Pertti Ranta Villit vihreät kaupungit - Suomen kaupunkikasvio

Pertti Ranta Villit vihreät kaupungit - Suomen kaupunkikasvio
Vastapaino 2016. Toinen painos.


Kiinnostuin kirjasta sen aiheen takia, sillä kaupunkiekologia on innostava aihe. Kotikirjastossani on varmasti tarpeeksi botaniikan kirjoja ja kasvioita, mutta kyllä yksi lisää mahtuu. Tässä ei varmasti ole yhtään lajia, jota en tuntisi, olisi nähnyt ja useimmat olen valokuvannut.

Kasvien lajintuntemus on vähentynyt, kun perinteisistä koulukasvioiden keruusta luovuttiin. Digikuvauksen myötä jokaisen olisi varmasti kiva nimetäkin kuvatut lajit muutenkin kuin kukkanen 1, 2 jne. Retkeilykasvio ja sen 4. painos on tietenkin se, johon nojaamme nimistöä käytettäessä. Se on kuitenkin hankala käsikirja maallikolle kasvien lajimäärityksessä. Kaupunkikasvio värikuvineen on kasveja vähemmän tuntevalle erinomainen lisäapu.

Kaupunkikasvio on aiheeltaan selkeärajainen. Kirjan perustana ovat hyvät kuvat ja nimenomaan valokuvat. Aihe on tarpeeksi laaja, jotta yhteen lajiryhmään rajaaminen on perusteltua. Itse en pidä piirroskasvioista tällaisessa yhteydessä. Kasvioppaan kuvat eroavat blogikuvista. Kuvien on tuotava esiin lajin habitus ja elinympäristö. Kasvista on saatava kokonaisvaltainen käsitys.

Olen itse opiskellut kasvit perinteisesti kuivanäytteistä ja en pidä nykyistä nettiopiskelua minään. Syvennetty lajintuntemustentti järjestettiin virallisena tenttipäivänä eli kuka tentti mitäkin, mutta isossa luentosalissa oli oma rauhansa nipunkin kanssa. Oli ihana saada pinkka kasveja eteen ja nimetä ne. Keräsin myös kasviherbaarion kasvitieteen syventävissä opinnoissani. Olen opettanut yliopiston kasvitieteen kenttäkursseilla, tehnyt alueellisia kasvillisuusinventointeja, joten voin sanoa tuntevani kasvit hyvin. Loppujen lopuksi kasvit oppii vasta maastossa.

Teoksen mukaan suomalaisessa kaupungissa kasvaa noin tuhat kasvilajia. Meillähän on myös kaupunkikasvioita, kuten Helsingin kasvit : Kukkivilta kiviltä metsän syliin (Kurtto & Helynranta1998), Vantaan luonto – kasvit (Ranta & Siitonen 1996) ja Oulun kasvit – Piimäperältä Pilpasuolle (Kalleinen, Ulvinen, Vilpa & Väre 2005). Tämän takia kirjassa hyödynnetään esimerkkikaupunkeina Helsinkiä, Vantaata, Tamperetta ja Oulua. Kaupunkirakenteen mukaan kirjassa on jaoteltu kolme vyöhykettä: kivikaupunki, muutoskaupunki ja viherkaupunki.

Kirja on suunnattu kaupunkiekologiasta kiinnostuneille kaupunkilaisille. Kirja ei ole määrityskirja sanan varsinaisessa merkityksessä, erinomaisia määrityskirjoja on saatavilla runsaasti muutenkin. Kirjan tarkoituksena on lisätä kaupunkilaisten ekologista lukutaitoa ja auttaa ymmärtämään omaa ympäristöään.

Kirjan alussa on historiallinen katsaus. Nojaamme kasvien historiasta kirjoittaessamme Turun Akatemian lääketieteen professori Elias Tillandzin (1640–1693) julkaisemaan luetteloon Turun seudun kasveista. Kirja oli ensimmäinen kuvitettu kasvio koko Ruotsin valtakunnassa. Tähän kasvioon viitataan yhä kasvitieteellisissä teksteissä. Siinä on mukana myös ensimmäisiä suomenkielisiä kasvien nimiä.


