Vaihteeksi vapaalla

Veera Vaahtera: Vaihteeksi vapaalla

214 s., Tammi 2021

kansi: Emmi Kyytsönen

Jos Veera Vaahteran edellinen teos Vedet silmissä ei ollutkaan mielestäni ihan täysosuma, niin tämä Vaihteeksi vapaalla kyllä yllätti siihen nähden positiivisesti. Pidin päähenkilö Unnan hahmosta, joka oli yllättävänkin samaistuttava, vaikka onkin lähtökohtaisesti olennaisimmilta piirteiltään hyvin erilainen kuin minä.

Unna on viettänyt teini-iästä lähtien suurimman osan elämästään parisuhteessa. Aina suhteen päättyessä hän on ripeästi etsinyt rinnalleen uuden ihmisen, mutta nyt kun pitkä parisuhde Jeren kanssa päättyi, Unna on ensimmäistä kertaa päättänyt pysytellä sinkkuna ja opetella selviytymään omillaan. Prosessiin kuuluu kipuilua ja isojakin oivalluksia, sillä yksinolo mahdollistaa asioiden käsittelyn ihan uudella tavalla. Yllättäen "vapaalla" onkin mukavampaa kuin Unna osasi ajatellakaan. Itsetuntemus kasvaa ja oma suunta alkaa löytyä paremmin.

Vaikka Vaihteeksi vapaalla onkin viihdekirja, ei se ole mitään kevyintä höttöä. Huumoria kyllä riittää ja kirja on viihdyttävää luettavaa, mutta sen alla on vakavampaakin pohdintaa. Mielestäni tasapaino säilyy hyvin, ja näin tuoreeltaan sanoisin, että minulle tämä on Vaahteran parhaimpia teoksia. Otin jopa parista tekstinpätkästä itselleni kuvat muistiin, sillä ne tuntuivat itselle niin osuvilta. Pari viimeisintä teosta (Sopivasti sekaisin ja Vedet silmissä) olivat pettymyksiä, mutta nyt Vaahtera näyttää jälleen saaneen kunnon vireen ylle.

Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu

Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu

304 s., Gummerus 2018, oikolukematon ennakkokappale

kansi: Hilla Semeri

Sisko Savonlahden esikoisteos Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu ilmestyi vuonna 2018. Sain kirjan silloin ennakkokappaleena ja palan matkaa sitä luinkin, mutta jotenkin se jäi lukulistalle odottelemaan. Halusin lukea kesälomalla edes jonkin oman hyllyn kirjan, joten valitsin tämän. Aluksi olinkin innoissani, sillä tämä tuntui kolahtavan oikein todella. Teoksen edetessä innostus laantui ja ehkä hieman petyinkin, mutta ihan mukaansatempaavaa tekstiä tämä kyllä on.

Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu kertoo kolmekymppisestä helsinkiläisnaisesta, joka on jäänyt elämässään vähän jumiin. Hän makoilee parvekkeensa lattialla kuunnellen ihmisten kiljuntaa Linnanmäeltä ja miettii entistä poikaystäväänsä, josta hänen on vaikea päästä yli. Pitäisi nousta ylös lattialta ja henkisesti, etsiä töitä, tasapainottaa talous, rakastua, olla positiivinen.

Varmasti aika monen elämässä on ollut tärkeitä ihmissuhteita, joiden päättymisestä on vaikea päästä yli. Ainakin minun elämässäni on ollut, ja juuri se taitaa olla syynä siihen, miksi tämä kirja aluksi kolahti niin lujaa. Samaistuin päähenkilön kokemaan tunteeseen siitä, että jotain tärkeää ja olennaista puuttuu, elämässä on iso aukko eikä sitä niin vain täytetä. Mielestäni tämä eron käsittelyn kuvaus oli onnistunutta. Tykkäsin myös romaanin episodimaisesta rakenteesta ja Savonlahden tyylistä kirjoittaa. Huumorin ja melankolian toisiinsa kietoutuvat sävyt kuvastavat hyvin päähenkilön elämää.

