta paljon. Juuri Inkun työhön liittyy se kohta, joka liikutti minut kyyneliin, sillä kaipaan edelleen edesmenneitä kissojani. Pehkonen on onnistunut kuvaamaan tilanteen todella koskettavasti ja lämpimästi. Perusvireeltään viihteellinen ja romanttinen kirja yllätti moniulotteisuudellaan: naurusta kyyneliin ja takaisin.

Seinäjoen lukuhaaste #kulkuneuvossa, tarkemmin sanottuna eläinlääkärin autossa pitkin poikin Jylhäsalmea, välillä taksissa, lossissa tai kajakilla melomassa.

Maailmanlopun kahvila

Nelli Hietala: Maailmanlopun kahvila

197 s., Karisto 2021

kansi: Emmi Kyytsönen

Nelli Hietalan Varotoimia ja Miia Martikaisesta kertovat kirjat ovat tarjonneet minulle hyväntuulista ja mukaansatempaavaa luettavaa. Kun aloin lukea Maailmanlopun kahvilaa, olin aluksi hieman hämmästynyt, sillä teos lähti jotenkin todella nihkeästi liikenteeseen. Voisi verrata, että yhtä nihkeästi kuin päähenkilö Aurelian matkalaukunraahaus syrjäkylän kaduilla.

Aurelia on kohta 37 vuotta täyttävä lapseton sinkku, joka saapuu auttelemaan tätiään tämän ränsistyneeseen kartanoon serkkunsa toiveesta. Aurelialla on oikeastaan kaikki palikat elämässä avoinna, lapsihaave on kipeä salaisuus ja työpaikan menetys on heittänyt taloudellisen tilanteen myös avoimeksi. Yllättäen juuri maaseudulla Aurelian elämään ilmestyy kaksikin miestä, naapurihuoneessa majaileva ja lapsuudesta etäisesti tuttu rakennusmies Tuomas sekä hurmaava ja charmantti vaikkakin kyseenalaisessa maineessa oleva Joonas. Puuttuvaa rakkautta ja kadonnutta ovulaatiota metsästäessään Aurelia turvautuu muinaisiin rohtoihin ja kummituksen vihjeisiin, jotka sysäävät tilanteita koomisten käänteiden kautta eteenpäin.

Vaikka teos lähtikin hitaasti liikkeelle, jossain kohtaa se tempaisi minut mukaansa niin, että kirja oli illalla suorastaan pakko jättää kesken ja alkaa nukkua. Viimeisten 30 sivun kohdalla selasin sivuja miettien, että ei kai tämä nyt vielä lopu, vastahan tässä on päästy hyvään vauhtiin. Loppui se, ja ehkä vähän äkkinäisesti ja töksähtäen, mutta onneksi kuitenkin niin kuin toivoinkin. Aurelia on tosi välitön tyyppi, jotenkin hänestä on helppo pitää. Samoin Tuomas, Anni-täti ja kartanon puutarhan ja tallirakennuksen kimpussa häärivät muut rakentajat toivat teokseen hauskasti väriä ja särmää. Myös kartanolla kummitteleva nuorena kuollut puutarhurin vaimo Viivi on mukava lisä hahmojen joukossa. Mua yleensäkin puhuttelee tuollaiset traagiset hahmot ja yliluonnolliset vibat, joten Viivin hahmo oli kuin kirsikka kakun päälle.

Tykkäsin tämän kirjan miljööstä ja tarinasta, vaikka tarina alun hitauden jälkeen etenikin todella nopeassa tahdissa ja loppui töksähtäen. Olisin mielelläni viihtynyt Aurelian matkassa kartanolla vielä pidempäänkin, joten olisi mielestäni ihan herkullinen ajatus, jos tälle tarinalle saataisiin vielä joskus jatkoa. Miten esimerkiksi Anni-tädin vanhaan talliin kaavailtu kahvila käynnistyy, saadaanko vanha puutarha matkailijoille auki ja mitä mieltä Viivi-kummitus on siitä?

Aurelia on ruoan ystävä ja loistava kokki, joten kuittaan tällä kirjalla Seinäjoen hahmohaasteen kohdan 28.

