Rottien pyhimys

Anneli Kanto: Rottien pyhimys

Gummerus 2021, äänikirja

lukija: Erja Manto

Anneli Kanto on kirjailija, johon minulla on hieman ristiriitainen suhde. Pidän kovasti hänen Viisi villiä Virtasta -kuvakirjoistaan ja muistakin lastenkirjoistaan, mutta aikuisille suunnatut kirjat eivät vie minua samalla tavalla mennessään. Olen joskus yrittänyt lukea Piru, kreivi, noita ja näyttelijä -romaania, mutta muistaakseni se jäi heti alkuvaiheessa kesken, sillä kerronta ei miellyttänyt minua. Samanlainen olo jäi Rottien pyhimyksestä, vaikka kuuntelinkin kirjan loppuun. Kannon kirjoissa on monia kiinnostavia aiheita ja pidän historiasta, joten haluaisin pitää hänen kirjoistaan, mutta ehkä minun on vain myönnettävä, että nämä eivät ole minua varten.

Rottien pyhimys kertoo Hattulan Pyhän Ristin kirkon koristemaalausurakasta 1500-luvulla. Kirkkoa saapuvat Ruotsin puolelta koristamaan maalarit Anders ja Martinus sekä heidän oppipoikansa Vilppu, mutta onnettomien sattumien vuoksi miehet tarvitsevat pian lisää apua pysyäkseen urakan tahdissa. Silloin siveltimeen pääsee tarttumaan paikkakunnalla hieman hyljeksitty tiilimestarin ottotytär Pelliina, joka osaa piirtää ja jolla on silmää väreille ja sommittelulle. Kesä maalausurakan parissa mullistaa heistä jokaisen elämän, mutta eritoten Pelliinan, joka saa uutta itsevarmuutta onnistumisistaan.

Kanto on asiantunteva mitä historian faktoihin tulee. Hän kertoo yksityiskohtaisesti 1500-luvun maalaustaiteesta, värien hiertämisestä, materiaaleista ja työnteosta. Ajankuva välittyy hyvin niin miljöön kuin yhteiskunnallisten asioiden kuvaamisen kautta. Mielestäni tarina ei ole kovin juonivetoinen eikä kerronta vienyt mennessään. Tunnetilat eivät välity minulle asti, enkä usko sen johtuvan äänikirjasta, sillä Erja Manto on yksi suosikkilukijoistani. Tällä kirjalla on ansionsa, mutta jonkinlaista kipinää olisin kaivannut lisää.

Vilma Virtanen virpomassa

Anneli Kanto: Vilma Virtanen virpomassa - Viisi villiä Virtasta 9

32 s., Karisto 2017

kuvittaja: Noora Katto

 

Anneli Kannon Viisi villiä Virtasta -sarja on varmasti monessa lapsiperheessä tuttu. Minulle sarja on tuttu työn kautta, mutta enpä ole koskaan aikaisemmin tainnut lukea ainuttakaan osaa kokonaan, vaikka lukemistani pätkistä olenkin pitänyt. Nyt päätin kuitenkin tutustua tarkemmin sarjan uusimpaan osaan Vilma Virtanen virpomassa. Mielestäni lasten pääsiäiskuvakirjoille olisi kyllä enemmänkin tilausta, joten siinä mielessä tämä kirja oli oikein tervetullut julkaisu.

 

Vilma Virtanen on 6-vuotias ja perheen vilkkaista lapsista rauhallisin. Hän pitää järjestyksestä ja lukee mielellään. Hänen lempikirjansa on Suuri perinnekirja, josta hän poimii faktan jos toisenkin esiteltäväksi sisaruksilleen. Vilma on myös ujo, ja koko pääsiäinen uhkaa mennä myttyyn, kun isosisko Veera ei huolikaan Vilmaa mukaansa virpomaan. Uskaltaako Vilma lähteä virpomaan ilman reipasta ja rohkeaa Veeraa?

 

Tässä kirjassa on ihan valtavan paljon hyvää ja tämä kirja sopii oivallisesti lasten ja aikuisten yhteisiin lukuhetkiin (testattu on!). Tässä teoksessa on hyvin sujuva tarina, josta löytyy useampia tasoja, ja kuvitus viehättää minua suuresti. Pidin siitä miten ujo Vilma rohkaistuu ylittämään itsensä ja saa siitä vahvistusta itsetunnolleen. Pääsiäistietoutta myös tuodaan esille kiinnostavasti Vilman kertomina faktoina, jotka lomittuvat hyvin tarinaan: mitä oikeastaan symboloikaan koristellut virpomisoksat tai rairuoho? Virpomiskierroksen aikana nousee esiin myös hyvät käytöstavat ja se mikä kyseisessä perinteessä on kaikkein tärkeintä eli tuottaa hyvää mieltä puolin ja toisin.

 

Vaan pilke silmäkulmassa on pakko nostaa esille se seikka, että ei palmusunnuntaina kuulu virpoa! Täällä meikäläisen asuinsijoilla virpomaan lähdetään vasta pääsiäislauantaina eli lankalauantaina, kuten pohjalaismaakuntien perinteeseen kuuluu. :-) Tänä vuonna kävi 7 trullia ja mun oli tietysti ihan pakko uhrautua syömään loput suklaamunat.. Suklaakiintiö alkaa olla jo melkoisen täynnä!