Janne Kuusi Sielusta sieluun

Janne Kuusi Sielusta sieluun
LIKE 2016.


Janne Kuusi (s. 1954) on helsinkiläinen kirjailija, käsikirjoittaja ja elokuvaohjaaja. LIKE on aiemmin julkaissut Kuuselta romaanit Vapaus (2010) ja Kasvoista kasvoihin (2014).

Kasvoista kasvoihin kuvaa Kaskivuoren sukutarinaa sijoittuen 1960-luvulle.  Aloitin kirjailijan tuotantoon tutustumisen kirjalla Sielusta sieluun, joka on edellisen itsenäinen jatko-osa. Päätin tänä keväänä tutustua kotimaisiin mieskirjailijoihin, jonka myötä olen löytänyt Hannu Väisäsen kirjat ja nyt Janne Kuusen. Kuusen teksti tuntui helpolle senkin takia, että tapahtumat sijoittuvat osin Helsinkiin. 

Sielusta sieluun on perheromaani ja sukupolviromaani, jossa naisnäkökulma on vahvasti esillä. Sielusta sieluun on kahden naisen tarina kahdella aikatasolla. Aune Kaskivuori on nuori lukiolainen, joka elää nuoruuttaan 1940-luvulla sodan melskeessä. Maarit Berner on puolestaan taideopiskelija, jonka elämää seurataan 1970-luvulla. 

Talvisodan aatto on kohtalokas Aunelle ja hänen rakastetulleen Maurille, sillä mies kuolee Helsingin pommituksissa. Aune hakeutuu työvoimaksi isänmaan hyväksi. Hänet määrätään hoitoapulaiseksi Helsingin Tilkan sotilassairaalaan, johon toimitettiin vaikeasti haavoittuneita rintamalta.  Aune ei selviydy niin kovassa paikassa, joten hänet määrätään Lastensiirtokomitean palvelukseen Postitalolle. Aune kokee sen arvonalennukseksi, sillä ei aavista työn kuormittavuutta. Lapsia kuljetaan junalla Tornioon ja sieltä Haaparantaan, ja näihin kuljetuksiin Aunekin osallistuu Göteborgiin asti.  Hän huolehtii sotalapsien vastaanotosta, evakuointikuljetuksista sekä myöhemmin lasten paluusta turvakodissa. Aune oppii vähitellen, että lasten ja vanhempien eronhetket ovat karmeita.  Toisaalla lapset joutuvat ikään kuin markkinoille, joissa ruotsalaisperheet valitsevat heitä iän ja sukupuolen perusteella. 

Pari päivää Haaparannan vastaanottokeskuksessa työskenneltyään Aune ja Sinikka saivat määräyksen jatkaa pienen ryhmän kanssa lastensairaalaan Göteborgiin, Ruotsin länsirannikolle. Jatkaessaan junalla kuuden lapsen kanssa matkaansa Haaparannasta Aune koki olonsa raikkaaksi ja helpottuneeksi – he olivat nyt sodan ulottumattomissa, ainakin toistaiseksi.

Aselepoehtojen mukaan Suomen armeijan oli karkotettava saksalaiset maaperältään. Oulussakin ilmapiiri kiristyi  suhteissa saksalaisiin sotilaihin. Aunelle oli kehkeytynyt suhde saksalaisen luutnantin kanssa, joka oli salattava. Aune sai siirron loppuvuodesta 1943 Lotta Svärd –järjestön toimesta Helsingin Ruskeasuolle, jossa toimi Invalidisäätiön uusi sotilassairaala. Sodan loputtua Aune vapautettiin Lotta Svärd –yhdistyksen palveluksesta, jolloin hän palasi Helsinkiin koulun penkille ja ylioppilaskirjoituksiin. 

Toisaalla eletään 1970-luvun poliittisesti aktiivista opiskelijaelämää Helsingissä. Maarit Berner on taideopiskelija. Saksassa Heidelbergissä vuonna 1954 syntynyt Maarit muutti Suomeen äitinsä kanssa vuonna 1969 ollessaan neljätoistavuotias. Maarit aloittaa taideakatemian koulussa opinnot vuonna 1974, mutta kansainvälinen opiskelijavaihto ja kotitausta saa hänet hakeutumaan taideopintojen pariin Itä-Berliiniin Saksaan.  Maaritin äiti on suomalainen ja isä saksalainen.  

