Kristina Ohlsson Daavidintähdet

Kristina Ohlssonin uusin ja samalla viides Fredrika Bergman -dekkari on nimeltään Daavidintähdet (Davidssjärnor 2013). Kirjan on suomentanut Outi Menna. Aiemmin ovat ilmestyneet Nukketalo, Tuhatkaunot, Varjelijat ja Paratiisiuhrit. Aloitin Ohlssonin tuotannon lukemisen Tuhatkaunosta. Tuhatkaunot ja Varjelijat sisältävät upean kuvauksen päähenkilön parisuhteesta ja sen rakentumisesta. Paratiisiuhrit jätti minut kylmäksi eli en ihastunut laisinkaan. Koin sen välityöksi. Puolisoni luki ennen minua tämän kirjan ja kyselin koko ajan juonesta, tapahtuuhan se varmasti Ruotsissa ja maassa eikä ilmassa.

Luettuani Daavidintähdet tunsin lukeneeni erinomaisen kirjan. Lukija hallitsee kirjan tilanteet paremmin kuin moni muu, paremmin kuin Fredrika tai Alex. Siitä huolimatta lukija on hukassa alusta loppuun asti, kenelle tapahtuu mitäkin, kuka on uhri jne. Lukijaa kieputetaan hurjalla tavalla tyyliin upside down. Leikkisästi totean, että tämän kirjan spoilaus ei olisi helppoa. Lukijan on pidettävä kaikki tiedonmurut mielessään lukiessaan tarinaa.

Juutalaisen päiväkodin opettajatar ammutaan päivän päätteeksi lasten edessä keskellä lumista katua. Vähän myöhemmin samana iltapäivänä katoaa kaksi kymmenvuotiasta poikaa, jotka löydetään seuraavana päivänä ammuttuna lumihangesta läheltä kuninkaanlinnaa. Heillä on paljaat jalat ja päässään paperikassit, joihin on piirretty naamankuvat.

Hän nukkuu päivällä ja herää silloin kun aurinko laskee, Avital kertoi kuiskaten yhtenä päivänä kun he piileskelivät Avitalin rakentamassa puumajassa, jotta Davidin ei tarvitsisi mennä kotiin. – Sitten hän valitsee lapsiuhrinsa ja käy hakemassa tämän.

Poikien murhista heidän vanhemmilleen tulee mieleen edellinen, israelilainen lastentaru, jolla lapsia pelotellaan pysymään sisällä (kirjan loppusanoissa kirjailija kertoo itse keksineensä tämän tarun). Siviilitutkija Fredrika Bergmanin on palannut Alex Rechtin työpariksi. Tutkimuksen edetessä kaikki johtolangat tuntuvat johtavan tai päättyvän Israeliin. Lopulta Fredrika joutuu matkustamaan Israeliin, jossa vastaanotto on hyvin tyly. Välillä tarinassa poiketaan pikaisesti Helsingissäkin.

Peder Rydh  on Fredrikan ja Alexin entinen työkaveri, joka on erotettu poliisista ampumatapauksen takia. Hänet valitaan Tukholman Salomonin juutalaisen seurakunnan turvallisuuspäälliköksi. Pienen tytön kadotessa Alex ja Fredrika joutuvat ahdinkoon, kun kukaan ei kerro mitään tai valehtelee.

Efraim Kiel on tullut Tukholmaan rekrytoimaan uuden turvallisuuspäällikön yhteen Tukholman juutalaisista seurakunnista, Salomonin seurakuntaan. Mutta mitä tekee Israelin Mossadin agentti Tukholmassa? Sitä ryhtyy selvittämään Ruotsin suojelupoliisi etunenässään terroristiyksikön vetäjä Eden Lundell, joka on joutunut eroamaan Lontoossa MI5:stä juuri Efraimin takia.

Fredrika on alkanut soittaa uudelleen viulua, sillä käsivammansa vuoksi hän hylkäsi viulun soiton. Musiikki oli Fredrikan kantava voima elämässä, ja se olisi voinut olla hänen koko elämänsä.  Fredrikan elämä on mielenkiintoista, hän on pienten kaksosten äiti, kaksikymmentäviisi vuotta vanhemman yliopistomiehen puoliso ja luo vaativaa uraa.

