Klara ja aurinko

Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko

Tammi 2021

alkup. Klara and the Sun

suom. Helene Bützow

lukija: Krista Kosonen

Kazuo Ishiguro on nykyään yksi suosikkikirjailijoistani, sillä hänen tapansa tarkastella yhteiskuntaa ja sosiaalisia suhteita ovat todella onnistuneita ja oivaltavia. Hänen kirjoistaan saa aina jotain uutta ajateltavaa, sillä Ishiguro osaa hienovaraisesta herätellä inhimillisiä tuntoja.

Klara ja aurinko sijoittuu jonnekin lähitulevaisuuteen. Klara on eräänlainen älykäs ja tunneälykäs robotti, keinoystävä jollaisen voi hankkia omakseen liikkeestä. Yleensä lapsille ja nuorille hankitaan keinoystäviä pitämään seuraa, tuomaan turvaa ja auttamaan arjessa. Yhteiskunta on muuttunut turvattomammaksi, sitä tuntuu leimaavan tietynlainen hektisyys ja vieraantuneisuus. Oikeat ihmiskontaktit ovat harvassa.

Klara on liikkeensä keinoystävävalikoimasta sosiaalisesti kaikkein taitavin. Hän tarkkailee ympäristöään ja janoaa uutta ymmärrystä erilaisista käytösmalleista ja toimintatavoista. Hän haluaa olla mahdollisimman hyvä keinoystävä, omistautua omalle ihmiselleen ja tehdä kaikkensa tämän puolesta. Klara tuntuu hämmästyttävän inhimilliseltä olennolta, vaikka onkin keinoälyn luomus. Oikeassa maailmassa älykäs Klara saa kuitenkin huomata, että hänen taidoillaan on rajoitteensa eikä sosiaalisia tilanteita juuri koskaan pysty ennustaa.

Jäin pohtimaan onko jossain ei niin kaukana tulevaisuudessa aika, jolloin keinoälyn merkitys korostuu samalla tavalla kuin Ishiguron luomassa todellisuudessa. Kiinnostava oli robotin näkökulma, josta maailmaa yritettiin tulkita. Tämä on sekä toiveikas että surullinen tarina uskollisesta ystävyydestä, joka kestää aikansa ja väistyy lopulta toisen eduksi ja toisen haitaksi. Krista Kososen ääni ja tapa lukea sopii tähän kirjaan todella hyvin ja täydentää kirjan tunnelmaa.

Menneen maailman maalari

Kazuo Ishiguro: Menneen maailman maalari

Tammi 2021

ilmestyi suomeksi 1988

alkup. An Artist of the Floating World, 1986

suom. Helene Bützow

lukija: Jussi Puhakka

Kazuo Ishiguro on kirjailija, jolta olen lukenut vasta kolme kirjaa, mutta jonka voisin silti sanoa olevan yksi monista lempikirjailijoistani. Pidän hänen monipuolisuudestaan, sillä hän kirjoittaa hienovireisiä historiallisia romaaneja siinä missä tulevaisuudenkuviakin. Yhteiskunnallinen tarkastelu, miljööt ja sosiaalisten suhteiden kuvaus ovat olleet jokaisen lukemani kirjan kohdalla onnistuneita.

Menneen maailman maalari sijoittuu toisen maailmansodan jälkeiseen Japaniin. Maata jälleenrakennetaan ja amerikkalaistuminen näkyy monessa. Vanha taiteilija, aikanaan hyvin arvostettu Masuji Ono asuu rapistuvassa talossaan tyttärineen. Taiteilijan maine on rapistunut kuin talo jossa hän asuu, sillä hänen taiteensa oli luotu palvelemaan Japanin imperialismia ja militariaa. Saavutuksistaan ylpeän taiteilijan on vaikea niellä sitä, että hänen teoksensa mielletään propagandaksi ja nuorempi sukupolvi pitää hänen taidettaan häpeällisenä. Tyttärensä avioliittoneuvottelujen edetessä Ono joutuu tarkastelemaan menneisyyttään uudella tavalla, sillä on vaarana, että neuvottelut kariutuvat nimenomaan hänen taiteensa vuoksi.

Menneen maailman maalari on jotenkin haikea teos. Ono palaa muistoissaan arvostuksen ja kunnian päiviin, nuoruuteensa ja elinvoimaisuuteen. Nyt hän on vanha mies muuttuvassa maailmassa, paljon menettänyt ja paikkaansa hakeva. Ono näyttäytyy välillä melko itsepäisenä ja kaikkitietävänä isähahmona, mitä tulee suhteessa tyttäriin, vävyyn ja lapsenlapseen. Hän ei huomaa, miten aika ja tavat ovat muuttuneet, eikä ehkä aina oikein haluakaan sopeutua. Ono on hyvin ylpeä eikä halua nöyrtyä muiden edessä.

