Jylhäsalmen tähtiyöt

Kirsi Pehkonen: Jylhäsalmen tähtiyöt

Karisto 2024

lukija: Elina Keinonen

Jylhäsalmi-sarjaan on ilmestynyt jo toinen lisäkertomus, kun jouluinen Jylhäsalmen tähtiyöt julkaistiin yksinoikeudella Storytelissä äänikirjana. Kuuntelin tämän parin tunnin mittaisen tarinan lauantaiaamuna valmistautuessani Helsingin kirjamessuihin. Mukava pieni kertomus sijoittuu joulukuuhun 1986, kun pakkanen paukkuu ja lumikinokset peittävät maisemaa. Keskiössä ovat lossia ajava Jope, jolle on isän kuoleman jälkeen jäänyt iso vastuu perheestä, sekä tahollaan kihloissa oleva Sikke, jonka menemisiä sulhanen vahtii vähän liiankin tarkkaan.

Kahden tahoillaan parisuhteissaan hieman hankalaan tilanteeseen päätyneen nuoren tiet kohtaavat lossituvan liepeillä. Nuoret osuvat toistensa kanssa vastakkain yhä useammin ja kumpikin huomaa, että ajatukset kulkevat aika kivasti samaan tahtiin. Ollakseen onnellisia ja tyytyväisiä kummankin täytyisi tehdä elämässään isoja päätöksiä, eikä se ole ihan helppoa.

Vaikka en ollut täysin ihastunut ensimmäiseen lisäkertomukseen Matkalla Jylhäsalmelle, tästä tarinasta pidin varauksetta. Ihana pieni herkkupala ajasta, jolloin koetut asiat heijastuvat isosti varsinaiseen Jylhäsalmi-sarjaan. Spoilaanko, jos totean ilmeisen asian: Jope ja Sikke = Jouko ja Sirkka, lossikahvilaksi muuttuva vanha taukotupa. Hyvän mielen talvinen tarina! ♥

Matkalla Jylhäsalmelle

Kirsi Pehkonen: Matkalla Jylhäsalmelle

Kariston äänikirja 2024

lukijana Elina Keinonen

Sain Amman lukuhetkestä vinkin vastikään e-kirjana ja e-äänikirjana ilmestyneestä novellista Matkalla Jylhäsalmelle, joka on ikään kuin esiosa Jylhäsalmi-sarjalle. Kirsi Pehkonen taustoittaa esipuheessaan, että novelli on alun perin kirjoitettu muuhun tarkoitukseen, mutta siitä jäi kuitenkin itämään ajatuksia ja ideoita, joista syntyi Jylhäsalmi. Onneksi syntyi, sillä se on yksi suosikkisarjoistani!

Jylhäsalmea en tästä novellista itse tunnista, eikä sen nimikään tietenkään vielä ole Jylhäsalmi vaan Heinäkylä. Sinne Hanna päätyy kyläilemään hyvän ystävänsä luo, jotta saisi hetken miettimisaikaa tulevaisuutensa suhteen. Kuten niin monet Jylhäsalmen naiset, myös Hanna hakeutuu maaseudun rauhaan, kun elämä on kolhaissut. Hannan tapauksessa se tarkoittaa sekä päättynyttä parisuhdetta että työsuhdetta.

Pehkonen kertoo esipuheessaan, että ei tehnyt tekstiin muutoksia, vaikka nyt vuosia kirjoittamisen jälkeen kiusaus hioa tekstiä oli olemassa. Kyllä tästä kieltämättä huomaa, että Pehkonen on kehittynyt kirjoittajana paljon. Kun hänen nykyiseen tyyliinsä ja juonenkuljetukseensa on Jylhäsalmien myötä tottunut, on vaikea olla kaipaamatta sitä sujuvuutta ja mukaansatempaavuutta. Pisteet kuitenkin siitä, että Pehkonen halusi säilyttää tämän alkuperäisen kaltaisena ja olla siten rehellinen niin itselleen kuin lukijoilleen siitä, mistä on lähetty liikkeelle.