Riihikuivaa satoa Jylhäsalmella

Kirsi Pehkonen: Riihikuivaa satoa Jylhäsalmella

Jylhäsalmi 5

269 s., Karisto 2021

kansi: Petri Jauhiainen, Saana Nyqvist

Kirsi Pehkosen maalaisromanttisen Jylhäsalmi-sarjan uusi osa alkaa olla vankkumaton osa jokaista kesääni. Sen miljöö kuvastaa Suomea juuri sellaisena, jollaisena se on minulle kauneimmillaan: aurinkoa, luonnonrauhaa, maalaisidylliä, vettä (järviä, jokia, ulapoita). Sarjan pariin palaaminen on aina ilo, etenkin kun henkilöhahmojenkin parissa viihtyy oikein mainiosta.

Freelance-toimittaja Laura saapuu Jylhäsalmen Lossikahvilaan juttukeikan (ja lossin) kuljettamana. Häneltä on tilattu maakuntalehteen juttu Lossarin uuden terassin avajaisista. Tuo keikka poikii monta muutakin juttua, sillä kohtalo tuntuu haluavan pidättää Lauraa Jylhäsalmen maisemissa. Kesäisen keikkaviikon aikana Laura tutustuu monenlaisiin ihmisiin eikä Pennasen Vate ole niistä vähiten merkittävä. Jylhäsalmella Laura tapaa pitkästä aikaa myös äitinsä entisen työtoverin Sarin, joka on paikallisen pankin toimitusjohtaja. Nyt näyttää siltä, että Sari on jotenkin onnistunut ärsyttämään jotakuta niin kovasti, että ilmassa alkaa olla jopa pientä uhkan tuntua.

Laura ja Sari ovat molemmat teoksen päähenkilöitä. Teos rakentuu siten, että vuoroluvuin jompikumpi on enemmän keskiössä. Tarina kulkee jouhevasti eikä keskushahmon vaihtelu vaikeuta juonen seuraamista. Kieltämättä kuitenkin ehkä hieman kiinnostuneempana luin kommelluksille alttiin Lauran kuvioista kuin säntillisen Sarin. Kahden eri ikäisen päähenkilön  käyttö tuntuu kuitenkin onnistuneelta valinnalta siinä  mielessä, että teos luullakseni kolahtaa sitä kautta paremmin monen eri ikäiseen lukijaan.

Sarjan aiempien osien tapaan Riihikuivaa satoa Jylhäsalmella tarjoaa roppakaupalla kesäidylliä ja romantiikkaa. Huumoriakaan ei teoksesta puutu, ja paikoitellen taisin hieman tyrskähdellä ääneen, sillä Pehkosen dialogi on paitsi sujuvaa niin myös ilahduttavan iskevää. Toivottavasti ensi keväänä pääsee taas palaamaan Jylhäsalmelle uuden osan kautta.

10 x sokkotreffit

Ashley Elston: 10 x sokkotreffit

266 s., WSOY 2020

alkup. Ten Blind Dates, 2019

suom. Inka Parpola

 

Vuoden ensimmäinen kirja oli minulle tänä vuonna Ashley Elstonin nuortenkirja 10 x sokkotreffit, josta sain vinkin alunperin Kirjastokaistalta Sivupiirin Henriikan vinkkaamana. Joulun aikaan sijoittuva humoristinen ja romanttinen nuortenkirja oli juuri sopivaa luettavaa vuodenvaihteen laiskoihin päiviin. Nauroin ja viihdyin!

 

Sophie toivoo joululomaltaan vain vähän vapautta suojelevilta vanhemmiltaan, jotta voisi viettää aikaa poikaystävänsä Griffinin kanssa. Vanhemmista Sophie saakin vapaata, kun he lähtevät Sophien viimeisillään raskaana olevan siskon tueksi. Sophien suunnitelmat Griffinin kanssa vietetystä ajasta haihtuvat, kun Griffin haluaakin erota. Sydän särkyneenä Sophie matkaa isovanhempiensa luo perinteiseen joulunviettoon. Isoäiti keksiikin mielestään loistoidena Sophien piristämiseksi: 10 sukulaista saa järjestää Sophielle sokkotreffit eri illoille. Ideasta seuraa kamalia ja koomisia tilanteita, mutta on joukossa aidosti ihan mukaviakin iltoja. Sokkotreffi-iltoinaan Sophie oppii samalla itsestään ja tunteistaan paljon.

