Järki ja tunteet

Jane Austen: Järki ja tunteet

Teos 2020, äänikirjana 2023

alkup. Sense and Sensibility, 1811

suomentanut Kersti Juva

lukijana Liisa Pöntinen

Luin nuorempana, lähinnä joskus lukioikäisenä, lähes kaikki Jane Austenin romaanit. Erityisesti Ylpeys ja ennakkoluulo sykähdytti silloin, mutta jostain syystä Järki ja tunteet jäi lukematta. Ehkä ihan hyvä niin, sillä nyt tutustuin tähän kirjaan ihan tuoreelta pohjalta ja Kersti Juvan raikkaasti suomentamana. Pidin tästä kirjasta hyvin paljon ja nautin siitä, miten Austen kuvaa ihmisten moraalia, ulkokultaisuutta ja oman edun tavoittelua mutta myös aitoa ystävyyttä.

Järki ja tunteet on herkullinen, suorastaan viihdyttävä kertomus, jonka päähenkilöt ovat Dashwoodin siskokset Elinor ja Marianne. Elinor on käytännöllinen, maltillinen ja ystävällinen ihminen, joka usein yrittää hillitä impulsiivisempaa pikkusisartaan Mariannea. He ovat leskiäidin tyttäristä vanhimmat, vähävaraisia, mutta eivät suorastaan köyhiä. Ympäröivään seurapiiriin heitä johdattaa ystävälliset sukulaiset ja muut hyväntekijät, jotka tosin luulevat tietävänsä toinen toistaan paremmin neitojen rakkauksista ja tulevista avioliitoista, joista he eivät itse olleet vielä lainkaan tietoisia... Spekulointia siis riittää, ja kummallakin on toki rakkautensa ja sydänsurunsa.

Austenin henkilöhahmot ja yhteiskunnallinen kuvaus ovat kyllä kerrassaan mainiota. On huikean hienoa, että Kersti Juvan kaltainen ansioitunut kääntäjä on tehnyt tästä nykylukijan mieleen olevan tuoreen, mutta silti teoksen ilmestymisajan viitekehykseen sopivan suomennoksen. Juva on suomentanut myös Ylpeyden ja ennakkoluulon. Siihen en ole tutustunut, vaan olen lukenut kirjan viimeksi vanhempana käännöksenä. Nyt houkuttelee kyllä kovasti päästä kokemaan Ylpeys ja ennakkoluulo uutena käännöksenä. Näkyypä Arkaileva sydän (aik. Viisasteleva sydän, alkup. Persuasion) olevan myös tulollaan Juvan kääntämänä.

Annan unelmavuodet

L.M. Montgomery: Annan unelmavuodet

Anna-sarjan 3.osa

SAGA Egmontin äänikirja 2019

alkup. Anne of the Island, 1915

suom. Toini Kalima

lukijana Maija Rissanen

Anna-sarja sen kun paranee vaan. Olen oppinut todella pitämään Annasta näiden kolmen kirjan aikana, sillä hänen sydämellisyytensä, oikeamielisyytensä ja päättäväisyytensä tekevät hänestä mukavan hahmon. Annan unelmavuodet kertoo Annan opiskeluajasta Redmondissa ja rakkaassa Vihervaarassa vain vieraillaan lomilla.

Annan unelmavuodet tuo esiin huomattavasti aikuisemman oloisen Annan kuin mitä hän oli edellisessä osassa Anna opettajana. Vaikka hän edelleenkin tavoittelee tosissaan tutkintoa ja opettajan ammattia, hän ymmärtää nyt paremmin ystäviään, joiden haaveet koskevat enemmän avioliittoa ja perhettä. Annakin kokee omat rakkausjuttunsa ja häntä jopa kositaan monet kerrat. Tietynlainen lapsen viattomuus alkaa olla lopullisesti karissut, mutta Anna on silti edelleen sama kiivas mutta sydämellinen ihminen kuin ennenkin.