Vaikka tämä on tarjonnut inspiraation Jylhäsalmen muodostumiselle, en voi välttyä siltä ajatukselta, että nyt julkaistun novellin nimi on lähinnä onnistunut koukku Jylhäsalmi-sarjan faneille. Mielestäni tämä nimittäin on todella kaukainen esiaste sille miljöölle ja niille ihmisille, joita sarja tarjoaa. On tämä silti ihan kiva kesäinen pieni lukupala, jossa ollaan vähän törmäyskurssilla ja perhosia vatsanpohjassa. Novellissa ehtiikin tapahtua oikeastaan kaikki se, mitä täysmittaisessa viihdekirjassakin yleensä tapahtuu vähän hitaammassa tahdissa. Itsenäisenä juttuna varsin jees, jos päästää irti Jylhäsalmi-viittauksesta.

Hiekkalinnoja Jylhäsalmella

Kirsi Pehkonen: Hiekkalinnoja Jylhäsalmella

Jylhäsalmi, osa 9

Otava 2024

Kirsi Pehkosen uusin Jylhäsalmi-kirja Hiekkalinnoja Jylhäsalmella yllättää erilaisella kerrontaratkaisullaan. Tässä kirjassa tarina nimittäin kulkee osittain kahdessa aikatasossa, kahden eri aikakauden nuoren/nuoren aikuisen silmin, ennen kuin kietoutuu yhdeksi tarinaksi. Hyvin toimiva ja juonellisesti mielestäni oivallinen ratkaisu.

Selma on saapunut joksikin aikaa Jylhäsalmelle enonsa Esan ja tämän Sisko-vaimon luo. Vain muutamaa kuukautta aiemmin koko elämä on mennyt uusiksi avioeron ja muuton myötä. Työnantaja on laittanut töihin hukuttautuneen Selman pitämään ylityövapaitaan, joten äkillinen vapaa-aika tarjoaa tilaa ajatella. Lapsuuskesistä rakkaat Jylhäsalmen maisemat tarjoavat myös uutta tekemistä ja mahdollisuuden todella irtautua kaikesta vanhasta.

Toisessa aikatasossa eletään kesää 1973, jolloin Jylhäsalmen leirintäalue kukoisti ja matkailijoita riitti. Kioskilla kesätyöntekijänä oleva Taina ottaa itsenäisen elämän ensiaskeleita. Kotitilan töiden sijaan Taina tienaa omaa rahaa niin opiskeluja kuin omia ostoksiaan varten. Rakkausrintamallakin on muodostumassa ensimmäinen pidempi oikea parisuhde. Leirintäalue kioskeineen ei kuitenkaan olekaan ihan niin turvallinen lintukoto kuin voisi kuvitella, sillä kaikenlaisia kulkijoita on liikkeellä.

Selman ja Tainan elämät sivuavat toisiaan Jylhäsalmen nykyhetkessä. Jylhäsalmen vanha leirintäaluekin herää vielä kerran eloon, kun kyläläiset kokoavat voimansa yhteen ja järjestävät ison retroleiritapahtuman. Kuten aina, jylhäsalmelaiset tekevät paljon pyyteetöntä työtä yhteiseksi hyväksi. Ympärillä kukoistaa kaunis kesä vesistöineen. Suorastaan rakastan Jylhäsalmen miljöötä. Kuten olen aiemminkin sanonut, se kuvaa Suomen kesää kauneimmillaan. Jotain nostalgistakin tuollaisissa kyläyhteisöissä ja idyllisessä maaseudussa on. Joskus toivon, että pystyisin tekemään matkan aikaan, jolloin maaseutu oli vielä täynnä elämää. Se kun ei ole mahdollista, niin onneksi on Jylhäsalmi tarjoamassa mielikuvitusmatkoja.

Talven taikaa Jylhäsalmella

Kirsi Pehkonen: Talven taikaa Jylhäsalmella

Jylhäsalmi 8

123 s., Karisto 2023

kannen kuva: Petri Jauhiainen

kansi: Saana Nyqvist

Kirsi Pehkosen suosittu maalaisromanttinen Jylhäsalmi-sarja on edennyt jo kahdeksanteen osaansa. Talven taikaa Jylhäsalmella on sarjan ensimmäinen talvinen osa. Pidän sarjasta paljon, mutta joudun silti toteamaan, että tämä talvinen osa ei oikein vienyt mennessään ja ohuen kirjan lukemiseen kuluikin hämmästyttävän paljon aikaa. Talven taika jäi puuttumaan, kun samassa ohuessa kirjassa valmisteltiin ja pidettiin joulumyyjäiset, vähän fiilisteltiin talvea, ohitettiin joulu vauhdilla ja saavuttiin vuodenvaihteeseen.

