Kate Atkinson Hävityksen jumala

He olivat kaikki onnellisia, siitä Teddy ainakin oli varma. Myöhemmin hän ymmärsi, ettei asia ollut koskaan niin yksinkertainen. Onnellisuus niin kuin elämäkin on hauras kuin linnun sydämen sykäys, ohimenevä kuin sinililjat metsikössä, mutta niin kauan kuin sitä kesti. Fox Corner oli unelma Arkadiasta.

Ensimmäinen tämän vuoden kirja!

Saadessani Kate Atkinsonin uusimman teoksen en tiennyt tarinan taustaa, vaan enemmänkin asennoiduin lukemaan kirjailijan uusimman teoksen. Varsin pian oivalsin lukevani Elämä elämältä rinnakkaisteosta / sisarteosta. Kate Atkinsonin upea teos Elämä elämältä kertoi loputtomien sattumien ja valintojen mahdollisuuksista Ursula Toddin elämässä 1900-luvulla. Hän  riensi elämästä toiseen. Hän eli elämän toisensa jälkeen.

En ole lukenut monia rinnakkaisteoksia, mutta Rachel Joycen Harold Fryn odottamaton toivioretki ja Miss Queenie Hennessyn rakkauslaulu ovat toistensa rinnakkaisteoksia, mutta kepeämpiä.

Hävityksen jumala on luettavissa irrallisena, sillä tarinaa ei voi sijoittaa johonkin tiettyyn Ursulan elämään. Ehkä tätä elämää ei edes ollut edellisessä kirjassa! Puhtaalta pöydältä lähtiessä säästyy enteileviltä ja epätietoisuutta aiheuttavilta tiedonmuruilta. Hugh ja Silvie Toddin perhe Fox Cornerissa on ennestään tuttu. Nyt Ursula on sivuosassa, sillä tämä on Teddyn tarina. Elämä elämältä kylvi minuun kuitenkin epäilyksen siemenen, joka saa minut varuilleni lukiessani Atkinsonin kirjoja.Tarkoitan tällä sitä, että Atkinson on valmentanut minut yllätyksiin.

Elämä elämältä eteni totutusta kertomarakenteesta poiketen aloittaen tarinan aina uudelleen ja uudelleen. Hävityksen jumala käynnistyy perinteisemmin, mutta tarina ei etene lineaarisesti, vaan tapahtumien vuosikymmenet hyppelehtivät kerronnassa. Henkilöiden paljous, tapahtumien määrä ja lähes vuosisadan kestävä tarina saa lukijan haukkomaan henkeään. Mietin lukiessani voimien vastakkaisuuksia (jing ja jang) eli oliko edellisessä elämä ja nyt kuolema? Elämä on hetkiä, kohtaamisia, kuolemisia ja kiintymisiä lemmikkikoiriin, uskollisiin ystäviin, leivosten lauluun ja lumikelloihin. Ketut, jänikset ja puutarha ovat läsnä. Hän oli iäksi poissa, pimeässä hänelle piti seuraa vain pieni hopeajänis. Lukiessa ei saa hukata alussa saamaansa, sillä lopussa Ursulan antama talismaani on läsnä. Puf!

”Mitäs sille – naimisissa”, Ursula sanoi kevyesti. ”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi”, hän oli sanonut tunnustaessaan suhteen Teddylle. Teddy oli sävähtänyt ajatellessaan, että hänen sisarensa oli rakastajatar, toinen nainen. Sodan jälkeen häntä ei enää hämmästyttänyt mikään mitä miehet ja naiset keskenään tekivät. Häntä ei hämmästyttänyt yhtään mikään. Oli käynyt ilmi, että koko sivilisaatio oli rakennettu juoksuhiekan ja mielikuvituksen varaan.

Teddyn elämää tarkkaillaan lapsuudesta vanhuuden hoivakotiin. Alussa Teddy on 11-vuotiaana tätinsä Izzien seurassa. Aikanaan Teddy nai naapurintytön Nancyn. Atkinson esittelee myös heidän tyttärensä Violan ja tämän lapset Sunnyn ja Bertien. Teddystä tuli Britannian ilmavoimien F-Foxin pommituslentäjä toisessa maailmansodassa. Hän hävitti ja kylvi tuhoa siviileihinkin ja sai osuman myös omaan koneeseen. Lukija seuraa Teddyn elämänkulkua eri vuosikymmenillä ja eri rooleissa lapsena, veljenä ja sitten aviomiehenä, isänä ja isoisänä.

