Samuel Bjørk Yölintu

Samuel Bjørk Yölintu

Norjankielinen alkuperäisteos Uglen (2015)

Suomentaja Päivi Kivelä 

Otava 2017. Arvostelukappale kustantajalta. Kiitoksin.

 

Samuel Bjørk on kirjailijanimi, jonka taakse kätkeytyy norjalainen kirjailija, käsikirjoittaja ja muusikko Frode Sander Øien. Hän on kirjoittanut viisi näytelmää ja julkaissut kaksi arvostelumenestyksiksi noussutta romaania ja kuusi musiikkialbumia. Mutta trillerit hän kirjoittaa nimellä Samuel Bjørk.  

 

Minä matkustan yksin oli Samuel Bjørkin ensimmäinen trilleri. Olin jo odottanut uutta kirjaa häneltä. Ehkä olemme liian tottuneita ruotsalaisdekkaristeihin, joten kaipaamme vaihtelua.  Ja todellista vaihtelua tämä tarjoaa.

Eräänä perjantaina keväällä 1972, juuri kun Sandelfjordin kirkon pappi alkoi lukita ovet siltä päivältä, hän sai niin erikoisia vieraita että päätti pitää kansliansa auki vähän tavallista pitempään.

Kasvitieteilijä Tom Pettersson otti kameralaukun autosta ja jäi hetkeksi ihailemaan näkymää peilityynelle vuonolle ennen kuin lähti nousemaan polkua metsän läpi. Oli lokakuun alku ja lauantaiaamupäivän viileä aurinko valaisi miellyttävästi maisemaa, paistoi pehmeästi keltaisille ja punaisille syyslehdille jotka hyvin pian putoaisivat maahan ja tekisivät tilaa talvelle.

Sulkien ja kynttiläasetelman keskeltä löytyvä teinitytön ruumis viittaa rituaalimurhaajan jäljille. Teinitytön ruumis löytyy metsästä kummallisen asetelman keskeltä. Jotenkin tutkinta ajautuu umpikujaan kun kummankin, niin rikostutkija Holger Munchin ja hänen työparinsa Mia Krügerin jäljittäessä murhaajaa, kummankin yksityiselämän murheet häiritsevät heidän keskittymistään. Aihe sinällään ei ole mieluinen, sillä pyrin välttämään nuoriin tyttöihin kohdistuvaa väkivaltaa, mutta en voinut vastustaa norjalaisdekkaristin uutta tulemista. Haluan selittää tilanteen poikkeuksellisen suuren lainausten avulla, koska juonta ei saa liikaa paljastaa.

Mirian Mucnh seisoi kerrostalon alaovella ja mietti soittaisiko summeria vai ei. Muutamaa vuotta aiemmin he olivat olleet Julien kansa hyvin läheiset ja toimineet vapaaehtoisina Amnestyssa. Hermostuneena kuin teinityttö,  perhosia vatsassa. 

Rikostutkija Jon Larsen, jota ystävät sanoivat Curryksi, yritti avata asuntonsa ovea, mutta avain ei tahtonut osua lukkoon, lähes näkymättömään reikään ja avasi oven niin hiljaa kuin pystyi. Hän yritti ripustaa takkia naulaan mutta ei osunut ja pysähtyi huojahdellen miettimään, menisikö makuuhuoneeseen vai karkottaisiko itsensä suoraan sohvalle. 

Isabel Jung seisoi peilin edessä huoneessaan ja totesi olevansa hirveän hermostunut. Kun psykologi oli ehdottanut tätä paikkaa hän oli suhtautunut whatever,  mutta nyt kaikki oli toisin. Tänne minä haluan jäädä. Mutta on Camille on löydetty. Hän on kuollut. Tapettu. Hänet löydettiin metsästä.

”Kiinnostava juttu, se täytyy myöntää”, hän sanoi ja haki esiin kuvan, joka oli ollut sanomalehdissä.

Höyhenvuode. Kynttilät viisikulmiossa.

