Leena Krohn Kirje Buddhalle

Leena Krohn Kirje Buddhalle

Teos 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.

Leena Krohn on kotimaisista naiskirjailijoista rakas suosikkini. Rakastuin aikoinaan kirjoihin Datura ja Mitä puut tekevät elokuussa. Myös Tainaron on läheinen minulle. Krohnin tekstit puhuttelevat minua syvältä.

Kirje Buddhalle on tarinallinen runo niin aikuisille kuin lapsille. Eräänä postileiman päivänä Postimestari kiirehtii tärkeää lähetystä matkaan Buddhalle. Tunnollisen Posteljoonin on selvitettävä Buddhan osoite.

”Se selvitä itse, tartu töihisi siitä,

ei tässä nyt kuhnustelu riitä.

Sanon kerran vielä ja painavasti:

Vie pikana kirje ja perille asti!”

Sinnikäs posteljooni kiinnittää jalkaansa taikaluistimet, joilla voi hiihdellä hiekassakin. Kyttyrää särkee ja nokkaan koskee, mutta Posteljooni sinnittelee.  Matkalla hän kokee paljon kuulee ruusun kuiskauksia kesän kedolla, kohtaa sielunlinnun, osallistuu kokoukseen konditoriassa, vierailee herra hiirun vallaskartanossa, tapaa bibliofiilin, eksyy hautausmaalle ennen aikojaan, kohtaa pöllön ja kellon, tapaa faaraon rutikuivalla hiekka-aavikolla,  vierailee Kuussa ja tapaa lopulta itsensä Buddhan.

”Miksi ihmeessä sitten keräilee niitä?”

”Ihan harrastuksesta ja hajusta siitä,

mikä kirjoista henkää. Nenä pölyä kiittää

ja sen vuoksi kirjoja talossa riittää.”

”Jää hyvästi sitten, bibliofiili!”

Yö yllättää, taivas on musta kuin hiili.

Taas postimies reittiä uutta laatii

 ja pohkeilta lisää vain puhtia vaatii.

…

”Hys!” kuiskaus kantautui korvaansa saakka.

”Nimi tarpeeton täällä on, turha taakka.

Tasavertainen meillä on jokainen kuollut

oli köyhimys kerran tai kultia vuollut.

Ei kirstuihin kolahda päivän posti,

sitä ilman me pärjäämme mainiosti.

Tulkaa toistekin! Pakistaan pitempään sitten

kunhan pääsette piireihin vainajitten.”

Leena Krohnin vauhdikas ja puhutteleva runokertomus jää ajatuksiin pitkäksi aikaa. Oma tarinansa muodostuu kirjailijan rakentamista miniatyyreistä, joissa Posteljooni matkallaan pysähtyy ja joihin lukija astuu kuvituksen myötä. Kirje Buddhalle on ainutlaatuinen seikkailu, joka lukijan kannattaa kokea. Krohnin teoksia kuvaa tietoisuus siitä, että me olemme vain pieni osa hetkisen verran.

Leena Krohn Erehdys

Leena Krohn on kotimaisista naiskirjailijoista rakas suosikkini. Rakastuin aikoinaan kirjoihin Datura ja Mitä puut tekevät elokuussa. Myös Tainaron on läheinen minulle. Krohnin tekstit puhuttelevat minua syvältä.

Erehdyksessä on kehyskertomuksena kirjailija E:n matka pikkukaupungin sivukirjastoon. E:tä on pyydetty yleisötapahtumaan lukemaan novellejaan ja keskustelemaan lukijoidensa kanssa. Kirjailija E. kokee matkalla optisen harhan ja on vähällä aiheuttaa onnettomuuden. Pelosta palautuminen ottaa hetkensä.

Nämä tilaisuudet voivat olla antoisia molemmin puolin tai sitten puuduttavan tylsiä puolin ja toisin. Myös auditorion, lukusalin tunnelma ja viihtyisyys sekä kulloinenkin kuulijakunta vaikuttavat illan onnistumiseen. Kirjailija E:n kohtalona on kohdata epäkohtelias yleisö.

Kaikki kirjailijat eivät ole esiintyjiä, mutta nykyinen mediaseksikkyys on niin kovin in. Tänä päivänä kirjailijalle on lanseerattu oma velvollisuus myynnin edistämisessä ja teosten tunnetuksi tekemisessä. Kirjailija ei vain kirjoita, vaan hänen on muokattava menestyvä ja kiinnostava brändi itsestään.

