Colm Tóibín Nora Webster

Colm Tóibín Nora Webster

Alkuperäisteos Nora Webster (2014)

Suomentaja Kaijamari Sivill

Tammi 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.

Luin aivan äskettäin Brooklynin ja ihastuin kirjaan. En kiljunut riemuissani uuden kirjan aiheen takia, koska ystäväni käy omaa surutyötään läpi.  Joka päivä hän kertoo tuskansa ja laittaa valokuvan muistoista.

Nora on nelikymppinen nainen, joka jää leskeksi. Hänen on jatkettavaa elämää poikiensa Conorin ja Donalin kanssa. Maurice Webster oli Noran rakas aviomies ja pidetty opettaja. Perheen tytöt ovat lähteneet jo opiskelemaan. Aine käy koulua Bunclodyssa ja Fiona suorittaa opettajaharjoittelua Dublinissa. Tarinan tapahtumapaikkana on Irlannin Enniscorthyn kaupunki Wexfordin kreivikunnassa ja ajankohtana 1960-luvun loppu ja 1970-luvun alku. Nora tekee surutyötään, jossa hänen velvollisuutensa on kuunnella ihmisten osanottoja, vaikka niihin ei olisi voimia.  Jokainen tulija on koettelemus ja jokainen lähtijä on helpotus. 

Tarina alkaa May Laceyn vierailulla. Hän on leski, jonka aikuinen tytär Rose kuoli joitakin vuosia sitten ja toinen tytär Eilis palasi Amerikasta vain käymään. Eilis ei saa kerrottua äidilleen, että hänellä on paluuliput varattuna.  Viimein hän purskahtaa itkuun ja tunnustaa olevansa naimisissa Tonyn kanssa. Tarina on ennestään tuttu Brooklynista. May Lacey tuo myös viestin, että hänen Birminghamissa asuva poika Jack ostaisi mielellään Cushin lomapaikan Noralta.

Nora etsii voimat Cushin reissuun, sillä hän aikoo myydä perheen lomatalon Jackille. Rouva Darcy havaitsee Noran saapumisen ja tulee hakemaan hänet luokseen. Nora itse kaipaa yksinoloa ja hiljaisuutta. Hän tietää, että hän ei tulisi enää tänne, hän kääntää tälle rakkaalle paikalle selkänsä tietoisesti. Hän hyvästelee muistot. Hän kerää tavaransa ja pakkaa ne takakonttiin ennen kahvihetkeä.

Nora lähtisi tästä talosta eikä tulisi koskaan takaisin. Hän ei enää koskaan kulkisi näillä teillä eikä suostuisi tuntemaan katumusta. 

Noran on selvittävä myös taloudellisesti. Hän hakeutuu vanhaan työhön, sillä miehensä turvin hän saattoi olla kotiäiti. Paluu vanhaan työpaikkaan tietää myös kammottavan neiti Kavanaghin kohtaamista. Ensimmäisen kerran Nora ottaa vastuun itsestään. Poikien ongelmat heijastuvat arkeen, sillä Conor on ahdistunut ja epävarma ja Donalinin änkytys pahenee. Tyttärien kanssa suhde takkuilee. Itse hän miettii, mikä häntä kiinnostaa? Kiinnostaako häntä edes mikään? Voisiko hän vielä keskustella jonkun kanssa säästä? Pikkukaupungin ahdistava ilmapiiri voi olla myrkkyä surevalle naiselle. Ihmisten hyväntahtoisuus voi olla repivää. Pohjois-Irlannin levottomuudet taustoittavat ajankuvaa.

Päivät olivat hänen omiaan, vaikka välillä kävi vieraita viemässä hänen aikaansa, häiritsemässä häntä. Hän oli hoitanut talouttaan kaksikymmentäyksi vuotta eikä se ollut pitkästyttänyt eikä turhauttanut häntä vielä hetkenkään vertaa. Nyt oma päivä vietäisiin häneltä. Hänen ainoa toivonsa oli, ettei Gibneyn pariskunta sittenkään tarjoaisi hänelle töitä.

Tóibín ottaa esiin kaksi elokuvaa Kaasuvalon ja James Hiltonin Sinisen kuun (1933). Olen lukenut Hiltonin kirjan ja nähnyt Frank Capran elokuvan. Shangri-La on fiktiivinen paikka, löytymätön myytti, utopia, jota ei ole. Elokuva alkaa lentokoneonnettomuudella jossain Himalajan lumisilla rinteillä. Ikuinen elämä on vain tuossa keitaassa. Sieltä poistuttaessa tapahtuu sama ilmiö kuin David Bowien ja Catherine Deneuven tähdittämässä elokuvassa Veren jano – hajoaminen, vanheneminen. Lumous purkautuu keitaan ulkopuolella. Elokuva on esitetty nimellä Shangri-La. Nora ymmärsi että ihan sama mitä he katsoivat, se muistutti heitä heidän omasta tilanteestaan enemmän kuin mikään, mitä talossa oli koko päivänä sanottu.

