Edellisessä tekstissä kirjoitin tuovani vähitellen Michael Cunninghamin kirjat blogiini. Tarkoitukseni on tuoda myös Ian McEwanin ja John Irvingin suomennettu tuotanto. Olen lukenut pääosin tämän kevään uutuudet, jotka sain.
A Widow for One Year ilmestyi vuonna 1998 Kristiina Rikmanin suomentamana. En pidä tästä kirjasta yhtä paljon kuin kirjoista Kaikki isäni hotellit, Owen Meany, Oman elämänsä sankari tai Garpin maailma. Olen ostanut Irvingin kirjat uutuuksina, joten historiani on pitkä hänen kanssaan, vaikka en hankkinutkaan kirjoja itselleni, niin sain ne myöhemmin oman kirjastooni. Tästä kirjasta on tehty elokuva mitäänsanomattomalla nimellä Oven takana (The Door in the Floor, 2004). Se on Tod Williamsin käsikirjoittama ja ohjaama. Pääosissa ovat Kim Basinger ja Jeff Bridges. Mainitsen, koska näyttelijät eivät ole minulle yhdentekeviä. Toisaalta on väärin sanoa, että elokuva pohjautuu kirjaan, koska se käsittää vain kirjan alun sivulle 205 asti eli Long Islandin osuuden. Ja voi, minä pidän kirjan muusta osasta niin paljon enemmän.
Leski vuoden verran on hyvin monikerroksellinen romaani. Kirja on myös eroottinen tarina, rakkaustarina ja tarina uskollisuudesta. Kirjan teemoina ovat lapsuus, muistot, menetykset, rakastaminen, parisuhde, seksuaalisuus, vanheneminen. Kirjan keskeiset henkilöt ovat Ted, Marion ja Ruth Cole sekä Eddie O’Hare. Tarinan alussa juuri kuusitoista täyttänyt Edward O’Hare pestataan tutun kaupalla lastenkirjailija Ted Colen perheeseen kesätöihin. Eddie on tietoinen perhettä kohdanneesta tragediasta, jossa he menettivät suunnilleen Eddien ikäiset poikansa Thomasin ja Timothyn. Ted ja Marion ovat kulkemassa erilleen. Ted hallitsi elämän nautiskelun naisten kanssa. Marion ei puolestaan toipunut menetyksistä.
Leski vuoden verran on Ruthin tarina. Ruthin tarinaa kuvataan kolmessa jaksossa eri ikäkausina. Ensimmäisen kerran tapaamme hänet Long Islandilla kesällä 1958, jolloin hän on vasta nelivuotias pikkutyttö. Tähän kesään liittyy Eddien kesätyö. Eddie on tuiki tarpeellinen Tedille autonkuljettajana, koska tämä itse on harvoin ajokunnossa. Eddiellä on haave kirjailijan urasta ja uskoo pestin vauhdittavan uran alkua. Toisessa vaiheessa syksyllä 1990 Ruth on yhä 36-vuotiaana naimaton. Kolmannessa osuudessa eli päätösjaksossa tarina sijoittuu syksyyn 1995 Ruth Colen ollessa 41-vuotias leskeksi jäänyt kirjailija. Ruthin elämä tarjoaa häitä kaksin verroin, ensimmäisissä häissä Eddie luovutti morsiamen ja jälkimmäisissä Eduardo luovutti morsiamen ja Eddie oli Harryn bestman ja Hannah toistamiseen Ruthin morsiusneito. Ruthin osalta tarina on naiskirjailijasta ja hänen elämästään, yksityisestä ja julkisesta, rikoksesta, todistajan etsinnästä, kirjoittamisesta, rakkaudesta, erosta ja uudesta onnesta. Irvingin romaani on siitä erityinen, että sen päähenkilönä on nainen. Ruthin ura kuljettaa häntä Eurooppaan kirjaesittelyihin, Amsterdamiin muutamaankin otteeseen.