 

Tämä kirja on mielestäni todellinen hyvän mielen kirja, vaikka jotkin Sophien katalista serkuista tekevätkin parhaansa saattaakseen hänet kiusallisiin tilanteisiin kammottavien treffikumppanien kanssa. Pidin Sophien hahmosta, sillä hän on avoin ja ystävällinen tyyppi, jolla on selvästi sydän paikallaan. Valtaosa laajasta hahmokavalkadista oli myös hyvin pidettäviä tyyppejä, jotka erikoisuuksineen toivat lisää komiikkaa juoneen menemättä silti överiksi. Pidin myös teoksen rakenteesta, jossa yksi päivä muodostaa yhden luvun. Lukukokemus oli kaikin puolin erittäin hyvä, ja voinkin vilpittömästi suositella tätä kaikille romanttisen komedian ystäville!

Tällä kirjalla avaan Seinäjoen kirjaston henkilöhaasteen. Merkitsen suoritetuksi kohdan 13.

Sinuun minä jäin

Mhairi McFarlane: Sinuun minä jäin

13 h 21 min., HarperCollins Nordic 2020

alkup. You Had Me at Hello, 2012

suom. Hanna Arvonen

lukija: Sanna Majuri

 

Kuuntelin viime keväänä ensimmäisen McFarlaneni, kun kirjaston Ellibsistä tuli vastaan hänen teoksensa Hei ethän unohda minua. Teos yllätti minut olemalla monisyisempi kuin odotinkaan. Tuolloin ajattelin, että voisin lukea/kuunnella hänen tuotannostaan jotain muutakin, ja syksyllä olikin sitten tämän teoksen  vuoro. Teoksessa on ennalta-arvattavuutensa, mutta samaan aikaan juoni on sangen hurmaava ja vie mennessään.

 

Rachel on juuri eronnut poikaystävästään, kun hän kohtaa jälleen nuoruudenrakkautensa Benin. Ben on nyt naimisissa oleva lakimies. Vanha ystävyys elpyy 10 vuoden jälkeenkin, mutta niin elpyvät myös Rachelin romanttiset tunteet Beniä kohtaan. Kuvio on ennalta-arvattava, sillä heti on selvää, että rakkaustarinahan tästä kehkeytyy.

 

Teoksen kuuntelemisesta on jo hyvän aikaa, mutta juonikuvion pääpiirteet jäivät hyvin mieleen. Parhaiten kuitenkin jäi mieleen tunne siitä, että viihdyin tämän teoksen parissa oikein hyvin. McFarlane osaa viihdyttää, mutta kerronta ei silti jää liian kepeäksi, vaan tässäkin käsitellään Rachelin kautta monenlaisia tunteita.

Jylhäsalmen sydänkesä

Kirsi Pehkonen: Jylhäsalmen sydänkesä

263 s., Karisto 2020

kannen kuva: Petri Jauhiainen

kannen suunnittelu: Saana Nyqvist

Jylhäsalmi, osa 4

 

Kirsi Pehkosen ihana maalaisromanttinen Jylhäsalmi-sarja on edennyt jo neljänteen osaansa. Pidän tästä sarjasta todella paljon eikä tämäkään osa ollut pettymys. Jylhäsalmen sydänkesä on yksi eniten odottamistani kevään uutuuksista ja mielestäni tämä sarja onkin mitä oivallisinta kesälukemista. Jos et ole vielä lukenut, niin suosittelen tekemään sen!

 

Jylhäsalmella sijaitseva Reunamäen talo on ollut jo vuosikausia tyhjillään, sillä perikunta ei ole oikein päässyt sopimukseen siitä, mitä talolle tehtäisiin. Nyt jonkinlainen ratkaisu on syntynyt ja suvun nuoret naiset Maiju ja Henna lähetetään Reunamäelle raivaamaan paikkoja myyntiä varten. Serkusten urakka ei ole kuitenkaan todellakaan niin helppo kuin voisi olettaa, ja välillä mielenkiinto karkaa Reunamäen fiksauksesta kylän kesärientoihin ja etenkin kylän poikamiehiin.

 

Jylhäsalmen sydänkesän keskiössä on serkuksista tasaisempi ja harkitsevaisempi Maiju. Pidin hänen hahmostaan paljon ja oli jälleen mukava kuulla tuttujen jylhäsalmelaisten kuulumisia. Mikäli käsitin oikein ja muistan edellisen osan tapahtumat oikein, niin tämä kirja sijoittuu osittain samaan ajankohtaan sen kanssa. Aika kiinnostava veto ja toisaalta sarjan jatkokehittelyn kannalta ehkä myös jokseenkin tarpeellinen, jos ei haluta viedä (muissa osissa keskeisien) hahmojen asioita eteenpäin vauhdilla. Myös kerrontaratkaisussa oli sikäli uutta tyyliä, että tässä teoksessa oli kaksi aikatasoa, jotka punoutuivat yhteen ehkä hieman yllättävälläkin tavalla.