Eerika on saapunut Lontoosta pitkälle joululomalle vanhempiensa luokse Jylhäsalmelle. Äidin pyörittämä lossikahvila Lossari uinuu talviuntaan, mutta joulumyyjäisistä saadaan säpinää kylälle. Joululomansa aikana Eerika miettii elämänvalintojaan, sillä Jylhäsalmen leppoisa elämänmeno on jotain vallan muuta kuin Lontoon finanssimaailma. Jylhäsalmella on hyvä olla, vaikka se tarkoittaakin myös sellaisten ihmisten kohtaamista, jotka hän oli jo jättänyt taakseen. Teinivuosien rakkaus ilmestyy jälleen Eerikan elämänpiiriin, mikä herättää pitkästä aikaa perhosia mahanpohjassa.

Tämän kirjan suurin haaste on mielestäni se, että pieneen sivumäärään on haluttu yhdistää kaikki perinteiset talven touhut. Tässä olisi aineksia samanlaiseen viihdyttävään ja viehättävään maalaisromantiikkaan kuin sarjan muissakin osissa, mutta kun kaikki asiat vain ohitetaan pikavauhtia, niin ei siinä paljon talven taikaa ehdi aistimaan. Liekö kirjailijaa kiire painanut, sillä häneltä ilmestyi myös joulukalenteriksi sopiva kirja ja hieman aiemmin myös uuden sarjan avausosa. Harmillista joka tapauksessa, sillä sarja on muuten ihana, mistä johtuen odotukset olivatkin korkealla.

Unikoita ja unelmia Jylhäsalmella

Kirsi Pehkonen: Unikoita ja unelmia Jylhäsalmella

287 s., Karisto 2023

kannen kuva: Petri Jauhiainen

kansi: Saana Nyqvist 

Minulle yhdeksi kevään odotetuimmista kirjoista on muodostunut Kirsi Pehkosen uusi Jylhäsalmi-kirja, joka tuo aina tullessaan ihanan kesäfiiliksen. Tulevana syksynä ilmestyy ensimmäinen talvinen osa tähän sarjaan, joten tänä vuonna sarjan faneja hemmotellaan oikein tuplasti.

Jenni Väätäisen elämä on muutoksessa, kun pitkä parisuhde päättyy ja muuttokuorma matkaa takaisin lapsuudenkotiin, jonne Jenni perustaa väliaikaisen tukikohtansa. Hän ei oikein tiedä minne on menossa ja mitä elämältään haluaisi. Keikkahommat terveyskeskuksessa ja isän taksissa pitävät leivässä, mutta eivät houkuta loppuelämän ammatteina. Kuin tilauksesta Jenni saa uuden työtarjouksen ja yllättäen kesäksi löytyy myös asuinpaikka ja kananhoitohommia toisaalta Jylhäsalmelta. Omaa piristystään tuo paikkakunnalle ilmaantunut mystinen motoristimies, vaikka Jenni ei yhtäkään miestä riesakseen haluakaan.

Unikoita ja unelmia Jylhäsalmella on samanlaista taattua maalaisromanttista viihdettä kuin sarjan aiemmatkin osat. Sarjan miljöö on vain niin kertakaikkisen ihana, että sieltä ei haluaisi lähteä lainkaan pois. Syksyllä onneksi nähdään taas, niin ei tarvitse odottaa kokonaista vuotta!

Uutta elämää, Jylhäsalmi

Kirsi Pehkonen: Uutta elämää, Jylhäsalmi

Jylhäsalmi 6

333 s., Karisto 2022

kansi: Petri Jauhiainen & Saana Nyqvist 

Jylhäsalmi-sarjan uuden osan ilmestyminen alkaa olla jo kevään tai kesän merkki. Sarjan upeisiin maisemiin on ilo saapua uudelleen, sillä niissä maisemissa henkii kaikki se ihana, mitä Suomen kesällä parhaimmillaan on tarjota. Uutta elämää, Jylhäsalmi oli siinä mielessä edeltäjiinsä nähden yllättävä kirja, että se liikutti minut ihan kyyneliin asti.

