Andreas Tjernshaugen Tiaisten salainen elämä

Andreas Tjernshaugen Tiaisten salainen elämä

Alkuteos Meisenes hemmelige liv
Suomentaja Ulla Lempinen

Atena 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.

Asumme metsän keskellä, joten linnut ovat osa pihapiiriämme. Talitiaiset ja sinitiaiset viihtyvät niin suojaisella etu- kuin takapihalla, vaikka usein joukossa on myös kuusi-, hömö-, töyhtö- ja pyrstötiaisia. Tiaiset ovat tavallisimpia lintulaudan vieraita meilläkin. Jatkossa lajitarkkailun sijaan pitääkin kiinnittää huomio naaras- ja urostalitiaisen erilaiseen ulkoasuun. Lintulauta on kirjastohuoneemme vieressä, joten tarkkailuasema on suotuisa. Tonttimme puustoa on  raivattu varsin maltillisesti, ainakin jos vertaa tien alun paljaaksi raivattuihin pihoihin. Biologina olen tenttinyt eläinekologiaa, joten minulla on perustietämys tiaisten elämästä. Esittelin talvella Mauri Leivon Lintulaudan elämää -kirjan täällä.

Andreas Tjernshaugen on norjalainen tietokirjailija, mutta ilmeisesti ei biologi. Tiaisten salainen elämä seuraa talitiaisten ja sinitiaisten elämää vuoden kierron verran aloittaen uudesta vuodesta ja päättyen jouluun. Teksti on helppolukuista, mutta luotettavan tuntuista minäkerrontaa.  Ehkä jopa kaipasin biologislangia paikka paikoin. Lopun lähdeluettelo on laaja, mutta lukuihin jaettuna se vaikeuttaa etsintää.

Kirja jakautuu 15 osioon, joissa kerrotaan mm.

Uusi vuosi alkaa pihabongauksesta, jatkuu pesäpaikalla, kevään äänellä, sen oikean löytämisellä ja kerrotaan tali- ja sinitiaisen tuntomerkit.

Suloista musiikkia kertoo tiaisparista, höyhenpuvusta, laulusta, reviirin koosta ja pesänrakennuspuuhista. Reviiristä todetaan, että tiaispari puolustaa reviiriään omaa lajiaan mutta ei muita tiaislajeja vastaan. Laulu toimii ikään kuin varattu-kyltti, joka lintulajilla on omanlaisensa laulu, joka kertoo muille, että täällä asuu jo talitiaiskoiras.

Yhteiselämää kertoo kevätrutiineista, aamulaulusta, huolenpidosta ja uskottomuudesta. Tiaisten sosiaalinen kanssakäyminen on kaikin puolin mielenkiintoista:

Jos suosittu koiras haluaa houkutella vierailevia naaraita luokseen varhain keväällä, vaikka puoliso pitää vahtia, se saattaa osoittaa tulokkaalle pesimäpaikan reviiriltään, mahdollisimman kaukaa ensimmäisen puolison pesästä. Yleensä ensimmäinen naaras saa siitä huolimatta vihiä tapahtumista ja ajaa tunkeilijan pois. Se pitää puolisoaan tiukasti silmällä ja seuraa hanakasti perässä, jos koiras yrittää livahtaa pidemmille lentoreissuille.

Munia ja poikasia kertoo pesistä taistelusta kirjosieppojen kanssa, hautomisesta ja poikasten hoidosta.

Melkeinpä liikaa lintuja -osio vierailee Kolsåstoppenissa, Oslon yliopiston tutkimusalueella, johon on ripustettu viisisataa linnunpönttöä ja joista tutkijat tarkastavat, rekisteröivät ja rengastavat kaikki poikaset.

Perhe-elämää kertoo tiaisten pesinnästä, toukkahuipusta, ravintotottumuksista ja haukoista. Kolmen viikon aikana, jotka talitiaisenpoikaset viipyvät pesässä, vanhemmat tuovat jälkikasvulleen ehkä 10 000 toukkaa yksi kerrallaan.

