Johan Bargum Novelleja 1965-2015

Johan Bargumin (1943) esikoisteos ilmestyi viisikymmentä vuotta sitten. Juhlavuoden  (2015) kunniaksi Teos  julkaisi  kokoelman Novelleja 1965-2015, jossa on mukana kaksi ennen julkaisematonta novellia (Jouluaatto ja Huvila myytävänä) sekä yksi aiemmin suomentamaton novelli esikoiskokoelmasta Svartvitt (Ensimmäinen, keskeneräinen). 

Bargumin kertomuksissa matkataan ja hyvästellään, avioliittojen kulissit repeilevät, elämänpettymykset koettelevat, muistot elävät ihmisten elämässä, sillä niistä ei pääse eroon.  Lähdöt, hyvästit, erot ja kohtaamiset tuovat ihmisiä yhteen ja erottavat. Kaikkea ei kerrota, sillä lukijalle jää oma osuutensa tulkita kertojien havainnointia. Bargumin teksti on tiivistä, kaunista, älykästä ja usein yllätyksellistä, joskus absurdista. 

Hän puristi pienen sormikkaansa käsiinsä. Hän ei uskaltanut avata silmiään, koska ei ollut varma, oliko auringonsilta vielä jäljellä, hän ei ollut varma, oliko sitä ylipäänsä ollutkaan. Mutta hän tiesi, ettei hän koskaan enää, ei edes viimeisen rahisevan kaiutinäänen kaikuessa käsittäisi niin luita ja ytimiä myöten, että miten sitä riehuisi ja rehkisikin ja surisi ja raivoaisikin, siitä ei ollut mitään hyötyä.

(Novellissa Auringonsilta)

Novelleissa kohtaavat eri-ikäiset kulkijat, jotka ovat eri elämäntilanteissa tai elämänkaaren eri vaiheissa. Novelleissa katsotaan asioita niin lapsen, aikuisen kuin ikääntyvän silmin. Hyvin usein ihmissuhteet ovat jotenkin vinksallaan ja ihmiset estyneitä tai yksin ja yksinäisiä.  Ihmisten sisuksiin on padottu kaunaa, pidättyvyyttä ja tukahdutettuja tunteita. Aika patoaa liikaa kerrostumia ihmisten keskinäisiin suhteisiin, jotta syntyneitä solmuja osattaisiin avata.

Hetken tunnen itseni merkillisen vapaaksi, tiedäthän, niitä tilanteita jolloin kuvittelee voivansa valita vapaasti ja kaikki ikään kuin seisahtuu. Nyt tai ei koskaan. Lähteä tai jäädä. Nousta laivaan tai jäädä laiturille. Tässä on elämäsi, sinä itse päätät. Vaikka näin yksinkertaista se on harvoin.

(Novellissa Hoitotäti)

Kokoelmassa on 23 novellia, jotka ovat ilmestyneet seuraavissa kokoelmissa Svartvitt (1965), Kotieläimiä (1986), Matkoja (1988), Charlie Boy (1995) ja Jäähyväisiä (2003). Bargum on minulle tärkeä, valitsin tämän kirjan viime vuoden parhaimmaksi kirjaksi Ullan Luetuissa kirjoissa, jossa voin itse määritellä periaatteet. Minulle riitti, että teos ilmestyi vuonna 2015. Olen blogiaikanani kirjoittanut Syyspurjehduksesta ja Syyskesästä.

Sen ainoan kerran kun enää kohtasimme, muistatko, Teneriffalla kolmekymmentäneljä vuotta sitten; eikö ollut hassu yhteensattuma? Sattuma on tärkeämpi tekijä elämässämme kuin ikinä ymmärrämmekään. Harriet oli muuttanut pois puoli vuotta aikaisemmin. Se oli temmannut minulta jalat alta, se oli iskenyt kuin lekalla päähän, se oli ollut kuin salama suoraan sydämeen. En tiennyt, että pimeys voikin olla niin musta.

(Novellissa Huvila myytävänä)

Minulle Bargum, Pettersson, Sandström, Haahtela ja Rinnekangas muodostavat miehisen suosikkiviisikkoni. Bargumin novellit paikantuvat usein Helsinkiin, vaihtuviin osoitteisiin, kahviloihin ja kaupunginosiin. Osa kirjan novelleista oli ennestään tuttuja. Esimerkiksi Jäähyväiset olen lukenut useamman kerran. Bargumin tekstit koskettavat lukijaa ja ne jäävät viipyilemän pitkäksi aikaa mieleen.                  