Inkeri eli tutummin Inkku on saapunut kotipaikkakunnalleen kesäeläinlääkäriksi. Opinnot ovat vielä hieman kesken, mutta ammattimainen ote työhön on jo kehittynyt. Kesän ajan on tarkoitus panostaa työntekoon ja ehkä pitää hieman hauskaa paikkakunnan toisen kesäeläinlääkärin, Inkun opiskelukaveri Eemin kanssa. Kiireinen arki näyttää kuitenkin karut kasvonsa eikä Eemikään taida olla ihan sellainen kuin Inkku kuvitteli. Romantiikkaa on kuitenkin ilmassa, sillä Supon mieheksi tiedetty Lassi viihtyy kesällä niin ikään lapsuusmaisemissaan Jylhäsalmella.

Olen pitänyt kaikista tämän sarjan kirjoista, mutta jotenkin tämä kirja kolahti vielä ihan eri tavalla kuin aiemmat. Eläinlääkärin työn kuvaus oli kiinnostavaa ja pidin Inkun hahmosta paljon. Juuri Inkun työhön liittyy se kohta, joka liikutti minut kyyneliin, sillä kaipaan edelleen edesmenneitä kissojani. Pehkonen on onnistunut kuvaamaan tilanteen todella koskettavasti ja lämpimästi. Perusvireeltään viihteellinen ja romanttinen kirja yllätti moniulotteisuudellaan: naurusta kyyneliin ja takaisin.

Seinäjoen lukuhaaste #kulkuneuvossa, tarkemmin sanottuna eläinlääkärin autossa pitkin poikin Jylhäsalmea, välillä taksissa, lossissa tai kajakilla melomassa.

Riihikuivaa satoa Jylhäsalmella

Kirsi Pehkonen: Riihikuivaa satoa Jylhäsalmella

Jylhäsalmi 5

269 s., Karisto 2021

kansi: Petri Jauhiainen, Saana Nyqvist

Kirsi Pehkosen maalaisromanttisen Jylhäsalmi-sarjan uusi osa alkaa olla vankkumaton osa jokaista kesääni. Sen miljöö kuvastaa Suomea juuri sellaisena, jollaisena se on minulle kauneimmillaan: aurinkoa, luonnonrauhaa, maalaisidylliä, vettä (järviä, jokia, ulapoita). Sarjan pariin palaaminen on aina ilo, etenkin kun henkilöhahmojenkin parissa viihtyy oikein mainiosta.

Freelance-toimittaja Laura saapuu Jylhäsalmen Lossikahvilaan juttukeikan (ja lossin) kuljettamana. Häneltä on tilattu maakuntalehteen juttu Lossarin uuden terassin avajaisista. Tuo keikka poikii monta muutakin juttua, sillä kohtalo tuntuu haluavan pidättää Lauraa Jylhäsalmen maisemissa. Kesäisen keikkaviikon aikana Laura tutustuu monenlaisiin ihmisiin eikä Pennasen Vate ole niistä vähiten merkittävä. Jylhäsalmella Laura tapaa pitkästä aikaa myös äitinsä entisen työtoverin Sarin, joka on paikallisen pankin toimitusjohtaja. Nyt näyttää siltä, että Sari on jotenkin onnistunut ärsyttämään jotakuta niin kovasti, että ilmassa alkaa olla jopa pientä uhkan tuntua.

Laura ja Sari ovat molemmat teoksen päähenkilöitä. Teos rakentuu siten, että vuoroluvuin jompikumpi on enemmän keskiössä. Tarina kulkee jouhevasti eikä keskushahmon vaihtelu vaikeuta juonen seuraamista. Kieltämättä kuitenkin ehkä hieman kiinnostuneempana luin kommelluksille alttiin Lauran kuvioista kuin säntillisen Sarin. Kahden eri ikäisen päähenkilön  käyttö tuntuu kuitenkin onnistuneelta valinnalta siinä  mielessä, että teos luullakseni kolahtaa sitä kautta paremmin monen eri ikäiseen lukijaan.

Sarjan aiempien osien tapaan Riihikuivaa satoa Jylhäsalmella tarjoaa roppakaupalla kesäidylliä ja romantiikkaa. Huumoriakaan ei teoksesta puutu, ja paikoitellen taisin hieman tyrskähdellä ääneen, sillä Pehkosen dialogi on paitsi sujuvaa niin myös ilahduttavan iskevää. Toivottavasti ensi keväänä pääsee taas palaamaan Jylhäsalmelle uuden osan kautta.