Äänen löytyminen kertoo miten opetellaan laulamaan ja mm. että kyky matkia on tyypillistä joillekin lintulajeille.

Nokkelat pikkulinnut toteaa, että oppivaisuudestaan huolimatta tiaiset eivät ole lintumaailman nokkelimpia, sillä varislinnut ja papukaijat vetävät tässä suhteessa pisimmän korren. Lisäksi pohditaan millaista on olla tiainen.

Lähteä vai jäädä kertoo, että suuri osa Norjassa pesivistä linnuista muuttaa pois talveksi, mutta tiaiset jäävät paikoilleen tai muuttavat vain vähän matkaa, harvat muuttavat pois Norjan alueelta.

Eloon jääminen. Jokaisella tiaislajilla on oma hieman erilainen tapansa ruokailla. Tali- ja sinitiaiset ovat sopeutuneet pärjäämään kylmässäkin, jos ravintoa riittää. Kuitenkin suuri osa  tiaisten poikasista ei selviä vuoden ikäisiksi. Lisäksi pohditaan muuttuvaa maisemaa ja ilmaston lämpenemistä.

Pyydyksessä kertoo lintujen rengastamisesta ja lintujen selviämisestä ja kuinka kauan ne elävät.

Haukkojen, kissojen ja muiden petojen suuhun joutumisen ohella tiaisia uhkaavat jatkuvasti myös pienen pienet viholliset: niiden höyhenillä, verellä ja lihaksilla itseään elättämään pyrkivät virukset, bakteerit ja monenlaiset loiset. Myös ravinnon puute talvipakkasilla vaatii veronsa. Lisäksi moni lintu menehtyy lennettyään ikkunaan, päin autoa ja niin edelleen.

Joulu. Joululyhteen laittaminen linnuille on vanha pohjoismainen perinne ja edelleen voimissaan, vaikka papit 1700-luvulla yrittivät panna pisteen tälle tavalle, jota pitivät pakanallisena uhrilahjojen antamisena. Tiaiset eivät kuitenkaan välitä lyhteistä.

Lopuksi annetaan vinkkejä ruokkimisesta, linnunpöntöistä ja lintujen tunnistamisesta.

Pane tarjolle erilaista syötävää, niin saat pihalle eri lintulajeja. Kokeile erilaisia siemeniä ja pähkinöitä, kaurahiutaleita ja leivänmuruja (ei ranskanleipää) sekä hedelmiä ja marjoja. Kerää syksyllä esimerkiksi pihlajanmarjoja ja omenoita pakastimeen ja tarjoa niitä talvikuukausina.

Tiaisten salainen elämä on kiinnostava lukupaketti kaikille lintujen ystäville. Siitä löytyy yllättävän paljon mielenkiintoista uutta tietoa. Tiesitkö esimerkiksi, että jokainen hömö- tai kuusitiainen kerää talvivarastoon noin 50.000 siementä tai hyönteistä.

Blogeissa toisaalla: Tarukirja

Maiju Lehtiniemi, Petri Nummi & Erkki Leppäkoski Vieraslajit Suomessa

Maiju Lehtiniemi, Petri Nummi & Erkki Leppäkoski  Vieraslajit Suomessa

Docendo 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.

Huomautan heti alkuun, että olen käyttänyt omia kuvia tekstin kuvitukseen.

Vieraslajit Suomessa kertoo maamme vieraslajeista erilaisissa elinympäristöissä kansantajuisesti.  Meille on vuosisatojen aikana saapunut ihmisen toimesta uusia lajeja, ja teoksessa kerrotaan näiden lajien elintavoista, vaikutuksesta ja merkityksestä. Suomessa elää vakiintuneina ehkä lähes tuhat vieraslajia, joista hyödyllisiä on muutamia kymmeniä, mutta ihmisen kannalta haitallisia arvioidaan olevan 160. Vieraslajit herättävät ihmisissä suuria tunteita niin puolesta kuin vastaan. Kaikki kirjan  kirjoittajat toimivat vieraslajiasiantuntijoina sekä Suomessa että kansainvälisesti.

