Karen Joy Fowler, Olimme ihan suunniltamme

Luin aikoinaan Karen Joy Fowlerin kirjan Jane Austen -lukupiiri, mutta en ihastunut kirjaan, joten oli ajatellut ohittaa tämän kirjan. Luin joitakin blogitekstejä ja päätin pyytää kirjan kustantajalta. Sain kirjan kahdessa päivässä, mutta ehdin tehdä itselleni karhunpalveluksen lukemalla Hesarin arvostelun. Blogeissa oli kerrottu kauniisti, että kirjassa on juju, yllätys. Minäkin halusin päästä osalliseksi tuosta yllätyksestä. Kirjan takakannen teksti on taidokas, siinä ei pilata lukunautintoa. Sen sijaani lukemani kirja-arvostelu spoilasi lukuiloni pilalle. Tuo salaisuus olisi pitänyt olla vain lukien tavoitettava. Älä pelkää, sillä minä en pilaa kenenkään lukuiloa.

Kirjoitan heti alkuun, että jos tähdittäisin kirjoja, niin antaisin tälle neljä tähteä. Olen tiukkis. Olimme ihan suunniltamme on hieno ja koukuttava kirja, mutta minä olen hieman raskaamman kirjan lukija. Viisi tähteä antaisin Saramagolle, Handkelle ja Woolfille. Etsin kirjoista jotain tarinaa enempää… hmm tuo on ehkä hyvä ilmaisu. Antamani tähtien määrä enteilee siis erittäin hyvää kirjaa.

Olimme ihan suunniltamme on Cooken perhetarina isästä, äidistä ja perheen kolmesta lapsesta. Isä on ammatiltaan psykologian professori ja tarina kytkeytyy osin hänen ammattiin tai siis mahdollistuu tämän kautta. Kirjan kertoja on kolmesta perheen lapsesta Rosemary. Tarina alkaa vuodesta 1966, jolloin veljeni viime tapaamisesta oli kulunut kymmenen vuotta ja sisareni katoamisesta 17 vuotta. Tarinani keskikohta kertoo yksinomaan heidän poissaolostaan, vaikka sitä ei välttämättä tajuaisi, ellen mainitsisi sitä. Rosemary on viiden vanha, kun Fern katoaa tämän elämästä.

Perheen kokonpano on alussa laajempi, sillä maatilalla yöpyy myös jatko-opiskelijoita. Perheen lapset Rosemary, Fern ja Lowell ovat tarinan keskiössä. Kirjan takakannessa on merkillinen lause: Kolme lasta, yksi tarina. Kertoja olen minä vain koska olen meistä ainoa, joka ei ole kaltereiden takana. Kun tuo lause aukenee lukijalle, niin hän on päässyt osalliseksi tarinan jujusta. Tarinan teemoja ovat aikuistuminen, menetykset ja sisaruus. Tarinassa käsitellään myös eläinten oikeuksia ja eläinaktivismia. Lukijana odottaisin, että tarinan perheessä kyettäisiin ratkomaan ongelmia tai edes keskustelemaan, mutta äiti vain lepää ja isä utopioi maatilasta tohtori Uljevikin sijaan. On oikeastaan järkyttävää, mitä kaikkea Rosemary karttaa opinnoissaan. Miten kauas kaikki heijastuu? Miten pahat jäljet menneisyys jättää?

Kirjassa sanotaan, että vanhempiaan ei voi kukaan valita, että he voivat tehdä lapsensa puolesta valintoja. Heidänkin päätökset ovat joskus sellaisia, että heillä ei loppujen lopuksi ole valtaa tai mahdollisuutta päättää toisinkaan.

Minä olin äidin suosikki. Lowell oli isän. Minä rakastin isää yhtä paljon kuin äitiä mutta Lowellia kaikkein eniten. Fern rakasti eniten äitiä. Lowell rakasti Ferniä enemmän kuin minua.

Rosemarylla oli samanikäinen sisar nimeltä Fern ja isoveli Lowell. Rosemary rakasti heitä palavasti, mutta kumpikin katosi Rosemaryn elämästä. Etenkin toisen katoaminen heijastui kaikkeen tulevaan sisäisenä möykkynä. Veljen odottamaton yhteydenotto auttaa Rosemarya selvittämään, mitä lopulta tapahtui.