Jylhäsalmen sydänkesä

Kirsi Pehkonen: Jylhäsalmen sydänkesä

263 s., Karisto 2020

kannen kuva: Petri Jauhiainen

kannen suunnittelu: Saana Nyqvist

Jylhäsalmi, osa 4

 

Kirsi Pehkosen ihana maalaisromanttinen Jylhäsalmi-sarja on edennyt jo neljänteen osaansa. Pidän tästä sarjasta todella paljon eikä tämäkään osa ollut pettymys. Jylhäsalmen sydänkesä on yksi eniten odottamistani kevään uutuuksista ja mielestäni tämä sarja onkin mitä oivallisinta kesälukemista. Jos et ole vielä lukenut, niin suosittelen tekemään sen!

 

Jylhäsalmella sijaitseva Reunamäen talo on ollut jo vuosikausia tyhjillään, sillä perikunta ei ole oikein päässyt sopimukseen siitä, mitä talolle tehtäisiin. Nyt jonkinlainen ratkaisu on syntynyt ja suvun nuoret naiset Maiju ja Henna lähetetään Reunamäelle raivaamaan paikkoja myyntiä varten. Serkusten urakka ei ole kuitenkaan todellakaan niin helppo kuin voisi olettaa, ja välillä mielenkiinto karkaa Reunamäen fiksauksesta kylän kesärientoihin ja etenkin kylän poikamiehiin.

 

Jylhäsalmen sydänkesän keskiössä on serkuksista tasaisempi ja harkitsevaisempi Maiju. Pidin hänen hahmostaan paljon ja oli jälleen mukava kuulla tuttujen jylhäsalmelaisten kuulumisia. Mikäli käsitin oikein ja muistan edellisen osan tapahtumat oikein, niin tämä kirja sijoittuu osittain samaan ajankohtaan sen kanssa. Aika kiinnostava veto ja toisaalta sarjan jatkokehittelyn kannalta ehkä myös jokseenkin tarpeellinen, jos ei haluta viedä (muissa osissa keskeisien) hahmojen asioita eteenpäin vauhdilla. Myös kerrontaratkaisussa oli sikäli uutta tyyliä, että tässä teoksessa oli kaksi aikatasoa, jotka punoutuivat yhteen ehkä hieman yllättävälläkin tavalla.

 

Jylhäsalmen kesä tempaisi minut jälleen mukaansa ja olisin mielelläni viipyillyt sen maisemissa pidempäänkin. Nyt ei auta kuin jälleen alkaa odottaa uutta kirjakevättä, jos silloin pääsisi taas palaamaan uusien kuvioiden myötä Jylhäsalmelle!

 

♠♠♠♠½

Juuret Jylhäsalmella

Kirsi Pehkonen: Juuret Jylhäsalmella

264 s., Karisto 2019

kansi: Petri Jauhiainen ja Saana Nyqvist

 

Kirsi Pehkosen Juuret Jylhäsalmella on sarjan kolmas osa ja yksi eniten odottamistani kevään uutuuksista. Sarjan aiemmissa osissa olen nauttinut täysin siemauksin idyllisestä maalaismiljööstä,  tunnelmasta ja hahmojen seurasta. Samalla linjalla jatketaan edelleen, joten odotus ei todellakaan mennyt hukkaan.

 

Teoksen päähenkilö on Emppu, joka on joutunut lomautetuksi työpaikastaan ja saapuu keväällä Jylhäsalmelle auttelemaan ystäväänsä Heliä tämän pitopalveluyrityksessä ja lastenhoidossa. Jylhäsalmella Emppu tapaa monta tuttua tyyppiä, kuten nuoruusvuosien koulukaverinsa Sampon. Samanlainen Sampo on vieläkin, elämää syleilevä ja avoin. Tapaa Emppu leskeksi jääneen kahden pienen tytön isän Paulinkin. Jotenkin ajatus Paulin kanssa kulkee samaa rataa ja yhteisiä ideoita Paulin puutyöverstaan suhteen alkaa kehkeytyä. Vaikka Emppu viihtyy Jylhäsalmella, hän pohtii tosissaan voisiko  hän vielä juurtua paikkaan, jossa ei ole asunut enää pitkiin aikoihin.

