Kaisa Haatanen: Meikkipussin pohjalta ja vastaukset

Meikkipussin pohjalta on Kaisa Haatasen esikoisteos. Haatanen toimii itsekin kustannuspäällikkönä ja on opiskellut Helsingin yliopistossa kirjallisuutta.

Teoksen päähenkilö on Tytti Karakoski, kohta viisikymppinen kustannuspäällikkö, joka elää itsellisenä. Olemme tottuneet chick-lit ja gran-lit käsitteeseen, mutta nyt tutustumme turkey-lit genreen eli keski-ikäisen naisen kepeään kirjallisuuteen. Oxford English Dictionaryn mukaan ihminen on keski-iässä eli aikuisuuden ja vanhuuden välissä vuosina 45–60. Collins Dictionaryn mukaan keski-ikä ajoittuu vuosiin 36–59. Tuosta voit päätellä, että oletko kirjan lukijakuntaa vai et. Minulle huumori on vaikea laji, sillä suorastaan kammoksun sitä. Mutta Haatanen osaa sen, sillä minäkin hihitän ja luen. Silti, silti sanoisin, että tuo ikä ei ole olennaista. Monissa haastatteluissa Haatanen on tuonut esiin, että hän ei ole temponut ajatuksiaan tuulesta, että vaikka teos ei ole yks yhteen hän, niin paljon on samaa.

Ikääkin tärkeämmäksi näkisin Tytin asenteen elämään, hän on miltei viisikymmentä, hänellä on jokunen armollinen vuosi tuohon lukuhirviöön.  Näkisin, että tuollainen elämänasenne iskostuu jo ennen parikymppistä, että ihminen kulkee sen suuntaamana vääjäämättömästi eteenpäin.  Siinä kun muut haaveilivat perheestä, minun haaveeni oli yliopisto. Tytti ei ole junantuoma, hän asuu Helsingin ytimessä, hän on hyvin toimeentuleva. Kirjan lopussa hän avaa omaa peikkoaan ja käväisee yliopistolla, sillä opinnot eivät ole suoritettu aivan loppuun.  Haatanen tuo hyvin esiin kesken jätetyt opinnot, jotka piinaavat ihmistä loppuun asti, sillä fil.yo ei lämmitä oppiarvona. Tytti ei ole miesten vihaaja, mutta sopivaa ei ole osunut kohdalle.  Voi vain toivoa, että hänen kohdalle sattuu kelvollinen uusiosinkku, jolla on elämää takana, sillä yksinkin on parempi kuin peräkammarin pojan tai vaihtoehtoisesti ”äitin” tytön kanssa. (sanan taivutus tarkoituksellinen).

Kylmä totuus tietenkin on, että ei aikuinen nainen voi asua vanhempiensa kanssa saman katon alla viittä päivää kauempaa. Sääli sinänsä.

Pidän joulua erittäin ikävänä juhlapyhänä. Ymmärrän olevani poikkeuksellisen onnellinen keski-ikäinen nainen, koska saan viettää osan joulunpyhistä suhteellisen terveiden vanhempieni ja Veli-kullan kanssa ja toisaalta osan yksin, niin kuin itse haluan. Jos haluan olla yksin.

Tytin ajatukset joulusta purevat minuun. Joulu on aina ollut minulle pienen perheen juhla, ydinperheen, ehjän perheen, isoäidin kera. Aina on ollut tilaa ja tilaa on annettu ja saatu, olla yksin ja lukea. Serkkuni änki vaimonsa ja lapsensa kanssa meille aattona iltapäivällä ja odotimme vain heidän häipymistään. En ole jouluihminen, en vietä sitä marraskuusta lähtien. Vihaan lunta, kylmyyttä ja pimeyttä.  Joulun tienoo viehättää minua rajallisesti ja hei joululla on ihan merkityksensä, eikä se löydy krääsästä. Tytti kuvaa aikuisperheen elämää, jossa seitsemänkymppiset vanhemmat ja viisikymppiset lapset kitkuttelevat paremmin tai huonommin joulunkin. En yhtään ihmettele Tytin mieskammoa, jos oma veli on nyhverö, joka saa kaiken pyytämänsä paitojaan myöten vielä viisikymppisenä.

Kaikenlaisista muista perhemalleista puhutaan nykyään eri yhteyksissä paljon, mutta ei aikuisperheestä. Minulla on ilo ja murhe kuulua aikuisperheeseen, jossa meitä on isä ja äiti ja kaksi lasta. Isä on 76-vuotias, äiti 72-vuotias ja me lapset 48 ja 45.

