Hobitti

J.R.R. Tolkien: Hobitti

9 cd-levyä, 10 h 58 min

lukija: Lauri Komulainen

alkup. The Hobbit or There and Back Again, 1937

suom. Kersti Juva ja Panu Pekkanen

Taru sormusten herrasta -trilogian jälkeen päätin, että kuuntelen samaan kyytiin myös Hobitin, joka kuvaa Bilbo Reppulin vaiheita. Hobitin vaiheet eivät ole ihan yhdentekeviä Taru sormusten herrasta -trilogian kannalta, sillä tässä teoksessa Bilbo löytää taikasormuksen, jonka ympärille koko trilogia kietoutuu. Alkuasetelmani tätä teosta kohtaan oli hieman ristiriitainen, sillä olen katsonut Hobitti-elokuvat ja pitänyt niistä paljon, mutta kirjana Hobitti ei ole innostanut. Muistan, että eräänä kesänä noin 10 vuotta sitten lainasin kirjastosta Lohikäärmevuoren enkä kerta kaikkiaan saanut sitä luettua. 

Hobitti kertoo siis Frodo Reppulin sukulaismiehestä Bilbosta, jonka Gandalf on valinnut mukaan kääpiöiden retkikuntaan. 13 kääpiötä on matkalla kohti vuorta, jonka retkikunnan johtajan Thorinin isoisä on menettänyt lohikäärme-Smaugille. Tarkoitus on saada kääpiöiden vanha valtakunta takaisin, eikä motivaattoreista ole pulaa, sillä vuoren ohella Smaugilla on hallussaan myös kääpiöiden mittava kulta-aarre. Bilbo tarvitaan mukaan paitsi onnea tuottavaksi 14:ksi jäseneksi myös voron ominaisuudessa: pikkuruinen hobitti on Gandalfin mielestä omiaan siihen tehtävään. Bilbolle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin suostua tuumaan.

Matkallaan retkikunta kohtaa monia vaaroja ja eksyykin välillä toisistaan. Hiisien asuttaman vuoriston sisällä yksin vaellellessaan Bilbo löytää taikasormuksen ja kohtaa Klonkun. Myös sudet hätyyttävät toisensa uudelleen löytänyttä retkikuntaa eikä peikkojenkaan kohtaamiselta vältytä. Suurin vaaroista on kuitenkin Smaug, jonka raivo osaa olla valtaisa.

Olin ajatellut, että Hobitti on valtavan pitkä tarina. Mielikuva juontanee juurensa siihen, että käsittääkseni elokuvatrilogia on tehty tämän yhden teoksen pohjalta. Välillä jopa mietin, että miten tästä kirjasta on saatu kolme elokuvaa aikaan, sillä ei tämä näin kirjana ollut kovinkaan taianomainen. Mutta kyllä tämän nyt työmatkoillaan kuunteli, vaikka en erityisemmin lumoutunutkaan. On kyllä huomattavissa, että Tolkienin kertojankyvyt ovat kehittyneet Hobitin ja Sormusten herra -trilogian välillä, ja lisäksi hänen miljöökuvauksensa on muuttunut edukseen. 

♠♠♠

Taru sormusten herrasta - Kuninkaan paluu

J.R.R. Tolkien: Taru sormusten herrasta - Kuninkaan paluu

äänikirjana kahdessa osassa, yht. 20 levyä

WSOY, 2003

lukija: Heikki Määttänen

alkup. The Lord of the Rings - The Return of the King, 1955

suom. Kersti Juva ja Panu Pekkanen

Niin saapui se päivä, jolloin sain kuunnelluksi loppuun Tolkienin hienon trilogian Taru sormusten herrasta. Jälleen kerran lähdin äänikirjan matkaan elokuvien luomilla mielikuvilla. Muistelin, että pidin Kuninkaan paluusta paljon - ehkä jopa eniten koko elokuvatrilogiasta - mutta samalla muistelin sen olleen aika väkivaltainen ja täynnä taistelukuvauksia ja kaikenlaisia yhteenottoja. Siksi tämä kirja yllättikin, sillä vaikka tapahtumat ovat toden teolla vyöryneet kohti avointa sotaa, ei tässä juuri ollut taistelukuvauksia, vaan pikemminkin keskityttiin kertomaan tilanteesta ennen ja jälkeen taisteluiden. Melko maltillista siis, eikä se ole lainkaan huono asia, vaikkakin taistelu olisi voinut tuoda enemmän menoa ja meininkiä tähän. Kuninkaan paluu olikin mielestäni melko vaisu teos, vaikka siinä Frodo sai suuren tehtävänsä päätökseen ja tapahtui kaikenlaisia isoja asioita.

