Kalvot

Chi Ta-Wei: Kalvot

Hertta Kustannus Oy 2024

kiinankielinen alkuteos 1996

suomentanut Rauno Sainio

kansi: Satu Enstedt

Kun 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä -blogin Mari ennusti Instagram-tilillään Chi-Ta Wein Kalvojen olevan kevään kirjatapaus, laitoin kirjan itsekin lukulistalleni. Ilman noin vahvaa suositusta olisin todennäköisesti sivuuttanut tämän oman kirjamakuni ulkokehälle jäävän kirjan, joten olen iloinen suosituksesta.

 

Tästä kirjasta tuntuu vaikealta kirjoittaa, sillä en halua paljastaa sisällöstä liikaa, jottei sen yllättävyys mene keneltäkään pilalle. Kalvot on yllättävä kirja, jossa moni asia kääntyy alkuolettamista päälaelleen. En oikein osaa kuvailla tätä muuten kuin sanoilla oivalluttava ja todella metka!

Kalvot sijoittuu tulevaisuuteen. Maailmassa eletään vuotta 2100 ja ihmiskunta on joutunut otsonikadon vuoksi väistymään maan pinnalta ja asettunut elämään merenalaisiin kaupunkeihin. Päähenkilö on kolmekymppinen ihonhoitospesialisti Momo, joka pyörittää omaa kauneushoitolaansa ja käyttää työssään apuna alan mullistaneita keksintöjä.

Kalvot on nopealukuinen kirja, mutta siinä on monta isoa teemaa ympäristökatastrofeista seksuaalisuuteen. Kaikkein isoimmat teemat ovat mielestäni ihmisyys ja inhimillisyys, jotka monesti elämän vaikeissa tilanteissa eritoten punnitaan. Suosittelen tutustumaan. Kannattaa myös lukea Marin postaus täältä, sillä hän osaa sanoittaa lukemaansa paljon paremmin kuin minä.

Klara ja aurinko

Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko

Tammi 2021

alkup. Klara and the Sun

suom. Helene Bützow

lukija: Krista Kosonen

Kazuo Ishiguro on nykyään yksi suosikkikirjailijoistani, sillä hänen tapansa tarkastella yhteiskuntaa ja sosiaalisia suhteita ovat todella onnistuneita ja oivaltavia. Hänen kirjoistaan saa aina jotain uutta ajateltavaa, sillä Ishiguro osaa hienovaraisesta herätellä inhimillisiä tuntoja.

Klara ja aurinko sijoittuu jonnekin lähitulevaisuuteen. Klara on eräänlainen älykäs ja tunneälykäs robotti, keinoystävä jollaisen voi hankkia omakseen liikkeestä. Yleensä lapsille ja nuorille hankitaan keinoystäviä pitämään seuraa, tuomaan turvaa ja auttamaan arjessa. Yhteiskunta on muuttunut turvattomammaksi, sitä tuntuu leimaavan tietynlainen hektisyys ja vieraantuneisuus. Oikeat ihmiskontaktit ovat harvassa.

Klara on liikkeensä keinoystävävalikoimasta sosiaalisesti kaikkein taitavin. Hän tarkkailee ympäristöään ja janoaa uutta ymmärrystä erilaisista käytösmalleista ja toimintatavoista. Hän haluaa olla mahdollisimman hyvä keinoystävä, omistautua omalle ihmiselleen ja tehdä kaikkensa tämän puolesta. Klara tuntuu hämmästyttävän inhimilliseltä olennolta, vaikka onkin keinoälyn luomus. Oikeassa maailmassa älykäs Klara saa kuitenkin huomata, että hänen taidoillaan on rajoitteensa eikä sosiaalisia tilanteita juuri koskaan pysty ennustaa.

Jäin pohtimaan onko jossain ei niin kaukana tulevaisuudessa aika, jolloin keinoälyn merkitys korostuu samalla tavalla kuin Ishiguron luomassa todellisuudessa. Kiinnostava oli robotin näkökulma, josta maailmaa yritettiin tulkita. Tämä on sekä toiveikas että surullinen tarina uskollisesta ystävyydestä, joka kestää aikansa ja väistyy lopulta toisen eduksi ja toisen haitaksi. Krista Kososen ääni ja tapa lukea sopii tähän kirjaan todella hyvin ja täydentää kirjan tunnelmaa.

Hiljaiset joet

Maarit Verronen: Hiljaiset joet

Aviador oy 2018

lukija: Leena Rapola

 

Maarit Verrosen teos Hiljaiset joet herätti kiinnostukseni, vaikka dystopiat eivät oikein lukemistooni kuulukaan. Olen kuitenkin huomannut, että oikeastaan aina, kun jotain tieteiskirjallisuuteen vivahtavaa luen, pidän siitä. Hiljaiset joet kuuntelin äänikirjana ja se osoittautuikin sujuvaksi kuunnella. Erityisesti teoksen alkuasetelma oli uhkaavasta katastrofista huolimatta jotenkin miellyttävä, mutta tarinan edetessä juoni ja etenkin miljöö alkoivat kiertyä kiehtovaksi.

