S. K. Tremayne Jääkaksoset

S. K. Tremayne Jääkaksoset
Alkuperäisteos: The Ice Twins

Suomentaja: Oona Nyström

Otava 2016. Oma ostos.

Olin lukenut joitakin blogiesittelyjä ja tiesin haluavani lukea tämän kirjan. Jääkaksosia mainostetaan huimaksi trilleriksi. Minä sen sijaan mietin muutamankin kerran, että luenko yksinäni pimenevässä illassa tämän kehutun trillerin.

S. K. Tremayne ei sano minulle mitään, mutta oletan kirjailijanimen olevan pseudonyymi. En vertaa häntä Gillian Flynniin vaan enemmänkin S. J. Watsoniin, sillä kirjailija lienee mies. 

Jääkaksoset on hyvin kirjoitettu ja pitää otteessaan loppuun asti. Erakkomainen majakkasaari tarjoaa upean miljöön trillerille. Syksyinen Eilean Torran, Ukkosten saari, ei jätä lukijaa kylmäksi.

Majakanvartijan mökki on, valitettavaa kyllä, jätetty täysin luonnon armoille. Kukaan ei ole käynyt siellä vuosikausiin. Mutta se on suojeltu, joten sitä ei myöskään voi vain purkaa ja rakentaa  uutta tilalle.

Sarah ja Angus Moorcroft ovat Lontoossa asuva pariskunta. Elämä on koetellut heitä julmasti, sillä vuosi sitten he kokivat surullisen tragedian.  He menettivät perheen identtisistä kaksostytöistä toisen. Surusta toipuminen ja taloushuolista selviäminen ovat nujertaneet paria. Tarinaa kerrotaan äidin näkökulmasta minämuotoisena, mutta Anguksen näkökulma avautuu myös. Sarah yrittää selviytyä surusta, mutta Angus hakee helpotusta viinasta.  

“Äiti, miksi sinä sanot minua koko ajan Kirstieksi? Kirstie on kuollut. Se oli Kirstie joka kuoli. Minä olen Lydia.”

Jäljelle jäänyt Kristie järkyttää väittämällä olevansa Lydia. Vanhemmat välttävät asiasta keskustelua. Sarah ja Angus haluavat jättää menneen taakseen ja pakenevat majakkasaarelle Skotlantiin Anguksen isoäidin jättämään taloon.

Ensimmäistä kertaa muuttomme jälkeen minut valtaa vahva kuuluvuuden tunne. Kurjuudesta ja karuudesta huolimatta olen rakastumassa uuden kotimme tavattoman aitoon kauneuteen: rakastumassa Salmadairin ohi etelään kuohuvien vesien mahtiin, haltioitumassa merenlahtien välissä kohoavan Knoydartin arvokkaasta yksinäisyydestä. Kauneus tekee kipeää: se sattuu samalla tavalla kuin haavat, jotka alkavat parantua.

En halua ikinä palata Lontooseen. Haluan jäädä tänne.

Lydia polttohaudattiin, joten mitään todisteita ei ole. On vain tyttären väittämä ja Beany-koiran outo käytös. On piinaava ja eristävä ympäristö, riitaisa parisuhde ja tyrskyävä meri. Kyllähän noilla aineksilla saadaan kokoon trilleri. Olisin halunnut tietää enemmän kaksosten perimästä, miten tuollaisessa tilanteessa todelliset faktat toimivat.

Sitten Lydia kuoli, hän putosi parvekkeelta vanhempieni luona Devonissa.

Tapahtumien miljöönä on Skotlannin länsirannikolla oleva Skyen seutu. Olen itse yöpynyt sen verran ulkosaariston vaatimattomissa kämpissä, että pääsin tarinaan hyvin mukaan. Tuolla ihminen on yksin omien ajatustensa kanssa. Sarah ja Angus yrittävät selvitä vaikeissa olosuhteissa. Miten menneisyyden voi jättää taakseen? Mitä tapahtui tuona menetyksen hetkenä? Alkoiko vanhempien ongelmat lapsen menetyksestä vai pian syntymän jälkeen?

Olen yrittänyt opetella näiden kasvien nimiä: peltosaunio, merirannikki, meripiikkiputki – tyypillisiä vuorovesirannoilla kasvavia kasveja.

Jääkaksoset on psykologinen trilleri, joka välittää tehokkaasti piinaavan tunnelman lukijan kestettäväksi. Helpointa tehtävästä on suoriutua lukemalla tarina yhteen menoon yllätykselliseen loppuun asti.

Blogeissa toisaalla: Krista, Tuijata, Arja