Kate Morton Salaisuuden kantaja

Kate Morton Salaisuuden kantaja

The Secret Keeper 2012
Suomentaja Hilkka Pekkanen
Bazar. Arvostelukappale. Kiitoksin.

 Ihastuin Kate Mortonin kirjaan Paluu Rivertoniin. Sen jälkeen Mortonin kirjojen sivumäärä on kasvanut huomattavasti. Hylätty puutarha on erinomainen lukuromaani, mutta Kaukaiset hetket uuvutti minut. Ihan käytännön syistä Mortonin kirjojen lukeminen pitäisi ajoittaa kesään ja lomaan, sillä hektisessä arjessa ne vaativat liikaa aikaa.

Englannin maaseutu,  maatalo luonnon keskellä, kesäpäivä 1960-luvun alussa.  Ristikkorakenteinen talo on vaatimaton: valkoinen maali on lohkeillut hiukan länsiseinältä, jonka rappauspinnalla kiipeilee metsäköynnös.

Salaisuuden kantaja tapahtuu eri aikatasoilla, nykypäivästä (2011) 1960-luvulle ja siitä aina vuoteen 1930 asti. Tarinan keskiössä on tytär Laurel Nicholson ja äiti Dorothy Nicholson. Tarinaan mahtuu perinteiset teemat niin rakkaus, kosto, murha, petollisuus kuin perhesalaisuudet.

Kirjan alussa vietetään helteistä kesäpäivää Suffolkissa vuonna 1961. Kuusitoistavuotiasvuotias Laurel on vetäytynyt lapsuutensa puumajaan muun perheen nauttiessa piknikistä puron rannalla. Laurel haaveilee pojasta nimeltä Billy, muutosta Lontooseen ja valoisasta tulevaisuudesta. Jokin kumminkin särkee kesäisen iltapäivän idyllin, sillä jokin keskeyttää tytön haaveilut. Laurel huomaa vieraan miehen saapumisen ja seuraa järkyttävän tapahtuman.

Dolly piteli kirjettä tiukasti kädessään, nyökkäsi vielä viimeisen kerran päättäväisesti ja lähti kohti uutta elämäänsä tietämättä lainkaan, mitä tulevaisuus toisi tullessaan, mutta äkillisen päättäväisyyden vallassa hän aikoi kohdata sen kaikesta huolimatta.

Toisaalla kirjassa kulkee nykyaika, jossa eletään vuotta 2011. Järkyttävästä tapahtumasta on kulunut aikaa, viisikymmentä vuotta. Laurel on saavuttanut haaveensa ja luonut uran menestyneenä näyttelijänä. Hän suunnittelee huonokuntoisen äitinsä Dorothyn 90-vuotissyntymäpäiviä, mutta yhä useammin hän palaa mietteissään tuohon kesäpäivään. Laurel kyselee mielessään, Kuka sinä olet Dorothy? Kuka on kuvan salaperäinen Vivien? Miksi Henrylle kävi niin kuin kävi? Miksi hänen elämänsä päättyi kostoon? Tapahtuneesta ei puhuttu koskaan perheessä, mutta Laurel haluaa tietää totuuden.

Laurel ja hänen sisarensa ymmärtävät, että äidin loppu lähenee. Eletään viimeisiä hetkiä salaisuuden avaamisessa. Laurel huomaa, että ei tunne äitinsä menneisyyttä. Mietin, mitä tarinasta voi kertoa. Viimeiseksi kertoisin Laurelin näkemän tapahtuman, joten lue tämä tarina jonain viikonloppuna tai säästä kesään. 

Mortonin vuolas sanavirta väsyttää lukijan. Olisin halunnut kohdata sen kaltaisen lukuelämyksen kuin Paluu Rivertoniin tarjosi. Lue Lumiomenan ajatukset tästä kirjasta, sillä hän kiteyttää monia ajatuksia, joille voin vain nyökytellä. Myös Kirja vieköön! tuskastelee lukuromaanin sivumäärää ja pikkutarkkuutta.  Sen sijaan Lukutoukan kulttuuriblogin Krista on pitänyt kaikista Mortonin kirjoista paljon.