 

Juuret Jylhäsalmella on minulle samanlainen hyvän mielen kirja kuin sarjan aiemmatkin osat. Emppu ei ehkä hahmona tullut niin tutuksi kuin aiempien osien päähenkilöt Riina ja Anna, mutta samanlainen vaikeuksien ja väärinymmärrysten kautta onneen -tyyppi hänkin on. Pidin teoksen juonesta, jossa on kyllä omat ennalta-arvattavuutensa. Ne eivät kuitenkaan minua haitanneet, sillä lukeminen oli kaiken kaikkiaan viihdyttävää ja pidin jälleen teoksen dialogeista, joissa oli hauskaa sanailua. 

 

Tässä kirjassa nousee esiin myös vähän varttuneempi ihastus ja romanssi, jonka kuvaus on oikeastaan aika hellyttävää, vaikka aluksi tuntuukin vähän irralliselta. Sen yhteydessä yksi jo entuudestaan tuttu näyttäytyy uudessa valossa. Tässä kirjassa suosikkihahmoni oli epäilemättä leskimies Notkon Pauli. Enpä yhtään ihmettele, että Emppukin menee välillä hänen lähellään hämilleen, sillä kyllä tuollaiseen Notkon Pauliin voisi melkein vaikka itsekin ihastua!

 

Toivon, että Pehkonen jatkaa Jylhäsalmen maisemissa vielä pitkään!

♠♠♠♠½

Jylhäsalmella salamoi

Kirsi Pehkonen: Jylhäsalmella salamoi

197 s., Karisto 2018

kannen kuva: Petri Jauhiainen

kannen suunnittelu: Saana Nyqvist

 

Luin viime kesänä Kirsi Pehkosen Jylhäsalmi-sarjan avausosan Sydämenasioita Jylhäsalmella. Teoksen ihana maalaisidyllinen miljöö, tunnelma ja hahmot veivät minut mennessään ja pidin lukemastani oikein paljon. Siksi odotinkin innolla sarjan seuraavaa osaa, jossa on edelleen mukana tuttuja hahmoja ja maalaisidylliä, mutta päähenkilö on eri. Käsittääkseni tämä sarja tuleekin rakentumaan niin, että kirjoissa on eri päähenkilöt.

 

Anna on kolmikymppinen kiinteistönvälittäjä Helsingistä. Hänen työpaikalleen on tullut vuokravälitykseen idyllisessä maalaismiljöössä sijaitseva puutalo Jylhäsalmelta, ja Anna on ihastunut taloon ikihyviksi. Anna ja hänen miesystävänsä Tom ovat vuokranneet talon ja tiedossa on ihana syksy maaseudun rauhassa. Kun Anna elokuussa saapuu Haapa-ahon tilalle auto täynnä tavaraa, hän saapuu yksin. Tomin muutto on viivästynyt ja Annan on tultava ensialkuun toimeen yksin. Miten Anna pärjää täysin erilaisessa ympäristössä kuin mihin hän on tottunut?

 

Jylhäsalmella salamoi on samanlainen hyvänmielen kirja kuin edeltäjänsäkin. Annasta sukeutuu Haapa-ahossa reipas ja ahkera "emäntä", joka kerää marjat pakkaseen ja hilloaa omenat. Hän kohtaa tiellään myös pettymyksiä eikä lähimpien naapureidenkaan kanssa elo suju aluksi kitkatta, mutta maaseutu voittaa silti Annan puolelleen. Ja miksikäs ei voittaisi, sillä Jylhäsalmen maisemat piirtyvät esiin juuri sellaisena suomalaisena kansallismaisemana, joka monelle edustaa maatamme kauneimmillaan: on vehreää luontoa, järvien sineä ja kukkaloistoa.

 

Pidin Annasta hahmona, mutta tarina itsessään ei imaissut minua mukaansa yhtä voimakkaasti kuin sarjan avausosa. Ehkä syynä on se, että tässä oli nyt vähemmän sosiaalisia kohtaamisia. Teoksessa kuitenkin vilahtaa edellisestä osasta tuttuja hahmoja, myös alkukesästä Jylhäsalmelle saapunut edellinen päähenkilö Riina. Mielestäni on hauskaa, että kirjat jatkuvat näin peräkkäin ja myös edellisen päähenkilön nykytilanteesta saadaan uutta tietoa.