Elokuvan viimeinen osuus sai Donalin liikahtamaan levottomasti tuolissaan. Sankari halusi palata takaisin, jättää koko tutun maailmansa ja kulkea kunnes löytäisi uudestaan siihen kaukaiseen paikkaan etäällä muusta maailmasta, paikkaan mistä kukaan ei häntä löytäisi ja missä hän ei ikävöisi kotiin vaan saisi asua paratiisissa eikä ikinä vanhenisi.

Nora Webster on koskettava ja voimallinen tarina ihmisen arjesta, selviytymisestä, kamppailusta yksin ja vanhemman vastuussa. Mietin, mitä tarkoittaa koskettava? Ja vastaan, että ystäväni päivittäiset viestit sattuvat, että xoxo ei tuo ketään takaisin, mutta kertovat meidän kuuntelevan. Tässä tarinassa ei ole suuria tapahtumia tai juonenkäänteitä. Tóibín piirtää yksin jääneen arjen ja sen piinaavuuden sekä arjen rutiinien hallinnan.  Nora löytää kuitenkin musiikista oman yhteyden ja liittyy kuoroon. Jotain omaa. Jotain, jonka avulla selvitä.

Nora polvistui ja syötti kirjeet verkkaisesti tuleen yhden kerrallaan. Hän mietti, miten oli tapahtunut sen jälkeen kun ne oli kirjoitettu ja miten ne kuuluivat aikaan, joka oli mennyt eikä palaisi. Niin olivat asiat, niin oli elämä edennyt.

Nora Webster on hienovireinen selviytymistarina, jossa Noran  on otettava vastuu yksin itsestään ja elämästään. Täydellinen kirja. Mestarillinen muotokuva surevasta naisesta, joka etsii itseään.

Colm Tóibín: Brooklyn

Colm Tóibín: Brooklyn

Alkuteos Brooklyn, 2009

Suomentaja Kaijamari Sivill

Tammi, 2011. Kotikirjasto.

Colm Tóibín (s. 1955) on irlantilainen kirjailija ja kriitikko. Brooklyn (2009) on hänen ensimmäinen suomennettu teos. Keltaisen kirjaston kirjana se kuului minulla luettaviin kirjoihin.  Häneltä on suomennettu myös Äitejä ja poikia (2013). Huhtikuussa ilmestyvä Nora Webster on kirjailijan kolmas suomennettu teos, jota odottelen jo kovasti. 

Tässä teoksessa tapahtumien miljöönä on Brooklyn ja ajankuvana 1950-luku. Kirja teemoina ovat maahanmuutto, koti-ikävä, sopeutuminen vieraaseen kulttuuriin, omien valintojen vaikutukset sekä nuoren tytön kehitys. 

Eilis Lacey on nuori irlantilainen nainen, joka asuu äitinsä ja vanhemman sisarensa Rosen kanssa. Vanhemmat veljet ovat lähteneet jo aiemmin työn perässä Birminghamiin. Yksinhuoltajaäiti sinnittelee vähin varoin tyttäriensä kanssa, sillä perheen isä on kuollut. 

Golfista innostunut Rose tapaa isä Floodin, joka on tullut lomalle ensimmäisen kerran sodan jälkeen.  Rose kutsuu papin syömään kotiinsa. Isä Flood kertoo, että hänen seurakunnassa Brooklynissä on töitä ahkeralle.  Eilis innostuu ajatuksesta toisten kannustamana, vaikka paikka tuntuu olevan hirvittävän kaukana. Hän lähtee Amerikkaan, kun kotimaassa ei riitä töitä. Veljet ovat valmiita kustantamaan matkan. Rose auttaa kaikin tavoin sisarensa lähtöä. Yhdessä he puhuvat lähdön merkityksestä sekä sen vaikutuksista jäävän osapuolen elämään, sillä äitiä ei voi hylätä yksin. Rose haluaa antaa mahdollisuuden sisarelleen. Rosella saattoi olla omat syynsä ratkaisuun. Hän yrittää helpottaa kotoa käsin myös sisarensa oloa vieraassa paikassa antamalla tukeaan.