Sodan vaikutus on läsnä ja sen vaikutus on kollektiivinen, vaikka sotaa katsotaankin Britannian näkökulmasta ja yksilöä kollektiivissa. Sodan loppuminen ei hävitä arpia sodanjälkeisestä elämästä. Atkinson huomioi naisen muuttuvat roolit, Izzie ajoi omassa sodassaan rintamalla ambulanssia ja hoiti sotilaita. Izzie oli kahdesti kihloissa sodan aikana, mutta päätti jakaa rukkasia kokiessaan itsensä mustaksi leskeksi.

Sodan aikana hän oli päässyt sopuun kuoleman kanssa, mutta yhtäkkiä sota oli ohi ja koitti seuraava päivä ja sitten seuraava ja sitten taas seuraava. Hän ei koskaan kunnolla sopeutunut siihen, että hänellä oli sittenkin tulevaisuus.

Tästä kirjasta on miltei mahdoton kirjoittaa, sillä tämä on riemastuttavan haasteellinen tarina. Elämä elämältä oli paras lukemani käännöskirja vuonna 2014. Hävityksen jumala on kiehtova perhedraama, varmasti tämän vuoden kärkeä. Hurjaa, ensimmäinen tämän vuoden kirja ja tällainen toteamus. Elämä elämältä jää tämän varjoon. Kirjan lopusta halusin palata alkuun. Ja niin myös palasin. Kirjan kansi kuuluu tähän kirjaan. Kaisa Katteluksen laadukas suomennos välittää tunnelman täydellisesti.

Hän oli iäksi poissa, pimeässä hänelle piti seuraa vain pieni hopeajänis...

Kiitän kustantajaa kirjasta.

Kate Atkinson Hävityksen jumala
Alkuteos A God in Ruins 2015.
Suomentaja Kaisa Kattelus
S&S 2016. Kustantajalta. Kiitoksin

JK. Jäin miettimään ajatuksiani. Kirjojen keskinäinen rankkaukseni perustuu tähän: Elämä elämältä  näyttää sen, että joitain tapahtumia ei voi estää, vaikka ne eläisi useamman kerran. Elämän toisinnot eivät muuta mitään. Tämän takia Hävityksen jumalan etenevä tarina vaikutti minuun enemmän.

Liitän kirjan osaksi Helmet-lukuhaaste:tta kohtaan 44:  kirjassa joku kuolee.

Toivotan ihanaa viikonloppua kaikille!
Työstän Saramagon ja Purityn blogitekstejä. Ja vannoutuneena Jeremy Irons fanina viihdyn Yöjuna Lissaboniin parissa.Tosin muistan kuulleeni eilen vihjauksen, että olen nähnyt kaksi osaa (? ulps)  Nälkäpelistä, että voitaisiin katsoa seuraava. Ellen nähnyt painajaista, niin...voi minua.

Kate Atkinson Joka lapsia ja koiria rakastaa & Kevätarvonnan tulos

´

Kate Atkinson Joka lapsia ja koiria rakastaa

Schildts & Söderströms 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.

Joka lapsia ja koiria rakastaa (Started early, took my dog 2010) on Kate Atkinsonin neljäs Jackson Brodie-dekkari. Brodie on entinen sotilas, Scotland Yardin entinen etsivä ja luopunut myös yksityisetsivän toimestaan. Teoksen on suomentanut Kaisa Kattelus. Edellisessä Brodie-dekkarissa (Eikö vieläkään hyviä uutisia 2013) Jackson joutui junaonnettomuuteen, mitä hän kertaa vielä tässäkin osassa useassa kohtaa. Luin viime vuonna Kate Atkinsonin kirjan Elämä elämältä ja rakastuin siihen. Se oli viime vuoden parhaani käännöskirjoissa. Minulla on kirjahyllyssä Brodie-sarjan aiemmat dekkarit, mutta en ole lukenut niitä, joten lähdin lukemaan tätä kirjaa kylmiltäni.

