Leena Krohn Kirje Buddhalle

Leena Krohn Kirje Buddhalle

Teos 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.

Leena Krohn on kotimaisista naiskirjailijoista rakas suosikkini. Rakastuin aikoinaan kirjoihin Datura ja Mitä puut tekevät elokuussa. Myös Tainaron on läheinen minulle. Krohnin tekstit puhuttelevat minua syvältä.

Kirje Buddhalle on tarinallinen runo niin aikuisille kuin lapsille. Eräänä postileiman päivänä Postimestari kiirehtii tärkeää lähetystä matkaan Buddhalle. Tunnollisen Posteljoonin on selvitettävä Buddhan osoite.

”Se selvitä itse, tartu töihisi siitä,

ei tässä nyt kuhnustelu riitä.

Sanon kerran vielä ja painavasti:

Vie pikana kirje ja perille asti!”

Sinnikäs posteljooni kiinnittää jalkaansa taikaluistimet, joilla voi hiihdellä hiekassakin. Kyttyrää särkee ja nokkaan koskee, mutta Posteljooni sinnittelee.  Matkalla hän kokee paljon kuulee ruusun kuiskauksia kesän kedolla, kohtaa sielunlinnun, osallistuu kokoukseen konditoriassa, vierailee herra hiirun vallaskartanossa, tapaa bibliofiilin, eksyy hautausmaalle ennen aikojaan, kohtaa pöllön ja kellon, tapaa faaraon rutikuivalla hiekka-aavikolla,  vierailee Kuussa ja tapaa lopulta itsensä Buddhan.

”Miksi ihmeessä sitten keräilee niitä?”

”Ihan harrastuksesta ja hajusta siitä,

mikä kirjoista henkää. Nenä pölyä kiittää

ja sen vuoksi kirjoja talossa riittää.”

”Jää hyvästi sitten, bibliofiili!”

Yö yllättää, taivas on musta kuin hiili.

Taas postimies reittiä uutta laatii

 ja pohkeilta lisää vain puhtia vaatii.

…

”Hys!” kuiskaus kantautui korvaansa saakka.

”Nimi tarpeeton täällä on, turha taakka.

Tasavertainen meillä on jokainen kuollut

oli köyhimys kerran tai kultia vuollut.

Ei kirstuihin kolahda päivän posti,

sitä ilman me pärjäämme mainiosti.

Tulkaa toistekin! Pakistaan pitempään sitten

kunhan pääsette piireihin vainajitten.”

Leena Krohnin vauhdikas ja puhutteleva runokertomus jää ajatuksiin pitkäksi aikaa. Oma tarinansa muodostuu kirjailijan rakentamista miniatyyreistä, joissa Posteljooni matkallaan pysähtyy ja joihin lukija astuu kuvituksen myötä. Kirje Buddhalle on ainutlaatuinen seikkailu, joka lukijan kannattaa kokea. Krohnin teoksia kuvaa tietoisuus siitä, että me olemme vain pieni osa hetkisen verran.

Robert Walser Konttoristi

Robert Walser Konttoristi

Saksankielin alkuteos: Der Gehülfe (1908)
Suomentaja: Ilona Nykyri
Kustantaja: Teos (Baabel-sarja)

Robert Walser (1878–1956) oli sveitsiläinen kirjailija. Hänet tunnetaan parhaiten lyhyistä kertomuksistaan, mutta hänen tuotantoonsa kuuluu myös romaaneja. 