Mikä sitten sai innostuksen laantumaan ja toi tullessaan pettymyksen tunteen? Ehkä se, miten päämäärätön päähenkilö välillä oli. Tuskastuin ja ahdistuin hänen ajelehtimiseensa ja eräänlaiseen huolettomuuteensa, siihen miten hän koko ajan oli pyytämässä taloudellista apua muilta yrittämättä kovin ponnekkaasti itse tehdä asialle mitään. Kun ihmisellä on murheita, ei maalliset asiat tietenkään välttämättä ole päällimmäisenä mielessä. Kuitenkin päähenkilö tiedostaa muutoksen tarpeen, haluaakin sitä, mutta ei vain meinaa oikeasti aikuistua. Vaikka kasvua lopussa tapahtuukin, se ei riittänyt minun kohdallani hälventämään tuota tuskastumisen tunnetta.

Nimetön

Jyri Paretskoi: Nimetön

e-äänikirja, 10 h 34 min.

Karisto 2017

lukija: Ville Tiihonen

 

Jyri Paretskoi on tullut tunnetuksi Shell's Angles -nuortenkirjoistaan, joista minäkin kovasti pidän. Vuonna 2017 julkaistiin Paretskoin ensimmäinen aikuisille suunnattu romaani, jota en kuitenkaan tullut lukeneeksi, sillä sen aihe ei tuntunut sellaiselta, jonka parissa viihtyisin. Nimetön kertoo Otso Vaarnasta, joka on syrjähyppynsä seurauksena menettänyt paitsi parisuhteensa ja kotinsa myös vasemman kätensä nimettömän. Kuvittelin teoksen olevan jonkinlainen kriisiytyneen miehen elämänkuvaus, mutta asiaa tarkemmin tarkasteltuani totesin, että kyseessähän on jännityskirja. Kuunteluun siis!

 

Otso Vaarna on ajautunut elämänsä pohjamutiin. Yhden onnettoman ja muistikuviltaan hataraksi jääneen illan seurauksena hän ajautui hotelliin toisen naisen kanssa ja heräsi sieltä ilman vasenta nimetöntään. Rehellisesti Otso Vaarna kertoi puolisolleen Erjalle mitä on tapahtunut. Niin Otso sai hyvästellä nimettömänsä lisäksi kotinsa ja puolisonsa. Siitä pitäen Otso on asunut poliisiystävänsä luona ja synkistellyt. Hän haluaisi löytää naisen, joka tuhosi hänen elämänsä.

 

Teoksessa kuvataan vuoroin Otson ja Saara Turusen elämää. Saara on tunnetun bisnesmiehen vaimo, mutta mies itse on kadonnut vuosi sitten kuin tuhka tuuleen. Poliisi on ymmällään ja ainoa johtolanka on prepaid-numerosta miehelle vähän ennen katoamista tullut puhelinsoitto. Otso saa selville, että sormensa samankaltaisissa olosuhteissa menettäneitä miehiä on muitakin. Alkaa näyttää siltä, että tapahtumilla voisi olla jokin yhteinen side Saaran miehen katoamiseen. Tarina alkaa punoutua melkoiseksi trilleriksi, jonka loppupuoli tuntuu kyllä kieltämättä hyvin mielikuvituksekkaalta. Myös loppuratkaisu yllättää ja saa pohtimaan miten oikein kävi.

 

Ville Tiihonen on äänikirjojen lukijana mielestäni taitava, mutta minun mielessäni hän yhdistyy lähinnä Vares-dekkareihin, joita hän myös on lukenut. Siksi aluksi lähestulkoon odotin koska Jussi Vares mönkii krapulassa jonkin satunnaisen naikkosen lakanoista. Alku oli jotenkin varesmainen muutenkin, mutta pääsin kuin pääsinkin oikealle raiteelle. Nimetön on tarina, joka vie mukanaan. Siinä on yllättäviä käänteitä ja ällöttäviäkin piirteitä, mutta tarina on vetävä ja nokkelasti punottu. Teoksen loppupuolella tapahtumat kuitenkin vyöryvät jotensakin mielikuvituksekkaasti, mutta toisaalta se tehostaa teoksessa esille tulevaa pakkomielteisyyttä ja nurkkaan ajetun henkilön vimmaista yritystä pelastaa itsensä.