                 

Johan Bargum Novelleja 1965-2015

Suomentajat Rauno Ekholm ja Marja Kyrö

Kustannusosakeyhtiö Teos, 2015. Kiitoksin

Myös Kaisa Reetta on lukenut tämän kokoelman.

Johan Bargum Syyskesä & Syyspurjehdus

Johan Bargum on suomenruotsalainen kirjailija. Hän on julkaissut romaaneja, näytelmiä ja lastenkirjoja jo viidenkymmenen vuoden ajan. Alkuperäisteos Sensommar ilmestyi vuonna 1993. Teoksen on suomentanut Rauno Ekholm.

Bargumin Syyskesä sopii erinomaisesti omaan Talven lukuhaasteeseeni. Tällä hetkellä kaipaan intensiivistä tekstiä, ja vastaavasti kartan tiiliskiviä tai juonellisia tarinoita. Joulun jälkeen on taas erilaisten tarinoiden aika. Haluan paneutua tekstiin ja siihen viimeaikoina lukemani Johan Bargumin, Joel Haahtelan, Per Pettersonin ja Peter Sandströmin teokset ovat tarjonneet erinomaisen mahdollisuuden.

Syyskesä on perhetarina, veljesromaani ja psykologinen romaani ihmissuhteista ja niiden vaikeuksista. Tapahtumien miljöönä on Vidarnäsin huvila Sipoon saaristossa.

Kirjan kertoo Olle, Olof Axelsson toinen veljeksistä. Veljesten äiti, Gertrud Axelsson tekee kuolemaa ja halua kuolla rakkaalla sukuhuvilalla saaristossa, jonne myös läheiset ihmset kerääntyvät. Toinen veljeksistä, Carl Axelsson, tulee paikalle San Franciscosta puolisonsa Klaran ja kahden poikansa, Sebastianin ja Samin kanssa. Miljöönä on Sipoon saariston merenrantavilla.

Veljekset Olof ja Carl kohtaavat toisensa pitkästä aikaa, sillä kymmeneen vuoteen he eivät ole toisiaan tavanneet. Taustalla häilyvät tukahdutetut tunteet, sillä veljesten keskinäinen suhde on rikkonainen. Äidin suhde poikiinsa on epätasa-arvoinen. Veljekset ovat kilpailleet keskenään sekä äidinkin rakkaudesta tai heidän ei ole tarvinnut kilpailla jälkimmäisestä, koska se langennut heidän osalleen epätasaisena. Yhtä lailla Carlin poikien erilaisuus on havaittavissa. Isä on kuollut aikoja sitten eli läsnä on vain Tom-setä.

Odotamme Erottajan apteekin nurkalla valojen vaihtumista vihreiksi. Hän vilkaisee minua, mutta en uskalla kohdata hänen katsettaan, olen varma, että se mitä tapahtuu näkyy kasvoissani: olen valahtamassa ulos kotelostamme; olen molskahtamassa suin päin todellisuuteen; häipyä veljensä morsiamen kanssa, voihan helvetti.

Bargumin kieli on kaunista, kerronta hyvin eleetöntä, hyvin hiottua, mitään turhia väljähtyneitä tai pitkittäviä lauseita ei ole. Takaumien avulla viivähdetään menneessä, joka on näkyvästi läsnä nykyhetkessäkin, jos sen vain tohtisi nähdä. Väärään aikaan väärässä paikassa tapahtuva keskustelu repii totuuden menneisyydestä. Äidin viimeinen tahto ei muuta mitään, vaikka Tom-setä silotteleekin vääristymää. Syyskesässä on sivuja vain 124, mutta se sisältö on valtavan paljon laajempi.

Enkä minä voinut kuin ottaa Klaran sanat todesta: minä tunsin itseni hölmöksi. Se tuntui sillä hetkellä riittävän. Ehkä se tarkemmin ajatellen on juuri se tunne, jonka kohtalo on suonut meille, juostessamme lyhyttä juoksuamme, hengästyneinä ja hikisinä, unohduksesta unohdukseen.

