Kerran valo katoaa

Paula Nivukoski: Kerran valo katoaa

414 s., Otava 2022 

Luin Paula Nivukosken esikoisteoksen Nopeasti piirretyt pilvet aikoinaan ihan tuoreeltaan. Teos ei säväyttänyt minua mitenkään erityisesti, vaikka teoksella onkin ansionsa ja pidin Nivukosken tyylistä kirjoittaa. Jos ensikosketukseni hänen kirjoihinsa ei ollutkaan ihan ihastunein mahdollinen, niin tästä itsenäisestä jatko-osasta Kerran valo katoaa pidin todella paljon.

Tässä kirjassa palataan Koskiluhdan tilan maisemiin. Nyt eletään jatkosodan aikaa ja päähenkilönä on Kerttu, "Pilvien" vahvan päähenkilö Liisan tytär. Veljet Toivo ja Taisto ovat rintamalla, mikä tuo epävarmuutta ja pelkoa elämään, mutta muuten elämä Koskiluhdalla on kutakuinkin uomissaan. Hiljalleen kenttäpostin kuljettamien kirjeiden kautta syttyy myös rakkaus, kun sotamies Johannes Korpi uskaltautuu lähestymään Kerttua.

Pidin todella paljon tämän teoksen miljööstä. Koskiluhta, koko ympäröivä seutu ja ajankuva ovat onnistuneita. Pidin päähenkilö Kertun lempeydestä ja ystävällisyydestä, joka tuo kontrastia suvun vanhempien naisten voimakastahtoisuudelle ja päättäväisyydelle. Kerttu osoittaa, että pehmeäkin voi olla sinnikäs ja vahva. Teos etenee paikoitellen vauhdilla, ja tunsin lähes hengästyväni, sillä jokin siinä tai ehkä kaikki pakotti minut ahmimaan sivun toisensa jälkeen. Oikein todella nautin siitä, kun sain kiitää sivulta toiselle ja seurata koskiluhtalaisten vaiheita, jotka kyllä välillä kävivät sydämeen saakka.

Tietyt juonenkäänteet koin hieman ennalta-arvattaviksi, mutta se ei himmentänyt lukunautintoa mitenkään. Pikemminkin päin vastoin, etenkin yhden asian suhteen olin hyvin iloinen siitä, että vahva aavistukseni osui täysin oikeaan. Olisi kyllä kiva päästä vielä uudelleen Koskiluhdan maisemiin katsomaan millaiseksi heidän elämänsä sotien jälkeen muodostuu.

Mirjami

Heidi Köngäs: Mirjami

347 s., Otava 2019

kansi: Anna Lehtonen

 

Voi että mikä kirja! Heidi Köngäksen uusin teos Mirjami on jatkoa pari vuotta aikaisemmin ilmestyneelle Sandralle. Pidin Sandrastakin kovasti, mutta Mirjami lumosi täysin. Pidin kirjan kauniista kielestä, mutta myös tarina oli pakahduttava. Sandran vaiheet sijoittuvat sisällissodan aikoihin, Mirjamissa eletään talvisodan ja jatkosodan kuohuissa kotirintamalla. Suosittelen tätä kirjaa, todellakin.

 

Mirjami on Sandran tyttäristä keskimmäinen, "paras tytär", kuten Janne toteaa tyttärestään vaimolleen. Mirjami auttaa paljon kotona ja on jotenkin muutenkin lähimpänä kaikista lapsista. Sotavuosina Mirjami tapaa nuoren sotilaan ja rakastuu palavasti, vaikka etenkin Sandra paheksuu suhdetta. Rakkaus kantaa läpi epävarmojen vuosien, tuo kuolemanvaaran lähelle kotirintamallakin, mutta Mirjami ei peräänny. Kun hän kerran on rakastunut, niin siihen ei muilla ole sanomista.