♠♠♠♠

Lasten planeetta

Riikka Pulkkinen: Lasten planeetta

382 s., Otava 2018

kansi: Anna Lehtonen

 

Riikka Pulkkisen tuotantoon minulla on hieman ristiriitainen suhtautuminen. Toisaalta olen pitänyt kaikista niistä, jotka olen lukenut, mutta toisaalta olen kokenut, että ne eivät kuitenkaan ihan täysin ole minun makuuni. Pulkkisen edellisen teoksen Paras mahdollinen maailma jätin ihan tietoisesti lukematta, koska maailmassa on niin paljon kirjoja ja niin vähän aikaa. Lasten planeettakin olisi voinut mennä minulta ohi, mutta löysin kirjan Ellibs e-kirjastosta äänikirjana (lukijana Elina Ylisuvanto) ja aloitin kuuntelun. Ehdin kuuntelemaan siitä lokakuussa noin kaksi kolmasosaa, kunnes aika päättyi. Varausjono oli pitkä ja sainkin paperisen kirjan nopeammin käsiini, joten lähdin lukemaan sitä nyt joulukuussa. Vähän piti kertailla aiempaa, mutta nopeasti juoni taas otti mukaansa.

 

Lasten planeetta kertoo Frederikasta, jonka parisuhde on päättymässä. Heillä on Henrikin kanssa yhteinen 3-vuotias tytär. Miten elämä järjestyy eron jälkeen? Frederikalla on monta murhetta. Hän murehtii oliko heidän rakkautensa koskaan sittenkään aitoa, sellaista kuin pitäisi. Ja miten kasvattaa lasta ja kertoa tälle maailmasta, kun itsekin epäröi omia valintojaan. Toisessa ajassa kuvataan nuorta naista, joka kokee saaneensa ison tehtävän pelastaa maailma. Sisaret yrittävät hänet pelastaa.

 

Lasten planeetta on äkkiseltään aiheeltaan teos, jollaiseen en ihan ensimmäisenä ole tarttumassa. Lapsen kasvattaminen, ero ja sen aiheuttama totaalinen elämänmuutos eivät ole minulle läheisiä aiheita. Teos kuitenkin vei mennessään ja tarina toimi yhtä hyvin niin äänikirjana kuin perinteisenäkin kirjana, sillä pohjimmiltaan teoksessa kuvataan lähelle päästämisen vaikeutta, sitä että osataan hyväksyä toisen "minuuden kakofonia" ja antaa jotain itsestäänkin. Ei siis tarvitse olla perheellinen voidaakseen viihtyä tämän teoksen parissa.

 

Lasten planeetan tunnelma on mielestäni aika ajoin hieman painostavakin, mutta kuitenkin tuntuu kuin teoksen "tilan" läpi kulkisi koko ajan valo. Teoksen toisen aikatason, jossa kuvataan nuoren naisen kamppailua todellisuudentajun hämärtyessä, olisin ehkä jättänyt tästä teoksesta pois. Itse en kokenut sen antavan kauheasti lisäarvoa päätarinalle. Toisaalta myös rikkonainen lukukokemus, joka aiheutui äänikirjan laina-ajan loppumisesta ja yli kuukauden odottelusta ennen kuin pääsin taas tarinan pariin, saattoi vaikuttaa siihen, miten hahmotan teoksen kokonaisuutena. Kuitenkin voin hyvillä mielin sanoa, että pidin tästä teoksesta.