Millä menetelmällä kasveja kartoitetaan? Ruutumenetelmä on vakiintunut kartoituksessa niin Suomessa kuin muualla. Ruutumenetelmässä ruutuja on helppo vertailla keskenään, ruudut ovat yksiselitteisiä, ruuduista saa erilaisia teemakarttoja (lajien levinneisyydestä, alkuperästä), kartoitus voidaan toistaa. Luonnossa ei ole neliönmuotoisia metsiä, järviä ja soita, joten menetelmää luonnehtii keinotekoisuus. Myös luonnolliset maankäytön yksiköt eli biotooppilaikut olisi potentiaalisia tai yhdistettävissä edelliseen, mutta moninkertaistaisivat työn.


Kartoituksessa pyritään selvittämään, mitä kussakin ruudussa kasvoi, arvioidaan yleisyys ja runsaus ja liitetään kasvupaikkakoodi. Esiintymisen runsauden perusteella kasveja luokitellaan uhanalaisiin tai elinvoimaisiin. Kasvit sopeutuvat kaupunkiympäristöön hyvin tai huonommin. Esimerkiksi sarojen (Carex) suku on suhteellisen runsas meillä. Kaupunkiekologisessa tutkimuskirjallisuudessa saroja pidetään kaupunkipakoisina eli urbanofobisina lajeina. Luepa kirjasta sarojen esiintymisestä meillä. Merenrantakaupungeissa tavataan enemmän saralajeja kuin sisämaakaupungeissa.


Stadin kasvattina olen asunut ydinkeskustassa, joten suhteeni kaupunkiluontoon on sen ymmärtävä ja sen havaitseva. Katujen halkeamat, junaratapuisto (baanan varrella), vihreät keitaat Lapinlahti ja Hietaniemi ja likeiset Ruoholahden villat olivat omaa kaupunkiluontoani. Kasvit valtaavat kaupungin viimeistä asfaltinrakoa myöten. Kevään keltaiset leskenlehdet ilahduttavat meitä viestillään. Satoja muita kasveja esiintyy työmatkan ja kauppareissun varrella, lähimetsässä, puistossa, pihassa, bussipysäkillä, koirapuistossa ja radanvarressa. Jos kiinnitämme huomion kasveihin, niin yllätymme niiden runsaudesta.


Kirjassa esitellään yli neljäsataa kaupunkiympäristöjen kasvilajia kuvineen. Monen kaupunkikasvin tarina on kertomisen arvoinen. Kasvien alkuperä on huikeaa luettavaa. Meillä on niukasti kotoperäisiä eli endeemisiä lajeja. Luontomme on nuorta, sillä kaikki kasvimme ovat saapuneet tänne jääkauden jälkeen. Meille jääkauden jälkeen omin avuin levinneitä lajeja kutsutaan alkuperäisiksi ja suomalaisissa kaupungeissa niitä on esimerkiksi Helsingissä 40 %, Vantaalla 53 %, Tampereella 56 % ja Oulussa 62 %.


Arkeofyytit eli muinaiskasvit on hyvä käsite omaksuttavaksi. Ne ovat ihmisen mukana tulleita tai tuomia kasvilajeja. Suomessa ja muissa Pohjoismaissa muinaistulokkaiksi luetaan ennen vuotta 1600 saapuneet lajit. Rajanveto näiden välillä ei ole aina yksinkertaista. Kasvi voi olla alkuperäinen Etelä-Suomessa ja muinaistulokas pohjoisempana. Vuoden1600 jälkeen kasveja kulkeutui ihmisen mukana enemmän. Näitä kutsutaan uustulokkaiksi eli neofyyteiksi. Niitä saapui liikenteen, aluksi laivojen mukana (laivojen painolastikasvit) ja sittemmin rautateiden kautta (idästä). Satamat, ratapihat, myllyt, joutomaat ja kulkuväylät ovatkin mielenkiintoisia runsaudensarvia. Kaatopaikkojen merkityksestä kasvilajien esiintymiseen olisi myös hyvä huomioida. Koristekasvien yhteydessä puhutaan viljelykarkulaisista tai viljelyjäänteistä.