Rosemaryn perhe oli hyvin erikoinen. Tarina liikkuu vieraalla aihealueella siltä osin, että en tiedä tarinan todenperäisyydestä siis yleisellä tasolla. Minulla on jonkinlainen käsitys, että tällainen tarina voisi olla tapahtunut tai että tällainen perhe olisi voinut olla olemassa. Hahattele sinä lukijani vain, mutta on hieman vaikea kirjoittaa asiasta kertomatta salaisuutta. Minusta oli nautinto lukea Rosemaryn kerrontaa. Hän laskee lukijan tunteisiin ja perheensä kiemuraisiin kohtaloihin. Tämän kirjan salaisuus ei ole sellainen, että lukija saisi tietää sen viimeisellä sivulla. Salaisuus paljastuu ajoissa.

Tässä kirjassa on samoja teemoja kuin Jussi Valtosen romaanissa He eivät tiedä mitä tekevät, joka ei koskettanut minua mitenkään ihmeellisemmin. Fowlerin romaani kosketti minua, sillä aihepiiri tulee itseäni lähelle. Ystäväni purki perjantaina minuun pahaa oloaan. En osannut helpottaa hänen oloaan, koska minuunkin sattui. Todennäköisesti herkimmät ihmiset saavat vain pahan olon, kun citykaneja lahdataan mentaliteetilla, että nämä joutuvat taivaaseen tai helvettiin ansioidensa mukaan. Tässäkin tarinassa joutuu miettimään suhdettaan erilaisiin asioihin, joten kirjan koskettavuus lukijana voi määräytyä tällaisten eettisten peruskysymysten kautta.

Kiitän kustantajaa tästä kirjasta.

Karen Joy Fowler Olimme ihan suunniltamme
We Are All Completely Beside Ourselves 2013
Suomentanut Sari Karhulahti
Tammi 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.

Kirjan ovat lukeneet mm. Mai, ja Omppu

Eveliina Lundqvist Salainen päiväkirja eläintiloilta

Tämä kirja paljastaa ensimmäistä kertaa, mitä suomalaisilla eläintiloilla todella tapahtuu.

Tekijä kirjoittaa lukijalle osuudessa: Haluan korostaa, että tämän kirjan näkemykset ja havainnot ovat minun. Jos joku muu olisi seisonut saappaissani, hän olisi varmasti nähnyt ja kokenut asiat toisin. Taustalla kulkevat omat asenteeni ja omat aiemmat kokemukseni.

Eveliina Lundqvist opiskeli eläintenhoitajaksi ja suoritti harjoittelujaksoja useilla kotimaisilla eläintiloilla – navetoissa, sikaloissa, broilerihallissa ja lampolassa. Hän oli kuitenkin erilainen opiskelija: maatalous- ja metsätieteiden maisteri ja vegaani, joka halusi tutustua eläintilojen olosuhteisiin ja kirjoitti kokemuksensa päiväkirjaan.

Koiran pitää saada olla koira, lehmän lehmä ja ihmisen ihminen. Se, että lehmän pitää saada olla lehmä, ei tarkoita sitä, että eläimen saisi sulkea navettaan ja riistää sen poikanen. … Kummallista, että aika moni ihmisistä tajuaa koiralla olevan tunteet: koira on iloinen kun ihminen tulee kotiin ja surullinen kun tämä lähtee. Sen sijaan tuotantoeläinten tunteet unohdetaan tai kielletään.

Salainen päiväkirja eläintiloilta on ainutlaatuinen teos, sillä aiemmin julkisuuteen tihkunut tieto on perustunut joko hetkittäisiin käynteihin (salakuvaukset) tai tuottajan kanssa ennakkoon sovittuihin ja siten siistittyihin käynteihin (toimittajat).

Olen aina ärsyyntynyt ihmisistä, jotka eivät kestä nähdä totuutta. Sellaista, jotka kääntävät kanavaa kun kuvataan sotaa tai vaihtavat sivua, jos lehdessä kerrotaan tuotantoeläintilojen kauheuksista. Lähinnä ärsytystä aiheuttaa se, että nämä ihmiset eivät tee asioiden eteen mitään, yrittävät vain olla kuin mitään kauheaa ei tapahtuisi.