Jacksonilla oli asiakas. Huolimatta siitä, ettei hän enää ollut yksityisetsivä, ettei hän enää ottanut asiakkaita eikä tuhertanut avioerotapausten, velallisten metsästämisen ja lemmikkien etsimisen sieluasyövässä harmaudessa – kaikesta siitä huolimatta hän oli onnistunut saamaan asiakkaakseen naisen nimeltä Hope McMaster, joka asui niin kaukana kuin Yorkshiresta on mahdollista mennä tulematta uudelleen lähemmäs. Toisin sanoen Uudessa-Seelannissa..

Brodie on saanut toimeksiannon Uudesta-Seelannista selvittää erään naisen taustoja, jonka takia hän saapuu Leedsiin. Kaikki juontaa vuoteen 1975, jolloin Carol Braithwaite –niminen prostituoitu oli murhattu ja nelivuotias poika oli jäänyt todistajaksi.

Miettiessään asioita Jackson näkee puistossa koiraa pahoinpideltävän ja puuttuu asiaan: Koira kyyristeli edelleen takakontissa. Ei sitä voinut oikein siihenkään jättää, ja niinpä hän nosti sen syliinsä ja hämmästyi sen lämpöä, vaikka se hytisi kuin paleleva. Hän tuuditti sitä rintaansa vasten ja silitti sen päätä vakuuttaakseen sille, ettei ollut niitä isoja miehiä, jotka hakkasivat sitä.

Eläkkeelle jäänyt rikostarkastaja Tracy Waterhouse törmää Merrion Centressä prostiuoitu Kelly Crossiin, joka kiskoo perässään pientä lasta. Hetken mielijohteesta Tracy ostaa lapsen 3000 punnalla.

Näistä aineksista keitetään dekkari, joka siirtyilee vuoden 1975 ja nykyhetken välillä, joten lukeminen vaatii keskittymistä. Vähitellen kuitenkin päästään asiaan ja asiat selkenevät. Kuka on Tracyn ostama lapsi ja kuka oli Jacksonin armeija-aikana saksassa sieppaama tyttö, jäävät avoimiksi. Tilly on iäkäs, muistinmenetyksestä poteva näyttelijätär, jonka osuus  juoneen jää hieman hämärä peittoon. Teoksessa vierailee myös yksityisetsivä Brian Jackson, joka vaikuttaa Jacksonin kaksoiskuvalta, mutta on lopulta ilmeisesti hänen vastakohtansa.

Tapahtumia lähestytään Jacksonin, Tracyn ja Tillyn näkökulmista. Miten henkilöt liittyvät toisiinsa vai liittyvätkö ollenkaan ja miten heidän tiensä sattumalta kohtaavat? Myös Tracyn entiset esimiehet liittyvät tapahtumiin hyvin vahvasti. Joka lapsia ja koiria rakastaa on hyvä rikosromaani  ilman liiallista väkivaltaa. Henkilöiden määrä ja kertomuksen hyppivyys tekevät siitä hieman haasteellisen, mutta samalla kiinnostavan luettavan. Tämä on lukemisen arvoinen teos niillekin, jotka eivät varsinaisista dekkareista välitä. Ajoittain kirjan pitkäveteiset selitykset ja takaumat puuduttavat. Tapahtumien kulku on paikoin hyvin epärealistinen koirien ja lasten tarjonnan suhteen. Joka lapsia ja koiria rakastaa on tyypillisesti sellainen kirja, joka pitäisi lukea kahteen kertaan, jotta tapahtumat aukeaisivat. Myös aiemmat teokset antaisivat lukupohjaa. Pidin kirjan psykologisesta ja humoristisesta otteesta ja jatkan Atkinsonin parissa.

Kevätarvonnan tulos 21.5. (Huomioin kaikki osallistuneet, vaikka en vahvistanut lopussa, koska olin pahassa flunssassa)