Kirjassa esitellään myös kasvistollisesti erityisen kiinnostavia kaupunkiympäristöjä (mm. Porvoo, Suomenlinna, Ruissalo, Pispala) ja urbaaneja erikoisuuksia. Villit vihreät kaupungit on erinomainen opas lähiluontoon.

Laitan omat kuvat tekstin loppuun. Tässä kaupunkina on Porvoo.

Corydalis nobilis Jalokiurunkannus Yleinen kirkkotorin ympäristössä

Porvoonjoki 

Vanhan kaupungin kuja

Linnanmäki

Maarin muinaissatama

 Porvoonjoki

Kuuliainen sanankuulija menossa kirkonmenoihin sunnuntaina
Huomaatko, kuinka kasvillisuutta on mukulakivien väleissä.

 Länsiranta

PS. Tuon seuraavaksi kirjan Jättiputkesta citykaniin.  Se on myös uutuuskirja ja erittäin tärkeä kirja. Erityisesti kotipuutarhuri joutuu miettimään suhtautumistaan ns. vieraslajeihin. 

Ari-Pekka Huhta Talventörröttäjät

En ole innostunut laisinkaan kesäkuvista, joten päädyin tuomaan muutaman kirjan iloksenne.
Ensimmäisena esittelen kirjan talventörröttäjistä.

 Lähde talven kasviretkelle!

Ari-Pekka Huhta työskentelee yliopisto-opettajana Turun yliopiston biologian laitoksella. 

Kasvit talviasuissaan on kiva aihe. En ole paljon harrastanut kasveja talviasuisina, eniten olen kuvannut havupuita. Talvidendrologiaan olen joillain kursseilla tutustunut, mutta enemmän se on koskenut puiden ja pensaiden runkoja ja hedelmyksiä. Oma kotitie on itselläni hyvä aloituskohde kasvien tarkkailuun vähälumisina talvina. Tutulla kasvupaikalla on jokin käsitys potentiaalisista kasvilajeista ja toisaalta kohteen lajisto on mielenkiintoinen vanhan asutuksen takia.  Edes lupiinit tai kurttulehtiruusu eivät majaile tällä tiellä.

Talviasuisten heinien ja ruohojen tunnistamiseen tarkoitettu teos vaikuttaakin jo haasteellisemmalle. Syksyn lehtien värikirjo keltaisesta leiskuvan punaiseen on hävinnyt. On vain lumen päällystämiä harmaita ja ruosteisia varsia, sarjoja, mykeröitä, viuhkoja ja huiskiloita. Jos hajotat talviasuisen hedelmän, saatat löytää sen sisältä siemeniä, joiden värit ja muoto ovat mitä ihmeellisempiä: harmaita, mustia, kellertäviä, ruskeita punertavia, suuria, pieniä, litteitä, pyöreitä, kurkkumaisia, nystypintaisia, sileitä, siivekkäitä, sukasellisia jne.

Huhdan Talventörröttäjät-kirja johdattaa havainnoimaan niitä lukuisia kasveja, jotka kurottavat kuivuneet vartensa ja kukintonsa siemenineen lumenpinnan yläpuolelle. Teoksessa esitellään 72 yksityiskohtaista laji- tai sukukuvausta. Useimmat esiteltävät lajit viihtyvät aivan lähiluonnossa. Kasvien tunnistaminen helpottamiseksi esiteltävät lajit esitellään kasvupaikoittain. Kasvupaikkoina ovat mm. joutomaat, rannat, niityt ja metsät. Itselleni tutuimmat habitaatit ovat olleet kedot, niityt, kulttuuriympäristöt, perinnemaisemat ja pohjoisen suot.  Alun johdannossa on 33 kuvaa lajeista, joista ei ole tarkempaa lajikuvausta. Samoin kirjan lopussa on pikkukuvia kukinnoista, hedelmistä ja siemenistä, joista 98 lajia on sellaisia, joita ei ole lajikuvauksissa. Tauluissa 22-23 on esitetty siementen tunnistuskaavio Suomen luonnon tyypillisimmille talventörröttäjille. 