Sikayrittäjien seminaarissa vanhempi konstaapeli oli väitteen mukaan neuvonut luvattomiin salakuvaajiin kyllästyneitä sikafarmareita hyvin erikoisesti:
 "Mutta jos nyt sattuu niin että pohjalainen veri kiehahtaa siinä vaiheessa, kun jos joku tulee sinne, niin hän antoi ohjeen, että kannattaa ampua etupuolelle eikä selkään. Jos ampuu etupuolelle niin oikeuskäsittelyssä voi sanoa, että piti puolustautua, mutta jos ammutte selkään, niin heikoilla olette."

Lundqvistin mukaan on "hassua, että ihmiset luulevat aina, että kasvissyöjät syövät vain kasviksia". Joskus jääkaapista on kuitenkin vaikea edes löytää kasviksia, kun jääkaappi saattaa olla täynnä kauramaitoa, kaurajogurttia, tofua, soijajuustoa ja muuta vastaavaa. Lundqvist osallistui myös Itä-Suomen yliopiston tutkimukseen vegaanien ruokavaliosta. Tutkimustuloksen mukaan vegaanit syövät liian vähän kasviksia!
Kirjan lopussa on FT Elisa Aaltolan jälkisanat:

Valitettavasti avoin keskustelu on usein vaikeaa, sillä harvalla ulkopuolisella on tietoa siitä, mitä tiloilla todella tapahtuu. Mainonta tuottaa varsin idyllistä eläinkuvaa, jonka mukaan lehmät ja kanat käyskentelevät aurinkoisella pihalla poikasineen. Varsin monen käsitys eläintuotannosta perustuu tällaisen idyllin varaan.…

Salainen päiväkirja eläintiloilta täyttää siis tärkeän tyhjiön: se tuo esille, mitä tuottajat tekevät eläimille silloin, kun kukaan ei ole näkemässä.

Eveliina Lundqvistin Salainen päiväkirja karjatiloilta on ehdottomasti kirja, joka olisi helpompi jättää lukematta kuin lukea. Ihminen työntää pääkin niin kernaasti piiloon sen sijaan, että lähestyisi vaikeita ja epämiellyttäviä asioita. Viime aikoina on kiinnitetty erityistä huomiota tuotantoeläinten olosuhteisiin, kuten broilerikasvattamoihin, sikaloihin jne. Kirjan lukeminen on varmasi hyödyllisempi lihansyöjille ja karppaajille kuin vegaaneille.

Tuotantoeläin termillä tarkoitetaan elintarvikkeiden, villan, nahan tai turkisten tuotantoon tai muuhun maataloustuotantoon kasvatettua tai pidettävää eläintä. Ihmiset suhtautuvat pääosin luottavaisesti tuotantotiloihin, koska tuotantoeläinten pitoa, hoitoa, kohtelua ja käsittelyä säätelevät eläinsuojelulaki, eläinsuojeluasetus, eläinkuljetuslaki ja eläinkuljetusasetus. Neuvoston asetus eläinten suojelusta lopetuksen yhteydessä säätää eläinten lopettamisesta ja teurastamisesta. Tuotantoeläinten olosuhteet ovat tavalliselle kulkijalle hyvin vieraat, sillä mielikuvat navetoista ja kanaloista piirtyvät mieliimme lapsuudestamme tai isovanhempiemme kertomuksista. Todennäköisesti olisimme valmiita vähentämään lihansyöntiä, jos joutuisimme kulkemaan tuotantotila kierroksilla. Salainen päiväkirja eläintiloilta ravistelee lukijaa, mutta se lienee tarkoituskin, että se herättää ajattelemaan eläinten hyvinvointia ja olosuhteita.

Kukin voi miettiä itse, milloin on viimeksi poikennut navettaan, kanalaan tai sikalaan? Jos hevostallille poikkeamista ei huolittaisi mukaan. Minulla ainakin muistot sikalasta, pikku possuista ja kanalan tuoksuista jäävät lapsuuteen. Turkistarhoilla en ole käynyt koskaan. Muistelisin seisoneeni joitakin vuosia sitten navetan edustalla isolla sukutilalla ja kävelleeni lehmien keskellä eteläisessä Hämeessä laajoilla tiluksilla. Lapsena olen hakenut lehmiä metsälaitumilta lypsyyn, minä olin pieni, mutta en minä lehmiä pelännyt. Nyt aikuisena olen kammonnut järkälemäisiä lehmiä Lenholmenin laitumilla. Olen pelännyt seistä vieressä niiden mylviessä ohitseni ilman mitään aitaa ja tuntenut olleeni jossain safarilla norsujen piirittämänä, jossa pelkäsin vähemmän.