Eilis kokee laivamatkan harmit pahoinvointeineen kolmannessa luokassa. Perillä hän asettuu irlantilaisen rouva Kehoen nuorten tyttöjen asuntolaan. Työpaikan hän saa tavaratalossa Bartoccilla myyjättärenä. Eilis kärsii alussa valtavasta koti-ikävästä ja vierauden tunteesta. Niin veljien kuin Eilisin kirjeet kotiin kertovat vain osan kuulumisesta. Pahaa oloa ja ikävyyttä niihin ei pureta. Isä Floodin avustuksella Eilis alkaa suorittaa iltaopintoina kirjanpitoa. Eilis pärjää ja sopeutuu, mutta toisinaan lukijasta tuntuu, että hän sallii vain asioiden tapahtua. 

Jälkikirjoituksessa hän ehdotti, että Eilis voisi, jos niin haluaisi, joskus kirjoittaa hänelle erikseen yksityisistä asioista tai sellaisesta mikä kenties saisi äidin huolestumaan liikaa. Ne kirjeet Eilis voisi osoittaa hänelle töihin.

Takalieve kertoo sopivasti, sillä en olisi halunnut tietää yhtään enempää. Kirkon tanssiaisissa Eilis kohtaa italialaistaustaisen Tonyn, jonka kanssa hän alkaa viettää aikaa. Tony vie Eilisin kotiinsa, jossa katolinen tyttö otetaan hyväntahtoisesti vastaan. Tony on Brooklynista, mutta hänen vanhempansa ovat alun perin Italiasta. Nuoripari viihtyy toistensa seurassa. 

Silti ilahtumisessa tuntui olevan varjo, ja Eilis mietti siinä katsellessaan, oliko hän, Eilis, yksin kaikessa epävarmuudessaan ja etäisyydessään se varjo. Hän oivalsi, että  Tony oli juuri sitä miltä näytti, hänessä ei ollut mitään toista puolta. Yhtäkkiä Eilis värähti pelosta ja kääntyi, lähti laskeutumaan portaita ja kiiruhtamaan aulan poikki mahdollisimman nopeasti Tonyn luo. 

Kotoa tulee kuitenkin suruviesti. Eilis järjestää palkatonta vapaata kuukauden verran ja lähtee käymään Irlannissa. Kotiin palattuaan Eilis jättää kertomatta jotain olennaista äidilleen ja muille. Päivä päivältä asiaa on vaikeampi ottaa esille. Kotona hänen on tehtävä valintansa.  Eilis on kertonut palaavansa, mutta hän siirtää laivalippunsa lähtöpäivää. Muiden puheista hän ymmärtää, että äiti ajattelee toisin. Enempää tästä tarinasta ei voi kertoa.

En ole mitenkään erityinen Irlannin fanittaja eli Irlanti ei innosta minua lukemisessa sen enempää kuin jokin toinen maa.  Tosin itselleni tärkeä kirjailija Iris Murdoch oli syntyjään irlantilainen. Sen sijaan Tóibínin eleetön kerronta ihastuttaa. Miksi hänen tuotantoaan ei ole suomennettu enempää?

Kirjan tunnelma on lämmin, herkkä ja koskettava. Se osoittaa hyvin, että emme ole vapaita, vaan tekemisemme ja valintamme ovat sidoksissa läheisiimme. Tarinan keskiössä on oman paikan löytäminen, kotiutuminen ja vieraaseen yhteiskuntaan sopeutuminen. Pidän tästä kirjasta paljon, mutta silti tämä ei yllä aiheensa puolesta Jhumpa Lahirin Kaiman tasolle siirtolaiskuvauksen osalta. Voimmeko tehdä omien halujemme mukaan valintoja? 

Minulle tulee tästä kirjasta mieleen John Irvingin kirjan nimi Oman elämänsä sankari, mutta valitettavasti en vakuutu, vaan tunnen enemmän Charlotte Brontën Syrjästäkatsojan tarinan nimen todemmaksi. Teen edellisen vertauksen myös sen takia, että olisin toivonut Eilisin olemukseen enemmän verevyyttä.  Kirjan loppu on herättänyt lukijoissa erilaisia ajatuksia, vaikka en kerrokaan sitä, niin en oikein olisi toisenlaisesta lopusta ilahtunut. Brooklyn on upea Keltaisen kirjaston helmi.

Blogeissa toisaalla

Lumiomena, Sara ja Maria

Riitta Jalonen Todistaja Brigitin talossa,

Riitta Jalonen Todistaja Brigitin talossa

Löysin tämän kirjan Lumiomenan blogista. Hänen esittelynsä sai minut hankkimaan tämän kirjan.

