Gustafsson, Laura: Huorasatu295 s., into 2011
Sainpas vihdoin tämän luettua, on se kestänytkin! Rinnalla olen lukenut koko ajan muuta, koska on tuntunut jotenkin väsyttävältä tarttua tähän teokseen. Mainittakoon, että Huorasatu oli viime syksynä Finlandia-ehdokkaana ja siitä kohistiin paljonkin, sillä kirja on melko raju.
Aloittaessani lukemaan Huorasatua, ajattelin, että ei tästä tule mitään. En jaksa ei huvita ja hyi. Sisulla kuitenkin jatkoin teoksen lukemista ja juoni alkoikin kiinnostaa yhtäkkiä alkukankeuden jälkeen. Juoni on rakenteeltaan melko erikoinen sekoitus antiikin jumalia, nykypäivää, myyttisiä olentoja sekä maailman kauheuksia (sota, lapsikauppa jne).
Teoksessa esiintyy sangen mielenkiintoisia teorioita naisen esihistoriasta, uskontojen synnystä ja syistä seurauksineen. Teos tarttuu maailman epäkohtiin ja pyrkii ne juonessaan ratkaisemaan tavalla tai toisella. Kirja tuo esiin väkivallan, epäoikeudenmukaisuuden ja pahuuden omalla rujolla tavallaan. Vaikka toisaalta voisiko niitä asioita sen kauniimmin kuvata?
Pidin teoksessa sen ilmiselvästä kontaktista uskontoihin, historiaan ja maailman nykytilaan. Asiat oli yhdistetty mainiosti. Onhan teos raaka ja kammottava, mutta silti kiinnostava tulkinta asioista. Gustafssonilla täytyy olla aika hyvä mielikuvitus, jotta pystyy tällaisen maailman luomaan.
Teoksen alkupuolesta tulee mieleen lähinnä sana "pahoinvointi". Alku sai minut todellakin kavahtamaan ja harkitsemaan entistä vakavammin kasvissyöjäksi ryhtymistä. Mutta sitten kun ei enää niin tarttunut tällaisiin asioihin vaan antoi juonen kuljettaa, lukeminen alkoi soljua vaivattomammin. Loppupuoliskosta tulee mieleen lähinnä sanat "mielenkiinto" ja "omituinen".
Koen kuitenkin, että Gustafsson ei täysin onnistunut herättelemään minua miettimään epäoikeudenmukaisuutta ja epäinhimillisyyttä, se lähinnä sai minut pohtimaan teorioita ja voimaan pahoin. Se tuskin oli hänen tarkoituksensa. Silti erilaisuudessaan virkistävä, totuuden siemeniä sisälleen kätkevä ja rujo teos. Tietynlainen taidonnäyte.
Aloittaessani lukemaan Huorasatua, ajattelin, että ei tästä tule mitään. En jaksa ei huvita ja hyi. Sisulla kuitenkin jatkoin teoksen lukemista ja juoni alkoikin kiinnostaa yhtäkkiä alkukankeuden jälkeen. Juoni on rakenteeltaan melko erikoinen sekoitus antiikin jumalia, nykypäivää, myyttisiä olentoja sekä maailman kauheuksia (sota, lapsikauppa jne).
Teoksessa esiintyy sangen mielenkiintoisia teorioita naisen esihistoriasta, uskontojen synnystä ja syistä seurauksineen. Teos tarttuu maailman epäkohtiin ja pyrkii ne juonessaan ratkaisemaan tavalla tai toisella. Kirja tuo esiin väkivallan, epäoikeudenmukaisuuden ja pahuuden omalla rujolla tavallaan. Vaikka toisaalta voisiko niitä asioita sen kauniimmin kuvata?
Pidin teoksessa sen ilmiselvästä kontaktista uskontoihin, historiaan ja maailman nykytilaan. Asiat oli yhdistetty mainiosti. Onhan teos raaka ja kammottava, mutta silti kiinnostava tulkinta asioista. Gustafssonilla täytyy olla aika hyvä mielikuvitus, jotta pystyy tällaisen maailman luomaan.
Teoksen alkupuolesta tulee mieleen lähinnä sana "pahoinvointi". Alku sai minut todellakin kavahtamaan ja harkitsemaan entistä vakavammin kasvissyöjäksi ryhtymistä. Mutta sitten kun ei enää niin tarttunut tällaisiin asioihin vaan antoi juonen kuljettaa, lukeminen alkoi soljua vaivattomammin. Loppupuoliskosta tulee mieleen lähinnä sanat "mielenkiinto" ja "omituinen".
Koen kuitenkin, että Gustafsson ei täysin onnistunut herättelemään minua miettimään epäoikeudenmukaisuutta ja epäinhimillisyyttä, se lähinnä sai minut pohtimaan teorioita ja voimaan pahoin. Se tuskin oli hänen tarkoituksensa. Silti erilaisuudessaan virkistävä, totuuden siemeniä sisälleen kätkevä ja rujo teos. Tietynlainen taidonnäyte.
♠♠♠½