 

Jylhäsalmella salamoi on mielestäni hyvin miellyttävää luettavaa ja dialogeista löytyi nokkelaakin sanankäyttöä. Tämän tyyppisestä kirjallisuudesta tapaa usein ennalta-arvattavuutta, ja niin sitä oli tässäkin, mutta se ei haitannut mitään. Kokonaisuutena tämä on hyvin valloittava kirja, josta ei kommelluksia, romantiikkaa ja huumoria puutu.

 

 ♠♠♠♠½

Sydämenasioita Jylhäsalmella

Kirsi Pehkonen: Sydämenasioita Jylhäsalmella

190 s., Karisto 2017

kannen kuva: Fredrik Schlyter/Johner

kannen suunnittelu: Saana Nyqvist

 

Aiemmin keväällä kirjakatalogista huomasin, että pian ilmestyy uuden maalaisromanttisen kirjasarjan avaus. Kyseessä on tietenkin tämä Kirsi Pehkosen Sydämenasioita Jylhäsalmella, jota hatarien muistikuvieni mukaan jossain kehuttiin takuuvarmaksi hitiksi Anneli Kivelän Katajamäki-sarjan faneille. Sen perusteella minäkin suosittelin tätä töissä asiakkaille, ja päätinpä itsekin tutustua tähän kirjaan ja katsoa mitä itse olisin tästä mieltä. Olen jo vuosia sitten lukenut Katajamäki-sarjan avausosan, ja pidin lukemastani, joten mikään huono suositus ei kyseiseen sarjaan rinnastaminen ole.

 

Sydämenasioita Jylhäsalmella kertoo alle 30-vuotiaasta Riinasta, jonka elämä on heittänyt ylösalaisin: Riinan avopuoliso Aki on pakannut tavaransa ja lähtenyt. Samalla ovenavauksella Riina menetti takuuvarman kesätyöpaikan Akin isän firmassa, mutta vastavalmistunut maisteri ei lannistu. Hän saa kesätyöpaikana Sirkka-tädin lossikahvilasta Jylhäsalmelta. Kaupungissa Riinaa on vaivannut levottomuus, mutta vähitellen saavuttuaan lapsuutensa kesämaisemiin Jylhäsalmelle hän huomaa rentoutuvansa ja nauttivansa kesästä ja työstään.

 

Miten nautittavaa luettavaa tämä olikaan! Tykästyin heti alusta lähtien teoksen idylliseen kesätunnelmaan, aitoihin ihmisiin ja mukavasti etenevään juoneen. Minä ihan jään odottamaan koska sarja mahtaa saada jatkoa, niin paljon tähän tykästyin. Mielestäni tämä onkin mitä erinomaisinta kesäluettavaa: rentoa, romanttista ja viihdyttävää. Jylhäsalmi lossikahviloineen, maisemineen ja ihmisineen piirtyi eteeni pirteänä, houkuttelevana ja ennen kaikkea idyllisenä - mutta ei liian, sillä paikka tuntui silti uskottavalta. Miljöö on ihastuttava ja kuvattu juuri sellaiseksi kuin kesäisen Suomen pitääkin olla. 

 

Päähenkilö Riina on järkevä ihminen ja pidin hänestä siksi aivan erityisesti, mutta ei uuden tulokkaan sukutaustasta ja miesasioista kiinnostuneet jylhäsalmelaisetkaan ikäviltä tuntuneet. Vaikka hahmoissa oli tiettyjä stereotyyppisiä piirteitä riuskasta tekijänaisesta vähän lapatossumaiseen vanhaanpoikaan asti eivät hahmot silti tuntuneet mitenkään kliseisiltä. Heidän parissaan viihtyi.

 

Vaikka sinänsä jotkin juonenkäänteet olivat ennalta-arvattavia, se ei haitannut minua yhtään, sillä tässä tarinassa on kuitenkin sopivasti yllätyksiä ja kiperiäkin paikkoja. Oikeastaan tämä teos on sekoitus kaikkea sitä mitä viihdyttävän hyvänmielen kirjan pitääkin mielestäni sisältää: huumoria, romantiikkaa ja vähän kommelluksiakin. Kyllähän tässäkin kirjassa on tietysti pieniä puutteita, sillä esimerkiksi lauserakenteet tuntuivat paikoitellen hieman kankeilta, mutta sellainen pikkujuttu on helppo antaa anteeksi, kun kirjassa on paljon enemmän niitä valloittavia piirteitä.

 

♠♠♠♠♠