Sormusta viemään lähtenyt retkikunta on edelleen hajaannuksen tilassa. Tapahtumien keskiössä on eri armeijoja rohanilaisista gondorilaisiin, jotka Aragorn - kuningas, joka palaa - kokoaa yhdeksi armeijaksi taistelussa Sauronia vastaan. Sillä välin, kun Aragorn vetää vihollisen huomiota itseensä, on Frodolla ja Samilla kiperät paikat örkkien keskellä. He kuitenkin onnistuvat jatkamaan matkaansa tulivuorelle, jossa sormus on määrä tuhota, sillä Aragorn on onnistunut harhautuksessaan. Myös Klonkku osoittautuu hyödylliseksi olennoksi, kun viimeisiä ratkaisuja tehdään.

Yks kaks yllättäen reissut onkin sitten reissattu, tehtävä täytetty, uudet miehet asetettu valtaan edesmenneiden jälkeen ja on aika palata takaisin Kontuun.  Palatessaan Frodo, Sam, Merri ja Pippin joutuvat kuitenkin huomaamaan, että heidän rakas Kontunsa ei ole säilynyt muuttumattomana kaikessa myllerryksessä eikä heillä siis vielä ole aikaa lepoon ja loikoiluun. Tuntuu hassulta, että niin se yhteinen tieni Frodon ja kumppaneiden kanssa nyt katkesi. Olen tosin alkanut kuunnella Hobittia, mutta se kertookin tapahtumista ennen tätä trilogiaa.

Tämän teoksen kohdalla olin hieman pettynyt siitä, miten tarina etenikin yhtäkkiä ryminällä suureen huipentumaan ja sen jälkeiset tapahtumat eivät sitten oikein enää herättäneet kiinnostusta. Oli toki ihan kiva saada tietää mitä tutuille hahmoille tapahtui sen jälkeen, kun tehtävä oli täytetty, mutta ne vaiheet eivät tuntuneet enää niin huikeilta kuin matka, jonka kukin tahoillaan oli vaeltanut. Minusta tuntuu jopa hieman siltä, että tämä päätösosa ja etenkin sen loppupuoli oli todellinen lässähdys muuten mahtavassa tarinassa, jossa on riittänyt niin paljon ihasteltavaa miljööstä juonenkuljetukseen ja hahmoihin saakka. Näyttää myös vähän siltä, että kirjana Kuninkaan paluu ei nouse samalla tavalla suosikikseni kuin elokuvissa, vaikka olikin kiva tutustua myös tähän kirjatrilogiaan kokonaisuudessaan.

♠♠♠½

Taru sormusten herrasta - Kaksi tornia

J.R.R. Tolkien: Taru sormusten herrasta - Kaksi tornia

äänikirjana kahdessa osassa, yht. 20 levyä

WSOY, 2003

lukija: Heikki Määttänen

alkup. The Lord of the Rings - The Two Towers, 1954

suom. Kersti Juva, Eila Pennanen & Panu Pekkanen

Matkani Frodon ja kumppanien kanssa jatkuu, sillä sain vastikään kuunneltua trilogian toisen osan. Aloitin Kahden tornin kuuntelun hieman jännityksensekaisesti, sillä ensimmäinen osa Sormuksen ritarit osoitti kirjan olevan paljon elokuvaa vangitsevampi kokonaisuus, mutta samanaikaisesti tiesin toista kirjaa aloittaessani lähteväni kuuntelemaan trilogian minulle kaikkein vähiten mieluisinta osiota, ainakin elokuvien perusteella siis. Elokuvan perusteella muistin lähinnä kallionkielekkeellä värisevät viluiset Frodon ja Samin, joita Klonkku hätyyttää, mutta kirja osoittautuikin paljon seikkailuntäyteisemmäksi kuin muistikuvani elokuvasta olivat.

Sormuksen retkikunta jatkaa matkaansa nyt Aragornin johdolla, sillä Gandalf on pudonnut taistelun tiimellyksessä Morian kaivoksessa ja oletettavasti kuollut. Jäljellejääneet retkikunnan jäsenet matkaavat jokea pitkin kohti Raurosin putouksia. Matkalla Boromir yrittää väkisin viedä Frodolta sormuksen, mikä johtaa Frodon silmittömään pakoon Samin liittyessä hänen seuraansa. Samaan aikaan muu retkikunta joutuu örkkien hyökkäyksen kohteeksi ja Merri ja Pippin jäävät vangeiksi. Aragorn, Gimli ja Legolas lähtevät vangittujen toveriensa jäljessä matkaan saateltuaan ensin surmansa saaneen Boromirin viimeiselle matkalleen. Monta on mutkaa matkalla niin Frodolla ja Samilla kuin retkikunnan toisellakin porukalla, eivätkä vaikeudet näytä loppuvan ainakaan Frodon ja Samin kohdalla, kuten saamme teoksen lopussa huomata.