 Robert Walser  Konttoristi

Robert Walserista sanotaan, että monet kirjailijat arvostivat häntä, että hän oli enemmän kirjailijoiden suosikki kuin lukijoiden.  Häneen rinnastetut kirjailijat ilmentävät lukijalle huimaa tasoa, sillä Franz Kafka, Robert Musil, Hermann Hesse, Stefan Zweig  ja W. G. Sebald eivät kanna keveintä viittaa harteillaan. Itselleni edellisestä tärkein on Hesse, omistan hänen suomennetun tuotantonsa ja olen sen lukenut ja täydentänyt sitä ruotsiksi ja englanniksi matkoillani. Saan aina voimattomuuden olon kun vain ajattelinkin Musilin tiiliskiviä, joita taidettiin suomentaa kaksi osaa.  Walser tunnettiin aluksi lähinnä saksankielisellä kielialueella. Walserilta on aiemmin suomennettu kertomuskokoelma Kävelyretki ja muita kertomuksia Teoksen Baabel-sarjassa (Teos, 2012).  Baabel  on kiinnostava sarja, sillä se tarjoaa hyvää kirjallisuutta aivan kuten Tammen Keltainen kirjasto, Otavan Sininen ja WSOY:n Aikamme kertojia.

”Minä olen se uusi konttoristi”, sanoi Joseph, se nimittäin oli hänen nimensä. Astuu sisään vaan ja menee tuosta, apulainen näytti hänelle mistä, siitä lähtee portaat konttoriin.   Herra tulee kohta.

Tarinan päähenkilö on herra Joseph Marti, joka saapuu uuteen työpaikkaansa teknilliseen toimistoon eräänä maanantaiaamuna. Insinööri-keksijä Carl Tobler palkkaa Martin konttoristikseen. Edellinen konttoristi herra Wirsich on vihdoinkin saanut potkut alkoholin käytön aiheuttamien häiriöiden takia. Toblerin huvila sijaitsee Bärenswilin kylässä, kauniissa miljöössä järven ja vuorien likellä. Toimisto on huvilan alakerrassa, ja konttoristi saa osakseen tornihuoneen.

Talo näyttää kovin kauniille levätessään siinä kirkkaassa auringonpaisteessa. Todellinen sunnuntaitalo, ajatteli Joseph ja lähti uimahousuja kädessä heilutellen laskeutumaan puutarhasta järvelle.

Konttoristimme osaa antaa arvon talon herkullisille aterioille ja myös  Zürichinjärven yli ulottuvalle kauniille miljöölle. Konttoristi Martin rooli on moninainen, sillä virallisten työtehtävien ohella hän huolehtii muustakin, sillä hän asuu myös perheessä, johon kuuluvat insinööri Toblerin lisäksi hänen vaimonsa ja neljä lastaan sekä palvelija.  Vähitellen Joseph Marti havahtuu myös ongelmiin Toblerien taloudessa, sillä se on ajautumassa syöksykierteeseen taloudellisten ongelmien takia.

”Onko minusta tähän?” Joseph mietti. Oli ainakin hyvä, että näin vaikeaa työtä tehdessä sai polttaa. Ilman pikkusikaria hän olisi totta puhuen ollut nyt kahden vaiheilla, onko hänellä päätä tällaiseen.

Konttoristi ilmestyi viime vuosisadan alussa vuonna 1908. Se ilmentää vanhaa kieltä ja yhteiskuntaa. Kirjassa ei ole erityisiä tapahtumia, vaan tarina kulkee yrityksen ja perheen arjessa. Walserin teksti on itse asiassa hyvin helppoa. Tuollaista en menisi toteamaan alussa mainitsemieni kirjailijoiden teoksista. Walser kirjoittaa hyvin yksityiskohtaisesti, luonto- ja maisemakuvaukset ovat romanttisen idyllisiä ja ajalleen otollisia, ja niiden vastakohtana heijastuu teknistyvä maailma ensiaskeleissaan. Konttoristin teemoina on työnantajan ja työväen suhde, modernin maailman mielettömyys sekä rakkaus ja julmuus eri muodoissaan, sillä perheen Silvi-tytär saa maistaa niin äitinsä ja kuin palvelijan osalta lapsen kaltoinkohtelua. 

Walser käsittelee aiheita omintakeisesti, suorasukaisesti, mutta paikoin naiivin yksinkertaisesti ja verkkaisen puuduttavasti. Hänen tyylissä on maalailua, satiiria ja fantasian absurdimaista kuvausta. Iltatähden huvilan jättää lopussa kumpikin niin entinen kuin nykyinen konttoristi.