 

♠♠♠♠

Ei muisteta pahalla

Veera Nieminen: Ei muisteta pahalla

202 s., Tammi 2018

kansi: Sanna Mander

 

Huomasin kirjakatalogista hyvissä ajoin, että Avioliittosimulaattorin kirjoittaneelta Veera Niemiseltä on ilmestymässä uusi teos Ei muisteta pahalla. Olin innoissani, sillä Avioliittosimulaattori ole todella vaivatonta ja hauskaa luettavaa. Myös tätä uutta teosta kuvailtiin hauskaksi, vaikka aiheena onkin parisuhteen päättyminen ja sen seuraukset. Minulle lukukokemus muodostui kuitenkin työlääksi ja tarina ei oikein osunut minun huumoriini.

 

Ei muisteta pahalla kertoo Piipestä, joka on tullut miesystävänsä Jurin jättämäksi. Piipe on melkoisen epätasapainoinen ihminen, vaikkakin työssään skarppi. Siviilielämässään Piipe kuitenkin näkee ja kuvittelee paljon sellaista, mitä ei ole olemassakaan. Parisuhde Juriin on ollut myrskyisä eikä Piipe aluksi ota uskoakseen, että tällä kertaa Juri on tosissaan eron suhteen. Kun Piipe ymmärtää asian laidan, hän päättää toteuttaa uhkauksena: jos Juri jättää hänet, hän räjäyttää Jurin postilaatikon. Onneksi Piipellä on Eetu, räjäyttelyyn erikoistunut ystävä.

 

Postilaatikon räjäytykseen asti tarina tuntui vielä viihdyttävältä ja lukeminen sujui. Räjäytys oli kuitenkin käännekohta, josta alkoi jotain ihan muuta kuin toipuminen eron tuomista kolhuista. Siitä alkoi systemaattinen häirintä ja suoranainen kiusaaminen, jonka piirteet olivat niin absurdeja, että se olisi voinut naurattaakin ellei tarinassa olisi ollut lukuja myös Jurin näkökulmasta. Kun tempaus tempaukselta Juri muuttui yhä uupuneemmaksi ja voimattomammaksi, huumori katosi ja minun tuli lähinnä surku miestä. Piipen hahmo alkoi samalla kertaa näyttäytyä entistä ikävämpänä ja hänen toimintansa tuntui suorastaan ahdistavalta.

 

Mielestäni Ei muisteta pahalla ei ole hauska teos, vaikka sitä se taitaa yrittää olla. Luin kuitenkin teoksen loppuun, sillä kerronta oli hyvää ja mielikuvitusta tarinan käänteissä riitti, vaikka sinänsä kaikki kekseliäät käänteet olisivat oikeastikin mahdollisia. Loppuratkaisu yllätti minut enkä ehkä täysin ymmärtänyt miten se sellaiseksi muodostui. Tiedän jo nyt, että tätä kirjaa en tule lukemaan uudelleen, mutta Avioliittosimulaattorin uudelleenluku kyllä houkuttelisi!

♠♠♠

Katri Valan Kootut runot

Katri Vala: Kootut runot

429 s., WSOY 1958, 3.p.

 

Luin viime kesänä ihastuttavan Joka tytön runokirjan, jolloin innostuin lainaamaan lisää mm. Katri Valan runoutta. En kuitenkaan ole ehtinyt aikaisemmin oikein perehtymään koko teokseen, mitä nyt lueskellut muutamia runoja sieltä täältä, joten nyt otin oikein asiakseni tutustua hänen tuotantoonsa oikein kunnolla. 

 

Tämä teos sisältää 42-vuotiaana kuolleen Katri Valan kaikki runoteokset, joita on kaikkiaan viisi kappaletta. Ne ovat Kaukainen puutarha (1924), Sininen ovi (1926), Maan laiturilla (1930), Paluu (1934) ja Pesäpuu palaa (1942). Itseäni puhuttelivat eniten Sinisen oven runot, vaikka mieluisia runoja löysinkin kaikista kokoelman osista.