Vieraslajeja tavataan niin meren rannoilta sisävesiin kuin kuivalla maalla. Yksi tunnetuimpia ja myös näyttävimpiä tulokaslajeja edustaa tienpenkkoja koristava lupiini. Sitä rakastetaan, kun koristepuita syöviä citykaneja inhotaan. Teoksessa esitellään suuri joukko sekä tuttuja, että tuntemattomia kasveja ja eläimiä.

Teos alkaa vieraslaji-käsitteen määrittelyllä:

Vieraslajit ja niiden vaikutukset eivät liity vain ympäristönsuojeluun vaan myös maa- ja metsätalouteen, riista-, rapu- ja kalatalouteen, puutarhanhoitoon, merenkulkuun ja kansainväliseen kauppaan. Ihmisen sekä hyötyeläinten, viljelykasvien ja metsien terveyteen niillä on tai voi lähitulevaisuudessa olla merkittäviä haittavaikutuksia. Tarkoituksellisesti istutettuina tai vahingossa ihmisen mukana saapuneet vieraat eläimet, kasvit ja tautien aiheuttajat ovat viime vuosina olleet usein laajankin huomion kohteena.

Suomen kansallinen vieraslajistrategia valmistui vuonna 2012.  Vieraslajien huomioiminen on tärkeää, koska tärkeimmiksi luonnon monimuotoisuutta uhkaaviksi paineiksi  on listattu elinympäristöjen muutos, haitalliset vieraslajit, luonnonvarojen liikakäyttö, ilmastonmuutos ja likaantuminen. Monien vieraslajien vaikutus on haitallinen, kuten mm. supikoiran, minkin, täpläravun, ”tappajaetanan”, merirokon, koloradokuoriaisen, jättiputken, kurtturuusun, hukkakauran ja perunaruton. Vieraslaji voi olla myös arvokas, kuten riista- ja turkiseläimet täplärapu ja kalojen ravintoeläimet. Maailmanlaajuiset muutokset ovat enemmän kasvattavia, vieraslajien torjuminen edellyttää aktiivisuutta ja toimijat tarvitsevat tieteellistä tietoa. Joitakin vieraslajeja on tuotu tarkoituksella kuten valkohäntäkauris.

Vieraslajit eivät kuulu Suomen alkuperäiseen eliöstöön. Ne ovat tulleet maahamme joko salamatkustajina (kuten rotta, rapurutto ja hukkakaura) tai ihmisen tarkoituksellisesti tänne siirtäminä (piisami, kani ja jättiputket), mutta aina jollain tapaa ihmisen edesautettua niiden siirtymistä.

Tulokaslajit ovat maamme luonnossa uusia lajeja, jotka ovat levittäytyneet Suomeen omilla keinoillaan. Näistä 1800-luvun loppupuolelta lähtien saapuneita tai voimakkaasti runsastuneita ovat esimerkiksi rusakko, sinitiainen, mustarastas, naurulokki, ruskosuohaukka, harmaahaikara ja neitoperhonen.

Paluumuuttajiksi voidaan kutsua maastamme hävinneitä alkuperäislajeja, jotka ovat tulleet takaisin joko omin avuin tai ihmisen avustuksella.

Mistä tiedetään, että vakiintunut kasvi- tai eläinlaji on tullut Suomeen ihmisen mukana?

Vieraat ihmisen vieraina

Kodin kuokkavieraat

Vain muutamien kodin ja komeron vieraiden alkuperästä on edes joku olettamus. Monet niistä on kosmopoliitteja, jotkut ehkä sopeutuneet ja kulkeutuneet ihmislajin kanssa sen aamunkoitosta saakka. Tanskalaisessa selvityksessä on löydetty 158 sisätiloissa viihtyvää öttiäistä. Vieraslajiportaaliimme on kirjattu 9 haitallista ja 15 tarkkailtavaa sisätilojen tuholaista.

Kaupungeissa ja kylissä

Vieraskasveissa on myös elävää kulttuuriperintöä ja viestejä menneestä. Keskiaikaisissa luostaripuutarhoissa kasvatettiin monenlaisia hyöty – ja rohdoskasveja erilaisiin vaivoihin. Kauppiaat kuljettivat siemeniä ja taimia maasta toiseen.