Mietin kovasti kirjan luokitusta. Laitoin yhden kirjan blogissani mielipidekirjaksi. Tämä kirja vaatii näkemystä tekijältä, mutta myös kustantajalta rohkeutta. Pamfletti määritellään usein, että se on ajankohtaisiin asioihin voimakkaasti kantaaottava ja kärjistävä kirjallisena tuotteena. Tuotantotilat ovat olleet voimakkaasti esillä eri medioissa. Kirja on minusta hyvä ja onnistunut esimerkki, kuinka oma missio tuodaan koulutukseen ja osaamiseen perustuen esille. Biologina ymmärrän kirjan sisällön.

Eveliina Lundqvist Salainen päiväkirja eläintiloilta
Into 2014.E Arvostelukappale

Ihmisten eläinkirja Muuttuva eläinkulttuuri

Olin lukenut Ihmisten eläinkirja - Muuttuva eläinkulttuuri kirjasta esittelyjä, joiden mukaan se on elämää ja eläimiä kunnioittava ja arvostava. Tämä näkemys säilyi myös koko lukukokemuksen ajan. Kirjan punaisena lankana on, että ihmisen ja eläimen suhde kulttuurissamme on muuttunut, kun ruoan massatuotanto on saanut ihmiset vieraantumaan tuotantoeläimistä samalla kun lemmikkejä on alettu tarkastella perheenjäseninä.

Luin äskettäin kolme eläinaiheista kirjaa. Ensimmäisenä lukemani kirja oli Suomen kirjallisuuden seuran julkaisema Kissojen Suomi, joka kertoi kissan ja ihmisen suhteesta, historian hämäristä tähän päivään. Sitä voidaan pitää oodina kissalle. Toisena luin kirjan Lemmikkielämää. Kirjan näkemyksen mukaan ihmisen ei pitäisi elää lemmikin kanssa. Kirjan otsikot ovat raflaavia, kuten Aika luopua koiranäyttelyistä, Läähättävät ystävämme, Mitä tehdä lemmikkiharrastukselle.  Kolmantena luin Ihmisten eläinkirjan - Muuttuva eläinkulttuuri, joka perustuu Studia generalia -luentosarjaan Ihmisen ja eläimen muuttuvasta suhteesta, jonka ympäristöestetiikan professori Yrjö Sepänmaa ja TT ja  pastori Pauliina Kainulainen pitivät vuonna 2006 Joensuun avoimen yliopiston metsätieteellisen tiedekunnan järjestämänä. Johdannon ja jälkisanojen lisäksi kirjassa on viisi osiota, joissa on 11 artikkelia. Artikkeleissa käsitellään eläin- ja luonnonsuojelua, tuotantoeläinten elinolosuhteita, suurpeto kysymyksiä, suden ja ihmisen suhdetta ja yhdessäeloa, koti- ja lemmikkieläinten jalostusta ja hoitoa, suhdetta eläimiin eri uskonnoissa ja eläimiä suomalaisessa kulttuurissa ja taiteessa  Kirjassa esitetään asioita maltillisesti ja  keskustelevasti, mutta vaikeitakin asioita esille ottaen hieman ja  paikoin ideaalisuuttakin ripotellen.

Ensimmäisessä osiossa filosofi Leena Vilkka pohtii eläinten oikeuksia, tarkastelee suden roolia sekä eettisiä tulevaisuuden näkemyksiä, esimerkiksi eläinten jalostukseen ja lihansyöntiin liittyviä vaihtoehtoja. Outi Ratamäen näkökulma on yhteiskuntatieteellinen ja hän tarkastelee luomansa tulkintamallin avulla suhtautumista tiettyyn eläinlajiin luonnontieteellisen, kulttuurihistoriallisen sekä yhteiskunnallisen kontekstin kautta.

Vilkka kuvaa turkiseläintarhalla käyntiään:

Turkiseläimiltä on riistetty kaikki, intimiteettiä ja luonnetta myöten. Keinosiemennys on yksi teollisen eläintuotannon vastenmielisempiä ilmiötä. Se on eläimen väkivaltaista raiskausta, pakottamista lisääntymään epäinhimillisissä tuotanto-oloissa. Minulle tuli tarhalla olo, että Mengele elää yhä keskuudessamme hirvittävine tekoineen, tavoitteena tänä päivänä vain ei ole ihmisalamainen vaan nöyrä ja sopeutuva eläin. Alamainen, joka ei protestoi, vaikka häntä kohdeltaisiin kuinka hirvittävällä tavalla hyvänsä.