Sitä toivoo, että jokainen voisi katsoa menneitä valintojaan ja tekojaan lempeästi ja ymmärryksellä siitä, että silloiset asiat on tehty sillä hetkellä vallinneen parhaan tiedon ja käsityksen valossa. Ihmistä ei pitäisi kurittaa sellaisista asioista, jotka olivat täysin hyväksyttyjä tapahtumahetkellään, mutta niin tapahtuu Onolle ja niin on tapahtunut maailman sivu monille muille ihmisille, kun poliittiset ja uskonnolliset arvot muuttuvat ja ohjaavat yhteiskuntaa uusiin suuntiin. Se on aika pelottavakin ajatus.

Pitkän päivän ilta

Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta

8 h 41 min., Tammi 2017 (1990)

alkup. The Remains of the Day, 1989

suom. Helene Bützow

lukija: Jukka Pitkänen

(kansi: en tiedä kuka on suunnitellut, mutta mielestäni se on kaunis!)

Käsittelimme lukupiirissä toukokuun kirjana Kazuo Ishiguron teosta Ole luonani aina. Pidin kirjasta todella paljon ja suorastaan ihastuin Ishiguron tapaan kertoa ja kirjoittaa, joten tiesin, että haluaisin lukea lisääkin hänen teoksiaan. Kirjagramissa joku kehui tämän kirjan äänikirjatoteutusta ja kun bongasin koodin 30 päivän mittaiseen kokeilujaksoon Suomalainen plus -ääni- ja e-kirjasovellukseen, lisäsin heti teoksen hyllyyni. Ja olihan tämä hyvä, siitä ei pääse mihinkään! Taisin pitää tästä jopa enemmän kuin lukupiirikirjastamme, joka sekin oli todella hyvä.

pitkän päivän ilta sijoittuu kesään 1956. Darlington Hallin ikääntyvä hovimestari Stevens on lähtenyt pienelle lomamatkalle halki Länsi-Englannin maaseudun. Hänen on tarkoitus tavata entinen työtoverinsa, taloudenhoitajana työskennellyt neiti Kenton, jonka Stevens uskoo halajavan takaisin töihin Darlington Halliin. Matkallaan Stevens uppoaa muistoihinsa, ja takaumien kautta miljöö laajenee 1930-luvulle. Stevensin hahmon kautta lukijalle näyttäytyy yläluokkaisen englantilaisen elämäntavan murros ja muutos sotienvälisenä aikana ja sen jälkeen. Stevens vaalii vanhoja perienglantilaisia ihanteita ja perinteitä, ja edustaa siten nykyisin ikään kuin toisenlaista maailmaa. Hovimestarin kunnianarvoisa tehtävä ei enää nykymaailmassa ole entisellään sekään.

Voi miten hieno kirja tämä olikaan! Täytyy sanoa, että Jukka Pitkänen on lukijana erinomainen, hän sopii täydellisesti hovimestari Stevensin ääneksi. Ishiguron kuvaus muuttuvasta maailmasta on samalla kertaa haikea mutta tekisi mieleni sanoa myös hieman tragikoominen. Ihanteisiinsa ja periaatteisiinsa jämähtäneenä menneen maailman ruumiillistumana Stevens hieman huvittaa, mutta samalla kertaa hän edustaa ihmistä, jolla on elämä jäänyt elämättä, kun velvollisuudentunto on saanut hänet omistautumaan työtehtävilleen. Erityisesti Stevensin hahmon traaginen puoli näyttäytyy suhteessa neiti Kentoniin, joka päätti irrottautua työstään ja etsiä elämälleen suuntaa, jota Darlington Hallista ei hänelle löytynyt. Stevens sai minut miettimään, miltä tuntuu ikääntyessään huomata, että edustamansa elämäntapa luhistuu ympäriltä vähitellen.

Kuten Olen luonani aina, myös Pitkän päivän ilta onnistui herättämään paljon ajatuksia. Teos tuntui tempaavan minut mukaansa, vaikka Stevensin vaipuminen muistoihinsa ja siitä seuranneet aikatason muutokset saivatkin varsinaisen juonen (lomamatkan) etenemään sangen hitaasti. Kokonaisuutena teos tuntui kuitenkin onnistuneelta läpileikkaukselta katoavasta elämätavasta. Tämä lukukokemus vain vahvisti ajatusta siitä, että haluan lukea lisää Ishiguron teoksia.