1. Anne Enright: Valvojaiset MarikaOksa

2. Robert Galbraith: Käen kutsu Ilokseni

3. Joel Haahtela: Naiset katsovat vastavaloon Beate56

4. Anu Holopainen: Ihon alaiset 2015 Kirsi

5. Milja Kaunisto: Synnintekijä Kirsi

6. Katja Kettu: Kätilö (pokkari) Serentis

7. Liza Marklund: Elinkautinen (pokkari) jäi orvoksi.

8. Caitlin Moran: Näin minusta tuli tyttö (nidottu) 2015 Laura

9. Outi Pakkanen: Ruohonleikkaaja (pokkari) Siili

10. Anette Pleijel: Talvirakkaus Nea

11. Kuvan ulkopuolelta Alice McDermott Hurmaava mies Otavan kirjasto Paula

Kate Atkinson Elämä elämältä

Kate Atkinson (1951) on englantilainen kirjailija, joka on opiskellut kirjallisuutta yliopistossa. Hän syntyi Yorkissa, Pohjois-Englannissa, ja asuu nykyisin Edinburghissa. Hänen esikoisromaaninsa Museon kulisseissa voitti arvostetun Whitbread-palkinnon. Elämä elämältä –kirjan alkuteos Life After Life sai arvostetun Costa-kirjallisuuspalkinnon. Kirjan on suomentanut Kaisa Kattelus.


Elämä elämältä takakannen tekstissä kerrotaan:

Englannissa vuonna 1910 Sylvie Todd synnyttää kolmatta lastaan. Lääkäri ei pääse paikalle lumimyrskyn vuoksi, ja tyttölapsi syntyy kuolleena.

Englannissa vuonna 1910 Sylvie Todd synnyttää kolmatta lastaan. Lääkäri ehtii paikalle juuri ennen lumimyrskyä, ja syntyy tyttö, Ursula.

Oikeastaan tuosta pääsee parhaiten perille, mitä tuleman pitää. Eli tarina alkaa loppuakseen ja alkaakseen jälleen uudelleen. Ursula Todd kuolee kirjassa useamman kerran eli lukijalle tulee tutuksi ”pimeys lankeaa” - kohtaukset.

Ursula kuuli kavioiden kopsetta ja niiden jälkeen hiilten rahinaa, kun hiilentuoja tyhjensi säkkinsä vajaan. Elämä jatkui. Ylen kaunis elämä.
Yksi henkäys, muuta ei tarvittu, mutta sitä ei tullut.
Pimeys lankesi nopeasti, ensin kuin vihollinen mutta sitten ystävä.

Elämä elämältä juoni seuraa erilaisia valintoja. Tarinoiden päähenkilö on Ursula ja hänen tarinansa. Elämä on valintoja ja erilaiset valinnat synnyttävät erilaisia tarinoita saman henkilön elämässä. Vuosituhannen alussa Toddin perhe elää onnellista periporvarillista elämää Ursulan syntymäkodissa Fox Cornerissa tietämättömänä tulevista maailman tapahtumista. Tarinoiden ajankohtana on 1900-luvun alun vuosikymmenistä aina 1940-luvun lopulle. Lukijan on syytä pitää vuosikymmenet visusti mielessä, sillä kirja ei etene kronologisesti. Kirja on lumoava, mutta hieman vaativa lukukokemus.

"Meidän pitäisi antaa talolle nimi", Hugh sanoi. "Jotain sellaista kuin Laurels, Pines tai Elms."
"Mutta eihän meidän puutarhassa kasva laakeripuita eikä mäntyjä eikä jalavia", Sylvie huomautti.

...

"Ehkä me olemme niiden silmissä tuholaisia", Sylvie sanoi. "Fox Corner - se olisi hyvä nimi talolle. Kenelläkään muulla ei ole sen nimistä taloa, ja eikös se juuri ole tarkoitus?"

Atkinson kertoo tarinansa aivan uskomattoman arkisesti, realistisesti. Hän vyöryttää lukijan kokemaan niin kaunista kuin pahaa elämää, niin kesken jäävää kuin vanhaksi vievää elämää. Atkinson manipuloi henkilöitään huikeasti, sillä nämä muuntautuvat kameleontteina tarinasta toiseen. Hän toteaa asioita hetkissä, kun niistä voisi jahkata sivutolkulla tarinaa. Kirjan toisinnot eivät tylsistytä, sillä suvannot katoavat nopeasti.

Hän ei ollut koskaan ennen valinnut kuolemaa elämän sijaan, ja kun hän teki lähtöä, hän tiesi, että jokin oli mennyt särölle ja murtunut, että maailmanjärjestys oli muuttunut. Sitten pimeys hälvensi kaikki ajatukset.