Mielestäni tämä kirja on sujuvaa kuunneltavaa, kuten sarjan aiemmatkin osat ovat olleet. Oli kiinnostavaa seurata Annan sosiaalista elämää uusissa ympyröissä, vaikka samalla vähän kaipasinkin Avonlean miljööseen. Siihen tunteeseen saan kai tottua, sillä seuraavakin osa sijoittuu pitkälti muualle kuin Avonleaan. Sitä ei myöskään ole äänikirjana, joten lienee aika tarttua oikein painettuun kirjaan ensimmäistä kertaa tämän sarjan osalta.

Ronja, ryövärintytär

Astrid Lindgren: Ronja, ryövärintytär

WSOY 2015

alkup. Ronja Rövardotter, 1981

kuvittanut Ilon Wikland

suomentanut Tuula Taanila

Olen lukenut Ronja, ryövärintyttären kerran aikaisemmin ja silloinkin jo aikuisiällä. Halusin lukea kirjan uudelleen ennen kuin kävin katsomassa kirjasta tehdyn näytelmän Seinäjoen kaupunginteatterissa. Teatterilippu oli synttärilahjani ja idea oli kyllä tosi kiva. Pidin näytelmästä, siinä oli hienot lavasteet ja hyviä roolisuorituksia. Erityisesti pidin Ronjan (Kaisla Ollila), Matiaksen (Jukka Puronlahti) ja Kalju-Pietun (Timo Luoma) roolisuorituksista, jotka olivat ilmeikkäitä ja eläväisiä.

Mutta sitten kirjaan. Ronjan perusjuoni lienee monelle tuttu. Ronjan isä on ryöväri Matias, jonka ryövärijoukko asuttaa omaa linnaansa ryövärivuorella. Samalla alueella on toinenkin kilpaileva ryövärijoukko, jota johtaa Matiaksen vihollinen Borka. Ronja kuitenkin tutustuu Borkan poikaan Birkiin, jonka kanssa salaa ystävystyy. Kirja on kuvaus ystävyydestä ja yhteistyöstä, ja vähän myös jääräpäisyydestä ja periksiantamisestakin. Kaikkea ympäröi luonto, joka osaa kauneudestaan huolimatta olla pelottava ja vaarallinen, mutta jota Ronja yhtä kaikki rakastaa.

Nyt toisella lukukerralla olin yllättynyt siitä, miten raju ja väkivaltainen tämä tarina paikoitellen on. Ehkä kuitenkin tarkastelen asiaa turhankin kriittisillä aikuisen silmillä, sillä tiedän tarinan ihastuttavan monia lapsia. Pidän itsekin tarinasta ja Lindgrenin kyvystä kuvata lapsen tunteita lämmöllä, joten ne ovat varmasti lapsilukijoihinkin vetoavia asioita. Aika on myös kovin eri kuin kirjan ensikertaa ilmestyessä. Nykyään tuskin menisi kovin äkkiä läpi kirja, jossa systemaattisesti haukutaan muita paskapäiksi. Jotain ikiaikaista ja ihanaa näissä Lindgrenin klassikoissa kuitenkin kautta linjan on, ja siksi niistä ei lopulta muuttaisi mitään.

Häivähdys purppuraa

Alice Walker: Häivähdys purppuraa

WSOY 2021, 1. suomenkielinen painos 1986

alkup. The Color Purple, 1982

suomentanut Kersti Juva

 

Alice Walkerin klassikon asemaan noussut teos Häivähdys purppuraa yllätti minut. Kiinnostuin tästä, kun näin alkuvuonna trailerin tuoreesta elokuvaversiosta, mutta en silti osannut odottaa mitään tällaista. Kirjeiden muotoon kirjoitettu ja pitkälti hyvin puhekielinen teos hätkähdytti voimakkailla henkilöhahmoillaan ja sivuilta ulos puskevalla ajankuvallaan.