Kuinka moni hänelle olikaan sanonut, ettei se tulisi ikinä onnistumaan, että hän joutuisi tekemään kaiken itse, koska Spencer oli liian vanha pystyäkseen auttamaan, etteivät sen ikäisen miehen voimat millään riitä pienten lasten hoitamiseen.

Fredrika ottaa viulun mukaan työmatkalleen Israeliin hoitaakseen sillä stressiä. Spencer jää kotiin hoitamaan kaksosia sairastuttuaan juuri ennen matkaa. Spencerin tarkoituksena oli myös matkustaa Jerusalemiin Hebrewin yliopistoon yhdeksi pääluennoitsijaksi kahden viikon kurssille.  Myös Eden lähtee matkalle, sillä hän suuntaa puolestaan Lontooseen selvittelemään asioita. Hänkin hankkii matkaltaan viulun tuliaisiksi toiselle kaksoistytöistään, joita hänen miehensä on jäänyt hoitamaan. Tämäkään ei ole viaton episodi. Kaikella on merkityksensä niin viuluilla kuin kaksosilla.

Hän seisoo ovensuussa hiljaa, katselee huonetta jossa he lepäävät, näkee kuhinan ympärillään pelastushenkilökunnan koettaessa tehdä sen mitä on tehtävissä, vaikka on myöhäistä tehdä enää mitään. Ja se näky jää paikalla olevien mieliin pysyvästi.

Kaikki muistavat naisen, joka seisoi ovella luminen takki yllään ja viulu kädessään.

Komisario, joka kuvitteli nähneensä kaiken, seisoo paikalleen jähmettyneenä avaran makuuhuoneen ovella. Hän ei saa katsettaan irti miehestä, joka makaa sängyssä kahden lapsensa kanssa. Heidän ympärillään häärii ihmisiä, jotka koettavat saada aikaan ihmettä. Mikään muu ei muuttaisi tilannetta suuntaan taikka toiseen. Komisario on nimittäin nähnyt urallaan riittävästi vainajia tietääkseen, ettei yksikään sängyllä makaavista ole elossa.

Miksi kirjan nimi on Daavidintähdet? Ne mainitaan ehkä vain kerran kirjassa koruna. Loppusanoissa Ohlsson kertoo olleensa jo pitkään kiinnostunut juutalaisuuden historiasta ja Israelin valtion synnystä ja kirjoittaneensa teosta Jerusalemissa.

Ohlsson dekkareissa minua kiehtoo myös Fredrika Bergmanin yksityiselämä. Aikaisempien kirjojen tapahtumat vilahtelevat mukana, mutta niiden tuntemattomuus ei haittaa lukijaa. Tässä kirjassa Fredrika kertoo, että on säästynyt läheistensä menetyksiltä, mutta kertoo olleensa vähällä menettää Spencerin auto-onnettomuudessa. Aiemmat osat lukenut muistaa tapahtumat, kuinka koskettavasti ne kerrottiin.

Daavidintähdet on erittäin hyvä dekkari ja omasta mielestäni paras Ohlssonin Fredrika Bergman –dekkareista. Suosittelen tätä jännittävää dekkaria kesään, vaikka taivaalta satavat lumihiutaleet verhoavat Tukholman. Minun on vaikea kuvitella tänä vuonna parempaa dekkaria.

Kristina Ohlsson Daavidintähdet
WSOY 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.


Kirjasähkökäyrä on lukenut tämän kirjan.

Osallistun tällä kirjalla Annamin haasteeseen Kirjallinen retki Pohjoismaissa

Kristina Ohlsson Paratiisiuhrit

Kristina Ohlsson (1979) on Lähi-itään ja EU:n ulkopolitiikkaan erikoistunut politiikan tutkija, joka ennen vapaaksi kirjoittajaksi ryhtymistään toimi ETYJ:n analyytikkona Wienissä.