 

Lia on jokivarressa asuva ja siellä työkseen retkeilevä nainen, joka on työskennellyt vuosikausia ulkomailla. Kuten kaikki muutkin, hän seuraa huolestuneesti maailman tilaa, joka alkaa enteillä suurta tuhoa. Ympäristö alkaa tuhoutua kosmisten mullistusten seurauksena, mutta yhteiskunnassa on osattu varautua pahimman varalle jo vuosikymmentenkin ajan. Valitettavasti turvapaikka on luvassa vain harvoille ja valituille: niille, joilla on supergeenit, tai niille, joilla on varaa maksaa paikastaan. Vailla lopullista suunnitelmaa Lia ja hänen tielleen osuneet viisi eri-ikäistä lasta lähtevät matkaan kohti jonkinlaista turvapaikkaa.

 

Verrosen kirjoittama kuva maailmasta on kauhistuttava, mutta toisaalta kun pohtii niitä signaaleja, joita luonnonvarojen tuhlaamisesta ja saastumisesta tulee, niin eipä Verrosen dystopia niin kauhean epätodennäköiseltäkään enää tunnu. Jostain syystä kuitenkin nautin tällaisen itselleni hyvin epätyypillisen teoksen kuuntelemisesta. Etenkin kuvaus pyrkimyksistä pelastua tuholta oli kiinnostavaa ja kiehtovaa, mielikuvitusta ruokkivaa.

 

Olennaista tässä kirjassa mielestäni ei ole dystopian kauhistuttava vaikutus, vaan se toiveikkuus ja inhimillisyys, jota henkilöhahmoissa esiintyi. Suurenkin tuhon hetkellä tai oikeastaan juuri siksi ihmiset ripustautuvat pieneenkin toivonkipinään. Toisaalta suuren tuhon ja epätoivon hetkellä ihmisistä tulee esiin myös raadollisempi puoli, joka saa toimimaan omaa etua ajatellen. Ihmiskuvauskin on tässä teoksessa mielestäni onnistunutta. 

 

Oikeastaan voin hiukkaakaan liioittelematta sanoa, että tässä kirjassa on jokainen asia kunnossa: teksti on sujuvaa, miljöö kiehtova, henkilöhahmot ja ihmiskuvaus onnistunutta ja juoni kiinnostava. Siitä syystä pystyn helposti suosittelemaan tätä kirjaa muillekin - myös niille, jotka eivät dystopioita yleensä lue. Verrosen tuotantoon voisin  mieluusti tutustua myöhemmin lisääkin.

Kudottujen kujien kaupunki

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki

334 s., Teos 2015

kannen suunnittelu: Jussi Kaakinen

 

Emmi Itärannan toinen teos Kudottujen kujien kaupunki lumosi minut täysin. Osasin Teemestarin kirjan perusteella odottaa mukavaa lukukokemusta, mutta siitä huolimatta olen yllättynyt miten totaalisesti tämä scifiä edustava teos veti minut mukaansa, sillä suosikkejanihan ovat realistiset ja historiaan sijoittuvat teokset. Itärannan teosta lukiessa ei kuitenkaan kiinnitä niinkään huomiota genreen, vaan itse tarinaan, joka antaa myös ajattelemisen aihetta.

 

Kudottujen kujien kaupunki kertoo lähes kokonaan muusta maailmasta eristyksissä sijaitsevasta saaresta, jota hallitsee Neuvosto. Tarinan päähenkilö on hieman yli 20-vuotias Eliana-niminen kutoja, joka löytää Seittien Talon pihasta pahoinpidellyn nuoren naisen, jota kukaan ei tunnu tuntevan. Naisen henkilöllisyyden paljastuttua alkaa pala palalta paljastua myös isompi kuvio, jonka Eliana huomaa ulottuvan nykyhetkestä saaren menneisyyteen saakka. Elianalle paljastuu myös uutta tietoa unista, jotka saarella ovat kiellettyjä ja jotka takaavat näkijälleen menolipun Tahrattujen Taloon.

 

Itärannan luoma toisenlainen todellisuus on kerrassaan kiehtova arvoituksineen. Pidin myös tarinan miljööstä paljon, sillä se luo tarinalle juuri oikeanlaisen, arvoituksellisuutta henkivän tapahtumapaikan. Kuten Teemestarin kirjassa, myös tässä teoksessa minusta tuntui toisinaan, että ajassa ei ollakaan menty eteenpäin vaan taaksepäin. Ilmagondolit ja vesilennättimet tietysti luovat kuvaa tulevaisuudesta, mutta vanhat mustekorttelit ja erilaiset käsityöläisammatit mestareineen taas tuovat mieleen kuvan ajasta, jolloin ammatteihin kouluttauduttiin kisällivaiheen kautta.