Häivähdys purppuraa sijoittuu pääasiassa Yhdysvaltain etelävaltioihin. Tarina alkaa 1930-luvun loppupuolelta, jolloin etelävaltioissa oli edelleen voimassa rotuerottelulait. Päähenkilö Celie on nuori tummaihoinen nainen, joka varttuu aikuiseksi rasismin ja riiston ilmapiirissä monin tavoin hyväksikäytettynä. Äitinsä kuoleman jälkeen Celie haluaa tehdä kaikkensa suojellakseen pikkusiskoaan Nettietä samanlaiselta kohtalolta.

 

Teoksen teemoissa pureudutaan rasismiin ja esille nousee myös taloudellinen eriarvoisuus, mutta minä koin tämän ennen kaikkea yhden naisen rohkeana kasvutarinana, jossa varsinaiset teemat jäävät jopa hieman taka-alalle.

Pidin Celien hahmosta paljon. Hänet on kuvattu uskottavasti, ja mielestäni tekstin keinoin tuota uskottavuutta on onnistuttu vahvistamaan hienosti, sillä Celien kirjeet ovat sanavalintoineen ja yhdyssanavirheineen juuri sellaisia kuin hänen taustastaan tulevalta kouluja käymättömältä ihmiseltä voisi olettaakin.

Häivähdys purppuraa on mielestäni kaunis nimi kirjalle. Tarinassakin on oma kaunis puolensa, kun Celie lopulta löytää sen verran rohkeutta, että uskaltaa nousta alistajiaan vastaan. Paljon hän kuitenkin joutuu kokemaan alistumista, kurjuutta ja epäoikeudenmukaisuutta ennen kuin pystyy nousemaan, mutta se nousu on sitten sitäkin uljaampi. Teoksessa on myös paljon rakkautta ja ilon pisarointia, mikä itse asiassa elokuvan trailerissa kiinnittikin huomioni.

Lukupiirikirja: Rouva Katarina Boije ja hänen tyttärensä

Fredrika Runeberg: Rouva Katarina Boije ja hänen tyttärensä

WSOY 1981

alkup. Fru Katarina Boije och hennes döttrar, 1858

suom. Tyyni Tuulio

Lukupiirimme helmikuun kirjana on Fredrika Runebergin esikoisromaani Rouva Katarina Boije ja hänen tyttärensä - Kertomus isonvihan ajoilta. Olen jo pitkään halunnut tutustua kansallisrunoilijamme vaimon teksteihin, joten lukupiiri antoi sille loppusysäyksen. On uskomatonta, että huolimatta isosta työmäärästään kotitaloustöissä ja lastenkasvatuksessa Fredrika jaksoi tehdä myös luovaa työtä.

Rouva Katarina Boije on Hatanpään kartanon voimakastahtoinen emäntä, joka määrätietoisella otteellaan pyrkii pitämään järjestyksessä niin tyttärensä kuin alustalaisensakin. Vanhempi tytär Margareta, joka osoittautuu kärsivälliseksi ja urheaksi, päätyy olosuhteiden pakosta tekemään vastoin äitinsä toiveita. Siitä huolimatta hän seisoo tekojensa takana eikä aio antaa minkään erottaa itseään alempisäätyisestä aviomiehestään. Nuorempi tytär Cecilia sen sijaan on taipuisampi ja herkempi luonne, joka myös vähitellen kasvaa näkemään pinnan alle.

Tämä on pääjuoneltaan aika yksinkertainen teos, mutta saa väriä erinäisten kohtaamisten synnyttämistä konflikteista ja erimielisyyksistä. Hahmot ovat voimakkaita, muutkin kuin Katarina Boije. Itse henkilökohtaisesti pidin häntä hyvin vastenmielisenä hahmona, vaikka ajankuvaan nähden on toki totta, että lapset olivat holhoojansa käskyvallan alaisia. Tyttärissä kuitenkin ilmenee Fredrika Runebergin omia ajatuksia naisten itsenäisyydestä miehiin nähden.

