Jeffrey Eugenides Naimapuuhia

Jeffrey Eugenides Naimapuuhia

Alkuperäisteos: The Marriage Plot 2011

Suomentaja: Arto Schroderus

Otava 2012, Otavan kirjasto. Kotikirjasto.

Olen kirjoittanut aiemmin blogitekstin Jeffrey Eugenideksen teoksista Middle sex ja Virgin suicides. Naimapuuhista kirjoittaminen ei ole helppoa, sillä kirja on minulle läheinen, pidän siitä niin kovasti. Mutta syksyn uutuusähkyssä on pakko pitää breikki Eugenideksen ja Toni Morrisonin seurassa. En iloitse tiiliskivistä, mutta Naimapuuhien sivut eivät tunnu liiallisilta, vaikka niitä onkin kertynyt teokseen peräti 509 sivua. Teoksen englanninkielinen nimi, The Marriage Plot, on hyvä, sillä se johtaa ajatukset heti aiheeseen. Sen olisi voinut säilyttää meilläkin. Naimapuuhien kirjallinen koti on lukijalle tuttu ja läheinen.

Kirjallisuudenopiskelija Madeleine Hanna on valmistumassa ja tekee yliopistossa tutkielmaa 1800-luvun viktoriaanisen ajan englantilaisista avioliittoromaaneista.  Teoksen intertekstuaalinen ote on vahva. Madeleinen rakkaita kirjailijoita ovat Edith Wharton, Henry James, Charles Dickens ja George Eliot, unohtamatta myöskään Brontën sisaruksia ja Jane Austenia.

ENSINNÄKIN KAIKKI NÄMÄ kirjat. Tässä olivat hänen Edith Whartoninsa, eivätkä romaanit olleet nimen vaan julkaisuvuoden mukaisessa järjestyksessä; tuossa koko Modern Libraryn Henry James -sarja, jonka hän oli saanut lahjaksi isältään 21-vuotissyntymäpäivänään; myös koirankorvilla olevat kurssikirjapokkarit jotka hän oli lukenut collegessa; paljon Dickensiä, nokare Trollopea ja mahan täydeltä Austenia, George Eliotia ja hirmuisia Brontën sisaria.

Tarinassa eletään 1980-luvun opiskelijaelämää Brownin yliopistossa, seksuaalisen vapautumisen, mielenterveydellisten ongelmien ja oman aikuistumisen puristuksessa. Valmistumisen jälkeisessä ajassa haetaan omaa paikkaa elämässä.

Madeleine tempautuu myös omaan rakkaustarinaansa ja modernin kolmiodraaman kierteisiin. Madeleinen mielestä biologian opiskelija Leonard tuntuu sydämen valitulta. Suhteesta muodostuu syvällinen ja kipinöivän eroottinen. Karismaattisen Leonard Bankheadin elämää vaikeuttaa kaksisuuntainen mielialahäiriö. Madeleinen ja Leonardin suhde on sairauden takia kiemurainen.

Leonardin kanssa seurusteleminen oli niin kuin olisi jutellut syvällisiä koko ajan. Aina kun Madeleine oli Leonardin kanssa, Leonard antoi hänelle koko huomionsa. Leonard ei tuijottanut häntä silmiin tai tukahduttanut häntä niin kuin Billy mutta antoi ymmärtää olevansa läsnä. Hän ei juuri tarjonnut neuvoja. Kuunteli vain ja mumisi rauhoittavasti.

Mitä enemmän Leonard vetäytyi, sitä enemmän Madeleine huolestui. Mitä epätoivoisemmaksi hän tuli, sitä kauemmas Leonard vetäytyi. Hän meni kirjastoon tekemään avioliittojuonta koskevaa tutkielmaansa, mutta seksifantasioille otollinen ilmapiiri – katseyhteydet lukusalissa, kutsuvat kirjahyllyt – saivat hänet kaipaamaan Leonardia epätoivoisesti.

Kilpakosijana tarinassa on uskollinen ystävä ja uskontotieteen opiskelija Mitchell Grammaticus, joka uskoo puolestaan, että hänet ja Madeleine on tarkoitettu toisilleen. Valmistumisen jälkeen Mitchell etsii itseään maailmalta ja uskon asemilta yrittäen saada Madeleinen mielestään.