”Pentagrammi tietysti, mutta sen olet varmaan käsittänytkin”, hän sanoi ja vilkaisi Miaa.

Mia nyökkäsi.

”Höyheniä en ole aiemmin nähnyt”, mies sanoi kääntyen taas katsomaan näyttöä. ”Mutta kynttilämuodostelma on tuttu, pentagrammi, sitä käytetään paljon, on käytetty jo tuhansia vuosia, mutta en voi auttaa sinua jos et kerro vähän lisää.

Tuntematon nuori hakkeri lähettää poliisille kammottavan videon.  Holger tiimeineen joutuu kilpajuoksuun aikaa vastaan, sillä pian heillä olisi toinen uhri. 

”Että voisit tappaa jonkun?”

”Mitä?” Helene sanoi katsoen Miaa. ”En tietenkään, minä vain…”

”Oletko sinä mukana? Vai autoitko häntä vain peittelemään tekoaan?” Munch kysyi.

”Hän teki sen yksin”

”Ei, Henrik ei ole tehnyt yhtään mitään. Ettekö te kuuntele mitä minä sanon?”

Veri valui ohimolta silmiin ja suuhun.

Side silmillä. Vaalea peruukki päässä

Puhelin puhui varvikossa edelleen, huuteli hänen nimeään jostain kaukaa.

”Mia oletko siellä?”

En tiedä, miten järkevää jakaa lukuihin ja luvut uusiin isoihin lukuihin. Mutta kiinnostavan tarinan tämä kirja kertoo.  Luvut jotenkin häiritsevät lukijaa.   Älä häiriinny luvuista minun tavoin, joten lue sinä tämä trillerin tavoin. Ehdotankin, että unohdat jaottelun kokonaan. Juonta en avaa tämän enempää tällä kerralla kuin lainauksissa ilmenee.

Stephenie Meyer Kemisti

Stephenie Meyer Kemisti

Alkuperäisteos The Chemist (2016)

Suomentaja Ilkka Rekiaro

Otava 2017. Arvostelukappale kustantajalta. Kiitoksin.

Huippusuosittu Stephenie Meyer on tunnettu nuorille suunnatusta Twilight-vampyyrisarjastaan. Olen tietenkin vannoutunut Twilight-sarjan  lukija, joten jouduin aivan uudelle alueelle  Stephenie Meyerin Kemistiin myötä.

Saman teki J.K. Rowling. Paikka vapaana, mutta vasta kun nelikymppinen Barry Fairbrother kuolee äkillisesti, Pagfordin pikkukaupunki menee sekaisin, mutta vasta nimellä Robert Galbraith hän onnistui samaan itsensä läpi.

Vuonna 2008 ilmestyi Meyerin ensimmäinen aikuisille suunnattu romaani Vieras, joka tuossa kirjahyllyssäni on, mutta jota en ole lukenut. Kemistiin tartuin kun kustantaja tarjosi sitä pyytämättä.

Kemisti on nuori, yksinäinen nainen Juliana Fortis, jolla ei ole perhettä eikä ystäviä. Hänet on palkattu jo lääkiksestä suoraan Yhdysvaltojen salaiselle osastolle, jolla ei ole edes nimeä. Kemisti on huipputaitava kehittelemään erilaisia kemikaaleja ja kaasuja, joita hän on käyttänyt tehtävässään kuulustella terroristeja ja muita joukkomurhia suunnittelevia. Hän tietää kuitenkin liikaa ja hänet yritetään tappaa laboratorioonsa, mutta ihmeen kaupalla hän selviää. Siitä asti jo kolme vuotta hän on paennut valenimillä murhaajia, jotka ovat koko ajan hänen kintereillään.

Osasto tarjoaa hänelle vielä yhtä tehtävää, kuulustella historian ja äidinkielen opettajaa, Daniel Beachia. Hänet on nähty meksikolaisen huumeparoni de la Fuentesin seurassa ja epäillään, että huumekartelli aikoo levittää Danielin avulla koko Lounais-Yhdysvaltoihin tappavaa influenssavirusta.