Elokuvasta minulle päällimmäiseksi jäänyt mielikuva tapahtumaköyhästä tarinanosasta osoittautui vääräksi, mutta sen sijaan huomasin muistikuvieni pitävän paikkansa yleisen tunnelman osalta. Äänikirjastakin välittyi nimittäin sama vaikeuksien sävyttämä hieman harmaa ja ankea tunnelma kuin elokuvastakin aikoinaan. Huomasin myös, että tämäkin äänikirja piti huomioni omanaan paljon elokuvaa paremmin, vaikken tätä yhtä innokkaasti kuunneltukaan kuin ensimmäistä osaa kuuntelin. Edelleen kuitenkin hämmästelen Tolkienin luomaa fantasiamaailmaa, johon tuntuu koko ajan tulevan lisää juttuja sävyttämään jo muutenkin rehevää miljöötä. Odotan jo mielenkiinnolla trilogian viimeisen osan kuuntelemista, mutta tässä välissä kuuntelen kuitenkin jotakin muuta: en halua vielä kokonaan luopua ajatuksesta, että seikkailut odottavat yhä!

♠♠♠♠

Taru sormusten herrasta - Sormuksen ritarit

J.R.R. Tolkien: Taru sormusten herrasta - Sormuksen ritarit

äänikirjana kahdessa osassa, yht. 20 levyä

WSOY, 2002

lukija: Heikki Määttänen

alkup. The Lord of the Rings - The Fellowship of the Ring, 1954

suom. Kersti Juva, Eila Pennanen & Panu Pekkanen

Taru sormusten herrasta on minulle elokuvista tuttu sarja, jota en koskaan erityisesti ajatellut lukevani tai kuuntelevani. Pelkästään valtavan paksujen kirjojen näkeminen kirjaston hyllyssä olisi riittänyt saamaan minut jättämään sarjan jonkun muun luettavaksi, mutta sen lisäksi elokuvat eivät erityisesti tuntuneet minulle omilta, vaikka ne ainakin kahdesti olenkin nähnyt. Äänikirja kuitenkin päätyi työmatkaseurakseni, sillä eräs tuttavani kertoi kuuntelevansa sarjaa äänikirjana ja pitävänsä kuulemastaan. Jälleen (jo ties kuinka monennen!) kerran voin todeta, että onneksi heitin ennakkoajatukseni sivuun, sillä minä todella tykästyin Sormuksen ritareihin ja seuraava osa Kaksi tornia on minulla jo kuuntelussa.

Vaikka monille lienee sarjan alkuasetelma tuttu, kertaan tähän muutaman pääkohdan. Frodo Reppuli on hobitti, joka perii Bilbo-sedältään taikasormuksen. Sormuksella on mahtava mahti ja se on voimakkain yhdeksästä sormuksesta, jotka muinoin taottiin. Sormus päätyi Bilbolle sattumien kautta ja moni luuli sormuksen kadonneen iäksi. Kun Gandalf-velho kehottaa matkoille aikovaa Bilboa jättämään sormuksen Frodolle, ei hän vielä osaa aavistaa miten suurta vastuuta hän onkaan nuoremman hobitin harteille siirtämässä. Mordorin pahuus on herännyt ja saanut vainun sormuksesta, joka on liian voimakas ja vaarallinen säilytettäväksi. Frodo kumppaneineen lähtee pitkälle matkalle, jonka on tarkoitus huipentua sormuksen tuhoamiseen. Vaan Frodo eikä edes Gandalf aavista, että sormusta himoitsee nyt moni muukin kuin sen alkuperäinen omistaja Sauron.

Siinä missä elokuvat eivät ikinä oikein täysin vanginneet huomiotani, (ääni)kirja teki sen. En todellakaan osannut odottaa, että tämä fantasiaseikkailu voisi pitää mielenkiintoni niin virkeänä kuin nyt kävi. Kuuntelinkin tarinaa myös kotisohvalla, sillä en kerta kaikkiaan malttanut jättää sitä viikonlopuiksi sivuun. Uskon, että edesmenneen Heikki Määttäsen vivahteikkaalla tulkinnalla on viihtymiseeni yhtä suuri vaikutus kuin Tolkienin kuvailemalla fantasiamaailmalla. Se piirtyi silmieni eteen miellyttävänä ja kutsuvana, vaikka siellä juoksentelikin örkkejä ja muita pahiksia. Pidin myös Tolkienin tavasta kuljettaa tarinaa, sillä vaikka välillä poikettiin kuulemaan muinaisia taruja, niin koko ajan pääjuoni säilyi kirkkaana mielessä ja kaikki liittyi lopulta siihen.

Äänikirjaa kuunnellessa minulle valkeni hyvin nopeasti, että elokuva on - niin laaja kuin se onkin - vain pieni murto-osa siitä, mitä kaikkea tässä teoksessa oikeastaan tapahtuukaan. Vaikka elokuvia katsoessa onkin joskus tullut mieleen ajatus "koska tää loppuu", ei paljon laajempi kirja nostanut sellaista mieleeni kertaakaan. Olen niin iloinen, että lopultakin "löysin" tämän älyttömän mielenkiintoisen trilogian enkä voi kyllin ylistää tätä teosta, joka osoittautui minulle todella positiiviseksi yllätykseksi.

♠♠♠♠♠