Kotipuutarhoihin tuo vierasta tavaraa itse kukin. Myös uutuuksien taimi- ja siemenkauppa asettaa omat haasteensa vieraslajien torjuntatyölle. Haitallisista lajeista on pyritty jakamaan tietoa ja keräämään luetteloita.  Jokaisella kotipuutarhurilla on vastuunsa omalta saraltaan. Miten juurakot leviävät, miten nopeasti ja miten pitkälle.

Lupiinin kaltaisia ovat  jättipalsami ja jättiputket. Japanin –ja jättitatarkin voi olla iloksi, mutta se on osattava hallita. Myös puuvartisissa on innokkaita pärjääjiä, kuten terttuselja ja isotuomipihlaja.  Tiesitkö, että vuorivaahtera on nimetty Norjassa korkean riskin vieraslajiksi? Kotipuutarhurin vastuu on viime kädessä, sillä viimeistään silloin on mietittävä, millä oikeudella puutarhajätteet kipataan jonnekin joutomaalle, tai ”ei kenenkään maalle”. Espanjansiruetana havaittiin Suomessa ainakin jo vuonna 1994. Kanien rajoittamiseen riittää ymmärrystä, mutta kissan tuhoille ummistetaankin jo silmät. 

Tiesitkö, että isotuomipihlajan historia alkaa meillä jo hyödyn aikakaudelta 1700-luvulta? Tämä kuva on sen "syntysijoilta".  Porvoossa sitä kasvaa moottoritien varrella ja liikaa Linnanmäellä ja Ruskiksella.

Pelloilla ja vainioilla

Viljelyskasvit ovat kotieläinten ohella vieraslajeja, joista ihminen on riippuvainen.  Suomen kaikki viljelylajit ovat vieraslajeja. Viljelyskasveja seurasivat rikkakasvit, kasvitaudit ja tuholaiset, joista monet ovat vieraslajeja. Vuosituhannen vaihteessa alkoi uuden tulokkaan esittäytyminen, kun lehdissä kirjoiteltiin koloradonkuoriaisen havainnoista. Se on erittäin haitallinen perunan tuholainen.

Vieraiden rikkakasvien historia on meillä yhtä pitkä kuin viljelykasvienkin historia. Peltojemme rikkakasvilajeista monet ovat muinaistulokkaita eli aikojen alussa tulleita.  Näitä ovat mm. jauhosavikka, saunakukka, peltohatikka ja pelto-orvokki.

Kaikki eivät pärjänneet eli aurankukka kuuluu Suomesta kadonneisiin vieraslajien joukkoon.  Peltorikoissa on myös menestyjiä, kuten hukkakaura.  Viherrevonhäntä lienee uusin innokas. 

 

Aurankukka  oli ruis- ja kaurapeltojen rikkakasvi, joka levisi maahamme 1890-luvulla.  Kylvösiementen puhdistus lopetti sen tarinan 1960-luvulla.

Viljelymaat ovat potentiaalia riistaeläimille kuten fasaanille.

Metsässä ja metsästyksessä

Valkohäntäkauris on tärkeä riistaeläin. Sen kanta on peräisin vain muutamasta eläimestä.  Valkohäntäpeuraan suhtautuminen vieraslajistrategiaa tehtäessä oli kaikkein kaksijakoisinta: osa metsästäjistä ei pitänyt lajia lainkaan haitallisena, kun taas Lounais-Suomen autoilijat pitävät sitä erittäin haitallisena (5300 kolaria vuonna 2015).

Sienet seuraavat isäntälajejaan maailmanlaajuisesti. Esimerkiksi valkomännyn tervasrososieni eli herukan villaruoste on käytännössä lopettanut valkomännyn ja strobusmännyn viljelyn Suomessa.