Paikallistoimittajien pakollisessa turinatuokiossa kirjailijalle ei aina anneta edes omaa ääntä kirjaesittelyissä, vaan haastattelu tai teksti tehdään kuin kirjailija olisi hyvä tuttu ja lanseerataan omia mielipiteitä kirjailijan tai haastateltavan sanomina. Ennen tilaisuuden alkua E. joutuu paikallistoimittajan kynsiin, jolla on tavanomainen ajatusten etukäteissyöttö valmiina. Kirjailijalle esitetään maailmaa syleilevä kysymys, että minkälainen teistä on kirjallisuuden tehtävä. Tämä on vain retorinen kysymys, sillä juttu on saatava kasaan vaivatta ja nopeasti, joten valmis formaatti sopiikin tähän, kun toimittaja toteaa että kolleganne D. sanoi kerran osuvasti…   

Edes vastaanotto kirjastossa ei ole häävi. Vastaanottava virkailija lienee hänkin väsynyt pitkästä päivästä. Kirjailijan lukiessa novelliaan, keskustelutuokiossa saatetaankin esittää aivan epäolennainen kysymys aivan eri teoksesta, hyvä jos edes vierailevan kirjailijan tuotannosta.  Nämä tuntemattomat tutut tai unohtuneet tunnetut ovat kivoja ylläreitä, jotka jokainen yleisön eteen uskaltautuva kohtaa jonkin kerran. Nämä osaavat kaivaa jonkun epämiellyttävän anekdootin esille jostain unohduksen lokeriston syvyyksistä.

Ei sen kummempaa. Sitä minä vain ihmettelen, että kuinka niin kehno kirja voi saada niin paljon kehuja? Olivatko tuttavianne ne arvostelijat?

Illat voivat olla ahdistavia kokemuksia, jossa virkailija odottaa pääsevänsä pois, sammuttavansa valot ja kytkevänsä hälytyksen päälle.  Virkailija voi nähdä tilaisuuden hyväntekeväisyytenä, mutta kirjailijalle se on yksi työnkuva. Niin tosiaan, vielä palkkiosasiasta, kirjastovirkailija jatkoi tyynesti kiinnittämättä sen kummempaa huomiota kirjailijan järkkyneeseen mielentilaan ja äskeiseen kuohuttavaan tapaukseen. – Olihan teille kaiketi jo etukäteen tehty selväksi, että me emme enää tätä nykyä korvaa esitelmöitsijöille muuta kuin matkarahat edullisimmalla julkisella kulkuneuvolla.

Rouva Kaskas punnitsee muistoja, joista osa on kirkkaita ja vereksiä, kun toiset hämyisiä kuin unet. Että jos hänen muistonsa olisivat erilaisia, hän itsekin olisi toinen. Miten vaikeaa, hän ajatteli, onkaan erottaa ihmistä siitä, mitä hänelle tapahtuu. Sillä itse kukin vetää puoleensa juuri omansa kaltaisia kokemuksia eikä kukaan voi nähdä muita unia kuin omiaan.

Siinä rouva Kaskas istui ja ajatteli elämäänsä, tekojaan, uniaan. Hän tunnusti ne, ja ne olivat totta.

Lukutilaisuus on alusta loppuun piinaava. Kirjailija E. jaksaa lukea kiittämättömälle yleisölle kuitenkin upeita otteita teoksistaan ja vastata, mitä oudoimpiin kysymyksiin.  Lähtiessään kirjailija E. tuumii itsekseen, että ei koskaan enää.

Vasta kun ihmiset ovat tarpeeksi etäällä, näkee heidät kokonaan, E. ajatteli. Vasta kun elämä on jo melkein eletty, havaitsee kuvioita, joita ei ole ennen erottanut. Hän muisti taas piispan syntymäpäivähaastattelun, jonka oli aamulla lukenut. Piispa sanoi siinä: ”Se, mitä elämästään viimeiseksi muistaa, ovat omat teot ja laiminlyönnit. Ne vääryydet, jotka muut ovat sinulle tehneet, unohtuvat.”

Leena Krohnin uusi romaani on viisas ja paljastava kertomus sekä tarinakokoelma. Krohn puhuu kirjassaan koskettavasti muistamisesta, todesta ja harhasta sekä luopumisesta. Luennan päättyessä pettyy -  sen loppumiseen. Erehdyksen tekstiä ei voi ahmia, sitä on luettava ajatellen.

Leena Krohn Erehdys

Teos 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.

Erehdyksen on lukenut myös Omppu.