 

Mirjamin tarina oli ihan erilainen kuin mitä odotin. En halua paljastaa liikaa juonesta, mutta se oli yllättävä. Moniääninen tarina, jossa ääneen pääsevät niin Sandra-äiti kuin tyttäret Annikki, Mirjami ja Soili, tuo lukijan eteen sodan monet kasvot. Tietyllä tavalla minua kosketti eniten Soilin osuudet, sillä hänen osuudestaan näkyy se, miten sota haukkaa lapsuuden ja teini-iän etsikkovuodet. Kirja kaikkiaan oli hienovireinen, sujuvalukuinen ja niin kauniisti kirjoitettu, että voisin oikeastaan siteerata tässä mitä tahansa kohtaa kirjasta ja löytää siitä jotain osuvaa ja hienosti sanottua.

 

 ♠♠♠♠♠

Paperijoutsen

Anna-Kaisa Linna-Aho: Paperijoutsen

316 s., Otava 2019

kansi: Maria Holzer

 

Anna-Kaisa Linna-Ahon esikoisteos Paperijoutsen oli minulle aivan upea lukuelämys. Kirja vei mennessään ensisivuista alkaen ja viihdyin sen parissa todella hyvin. Vaikka elämän hahmojen tielle heittämät käänteet eivät aina olleet hyviä, oli teoksen tunnelma kokonaisuutena jotenkin lämmin. Tässä kirjassa on mielestäni myös kaunis kansi, joka kutsuu luokseen. Se heijastaa mielestäni kirjan tunnelmaa hyvin.

 

Paperijoutsenessa eletään Korpivuoren kylässä jatkosodan aikaan. Korpivuoren tilaa hallitsee matriarkka Gunhild, jonka pojat ovat sodassa. Lähitalossa asuu kaupungista maalle pommituksilta turvaan saapunut nuori Lydia, joka on etäistä sukua korpivuorelaisille.  Lydian taloon muuttaa myös Korpivuorella piikomassa ollut Anna, joka on seurustelee Gunhildin pojan kanssa eikä emäntä voi sietää ajatusta piiasta miniänään. Korpivuorella elellään rauhassa sodan melskeiltä eikä sotaa oikein voi aistia muusta kuin miesväen puuttumisesta ja ruokapulasta sekä Gunhildin omassa ilmavalvontatornissa tehtävistä vartiovuoroista.

 

Äkkiseltään voisi ajatella, että sota-aika on jo aikalailla kaluttu luu kaunokirjallisuudessa. Linna-Ahon kirja tuntuu kuitenkin ihan erilaiselta kuin muut lukemani sota-ajan kuvaukset. Se selittyy hahmoillakin, sillä itse kullakin on omat kohtalonsa. Etenkin Lydian taloon Annan tavoin asettuvalla Ellenillä, mutta niin myös sotaan kelpaamattomalla Kaarlolla, liian varhain vastuuta kantavalla Eedla-tytöllä ja sota-aikaan suinpäin rakastuvalla Lydiallakin. Sota päättyy, mutta sodan varjot leviävät herkkinä ja utuisina myös rauhan aikaan. Loppuratkaisu hätkähdyttää, vaikka toisaalta onkin melko ilmeinen. Mikä mahtava koukku lopussa!

 

Paperijoutsen on herkkä, mukaansatempaava, lumoava, sujuva, yllätyksellinen ja kerta kaikkiaan hyvä kirja. Jäi jopa tuntu, että tämä olisi kiva saada joskus omaankin hyllyyn, sillä tämän voisin ajatella lukevani joskus uudelleen. Minulle tämä oli yksi vuoden parhaista kirjoista tähän mennessä. Suosittelen tutustumaan.

 

 ♠♠♠♠♠

Sodan särkemä arki

Anssi Männistö & Ville Kivimäki: Sodan särkemä arki

239 s., WSOY 2016

 

Anssi Männistön ja Ville Kivimäen tietoteos Sodan särkemä arki sisältää runsaasti sotavalokuvaajien ottamia autenttisia kuvia sotavuosilta. Vaikka jo teoksen nimi antaa ymmärtää, että tässä käsitellään äärimmäisen kipeitä asioita, en osannut odottaa tämän olevan niin pysäyttävä teos kuin miksi tämä osoittautui. Mielestäni Männistöllä ja Kivimäellä on vahvasti tietokirjallinen ote kaikkine faktoineen, mutta tästä välittyy silti etenkin valokuvien kautta myös tunnepuolta. Sangen kiinnostava kokonaisuus siis.