Ensimmäiset supikoirat on Suomessa pyydetty Kainuussa 1930-luvun loppupuolella, jolloin niitä luultiin mäyriksi. Varsinaisesti supikoira alkoi levitä Suomeen 1950-luvulla Viroon, Pietarin seudulle ja Karjalan kannakselle Itä-Aasiasta siirretyistä eläimistä.  Laji on siis siirretty Eurooppaan ja Suomeen se on tullut omin voimin.

Meressä ja rannoilla. 

Vesirutto on alun perin tuotu maahamme koristekasviksi lampiin ja akvaarioihin, mutta se on levittäytynyt sisävesiin Koillismaalle asti. Sen tavaton kasvunopeus kasvattaa vesistöjä umpeen ja peittää alkuperäislajiston.

Tuumasta toimeen

Vieraslajien kulkeutuminen maanosasta toiseen on jatkuvaa. Lainsäädännön avulla niiden kulkeutumiseen voidaan puuttua. Tehokkainta torjuminen olisi etukäteen, mutta tätä on mahdoton arvioida. Nettikaupan helppous on myös sen uhka. Jonkin verran on ehdokkaita, jotka kolkuttelevat ovilla, kuten kuparisorsa, tiibetinhanhi jne.

Loppupuolella paneudutaan, siihen, mitä tulee tehdä ja mihin varautua.

Vieraslajit Suomessa on hyvin ajankohtainen teos, sillä EU:n vieraslajiasetus tuli voimaan vuoden 2015 alusta ja 2016 kansalaisillekin tullee velvoitteita torjua ja ilmoittaa haitallisia vieraslajeja. Vieraslajikirja antaa tuhdin tietopaketin siitä, miten toimia ja miksi. Kirja on suunnattu kotipuutarhureille, metsästäjille, virkistyskalastajille, mökkiläisille.  Kirjasta on iloa niin biologian opettajille,  toimittajille kuin luontoharrastajille.

Kirjassa manitaan sivulla 42 joitakin, jotka ilmaston lämpemisen myötä saattavat muuttua hankaliksi. Tällaisen tekijän huomioiminen tekee asiasta vieläkin vaikeamman. Olisi helpompi huomioida mahdollisia lisääntyjiä, jotka jo kolkuttelevat obella. Otollisimpien olosuhteiden myötä kirjassa luetellaan mm. valeakaasia, jumaltenpuu ja samettisumakki. Olen kasvattanut vuodesta 1997 samettisumakkia, hankkinut muutamasta paikasta ja saanut vain kerran kunnollista kantaa. Valeakaasia menestynenee lounaisimmilla kolkilla jotenkin, mutta meillä se pärjää huonosti...  Pakkohan se on myöntää hampaiden välistä, kun on itse nähnyt sen muutamassa paikassa.  Jumaltenpuu, ehkä se menisi kasvihuoneessa. Sen ainakin tiedän, että alabamantrumpettipuu alkaa kasvunsa alusta joka vuosi. Tiedän, tiedän, että tuossa on kuitenkin valittu huono laji.  Yhtä vaikea on saksanpähkinä. Lupiineista olen itse kokeillut alaskanlupiinia jonkin kerran, mutta ei se menesty hyvin.

 Suomessa se tavattiin karkulaisena ensimmäisen kerran 1800-luvun loppupuolella. Lupiini on tänä päivänä tuiki tavallinen tienpiennarten koriste. Nykyisin se kasvaa koko maassa pohjoisinta lappia lukuun ottamatta. .

Acorus calamus kalmojuuri on vanha rohtokasvi, jota tuotiin hyödyn aikakaudella Suomeen 1700-luvulla.

Tiesitkö, että keltamajavankaalia ei saa enää myydä koristekasviksi? Ei ole kovin kauaakaan, kun näin sitä  pieninä pottitaimina myytävänä.  Tämä ei todellakaan kuulu kotipuutarhaan.

Jättipalsami Impatiens glandulifera Merimaskun kirkolla.

Vieraslajiportaaliin pääset tutustumaan tästä. Listassa on mielenkiintoisia lajeja, jotka ehkä tulevaisuudessa voivat olla epäedullisia, joita olisi syytä seurata.