Tytti listaa elämänsä merkitykselliset asiat. Aakkosjärjestyksessä. Meikkipussin pohjalta muistuttaa rakenteeltaan kolumneja ja blogitekstejä, joissa Tytti iskee tarinaa.  Tytti jää vuorotteluvapaalle työstään ja elää aikuisen, naimattoman naisen elämää. Teksti piirtää häpeämättömän herkullisen kuvan, millaista tuon elämän pitäisi olla ja näyttää julman vääjäämättömästi, millaista se oikeasti on. Meikkipussin pohjalta on elämäntapaopas, kepeä mutta välillä armoton ja kipeäkin.  Tytti listaa Mulberryt ja muut laukkunsa. Minä en edes tiedä, montako minulla on, luulen että 5 tai 7. Vanhin kassini on Aleksin Kuusiselta ostettu Dior jouluna 1980 ja yhä kunnossa.  Kivahdin kerran naapurille, että vedä tuo **:n dobermanni kimpustani ja laukustani, että palkallasi et pysty ostamaan uutta.

Käsilaukut

4 x Mulberry (musta Bayswater, musta pieni Bryn, weekendlaukku, punainen pieni Alice), 5 x Furla (musta pehmeä työlaukku, violetti mokka-tote, tummanruskea hassunmallinen, jota en ole koskaan käyttänyt, viininpunainen pieni nätti käsilaukku, musta pintanahkainen peruskäsilaukku)…

Tytti listaa suosikkikirjansa kahteen kertaan, sillä ensimmäisessä listauksessa on kirjat, joita esitetään julkisesti ja jälkimmäisessä listauksessa on ”aikuisten oikeesti” luetut kirjat. Listat ovat hieman koomiset eli kaipaisivat hieman päivitystä, sillä ne ovat statussymbolikirjoiksi kulahtaneita. Olen bibliofiili, ollut aina. Paperisena ja omana kirja on olemassa. Tiedätkö, joskus olisi ihana listata 10 kirjaa, joiden omistamista häpeän! Onko sinulla yhtään sellaista? Mistä se häpeä syntyy?

On minulla yksi salainen harrastus. Ajan öisin autolla ympäri Uuttamaata. Nukun huonosti, se ei ole mikään salaisuus, mutta en makaa sängyssä kattoa tuijottamassa – saati sitten että yrittäisin lukea jotakin kirjaa…

Helsingin opittuani laajensin aluetta Espooseen ja Vantaalle. Nyt perehdyn Porvoon seutuun.

Itse asiassa edellinen on omakin ongelma, vakavakin. 

Tämä kirja jakaa lukijoita varmasti, sillä jos ei elä kirjan tyylistä elämää edes sisimmässään, niin mitäpä tämä antaa. En voi suositella kirjaa pullantuoksuiselle leijonaemolle. Jos minun pitäisi valita luenko Meikkipussin pohjalta vai selaanko lifestyleblogia, niin valintani olisi Haatanen.

Näkisin, että olisin voinut valita Tytin sinkkuuden tai siis itsellisyyden omakseni ilman pienimpiäkään ongelmia.  Tytti nostaa rohkeasti esille oman tyylinsä, sillä kaikista ei ole kodinhengettäriksi tai keittiönsydämiksi. Tytti on häpeämättömän ylpeä valinnoistaan ja elämänlaadustaan, hän ei säälittele kohtaloaan. Eniten Haatanen tuo mieleen Virginia Ironsiden ilottelut. Rohkea kirja ja tiukka veto. Jos olet lukenut Carrien nuoruusvuodet, ahminut Bridget Jonesit ja opettelet Keyesin tyyliin Sushia vasta-alkaneille, niin nappaa tämä lukuun tai anele joululahjaksi tai älä anele, vaan osta itse.

Kaisa Haatanen Meikkipussin pohjalta
Johnny Kniga, 2015. Marraskuun uutuusostos

Haastevastauksia ja -kysymyksiä 

Sain jälleen Liebster Blog -haasteen. Tänään vastaan Kaisa-Reetalta saamiini kysymyksiin.

Omat kysymykseni teen, jos keksin jonkun vastaamaan tai joku suostuu ilmoittautumaan. En pidä siitä, että vastataan kysymyksiin, mutta sitten lällälää en mä jatkakaan. Tämä haaste on kiertänyt niin moneen kertaan. Minun s-posti on arrhenia@gmail.com joten kerro, jos suostut vastaamaan.

Kiitokset Kaisa-Reetta haasteesta ja hienoista, kiperistä  kysymyksistäsi!

 Haasteen säännöt ovat:
1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
2. Laita palkinto esille blogiisi.
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen.
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa.
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat.
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen.
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.