Kun he olivat päässeet maantielle, Joseph pysähtyi, otti taskustaan yhden Toblerin pikkusikareista, pani sen palamaan ja kääntyi vielä kerran taloon päin. Hän tervehti sitä mielessään, sitten he jatkoivat matkaa.

Erkki Vainikkala kertoo Konttoristin jälkisanoissa niin  kirjailijasta ja kummastakin suomennetusta teoksesta. Ilona Nykyrin käännös on huiman hienoa luettavaa.

Odotin Walseria jo pidemmän aikaa, sillä kaipasin kirjaa jo viime syksynä ja viimein odotukseni palkittiin. Luettuani Thomas Bernhardin Kolme pienoisromaania ja nyt Robert Walserin Konttoristin voin vain todeta, että monta teosta olisin voinut jättää tänä vuonna lukematta. Kirjallinen kotini on laadukkaassa käännöskirjallisuudessa.

Osallistun tällä marraskuun minihasteeseen.

Liitän tämän kirjan osaksi myös omaa lukuhaastettani. Sinäkin ehdit tähän mukaan. Tässä lukuhaasteessa määrällä ei ole väliä, vaan että avaat uuden, itsellesi oudon kirjailijan.  Juju on löytämisessä, itsensä ylittämisessä, unohduksen korjaamisessa, havahtumisessa. Itse olen edistynyt haasteessani siten, että olen hankkinut alakuvan nipun kirjoja omakseni.

Thomas Bernhard Kolme pienoisromaania

Thomas Bernhard Kolme pienoisromaania

Alkuteokset Amras 1964

Watten 1971

Gehen 1971

Suomentaja ja jälkisanat Tarja Roinila

Kansi Marika Maijala

Teos 2016. Baabel-sarja. Kustantajalta. Kiitoksin.

Thomas Bernhard (1931–1989) oli itävaltalainen proosakirjailija, näytelmäkirjailija ja runoilija. Häntä pidetään yhtenä kirjallisuuden tärkeimmistä eurooppalaisista modernisteista. Bernhardin viisiosainen omaelämäkerrallinen teos on suomennettu nimillä: Syy, Kellari, Hengitys, Kylmyys ja Muuan lapsi Lurra Editionsin kustantamana. Bernhardin tuotantoa ovat julkaisseet Teos ja Lurra Editions.

Kolme pienoisromaania sisältää Bernhardin tuotannosta kolme kertomusta: Amras, Kortinpeluu ja Kävely.  Jostakin Bernhardiin tutustuminen on aloitettava, joten tämä kokoelma tarjoaa suomeksi uudenlaisen reitin kirjailijan tuotantoon. Amras ilmestyi pian esikoisteos Frost (1963)  jälkeen vuonna 1964 aloittaen sarjan Bernhardin proosatekstejä, jotka ovat pidempiä kuin novellit ja lyhyempiä kuin romaani.

Teosten teemat käsittelevät, sairautta, hulluutta, eristäytyneisyyttä, traagisia ystävyyssuhteita, pessimististä elämänasennetta ja mustaa huumoria spiraalimaisella kielellä kerrottuna. Teemoista voi päätellä, että elämän iloa  ja riemua ei paljon ole tarjolla, vaikka mustaa huumoria on kahdessa jäkimmäisessä. Lauseet ovat pitkiä ja samoin kappaleet ja myös tekstin toistollisuus on osa tarinaa. Tekstit ovat monologimaisia, spiraalimaisia ja tajunnanvirtaa ja varmasti niin kääntäjille kuin lukijalle haasteellisia. Amras on kokoelman aloittaja ja siitä pidin eniten. Kortinpeluu miellytti myös, mutta Kävely vaatii lisää lukemista. Marika Maijalan kirjakansi on kaunis ja samaa kauneutta on myös Amrasissa.