 

Kudottujen kujien kaupungin yhteiskuntajärjestys näyttäisi olevan oligarkia, sillä Neuvosto päättää yksin kaikesta eikä Neuvoston uhmaamisesta seuraa mitään hyvää. Kuri on ankaraa ja jokainen varjelee salaisuuksiaan tiukasti, sillä kukaan ei halua joutua Neuvoston silmätikuksi tai lähetetyksi Tahrattujen taloon. Juuri tämänkaltainen yhteiskunnallinen järjestelmä pysäyttää minut kirjan kuin kirjan kohdalla ja laittaa ajattelemaan tuttuja asioita aina vain uudelleen. Jotta voisi vastustaa valtaapitävää eliittiä, vaaditaan valtavasti rohkeutta. Sitä kysytään myös Elianalta, kun hän ymmärtää mitä kaikkea saarella onkaan meneillään.

 

♠♠♠♠♠

Vuonna 1984

George Orwell: Vuonna 1984

340 s., WSOY 1981, 5.p.

alkup. Nineteen eighty-four, 1949

suom. Oiva Talvitie

George Orwellin scifi-romaani Vuonna 1984 on ollut lukulistallani pitkään, kuten niin moni muukin teos. Kirjallisuuden genrejen kurssilla oli tämä yhtenä vaihtoehtona luettavaksi scifi-kirjaksi, joten päätin vihdoin lukea tämän. Orwellin Eläinten vallankumous on mielestäni melkoisen vaikuttava teos, joka edelleen on säilynyt mielessäni sangen voimakkaasti. Kirjoittamani arvio siitä ei ole mitään huippuluokkaa, todellakaan!, ja hieman ihmettelen arvosanaperusteitanikin, mutta linkitän sen kuitenkin tähän.

Vuonna 1984 kertoo yhteiskunnasta, jota edes etäisesti muistuttavaa ei soisi olevan olemassa milloinkaan. Kirjan teemana on se, miten valtio koko ajan valvoo kansalaisiaan eikä edes ajatukset ole omia. Kirjan iskulause "Isoveli valvoo" on todennettu teoksessa pöyristyttävissä määrin. Joka paikassa on kaukovarjostimia, joista tarkkaillaan jokaista liikettä, todellista tietoa vääristellään jatkuvasti paremmaksi ja miellyttävämmäksi, pienikin ele tulkitaan rikkeeksi Puoluetta kohtaan ja joka puolella vilisee Ajatuspoliisin miehiä. Ihmisiä katoaa jatkuvasti, mitään yksityisyyttä ei ole ja mihinkään ei voi luottaa.

Kirjan päähenkilö Winston käy läpi monenlaisia vaiheita, tärkeimpänä se, miten hän uskaltautuu vastustamaan valtavirtaa, vaikka siitä voi seurata ennen pitkää pelkkiä ikävyyksiä. Vaikka Winston uskaltaa epäillä Puoluetta, on silti teoksessa koko ajan nähtävillä se, miten ihmiset eivät edes uskalla ajatellakaan, etteikö nykyinen yhteiskuntamalli olisi oikeudenmukainen ja toimiva. Ihmisiltä on nitistetty kaikki oma tahto, ja ne joilla sitä on, on aivopesty ajamaan tosiasiassa Puolueen tahtoa ikään kuin omanaan. Mielestäni siinä on jotakin riipaisevaa. Kaikki perinteiset siteet ihmisten välillä (sukulaisuus, ystävyys, rakkaus, yleinen kiintymys) on pyritty karsimaan pois. Orwell osoittaa ikään kuin teoriansa siitä, mitä ihmisistä jää jäljelle, jos minkäänlaiset tunteet eivät ohjaa heidän toimintaansa.

Tämän kirjan lukeminen oli hyvin silmiä avartavaa. Aluksi en meinannut millään saada juonesta kiinni ja kirjan lukeminen otti niin sanotusti hieman hiekkaan, mutta yllättäen teos synkkyydestään huolimatta alkoi vetää sellaisella voimalla, että lukemista ei voinut lopettaa. Teoksen tapahtumat, erityisesti kidutuskuvaukset, järkyttivät oikeasti. Myös tunteettomuus ja manipulaation tulokset hätkähdyttivät. Tuntuu oudolta ajatella, että scifi-kirjan tapahtuma-aika on jo takanapäin. Siksi onkin helpottavaa, että kirjan luettua saa sanoa, että onneksi maailma ei muuttunut sellaiseksi kuin Orwell sen kuvasi.