 

Valan runoissa esiintyy monia eri aiheita ja usein onkin nähtävissä aiheiden jakautuminen eri kokoelmien kesken. Esimerkiksi Valan esikoisteoksen Kaukainen puutarha runot käsittelevät mielestäni selkeimmin luontoa, jumaluutta ja eksotiikkaakin, vaikka näistä aiheista ammennetaan muissakin teoksissa. Sinisen oven runot puolestaan käsittelevät melko pitkälti monentyyppistä kaihoa ja kaipuuta, eron hetkiä, luopumista ja jopa kuolemaa. Nämäkin aiheet toistuvat muissakin teoksissa, mutta muut teokset eivät mielestäni niin pitkälti rakennu juuri näiden teemojen ympärille.

 

Tätä teosta lukiessa minulle valkeni, että Katri Vala oli hyvin monipuolinen runoilija, jonka runot puhuttelivat minua loppusoinnuttomuudesta huolimatta. Yleensä olen loppusointujen ystävä, mutta Vala on jälleen yksi esimerkki runoilijasta, jonka tuotanto ihastuttaa minua ilman loppusointujakin. Hänen ilmaisutapansa on hyvin puhutteleva samoin kuin hänen runojensa aiheet. Lukiessa oli hauska huomata, että moni minua miellyttänyt runo oli merkitty ruksilla. Oletan jonkun merkinneen omia mielirunojaan sillä tavoin, ja on jotenkin hauska ajatella, että näin vanha painos on kulkenut monien käsien läpi ja joskus joku on pitänyt erityisesti juuri samoista runoista kuin minäkin.

Tara Road (Talo Dublinissa)

Maeve Binchy: Tara Road

5 cd-levyä, 5 h 56 min

Orion Audiobooks 2001, alkup. 1998

lukija: Kate Binchy

Kirjallisuuspiirimme helmikuun aiheena tulee olemaan Irlanti. Minulle aihe on mieluinen, sillä olen oikeastaan jo vuosikausia ollut kiinnostunut Irlannista maana ja toivoisin joskus vielä matkustavani sinne. En ole kuitenkaan lukenut irlantilaista kirjallisuutta juurikaan, joitain ihan satunnaisia teoksia vain. Maeve Binchyltä olen aikaisemmin lukenut Seitsemän talvista päivää, mutta jotenkin ei ole vain tullut luettua lisää, vaikka tarkoitus on ollut. Minulla on kyllä lainassa erään toisen kirjailijan teos, jonka toivon ehtiväni lukemaan, mutta päätin kuunnella myös Maeve Binchyltä jonkin teoksen äänikirjana. Koska suomeksi saatavilla ei ollut kuin Koko kadun kasvatti ja tukku Celian lukemisesteisille tarkoitettuja äänikirjoja, valitsin tarjolla olleista alkuperäiskielisistä äänikirjoista Tara Roadin.

Ria Lynch on noin 35-vuotias Dublinissa asuva nainen, jolla on kaksi lasta ja ihana aviomies. Ria pitää itseään onnekkaana saatuaan Dannyn kaltaisen komean ja menestyvän miehen. Hän uskoo liittonsa voivan hyvin ja kaiken olevan hienosti kunnes aviomies ilmoittaa saavansa lapsen toisen naisen kanssa. Ria tuntuu ensin romahtavan, mutta päättää sitten ottaa elämänsä käsiinsä ja ryhtyy järjestelemään talonvaihtoa amerikkalaisen naisen kanssa. Paljastuu, että molemmat talonvaihtajat ovat kokeneet kovia ja kesä uudessa ympäristössä omia vahvuuksiaan etsien on molemmille tervehdyttävä kokemus.