Olen usein maininnut Carlos Fuentesin teoksen Inezin, sillä sen käyttämä sivumäärä on 175 ja silti se kertoo rakkaustarinan täydellisesti. Yhtä hyvä esimerkki on John Galsworthyn Omenapuu, jossa on 112 sivua. Minua ei kyllästytä rakkausromaani, mutta tiiliskiven lukeminen vie voimani. Tämä olisi erinomainen lukuromaani, jos tästä karsittaisiin kolmannes. Toisaalta ehkä ns. lukuromaani on minun painajaiseni, ehkä minusta ei ole sellaiseen. Kuitenkin Sarah Watersin kirjoissa on sivuja riittämiin, mutta silti luen ne nautiskellen. Luulen, että oikealle lukijalle tämä on täydellinen kirja. Luin joskus aikojen alussa Danielle Steelen kirja Ikuisesti sinun. Omistan tuon kirjan yhä. Pidin siitä valtavasti. En ole lukenut muita kirjailijan teoksia ja en edes omista muitakaan. Salaisuuksien kantaja on salaisuuksien, rakastamisen ja muistojen runsaudensarvi.
 

Blogeissa toisaalla: Lumiomena,  Krista  ja  Kirja vieköön!

Kate Morton Kaukaiset hetket

Kate Mortonilta on julkaistu aiemmin suomeksi Paluu Rivertoniin sekä Hylätty puutarha. Syksyllä 2015 julkaistava Kaukaiset hetket on Mortonin kolmas suomennettu teos.

Kaukaiset hetket sijoittuu Milderhurstin linnan miljööseen. Ajallisesti tarina kulkee nykyajassa ja toisella tasolla lukijalle avautuu menneisyys toisen maailmansodan sotavuosiin. Paluu Rivertoniin kertoo tarinan vanhan palvelijan muistojen kautta. Samalla tavalla Kaukaiset hetket luotsaa lukijan tarinaan sotalapsen tyttären kautta, jonka äiti vietti tuossa linnassa unohtumattomat hetket. Kummassakin on ulkoinen kertoja eikä kartanon mahtiväkeä. Goottielementit ovat hyvin esillä kirjassa linnan, tornihuoneen, salaisuuksien, mielenvikaisuuden ja kuolemien tavoin.

Kuuntele! Puut havistavat ja ravistavat lehtiään metsän pimeydessä kuin paperinohuita hopeakuoria. Ovela tuuli kieppuu latvoissa ja kuiskailee: pian se alkaa.

Keskeisiä henkilöitä ovat rapistuneessa Milderhurstin linnassa asuvat Blythen sisarukset sekä kustannustoimittaja Edie Burchill.  Edie Burchillin äiti evakuoitiin Lontoon pommituksilta Milderhurstin linnaaan Blythen perheeseen, johon kuului nuori Juniper, tämän vanhemmat kaksoissisaret Persephone ja Seraphina sekä perheen isä. Tarinaan liittyy myös keskeisesti opettaja Thomas Cavill.

Juniper tarttui ranteeseeni. Hänen silmänsä olivat levinneet ammolleen. ”Mutta niin tietenkin!” hän sanoi ja kikatti pitkien, kalpeiden sormiensa suojissa. ”Sinähän tiedät jo Tomista. Ilman sinua emme olisi edes tavanneet!”

Tapahtumat käynnistyvät, kun Edie on kotona äidin saaressa kirjeen, joka silmin nähden järkyttää hänet tolaltaan. Kauan kadoksissa ollut kirje löytää viimein tiensä perille, sillä kirjeiden sanotaan näkevän päivänvalon, halusi sitä tai ei, mutta ne etsivät lukijan. Edie joutuu selvittämään Milderhurstin linnan merkitystä äitinsä elämässä.  Edien ja äidin välit eivät ole olleet koskaan läheiset. Meredith kieltää Edien lapsuusmuistoja, sillä tämä muistaa olleensa linnan portilla.

Epäilykseni saivat silloin vahvistuksen. Äiti oli valehdellut sanoessaan, ettei Juniperin viesti ollut muuta kuin pelkkä tervehdys, aivan kuin hän olisi valehdellut käynnistämme Milderhurstissa. Mutta miksi?

Edie saa työtehtäväkseen kirjoitta esipuheen vuonna 1918 ilmestyneen lastenkirjaklassikon Raymond Blythen Liejumiehen todellisen tarinan juhlapainokseen, jonka oikeuksia hallinnoivat Blythen sisarukset. Työtehtävän kautta Edielle avautuu mahdollisuus selvittää myös äidin salaisuutta yli viidenkymmenen vuoden takaa. Kaukaisina hetkinä tapahtuneet asiat odottavat paljastumistaan, sillä menneisyys kumpuaa esiin. Edie tutustuu linnan sisariin, jotka ovat jo vanhoja, kahdeksankymppisiä naisia. Kaksoset huolehtivat nuoremmasta sisarestaan, sillä Juniperin mieli ei kestänyt sulhasensa hylkäämäksi tulemista.