 

Sodan särkemä arki jakautuu osiin, jossa käsitellään erikseen kotirintamaa ja varsinaista sotatannerta. Oman osionsa saa myös mm. väkivalta, joka oli minulle kaikkein pysäyttävin osuus. Nyt ehkä ensimmäistä kertaa tajusin kunnolla sotavammojen monipuolisuuden ja kauheuden, vaikka elokuvat ja kirjat sekä osittain myös media ovat luoneetkin mielikuvia aiheesta. Samassa osiossa lukija saa katsauksen myös aseiden tuhovoimasta: "Osuessaan luoti alkoi vaappua, pyöriä ja silpoa kehoa, se saattoi hajota kappaleiksi ja pirstoa luunpaloja laajasti ympärilleen." Lisäksi kuvataan myös tykinkranaattien ja ilmapommien tuhovoimaa. Sirpaleiden luonnehdinta särmikkäiksi ja hehkuvan kuumiksi metallinpaloiksi aiheutti pahoinvointia. Miksi tuollaisia kauheita aseita on edes koskaan kehitetty?

 

Tämä teos herätti minut myös pohtimaan sodan sattumanvaraisuutta: joihinkin perheisiin sota osui kipeämmin, jotkut säästyivät tyystin henkilökohtaisilta menetyksiltä. Usein olen ajatellut esimerkiksi kotirintamaolojen olleen jokseenkin samanlaiset kaikkialla, vaikka toki olen tiedostanut kaupungissa ja maaseudulla vallinneet elintasoerot, kun maaseudulla pystyttiin harjoittamaan omavaraisuutta toisin kuin kaupungeissa. Nyt kuitenkin heräsin ajattelemaan, että olosuhteet ovat kuitenkin voineet olla kovin erilaisia ja eri talouksissa sota kosketti eri tavoin. Sodalla on monet kasvot.

 

Kun katselin teoksen kuvia, mykistyin monta kertaa. Erityisesti hätkähdin kuvaparia, jossa ensin mies esittelee seurassaan olleelle toiselle miehelle rintamasuuntaa. Mies näyttää elinvoimaiselta ja jotenkin innostuneelta. Seuraavassa kuvassa tuo linjojen suuntaan viittonut mies makaa kaatuneena samaisessa juoksuhaudassa. Aikaa kuvien välillä on vain pieni hetki. Silmänräpäyksessä kaikki voi olla toisin. Minua kosketti kovasti ajatus siitä, että tuo mies koki sillä hetkellä olevansa turvassa, mutta silti viimeinen yllätys tuli.

 

Ssain tästä teoksesta paljon uutta faktatietoa, sillä Männistö ja Kivimäki ovat tehneet perusteellista työtä kuvatessaan sodan todellisuutta. Ote säilyy läpi linjan mielestäni tiukan tietokirjallisena, ja aluksi pidin sitä jopa hieman kuivakkana, mutta ajatuksia heräsi silti valtavan paljon. Teoksen takakannessa kerrotaan tämän teoksen olevan olemassa, ettei sodan todellisuus unohtuisi. Mielestäni kirjoittajat ovat onnistuneet tavoitteessaan, sillä uskon tämän teoksen jäävän jokaisen sen lukeneen ihmisen mieleen. Minuun tämä ainakin jätti jäljen.

Kotirintaman kasvot

Kai Linnilä: Kotirintaman kasvot

142 s., Amanita 2013

Kotirintaman kasvot on Kai Linnilän runsaasti kuvitettu teos kotirintaman oloista sotiemme vuosina. Linnilä käy kirjassaan yksityiskohtaisesti läpi monenlaisia sota-ajan poikkeusolosuhteita tai -tapauksia, jotka on valokuvin tuotu lukijan silmien eteen. Toisin kuin sota-aiheiset kirjat yleensä, tämä käsittelee nimen omaan kotirintaman olosuhteita ja vaiheita sotien aikana.