Tapahtumien sijoittaminen isonvihan aikoihin tekee teoksesta siinä mielessä kiinnostavan, että harvemmin jos koskaan on tullut tuolle ajanjaksolle sijoittuvaa kirjaa luettua. 1800-luvun suomenmielisyys, jota J.L. Runeberginkin teokset olivat omiaan ilmentämään, on saatu mielestäni onnistuneesti istutettua myös yli 100 vuotta aikaisempaan ajankohtaan, jolloin alkoi todellisuudessakin olla jo merkkejä kansallistunteen heräämisestä.

Kun vanhan romaanin kieleen pääsi kiinni, lukeminen oli varsin nopeaa ja tarina eteni reippaasti. Ei tämä minulle henkilökohtaisella tasolla ollut mikään timanttinen lukukokemus, mutta ymmärrän tämän kirjan arvon kirjallisuudessamme. Omana aikanaan tämä on ollut jopa radikaali romaani, minkä näin lukemisen jälkeen pystyn hyvin näkemään.

Anna ystävämme

L.M. Montgomery: Anna ystävämme

Anna, osa 2

10 h 51 min., Saga Egmont 2019

alkup. Anne of Avonlea, 1909

suom. Hilja Walldén

lukija: Maija Rissanen

Matkani Anna-sarjan parissa jatkuu, sillä kuuntelin vastikään sarjan toisen osan. Annasta on tullut nuori opettajaneiti, jonka on tarkoitus myöhemmin jatkaa omia opintojaan. Työnteon ohella hän ehtii perustaa paikallisyhdistyksen ympäristön kohentamiseksi, tarjota apuaan ja seuraansa monille naapureilleen ja kyläläisilleen sekä auttaa Marillaa taloon kasvatiksi tulleiden kaksosten kanssa.

Anna tuntuu olevan edelleen sama ihanteita täynnä oleva haaveksija, vaikka etenkin työ opettajana on hänelle kasvun paikka. Tietty lapsellisuus näkyy kuitenkin edelleen siinä, miten hän suhtautuu ystäviensä avioliittohaaveisiin ja seurustelujuttuihin, sillä Anna tuntuu kokevan ne hyvin kaukaisiksi ja tuntuu kuvittelevan ystävyyden olevan aina samanlaista ja silloisen elämäntilanteen pysyvän.

Kommelluksia Annalle toki myös sattuu jos jonkinmoisia, kuten esimerkiksi naapurin lehmän myyminen. Eii Anna pahaa tarkoita, vaikka onkin toisinaan pikainen toimissaan eikä mieti kunnolla lopputulosta. Perusluonteen ydin on kuitenkin yhtä valloittavan tunteikas ja helläsydäminen kuin mihin saamme tutustua jo ensimmäisessä osassa.

Anna ystävämme on vaivatonta kuunneltavaa. Kuuntelin tämän pääosin työmatkoilla ja puutarhatöitä tehdessä ja hyvinhän tämän parissa viihtyi. En edelleenkään voi ymmärtää, että miten olen näin kauan odotuttanut tätä sarjaa, sillä tähän mennessä olen kyllä pitänyt näistä kirjoista. On näissä nykylukijan silmin tiettyä vanhakantaisuutta, mutta joskus on vapauttavaa upota toiseen aikaan ja erilaisiin käsityksiin sen kummemmin asioita pohtimatta.

Lukupiirikirja: Annan nuoruusvuodet

L.M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet

11h 19min., Saga Egmont 2019

alkup. Anne of Green Gables, 1908

1. suomenkielinen painos v. 1920

suom. Hilja Walldén (Vesala? Verkkokirjaston tiedoissa Walldén)

lukija: Maija Risannen

Lukupiirimme kokoontuu huomenna viimeistä kertaa ennen kesätaukoa. Käsittelemme silloin ulkomaisia tyttökirjaklassikoita, joita oli tarjolla kolmea eri vaihtoehtoa (useampia niteitä kutakin) ja kukin sai valita mieluisensa. Itse valitsin Annan nuoruusvuodet, sillä muut piiriin valikoimani vaihtoehdot olivat Pikku naisia ja Pieni runotyttö ovat jo entuudestaan tuttuja, mutta Anna-sarjaan sain vasta nyt ensikosketuksen.