Tara Road alkaa kuvauksella Rian teini-iästä aina Dannyn tapaamiseen ja parin rakastumiseen ja perheen perustamiseen saakka. Melko suuri osa teoksesta keskittyy nimen omaan näihin vaiheisiin, vaikka takakansitekstin perusteella oletin tapahtumien keskittyvän enemmänkin talonvaihtoon. Lukija saa vähitellen huomata, että Danny Lynch ei todellakaan ole niin hieno mies kuin hänen vaimonsa luulee. Monta kertaa meinasin ihan tuskastua Rian sinisilmäisyyteen ja herkkäuskoisuuteen. Minua myös ärsytti hänessä taipumus turvautua Dannyyn joka asiassa ja oman tahdon lähes täydellinen puuttuminen. Ria on vain jotenkin yksinkertaisen oloinen hahmo enkä päässyt mielikuvasta yli, vaikka hän vahvistuikin Amerikankesänään ja oppi löytämään itsestään uusia vahvuuksia.

Mielestäni Tara Road ei ollut erityisen kiinnostava kirja, sillä en saavuttanut tässä semmoista kuunteluflowta kuten usein käy: välillä jätin kuuntelun päiväkausiksi kokonaan. Tara Road on ensimmäinen vieraskielinen äänikirja minulle, joten työlääntyminen saattoi johtua ehkä osittain siitäkin, etten ole tottunut tällä tavalla kuuntelemaan vierasta kieltä. Kaikkea se ei kuitenkaan selitä. Rian hahmon "ärsyttävyys" ja juonenkulun eräänlainen hitaus eivät vain riittäneet pitämään mielenkiintoani yllä. Moni on sanonut suosittelevansa etenkin Binchyn varhaisempaa tuotantoa, mutta kahden kirjan perusteella minä ajattelen hieman toisin. Täytynee taas jossain kohtaa ottaa häneltä jokin muu teos työn alle ja katsoa muutuuko mieli!

♠♠♠

Teoria Katherinesta

John Green: Teoria Katherinesta

328 s., WSOY 2016

alkup. An Theory of Katherines, 2006

suom. Helene Bützow

 

Voi huokaus! John Green on parilla viimeisimmällä suomennoksellaan (Arvoitus nimeltä Margo ja Kaikki viimeiset sanat) ehtinyt vakuuttaa minut tarinankertojankyvyistään, vaikka Tähtiin kirjoitettu virhe ei mielestäni ollut niin erinomaisen huikea teos kuin olin odottanut. Odotin tältäkin kirjalta samanlaista nokkelaa dialogia ja iskevää huumoria kuin erityisesti parilta viimeisimmältä kirjalta, mutta mielestäni Teoria Katherinesta oli loppujen lopuksi jopa hieman pitkäveteinen kirja.

 

Colin on poikkeuksellisen lahjakas nuori mies, jolla on todella hämmästyttävän laaja muisti. Hän käyttää kaiken aikansa uusien asioiden opiskeluun ja hänen elämänsä korkein päämäärä on tulla merkittäväksi henkilöksi. Hänellä on ollut lukuisia Katherine-nimisiä tyttöystäviä, jotka ovat kukin vuorollaan jättäneet hänet. Niinpä Colin on alkanut työstää teoriaa, jonka avulla voisi mallintaa suhteidensa kulkua ja siinä sivussa osoittaa neroutensa. Colinin ahkeraa työskentelyä tosin hieman häiritsee roadtrip, jolle hän lähti parhaan (ja ainoan) ystävänsä Hassanin kanssa, sillä he päätyvät Gutshotiin ja siellä hän tapaa tytön, jonka nimi ei ole Katherine. Kaverukset jäävät kylään ja saavat töitäkin, mikä vie aikaa teorian kehittelyltä. Tuona aikana Colin kuitenkin oivaltaa jotain merkittävämpää kuin teoriansa, sillä hän tuntuu muuttuvan ihmisenä ja löytävän uusia katsantokantoja asioihin.

