Darragh McKeon Kaikki
pysyväinen haihtuu pois.
Alkuteos
All That Is Solid Melts Into Air 2014
Suomentaja Ulla Lempinen.
Atena 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.

McKeonin
kirja on monitahoinen
ja moniääninen. Darragh McKeon kuvaa
Neuvostoliiton hajoamista, erään aikakauden päättymisestä sekä Tšernobylin
ydinkatastrofia. Keskeisiä
henkilöitä ovat Grigori, Maria,
Artjom ja Jevgeni. Grigori
Ivanovitš Brovkinin hahmo on mielenkiintoinen, rehellinen ja
totuuden tunnistava. Toimivallan rajallisuus korostuu
teoksessa, sillä tapahtunutta salataan, vähätellään ja peitellään. McKeon
näyttää myös ystävyyden rajan, mitä ystävyys kestää, ja mihin se loppuu Grigorin
ja Vasilin välillä.
Sinä aamuna hänen ajatuksissaan oli katkera sävy, koska oli hänen syntymäpäivänsä. Kolmekymmentäkuusi vuotta. Ammattitaitoinen. Arvostettu. Yksinäinen. Kirurgian ylilääkäri, jolla oli takanaan epäonnistunut avioliitto.
Kirjassa eletään vuotta 1986,
mutta tarina tuodaan huhtikuuhun 2011 asti. Neljän ihmisen tiet risteävät. Eräänä aamuna ukrainalaispoika huomaa lehmien
korvien vuotavan verta. Toisaalla Moskovassa 9-vuotias pianistilupaus Jevgenin soittaa
harjoituksiaan. Jevgenin täti Maria on entinen toimittaja, joka työskentelee
autotehtaassa. Poliittinen menneisyys on avioliiton tavoin mennyttä. Maria on huippukirurgi Grigorin entinen vaimo. Grigori saa käskyn
Pripjatiin komennukselle Tšernobyliin auttamaan onnettomuuden jälkitöissä. Kaikesta
on myös puutetta niin suojavarusteista kuin jodista. Kukaan ei oikein tiedä,
mistä on kyse. Ne, jotka tietävät, vaikenevat, vähättelevät ja estävät. Grigorin hahmo on kaiken mielettömyyden keskellä toivoa antava, välittävä ja empaattinen ihminen.
Pripjatin kaupunki herää ja ryhtyy verkkaasti sunnuntaiaamun toimiinsa. Lähestulkoon kaikilla on tänään vapaata…
Onnettomuudesta on tiedetty edellisillasta lähtien. Jokainen tietää jonkun, joka on viety sairaalaan. Tulipalosta on puhuttu paljon, mutta ihmiset eivät pelkää – tietenkin tulipalo on hallinnassa, tietenkin päättäjillä on suunnitelmat tällaisen varalle.
Kaupunki jatkaa kaupunkina olemistaan, mutta pian siitä on tuleva muisto kaupungista, muinoin asutettu paikka, kaihottu, hylätty.
Ihmiset hylkäävät järjen äänen,
vaikka ammatillinen osaaminen kertoisi tuhon mielettömyydestä. Grigori
tyrmätään ja ohitetaan. Jokainen on huolissaan vain omasta asemastaan ja
jokaisella on yläpuolellaan jokin vaientava taho. Parasta McKeonin teoksessa on, että se ei osoittele,
saarnaa tai leiki besserwisseriä. Taivaalta sataa paperia. Seuraavalla viikolla
on vappu. Ehkä tänä vuonna juhlittaisiin aiempaa erikoisemmin.
Viisikymppinen nainen noukkii yhden lapun maasta. Siinä lukee jotakin paksuilla selkeillä kirjaimilla. Heillä on kolme tuntia aikaa lähteä kodeistaan. Jokainen saa ottaa mukaansa yhden kassin.
Toimintaraporteissa koostetaan, että eläimet ovat todennäköisesti erittäin saastuttavia - radioaktiivinen aine imeytyisi suoraan niiden turkista – joten sotilasjoukot ampuivat jokaisen näkemänsä eläimen. Lemmikit kiskotaan pois suojelevilta käsivarsilta ja ammutaan omistajiensa nähden.
Luin
Svetlana Aleksejevitšin vaikuttavan kirjan Tshernobylista nousee rukous. En voi välttyä ajatukselta, että
aika oli kypsä palkitsemaan Aleksejevitšin Nobelin kirjallisuuspalkinnolla. Vaikuttaa,
että vasta nyt uskaltaisimme katsoa 30
vuoden päähän menneeseen aikaan. Me ihmettelemme sitä, että kuinka palomiehet lähtivät
normaalille hälytyskeikalle ja uhrasivat itsensä. Pripjatin
autiokaupungin kuvat mykistävät meitä yhä. Kauhistelemme asiaa, mutta emme näe malkaa
omissa silmissämme. Samalla tavalla meiltä salattiin totuus.
Pripjat on aavekaupunki tänä päivänä, tuhon jäljet eivät näy kuin hiljaisuutena, rapistumisena, floran ja faunan valtana toisin kuin sodan arvet tai kaksoistornien tuhon tuhonjäljet saattoi nähdä, niin säteilyä ei. Kaupunkiin voi tehdä jopa lomamatkan, jos oma kantti kestää.
Christa Wolfin teos Häiriötapaus (Naisten Kulttuuriyhdistys r.y.) ilmestyi puolestaan 1987 ja käännettiin 1988 suomeksi, mutta Wolfin pieni, ohut kirja hiipui johonkin syövereihin. Kati Saurula kirjoittaa myös samasta aiheesta kirjassaan Koiruohon kaupunki (2011).
Pripjat on aavekaupunki tänä päivänä, tuhon jäljet eivät näy kuin hiljaisuutena, rapistumisena, floran ja faunan valtana toisin kuin sodan arvet tai kaksoistornien tuhon tuhonjäljet saattoi nähdä, niin säteilyä ei. Kaupunkiin voi tehdä jopa lomamatkan, jos oma kantti kestää.
Christa Wolfin teos Häiriötapaus (Naisten Kulttuuriyhdistys r.y.) ilmestyi puolestaan 1987 ja käännettiin 1988 suomeksi, mutta Wolfin pieni, ohut kirja hiipui johonkin syövereihin. Kati Saurula kirjoittaa myös samasta aiheesta kirjassaan Koiruohon kaupunki (2011).
Kaikki pysyväinen haihtuu pois on hieno kirja. McKeon kuvaa
uskottavasti ja hallitusti neuvostoyhteiskuntaa, sen ihmisiä sekä heidän lojaalisuutta.
Rauhallinen kerronta etenee julmasti ja kaunistelematta. Erinomainen teos.
Blogeissa toisaalla Lumiomena, Hemuli
Laitan myös linkin tähän haastatteluun. Interview: Darragh McKeon, author of ALL THAT IS SOLID MELTS INTO AIR