Kemisti lähtee tosi tuskallisesti liikkeelle. Ensimmäiset sivut ovat pelkkää lavertelua ja taustojen rakentamista. Kaikki asiat kuvataan hyvin pikkutarkasti ja siten saadaan kulumaan hyvin ohutta paperia ja pientä tekstiä yli viidensadan sivun verran.

Mies näytti pohjoismaalaiselta: iho oli kalpea, tukka vaalea. Samanvärinen parta oli trimmattu siististi ja toi Alexin mieleen professorin. Kulmakarvat olivat niin vaaleat, että hädin tuskin erottuivat otsalta, ja muuttivat silmien ja otsan ilmeen täysin. Pään sivuilla tukka oli suora, lyhyt ja kammattu siististi. Päälaki oli kalju, kapea ja kiiltävä. Pälvikalju muutti katsojan käsitystä pään muodosta ja vanhensi miestä kymmenen vuotta. Hänellä oli ohuet hopeasankaiset lasit, ja posket olivat yllättävän pyöreät. Erikoisinta hänessä olivat kirkkaat, jäänsiniset silmät, joita reunustivat lähes valkoiset ripset.

Tarina lähtee oikeastaan etenemään vasta kun jo kuolleeksi luultu, entinen CIA agentti Kevin ilmestyy katon läpi laskuvarjolla, tässä vaiheessa Alex-nimeä käyttävän Kemistin kuulustelutilaan. Kuulustelu osoittautuu ansaksi ja kuin ihmeen kaupalla kolmikko selviää ja lähtee yhdessä pakoon päätyen Teksasiin, jossa mukaan astuu ehkä koko teoksen valloittavin hahmo Einstein.

Hän halusi mennä autolle ja käydä läpi kamppeitaan. Paikalla oli kolme koiraa. Rotweiler ja vihikoira astuivat häntä kohti pikemminkin kiinnostuneina kuin uhkaavina, mutta se riitti. Hän otti pitkän harppauksen takaisin ovelle. Einstein kohotti päätään ja haukahti hiljaa kuin yskähtäen, ja muut kaksi pysähtyivät. Ne istuutuivat paikoilleen kuten Kevinin annettua lepokäskyn. Alex ei tiennyt, saiko Einstein komennella toisia koiria – ymmärsivätkö koirat hierarkian?

Meyerin on luonut varsin omaperäisen vakoilutrillerin, johon mahtuu Twilightista tuttu rakkaustarina. Hän on saanut apua State Universityn molekyylibiologian laitokselta kehiteltäessä realistisia tapoja tappaa, kiduttaa ja manipuloida kemiallisesti henkilöitä, sairaanhoitajilta sekä entisiltä poliiseilta ja armeijan edustajilta.

Joel Haahtela Mistä maailmat alkavat

Joel Haahtela Mistä maailmat alkavat

Otava, 2017. Arvostelukappale. Kiitoksin.

Joel Haahtela on suurimpia kotimaisia suosikkikirjailijoita. Olen lukenut hänen tuotannon, ja vain Tule risteykseen seitsemältä ei ole kohonnut suosikikseni. Tässä pysytään osin  Suomessa, lähdetään maailmalle ja palataan. Luin kirjasta etukäteen Haahtelan ja tämän isän haastattelun, joten sain tietoa Perhoskerääjän suhteen. Mistä maailmat alkavat on Haahtelan 10. romaani. Haahtelan Tähtikirkas,  lumivalkea on todella upea kirja.

Taiteilijaromaani

Tässä taiteilijaromaanissa kirjailija kysyy, kuinka olla uskollinen itselleen ja rakastaa. Seuraamme tapahtumia Visan näkökulmasta. Visa elää äitinsä kanssa kahden Luotsikadulla Helsingissä.