Katja kertoo, että omissa kysymyksissään hän yhdistää kirjat ja kokkauksen. Ruokakulttuuri on kirjallisuudessa näkyvässä roolissa ja yllättävän monet lukuhetket täyttyvätkin mitä herkullisimmista, vedet kielelle heruttavista ruokakuvauksista. On ihanaa, että monet kirjailijat osaavat nauttia elämästään ja antavat sen näkyä myös hengentuotteissaan.  

Minä puolestani kiitän Kaisa-Reettaa ja yritän urheasti vastata. Olen varmasti huonoin vastaamaan näihin kysymyksiin, kun en edes ikinä kaunistele vastauksiani.

Joten lukekaapa ja valmistatukaa järkytykseen. En ole keittiöhengetär, mutta ystäväni ovat sanoneet, että meillä saa herkullista ruokaa. Kaarina ehdotti ravintolan perustamista. (Minä löytyisin salin puolelta.) Kenenkään ei tarvitse karttaa meillä sieniruokia., sillä syöjät todennäköisesti tuntevat meidät . Minä kuitenkin sanoudun irti kaikista kehuista. Juuri söin herkullisia skonsseja.

 Tässä kuva.

1. Onko sinulla lempikeittokirjaa?

Ei, ei minulla ole.

2. Millainen olisi unelmiesi keittokirja? 

Emme ole vielä kohdanneet ja mielikuvitukseni ei suostu visioimaan. Minulla on kreikkalainen ystävä, joka kirjoittaa ruokakirjoja, mutta rakastan enemmän hänen kasvikuviaan.

3. Oletko törmännyt romaaniin, jossa ruoasta ja/tai ruoanlaitosta kerrotaan erityisen houkuttelevasti? 
Eeen, epävarma olo kun vastaan.

4. Nimeä yksi tai useampi kirjailija, jonka/jotka haluaisit kutsua lounaalle tai päivälliselle. Millainen olisi menu? 

Apua siis minä menisin mielelläni Peter Handken tarjoamalle sieniaterialle, jonka hän olisi tehnyt ja kertoisin, että en koskaan syö toisten tekemiä sieniruokia, että hän ymmärtäisi olevansa ainutlaatuinen.

5. Sama kysymys kuin edellä, mutta tällä kertaa kestityksen kohteena olisi haluamasi romaanihenkilö. Kenet kutsuisit? 

Luin tämän kysymyksen kauhun valassa ja sitten keksin, että vastaukseni on Tytti Karakoski kirjasta Meikkipussin pohjalta.

6. Pidätkö romaaneista, joissa kokkaillaan tai syödään paljon? 

En. Kärsin kerran Meryl Streepin elokuvan, jossa hän kokkasi. Siis fanitan häntä, mutta inhosin elokuvaa.

7. Syötkö lukiessasi, luetko syödessäsi?

Apua en. EIKÄ KUKAAN myöskään syö minun kirjojen kanssa.

8. Nimeä yksi tai useampi kirjailija, jonka/jotka haluaisit tutustuttaa suomalaiseen perinneruokaan, vaikkapa lanttulaatikkoon tai mämmiin. Minkälaista vastaanottoa uumoilet?

En ihaile suomalaisia perinneruokia, joten en kiusaa ketään muutakaan. Voisin opettaa kenelle tahansa sienten käyttöä ja sienikulttuuria ilman smetanaa ja suolasieniä.

9. Jos sinun olisi seuraavan vuoden ajan valittava päivä viikossa ilman ruokaa tai ilman kirjoja, kumman valitsisit?

Ilman ruokaa ja niin varmaan meneekin.

 10. Minkä kirjan kannen valitsisit ruokapöytäsi kanteen tai lautasesi koristeeksi?

Saanko olla röyhkeä? 

Suomen sienioppaan. Ehkä Mielen ja rakkauden inspiroisi enemmän....

 11. Oletko törmännyt kirjaan, joka vastaa vaikutuksiltaan tulisinta chiliä tai täyteläisintä, ihaninta suklaaelämystä?   

Ehkäpä vastaan Danielle Steele Ikuisesti sinun. Ehkäpä olen selityksen velkaa, omistan yhden ja ainoan Steelen ja en usko, että lukisin ko. kirjailijan teoksia. Tai sitten saman tekijän Palomino. Sanotaan, että lukemisesta on kauan, eli kirjoissa oli jotain satuttavan suloista.

Kristiina Bruun Kaikki mikä on sinun

Kristiina Bruunin esikoisteos Kaikki mikä on sinun vie monikulttuuriseen yhteiskuntaan, joten kirja on hyvin ajankohtainen. 