”Hän on eksynyt menneisyyteen”, rouva Bird oli sanonut menomatkalla kun katselin taustapeilistä, kuinka metsä kietoutui linnan ympärille tumman, suojelevan vaipan lailla. ”Hän elää yhtä ja samaa lokakuun iltaa vuonna -41, aina vain uudestaan. Niin kuin levy, jonka neula on juuttunut paikoilleen.”

Pidin paljon Mortonin aiemmista kirjoista, sillä Paluu Rivertoniin ja Hylätty puutarha vaikuttivat minuun voimakkaasti.  Joitakin lukijoita häiritsi, että Hylätyssä puutarhassa oli runsaasti siirtymiä, mutta itse rakastin niitä. Kaukaiset hetket on selkeämpi rakenteeltaan eli se tapahtuu kahdessa tasossa ja tarina kulkee saumattomasti näiden välillä.  Erityisesti pidin Edien hahmosta kustannustoimittajana ja nykynaisen roolissa.

Kaukaiset hetket on hyvä lukuromaani, mutta kahden aikaisemman tasolle se ei yllä. Tarina on täynnä twistiä suuntaan jos toiseen, vuolasta kuvausta, runollista kieltä ja yllättäviä tapahtumia. Morton oli asettanut tason korkealle kahden aiemman romaaninsa kanssa, mutta onhan tämän katkeransuloinen tarina goottielementein pimeneviin syysiltoihin.

Kate Morton Kaukaiset hetket

Alkuperäisteos The  Distant Hours
Suomentaja Natasha Vilokkinen
Bazar 2015. Ennakkokappale kustantajalta. Kiitoksin Ilmestyy 3.9.

Kate Morton Hylätty puutarha

Täti oli sanonut, että hänen piti odottaa, ettei ollut vielä turvallista, että oli oltava hiljaa kuin hiiri.

Löysin Kate Mortonin Paluu Rivertoniin myötä ja vaikutuin teoksesta täysin. Odotin todella Hylätyn puutarhan lukemista malttamattomana. Sainkin sen käsiini ennakkokappaleena. En ole lukenut sellaista koskaan aiemmin, joten lukukokemus oli jännittävä. Hilkka Pekkasen suomennosta on ilo lukea. The Forgotten Garden ilmestyi vuonna 2008.

Hylätty puutarha johdattaa lukijan läpi vuosikymmenten, raottaen tapahtumia vähitellen. Kirjan kertojat vaihtuvat, aikakaudet ja tapahtumapaikat lipuvat. Henkilögalleria on laaja, mutta lukija pysyy hyvin mukana. Oli vain elämys aina hypätä ajasta toiseen. Lukujen otsikot vuosilukuineen ja tapahtumapaikkoineen helpottavat lukemista.

Kate Mortonin tarina on houkutteleva ja lumoava, ja se on täynnä salaperäisyyttä, mysteriaa ja jännitystä. Hylätty puutarha on perhetarina, sukutarina, muistojen tarina, joka ammentaa voimansa ihmisten eletyistä hetkistä ja kokemasta. Tapahtumat sijoittuvat ajallisesti 1900-luvun alkuun, vuosiin 1975 ja 2005. Tapahtumapaikkoina ovat Lontoo, Brisbane, Maryborough, Intian valtameri, Cornwall,.. Miljöönä englantilainen Blackhurstin kartanomiljöö ja maaseutu hieman goottilaisella mausteella ovat omiaan minulle.

1900-luvun alussa Nell on pieni tyttö. Hän lipuu Australiassa satamaan Englannista saapuvalla valtamerialuksella. Pian kirjan alussa Nell käy noita muistoja läpi ja sama kohtaus toistuu myös kirjan lopulla. Cassandra näkee, kuinka isoäiti kamppailee menneen muistoissa lopun edellä ja miettii: Miksi isoäidin päässä nyt elämän lopulla soivat kauan sitten kadonneiden ihmisten äänet?

Pieni tyttö rypisti otsaansa. Kirjailijatar ei ollut tullut takaisin koko sinä aikana, jona hän oli totutellut merenkäyntiin. Tämä ihmetytti pientä tyttöä, sillä Kirjailijatar oli antanut paljon tiukkoja ohjeita siitä, kuinka he pysyisivät aina yhdessä eivätkä eroaisi koskaan, vaikka tapahtuisi mitä. Ehkä Kirjailijatar oli piilossa. Ehkä se kaikki oli osa leikkiä.