Amrasin alussa on Novaliksen sitaatti. Sairauden olemus on yhtä hämärä kuin elämän. Amras on veljeskertomus. Kaksi veljestä löydetään viime hetkellä perhesurman keskeltä elossa.  Veljekset viettävät vanhempiensa itsemurhan jälkeen kaksi ja puoli kuukautta suljettuna torniin, esikaupunki Amrasin maamerkkiin Innsbruckin-lapsuudenkodista. 

Poikien enolle kuuluva torni on veljesten turvapaikka. Lukija saa tietää, että koko perheen oli tarkoitus kuolla, yhteisestä päätöksestä. Poikien löytyminen ei ollut mikään iloinen tapahtuma, sillä poikien oli kiittäminen enon vaikutusvaltaa, ettei heihin sovellettu Tirolin julmia terveysmääräyksiä, jotka koskivat itsemurhayrityksestä kiinnijääneitä. Poikien pelastuminen johtui Imstissä asuneen liikemiehen ja isän velkojan saapumisesta. Eno käy huoltamassa pojat muutaman kerran viikossa. Torni oli pojille lapsuudesta tuttu, eikä mikään vankitymä.

Henkiin jääneet veljekset kamppailevat hulluutta vastaan yrittäen ratkaista, palatako elävien kirjoihin vai kuolla.  Vuoden nuorempi Walter on heikompi sairauksineen.

Arvon herra, kolme päivää ennen Walterin kuolemaa, joka sysäsi minut pimeyteen, sysäsi minut tuhoon, kävimme viimeistä kertaa sisätautilääkärillä….

Kortinpeluussa pääosassa on lääkäri, joka on menettänyt lääkärinoikeutensa morfiinin väärinkäytön takia. Hän on erakoitunut luopuen aiemmista tavoistaan, sillä aiemmin hän pelasi keskiviikkoisin wattenia, aiemmin jopa useamman kerran viikossa. Viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana hän on toiminut varsin säännönmukaisesti, sillä hän on kävellyt saman reitin: parakki, lahokuusi, sorakuoppa, lahokuusi, parakki. Askelia laskien. Neljätuhatta lahokuuselle, kahdeksantuhatta sorakuopalle. Kovassa kuumuudessa. Purevassa kylmyydessä. 

Itse asiassa mies ei halua edes poistua parakistaan.  Ihmiset ovat korvattavissa, niin hän kuin hirttäytynyt Siller.

Ajuri kertoo pitkään kiertäneen huhun: jonka mukaan en ollut kahteen kuukauteen käynyt pelaamassa wattenia yksinomaan siksi, että olisin wattenpöytään ja siis majataloon päästäkseni joutunut kulkemaan saman metsän läpi jossa paperintekijä Siller hirtti itsensä, ja minä ajattelen, etten luonnollisestikaan ole lopettanut watteninpeluuta tuosta yhdestä ainoasta syystä vaan koko joukosta syitä, jotka tosin ovat sellaisia, ettei niiden avaaminen teille tässä ole mitenkään mahdollista.

Mies on toiminut lääkärinä, mutta hänen vastaanottonsa on nyt suljettu. Ajuri tivailee jatkuvasti syytä, miksi toinen ei lähde pelaamaan. Miehen kortinpeluu oli loppunut yhden potilaansa tehtyä itsemurhan. Kortinpeluu muuttuu symboliksi kaikelle.

Kävely koostuu keskustelusta kertojan ja tämän ystävän Oehlerin välillä. Aiemmin kertoja käveli Karrerin kanssa maanantaisin, mutta Karrerin tullessa hulluksi kävelyt loppuivat hänen kanssaan. Miesten keskustelun aiheet vaihtelevat laidasta laitaan, mutta keskustelu palaa  aina miesten yhteiseen ystävään Karre­riin. Karrer on kiidätetty Steinhofiin hoitoon, luultavasti lopulliseen, joten hän ei enää osallistu kävelysessioihin.