Hänen Fredrika Bergman –sarjasta on aikaisemmin suomennettu Nukketalo, Tuhatkaunot ja Varjelijat. Pidin eniten Tuhatkaunosta ja Varjelijasta. Ensimmäisestä kirjasta lähtien tiesin, että kerään kirjailijan teokset omaksi, vaikka laitan usein dekkarit kiertoon luettuani. Nukketalon lapsiaihe ei ole koskaan ollut mieliaiheeni, mutta Ohlsson sai minut pitämään tästäkin kirjasta. Siihen vaikutti osaltaan lukujärjestykseni eli luin ensimmäisenä Tuhatkaunot ja selvitin sen jälkeen kirjailijan aiemman tuotannon. Paratiisiuhrien (Paradisoffer 2012) suomentaja on Pekka Marjamäki.

Kristina Ohlsson kertoo jälkisanoissa: 

Terrorismi on hyvä teema, mikäli haluaa kirjoittaa jännityskirjoja. Niin se vain on. Kirjailijalle on suurta hyötyä myös rikkaasta mielikuvituksesta ja ehtymättömästä tarinankertomisvietistä. Minun kirjani tapaavat kirjoittaa itse itsensä, ja niin kävi myös tässä teoksessa. Poimin mukaan teemoja ympäröivästä maailmasta. Ruotsi maan ensimmäisen itsemurhaiskun jälkeen. Maailma syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen.

Eli edellä kuvaus kirjan lähtökohdista. Fredrika Bergman saa taas visaisen tehtävän. Hän on siirtynyt New Yorkissa vietetyn äitiysloman jälkeen viransijaiseksi oikeusministeriöön. Arlandasta 9.30 lähtevä lento New Yorkiin uhataan räjäyttää, jos kapteeni yrittää laskeutumista. Aikaa tilanteen ratkaisemiseen on sen verran, miten pitkään koneen polttoaine riittää.

Fredrika empi hetken, mutta sanoi sitten: – Et sanonut, miten kauan aikaa itse asiassa on. Miten pitkään koneessa riittää polttoainetta?

Eden puri huultaan. – Meillä on tästä hetkestä eteenpäin reilut kolmetoista tuntia. Sitten kone syöksyy maahan, jos sille ei anneta lupaa laskeutua.

Turvallisuuspoliisin terrorismin vastaisen yksikön johtaja Eden Lundell on tiukka johtaja. Hän saa avukseen Fredrikan ja Alex Rechtin selvittämään tapausta. Eden Lundell on saanut potkut entisestä työpaikastaan MI5:stä epäiltynä Mossad-kaksoisagentiksi ja tämä aiheuttaa matkan varrella lisäjännitystä.

–  Minun pitäisi mennä laittamaan ruokaa lapsille, Elina oli sanonut.

–  Eikö sinulla ole miestä, joka voisi ruokkia lapset?

–  On mutta hän on yksityisyrittäjä ja tekee pitkiä päiviä.

–  Sitten sinä soitat hänelle ja sanot, että valtakunnan turvallisuus painaa vaakakupissa enemmän kuin hänen pikku puulaakinsa. Eikä ainoastaan tänään, vaan joka ikinen päivä. Jos asiassa on mielestäsi jotain epäselvää, kehotan, että kerään tavarasi ja etsit itsellesi uuden työpaikan. Ja nopeasti sittenkin.

Kaappausta käsitellään nuo kolmetoista tuntia Ruotsin terrorismin vastaisessa poliisissa, kaapatun lento 573 miehistön keskuudessa sekä Yhdysvalloissa, jossa kissanhäntää vedetään kiistelemällä kuuluuko asia FBI:lle vai CIA:lle. Lisäpanoksensa asialle antaa Yhdysvaltojen päätös, että koneessa olevaa terroristia ei päästetä Yhdysvaltojen ilmatilaan, vaan kone ammutaan alas, jos se ohjataan Yhdysvaltojen alueelle. Tilanne ratkeaa 00.11 koneen polttoaineen loppuessa.

Oli kuitenkin liian myöhäistä. Aikaa ei enää ollut. Amerikkalaisten vastaus oli yksiselitteinen – hyökkäyskäsky oli jo annettu. Erik oli niin hädissään, että pysyi tuskin nahoissaan. Hänen huutonsa kantautui varmasti matkustamon perälle saakka.