Tämän kirjan ehdottomasti parasta ja keskeistä antia ovat valokuvat sota-ajalta, vaikkakaan ei sovi vähätellä Linnilän tietomäärää, jonka hän välittää lukijoilleen kuvien ohella. Hän kirjoittaa monesta aiheesta vähän, noin palstan verran per sivu, mutta samalla se mahdollistaa monenlaisten aiheiden käsittelyn. Toisaalta monenlaisten aiheiden käsittely taas aiheuttaa sen, että mihinkään asiaan ei oikein paneuduta kunnolla. Samaten kritiikkiä annan tälle teokselle siitä, että kuvat eivät läheskään joka kerta vastanneet tekstiä tai kuvanneet sitä aihetta, jota sivulla käsiteltiin. Kuvan ja tekstin suhde oli siis osittain irrallinen. Mielenkiintoisempaa olisi myös ollut katsella kuvia oikein oikeasta arjesta kuin myymäläneitien työskentelystä kuponkien parissa, vaikka toki täytyy muistaa se, että eipä niitä töllien ja talojen arkisia askareita kyllä varmasti juurikaan kuvattu.

Vaikka tykkäsinkin katsella tämän kirjan kuvia ja muutenkin lukea tätä kirjaa, niin hieman lukunautintoani häiritsi paitsi edellä mainitut seikat myös se, että kirjassa on todella paljon nippelitietoa kuten ostokuponkien "koodeja" ja päivämääriä, jotka haittasivat ainakin minun kohdallani jouhevaa lukemista. Tietysti Linnilä kyllä antaa hyviä esimerkkejä ja sijoittaa tapahtumat hyvin aikaan, enkä tosiaan tiedä miten asian olisi voinut hoitaa paremmin, joten sinänsä moitteeni on epäreilu.

Kaiken kaikkiaan tämä oli kuitenkin mielenkiintoinen teos, joka sisälsi paljon tietoa myös sellaisista aiheista, joita ei tosiaankaan useimmissa sotaa käsittelevissä tietokirjoissakaan välttämättä tule esiin. Kotirintaman olojen kuvaajana Linnilä on siis tehnyt hyvää työtä, ja tämä kirja kyllä todellakin voidaan ottaa kunnianosoituksena kotirintaman väelle, joka piti pyöriä pyörimässä vaikeina sota-aikoina.

♠♠♠½

Yhden toivon tie

Havaste, Paula: Yhden toivon tie

426 s., Gummerus 2012

Paula Havasteen Yhden toivon tie on itsenäinen jatko-osa teokselle Kaksi rakkautta. Kaikki jotka ovat lukeneet sen ja pitäneet siitä tulevat varmasti pitämään myös tästä jatko-osasta. Vaikka kyse onkin itsenäisestä jatkosta, niin silti Yhden toivon tie linkittyy tietyiltä osin vahvastikin edelliseen osaan. Siksi suosittelenkin, että kannattaa lukea ensin Kaksi rakkautta, sillä tämä teos paljastaa sen kaikkein olennaisimmat asiat, jotka tekevät siitä niin huikaisevan.

Yhden toivon tie kertoo rinnakkain Annan ja Oilin tarinaa. Anna pakertaa opintojensa kimpussa ja pyörittää taloutta yksin aviomiehen ollessa (jatko)sodassa. Anna joutuu luopumaan paljosta sellaisesta, mikä oli hänelle ennen tärkeää. Onneksi tyttäret ovat omatoimisia ja reippaita, sillä ilman heitä Anna tuskin jaksaisi kaikkia töitään. Oili taas elää melko yltäkylläistäkin elämää Kemissä ja toimii hoitajattarena saksalaisten silmäsairaalassa. Oili on salakihloissa saksalaisen Horstin kanssa ja tulevaisuus näyttää hyvältä. Mutta sitten tulee rauha ja saksalaiset joutuvat lähtemään. 