Ihastuin kovasti Alcottin Pikku naisiin jo teini-iässä, mutta jostain syystä Montgomeryn kirjat jäivät ennen aikuisikää lukematta. Ehkä kirjaston ikivanhat niteet eivät olleet riittävän houkuttelevia, muuta syytä en keksi, sillä historia kiinnosti jo silloin. Kuuntelin Annan nuoruusvuodet äänikirjana ja täytyy sanoa, että suorastaan lumouduin. Onhan kirjassa jonkin verran "aikansa tuotetta", mutta voi että miten ihana kirja tämä kuitenkin oli!

Orpotyttö Annan tarina lienee monelle tuttu, mutta lyhyesti: sisarukset Marilla ja Matthew Cuthberg ottavat Annan kasvatikseen Vihervaaran taloon. Kaikki käy erehdyksen kautta, sillä he toivoivat kasvatiksi poikaa, mutta lopulta Annan sulattaa aitoudellaan heidän ja monen muunkin sydämet. Elämässään jo kaikenlaista kokenut Anna on kerta kaikkiaan valloittava persoona, jolle sattuu ja tapahtuu. Hän kokee asian kuin asian voimakkaalla tunteen palolla ja löytääkin useita sukulaissieluja, kuten hän itse tapaa sanoa.

Siinä missä Anna valloittaa, niin valloittaa myös Vihervaaran ja lähitienoiden miljöö. Annan kuvailemana kaikki tuntuu ihastuttavan kauniilta, kukoistavalta ja hyvin hoidetulta, joskus jopa melkein taianomaiselta. Niissä maisemissa viihtyy ja niihin haluaa myös palata. Tulen varmasti kuuntelemaan myös sarjan seuraavan osan piakkoin.

Lukupiirikirja: Kultahattu

F. Scott Fitzgerald: Kultahattu

220 s., Otava 1974, 1.p. 1959

alkup. The Great Gatsby, 1925

suom. Marja Niiniluoto

Tuntuu, että viime aikoina blogille ja kirjoille on taas ollut vaikeampi löytää aikaa. Blogin sisältökin tuntuu olevan lähinnä lukupiirikirjoja, vaikka muutakin on tullut luettua. Yritän nyt joulukuun aikana purkaa sumaa ja lukea enemmän omavalintaisia kirjoja nyt, kun lukupiiri jäi joulutauolle reilu viikko sitten.

Lokakuun toisella lukupiirikerralla keskustelimme F. Scott Fitzgeraldin tunnetuimmasta teoksesta, klassikkoasemankin saavuttaneesta Kultahatusta. Teos on ollut lukulistallani pienen ikuisuuden, mutta siitä huolimatta en ole siihen tullut tarttuneeksi. Täytyy sanoa, että odotukseni olivat melko korkealla ja hieman petyin.

Kultahattu kertoo ensisijaisesti Jay Gatsbysta, joka on ökyrikas ja ansainnut miljoonansa kieltolain aikaisella salakuljetuksella. Gatsby on luonut itselleen vankkumattoman maineen, jota sävyttää tietty mystisyys. Tarina kerrotaan Gatsbyn naapurissa asuvan pörssimeklari Nick Carrawayn tarkkailevien silmien kautta. Gatsbyn tarina on kaiken ulkopuolelle näkyvän loistokkuuden alla traaginen ja epäonninen.

Kultahattua on monesti luonnehdittu säkenöiväksi jazz-aikakauden kuvaukseksi, mutta minun oli aika vaikea erottaa tästä sen kummempaa säkenöintiä. Pikemminkin tämä tuntui melko unenomaiselta, verkkaiselta ja utuiselta kuvaukselta ylemmän luokan vetelehtivästä elämäntavasta. Mielipide oli lukupiiriläisten keskuudessa kokolailla yhteneväinen ja tästä virisikin kiinnostavaa keskustelua. Pohdimme myös mm. erilaisten kansikuvien vaikutusta odotuksiin. Olimme sitä mieltä, että tässä vuoden 1974 painoksessa tunnelma on melko hyvin sisältöä kuvaava, kun taas Leonardo di Caprion tähdittämän elokuvaversion kansi on tunnelmaltaan menevämpi.