Maarit ja Alex viettivät yöt yhdessä, ja Maarit työnsi mieltään askarruttavat aatteelliset ristiriidat sivuun aina kun oli menossa tapaamaan rakastettuaan. Merkillistä oli se, että he yöpyivät joka kerralla eri paikassa, eri puolilla Berliiniä. Alex ei kertonut syytä, eikä Maarit sitä häneltä tivannut.

Saksassa Maarit joutuu Stasin hampaisiin, pidätetyksi ja kuulusteluihin, joten hän saa lähtöpassit Suomeen. Maarit ymmärtää, että katumukset ja jossittelut ovat turhia. Maarit jatkaa syksyllä Ateneumin opintoja vuotta alemmalla kurssilla Saksan seikkailuista toivuttuaan. Maarit saa kokea pettymyksiä niin aatteissaan kuin miessuhteissaan.

Maarit referoi lyhyen kaavan mukaan idealisminsa synnyn, kehityksen, huipentuman DDR:ssä ja katkeran pettymyksensä. Kertomus kesti melkein tunnin, jonka kuluessa mies ehti kipata parikin tuoppia. Maarit jarrutteli ja tilasi tarinansa jälkeen vasta toistaan. Mutta jouduttuaan hahmottamaan ja jäsentämään viime vuotensa oikeastaan ensimmäisen kerran hän osasi asettaa asioita jonkinlaiseen järjestykseen päänsä sisällä. Se tuntui huojentavalta.

Tarina kulkee nykyaikaan asti. Kumpikin kirjan naisista uskoo aatteisiinsa ja vakaumuksiinsa. Toisen elämää varjosti sota ja toisen elämää hallitsi DDR.  Tarinaa ei ole siloteltu, vaan Sielusta sieluun kuvaa olosuhteiden raadollisuuden kotirintamalla ja toisaalta taas juurettomuutta kahden yhteiskunnan jäsenenä kylmänsodan aikana.

Sielusta sieluun on vahva romaani ihmisen sidonnaisuuksia ja vapaudesta valita. Lähihistoriaan sijoittuvana se on mielenkiintoinen. En kerro tapahtumien kulkua, mutta tarina muodostaa lopussa ehjän kokonaisuuden. Minua ihastuttaa, kuinka tarinaa kuljetaan uusin ilmein. Jos tässä olisi kerrottu vain Aunen tarina, niin en olisi innostunut. Tarina olisi ollut jo kertaalleen kaluttu luu. Tarinassa keskeisellä sijalla ovat sota-aika, sotalapset, siviilien arki, saksalaiset sotilaat, 1970-luvun aatteellisuus, opiskelija-aktivismi,  naisen asema ja perhesuhteet. Kirjan kieli on soljuvaa ja kaunista. Kuusi ei kaunistele asioita, mutta hän ei myöskään revittele hirveyksillä. Hänen tekstinsä on taidokasta ja uskottavaa.

Kiitän kustantajaa kirjasta.

Blogeissa toisaalla

Savannilla

Audrey Magee Sopimus

Kaiken se kestää, kaiken se kärsii vai kestääkö ja kärsiikö se kaiken?

Kiinnostuin irlantilaisen Audrey Mageen esikoisteoksesta Sopimus. Alkuperäisteos on The Undertaking. Kirjan on suomentanut Heli Naski.

Kirjassa kulkee kaksi rinnakkaiskerronnallista tarinaa, joista toinen kertoo Katherina Spinellin elämästä Berliinissä ja toisessa Peter Faber pyrkii selviytymään  itärintamalla, kestämään kylmää ja nälkää, taistelemaan venäläisiä ja heidän talveaan vasten. Sota on voimakkaana elementtinä mukana tässä kirjassa. Vältän väkivaltaa ja raakuutta dekkareissa, mutta jokaisen tulisi ymmärtää sodan karut kasvot. Elämme maailmassa, jossa pään työntäminen pusikkoon voi olla kohtalokasta.

Katherina Spinell ja Peter Faber avioituvat toisiaan tapaamatta. Kummankin erillisessä tilaisuudessa on läsnä pastori, todistajat, puolison kuva ja nimi.  Häiden ansiosta Peter saa loman rintamalta, ja Katherinalle kuuluu leskeneläke, jos Peter kaatuu rintamalla. Katherine antaa lupauksen odottamisesta, josta tulee Peterin talismaani jaksamisessa.