 Tätä ennen kertoja käveli Ohlerin kanssa keskiviikkoisin, mutta tapahtuneen vuoksi Ohler toteaa, että kun Karrer ei enää kävele kertojan kanssa, niin nyt he kävelevät myös maanantaisin.

Kun me joka keskiviikko kävelemme tiettyyn suuntaan (itään), kävelemme joka maanantai länteen.

Kävely oli itselleni kokoelman vaikein. Ohler ja nimettömäksi jäävä kertoja kulkevat yhdessä ja keskustelevat. Keskustelu voi antaa väärän käsityksen tai lupauksen jaksollisuudesta, mutta keskustelut ovat jaksotonta monologimaista tajunnanvirtaa.

Suomentajan tuiki tarpeellisissa jälkisanoissa huomautetaan: 

...että Amras-katkelmassa kertoja on täysin sulkeutunut omaan sisäisyyteensä, mutta myös kahdentunut. Samankaltaista klaustrofobisuutta ja minän jakautumista moneksi on Kortinpeluussa. Mutta sanon ajurille: kuljen täällä, kuljen tuolla, joka suunnalla tie vie metsään.´, astun sisään metsään mennäkseni pelaamaan wattenia. Minä todellakin kuljen metsän keskellä joka suunnalla kohti itseäni matkalla pelaamaan wattenia. Todella kaikki nämä metsän sisään astuvat minät ovat matkalla pelaamaan wattenia.

Olen Bernardin tuotannon kanssa alussa, mutta jatkan. Kirjailija on nimenä kiehtonut minua jo pidempään. Aloitukseen olisin voinut löytää hieman helpomman teoksen.

Osallistun tällä marraskuun minihasteeseen.

Liitän tämän kirjan osaksi myös omaa lukuhaastettani. Sinäkin ehdit tähän mukaan. Tässä lukuhaasteessa määrällä ei ole väliä, vaan että avaat uuden, itsellesi oudon kirjailijan.  Juju on löytämisessä, itsensä ylittämisessä, unohduksen korjaamisessa, havahtumisessa. Itse olen edistynyt haasteessani siten, että olen hankkinut alakuvan nipun kirjoja omakseni.

Hannele Mikaela Taivassalo In transit

Hannele Mikaela Taivassalo In transit
Suomentaja: Raija Rintamäki

Teos 2016. Arvostelukappale. Kiitoksin.

Löysin Taivassalon romaanin Teoksen paperista katalogia selatessani.  Tiesin heti, että tuon kirjan haluan lukea. Hämmästyin saadessani kirjan käsiini, sillä se olikin varsin muhkea teos. Kirjaan tutustuminen pitäisi ehkä aloittaa kansista. Ehdotan että vertaat käännöksen kantta vielä alkuperäisteoksen kanteen. Upeita kumpainenkin. En kiinnittänyt etukäteen huomiota kirjan sivumäärään, sillä en kirjaa luettuja sivuja blogiini. Mietin lukiessani aiempia Taivassalon kirjoja ja tänään keksin, että olenhan minä lukenut häneltä teoksen Viisi veistä Andrei Kraplilla.

Olen lueskellut Taivassalon kirjaa kaikessa rauhassa. Aloittaessani tätä tekstiä viime viikonloppuna minulla oli vain kuusi blogitekstiä kasassa lokakuulle, joten naputtelin viikon aikana pinon tekstejä luetuista kirjoista.  En pysty lukemaan non-stopin tavoin, sillä tarvitsen kirjojen väliin tauon. Syksyinen viikonloppuni meni hyvin. Kerrotaan nyt sekin, että lauantaina tulin hyvälle mielelle huomatessani, että tässä piskuisessa kaupungissa on jälleen antikvariaatti. Minun paikkani ei ole antikvaariton kaupunki.