Olen ihan tyytyväinen siihen, että olen nyt tutustunut tähän klassikkoon, mutta ei tämä minun kirjani ollut. Sen verran jäi kuitenkin vielä kiinnostamaan, että taidan tuoreimman elokuvaversion katsoa jossain vaiheessa.

The Hundred and One Dalmatians

Dodie Smith: The Hundred and One Dalmatians

286 s., Egmont London 2015 

alkup. 1956

kuvitus: Alex T. Smith

Koin keväällä jonkinlaisen 101 dalmatialaista ja Cruella de Vil -buumin, jonka seurauksena luin Cruellasta kertovia kirjoja, katsoin elokuvia ja päädyin lainaamaan myös Dodie Smithin alkuteoksen The Hundred and One Dalmatians, jota tosin ryhdyin lukemaan vasta kesälomalla.

101 dalmatialaista on varmasti monille tuttu tarina ennen kaikkea Disneyn klassikkoanimaatiosta, jossa Pongo ja Perdita lähtevät etsimään Cruellan kaappaamia pentujaan ja tulevat takaisin kotiin omiensa ja muutaman kymmenen muun pennun kanssa. Sinänsä Disneyn animaatio on melko uskollinen alkuteokselle, mutta erojakin luonnollisesti on.

Dalmatialaiset Pongo ja Missis Pongo asuvat lemmikkiensä herra ja rouva Dearlyn kanssa hienossa talossa Lontoossa. Pongo ja Missis saavat 15 pentua, joten löytökoira (ja niin ikään dalmatialainen Perdita) auttaa imetyksessä. Heidän lähinaapurustossaan asuu turkkurin kanssa naimisissa oleva ja turkiksiin täysin hurahtanut Cruella de Vil, joka ihastuu ajatukseen dalmatialaisturkista. Katala Cruella kaappaa pennut. Ihmisten ollessa neuvottomia koirat tarttuvat toimeen. Hämyhaukun (Starlight Barking) avulla he saavat vihjeitä pentujen olinpaikasta ja pelastusoperaatio alkaa hahmottua.

Mielestäni alkuperäisteoksesta välittyy selvästi 1950-luvun ajankuva niin hyvässä kuin pahassakin. Itselleni jotenkin pisti silmään se, miten naishahmot koiria myöten kuvattiin hieman höperöinä ja typerinä, sellaisina joita miesten tulee suojella. Etenkin pentujen äiti Missis kuvattiin kauniina koirana, joka ei erota oikeaa vasemmasta eikä ymmärrä monimutkaisia kuvioita. Muutenkin teoksesta nousee esille tietynlaisia asenteita, joita en enää nyt pari viikkoa lukemisen jälkeen pysty erittelemään kunnolla, mutta jotka lukuhetkellä tuntuivat särähtävän esiin. Lähinnä kyse oli siitä ajatuksesta, että enää lastenkirjoissa ei puhuttaisi niin ja esitettäisi asioita näin.

Oli ihan kiinnostavaa tutustua lastenkirjallisuuden klassikkoon alkuperäiskielellä. Harvoin luen kirjoja englanniksi, mutta se on kivaa vaihtelua ja lasten- ja nuortenkirjat ovat harjaantumattomalle mitä parhain tapa aloittaa. Katsotaan mitä seuraavaksi keksin lukea buumiini liittyen!

Ps. fun fact oon oikeasti täysin kissaihminen, vaikka koiratkin on kivoja. Mutta jos valita pitää, niin kissat. Fun fact 2 sanon mun kissoja dalmatiankissoiksi, koska kumpikin on valkoisia ja kummallakin on yksi laikku päässä (ja toisella myös selässä ja jalassa). Tiedotus päättyy.