Kun Madeleine oli syöksynyt kahvilasta ulos, Mitchell oli jäänyt pöytään lamaantuneena katumuksesta. Heidän sovintonsa oli kestänyt kokonaista kaksikymmentä minuuttia. Mitchell oli lähdössä Providencesta samana iltana ja muutaman kuukauden kuluttua myös maasta. Mistä sen tiesi, milloin hän näkisi Madeleinen seuraavan kerran, jos milloinkaa

Opiskeluelämä, lukusalit, seminaarit ja yliopistomiljöö ovat mieluinen kehys tarinalle ja otollinen paikka rakastua. Kampuselämä tulee likelle ja pidän siitä, koska olen käynyt itse kampusmaisen yliopiston. Muutenkin ajankuva kiehtoo, koska olen itse opiskellut 80- ja 90-lukujen vaihteessa. Mietin Eugenideksen kykyä tunkeutua naisen mieleen, kirjoittaa rakkaudesta, siten, että tuo kaikki hapuilu, epävarmuus, kärsimys, tuskaisuus on alastomana ja paljaana käsin kosketeltavana. Tunteiden vuoristoradassa on kiivas kulku. Sivun 479 vaiheisuus hämäsi minua, kuulua kakkosvaiheeseen. Höh! Yksi puuttuva kirjain siirtää toiseen vaiheeseen.

Naimapuuhia on kirjallisten viittausten runsaudensarvi. Se on ihana, kepeä ja täydellinen kirja, sillä se ihastuttaa, rakastuttaa ja pakahduttaa mielen.  Madeleinen pitäisi hallita asioita, joihin hän ei pysty.  Tarinaan mahtuu huolta, murhetta ja epätoivoa. Olisin voinut kirjoittaa tämän blogitekstin jo paljon aiemmin, mutta minussa eli viha-rakkaussuhde kirjaan, olin lukenut sen pokkarina, jota inhosin. Vasta eilen löytäessäni uudenkarhean kirjan saatoin  naputella tämän blogiini.  Naimapuuhia on älykäs rakkausromaani koomisesta nimestään huolimatta.

Blogeissa toisaalla: Lumiomena, Sara, Liisa, Sabinan knalli

Jeffrey Eugenides Virgin Suicides - Kauniina kuolleet

Jeffrey Eugenides Virgin Suicides - Kauniina kuolleet

Alkuperäisteos Virgin Suicides, 1993

Suom. Juhani Lindholm

Otava, 2003. Kotikirjasto.

Aethusa cynapium hukanputki

Eugenidekseltä on suomennettu kolme teosta Virgin suisides –Kauniina kuolleet  (2003), Middlesex (2003) ja Naimapuuhia (2012). Virgin suicides on myös elokuvana, jonka on ohjannut Sofia Coppola.  Elokuva on hyvä, mutta minua haittasi perheenäidin roolissa Kathleen Turner, sillä en saanut sopimaan häntä tiukan, uskonnollisen äidin rooliin. Tämä on minun ihan ikioma ongelma, sillä en arvostele Turneria taitoja.

Tarinan ajankuvana on 1970-luku ja miljöönä on Michiganin esikaupunki. Kirjan teemoina ovat nuoruus, teinit, muistaminen, viattomuus ja uskonnollisuuden vaikutus perheessä. Virgin Suicides on hieman unenomainen kertomus viidestä Lisbonin sisaruksesta. Cecilia, Lux, Bonnie, Mary ja Therese tekevät kukin vuorollaan itsemurhan. Tämän voi kertoa, koska tämä kerrotaan kirjan ensimmäisillä riveillä.

Sinä aamuna, kun viimeinen Lisbonin tyttäristä teki itsemurhan - kyseessä oli Mary, ja hän teki sen unilääkkeillä kuten Therese aikaisemmin - ambulanssimiehet tiesivät täsmälleen, missä heidän talossaan säilytettiin veitsiä, missä sijaitsi kaasu-uuni ja missä oli se kellarikerroksen kattoparru, johon saattoi sitoa hirttoköyden.

Virgin suidides kulkee niin menneessä kuin nykyhetkessä. Naapuruston pojat lumoutuivat Lisbonin perheen teinitytöistä. Romaanin kollektiivisena kertojana toimivat nämä naapurin pojat, jotka puhuvat Lisbonin tytöistä vielä vuosia sen jälkeen, kun viimeisimmänkin päivät ovat päättyneet.  Poikien kertomaa ei yksilöidä, mutta nuoruuden tragediaa he eivät unohda.