Visa ei muistanut isäänsä, vaikka lipaston päältä tuijottivat isän  kasvot, sotaan kadonneet. Se oli nuori ja tuntematon mies, josta oli jäänyt pari paitaa ja solmio, komeron pohjalla oli kengät.  Isä oli siis epäilemättä ollut olemassa ja joskus äiti vahvisti asian sanomalla, että tästä isä olisi  pitänyt ja tuosta, vaikka ei äitikään  ollut isää kovin hyvin tuntenut; he ehtivät olla yhdessä vain pari vuotta. Siinä ajassa miehestä saattaa tulla mies, mutta ihminen on vielä kaukana.

Visa toimii paikannäyttäjänä elokuvateatteri Gloriassa.   Näillä tienesteillä hän tekee taidevälineiden hankintoja. Eräänä talvi-iltana 16-vuotiaan Visan mielen valtaa ajatus, että hänestä tulee taiteilija.  Visa päättää pistäytyä Aleksanterinkadun liikkeeseen hankkimassa värejä ja tarvikkeita sitruunankeltaista, norsunluunvalkoista, kadmiuminkeltaista,  ultramariinia, ja titaaninvalkeaa, tärpättiä, pellavakangasta, vernissaa, siveltimiä. Sivellin kädessään Visa näkee maailman kuin ensi kertaa. Visa hakeutuu opiskelemaan Vapaaseen Taidekouluun, jotka ovat ensiaskelia taiteen tekemiseen. Visan maailman täyttää Chagall, van Gogh, Cézanne, Rembrandt, Morandi ja  Vincent

Entä sinä? Miksi pidät Kafkasta? Helmi kohautti harteitaan ja näytti yhtäkkiä epävarmalle kuin    olisi  jäänyt  kiinni jostain luvattomasta.

Piirustustunneilla

Piirustustunneilla Visa tutustuu melankoliseen Tapioon. Yhdessä pojat haaveilevat Chagallin luomista maailmoista ja eurooppalaisista kaupungeista.

Tapion sisko Helmi on elämäniloinen ja itsevarma,  toisin kuin veljensä. Visa matkustaa Italiaan opiskelemaan Bolognan taideakatemiaan ja kohtaa siellä Leo Halmeen pojanpojan, joka oli Tähtikirkas, lumivalkea oli Leo Halmeen tarina.

Kävellessään kotiin hämärtyvää lehmuskujaa Visa muisti vanhan sadun, jonka oli kuullut äidiltä. Harvoin, ei edes kerran vuodessa, eikä edes kerran kymmenessä tai edes sadassa  vuodessa,   taivaankansi avautui ja paljasti kaikki tähdet, koska se, mitä joka ilta  näimme,  oli vain kalpea aavistus.  Mutta tiettyinä hetkinä taivaankansi avautui ja takaa paljastui todellinen taivas, joka oli tähdistä valkoinen. Se oli niin valkoinen, ettei kukaan ihminen voinut elää sellaisessa valkeudessa. Ja siksi taivaankansi pysyi meiltä kiinni, meiltä suljettuna.

Aikajänne ulottuu 50-luvulta politisoituneelle 70-luvulle

Visan mukana lukija pääsee kurkistamaan suomalaisiin ja italialaisiin taidepiireihin, aina viattomalta 50-luvulta politisoituneelle 70-luvulle.  Haahtela on käsitellyt monissa kirjoissaan 70-luvun politisoitunutta ympäristöä. Tule risteykseen seitsemältä oli minulle turhan erilainen. Se tuo uutta ja kantaa ihan hyvin. Olen luokitellut jostain syystä Haahtelan Patrick  Modianon kanssa saamaan ryhmään, sillä ihailen kumpaakin kirjailijaa.

Mistä unelmat alkavat

Unelmat alkavat omista haaveista, joita kannattaa tavoitella. Aina ei ole helppo yhdistää toiveitaan, aina ihminen ei ole vapaa sidosryhmistään. Omien toiveiden toteuttaminen vaatii rohkeutta, sillä tuttu ja turvallinen arki vie. Visassa elää kiltteys, omien polkujen valinta ja ennen kaikkea uskallus toteuttaa unelmia. Hän on hieman lapsenomainen ja hyväntahtoinen nuori mies. Pidin pojan ja äidin suhdetta  poikaansa kannustava. 