Loppuratkaisu on ohlssonimainen eli särmikäs ja yllättävä. Tällä kertaa syyllisen kuitenkin keksii ennen loppua. Kirja vie mennessään. Loppua kohden lukutahti kiihtyy ja sivut etenevät vauhdikkaasti. Kirjan aihe ei ole kovin ihmeellinen ja teema suoraan syyskuun 11. päivän tapahtumista ’lainattu’.  Toisaalta aihe on globaali ja liian totta tänä päivänä. Kukaan ei varmaan unohda todellisuutta. Itse istuin kauppakeskuksen parkkipaikalla ja puhuin puhelimessa Australiaan, kun autoradio pauhasi, että lentokone lentää kohden... Toivoisin, että Fredrikan työtehtävät johtaisivat takaisin Ruotsiin, sillä uusimassa teoksessa tapahtuu liian monia asioita sattumien kautta. Fredrika on uskottavampi ruotsalaisen yhteiskunnan kuviossa.  Ohlssonin aiemmat kirjat ovat erilaisia, sillä olen kyllästynyt niin suosittuun Gotlanti-genreen. Ohlssonia lukiessa tulee mieleen Viveca Sten ja Marianne Cedervall kirjat, koska perinteinen poliisityö ja rikoksen selvitystyö ei ole niin ensisijaista.  Olen todella nauttinut Ohlssonin lukemisesta.

Kristina Ohlsson Paratiisiuhrit
WSOY 2014. Kustantajalta.

Osallistun tällä kirjalla Rikoksen jäljillä-lukuhaasteeseen Oksan hyllyllä.

Kristina Ohlsson Tuhatkaunot

Olin lukenut kirjasta oheisen mainostekstin.

 Ikääntynyt pappi puolisoineen löydetään kuolleena kotoaan Tukholman keskustasta. Tapaus vaikuttaa tyypilliseltä perhetragedialta: mies on ottanut hengen ensin vaimoltaan, sitten itseltään. Samaan aikaan Ali istuu pimeässä asunnossa lukkojen takana. Hän on paennut Irakin sekasortoa ja toivoo uuden elämän alkua Ruotsissa. Hänen hyväntekijänsä odottaa häneltä vain pientä vastapalvelusta.

En usko, että olisin aloittanut kirjan lukemista tuolla tekstillä. Viittaus maahanmuuttajien salakuljetusbisnekseen ei innostanut dekkarissa. Olin lukenut kuitenkin jo aiemmin Kristina Ohlssonin Nukketalon.

Tuhatkaunosta sanotaan, että se on itsenäinen jatko-osa Nukketalolle. En muista, sanotaanko näin myös kolmannessa osassa Varjelijassa. Luulisin, että mukaan pääsee vielä Tuhatkaunossa, mutta aloittaessaan Varjelijasta, menettää voimakkaasti rakennetun ihmissuhdekudelman. Ohlsson panostaa henkilökuvauksiin, tutkijoiden yksityiselämään ja valottaa näiden toiminnan taustoja, joka vaikeuttaa hajalukua. 

Tein itse virheen Henning Mankellin kirjoissa, että en lukenut niitä kronologisesti ja huomasin lukiessani menettäväni paljon.

Fredrika Bergman  on siviilitaustainen rikostutkija, joka työskentelee tiukan Alex Rechtin erikoisryhmässä. Tutkimusryhmälle valkenee varhaisessa vaiheessa, että heillä on itsemurhaa  paljon monimutkaisempi tapaus. 

Kirjassa edetään välillä maan rajojen ulkopuolelle, myös pappisperheen tyttärillä on roolinsa. Fredrika paljastaa lukijalle salaamansa roolin, että hän on toinen nainen,  elänyt  pitkään  salasuhteessa itseään vanhemman naimissa olevan professorin kanssa. Tämä suhde jää järkyttävään vaiheeseen kirjan lopussa. Tämä osa todella koukuttaa jatkamaan.

 Olen todella ihastunut Kristina Ohlssonin kirjoittamiin dekkareihin. Fredrika Bergmanin hahmo on erinomainen.

Kristina Ohlsson Tuhatkaunot
Schildts 2011. Kotikirjasto