Sotilaspastori puhui, ja muutamassa minuutissa Faber oli vihitty Berliinissä asuvan naisen kanssa, jota hän ei ollut koskaan tavannut. Puolentoista tuhannen kilometrin päässä täsmälleen samalla hetkellä nainen osallistui samanlaiseen seremoniaan, jonka todistajina olivat hänen isänsä ja äitinsä; se oli hänen osuutensa sotasopimuksesta, joka takasi Faberille naimaloman ja hänelle leskeneläkkeen, mikäli Faber kaatuisi.

Katherina asuu vanhempiensa kanssa, ja Peter viettää lomansa vaimon perheessä. Perheen poika on myös rintamalla. Onnellinen perhetapahtumakin saa alkunsa pariskunnan loman aikana. Joitakin asioita lukija kykenee tuskin ymmärtämään, mutta valitettavasti kertomukset eivät ole kirjailijan mielikuvituksen tuotetta, vaan Magee kuvaa asioita, jotka jossain muodoin ovat tapahtuneet. Spinellit muuttavat juutalaisilta vapautuneeseen asuntoon saaden näiden omaisuuden haltuunsa. Yhden matkalaukun määräyksellä nämä lähteneet eivät saaneet paljoa mukaansa. Valitettavasti vaatteet ovat liian pieniä, mutta onneksi Katherinan vauva saa juutalaisperheen hienot lastenvaunut. Katherine veljen kuvaus on uskomattoman hieno ja vaikuttava. Miksi toiset selviytyvät ja toiset eivät?

Katharina valitsi kauimpana keittiöstä olevan makuuhuoneen, johon kuuluvalta parvekkeelta oli näköala pienelle mutta runsaasti istutetulle pihalle. Hän avasi suuren mahonkisen vaatekaapin ja kokeili silkkileninkejä ja pellavahameita, mutta mikään niistä ei sopinut. Myös kengät olivat liian pieniä, joten hän tyytyi muutamaan villatakkiin ja hartiahuiviin sekä pitkään turkkiin ja siihen sopivaan turkishattuun, jotka yllään hän meni olohuoneeseen,

Sopimus on realistinen kuvaus niin siviilien elämästä sodan kynsissä kuin rintaman kauhuista.  Audrey Magee tavoittaa hyvin ihmisten moraalin korruptoituneessa arjessa. Peter ja Katherina eivät salaa osallisuuttaan Natsi-Saksan hirmutekoihin. Kumpikin kokee sodan hirveydet omalla kohdallaan.  Katherinakin saa katkerasti kokea, että heidänkin perhettään ylempänä on tärkeämpiä avun tarvitsijoita.  Hän oppii katkerasti, että kehenkään ei voi luottaa, ei edes lääkärin apuun.

Sopimuksen loppu on yllättävä, en tiedä, onko se hyvä vai huono. Voiko kirjan lopusta sanoa, että se oli hyvä tai ymmärrettävä? Olisiko helppo loppu ollut toisen tai toisen menehtyminen? Vai olisiko se vain tehnyt kirjasta sentimentaalisen hömpän? Ehkäpä pidin Mageen ratkaisusta, koska se osoittaa ihmisen rajallisen kyvyn anteeksiantoon. Tällainenkin loppu tapahtui varmasti sodan melskeissä. Tässä tullaan taas klassisen kysymyksen eteen, jota Joyce Carol Oates käsittelee kirjassaan Kosto: rakkaustarina. Mageen kirja tuo mieleen John Boynen Seitsemäs mies sotatannerkuvaukset. Elämme epävakaisessa maailmassa, jossa jokaisen on hyvä muistaa sodan vaikutus.

Magee kirjoittavaa sujuvan soljuvaa kieltä. Dialogi kuljettaa kertomusta paikoin vahvana jopa sivun ilman kuvausta, joka on mielenkiintoinen ratkaisu. Mageen esikoisteos on lupaava, irlantilaisen kirjoittama sotatarina Saksasta. Magee pystyy välittämään menneen lukijalle niin voimakkaasti, että tapahtumat jäävät lukijan mieleen kirjan loputtua.

Audrey Magee Sopimus

Atena. 2015. Kustantajan ennakkokappale. Kiitoksin. Ilmestymispäivä 15.4.

Blogeissa toisaalla: Omppu englanniksi, Lumiomena suomeksi, Villasukka kirjahyllyssä suomeksi

 JK. En katsoisi tätä elokuvana, mutta luen kovempia kuin katsoisin. Englantilainen potilas, Charlotte Gray, Kuudes mies jäisivät katsomatta. En tosin edes tiedä, onko viimeinen elokuvana. Toisaalta katson trillereitä Brian de Palman ja jopa Stephen Kingiä tavoin, mutta jälkimmäistä en lukisi.