 

Jylhäsalmen kesä tempaisi minut jälleen mukaansa ja olisin mielelläni viipyillyt sen maisemissa pidempäänkin. Nyt ei auta kuin jälleen alkaa odottaa uutta kirjakevättä, jos silloin pääsisi taas palaamaan uusien kuvioiden myötä Jylhäsalmelle!

 

♠♠♠♠½

Uusia lukuja ja onnellisia loppuja

Jenny Colgan: Uusia lukuja ja onnellisia loppuja

10 h 22 min., Gummerus 2020

alkup. The Little Shop of Happy Ever After, 2016

suom. Paula Takio

lukija: Anniina Piiparinen

Jenny Colganin Uusia lukuja ja onnellisia loppuja tuntuu olevan yksi viihdekirjallisuuden isoista nimistä vuonna 2020. Se on näkynyt ahkerasti Instagramin feedissä, mutta oikeastaan kirja herätti mielenkiintoni jo ennakkoon, sillä kirja sijoittuu kirjastojen, kirjakauppojen ja kaikenlaisen kirjallisuuspöhinän maailmaan. Yksi sellainen, kiitos!

Nina on kirjastonhoitaja, joka joutuu jättämään rakkaan työnsä, kun hänen työpaikkansa, pikkukirjasto Birminghamissa, suljetaan. Keskuskirjastossa avautuu pari paikkaa, joista jokainen työpaikkansa menettänyt tietysti kilvoittelee. Ninakin hakee paikkoja, vaikka tietääkin, ettei se työ ole häntä varten. Hän arvostaa perinteistä, kirjojen ja asiakaskohtaamisten ympärille kiertyvää kirjastotyötä eikä koe suurta keskuskirjastoa omakseen. Nina päättää kääntää elämänsä suunnan tässä taitekohdassa ja pian hän onkin pakettiauton onnellinen omistaja ja aloitteleva kirjakauppias. Työpaikan lisäksi vaihtuu asuinpaikka, kun skotlantilainen pikkukylä vetää kiertävää kirjakauppiasta puoleensa.

Pidin tästä kirjasta, vaikka en ihan niin paljon kuin etukäteen oletin. Teoksen alku ei oikein innostanut minua, mutta viihdyin todella Skotlannissa Ninan matkassa. Miljöö oli jotenkin tosi kiva, samoin kirjallisuuden ja kirjaskenen ympärille rakentuva aihe. Pidin myös teoksen romanttisesta väreestä, joka oli tosin kovin ennalta-arvattava, mutta silti tosi kiva. Ninan kyky kääntää vastoinkäymiset voitokseen teki tästä kirjasta oikean hyvänmielen kirjan. Onneksi hänen tarinansa saa jatkoa, sillä englanniksi on jo viime vuonna ilmestynyt The Bookshop on the Shore ja tänä vuonna on tulossa 500 Miles from You. Ainakin Nextoryssä Colganin tuotantoa oli hyvin tarjolla, mutta taidanpa odottaa suomennosta. Uskon, että sellainen on varmaan pian tämän ensimmäisen osan suomentamisen myötä tulossa!

♠♠♠♠

Ole minun

Josie Silver: Ole minun

12 h 38 min., Otavan äänikirja 2018

alkup. One Day in December, 2018

suom. Satu Leveelahti

lukija: Kati Tamminen

 

Vaikka olenkin itse mahdollisimman epäromanttinen henkilö, pidän kuitenkin romanttisen viihteen lukemisesta. Nyt otin äänikirjana kuunteluun Josie Silverin esikoisteoksen Ole minun, joka on romanttista viihdettä sanan varsinaisessa merkityksessä. Se kertoo Lauriesta, joka eräänä joulukuisena päivänä näkee bussin ikkunasta miehen. Bussin seistessä pysäkillä heidän katseensa kohtaa, mutta kumpikin empii liian pitkään ja bussi lähtee liikkeelle. Laurie ei voi unohtaa miestä, johon hän on salamana rakastunut. Koko vuoden hän yrittää löytää täysin tuntemattoman miehen, mutta tuloksetta. Seuraavana vuonna joulun aikaan Laurien paras ystävä ja kämppäkaveri esittelee Laurielle uuden miesystävänsä. Siinä hän on, suoraan Laurien edessä, mies bussipysäkiltä.