Nell saa tietää 21-vuotiaana, että hän ei olekaan vanhempiensa biologinen lapsi. Paljon myöhemmin Nell ottaa vastuun tyttärentyttärestä, Cassandrasta. Vuosikymmeniä myöhemmin Cassandra perii isoäitinsä, jolloin mystinen Cliff Cottage Englannin Cornwallissa siirtyy hänelle. Cassandra matkustaa Englantiin selvittääkseen isoäitinsä menneisyyden ja avatakseen salaisuuden verhot. Niin Nell kuin Cassandra yrittävät selvittää kukin vuorollaan menneisyytensä elämäntarinat. Kuka oli salaperäinen Kirjailijatar, satujenkertoja Eliza Makepeace, entä Ivory? Cassandra löytää puutarhan, jonka Eliza teki, ja jonka Nell otti takaisin, mutta löytääkö Cassandra tulevankin?

Rantatalo oli yksinäinen paikka, eristyksissä päiväsaikaan, mutta vieläkin enemmän pimeyden laskeutumisen jälkeen. Tie ei ulottunut koko matkaa kallionharjalle asti, kätketyn puutarhan sisäänkäynti oli suljettu, ja sen toisella puolella oli sokkelo, jonka läpi oli vaikea löytää. Siellä saattoi asua näkemättä koskaan ainuttakaan ihmistä.

Yritän kuvitella mielessäni kirjan tulevaa kovakantista asua. Ainakin tämän ennakkokappaleen ulkoasu on vastustamaton, joka erottuu kirjahyllyssä. Kate Morton on punonut jälleen intensiivisen ja unohtumattoman lukukokemuksen. Nautin matkasta hylättyyn puutarhaan. Kirjan lukemisessa ei kannata kiiruhtaa, sillä tarina avautuu parhaiten ajatusten kautta. Istuin terassin katveessa lukien ja nautin joka hetkestä tämän kirjan seurassa omassa salaisessa puutarhassani, jossa ei vietetä avoimien ovien päiviä. Totta kai tämä luo mieleen lapsuuden Burnettin Salaisen puutarhan. Mortonin puutarhan aistii sielullaan ja näkee edessään silmillään. Kate Morton on kirjoittanut monitahoisen ja viihdyttävän lukuromaanin. Luen mieluummin viihdyttävän kirjan kuin etsin piinaavaa jännitystä dekkareista. Joskus vain on osattava rentoutua tarinan kuljettamana. Jään odottamaan, että Mortonin The Distant Hours suomennettaisiin..


Kate Morton Hylätty puutarha
Bazar 2014. Ennakkokappale. Kiitoksin.

Elegia on lukenut tämän englanniksi jo aiemmin.

Kate Morton Paluu Rivertoniin

Entisen elämäni haamut vierailevat nykyään luonani usein, ja hämmästyksekseni huomaan, että en edes pane sitä pahakseni. En läheskään niin paljon kuin olin kuvitellut. Voi jopa sanoa, että kaikki nuo aaveet, joita olen koko ikäni pakoillut, tuntuvat nyt lähes lohduttavilta, tervetulleilta; odotan niitä vähän niin kuin Sylvia odottaa televisiosarjojaan ja kiirehtii kierrostaan ehtiäkseen alakerran isoon saliin seuraamaan niitä. Ilmeisesti olin unohtanut, että synkkien muistojen joukossa on myös valoisia.

Viikonloppuna luin kolme kirjaa, sillä sain olla omassa rauhassani. Valmentauduin Kirjablogistien maratoninpäivään 19.6. En ole ikinä osallistunut vastaavaan. Luin Gabrielle Zevinin Sumuisen saaren kirjakauppiaan, Alice Hoffmanin Punaisen puutarhan sekä Kate Mortonin Paluun Rivertoniin (The House at Riverton). Yritin valita kolme täysin erilaista kirjaa luettavakseni. Ainakin huomasin, että sain niskaparkani jumiin. Kirjan on suomentanut Helinä Kangas.

Paluu Rivertoniin tuo mieleen Sarah Watersin kirjan Vieras kartanossa. Tarinan kertoo palvelijan poika, tohtori Faraday. Hänestä varttuu  aikanaan lääkäri ja joka näin kohoaa yhteiskunnallisessa hierarkiassa. Kate Mortonin tarinan kertoo palvelijatar, joka hänkin etenee arkeologiksi. Myös Gracen äiti oli ollut palvelija Rivertonissa. Kummankin kirjan kertoja on ulkopuolinen, jotka lumoutuvat kartanomiljööstä. Toisin kuin Vieras kartanossa, niin Paluu Rivertoniin tarinan rakenne ei ole suosikkini. Mieluiten luen kirja, joka etenee alusta loppuun kronologisesti. Olen mieltynyt vähemmän Mortonin ratkaisuun, että tarina alkaa lopusta, ja etenee sitten takaumien avulla. Tämä rakenne ei viehätä minua edes dekkareissa. Silti edellisellä ei ole merkitystä arvioidessani kirjaa kokonaisuutena. Hyvin kerrottu tarina saa minut pauloihinsa ihan kummalla tavalla vaan.