Via Condolen seuduilta, baarien ja tuntihotellien nurkilta löytyi prostituoituja, homoseksuaaleja, varkaita, juoppoja, ja muita elämän kolkkaamia olentoituja ja juuri he ”olostelivat elämän syvässä ytimessä".

Koti-ikävä ja ajatukset paluusta Helsinkiin valtasivat Visan mielen yhä useammin: niin kuin Morandin kuolema olisi ollut merkki, että pitkäksi  venähtänyt aika Italiassa oli lopulta päättymässä. Ja sitten lokakuun alussa Helmiltä saapui kirje, joka sinetöi Visan päätöksen kotiinpaluusta.  Tapio oli riistänyt itseltään hengen kaksi viikkoa aikaisemmin,  hukuttautunut mereen Taivallahdessa, joka rannasta ruumis löytyi. Hiekalla lojuvat kengät ja takki, joku ohikulkija oli ryhtynyt  niitä ihmettelemään

Olen lukenut Haahtelan Tähtikirkas, lumivalkea useamman kerran. Tulen lukemaan myös tämän uudelleen, sillä tästä voi ammentaa niin paljon. Odotin tältä kirjalta paljon, mutta taisin saada jopa enemmän. Haahtelan Helsinki-kuvaus on onnistunutta eli tunnen sen omaksi. Yhtä lailla Bo Carpelanin ja Henrik Tikkasen Helsinki on  minun tuntemani. Helsinki on vaikea kuvattava, sillä pelkät vanhat kadunnimet ei  puhalla sitä  eloon. 

Mistä maailmat alkavat ja Tähtikirkas, lumivalkea kulkevat niin käsikkäin, että ne kannattaa lukea perätysten.  Pidin kovasti tarinasta, huikea kotimaisen vuoden aloitus.

Mistä maailmat alkoivat? Pimeydestä, hiljaisuudesta, kun mikään ei liikkunut. Kun kuuli vain  oman sydämensä lyönnit ja veren kohinan päässään,  avaruuden kohinan huminan: kun tunsi ruumiinsa vaikka ei nähnyt sitä.

Blogeissa toisaalla:  Sinisen linnan kirjasto, Kirja vieköön, Tuijata

Jessie Burton Nukkekaappi

Jessie Burton Nukkekaappi

Englanninkielinen akuperäisteos:  The Miniaturist (2014)

Suomentaja: Markku Päkkilä

Otava 2017. Ennakkokappale.  Kiitokseni

Jessie Burton (s. 1982) on lontoolainen kirjailija ja näyttelijä. Hän on opiskellut kirjallisuutta Oxfordin yliopistossa. Nukkekaappi on hänen esikoisromaaninsa.

He saivat kirjeen, jonka osoite oli kirjoitettu siististi soljuvalla ja itsevarmalla käsialalla. Nellan ei annettu lukea kirjettä – mutta viikkoa myöhemmin hän kuuli, että hänen pitäisi soittaa luuttua eräälle miehelle, kauppiaalle nimeltä Johannes Brand, joka tulisi maaseutuvierailulle Amsterdamista. Auringon laskiessa Assendelftin tuleentuvien peltoaukeiden yllä muukalainen saapui heidän hiljalleen rapistuvaan taloonsa ja istui kuuntelemaan hänen soittoa.