 

Ole minun ei ehkä ole ikimuistettava tai yllätyksellinen tarina, mutta se on jotenkin ihana tarina. Se kertoo paitsi rakkaudesta myös ystävien välisestä vahvasta siteestä, ystävän kunnioittamisesta ja eteenpäin menemisestä. Elämä vie Laurietakin eteenpäin, sillä hän tietää ettei voisi koskaan loukata parasta ystäväänsä ja yrittää rikkoa tämän suhdetta. Kimurantti pulma, vaikka ratkaisussaan Laurie onkin vakaa siitä huolimatta, että sydän vetää kahtaalle.

 

Jos haluat lukea kevyen ja jouluisen tarinan, se voisi olla tämä. Mielestäni tämä on omassa tyylilajissaan onnistunut teos, joka viihdytti ja vei mukanaan, vaikka se hieman kliseinen onkin. Toimii hyvin etenkin näin pimeän vuodenajan piristäjänä kaikessa hattaranpinkissä kepeydessään. Josie Silveriltä ilmestyy keväällä toinen teos, jonka tämän myötä haluaisin kyllä myös lukea tai kuunnella.

Juuret Jylhäsalmella

Kirsi Pehkonen: Juuret Jylhäsalmella

264 s., Karisto 2019

kansi: Petri Jauhiainen ja Saana Nyqvist

 

Kirsi Pehkosen Juuret Jylhäsalmella on sarjan kolmas osa ja yksi eniten odottamistani kevään uutuuksista. Sarjan aiemmissa osissa olen nauttinut täysin siemauksin idyllisestä maalaismiljööstä,  tunnelmasta ja hahmojen seurasta. Samalla linjalla jatketaan edelleen, joten odotus ei todellakaan mennyt hukkaan.

 

Teoksen päähenkilö on Emppu, joka on joutunut lomautetuksi työpaikastaan ja saapuu keväällä Jylhäsalmelle auttelemaan ystäväänsä Heliä tämän pitopalveluyrityksessä ja lastenhoidossa. Jylhäsalmella Emppu tapaa monta tuttua tyyppiä, kuten nuoruusvuosien koulukaverinsa Sampon. Samanlainen Sampo on vieläkin, elämää syleilevä ja avoin. Tapaa Emppu leskeksi jääneen kahden pienen tytön isän Paulinkin. Jotenkin ajatus Paulin kanssa kulkee samaa rataa ja yhteisiä ideoita Paulin puutyöverstaan suhteen alkaa kehkeytyä. Vaikka Emppu viihtyy Jylhäsalmella, hän pohtii tosissaan voisiko  hän vielä juurtua paikkaan, jossa ei ole asunut enää pitkiin aikoihin.

 

Juuret Jylhäsalmella on minulle samanlainen hyvän mielen kirja kuin sarjan aiemmatkin osat. Emppu ei ehkä hahmona tullut niin tutuksi kuin aiempien osien päähenkilöt Riina ja Anna, mutta samanlainen vaikeuksien ja väärinymmärrysten kautta onneen -tyyppi hänkin on. Pidin teoksen juonesta, jossa on kyllä omat ennalta-arvattavuutensa. Ne eivät kuitenkaan minua haitanneet, sillä lukeminen oli kaiken kaikkiaan viihdyttävää ja pidin jälleen teoksen dialogeista, joissa oli hauskaa sanailua. 

 

Tässä kirjassa nousee esiin myös vähän varttuneempi ihastus ja romanssi, jonka kuvaus on oikeastaan aika hellyttävää, vaikka aluksi tuntuukin vähän irralliselta. Sen yhteydessä yksi jo entuudestaan tuttu näyttäytyy uudessa valossa. Tässä kirjassa suosikkihahmoni oli epäilemättä leskimies Notkon Pauli. Enpä yhtään ihmettele, että Emppukin menee välillä hänen lähellään hämilleen, sillä kyllä tuollaiseen Notkon Pauliin voisi melkein vaikka itsekin ihastua!

 

Toivon, että Pehkonen jatkaa Jylhäsalmen maisemissa vielä pitkään!

♠♠♠♠½

Joko taas, Stella

Niina With: Joko taas, Stella

219 s., Myllylahti 2014

kansi: Satu Kontinen

 

Luin noin puolitoista vuotta sitten Niina Within Stella-kirjoista ensimmäisen Taisit narrata, Stella. Vaikka silloin minua hieman tympi Stellan ajautuminen valheiden verkkoon, pidin kuitenkin Within humoristisesta tavasta kirjoittaa ja Stellasta hahmona, sillä toheloinnin ohella hän on myös fiksu, sydämellinen ja hauska tyyppi. Hauskoja käänteitä on luvassa tässä jatko-osassa Joko taas, Stella. Tällä kertaa Stella kehittelee itselleen uutta harrastusta ja pyrkii näyttämään kyntensä työprojektissa, jossa hänet näyttää syrjäyttäneen freenä työskentelevä Jari.