Kate Mortonin Paluu Rivertoniin  kertojana on hoitokodissa asuva 98-vuotias kartanon entinen palvelijatar. Grace Bradley suostuu tapaamaan nuoren ohjaajan, joka haluaa tehdä elokuvan Robbie Hunterin tapauksesta. Grace palaa takaisin menneisyyteen ja  Rivertoniin kolmannen kerran. Lukijalle selviää hyvin pian, kuinka paljon salaisuuksia Grace oli padonnut  itseensä pitkän elämänsä aikana. Lukijan ei tarvitse keskittyä salaisuuksien ilmituloon, sillä vihjeet ovat helposti avautuvia tienviittoja.

Voin kuvailla huoneen, mutta pelkään että mikään kuvaus ei pysty välittämään sitä merkillistä viehätystä, jota se minussa herätti. Huone oli suorakaiteenmuotoinen, suuri ja synkkä, ja siitä henki arvokkuutta, jossa oli hienoinen laiminlyönnin tuntu. Siitä aisti luopumista, ikivanhan tarinan taikaa. Kuin se olisi nukkunut satavuotista unta. Ilma oli raskasta, paksua, kylmää ja pysähtynyttä, ja takan vieressä olevassa nukkekodissa päivällispöytä oli katettu juhlavieraille jotka eivät koskaan saapuisi.

Paluu Rivertoniin vie  lukijan 1920-luvun englantilaiseen kartanomiljööseen ja 1990-luvun Lontooseen. Kirja  on tarina rakastamisesta, murhasta, valheista, vaikenemisesta ja salaisuuksista sekä kertomus Hartfordien ja Luxtonien  perheistä. Se on murtuvan luokkayhteiskunnan kuvaus, peribrittiläisen yhteiskunnan ajankuva uuden ja vanhan ajan rajapinnassa. Siitä huokuu Evelyn Waughin Mennyt maailma ja Mary S. Lovellin  Mitfordin tytöt.  Grace kuvaa Rivertonin kartanon elämää ja palvelijoiden arkea ja etenkin kartanon tytärten Emmelinen ja Hannahin elämänkulkua.

Kesällä 1924 Rivertonin kartanossa on juhlat, joissa on hetkensä.

Uskomatonta: olemme keskikesän juhlissa. Hannahin kiinalaiset lyhdyt välkehtivät pimeässä. Orkesteri soittaa jazzia, klarinetti kiljahtelee. Iloiset ihmiset tanssivat charlestonia...

 Grace katsoo valmista elokuvaa ja havahtuu kovaan pamaukseen, kun kahden kuvankauniin sisaren silmien edessä sodasta palannut runoilija Robbie Hunter ampuu itsensä filmin lopussa Rivertonin järvellä.  Grace ei huolestu nukahtamisestaan, ja vaikka elokuvan loppu lipui häneltä ohi, niin hän tietää, ettei se mennyt noin. Myös Gracen äidin hautajaisissa oli läsnä sivullinen. Grace puhuu tarinansa tyttären pojalleen, sillä Marcus on perheen kirjailija. En voi mitään ajatukselle, että sivustaseuraajan oma tarina oli ollut jopa mielenkiintoisempi.

Paluuta  Rivertoniin on luettu blogeissa ahkeraan, sillä se on ilmestynyt jo 2011.  Siksi en liitä tähän linkkejä. Kate Mortonin Paluu Rivertonin on viehättävä lukukokemus, joka maistuu kesällä. Siinä on goottikirjallisuudet elementit: kartano, sukusalaisuudet, syntyperät ja menneisyys. Paluu Rivertoniin on kiehtova matka menneisyyteen. Ihastuin kirjan kanteen, mutta tarina oli enemmän kepeähkö kuin sen enempää. Odotan seuraavan Mortonin lukemista innokkaana. Bazar on minulle kustantajan vieraampi, mutta mieluinen yllätys.

Kate Morton  Paluu Rivertonin

Bazar Kustannus 2011.  Kotikirjasto