Toisessa osiossa Teuvo Laitila tarkastelee ihmisen ja eläimen suhdetta islamissa, Koraanissa ja perimätiedon valossa. Osion toisena osuutena on Pauliina Kainulaisen katsaus filosofisten ja teologisten mallien vaikutuksesta asenteisiin. Osiossa pohditaan kristinuskon kontekstin kautta ihmisen suhdetta eläimeen.

Kolmannessa osiossa aatehistorioitsijat ja perinteen tutkijat esittävät, miten ihminen on rakentanut käsitystä itsestään heijastamalla ominaisuuksiaan eläimeen. Aatehistorioitsija Maria Suutala käsittelee eläinkuvien kehittymistä eri kulttuureissa. Perinteentutkimuksen professori Seppo Knuuttila tuo esiin artikkelissaan ihmisen ja eläimen suhdetta ja rajanylityksiä. Hän pohtii aihetta folkloristisen kontekstin kautta vanhoissa kertomuksissa, kirjallisuudessa ja elokuvissa. Perinteentutkija Taija Kaarlenkaski käsittelee aihetta kirjoituskilpailun "Ei auta sano nauta" -aineiston kautta. Hän lähestyy ihmisen ja lehmän suhdetta, entisaikain sukupuolittunutta työnjakoa ja sen vaikutuksia kiintymykseen.

Neljännessä osiossa tutkija Satu Raussi ja FM Micaela Morero käsittelevät karjanhoidon muutoksia ja eläinsuojelullisia kysymyksiä esimerkiksi broilerien ja kanojen kasvatuksessa.  Satu Raussi tarkastelee aihetta eläinten hyvinvoinnin näkökulmasta esimerkiksi massatuotannon vaikutuksia.

Viidennessä osiossa kuvataiteilija Ulla Remes esittelee katsauksen, miten eläinaihetta on lähestytty suomalaisessa kuvataiteessa, sillä eläimet ovat aina kuuluneet suomalaiseen mielenmaisemaan. Arkkitehti ja professori Juhani Pallasmaa esittelee kiehtovan näkymän eläinten arkkitehtuuriin.

Ulla Remeksen loppusanat artikkelissa: "Ehkä kissamaisen notkea, kepeä ja joustava ote elämään, koiramainen uskollisuus ja nöyryys tai lemmikkijyrsijän avuttomuus löytävät paikkansa ja  opettavat ihmiselle jotain omasta olemisestaan osana ihmisten ja eläinten ketjua.” 

Teos soveltuu oppikirjaksi yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen ympäristöaloille mutta se toimii myös yleisen kulttuurikeskustelun virittäjänä. Kainulaisen ja Sepänmaan kirja Eläinkirja on elämää kunnioittava ja eläimiä arvostava kirja, joka jokaisen tulisi lukea. Kirjan artikkelit täydentävät toisiaan ja parhaimmillaan kirjan artikkelit saavat keskenään dialogimaisen otteen.

Lopetan arvioni Yrjö Sepänmaan jälkisanoihin.

”Pitkäaikainen, eliniänkin kestävä suhde toiseen auttaa ymmärtämään muiden kykyä tuntea kipua, pelkoa, nautintoa tai kiintymystä – päättely tapahtuu samankaltaisuuden pohjalta. Syntyy elävien yhteys, tunnesuhde yksilöiden välille, oli parina sitten toinen ihminen, lehmä, hevonen tai kotikissa. Juuri tunnesuhteen häviäminen, tai sen toispuoleisuus, on syynä käsittelyn muuttumiseen. Liian suuret eläinmäärät johtavat pakostakin siihen, että eläimiä ei tunneta eikä käsitellä yksilöinä. Toisaalta kun näemme perhosen, mehiläisen tai kärpäsenkin reagoivan liikkeisiimme, syntyy toisilleen etäisten tajuntojen hetkittäinen vuorovaikutus.

Pauliina Kainulainen & Yrjö Sepänmaaa (toim.) Ihmisten eläinkirja Muuttuva eläinkulttuuri Palmenia 2009. Arvostelukappale.

Postauksen kuvituskuva.
 "Mauno" with nearly 15 years old birman lady "GP" (kuva Mariia Touronen Zhamanen)