Lukupiirikirja: Ole luonani aina

Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina

394 s., Tammi 2005

alkup. Never Let Me Go, 2005

suom. Helene Bützow

Kun mietin, minkä kirjan lukisimme toukokuun lukupiiriin, tajusin, että emme olleet koskaan valinneet mitään Tammen Keltaisen kirjaston kirjoista. Pienen mietinnän jälkeen Kazuo Ishiguron tuotanto vaikutti kiinnostavimmalta, joten tarjosin piiriläisille teosta Ole luonani aina. Itselleni teos oli ensikosketus Ishiguron tuotantoon, mutta ei varmasti viimeinen, sillä pidin kirjasta kovasti ja suorastaan uppouduin sen maailmaan. Myös muilta piiriläisiltä tuli positiivisia kommentteja, ja teos oli ylipäätään herättänyt paljon ajatuksia.

Ole luonani aina kertoo kolmikymppisistä Kathysta, Ruthista ja Tommysta, jotka kävivät aikoinaan samaa sisäoppilaitosta jossain päin Englantia. Teoksessa Kathy muistelee kouluaikoja ja vuosia niiden jälkeen. Ystävykset ajautuivat vuosien myötä erilleen, mutta jälleennäkeminen palauttaa paljon muistoja mieleen. Kathy kuvailee pieniä yksityiskohtia, jotka ehkä ensialkuun tuntuvat hieman hämmästyttäviltä, mutta joille löytyy lopulta selitys teoksen edetessä.

Pidimme onnistuneena kerrontaratkaisua, jossa totuus Hailshamin sisäoppilaitoksesta ja päähenkilöiden taustasta paljastuu lukijalle samalla tavalla vähitellen kuin päähenkilöille itselleen. Ishiguro onnistuu piilottamaan paljon pinnan alle, sillä päällisin puolin esimerkiksi miljöö ei juuri eroa nykymaailmasta ja Hailshamin pienet omituisuudet on helppo unohtaa.

Se, että päähenkilöt/oppilaat osoittautuivat klooneiksi, joita kasvatatetaan elintenluovuttajiksi, herätti monia mietteitä. Asiasta keskusteltiin ihan teknologian näkökulmasta, mutta mietittiin sitäkin, mitän kukaan klooneista ei tuntunut kyseenalaistavan tehtäväänsä tai varsinkaan asettuvan sitä vastaan, vaan pikemminkin hyväksyi hiljaisesti kaiken. Pinnan alla kuitenkin on mielestäni nähtävissä sellaista elämänvimmaa, joka henkii halua kokea, tuntea ja ehtiä niin paljon kuin mahdollista. Myös halu tukeutua lykkäyksen mahdollisuuteen kertoo mielestäni halusta välttää väistämätöntä edes hetken pidempään.

Ole luonani aina on genreltään luokiteltavissa scifi-dystopiaksi, vaikka se sijoittuukin lähimenneisyyteen. Teoksessa teknologia ei ole mitenkään näkyvästi läsnä, vaikka tietyllä tavalla taustalla koko ajan vaikuttaakin. Pääpaino on dystooppisten kauhukuvien maalailun sijaan ihmisyydessä ja inhimillisyydessä. Ishiguro kuvaakin hienosti ystävyyttä, samoin tyttöjen välisen valtapelin ja lasten ja nuorten ryhmädynamiikan kuvaaminen on onnistunutta. Teoksessa on myös taitavaa yhteiskuntakritiikkiä varallisuuseroista.

Ishiguro herättelee teoksellaan monia kysymyksiä. Kenelle ihmisarvo kuuluu? Kenellä on sielu? Millaista olisi elää tietäen, että on olemassa vain yhtä tarkoitusta varten? Ishiguron luoma maailma on lohduton paikka, mutta hetkistä on silti mahdollistä löytää kauneutta.

Minä pidin tästä teoksesta paljon. Tästä on helppo löytää sanottavaa, ja mitä enemmän teosta pohtii, sitä enemmän se herättää ajatuksia. Mielestäni tämä sopiikin erinomaisesti lukupiirissä käsiteltäväksi kirjaksi. Katsoin tämän myös elokuvana, joka on pitkälti uskollinen kirjan tarinalle. Elokuva ei kolahtanut minuun läheskään samoissa määrin, vaikka siinä nähtiinkin hyviä roolisuorituksia.