Kasvupaikka antaa usein ensimmäisen vinkin lajista. Talventörröttäjiä tunnistetaan kiinnittämällä huomio kasvien yleisvaikutelmaan, kokoon, kasvutapaan ja muotoon sekä varren ulkonäköön, kukinnon muotoon, lehtien ja kukkien jäänteisiin sekä hedelmän muotoon. Hedelmä on kypsynyt sikiäin ja mikä tahansa sitä ympäröinyt kasvinosa, jonka sisällä on siemen tai siemeniä. Jotkut lajit ovat hankalia määriteltäviä kesälläkin, joten talvi ei ainakaan tee helpommaksi hierakoiden, horsmien tai heinien toisistaan erottamista.  Jätän hierakat kesälläkin oman onnensa nojaan. Toki paljon auttaa, jos ennestään tuntee kasvit kesäisessä ilmiasussaan. Kasvupaikan jälkeen kannattaa aistia murskatun kasvinosan tuoksua (savu, aromaattinen, lääkemäinen ym.). Sarjakukkaisia ei saa maistella, koska osa niistä on tappavan myrkyllisiä ja ne ovat sitä talvellakin. Sen sijaa heinäkasveilla maistelusta voi olla apua (esim. kumariini).

Kirjassa kerrotaan myös talventörröttäjien elintavoista. Talventörröttäjiksi kutsutaan ruohovartisia kasveja, joiden kuolleet osat säilyvät pystyssä läpi syksyn viimojen pitkälle talveen, jopa seuraavaan kasvukauteen asti. Kasvitieteellisin termein määriteltynä talventörröttäjät ovat talvisiementäjiä, joiden siemenistä ainakin osa varisee vasta talvella. Kevättalvinen hankikanto onkin mitä parhain leviämistie ja siksi lumettomista talvista on haittaa kasvin leviämiselle. Toki pikkulinnut ovat keksineet hyödyntää osan talventörröttäjien siementuotannosta. Suomen kasvistosta talvisiementäjiä on parisensataa lajia, mutta vain osa näistä levittää siemenensä yksinomaan talvella. Erityisen runsaasti ruohovartisia talvisiementäjiä on kohokkikasvien, ristikukkaisten, sarjakukkaisten, naamakukkaisten ja asterikasvien heimoissa. Näyttäviä ja kookkaita ruohovartisia talvisiementäjiä ovat ohdakkeet, takiaiset, kaunokit, pujo, koiranputki, nokkonen, pietaryrtti, osmankäämi sekä hierakat. Järviruo’on lisäksi heinäkasvien heimosta helpommin tunnistettavia ovat kastikat, ruokohelpi ja rantavehnä.

Monivuotiset kasvit selviävät talven yli ruusukkeiden tai maanalaisten juurakoiden avulla, osa talvehtii vihreinä lumen alla. Kasvit voidaan jakaa ryhmiin niiden talvehtimistavan mukaan. Ilmitalvehtijoilla eli fanerofyyteillä silmut tai talven yli vihreinä säilyvät lehdet sijaitsevat korkealla maanpinnan yläpuolella. Fanerofyyttejä ovat puut ja pensaat. Matalatalvehtijat eli kamefyytit ovat kasveja, joiden silmut tai talven yli säilyvät lehdet sijaitsevat lähellä  maanpinnan tasoa, kuitenkin selvästi sen yläpuolella.  Kamefyyttejä ovat varvut sekä ainavihannat ruohot, kuten talvikit. Puolipiilijöiden eli hemikryptofyyttien silmut talvehtivat aivan maanrajassa ja piilotalvehtijoiden eli kryptofyyttien puolestaan maan sisällä. Vielä puhutaan terofyyteistä, joilla tarkoitetaan siemeninä talvehtivia yksivuotisia kasveja.

Kasvientuntemus huonontui, kun kouluissa luovuttiin kasvien keräämisestä, mutta nyt siihen on palattu uusin vapaaehtoisemmin keinoin esimerkiksi nettikasvion osalta.            
    

                

Talventörröttäjissä on tunnistamisen helpottamiseksi talvikuvan rinnalla myös kesäkuva.
Talventörröttäjät –kirja palvelee sekä aloittelevaa että pidemmälle ehtinyttä harrastajaa.

Olet tehnyt upean kirjan AP!

Ari-Pekka Huhta  Talventörröttäjät

Vastapaino 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.