Iiris Aarnimaa on nuori toimittaja, joka matkustaa vuodeksi Irlannin Rahenyyn. Iiriksen vuokraemäntä Brigit McMahom antaa tuntuvan alennuksen vuokraan, kun Iiris lupautuu olemaan läsnä sunnuntaisessa teehetkessä, johon saapuu kylän katolinen pappi, isä O’Connor. Iiris toimii tapaamisissa esiliinana, jotta puheita ei syntyisi. Iiris vaistoaa luvattoman rakkauden läsnäolon.  Pyhä Brigit on Irlannin kuuluisa naispyhimys, jonka legenda kulkee mukana tarinassa.

Sen minä olen ymmärtänyt omasta elämästäni, että liian kaukaa ei syitä kannata hakea. Meidän sisällämme ne joka tapauksessa ovat, oli ne sitten saatu syntymässä tai tehty meihin lapsena, Brigit sanoi.

Uskonnon nimissä pyhimyksistä oli tehty maanpäällisiä ihmismielen vartijoita. Iiris ajatteli Pyhää Keviniä ja Pyhää Brigitiä ja kivikekomajoissa asuneita erakkomunkkeja: eivät he olleet tahtoneet kaventaa toisten ihmisten elämää, heille oli riittänyt oma yhteys tuonpuoleiseen, sinne kurkottaminen.

Irlanti sinänsä ei kiehdo minua mitenkään erityisesti, mutta tapahtumien miljöö sitäkin enemmän. Kirjan aiheena on rakkaus, kielletty rakkaus, pyhiinvaellus, uskonnolliset tavat ja normit, katolisuus ja etsintä. Kirjan jakautuminen osiin tekee kerronnasta hyvin hallitun. Toisessa osuudessa Iiris palaa Suomeen ja avioituu Eeron kanssa.

Hän ei ollut koskaan kysynyt äidiltä ja isältä miksi oli saanut Iiriksen nimen. Hän ajatteli, ettei ollut elämänsä aikana kysynyt moneltakaan ihmiseltä kysymyksiä, joita olisi ollut hyvä kysyä. Brigit ja isä O’Connor eivät olleet enää vastaamassa, eivätkä äiti ja isä. Eerolta hän voisi kysyä, ja ehkä hän jonakin päivänä vielä kysyisi, eikö Eero koskaan arvannut että hän söi salaa ehkäisypillereitä, että lukemattomat raskaustestit joita he olivat tehneet olivat olleet vain näytelmää.

Viimeisessä osuudessa kahdeksantoista vuotta myöhemmin Iiris palaa Irlantiin toipumaan avioerostaan. Isä Connor oli kirjoittanut Brigitin kuolemasta. Iiris tekee pyhiinvaellusmatkan Pyhän Brigitin muistopaikoille. Hän polkunsa kohtaa myös Ruairi Kavanaghin, kasvitieteilijän, omanlaisensa pyhiinvaeltajan. Iiris palaa töihin ja odottaa syksyä…

Iiriksen oli vaikea hyvästellä Ruairia, hän ajatteli jättävänsä kämmenen kokoisen palan itsestään uudelle ihmiselle, niin kuin isä O’Connorille ja Brigitille nuorena luovutettu pala olisi tullut takaisin annettavaksi eteenpäin. Lähtiessään passintarkastukseen Iiriksestä tuntui, että hänen jälkeensä katsottiin kauan.

Tämä on hyvin tavallinen tarina, mutta siirtymät tavoittavat jotain syvempää. Iiris pystyy irtautumaan menneestä, antamaan itselle mahdollisuuden. Pidän lukemastani ja tarinan tasapainoisuudesta. Jos tämä jättäisi raottamisen tulevaan pois, niin pitäisin tätä liian arkisena ja toisaalta imelyys upottaisi tarinan. En ole lukenut tekijältä aiemmin mitään, vain muiden blogitekstejä. Jalosen teksti on niin kaunista, että minä kiinnyin hänen lauseisiinsa. Hän tavoittaa jotain olennaisen kaunista elämästä. En sijoita kertomusta mihinkään tiettyyn paikkaan, en Irlantiin, sillä tuo "miljöö" ei sitoudu niinkään maantieteellisesti. 

Kaiketi sukulaissielun kulku tarinassa viehätti minua enemmänkin. Spring Gentia. Gentia verna (p.o. Gentiana). Kuinka monen Gentianan ja Gentianellan eteen olenkaan polvistunut jopa Norjankin puolella? Tämä kirja rauhoitti minua lukumaratonin menossa.

Riitta Jalonen,  Todistaja Brigitin talossa, 

Tammi 1998. Kotikirjasto
Kirjan ovat lukeneet mm: Sara, Maria