♠♠♠♠
Kirjoitin tästä kirjasta myös koulun blogiin. Osa siitä on suoria lainauksia tästä tekstistä, joten kyse ei ole plagiaatista, jos kirjoittajana olen minä.

Teemestarin kirja

Itäranta, Emmi: Teemestarin kirja
266 s., Teos 2012

Alunperin minulla ei ollut aikomustakaan lukea Itärannan Teemestarin kirjaa, mutta kun se nyt sattui olemaan uutuushyllyssä, niin nappasin sen mukaani kirjastosta. Syy suhtautumiseeni on niinkin yksinkertainen kuin se, että en vain lue scifiä. En ikinämilloinkaan. Paitsi nyt. Myönnän auliisti, että minulla on hieman väärä käsitys scifistä, sillä ensimmäinen mielikuva siitä on joku robotti-avaruusseikkailu.

Täytyy sanoa, että onneksi lainasin Teemestarin kirjan, sillä pidin siitä kovasti. Tässä sen näkee, että ennakkoluulojen takia voisi hyvä kirja jäädä suotta lukematta. Mutta tämä ei ollutkaan mikään avaruusseikkailu.

Teemestarin kirja sijoittuu ajallisesti muutaman sadan vuoden päähän tulevaisuuteen, jolloin maailmasta on loppumassa vesi. Tapahtumapaikka on Uusi Qian, joka sijaitsee jossain nykyisen Suomen alueella. Ruotsi ja Norja ovat menetettyjä maita, sillä maailmassa on tapahtunut jonkinlainen katastrofi, jonka laatua ei suoranaisesti kerrota. Itse käsitin asian siten, että ilmastonmuutos on nostanut merenpintaa ja ihmisen ahneudella on ollut osansa elinolojen heikkenemisessä.

Teemestarin kirjan päähenkilö on teemestareiden sukuun kuuluva Noria, joka valmistuu teemestarin ammattiin. Teemestarit ovat veden vartijoita, ja hänen edeltäjänsä ovatkin varjelleet tarkkaan salaisuutta: tunturissa Norian kotitalon takana sijaitsee salainen lähde. Kun maailmasta on loppumassa vesi, veden kätkeminen on ankarasti rangaistava rikos ja teemestari joutuu väkisinkin suurennuslasin alle.

Pidin teoksessa erityisesti siitä, että Itäranta on pystynyt luomaan melko lyhyessä sivumäärässä kiinnostavan maailman. Välillä tuli melkein tunne, että tapahtumat ovatkin menneisyydessä eikä tulevaisuudessa, koska maailma tuntui tietyiltä osin taantuneen: ihmiset esimerkiksi kirjoittivat oikealla musteella ja vaatteet tuntuivat olevan jotenkin vanhanaikaisia. Silti teos on helposti paikannettavissa tulevaisuuteen laitteineen ja tekniikkoineen.

Itäranta käyttää teoksessaan mielenkiintoista nimistöä: Noria, Sanja, Minja, Mikoa... Nimet viittaavat itään, mutta ovat kuitenkin suomalaisittainkin sopivia. Myös suurin osa paikannimistä, esimerkiksi Xinjing, viittaa itään, mutta silti teos sijoittuu mielestäni nykyisen Suomen paikalle. Itäranta on pystynyt yhdistämään melko onnistuneesti suomalaista ja itämaista kulttuuria. Itse en kuitenkaan tästä yhdistelystä erityisemmin pitänyt, mielestäni niitä ei vain pitäisi sekoittaa.

Teeseremonia-perinne on teoksessa melko olennaisessa osassa, mutta kuitenkaan sitä ei käsitteenä avata oikeastaan juuri lainkaan. Mielestäni asiaa olisi hieman voinut pohjustaa. Muutenkaan maailman tilasta ei kauheasti puhuta, sen verran saa selville, että on muodostunut jonkinlainen Skandinavian unioni ja osa maista on menetetty. Olisi ollut mielenkiintoista tietää lisää hallinnosta, esimerkiksi että kenelle armeija työskentelee loppujen lopuksi ja onko olemassa usempia valtioita vai vain yksi. Toisaalta tällainen rakenne jättää lukijan mielikuvitukselle mukavasti tilaa.

Kaikenkaikkiaan Teemestarin kirja on kelpo teos, enkä ihmettele että se on voittanut Teoksen romaanikilpailun. Tämä teos ehkä avasi hieman silmiäni enkä ole enää aivan niin scifi-kriittinen kuin aikaisemmin. Olen hyvin vaikuttunut teoksesta, vaikka siinä joitakin puutteita onkin. Jos Itäranta kirjoittaa joskus lisää tämäntyyppistä kirjallisuutta tai jopa jatko-osan Teemestarin kirjalle, tulen varmasti tarttumaan teokseen.

♠♠♠♠