In transit on eniten kulkijan ja lähtijän kirja, ehkä kulkuri löytää tästä eniten, itsensä. Opiskeluaikani olin kulkuri, jolloin olin onnellinen ainoastaan niinä hetkinä, kun olin satojen tai tuhansien kilometrien etäisyydellä jostain.

Taivassalon kirjassa ollaan liikkeessä, matkataan tai muistetaan tehdyt matkat. Itse en viihdy lentokentillä, sillä inhoan niiden turvatarkastuksia. Pahimmat olen kokenut Prahassa ja Kenian eri kohteissa. Maaliikenteessä vihaan idässä rajatarkastusten rahankeruun mielivaltaisuutta ja lännessä olen kulkenut aina punaista linjaa tarvittavien asiakirjojen kanssa ja jatkanut matkaani raskaan boxin kanssa, kun kukaan ei ole tullut luokseni.

In transit

Teoksen keskeisin henkilö on Galadriel. Myös Galadrielin isoisä Sem ja Vera ovat tarinan keskeisiä hahmoja. In transit on matkakirja, niin liikkeessä kuin mielessä. Tärkeimmät teemat ovat matkaaminen, muukalaisuus, sopeutuminen, muistaminen ja unohdukset. Yhtä paljon kuin kirja kertoo rakkaudesta ja rakastamisesta, niin yhtä paljon se muistuttaa yksinäisyydestä, eletyn hinnasta ja muistojen tuskallisuudesta. Jos ajattelet sanaa yksinäisyys ruotsiksi, niin se on paljon voimakkaampi lataukseltaan. Olen joskus miettinyt, että en ole koskaan ollut yhtä yksin kuin miljoonakaupungin yössä jossain hotellihuoneen ikkunalla katsellessani jatkuvaa liikenteenvirtaa ja neonvaloja. Tuo tunne saa minut aina levottomaksi kaipaamaan jonnekin pois.  Taivassalo kuvaa  yksinäisyyden eri sukupolvien valinnoissa ja ratkaisuissa.

 Liikkeeseen kuuluu usein myös paluu, johonkin ja jostain. Petollista paluussa on, että  se tapahtuu fyysisesti, mutta osa ei palaa koskaan. Sem tuo sen tarinassa hyvin esiin, hänellä kielletty rakkaus jäi sinne, mistä oli lähdettävä. Jotain Sem jätti itsestään Tukholmaan.

Lentokentät ovat läpikulkupaikkoja, kaikki samanlaisia, irrallaan maasta ja kaupungista jossa sijaitsevat. Lentokentät on nimetty edesmenneiden ihmisten mukaan, paikkakuntien jotka eivät ole kenttien oikeita sijaintipaikkoja vaan sopivan matkan päässä olevia kaunpunkeja. Melkein paikkoja.

Galadriel on aina matkalla, aina liikkeellä. G. ajattelee matkus­tamista, eteenpäin siirtymistä, vaikka onkin nyt lapsuudenkylään kulkeutuneena olosuh­teiden pakosta. Galadrielia tie vie pitkin maailmaa, kun hän kulkee ja kohteet vaihtuvat: Bombay, Pariisi,  Lontoo, Los Angeles. Hän on samassa talossa, jossa aiemmin vasta haaveili New Orleansista, pohjoisnavasta ja päiväntasaajan jännittävis­tä seuduista. Lentokentät ovat välitila, ei missään ja ovat melkein-paikkoja ja transithallit jonkun odotuspaikkoja.

Gadiel Garadiel Galdariel. Hänen nimekseen piti oikeastaan tulla Anna Karenina, mutta nimivirasto hyväksyi vain Annan, etunimeksi eivät kelvanneet venäläiset patronyymit, saati sitten sukunimet.