 

Koska Colin työstää teoriaa, on tässä teoksessa melkoisen paljon matemaattista jaaritusta, jolla ei mielestäni ole juonen kannalta mitään merkitystä eikä ainakaan minua lukijana jaksa kiinnostaa tipan tippaa. Colinin hahmosta en myöskään erityisesti pitänyt, sillä hän osoittautui jotenkin omiin piintyneisiin tapoihinsa jumiutuneeksi eikä hänen päässään tuntunut pyörivän mitään muuta kuin Katherinet ja teoria, vaikka hän onkin olevinaan niin älykäs muuten. Kaiken olisi ehkä vielä voinut pelastaa Greenin kirjoissa yleensä kukkiva huumori ja hauskat dialogit, mutta jotenkin ne tuntuivat hukkuvan kaiken alakuloisen teorian työstämisen alle. Colin oli hahmona myös niin tosikon oloinen, että tuskinpa häntä olisi voinut kovin humoristisiin dialogeihin mukaan liittääkään.

 

Kyllä, minun odotukseni eivät täyttyneet. Jos jostain haluan erityisen positiivisesti mainita, niin Colinin ja Hassanin ystävyydestä, joka tuntuu kestävän mitä tahansa. Hassan oli muutenkin teoksen todellinen valopilkku, semmoinen "lihavat on lepposii" -tyyppinen hassuttelija, joka hieman piristi teoksen ankeaa tunnelmaa. Tulin muuten huomanneeksi, että Green on nähtävisti näissä vanhemmissa teoksissaan käyttänyt paljon asetelmaa, jossa poika ihastuu johonkin vähän omalaatuisempaan tyttöön, jota ei välttämättä voi saada. Ehkä nyt jo kolmannen kerran sen tyyppisen kirjan lukeminen samalta kirjailijalta alkoi hieman tympäistä, mikä luultavasti vaikutti lukukokemukseen kokonaisvaltaisesti.

 

♠♠♠

Viiniä keittiössä

Anna Gavalda: Viiniä keittiössä

4 cd-levyä, 3 h 55 min

Gummerus 2008

alku. Je l'amais, 2002

suom. Titia Shuurman

lukija: Susanna Haavisto

Työmatkoilla on tullut jälleen kuunneltua äänikirjaa. Anna Gavalda on kirjailija, jonka kirjoihin olen aina joskus törmännyt ja ne ovat hieman kiinnostaneetkin, mutta en ole tullut lainanneeksi ja lukeneeksi niitä. Olikin ihan mielenkiintoista nyt äänikirjan muodossa viimein tutustua Gavaldan teokseen, vaikka ei Viiniä keittiössä tainnut olla ihan minun kirjani. Voisin kuitenkin joskus kuvitella lukevani jotain muuta Gavaldalta, sillä jokin hänen tavassaan kertoa tarinaa oli melko mukavan oloista.

Teoksen keskiössä on kahden pienen tytön äiti Chloé, jonka mies on löytänyt toisen naisen ja ilmoittanut jättävänsä perheensä. Asiasta mitään aavistamaton Chloé on järkyttynyt uutisesta eikä voi olla ajattelematta miestään ja sitä mitä heillä oli ja sitä mitä hän nyt menettää. Chloé tuntuu välillä ikään kuin kiduttavan itseään kuvittelemalla millaista hänen miehensä elämä on sen toisen naisen kanssa ja mitä he ovat jo yhdessä tehneet ja tulevat tekemään. Teoksen keskiössä on myös Chloén appiukko Pierre, joka on aina ollut etäinen ja hieman jylhä hahmo. Pierre haluaa viedä miniänsä ja lapsenlapsensa mökille hieman keräämään voimia, ja tuolla matkalla Pierre kertoo miniälleen tarinan salasuhteestaan toiseen naiseen.

Viiniä keittiössä on melko vähäeleinen tarina suurista kuohuvista tunteista ja tunnustuksista huolimatta. Koin tunnelman jopa hieman pysähtyneeksi ja mieleeni tuli hiljainen sunnuntai. Teoksessa on kuitenkin paljon mielenkiintoisempi asetelma kuin minun tyypillisessä hiljaisessa sunnuntaissani, sillä tämä tarina antaa kaksi näkökulmaa aiheeseen, joka voi olla hyvin kipeä molemmista näkökulmista ajatellen. Nuo näkökulmat ovat tietysti petetyn puolison ja pettäjän, vaikkakin eri tapauksien kohdalla. 