Luin äskettäin Sandströmin Valkean kuulaan, joka oli nostalginen ja melankolinen, ja tässä Syyskesässä on sama tunteiden surusävy. Bargum jättää asioita auki, ladaten mahdollisuuksia. Päästessäni kirjan loppuun, olisin halunnut aloittaa sen alusta.

Johan Bargum Syyskesä
Tammi. Kotikirjasto





Johan Bargum Syyspurjehdus
Alkuperäisteoksen Seglats i september on suomentanut Marja Kyrö. Luin Johan Bargumilta toisen kirjan heti Syyskesän jälkeen. Pidin Syyskesästä enemmän, koska se oli selkeämpi tarina. Syyspurjehdus vei enemmän aikaa ja vaatii kertaamista. Mietin kirjoittamistani, että mitä ihmettä voin sanoa kirjasta. Niin moni on lukenut sen, että voin toistella vain samoja asioita, sillä kirjassa monet asiat jäävät avoimiksi ja lukijan tulkittaviksi.

Kirjan teemana on rakkaussuhde, kuolema, konfliktit ja kenties rikoskin. Miljöönä on saaristo ja tapahtumapaikkana vene. Keskeistä on menneisyys. Keskeisin henkilö ei ole kirjan kertojista kumpikaan.

Kaksi iäkästä miestä lähtevät purjehtimaan eräänä syyskuisena päivänä. Olof ja Harald eivät ole vieraita toisilleen, mutta ei liene kovin monia syitäkään, että he lähtisivät yhdessä yhtään minnekään. Menneisyys on yhdistänyt heitä, mutta se on myös erottanut heidät. Menneisyys hiertää miesten suhdetta. Elin on nainen, joka on ollut kummankin miehen vaimo ja joka nyt on kuollut. Hän suistui autolla Rajatorpantiellä, mutta miksi hän oli tuolla, sitä kukaan ei tiedä. Eliniä ja Haraldia yhdisti katolisuus, mutta tämän tematiikka jää ohueksi, vaikka avioero peilaa sitä eli kuinka se vaivaa niin Eliniä kuin Haraldia. Elin yrittää jopa palauttaa entisen. Olofille Elin on elämän keskipiste, kun Haraldille se on työ.

Minun olisi pitänyt sanoa ei heti alussa. Mahdotontahan se oli. Piinatun ja hämmentyneen ihmisen kuvitelmia. Ehdotus oli järjetön.

Kirja jakautuu kahteen osan. Aluksi Olof kertoo tarinaa rikoskomisariolle. Olof on mies, joka palasi kotilaituriin. Olof kertoo Haraldin soittaneen perjantaina ja ehdottaneen purjehdusta. Veneestä löytyy pistooli, jossa on molempien miesten sormenjäljet. Toisen osan kertoo Harald repusta löytyneen kirjeen avulla. Harald kirjoittaa kaikesta eri version. Haraldilla aika on lopussa, sillä häntä kalvaa sisältä vääjäämätön kuolema.

Oliko hänen tarkoituksensa tällä syyspurjehdusreissulla laskea kuula minun kallooni, hyvitykseksi kenties, viime hetken kostoksi, nyt kun hänellä itsellään ei ollut enää mitään menetettävää?

Meri, saaristo ja majakka tuivertavat ihoani. Meri on kirjan elementti ja se on myös minun, olen meri-ihminen. Tiedän, kuinka meri eristää ja sanelee saarella pysymisen. Se toinen todellisuus, joka ei virity kuvitelmissa. Tiedän, mitä on taistella syysmyrkyssä ja varoa sotkeentumasta kalastajien verkkoihin.

Kuka rakasti ketä, mikä oli lainan hinta, mihin toinen purjehtija katosi, kostiko toinen kuoleman takaa, tekikö hän ansan, maksoiko hän velkansa? Tarina hukuttaa lukijan kysymystulvaan.

Elin sanoi kerran majakoista niin kauniisti, että ne ovat olemassa aina kun joku tarvitsee niitä ja että ne ovat olemassa, vaikkei kukaan niitä tarvitsisikaan.

Olen viehättynyt Bargumin ilmaisusta ja aion tutustua hänen tuotantoonsa enemmänkin. Bargum kirjoittaa eleettömästi, sanoja tuhlaamatta. Pidän aina vain enemmän teoksista, joissa pystytään tiiviiseen ilmaisuun, minimalistiseen kerrontaan.

Johan Bargum Syyspurjehdus
Tammi 2012. Kotikirjasto