Minua henkilökohtaisesti ärsytti pitkään Oilista kertovat osuudet, sillä minua kiinnosti enemmän Annan elämä: onhan Anna jo tutumpi hahmokin edellisestä osasta. Oilin sinisilmäisyys ja naiivius sodasta ja saksalaisista sai minut myös ärsyyntymään. En oikeastaan näe häntä kovin olennaisena hahmona juonen kannalta siinä mielessä, että mielestäni teos olisi ollut kiinnostavampi ilman Oilia. Toisaalta hänen elämäntiensä tuo teokselle lisää tunnetta ja antaa ajattelemisen aihetta. Loppuosa teoksesta on mielestäni jopa raskasta luettavaa.

Toivoisin, että sarjaan tulisi vielä yksi osa, joka kertoisi miten Anna ja Oili selviävät sotakorvausten ja ainaisen puuteen rasittamassa Suomessa. Havaste ei varmastikaan jätä tätä  sarjaa tähän, sillä vielä jää avonaisia kysymyksiä.

♠♠♠♠½

Lapinvuokko

Mustonen, Enni: Lapinvuokko - Pohjatuulen tarinoita

255 s., Otava 2010

Minua on jo jonkin aikaa kiinnostanut kovasti Enni Mustosen Lapinvuokko -teos, mutta kotikirjastossani se on ollut sen verran menossa ja varattuna, että en ole sitä käsiini saanut. Nyt löysin sen toisesta kirjastosta, jippii! En ole aikaisemmin lukenut Mustosen nimimerkillä kirjoitettuja teoksia, mutta Kirsti Mannisen nimellä kirjoitettuja olen lukenut, kuten  Hovimäki -sarjan ja sotakuvaukset Kun taivas repeää & Taivas sinivalkoinen.

Pidän Lapinvuokkoa viihdyttävänä teoksena, jota on helppo lukea. Aikaisemmin lukemiani Mannisen kirjoja on minusta hieman vaivannut pienet juonelliset asiavirheet, mutta tämä yksin kirjoitettu teos pysyy paremmin kasassa ilman ärsyttäviä pikkuvirheitä. Miinusta tälle teokselle annan lähinnä siitä, että siinä aika kiitää kovaa vauhtia eteenpäin, jopa vuosia yhdessä hujauksessa.

Lapinvuokon tapahtumat sijoittuvat Rovaniemelle vuosille 1939-1947, siis sota- ja pula-aikaan. Minusta teoksessa oli kuvattu hyvin keveästi sodan kurimukset, jopa liiankin keveästi, ja teoksessa on hyvin romanttinen ote. Sota tavallaan sivuutetaan, vaikka mielestäni sen olisi pitänyt tapahtumien vuoksi olla keskeisemmässä osassa.

Päähenkilö Annikki on nuori ylioppilas, joka astelee vihille tutun pojan kanssa. Pian Annikista tulee kuitenkin sotaleski. Tämä on oikeastaan ainut kohta, jolloin sota näyttää todelliset kasvonsa. Mielestäni tämä tapaus kuitenkin ohitetaan sangen kovalla vauhdilla. Leskeksi jäänyt Annikki pestataan jatkosodassa saksalaisten esikuntaan tulkiksi, millä on myöskin suuri vaikutus hänen elämänsä myöhempään kulkuun.

Kuten sanottu, tämä teos on viihdyttävä. Silti aika juoksee liian nopeaan ja olisin kavainnut hieman yksityiskohtaisempaa otetta päähenkilön elämän suuriin mullistuksiin. Kuitenkaan tämä teos ei edes yritä olla sotaromaani, joten sodan "sivuuttamisen" voi ymmärtää. Tämä kirja on laitettu romantiikka -kategoriaan, mutta lukemani perusteella se ei oikein sinnekään täysin kuulu. Jokainen päättäköön itse.

♠♠♠½