Leski vuoden verran on paikoin traaginen, paikoin hulvattoman hauska, rietas ja eroottinen. Elämän arvaamaton kulku, menetyksistä toipuminen ja vanheneminen ovat keskiössä. Olen kertonut kirjan ääriviivat, jotka lukija saisi tietää takakannesta ja lieveteksteistä. Tämä kirja on niin loppuun puitu blogeissa, joten en paneudu juoneen tarkemmin. Ja sinun ei pidä jatkaa tekstini lukemista loppuun, jos et halua tietää lopusta.
Kirjan lopusta minä kirjoitan
Ylipäänsä tuon tämän kirjan blogiini lopun takia. En tiedä, onko monenkaan kirja loppu näin voimallinen. Liikutun ani harvoin kirjaa lukiessa, mutta tämän loppu on koskettava.
Loppu ei ole vain Ruthin. Ted on poissa, omin tahdoin lähteneenä, lopullisesti. Tarinaan mahtuu läsnäoloja ja poissaoloja. Joskus on pakko olla poissa, koska se on helpompaa. Ja yhteydenotto on aina vain vaikeampaa ajan kerrostuessa väliin. Tämä on naisen ja miehen tarina sekä kohtaamisten tarina tyttären ja äidin ja tyttärenpojan ja isoäidin osalta. Eddie ei ole pystynyt rakastamaan Ruthia edes korvikkeena.
Olen lukenut kirjan ja nähnyt elokuvan, joten alku hahmottuu minulle myös kuvin, mutta hulluinta on, että tämän kirjan loppu hahmottuu minulle kuvina alkua voimakkaimmin, vaikka sen olen vain lukenut. Oikeastaan haluan tuoda lopun lainaukset tekstin sijaan luettavaksi.
Eddie odotti viimeisen junan menemistä ennen nukkumaan paneutumista. Luoteistuuli toi selvästi talven tullessaan. Kylmä tuuli puhalsi Maple Lanea läikittävien lämpimien lätäköiden yli. Joku nainen lähestyi sumusta. Nainen veti perässään pyörällistä matkalaukkua, joita näkee varsinkin lentokentillä. Pitkässä sumussa nainen näytti iättömältä.
Tietämättä näkikö nainen häntä pimeässä kuistilla, ja haluamatta pelästyttää häntä Eddie sanoi : Anteeksi. voinko auttaa?”
Hei Eddie”, sanoi Marion. ”Kyllä, sinä voit varmasti auttaa. Minä olen miettinyt ikuisuudelta tuntuvan ajan, miten kovasti haluaisin sinun auttavan minua.”
Mistä ihmiset puhuvat kolmenkymmenenseitsemän vuoden jälkeen?
Marion oli saanut tietää talon myymisestä, ja se sai hänet paikalle Torontosta asti, eikä hän ollut unohtanut myöskään Eddietä. Loppu käsittää kirjan viimeisiä sivuja. Ruth on paikalla Harryn ja Grahamin kanssa. Graham kohtaa isoäitinsä, ja sellaista hänellä ei ole ollut kuin kirjoissa. Eddie on löytänyt kotitalolle ostajan tai paremminkin riittävän rahoitusjärjestelmän, sillä hänen omat varat eivät olleet riittävät. Kolmenkymmenenseitsemän vuoden odotus oli nyt ohi. Eddie on viisikymmentäkolmevuotias ja Marion on seitsemänkymmentäkuusivuotias.
Nyt hänen oli uskottava, että Marion oli palannut hänen luokseen heti kun oli voinut.
Kaksitoista yli kuuden junan jälkeen he rakastelivat hyvin valrovasti ja nukkuivat taas sikeästi kunnes itäänpäin menevä juna toivotti heille aurinkoista, kylmää, kirkasta hyvää aamua kello 10.21.
John Irving Leski vuoden verran
Tammi 1998. Kotikirjasto.