 

Stellan elämä on suht koht mallillaan. Hän on alkanut seurustelemaan naapurissa asuvan komean lentäjä-Markuksen kanssa. Elämä näyttää loksahtaneen paikoilleen ja valheiden verkosta on päästy pois. Työpaikalla tosin näyttää siltä, että Stellan pomo Petri Puumala yrittää kostaa heidän eronsa syrjäyttämällä Stellan tärkeästä Espanjan projektista. Ja sehän ei käy laatuun! Stella päättää toimia omin päin ja matkustaa salaa Espanjaan tapaamaan asiakkaita. Samaan aikaan hän kokeilee siipiään erilaisten blogien parissa. Hän ehtii aloittaa mm. ruokablogin ja kirjablogin, lopettaa kummatkin ja ryhtyä mammabloggaajaksi, vaikkei hänellä edes ole lapsia.

 

Kaiken minkä Stella tekee, hän tekee perusteellisesti ja niin hyvin kuin pystyy. Olipa kyseessä sitten blogin yhteistyökumppaneilta saatujen lastenruokien testaaminen, lastenvaatteiden laadun arviointi tai luoviminen salaisissa bisnestapaamisissa, Stella antaa kaikkensa. Siitä tosin seuraa jos jonkinlaisia kommelluksia, selittelyä ja tilannekomiikkaa, mutta sehän on lukijalle oikein herkkua. Jälleen kerran Stellan tempauksille sai oikein tyrskähdellä nauruun, vaikka ehkä kuitenkin pidin ensimmäisestä Stella-kirjasta hieman enemmän.

 

♠♠♠♠

Elinan surma

Kristiina Vuori: Elinan surma

e-äänikirja, 10 h 15 min.

Tammi 2018

lukija: Krista Putkonen-Örn

Olen odottanut sitkeästi ja suurella mielenkiinnolla hetkeä, jolloin pääsisin kuuntelemaan Kristiina Vuoren uuden kirjan Elinan surma. Mp3-levyllä ilmestynyt äänikirja ei päässyt kuunteluuni, koska minulla ei ole sellaisia sujuvasti toistavaa laitetta. Kun teos vihdoin tuli Ellibsin valikoimiin, syöksyin salamana lainaamaan kirjan itselleni. Odotin Elinan surman olevan dramaattisempi kuin mitä se sitten todellisuudessa olikaan, mutta kuuntelukokemus oli silti hyvä ja odottamisen arvoinen.

Elinan surma sijoittuu keskiajalle ja kertoo Laukon kartanon avainpiika Kirstistä, joka on rakastunut tilan isäntään, Klaus Kurkeen. Kirsti odottaa suhteen ja samalla asemansa virallistamista, kun hänen kasvattiperheensä saapuu vierailulle mukanaan Kirstin kasvattisisar Elina. Kauhukseen Kirsti huomaa Klausin kiinnittävän Elinaan enemmän huomiota kuin olisi syytä. Hitaasti Kirsti katsoo haaveidensa lipuvan ohitseen, mutta hän ei ole valmis luovuttamaan. Onko mitään tehtävissä?

Elinan surma on dramaattinen nimi kirjalle ja se tuleekin keskiaikaisesta Elinan surmavirsi -runoelmasta, josta kirjailija on saanut inspiraatiota teokseensa. Surmavirren tapahtumien todenperäisyyttä ei ole varsin pystytty todistamaan, mutta mielikuvitusta ruokkiva se on aivan taatusti. Tämä romaani ei kuitenkaan ole niin hurja kuin voisi olettaa, ja se oli minulle aluksi hieman pettymys. Kuitenkin Vuori on kirjoittanut tarinan, joka vie mennessään ja kuvaa mielestäni hyvin toiveiden särkymisen karvautta, vahvaa tahtoa saada haluamansa mihin hintaan tahansa sekä päähenkilö Kirstin kasvua ihmisenä. Teos on kokonaisuutena myös paljon romanttisempi kuin mitä nimi antaa ymmärtää.

♠♠♠♠

Itämeren Auri

Johanna Valkama: Itämeren Auri

e-äänikirja, 15 h 25 min.