Viiniä keittiössä oli ihan kelpo kirja, vaikka jotenkin en kokenutkaan sitä oikein omakseni. Nyt kuuntelun jälkeen, kun mietin teoksen kantavia teemoja, kuten rakkautta, rohkeutta, pelkuruutta ja valintojen tekemistä, mieleeni pursuaa monia ajatuksia tästä teoksesta. Päällimmäisenä kai voisi kiteyttää, että Viiniä keittiössä osoittaa, että aina päätöksien tekeminen ei ole helppoa ja voi vaatia suurta rohkeutta, vaikka sydän veisi jo omaan suuntaansa. Ja ettei ole välttämättä yhtään sen helpompaa olla jättäjä kuin jätettykään.

♠♠♠

Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän

Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän

174 s., Otava 2013

julkaistu aiemmin Kauneus & Terveys -lehden jatkokertomuksena

kansi: Sanna Mander

Olen lukenut kaikki Riikka Pulkkisen aikaisemmin ilmestyneet teokset, mutta suhtautumiseni hänen teoksiinsa on ollut hieman ristiriitaista. Totta ei kauheasti sykähdyttänyt, mutta Rajasta pidin ja Vieraskin oli ihan sujuvaa luettavaa. Oikeastaan minulla ei ole ollut kauheasti moitittavaa hänen teoksiensa suhteen, mutta en ole kyllä ylistyssanojakaan keksinyt. Ehkä nyt alkaisi olla niiden aika, sillä jatkokertomuksesta muokattu Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän oli mielestäni mainio teos.

Aikaisemmin Riikka Pulkkisen kirjat ovat olleet enemmän tai vähemmän vakavia, mutta tämä teos oli jotain vallan muuta. Oli ilahduttavaa huomata miten hyvin Pulkkinen hallitsee myös kepeyden ja vallattomuuden sekä huumorin. Tämä kirja sisältää kepeydestään huolimatta monia totuuksia ihmissuhteista ja ihmiselämästä, joten siinä mielessä tässä on sitä samaa tuttua otetta kuin Pulkkisen muissakin teoksissa. Tuo hienoisesti vallaton arjen filosofia oli mielestäni tämän teoksen parasta antia.

Iiris Lempivaara on hieman alle 30-vuotias nainen, joka joutuu kokoamaan itsensä uudelleen, kun Aleksi jättää hänet seitsemän vuoden jälkeen ja ilmoittaa, että ei ole koskaan rakastanut. Iiriksen matkalla kohti eheämpää minää on mukana sisko Jennifer, paras ystävä Elina sekä naapurinmummo Marja-Liisa. Iiris huomaa kuitenkin, että vaikka matkalla on mukana ystäviä, on tärkein oivallettava itse.

Iiriksen "selviytymistarina" tai "uudelleen syntyminen" on sangen vallatonta, hän tekee ja toimii, mutta joutuu välillä pysähtymään ja miettimään asioita uudelleen. Iiriksen kohelluksista on hauska lukea, oikein hymy nousi huulille, mutta samalla kuitenkin filosofoinnit elämää nähneen Marja-Liisan kanssa tuovat kirjaan syvyyttä ja jonkinlaista liikuttavuutta. Ystävyys voi muodostua, vaikka ikäeroa olisikin melkein 60 vuotta. Ja mitä tulee rakkauteen ja ihmissuhteisiin, niin samat tosiseikat pätevät vuosikymmeniä. On hienoa, että Pulkkinen on tuonut tähän uusia ulottovuuksia erilaisten elämäntilanteiden kautta. Ne tuovat Iiriksen eteen erilaisia tilanteita ja kasvattavat häntä, joten kirja menee tasaisesti eteenpäin. Kokonaisuus toimii!

♠♠♠♠½