Tapasimme toisiamme melkein päivittäin ja kävimme uudestaan läpi todistusaineistoa. Luimme ääneen Cecilian päiväkirjoja (tuohon aikaan erityisen suosittu oli kohta, jossa kuvattiin Luxia rannalla kokeilemassa onko vesi kylmää, seisomassa kuin flamingo yhdellä jalalla, toinen polvi koholla). Mutta aina meille jäi näistä istunnoistamme tunne, että kuljimme kohti umpikujaa, ja sen myötä turhauduimme yhä pahemmin.

Kirjan aihe sinällään ei ole valoisa, mutta kirjan luettuaan se ei tunnu pahalle. Syy tyttöjen itsemurhaan jää perheen sisälle, mutta kukin voi tehdä omat päätöksensä. Pojat ovat keränneet todisteita, he keskustelevat tapahtuneesta. Perheen isä oli lempeä matematiikanopettaja, joka olisi hyväksynyt enemmän vapautta ja  sallinut vapaamman kasvatuksen. Perheenäidin ylisuojeleva asenne, kiihkeys hallita ja tukahduttaa saattoi olla ratkaiseva tekijä. Tyttöjen elämä oli hyvin säädeltyä, sillä poikien kanssa ei saanut olla missään tekemisissä.
Toisaalta kukin meistä voi miettiä, mihin elämä päättyy ennen lukiota?  Itse mietin kahta tapausta, joissa toisessa oli syynä riita poikaystävän kanssa, sekava juhlailta ja lähellä lampi ja toisessa hyvin ahdasmielinen koti.  Kummassakin tapauksessa saattoi hyvin olla syynä epämiellyttävä testin tulos, sillä ulkopuolisesta elämäntuska ei tuntunut riittävälle syylle.  Tuollainen toteamus rakentuu tietenkin havainnoille, jotka näkevät kauneutta, osaamista,
 menestymistä ja hyvien ystävien läsnäoloa.

Tohtori tapasi herra ja rouva Lisbonin ja suositteli näille kotikurin höllentämistä. Hänen mielestään Cecilialle olisi hyödyksi, jos hänellä olisi jokin koulun säännellyn ilmapiirin ulkopuolinen sosiaalinen kanava, jonka välityksellä olla yhteydessä miespuolisiin ikätovereihinsa. Kolmentoista vuoden ikäisenä Cecilian tulisi saada käyttää ehosteita muiden ikäistensä tyttöjen tavoin, jotta hän voisi tuntea yhteenkuuluvuutta näihin.

Ei lopultakaan ollut väliä minkä ikäisiä he olivat olleet ja että he olivat olleet tyttöjä, vain sillä oli merkitystä, että me olimme rakastaneet heitä eivätkä he olleet kuulleet meidän kutsuamme, eivätkä kuulleet nytkään, kun me jo kaljamahaisina ja kaljuuntuvina kutsumme heitä täältä puumajastamme ja pyydämme heitä tulemaan pois huoneista, joihin he astuivat saadakseen olla ikuisesti yksin, yksin itsemurhassa, kuolemaakin syvemmässä paikassa josta me emme ikinä löydä palasia kootaksemme heidät uudestaan.

Jeffrey Eugenidesin Naimapuuhia ja Middlesex tekevät kiusallaan tästä kirjailijan heikoimman, vaikka tämä on hyvä kirja.  En vain syttynyt tähän teokseen samalla tavalla. Virgin suicides on kaunis, hieman utuinen tarina, jonka tytöt ovat eteerisen viehkeitä keijuja.

Blogeissa toisaalla:  Aletheia, Kirjaneidon tornihuone,

Jeffrey Eugenides Middlesex

Jeffrey Eugenides  Middlesex
Alkuteos  Middlesex 2002
Suomennos Juhani Lindholm

Kustantaja  Otava 2003. Kotikirjasto.

Jeffrey Eugenides (1960) on kreikkalaista syntyperää oleva yhdysvaltalainen kirjailija. Hänen isänsä vanhemmat olivat kreikkalaisia ja hänen äitinsä on sukujuuriltaan irlantilainen. Eugenides on suorittanut loppututkinnon sekä Brownin että Stanfordin yliopistossa. Eugenidesin esikoisromaani Virgin Suicides oli suurmenestys ilmestyessään vuonna 1993. Sofia Coppola ohjaamaa samannimistä elokuvaa on hieno. Middlesex on kirjailijan toinen suomennettu romaani ja Naimapuuhia (The Marriage Plot, 2011) on kolmas suomennettu romaani.  