Otava 2018, alkup. Otava 2016

kansi: Timo Numminen

lukija: Petriikka Pohjanheimo

Olen viime aikoina innostunut entistä enemmän keskiaikaiseen tai sitä vanhempaan aikaan sijoittuvaan kirjallisuuteen, joten oli oikeastaan vain ajan kysymys milloin ottaisin luettavakseni Itämeren Aurin. Teos avaa rautakaudelle sijoittuvan sarjan Metsän ja meren suku, johon on nyttemmin ehtinyt tulla jo kaksikin jatko-osaa. Itämeren Auri minulta löytyy kirjana omasta hyllystä ja hyödynsin sitä tutustumalla miljöötä kuvaavaan karttaan sekä palaamalla tiettyihin kohtiin uudelleen. En ole aikaisemmin millään tavalla kuljettanunt kahta teosta rinnakkain, mutta ainakin nyt kokeilu toimii.

Auri on Suolammen kylän mahtavan parantajan, Tieran, lapsenlapsi. Aurilla on vain yksi haave, sillä hän haluaisi jonain päivänä olla Hämeen mahtavin parantaja. Isoäitinsä opissa Auri oppii paljon ja tie näyttää selkeältä kulkea, kunnes eräänä päivänä Auri löytää metsästä pahasti haavoittuneen muukalaisen. Meren takaa Itämaahan saapunut Haakon tekee Aurin oudon levottomaksi eikä parantajaksi ryhtyminen olekaan enää niin selvä juttu - parantajat kun eivät perusta perheitä.

Itämeren Auri on teos, josta ei seikkailua puutu. Mukana on myös romantiikkaa, mutta ennen kaikkea teos on mielestäni nuoren Aurin kasvutarina muinaisessa pohjolassa, jossa kukaan ei voi olla täysin turvassa viikinkien hyökkäyksiltä tai pahoilta hengiltä. Tarinassa onkin vahvasti läsnä myös pohjoismainen mytologia ja upea luonto, vaikka välillä tapahtumien kuvaus keskittyykin linnavuorille ja suljettuihin kyliin.

Kertomuksena Itämeren Auri on viihdyttävä ja kiinnostava, vaikka jossain vaiheessa loppua kohti tapahtumiin tuleekin käänteitä, jolloin kaikki tuntuu menevän solmuun. Ne hieman turhauttavat, koska ne tuntuvat lähinnä tarinan turhalta pitkittämiseltä. En kuitenkaan missään vaiheessa pitkästynyt tämän teoksen parissa ja aion varmasti jossain vaiheessa kuunnella seuraavankin osan.

♠♠♠♠

Jylhäsalmella salamoi

Kirsi Pehkonen: Jylhäsalmella salamoi

197 s., Karisto 2018

kannen kuva: Petri Jauhiainen

kannen suunnittelu: Saana Nyqvist

 

Luin viime kesänä Kirsi Pehkosen Jylhäsalmi-sarjan avausosan Sydämenasioita Jylhäsalmella. Teoksen ihana maalaisidyllinen miljöö, tunnelma ja hahmot veivät minut mennessään ja pidin lukemastani oikein paljon. Siksi odotinkin innolla sarjan seuraavaa osaa, jossa on edelleen mukana tuttuja hahmoja ja maalaisidylliä, mutta päähenkilö on eri. Käsittääkseni tämä sarja tuleekin rakentumaan niin, että kirjoissa on eri päähenkilöt.

 

Anna on kolmikymppinen kiinteistönvälittäjä Helsingistä. Hänen työpaikalleen on tullut vuokravälitykseen idyllisessä maalaismiljöössä sijaitseva puutalo Jylhäsalmelta, ja Anna on ihastunut taloon ikihyviksi. Anna ja hänen miesystävänsä Tom ovat vuokranneet talon ja tiedossa on ihana syksy maaseudun rauhassa. Kun Anna elokuussa saapuu Haapa-ahon tilalle auto täynnä tavaraa, hän saapuu yksin. Tomin muutto on viivästynyt ja Annan on tultava ensialkuun toimeen yksin. Miten Anna pärjää täysin erilaisessa ympäristössä kuin mihin hän on tottunut?