Nukkekaappi on yllättävä, ahmittava lukuromaani rakkaudesta ja petoksesta. Odotin teokselta jopa enemmän, mutta pidin tästäkin. Se kertoo ajasta ja miljööstä, joka kiinnostaa minua. Teoksessa eletään vuotta 1686, kun nuori aviovaimo Nella Ortman koputtaa uuden kotinsa oveen Amsterdamissa. Ovea ei kuitenkaan avaa  hänen aviomiehensä kauppias Johannes Brandt, vaan tämän uskonnollinen, synkkä ja varsin määrätietoinen sisar Marin sekä palvejijat  Otto ja Cornelia omalaatuista palvelijaa. Nella luulee aluksi taloudenhoitaksi miehen sisarta. Marin haluaa säilyttää ohjat käsissään talouden hoidossa myös jatkossa. Tummaihoinen Otto on aviomiehen miespalvelija. Nella haluaisi miehensä rakastajaksi, mutta miehen halut ovat vähissä.

Tuntia myöhemmin Nella  seisoo nukkekaappinsa edessä ja tuijottaa sen huoneita etsien vihjeitä, merkkiä siitä mitä pitäisi tehdä. Kullattu  heilurikello muistuttaa puistattavan säännöllisesti siitä, ettei hänen miehensä ole palannut, että minuutit kuluvat. Miten outoa, että tunnit tuntuvat toisinaan päiviltä, hän miettii, ja toisinaan ne kiitävät ohitse. Ikkunan takana on hyytävän koleaa ja kylmyys turruttaa varpaatkin, niin että kuvittelee lihansa kovettuvan niin kuin sillä jäästä irti leikatulla miehellä. Hengitys sentään huurtuu edelleen. Olen siis hengissä, hän miettii.

Romaanin keskeinen matka on Nellan kypsyminen, ja se tuottaa kärsimyksiä ihmisille, joita hän on oppinut rakastamaan. Perhesalaisuudet pyrkivät esiin vääjäämättä. Tämä hieno historiallinen romaani  heijastaa elämän  täyteyttä,  jossa kasvu ja suru väistämättä sekoittuvat. Nukkekoti omaa oman symboliikkansa sen ajan naisen mahdollisuuksista. Pidin ulkoasusta, aistin kirkoista etsimäni ajankuvan ja riemastuin kirjan kuvamaailmasta. Rijksmuseumilla on tärkeä innoituksen lähde tekijälle.

Nella miettii, mitä Cornelia on mahtanut tehdä ansaitakseen uuden paistinpannun. Tulisijassa palaa tuli, joka leimuaa arinalla kirkkaana ja piristävänä. Ulkona talvi on alkanut toden teolla, ja sen kylmä henkäys tuntuu jo sisällä asti.

Johannes saapuu viimein erikoisen häälahjan kera. Hän tuo mukanaan nukkekaapin, joka on kopio heidän kodistaan. Nella alkaa sisustaa pienoistaloaan, mutta mystinen miniatyyritaiteilija lähettää pyytämättä esineitä, jotka tuntuvat ennustavan tulevaa ja vihjaavat kodin kätkemiin salaisuuksiin. Yrittääkö nukkemestari paljastaa salaisuudet Nellalle ennen kuin on liian myöhäistä, vai haluaako hän tuhota kuvaamansa talon asukkaat?

”Kirjasta”, sanoo Marin. Ainekset on hankittu kolmelta eri apteekkarilta, Johannes luulee että varastin siemenet  ja lehdet häneltä, mutta tosi asiassa puolet niistä on peräisin häneltä, mutta tosiasiassa puolet niistä on peräisin amsterdamilaisilta  puoskareilta.

Kirjan luvut on jaoteltu ajallisesti, luvut ovat lyhyitä. Pidän Burtonin kielestä ja huolellisesta käännöstyöstä. Tarina tuo mieleen mm.  Donna Tarttin romaanin Tiklin, Tracy Chevalierin Tyttö ja helmikorvakoru ja Deborah Moggachin Tulppaanikuumeen, mutta pidän tästä Burtonin teoksesta jopa enemmän. Suorittamani taidehistorian kurssini tukivat lukemistani. Lukuelämykseni oli aito ja saatoin uskoa tekstiin. Mutta minä pidin todella lukemastani. Burtonin aito ja  lumoava kerronta vei minut mukanaan.

Blogeissa toisaalla Leena Lumi ja Tuijata.