Olennaista kirjan teeman kannalta on ajatus, entä jos elämä kulkisikin toisien valintojen kautta. Entä jos viisivuotias Ursula ei olisikaan hukkunut? Entäs jos avioliitto Derekin kanssa olisi jäänyt tekemättä? Entä jos Hitlerin salamurha olisi onnistunut? Hitler ja Eva Braun juoni oli ehkä kirjan turhin osuus, liian teennäinen.
Derek ei enää lyönyt häntä, mutta väkivalta väreili jatkuvasti pinnan alla, uinuva tulivuori, jonka Ursula oli tarkoittamattaan herättänyt. ... Olisiko elämä loputonta rangaistusta? (Miksi ei - eikö hän ollut ansainnut sitä?)


Elämä elämältä kertoo tarinoista, jotka alkavat ja loppuvat vain alkaakseen uudelleen erilaisina versioina. Jännittävät yksityiskohdat ja niiden variaatiot luovat taidokasta kokonaisuutta. Pelastumiset voivat olla sattumasta kiinni, kuten Ursula toteaa:

"Voisin yhtä hyvin olla kuollut", hän sanoi, "pakko päästä nukkumaan ennen kuin tulen hulluksi. Asun aivan kulman takana" hän lisäsi. "Olipa hyvä tuuri, ettei se ollut meidän talo. Oli myös hyvä tuuri, että juoksin tämän koiran perään."... "Olosuhteiden pakosta täytyy varmaan antaa tälle nimeksi Tuuri, vaikka se onkin pienoinen klisee. Se pelasti minut, olisin seissyt juomassa teetäni, ellen olisi lähtenyt sen perään."

Tohtori Kelletin vastaanotolla:

"Ja hän saa jatkuvasti eräänlaisia déjà-vu-tuntemuksia", Sylvie sanoi lausuen sanat inhoten.
"Vai sillä lailla", tohtori Kellet sanoi, otti käteensä koristeellisen merenvahapiipun ja kopautti tuhkan takanristikkoon. Piipun pää oli turkkilaisen pään muotoinen ja tuttu kuin vanha lemmikki.
"Oi", Ursula sanoi. " Olen ollut täällä ennenkin!"

Elämä elämältä laittaa lukijan miettimään erilaisia valintoja ja niiden vaikutuksia niin omaan kuin toisten elämään. Miten jokapäiväiset valintamme vaikuttavat elämämme kulkuun? Itse kukin tulee miettineeksi, minkä polun jättäisi kulkematta, mitkä virheet tekemättä tai ketkä ihmiset kohtaamatta. Minkä polun sinä jättäisit kulkematta? Jotkut ihmiset uskovat eläneensä aiemminkin. Kokevatko he déjà-vu -tunteita? Ottavatko he opikseen tekemistään virheistä? En voi sille mitään, mutta jos tämä elämä pitäisi elää uudelleen, niin luulen, että kerta riittäisi. Kerran eräs ihminen pyysi minulta anteeksi, hylkäämistäni jossain Ranskanmaalla 1800-luvulla.

Onko kirjan kannella mitään merkitystä? Kannen värit ovat kauniit, mutta se ei aukene minulle. Englanninkielisen painosten kannet ovat enemmän makuuni. Liitän loppuun muutaman englanninkielisen painoksen kansikuvan, joista toinen viitannee Fox Corneriin ja toinen Ursulaan.

Elämä elämältä on upea romaani, juuri sellainen, jota olen odottanut ja etsinyt. Ihastuin kirjaan täysin. Se saattaa tuoda petollisen kepeyden tunteen, mutta todellisuudessa se tunkeutuu syvälle iholle. Karmeatkin asiat verhoutuvat leikillisyyteen ja välittyvät siedettävinä kokemuksina. Minulle tämä oli täydellinen lukukokemus. Tällaisen kirjan jälkeen tulee epätoivoinen olo, mihin tarttua seuraavaksi? Itse tartun kahteen Woolfiin ja bloggaan ne. Pysyttelen siis brittiyhteiskunnassa ja myös saman aikakauden historiallisissa kehyksissä.


Kate Atkinson Elämä elämältä
Schildts & Söderströms 2014. Arvostelukappale.

Tästä kirjasta on kirjoittanut mm.Taikakirjaimet.