 

Jylhäsalmella salamoi on samanlainen hyvänmielen kirja kuin edeltäjänsäkin. Annasta sukeutuu Haapa-ahossa reipas ja ahkera "emäntä", joka kerää marjat pakkaseen ja hilloaa omenat. Hän kohtaa tiellään myös pettymyksiä eikä lähimpien naapureidenkaan kanssa elo suju aluksi kitkatta, mutta maaseutu voittaa silti Annan puolelleen. Ja miksikäs ei voittaisi, sillä Jylhäsalmen maisemat piirtyvät esiin juuri sellaisena suomalaisena kansallismaisemana, joka monelle edustaa maatamme kauneimmillaan: on vehreää luontoa, järvien sineä ja kukkaloistoa.

 

Pidin Annasta hahmona, mutta tarina itsessään ei imaissut minua mukaansa yhtä voimakkaasti kuin sarjan avausosa. Ehkä syynä on se, että tässä oli nyt vähemmän sosiaalisia kohtaamisia. Teoksessa kuitenkin vilahtaa edellisestä osasta tuttuja hahmoja, myös alkukesästä Jylhäsalmelle saapunut edellinen päähenkilö Riina. Mielestäni on hauskaa, että kirjat jatkuvat näin peräkkäin ja myös edellisen päähenkilön nykytilanteesta saadaan uutta tietoa.

 

Jylhäsalmella salamoi on mielestäni hyvin miellyttävää luettavaa ja dialogeista löytyi nokkelaakin sanankäyttöä. Tämän tyyppisestä kirjallisuudesta tapaa usein ennalta-arvattavuutta, ja niin sitä oli tässäkin, mutta se ei haitannut mitään. Kokonaisuutena tämä on hyvin valloittava kirja, josta ei kommelluksia, romantiikkaa ja huumoria puutu.

 

 ♠♠♠♠½

Parittomat

Enni Mustonen: Parittomat / Järjen ja tunteen tarinoita 5

7 cd-levyä, 7 h 40 min.

Otava 2009, alkup. 2008

lukija: Erja Manto

Olen kuunnellut melko tiiviillä tahdilla Enni Mustosen ihanan Järjen ja tunteen tarinoita -sarjan, jonka päätösosa Parittomat on. Sain jo etukäteen haraviini, että Parittomat sijoittuu nykyaikaan eli aikaharppaus on vuosikymmenien mittainen edellisen osan ja päätösosan välillä. Aluksi minua hieman ihmetytti miksi Mustonen on tehnyt moisen ratkaisun, mutta loppujen lopuksi tämä Hilma Maria Rantamäen ja Anna Ahlstedtin jälkeläisistä kertova kirja tempasi kyllä mukaansa.

Parittomat kertoo nuoresta Salla Hartikaisesta, joka on luomutuotantoon erikoistunut maatalousasiantuntija ja jonka isoäidin äiti oli Hilma Rantamäki. Ulkomailta palattuaan Salla on gradua vaille valmis maisteri, joka muuttaa kesäksi isoäitinsä Fanni-serkun luo pitämään tästä huolta ja samalla kirjoittamaan graduaan. Järven toisella puolella Petäjäniemen luomutilaa isännöi äärimmilleen stressaantunut poikamies Tommi Saarinen, jonka isoisän äiti Anna Ahlstedt oli. Heti alussa lienee selvää, että luomuviljelyyn perehtynyt asiantuntija ja luomuviljelijä törmäävät pian toisiinsa.

Siinä missä sarjan aiemmat osat ovat kohtalon käänteissään välillä nostattaneet jopa kyyneleitä silmäkulmiini, on Parittomat lähinnä humoristinen viihdekirja. Kokonaisuutena sarjan päätösosa on siis edeltäviin osiin verrattuna kovin erilainen, ja muihin osiin sen nivoo lähinnä viittaukset Sallan ja Tommin vahvoihin esiäiteihin. Onneksi tässä kirjassa tuli sentään jotain vastauksia Hilman ja Annan myöhemmistä vaiheista, vaikka kysymysmerkkejäkin vielä joidenkin asioiden suhteen jäi.

Mielestäni Parittomatkin on viihdekirjana hyvä, mutta kuunnellessa mietin miksi Mustonen on päättänyt päättää sarjansa näin erilaiseen teokseen - olisihan hän voinut kirjoittaa tällaisen sangen ennalta-arvattavan ja kevyen viihdekirjan ihan itsenäiseksi teokseksi. Sarja tuntuu siis hieman rikkonaiselta, vaikka jokainen osa onkin omina teoksinaan toimivia ja neljä ensimmäistä osaa muodostaa hyvin kirjoitettujen historiallisten teosten kokonaisuuden.

♠♠♠♠