Myös Vera on palannut, samaan taloon kuin Galadriel, samaan kylään, josta lähti vuosikymmeniä sitten kohti pääkaupunkia ja omaa elämää. Kaikilla on muistonsa varastetut onnenhetket ja unohduksensa, jollain Muukalainen, kirjeet, unohdukset ja villiintynyt puutarha. Siellä puutalojen välissä hän ja Sinikka olivat kulkeneet reviirillään. Kävelleet Taivaskalliolle ja silmäilleet ylhäältä kaikkea mikä oli heidän. Oikaisseet toisten pihojen poikki karistaakseen kannoiltaan öiset seuraajat jotka osoittivat kiinnostustaan väärällä tavalla tai olivat muuten vain vääränlaisia.

Kyllä. Sem sanoi. Minä tulen. Haetaan laukut. Niitä ei ole monta. On vain tämä yö.

Jäljellä oli vain se yö. He makasivat sylikkäin, eivät nukkuneet. He koskettivat toisiaan, varovasti, kuin ensimmäistä kertaa. He koskettivat toisiaan lujasti, kuin viimeistä kertaa. He tyhjensivät pullon, samantekevää minkä, he makasivat hiljaa ja katselivat toisiinsa kietoutuneina ja liikkuivat toisiaan vasten … Ovi kolahti kuin pyövelin kirves. Sem lähti. Sem palasi lähtöpisteeseen. Sem päättyi tähän.

Toisen talon yläkerrassa kahdessa vinttikammarissa asuu Sem sängyssään, itse rakentamassaan talossa, eikä kukaan tiedä hänen liikehdinnästään, siitä kuinka kaukana hän on ollut ja on. Alakerrassa asuvat hänen poikansa ja tämän vaimo, G:n vanhemmat, ja G:n nuorempi veli, joka muuttaa aikanaan pienehköön rannikkokaupunkiin. Sem miettii, minkä takia jonkun ääni on kadonnut mielestä, vaikka hän muistaa muita ääniä kaukaisilta ajoilta.

Minkä takia hän ei muista Esterin ääntä? Hän muistaa muita ääniä kaukaisilta ajoilta. Erityisiä asioita. Sen toisen vaalean miehen imitoiman tumman naisäänen: …niin kuin muinoin Babylon. Kummallista, että juuri tuon äänen. Jonkun toisen äänen imitaation. Mutta Esterin ääntä hän ei muista.

Galadriel on hetkissä yksin, silloin kuin toista tarvitsisi, kun George Gordon Junior on vaimonsa ja perheensä luona. Kun hän tuntee lämpimän noron jalkojensa välissä. Silti hän on vastaamassa kysymyksiin, entä jos…

George Gordon Junior, minä haluan sinut, olen rakastunut sinuun, en tiedä mitä se tarkoittaa, en tiedä tarvitseeko sen tarkoittaa jotain, mutta se tuntuu, se tuntuu jääpaloilta, kylmältä ja suurelta kuin arktinen meri, pelottavalta ja loputtomalta, vieraalta, enkä tiedä mitä sille tekisin.

Hannele Mikaela Taivassalon In transit on täydellinen kirja. Se kertoo ihmisistä liikkeessä, siirtymisistä, kauttakuluista siitä, että me olemme jatkuvassa liikkeessä.  Rakkaus, kiihko ja tunteet ovat kuumia ja rohkeita. Millaista on olla aina muukalainen, ja samalla kertaa millaista on tuntea kuuluvansa kaikkialle?  Miten usein meille mainostetaan jotakin kirjaa, että jos luet vain yhden…. Ehkä se on tämä, jos vain lukija on oikea. In transit ei tarjoa juonta, mutta se kertoo kiihkeästä matkasta, joka päättyy jokaisella johonkin.  Ja lukijana pääset osalliseksi huumaavasta kielestä. Minulle In transit oli vaikea lukukokemus, sillä minun oli aivan älyttömän vaikea päästää irti, irtautua kirjasta. En edes halua laskea irti, vaan lukea UUDELLEEN. Haluaisin vain sanoa, että tätä kirjaa ei kannata ohittaa.

Goodreadsin tähdet minulta: *****

 

Blogeissa toisaalla: Kirjavieköön!, Tekstiluola.