Middlesex tuo mieleeni John Irvingin teokset lähinnä sen takia, että tarina on Irvingin teosten kaltainen runsaudensarvi, mutta ei niinkään kerronnallisen samankaltaisuuden takia. Yksinkertaisimmillaan teosta voisi kuvailla kiehtovaksi sukutarinaksi. Middlesex on myös sukupolvitarina, perhetarina, kehitystarina, mutta tässä on mukana myös siirtolaisuus, seksuaalinen identiteetti ja geenivirheet.

Olen syntynyt kaksi kertaa: ensimmäisen kerran  tyttövauvaksi  Detroitissa eräänä poikkeuksellisen savusumuttomana päivänä tammikuussa 1960, ja  toisen kerran  nuoreksi pojaksi terveyskeskuksessa Michiganissa elokuussa 1974.

Cal / Callie Stephanides on 41-vuotias Berliinissä asuva hermafrodiitti, joka eli lapsuutensa tyttönä ja päätyi mieheksi. Kertomus on hänen perheensä värikkäistä vaiheista alkaen isovanhemmista, jotka saapuivat siirtolaisina Yhdysvaltoihin. Tarina alkaa vuonna 1922 kreikkalaiskylästä, joka on jäänyt sodan jalkoihin. Sisar ja veli, Desdemona ja Lefty, pakenevat yhdessä Amerikkaan. Laivamatkalla he tutustuvat toisiinsa ventovieraita esittäen ja heidät vihitään laivan kannella.  Muut matkustajat vakuuttuvat toisilleen sopivasta parista, joiden määränpääkin on sopivasti sama.

Kolmantena päivänä Lefty lähti taas kävelylle ruokailun jälkeen. Hän meni kannen yli tyyrpuurin puolelle ja peräkannelle. Hän hymyili Desdemonalle ja nyökkäsi taas. Tällä kertaa Desdemona vastasi hymyyn. Palattuaan tupakoivien miesten joukkoon Lefty kysyi, sattuisiko kukaan tietämään yksin matkustavan nuoren naisen nimeä.

Aviopari suuntasi perillä Detroitiin serkkunsa Linan luo ja hänet oli helppo vaientaa tämän oman menneisyyden varjoilla. Aikanaan maailmaan pääsee Miltonin ja Tessin esikoisena Chapter Eleven ja hieman myöhemmin Callie.

Aluksi isä ja äiti kieltäytyivät uskomasta sairaalalääkärin mielipuolisia väitteitä minun anatomiastani. Diagnoosi esitettiin ensin puhelimessa Miltonille, joka ei käsittänyt siitä juuri mitään, minkä jälkeen hän välitti siitä Tessielle siistityn version, jonka ydin oli suunnilleen se, että lääkärit olivat jollain lailla huolestuneita virtsaputken rakenteesta ja epäilivät lisäksi hormonitoiminnan vajausta.

Calliope kertoo osin tarinaa jo ennen syntymäänsä.  Tämän takia Laurence Sternen Tristram Shandy muistuu mieliin.  Callie saa tietää, että viidennessä kromosomissa on tapahtunut mutaatio, jonka vuoksi hän näyttää lapsena tytöltä, vaikka on biologisesti ja hormonaalisesti poika.  Kromosomimutaation syynä on sisäsiittoisuus. En kumminkaan avaa tätä enempää, sillä se on osa tarinaa.

Minulla oli täydellinen ajoitus täydellisen kirjan lukemiselle. Sukutarina ei välttämättä ole ominta aluettani, sillä sukupolvittain vaihtuva näkökulma / kertoja ei ole suosikkini, joten Eugenides kuljettaa tarinan tavalla, josta pidän.  Calin / Callien elämä  on kiinnostava ja olisin lukenut  hänen tarinaa painottaen, siis vaikka lisäsivujen avulla tai Kreikan osuutta vähentäen.  Aikomukseni oli tuoda tämä jo aiemmin blogiini, mutta pokkariin tarttuminen siirsi lukemiseni hetkeen, että sain kirjan omaksi kovakantisena ja puhtaana. Middlesex on elämänmakuinen ja ihastuttava tarina, joka sivumäärästään huolimatta vie lukijan mukanaan.  Lue ja nauti on minun neuvoni.

PS. Seuraavassa arvonnassani tämä kirja siirtyy jollekin lukemattomana pokkarina.

Blogeissa toisaalla: Lumiomena ja Laura