Suomalainen Anna viettää vaihto-oppilasvuotensa Teksasissa ja palaa 1990-luvun alussa Yhdysvaltoihin opiskelemaan. Hänellä on suunnitelmia ja haaveita tulevaisuuden varalle. Anna haluaa amerikkalaisen aviomiehen, uran ja tulevaisuuden maassa, jonka hän kokee omakseen. Kirjan alku on hyvin unelmienmakuinen, jossa elämä on toiveista tehty.  Tokihan Anna tutustuu mieheen, mutta tämäpä ei ole amerikkalainen. Taufiq on komea bangladeshilainen. Vanhemmille onkin yllätys, että virallisia häitä ei tanssita Suomessa, vaan häihin matkataan Bangladeshiin.

Siitä päivästä lähtien Anna ja Taufiq olivat kuitenkin aina yhdessä…

Taufig oli kohteliain Annan koskaan tapaama ikäluokkansa edustaja, todellinen herrasmies, jonka käytös jatkuvasti hämmensi. Eikä suudelman suudelmaa, vieläkään.

Anna on tarinan keskiössä, mutta Annan, Delwarin ja Tasliman polut risteävät ajan mittaan.   Delwar on autonkuljettaja ja hänen hahmonsa koin painolastiksi, irralliseksi. Anna tutustuu hääseremoniassa Talismaan, sukulaisnaiseen, sillä Taufiqin ja Talisman äidit ovat serkuksia. Kaunis, yläluokkainen Talisma haluaa tyttären kasvavan uusien mahdollisuuksien yhteiskuntaan. Talisma on naimisissa, vaikka Latif asuu muualla. Talisma elää kultaisessa häkissä kuin kannen lintu tyttärensä kanssa.

Miksi me emme voineet olla onnellisia, miksi minä en voinut riittää? Enkö ollut tarpeeksi kaunis, vai eikö kauneus riittänytkään? Latifin toinen nainen oli tummempi ja vieläpä vanhempi. Miksi ikinä rakastua, kun siitä seurasi vain tuskaa.

Annalla on sisäistänyt perinteisen ydinperheen idyllin.  Hänelle perhe, oma perhe, olisi erillinen oma yksikkö ilman isovanhempia ja sukulaisia. Tämä perhe voisi elää elämää kaukana. Kirjassa on paljon teemoja, sillä siinä käsitellään parisuhdetta, erilaisuutta, monikulttuurisuutta, ennakkoluuloja, naisen asemaa ja sukupuolirooleja. Anna ja Taufiq lähtevät vuodeksi Bangladeshiin aikeena palata vuoden kuluttua Yhdysvaltoihin. Annaa vieroksutaan vaaleuden ja vierauden takia, hän ei ole edes muslimi. Annassa tuntuu olevan kaikki vialla, sillä siniset silmät, pituus, laihuus ja farkutkin oudoksuttavat.

Chittagongilaiset naivat chittagongilaisia, ja sepä olisi jotain jos kansanedustajan ainoa poika menisi ulkomaalaiselle. Siitä puhuttaisiin pitkään, pitempään kuin hänestä.

Bruun tuo hyvin esiin molemminpuoliset ennakkoluulot. Skandinaavinen, koulutettu nainen ei ole varmasti ihannepuoliso näin erilaiseen yhteiskuntaan. Lukija aistii, kuinka Taufiq sulautuu takaisin omaan kulttuuriinsa ja antautuu velvollisuuksiensa vietäväksi. Hän ei edes näe Annan elämän rajallisia mahdollisuuksia, vaan hän ehdottelee toissijaisia uria. Ulkosuomalaisen elämästä olisi ollut mielenkiintoista lukea enemmänkin, koska kyseessä on näinkin vieras kulttuuri.

Kaikki mikä on sinun on lopultaan yllätyksellinen, sillä toisaalta sen ymmärtää, toisaalta se jättää tarinan kesken. Jäin miettimään, että jatkuuko tarina? Miten paljon nainen voi luopua omista unelmistaan? Kustantajan mainoksessa kirjaa kuvataan ainutkertaisen elämän ylistykseksi. Jäin miettimään tuotakin. Voiko ainutkertaisen elämän uhrata toisen eteen? Voiko toisen unelmista tulla omat unelmat? Kaikki mikä on sinun on runollinen ja kiehtova rakkaustarina yhtä viekoittelevan kaunis kuin kirjan ulkoasukin. 

Kristiina Bruun Kaikki mikä on sinun

Schildts & Söderströms 2015. Arvostelukappale. Kiitoksin.

Kirjan ovat lukeneet myös mm.  Henna, Mari A, Maisku